Näytä tavallinen näkymä : Kohtuuttomat liikuntamäärät
Piformis
07.09.2018, 13.53
Moi!
Päätin ottaa härkää sarvista ja vihdoin puuttua ongelmaani, johon olisi pitänyt puuttua jo aikaisemmin. Kaipaan teiltä apua ja tukea.
Taustaa. 27-vuotias nainen, aktiivinen ollut koko elämänsä liikunnan osalta, paitsi teininä, jolloin paino nousi hetkeksi pienen ylipainon puolelle. Siitä seurauksena lopulta anoreksia ja helvetillinen taistelu saada taas homma ruotuun. Nyt jo monen vuoden ajan asiat olleet tasapainossa, tähän hetkeen asti.
Liikuntamäärät ovat karanneet käsistä eikä syöminen etenkään hiilaireiden osalta ole riittävää urheiluun nähden. Voi antaa esimerkin viikon liikkumisesta, jotta tilanne hahmottuu.
Ma: Aamulla 7km juoksu, työmatkapyöräily 22km, 50 min sali, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia päivän aikana n.25 000
Ti: Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 60 min sali, 4km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.28 000.
Ke : Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 60 min sulkapalloa, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.26 000.
To : Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 40 min sali, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.24 000.
Pe: Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 50 min sali, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.25 000.
La: 11km juoksulenkki, pyöräilyä 20km
Su: 10km juoksulenkki
Tiedän itsekin että tässä ei ole järkeä. Kroppa on väsynyt, mieli on masentunut ja tämä kierre on pysäytettävä.
Puhukaa viisaita sanoja, herätelkää, antakaa neuvoja. Pakko saada suunta kääntymään.
Ehkä vähän outo vastaus, mutta ala kisaamaan. Ota tavotteita. Kun esimerkiksi pyöräilyssä tajuaa, ettei tehot nouse ilman lepoa, niin siitä tulee osa urheilua.
The flying Chocobo
07.09.2018, 14.48
Tärkeintä ja hyvää tässä on se, että olet itsekin havahtunut. Jos kroppa on väsynyt ja mieli maassa, ollaan jo aika pitkällä. Pahinta mielestäni (en ole mikään urheilija, saati pidä itseäni edes kovin liikunnallisena tyyppinäkään, mutta tuon kehon väsymyksen osaan jo itsestäni tunnistaa) on se, ettei sinulla ole yhtään lepopäivää. Se olisi ensimmäinen juttu mikä pitäisi jotenkin saada aikaan. Antaisi paremmin mahdollisuutta myös kehittymiseen. Sinänsä absoluuttisina määrinä nuo harjoittelumäärät eivät ole mahdottomia, mutta jos teet kaiken 'nupit kaakossa' niin silloin se on varmasti liikaa. Toivottavasti edes nuo koiran kanssa kävelyt menee palautellen.
Oletan, että olet tyyppi, jolle liikunta on myös huumetta (ilmankaan ei voi olla, ja jos yrittää, tulee moraalinen ja jopa fyysinen krapula) - minulla on pyöäilyn suhteen sellaisia taipumuksia, jotka olen ratkaissut ajoittaisilla yliannostuksilla.
Jos tuntuu mahdottomalta ajatukselta ensi hätään kokonaisen lorvipäivän pitäminen niin ehdottaisin, että koetat jättää ensi viikon treeneistä vaikka yksi tai kaksi väliin. Nukut joku aamu pidempään/menet töihin julkisilla tai autolla/jätät salin väliin ja teet vaikka pidemmän (rauhallisen!) kävelylenkin koiran kanssa. Jos liikut yksin, koeta saada huonokuntoisempi lenkkikaveri, jolloin joudut itse hiukan himmailemaan. Syö enemmän - voi olla haaste jos ruoka ei ole se juttu, mutta kannattaa yrittää.
Jotenkin en usko että mitään kovin rajua muutosta kannattaa tehdä, mutta jotain kuitenkin ennekuin keho panee totaalistopin.
Siis askelittain (vaikka pienin) kohti normaalioloa ja tsemppiä siihen!
Joo, jatka samaa mutta ota 1-2 päivää viikkoon jolloin on se palauttelupäivä sisältäen vain sen kävellen toteutetun koiranulkoilutuksen.
Mahtavaa, että tiedostat ongelman ja etsit apua.
Näyttää vähän, tai aika paljonkin, meikäläisen viikolta[emoji28]tosin lajeja harrastan monipuolisemmin, hieman enemmän tunteja(?) viikossa, mutta toisaalta ruoka ja uni ovat myös tasapainossa liikunnan suhteen. Ruokamäärät ovat kieltämättä haastavat toteuttaa terveellisenä +6000kcal päivittäiskulutuksella. Rasvapommeilla mahtaisi saada helpostikin.
Tavoitteellisuus tosiaan yksi houkutin. Siinä kohtaa kun ei kulje, on vaan tiputettava tehoja ja palautella ja tankata. Tätä ei monet osaa! Ittelläkin menohaluja joka suuntaan, vaan järki pitää pysyä päässä.
Tais Iivokin sanoo jossain haastattelussa, ettei ilman valmentajan ”liikunnanrajoittamista” olisi niin hyvä kuin nyt on. Viime kesänä ylikunto meinas ottaa ohjat.
Oman kehon kuuntelu tärkeää ja pakkomielteille tule antaa (liikaa) valtaa.
E. Oho tulipas pitkä. Piti nopee kommentti olla. Kuntoilu ja ajotekniikka -osiosta saattaa löytyä lisää tietoa.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Oletko miettinyt miksi liikut? Onko liikunnan tarkoitus painonhallinta, kunnon parantuminen/ylläpito vai jokin muu? Liikuntamäärän annostelu voisi olla helpompaa, kun tietää miksi sitä tekee.
^Niin juuri, kenelle todistat ja mitä?
tempokisu
07.09.2018, 16.33
Mä olen kokenut tuon myös, että joka päivä lenkki ja joka kerta (pitäisi)vähän kovempaa ja vähän enemmän, eli joka päivä ikäänkuin kisa. Pahinta mahdollista vastustajaa vastaan, eli itteä.
Ja lisäksi "piriformis" on myös helvetilliset kokemukset anoreksiasta, tosi hienoa jos Sinäkin siitä selvisit. Sen jälkeen kaikki on eteenpäin. Pahin on ohi.
Juok....äh, eikun hölkkäurallani en sitä hoksannu eikä kukaan opastanutkaan. Mutta pyöräilyssä onneksi huomasin, ja sain oppia. Toki mikä on tavoitteena.
Jos se on suhteellisen lyhyen matkan tempo, niin harjoitustempo ja lyhyempia intensiivisiä vetoja, ja kisakaudella ei mitään äärimmäisen pitkiä lenkkejä. Luultavasti pätee myös hölkässä/juoksussa.
Pitkänmatkanjutuissa sitä pitkää matkaa...mutta siinäkin tarvii olla lepopäivä.
Mutta jos tavoitteena on vaan hyvä olo, niin se mikä tuntuu hyvältä se on hyvä. Tosin mä suosittelen lepopäiviäkin, ei se koko elämä ole liikuntaa.
Olen ite kokenut siis tuon anoreksian ja pakkoliikunnan, myös pyöräilyn osalta aika kohtuuttomann vuosikilometrimäärän 40 420km mutta se oli ihan hieno "kerran elämässä" -projekti.
Nyttemmin liikuntaa ihan tuntemuksen mukaan ja ilman mitään pakkoja. Lähinnä varmaan yleiskunnon ja normaalipainon ylläpitoa. Tosin paino pysyy - kiitos sairastetun anoreksian - kyllä tässä ilman liikuntaakin.
^^ Kanuuna hei, sä olet varmaankin nuori mies. Ei tommoista kalorimäärää nainen voi vastaanottaa ilman painonnousua!
Tiedän itsekin että tässä ei ole järkeä. Kroppa on väsynyt, mieli on masentunut ja tämä kierre on pysäytettävä.
Puhukaa viisaita sanoja, herätelkää, antakaa neuvoja. Pakko saada suunta kääntymään.
Jos kroppa on väsynyt ja mieli maassa, niin lepoa on todennäköisesti liian vähän.
Jos työmatkapyöräilyn ajaa rauhallisesti, niin se saanee jäädä pohjalle sellaisenaan, mutta kokeile nyt alkuu tipoutta juoksu kävely ja salimäärät.
Miltä seuraavanlainen kuulostaisi:
Alkuun kireteen katkaisu, eli viikon ajan pelkät renniot työmatkapyöräilyt ja koiran ulkoilutus. Muun liikunnan tilalle laiskottelua ja kehonhuoltoa, eli venyttelyjä lämmittelyineen.
Ja sitten uusiksi jotain tällaista:
Ma: työmatkapyöräily 22km, 50 min sali, 2km kävelyä koiran kanssa.
Ti: Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 4km kävelyä koiran kanssa.
Ke : työmatkapyöräily 22km, 60 min sulkapalloa, 2km kävelyä koiran kanssa.
To : Työmatkapyöräily 22km, 2km kävelyä koiran kanssa.
Pe: Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 50 min sali, 5km kävelyä koiran kanssa.
La: pyöräilyä 20km
Su: 10km juoksulenkki
Tai ihan mikä muu kombo vaan, jossa ei ole 7 km juoksulenkkejä peräkkäisinä päivinä, eikä salivuoroja peräkkäisinä päivinä.
Ihminen tarvitsee lepoa ja turha sitä on rääkätä itseänsä ennen aikaiseen hautaan.
Voihan sitä sitten määriä lisätä, jos siltä tuntuu että jaksaa hyvin.
^^ Kanuuna hei, sä olet varmaankin nuori mies. Ei tommoista kalorimäärää nainen voi vastaanottaa ilman painonnousua!
Vahvistan. Enpä määkään tommosta kulutusta pidä koko elämääni yllä. Viimesen vajaan parin viikon ajalta vaan näytti olevan tommosta kulutusta. Reilu viikko lomaa töistä, siinä kerkes touhuta. Normi kulutukset ~4000kcal päivässä.
Ja aloittajalle vielä; harrastamisen pitää olla kivaa![emoji6]
Sent from my iPhone using Tapatalk
Lainaa kirjstosta tämä ja varioi triathlonin kaksi harjoituskertaa/päivä ohjelmaa: http://haku.helmet.fi/iii/mobile/record/C__Rb1244838__SVuorimaa__P1%2C11__Orightresult__U_ _X4?lang=fin&suite=mobile
Olennaista pitää osa tekemisestä palautravana kuten edelläkin on sanottu.
Pudotin +55kg painoa. Samalla tuli pakkomielteeksi - ei niinkään kontrolloida syömistä epäterveesti mutta liikkua (=lenkkeillä joka h***tin päivä). Vasta nyt kolmannen vuoden kohdalla olen alkanut armahtaa itseäni. Jos ei huvita, en lähde lenkille (fillari). Haluan tehdä tuota siksi, että se on hauskaa - en siksi, että "on pakko".
Nyt kun tilanne on jo mennyt överiksi niin vähintään yksi päivä viikossa vaikkapa esimerkiksi keskiviikko lepoa tyylliin:
omalla autolla/julkisilla töihin, koiran kanssa kävely 2 km ja illalla katsoo TV:stä viihdettä ja ajoissa nukkumaan.
Tätä voisi kyllä jatkaa vaikka "lopullisena ratkaisuna" maailman tappiin, liikunnasta on eniten hyötyä yhdessä riittävän levon kanssa.
Fillarifoorumi on melko "insinöörimäinen". Täältä saat ihan hyviä vastauksia harjoittelumäärien kaltaisiin mitattaviin asioihin.
Minun mielestäni sinun pitäisi pohtia elämää laajemmin, onko siinä jotain pielessä? Pakenetko liikuntaan?
Aloittajalle voin sanoa aluksi, että lopettaa tuon "askelien" seuraamisen. Se on arvailun jälkeen toiseksi epätieteellisin tapa arvioida liikkumista. Nuo viikottaiset kuntoilumäärät ovat kuntoilijalle ihan kohtuullisia, kilpaurheilijalle mitättömiä. En tiedä harjoitustesi intensiteettiä, mutta tuon koiranulkoiluttamisen voit urheiluvalmennusmielessä poistaa listastasi, koska se ei ole käytännössä muuta kuin aktiivista lihashuoltoa liikerata liikunnalla toteutettuna. Jos koet koiran kusetuksen kuormittavana liikuntana, joka pitää erikseen mainita harjoitteluna, niin luovu koirasta tai jostain muusta viikottaisesta harjoituksesta. Koirankusetus ei ole harjoitusta, vaan lemmikin ja "Isännän" yhdessäoloa. Golfinkin väitetään olevan hyvää liikuntaa, vaikka se on suurimmalle osasta harrastajia, vain mielihyvää tuottavaa toimintaa, kuten koirankusetus, sekä saa ihmisen ylös sängystä, kuten koirankusetus.
Kroppasi, eikä mielesi ole väsynyt noista harjoitustunneista, vaan niiden silppuamisesta halitsemaan koko vuorokauttasi. Nuo harjoitustuntisi saisit helposti kahteen työmatkapyöräilyyn, joita pidentäisit hieman. Sinulle jäisi huomattavasti enemmän vapaa-aikaa, kun et ole koko aikaa lähdössä harjoittelemaan jotain lajia.
Kaksi vaihtoehtoa: joko pidät lepopäiviä ja jaat harjoitukset selkeämmin eri päiville eikä yhdeksi puuroksi joka päivälle tai menet lääkärille varmistamaan ettei ole kyse psyykkisestä häiriöstä. Masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai anoreksia sopisi myös kuvaan?
Kroppasi, eikä mielesi ole väsynyt noista harjoitustunneista, vaan niiden silppuamisesta halitsemaan koko vuorokauttasi. Nuo harjoitustuntisi saisit helposti kahteen työmatkapyöräilyyn, joita pidentäisit hieman. Sinulle jäisi huomattavasti enemmän vapaa-aikaa, kun et ole koko aikaa lähdössä harjoittelemaan jotain lajia.
Tässä laroutte on varmasti ihan oikeassa. Hirveällä kiireellä ennen ja jälkeen töitä pakkoliikunta. Stressihän siitä tulee.
Olen nyt itse kesän jälkeen pitänyt 3-4 lepopäivää viikossa. Viikkotunnit eivät ole siltikään laskeneet mihinkään, itse asiassa yhden pitkän lenkin ansiosta jopa nousseet. Levännyt ja skarppi olo jatkuvasti töissäkin.
Kaksi vaihtoehtoa: joko pidät lepopäiviä ja jaat harjoitukset selkeämmin eri päiville eikä yhdeksi puuroksi joka päivälle tai menet lääkärille varmistamaan ettei ole kyse psyykkisestä häiriöstä. Masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai anoreksia sopisi myös kuvaan?
Sovitaanko näin, että diagnosointi jätetään pois tällaisesta ketjusta. Vectori on varmaankin mielenasiantuntija, mutta tuskinpa aloittaja pyysi arviota mielenterveydestään. Ehkäpä pragmaatisemmat neuvot toimivat paremmin, koska kysyjä heitti selkeän viikko-ohjelmansa. Tee niin, tai näin ovat ehkä asianmukaisempia ohjeita, kuin ottaa mielenterveysongelmat vaihtoehdoksi.
Oma ohjeeni olisi seuraava. Jätä maanantain juoksulenkki ja saliharjoitus kokonaan pois. Ajele hissukseen töihin ja takaisin. Jätä keskiviikon ja perjantain juoksulenkki pois. Tai vaihtoehtoisesti saliharjoitus. Vaikuttaa, että "Viihdyt" salilla paljon. Kysy itseltäsi, että miksi! 2-3 saliharjoitusta on riittävä, jopa tavoitteelisesti voimannostoon piirikunnallisella tasolle tähtäävälle, jos siellä harjoitellaan tavoitteellisesti. Niillä saat varmasti upean kropan, jos se on tavoite. Neljäs ja viides saliharjoitus viikossa vetää varmasti takapakkia, ellet taatusti harjoittele salilla oikein. Sinä yksinkertaisesti uuvutat itseäsi, niin fyysisesti, kuin henkisestikin, koska pirstaloitharjoitteluasi sali- ja kestävyys harjoittelun välillä. Harjoittelun tehtävä ei ole uuvuttaa, vaan rasittaa oikeassa suhteessa tavoitteisiin. Mitkä ovat tavoitteesi? Se on tärkein kysymys!
Aja sunnuntaina 2h+ lenkki, jolloin sinulla näyttää olevan harjoitusten puolesta eniten aikaa. Näin saat harjoitusmääräsi pysymään vähintään samalla tasolla, mutta sinulta vähenee harjoituksiin lähtemiset kolmella. Et ole niin hektinen koko aikaa.
Laroutelta asiaa[emoji1303]
Sent from my iPhone using Tapatalk
Sovitaanko näin, että diagnosointi jätetään pois tällaisesta ketjusta. Vectori on varmaankin mielenasiantuntija, mutta tuskinpa aloittaja pyysi arviota mielenterveydestään. Ehkäpä pragmaatisemmat neuvot toimivat paremmin, koska kysyjä heitti selkeän viikko-ohjelmansa. Tee niin, tai näin ovat ehkä asianmukaisempia ohjeita, kuin ottaa mielenterveysongelmat vaihtoehdoksi.
Oma ohjeeni olisi seuraava. Jätä maanantain juoksulenkki ja saliharjoitus kokonaan pois. Ajele hissukseen töihin ja takaisin. Jätä keskiviikon ja perjantain juoksulenkki pois.
Aja sunnuntaina 2h+ lenkki, jolloin sinulla näyttää olevan harjoitusten puolesta eniten aikaa. Näin saat harjoitusmääräsi pysymään vähintään samalla tasolla, mutta sinulta vähenee harjoituksiin lähtemiset kolmella. Et ole niin hektinen koko aikaa.
Joo, se oli vain ajatus, kun luin, että aloittajan mieli on jatkuvasti masentunut ja väsynyt. Mielenterveyden häiriöissähän ei ole mitään vikaa. Ne ovat aivan luonnollisia asioita eikä niistä tarvitse harmostua. Toki ymmärrän, että vanhemmille ikäluokille ne voivat olla vähän tabuja aiheita.
Ylitreenaaminen saattaa johtua silti psyykkisistä asioista ja niitä syitä ei voi treeniohjelmaa muuttamalla hoitaa.
Psyykkisistäkin aspekteista pitää saada puhua vapaasti eikä asioista puhumisen kieltäminen ole kovin avoinmielistä.
Joo, se oli vain ajatus, kun luin, että aloittajan mieli on jatkuvasti masentunut ja väsynyt. Mielenterveyden häiriöissähän ei ole mitään vikaa. Ne ovat aivan luonnollisia asioita eikä niistä tarvitse harmostua. Toki ymmärrän, että vanhemmille ikäluokille ne voivat olla vähän tabuja aiheita.
Ylitreenaaminen saattaa johtua silti psyykkisistä asioista ja niitä syitä ei voi treeniohjelmaa muuttamalla hoitaa.
Psyykkisistäkin aspekteista pitää saada puhua vapaasti eikä asioista puhumisen kieltäminen ole kovin avoinmielistä.
En missään nimessä pyrkinyt kieltämään keskustelua psyykkeestä. Halusin vain tuoda esille, että ei välttämättä ole asianmukaista ottaa niitä esille, jos aloittaja ei niitä maininnut. Se, että hän mainitsi olevansa väsynyt esittämänsä harjoittelun johdosta, ei tarkoittanut sitä, että hän tarvitsisi mielensä eheytystä, vaan ohjeita harjoitteluunsa, ettei olisi niin väsynyt.
Marsusram
07.09.2018, 22.24
Samaa mieltä muiden kanssa levon ja vaihtelun merkityksestä. Suositeltavat määrät ja tehot riippuvat suuresti harjoittelutaustasta.
Joskus on himotreenaajilla tunnistettu endorfiiniriippuvaisuutta, kun muun aikaa tuntuu väsyneeltä, niin treenistä saa joksikin aikaa hyvän olon takaisin.
Loma pois liikunnan oravanpyörästä ei varmaan tekisi pahaa jotta pääsee välillä nollaamaan rasitukset.
Jatkuvasti jaksamisrajalla liikkumalla voi luisua ylikuntoon, jolloin paluu normaaliin jaksamiseen on paljon pidempi prosessi.
Tuo viikko-ohjelma vaikuttaa sellaiselta että samanlaiset päivät seuraavat toisiaan. Hienoa tuossa on että mukana on myös rentouttavaa aikaa ulkona koiran kanssa, mutta muuten samat treenit joka arkipäivä, v-loppuna väljempää. Toinen hieno asia, että on pystynyt vetämään siihen saakka jossa kroppa ja mieli oireilee, alkaa miettiä onko touhussa järkeä ja havahtunut siihen. Se on tärkeä kokemus.
Kannattais hakea vähän vaihtelua noihin päiviin, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Sama juttu sitten viikkotasolla, toisinaan kevyitä viikkoja joissa vaikka tuntimäärät vaan puolet tai vähemmän. Viikoittaista tuntikirjanpitoa kannattaa tehdä. Jos vetää joka päivä ja viikko samalla kaavalla, mieli ja kroppa siinä tylsistyy, ilo katoaa ja homma menee puurtamiseksi ja suoriutumiseksi. Samoin jos ohjelmoi päivänsä kovin tarkkaan niin päivistä tulee herkästi pelkkää suorittamista. Kannattaa jättää päiviin ja viikkoihin väljyyttä, tilaa poikkeuksille ja liikunnan ulkopuolisille asioille myös työajan ulkopuolella. Lepo, kunnon laiskottelu unohtamatta sosiaalista elämää tekee hyvää.
Kaisa Sali on ammattiurheilija, kunnianhimoinen, tavoitteellinen ja tunnollinen. Ohessa artikkeli joka kuvaa hänen tapaansa elää ja millaisia asioita hän on joutunut kohtaamaan ja opettelemaan. Kuten artikkelissa sanotaan, monet ei-niin-tosissaan liikkuvat, harrastajat joutuvat kohtaamaan samoja asioita:
https://kaisasali.com/fi/story/lepaaminen-on-yhta-tarkeaa-kuin-harjoittelu/
tempokisu
07.09.2018, 22.37
Niin toi masentunut mieli. Muistan hyvin kun ensiksikin piti käydä lenkillä joka päivä, ja kun tuli urheiluvamma ja pakkolepoa, se oli suunnilleen maailmanloppu ( tosin kyse oli hölkästä). Harrastus ei ollut mukavaa, ja kun syyt harrastaa oli a. voittaa kisat b. ettei paino nouse.
Sitä se oli pyöräilyssäkin jokusen vuoden ajan. Kesti tosi kauan ennenkun hoksasi että mitä tässä turhaan itseään kiduttaa, käy lenkillä jos siltä tuntuu ja jos ei inspiroi niin eipä mitään, muutakin tekemistä on.
Urheilijalla / kuntoilijalla on hyvä olla jotain muutakin harrastusta tms.
56 km juoksua ja n. 120 km pyöräilyä viikossa ei ole paljon, tosin kuormittavuutta en tiedä. Jos nuo salilla käynnit eivät ole kuormittavia vaan syke pyörii hieman päälle 100:ssa niin kokonaisuus saattaa sisältää tuntimääräisesti paljon kevyttä liikuntaa ja lähinnä tuntuu, että on jatkuvasti vain tehtävä jotain. Jos ei tiedä itse syytä, miksi on päivät täytettävä noin hektisesti voisi olla hyvä koittaa selvittää sitä. Samaa mieltä kuin vectori, eli myös jostain psyykkisestä asiasta voi olla kyse ja sen selvittämiseen varmaan löytyy keinoja. Omissakin tuttavissa on ihmisiä, jotka käyvät eri tyyppisessä terapiassa eikä se sinänsä ole häpeä ja noista puhutaan ihan avoimesti
56 km juoksua ja n. 120 km pyöräilyä viikossa ei ole paljon, tosin kuormittavuutta en tiedä. Jos nuo salilla käynnit eivät ole kuormittavia vaan syke pyörii hieman päälle 100:ssa niin kokonaisuus saattaa sisältää tuntimääräisesti paljon kevyttä liikuntaa ja lähinnä tuntuu, että on jatkuvasti vain tehtävä jotain. Jos ei tiedä itse syytä, miksi on päivät täytettävä noin hektisesti voisi olla hyvä koittaa selvittää sitä. Samaa mieltä kuin vectori, eli myös jostain psyykkisestä asiasta voi olla kyse ja sen selvittämiseen varmaan löytyy keinoja. Omissakin tuttavissa on ihmisiä, jotka käyvät eri tyyppisessä terapiassa eikä se sinänsä ole häpeä ja noista puhutaan ihan avoimesti
Jos aloittaja harjoittelee siten, että hän uskoo tekevänsä itselleen hyvää, mutta kokee sen raskaana henkisesti tai fyysisesti. Niin se ei tarkoita, että meidän pitää korjata hänen psyykettään tai fysiikkaansa, vaan harjoittelu ohjelmaansa, jotta hänen harjoittelunsa ei vaikuttaisi niihin negatiivisesti.
Jos lähdetään siitä, että aloittajan päätä pitäisi korjata, niin ollaan hakoteillä. Yksinkertaisimmankin valmennustieteen harjoittaja näkee, että aloittajan esittämässä viikko-ohjelmassa on perustavanlaatuisia virheitä, ei aloittajan päässä.
Aloittajalle voisin sanoa, että lähdet harjoittelemaan yhtä monta kertaa viikoittain kuin Olympia urheilija, ilman Olympia urheilijan peruskuntoa. Harjoitusmääräsi eivät ole lähelläkään Olympiaurheilijan harjoitusmääriä. Itse asiassa kunto-ukot eläkepäivillään tekevät tuon lepoviikkoinaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun pitäisi lisätä harjoitteluasi, vaan järkevöittää sitä. Myöhemmin voit halutessasi sitä lisätä, kunhan ymmärrät valmentautumisen perusteet, eli rasituksen ja levon oikean suhteen.
Miksi siis vaivaudut stressaamaan itseäsi jatkuvilla harjoituksiin lähdöillä, vaikka harjoitustesi kestot ovat erittäin lyhyitä mihinkä lajiin tahansa sopeutettuna, pois lukien saliharjoittelu, jota teet paljon.
Hiilareita syömisen lisäksi urheilujuomista/geeleistä ehdottomasti tuolla kulutuksella. Mutta suosittelisin ammattiapua. Ja tällä tarkoitan personal traineria, henkilökohtaista valmennusta esimerkiksi pyöräilyyn erikoistunutta (koska täällä kyselet neuvoja, tiedät että pyöräily on oikea laji). Tällöin saisit sinulle sopivan treeniohjelman ja ravinnon kohdalleen. Toinen vaihtoehto on perehtyä asiaan itse vaikka Joe Frielin kirjan avulla (The Cyclist's Training Bible). Olennaista olisi lisätä omaa tietämystäsi ravinnon ja levon merkityksestä.
Ainiin, ja tsemppiä :)
Jos aloittaja harjoittelee siten, että hän uskoo tekevänsä itselleen hyvää, mutta kokee sen raskaana henkisesti tai fyysisesti.
Jos lähdetään siitä, että aloittajan päätä pitäisi korjata, niin ollaan hakoteillä.
Aloittaja kirjoittaa "Tiedän itsekin että tässä ei ole järkeä....mieli on masentunut ja tämä kierre on pysäytettävä"
Tuon kommentin mukaan aloittaja tietää, että hänen harjoittelussaan ei ole järkeä ja tuo kierre olisi saatava hänen mukaa lopetettua.
Hänellä on ollut anoreksia ja tuo lienee psyykkinen sairaus, mutta en kutsuisi, että anorektikon päätä tulisi korjata. Mielestäni erilaiset psyykkiset käyttäytymishäiriöt ovat normaaleja asioita joihin vain haetaan korjausta. Omassa tuttavapiirissä on ihmisiä, jotka ovat pieniinkin psyykkisiin asioihin hakeneet hoitoa, eikä ole tullut mieleenkään, että heidän päätään on pitänyt korjata tai että ovat "hulluja"
tempokisu
08.09.2018, 04.22
^ mä kyllä sain siitä anoreksiasta aika pahan psyykkisesti häiriintyneen diagnoosin, ei se anoreksia kyllä mitään normaalia ollu. Ja oli kyllä vaikeeta, tiesin hyvin että pitäisi syödä - mutta ei se ollut helppoa; ensinnä elimistö laittoi vastaan ja sitten sitä ajatteli että jaha, sitten se lihominen alkaa eikä loppua näy. Pakko sieltä sairaalasta oli pois päästä, joten - söin.
Parantuminen alkoi kuitenkin siitä kun itse huomasin että normaalipainoisena oli hyvä olla, jaksoin tehdäkin jotain ja ajatus kulki ja olin ihan ihmisen näköinen ( vs. istuin vaan kotona ja luin mutta mietin koko ajan miten välttyä syömiseltä ja olin luuranko).
Joka tapauksessa, lepopäiviä PITÄÄ olla ( korkeintaan se koiran ulkoilutus). Ja elämässä jotain muutakin kun liikunta.
Aloittaja ei ole ottanut kantaa kommentteihin ja keittiöpsykologit ovat jo tuominneet hänet terapiaa tarvitsevaksi! On täällä uskomatonta väkeä.
Lisäys: On lisäksi uskomatonta, että kukaan näistä keittiöpsykologeista ei puuttunut näihin vuorokautisiin askeleihin, jotka ovat täydellistä huuhaata kunnonmittauksen osalta, mutta ovat hyvin valmiita analysoimaan aloittajan mielenterveyttä. Aika veijareita liikkeellä!
Miksi nuo olisivat kohtuuttomia, nehän näyttävät ihan normaalin ihmisen määriltä, puolet omista pyöräilyn osalta, ei ihan noin paljon juoksua mutta työssä kävelen ja nostan koko ajan. Et maininnut vauhteja, jos vedät nuo täysillä koko ajan on sitten eri juttu.
Eihän tuossa tarvita kuin hieman suunnitelmaa että on yksi täydellinen vapaapäivä tai sen päivän pyöräily on ihan himmailua ja palauttava.
Juttelet jonkun valmentajan kanssa kasvotusten etkä täällä, niin en oikein näe että tuolla voit pahaa tehdä. Samoin ruokailut voi käydä läpi samalla.
tempokisu
08.09.2018, 08.26
On siinä enemmän juoksua kun minulla aikoinaan, maksimi taisi olla 60km/viikko, yleensä 20-40km/viikko ( ja suurin osa pakkolepoa jalkavammojen takia) - ja silläkin voitettiin kuitenkin Suomen Mestaruus ratakympillä. Ihmiset kuvitteli että mua "juoksutetaan" ja harjoittelin tosi paljon, mutta ei se pitäny paikkaansa.
On siinä kuitenkin koko päivälle paljon liikuntaa, käytännössä ei muuta tehdäkään kun lajista toiseen ja välillä koiraakin pitää ulkoiluttaa. Entä jos on 40kiloinen nuori nainen, ei voi verrata miesten harjoitteluun muutenkaan.
Mä tekisin yhtä lajia yhtenä päivänä, ja 2-3 lepopäivää viikossa. Pyöräilypäivinä hieman pidemmät lenkit.
Aloituksen voi varmaan tulkita ja lukea monella tapaa... Mutta vähän tuo aiempi anoreksia ja "kierre on pysäytettävä" soittelee itselleni hälytyskelloja, että kaikki ei olisi välttämättä ihan kunnossa. Tai ainakin kannattaisi olla normaalia kuntoilijaa paljonkin varovaisempi. Keskustelupalstan arviot voivat olla mitä vain ja täällä tuskin osataan nähdä henkilön koko tilannetta. Minusta ammattiapuun tai ainakin ammattilaisen arvioon tukeutuminen joko fyysisen treenin tai mielenterveyden puolelta voisi olla viisasta. Tai varmuuden vuoksi vaikka molempien. Aloittaja tietää tietysti tilanteensa tarkemmin ja yhteen viestiin ei saa mahtumaan kaikkea. Avun hankkimista kannattaa omasta mielestäni harkita, jos yhtään siltä tuntuu, sitä varten ihmisiä koulutetaan ja palkkaa maksetaan.
Noin muuten olen sitä mieltä että melkein kaikki hyötyisivät käyttäytymis- tai muusta terapiasta (tai vaikka itseterapiasta, luetaan kirjoja ja tehdään harjoituksia, tai pidetään päiväkirjaa) joissakin asioissa. Harvalla on kaikki asiat kunnossa ja käyttäytyminen optimissa. Joten tässä mielessä en näe mitään ongelmaa tuoda tätäkin vaihtoehtoa esille.
Toivottavasti kysyjä saa liikkumisensa sopivalle tasolle ketjun ohjeiden avulla tai muiden reittien kautta!
Aloittaja ei ole ottanut kantaa kommentteihin ja keittiöpsykologit ovat jo tuominneet hänet terapiaa tarvitsevaksi!
Tämä kommentti kertoo, että ajattelet terapian olevan jotenkin pahempaa tai hävettävämpää kuin muiden annettujen vinkkien. Vanhalla kansalla on vielä tällaisia ajatuksia ja toivottavasti ne ajan mittaan häipyvät.
Minulla on ollut 20 vuotta sitten ollut melko paha paniikkihäiriö. Julkisissa tiloissa kuten vaikka kaupas kassajonossa alkoi sydän lyömään, pelkäsi että pyörtyy ja hiki virtasi niin, että joutuin usein jonosta poistumaan. Sama oli lähes kaikissa tiloissa joissa oli ihmisiä. Kävin aluksi hypnoosissa ja sitten jonkinlaisessa terapiassa ja sain kohtauksia rauhoittavaa lääkettä. Noin 10 vuotta tuota kesti ja paraneminen tapahtui pikku hiljaa. Nuo kuten muutkin käyttäytymishäiriöt voivat johtua jostain elämän aikaisesta tapahtumasta joka on jäänyt mielensopukoihin.
Tuon hoidon aikana tulin huomaamaan, kuinka paljon ihmisistä kärsii eri tyyppisistä psyykkisistä asioista. Moni ei uskalla kertoa niitä, koska pelkää leimaantuvansa hulluksi.
Tämä johtuu siitä, että on edelleen ihmisiä, jotka puhuvat psyykkisistä oireista halveksuvasti tyyliin "päässä on vika" jne.
Jos tempokisu sai anoreksiasta negatiivissvytteisen psyykkisesti häiriintyneen leiman niin tuo kuvaa ilmapiiriä. Ilman muuta tuo on vakava asia, mutta tuo on asia johon pitäisi voida häpeämättä hakea hoitoa ja siitä voitava puhua kuten muistakin sairauksista.
Ehkä itse koen, että minun ja parin muun vinkit psyykkisestä häiriöstä ovat rinnastettavissa mihin muuhun hyvää täällä annettuun neuvoon
El-Carpaso
08.09.2018, 12.03
Miksi nuo olisivat kohtuuttomia, nehän näyttävät ihan normaalin ihmisen määriltä, puolet omista pyöräilyn osalta, ei ihan noin paljon juoksua mutta työssä kävelen ja nostan koko ajan. Et maininnut vauhteja, jos vedät nuo täysillä koko ajan on sitten eri juttu.
Eihän tuossa tarvita kuin hieman suunnitelmaa että on yksi täydellinen vapaapäivä tai sen päivän pyöräily on ihan himmailua ja palauttava.
Juttelet jonkun valmentajan kanssa kasvotusten etkä täällä, niin en oikein näe että tuolla voit pahaa tehdä. Samoin ruokailut voi käydä läpi samalla.
Tuossa varmaan merkkaa myös intensiteetti. Mikäli salitreeni on kunnon salitreenaamista, eli painojen nostelua epäonnistumiseen saakka, niin tuo on aika paljon salia viikkoon. Kunnon salitreeni on aivan täysin eri asia duunissa nosteluun. Tunnin salitreenin jälkeen multa meinaa tulla puklu. Vuoden tein duunia, jossa toimenkuva on kirjaimellisesti tavaroiden nostelu ja siirtely, eikä siellä tullut väsyä enempää, vaikka välillä painettiin tehoja aikamoisella sykkeellä. Duuninostelu tuppaa kuitenkin olemaan enempi aerobista, kuin kunnon lihastreeniä, vaikka nostettavat esineet olisivat painaviakin.
Juoksumääräkin on aika korkea, jos sen intensiteetti liikkuu siellä vauhtikestävyyden puolella.
22km työmatka on myös sellainen, ettei sitä kukaan kuitenkaan vedä PK-tahdilla. Työmatkoilla on hauska repiä ja lyhkäinen matka jotenkin kannustaa kovempaan intensiteettiin.
Keholla on kuitenkin rajallinen määrä, mitä intensiteetistä pystyy palautumaan. Tästä syystä maksimisykkeille vedettävillä HIIT harjoituksilla saa itsensä poltettua nopeasti loppuun, jos niitä tekee säännöllisesti liian paljon. Sama raskaalla salitreenillä, jos ei kierrätä liikkeitä riittävästi eikä syö riittävästi. Painotus on juuri tuossa intensiteetissä, koska kevyillä tehoilla pystyy liikkumaan käytännössä loputtomasti ilman ongelmaa, kunhan tankkaus ja levonm määrä on kunnossa.
Jos kaikki treenit tehdään VK:lla tai kovempaa, niin mun mielestä toi on aika hurja määrä intensiteettiä.
Tuossa varmaan merkkaa myös intensiteetti. Mikäli salitreeni on kunnon salitreenaamista, eli painojen nostelua epäonnistumiseen saakka, niin tuo on aika paljon salia viikkoon. Kunnon salitreeni on aivan täysin eri asia duunissa nosteluun. Tunnin salitreenin jälkeen multa meinaa tulla puklu. Vuoden tein duunia, jossa toimenkuva on kirjaimellisesti tavaroiden nostelu ja siirtely, eikä siellä tullut väsyä enempää, vaikka välillä painettiin tehoja aikamoisella sykkeellä. Duuninostelu tuppaa kuitenkin olemaan enempi aerobista, kuin kunnon lihastreeniä, vaikka nostettavat esineet olisivat painaviakin.
Itse en osaa ottaa kantaa tuohon muun liikunnan määrään, mutta ei tuota salitreeniä, ainakaan erikseen tarkasteltuna, ole lähellekkään liikaa. Jos noin 3h salitreeniä on liikaa viikkoon, niin kannattaa vähän miettiä mitä siellä salilla tekee. Jos tavoitteena on saada jotain edistystä niin ne epäonnistuneet nostot tulisi jättää ainoastaan kilpailuihin tai johonkin satunnaisiin testeihin.
Itse miettisin vähän mitä tuolla treenillä haetaan. Varsinkin nuo aamun juoksulenkit ennen työ matkapyöräilyä vaikuttavat vähän turhan päiväisiltäkalorinpoltto lenkeiltä mihin ei ilmeisesti ole tarvetta.
tempokisu
08.09.2018, 17.12
Mä pysyisin kaukana psykiatreista ja psykologeista. Psykiatrien mielestä kaikki tavoitteellinen liikunta on epänormaalia. Kokemusta on, harjoittelin ihan kisoja varten ja tottakai siihen on treenattava hivenen enemmän, se sitten tulkittiin täysin ...miten sen nyt sanoisi, sairaaksi toiminnaksi ja tuli jälleen yksi diagnoosi lisää. Tämä psykiatri piti myös hiusten värjäämistä patologisena toimintana :D ( ah, näkisipä mun hiusten värini nyt ) Vapaaehtoisesti en psykiatrille menny, työkkäri vaati sitä pitkään kestäneen työttömyyteni takia. Ja minä kun ajattelin että työttömänä oli hyvä jos ja kun oli joku tavoitteellinen harrastus...
Kaikki paraneminen, oli sitten anoreksia tai muu, lähtee siitä että itse ensinnä tunnistaa ja tunnustaa ongelman, se lopullinen "paraneminen" lähtee itsestä ja siitä että itse hoksaa.
Kysyjän kannattaisi ehkä valita päälaji, ja sitten ne muut asiat tukemaan päälajia. Ei se energia ja voimat riitä että on kolme päälajia ( ellei ole triathlonisti).
Parin viikon totaalilepokin voisi tehdä ihan hyvää.
Tähän väliin haluaisin kyllä kysyjänkin kommenttia, ollaanko me tässä ihan hakoteillä vai onko vinkeistämme ollut vaikka hyötyä?
Piformis
08.09.2018, 19.11
Kiitos kaikille vastanneille, viestejä on tullut niin runsain määrin, etten nää järkeä alkaa jokaista yksittäin lainaamaan. Siispä pääkohtia, jotka on tullut vastauksissa esiin ja selvennystä tilanteeseen.
Ensinnä. Viikko-ohjelma, jonka aloituksessa esitin on esimerkki vähimmäismäärästä, joka tulee liikuttua. Todellisuudessa urheiluun kuluvat tunnit ja matkat ovat keskimäärin suuremmat, mitä aloituksessa olevassa esimerkissä. Esimerkiksi tänään olen tehnyt 10km juoksun ja pyöräillyt 30km.
Toiseksi tärkeäksi asiaksi nousi treenien intensiteetti. Treenattua ja liikuttua tulee kaikki tai ei mitään- tyylillä. Kevyitä treenejä ei juurikaan ole. Työmatkapyöräilyssä vauhti on n.26-28 km/h. Aamujen juoksut teen HIIT-osioita sisältäen harjulla, mäkisessä maastossa. Kuntosalilla ohjelmani on yksijakoinen, suuria lihasryhmiä kuormittava.
Koiran kanssa kävely on nopetempoista ja sykettä nostattavaa. Toki viikonloppunakin teemme lenkit, niitä ei ole viikko-ohjelma laitettu, koska on rauhallisia metsäkävelyjä.
Kolmanneksi, ymmärrän jos täällä on kuntoliikkujia, jotka suorittaa esimerkkini liikuntamäärät ongelmitta. Minä kuitenkin tällä hetkellä tiedostan, että en voi hyvin. Ruoka ja lepo, sekä treenin määrä- ja laatu, ei ole nyt tasapainossa. Onneksi sain teiltä jo useita vinkkejä treeniä koskien, kiitos vielä niistä.
Suurimpana vaikeutena muutosten tekoon nään sen ahdistuksen ja epäonnistumisen tunteen, mikä tulee, jos vähimmäismäärän, ks. edellä, alitan. Syyllisyyttä, kontrollinpuutetta ja itsensä soimaamista. Nyt haluan päästä tästä kuitenkin eroon, ennen kun liusun liian pitkälle.
Puran helposti stressiä, epävarmuutta ja tunnetta siitä, etten voi ohjata kaikkea elämässä, liikuntaan. Nyt siihen pisteeseen, että kääntyy jälleen itseäni vastaan. Minäkuvan, identiteetin, tunnelukkojen jne. käsittely on minulle tuttua ja sitä tällä hetkellä koitan ongelman korjaamiseksi työstää kovasti.
Havahduin kirjoituksistanne siihen, että tarvitsen ehkä ammattilaisen tekemään työtä kanssani. Oli se sitten valmentaja fyysisellä tai psyykkisellä puolella. Itse en ehkä saa enää kelkkaa kääntymään.
Hyvä jos vastauksista on ollut apua, tilanteen korjaaminen pitää kuitenkin hoitaa itse mutta kuten olet tiedostanut voi siihenkin saada apua.
Jos ei malta olla liikkumatta/tekemättä "jotain" niin voisi kehitellä korvaavaa tekemistä, vierailee vaikka ystävillä/sukulaissisa sunnuntaisin niin saa muutakin ajateltavaa ja pysyy poissa "pahanteosta". Ihminen tarvitsee muutenkin vaihtelua ja sosiaalisuutta pysyäkseen virkeänä. Hyvää jatkoa ja toivotaan parasta.
tempokisu
08.09.2018, 19.21
^^ no nyt mä aidosti huolestuin! Muistuttaa niin kovasti omia juttujani kun aloitin hölkän/juoksun, ja pyöräilyn. Juoksussa en saanu valmennusta, joten se oli aina vähän kovempaa ja pitemmälle piti päästä ja jos ei päässy niin "jaha, kunto laskee tästä se alamäki alkaa" ja jos paino oli jotain aamuna 400g enempi kun eilen "jaha, tästä se lihominen alkaa.."
Pyöräilyssäkin treenit alkoi siten että aina piti päästä "siihen" kohtaan samassa ajassa, tai nopeemmin. Kisa joka päivä.
Hetken aikaa mä sillä pärjäsin, mutta korvaamattoman arvokasta valmennusta sain Päivisen Eskolta ja Puiston Karilta. Opin että "linnunlaululenkkejä" pitää tehdä, joskus vetoja ja joskus se tempo ja pitkää rauhallista. Mitään kelloon katsomista. Mutta Esko ja Kari tukivat minua niin urheilussa kun siviilissäkin, olen ikuisesti kiitollinen siitä tuesta. Sun pitäisi kans löytää joku inhimillinen valmentaja jonka kanssa voisi jutella ilman että siitä tehdään sairaskertomusta tai diagnooseja.
Me kaikki tehdään virheitä, mutta myös onnistutaan. Tuntuu vähän hassulta mun sanomana, mutta elämässä ON hyviä asioita. Eikä urheilu ole ollenkaan koko elämä.
Suosittelen edelleen nyt sitä parin viikon totaalilepoa. Oon käynyt hyvin paljon samaa läpi kuin Sinä, ja itekseni nämä asiat sitten hoksasin..
PS. vaikka ensin noista pyskiatreista....niin urheilupsykiatri/psykologi voisi olla se oikea osoite, ihminen joka ymmärtää urheilijaa ( ei väliä onko kilpa tai kunto). Se vaan on että on harvassa, ja hinnat voi olla aika korkeita.
Aloittaja ei ole ottanut kantaa kommentteihin ja keittiöpsykologit ovat jo tuominneet hänet terapiaa tarvitsevaksi! On täällä uskomatonta väkeä.
Lisäys: On lisäksi uskomatonta, että kukaan näistä keittiöpsykologeista ei puuttunut näihin vuorokautisiin askeleihin, jotka ovat täydellistä huuhaata kunnonmittauksen osalta, mutta ovat hyvin valmiita analysoimaan aloittajan mielenterveyttä. Aika veijareita liikkeellä!
Varmaan jokainen ketjuun vastannut haluaa auttaa kysyjää. Ei varmaan ole palstapoliisin tehtävä lähteä asettamaan rajoja ja suuntaviivoja keskustelulle.
Pakonomainen liikkuminen on ihan sama juttu kuin esimerkiksi peliriippuvuus. Ketjun aloittaja itse sanoi mielensä olevan masentunut, pyysi viisaita sanoja ja herättelyä. Oikea neuvo ei ehkä ole, että liiku vähemmän, vähennä askeleiden laskemista. Laajemmasta elämänhallinnasta pikemminkin on kysymys.
Minustakin ketjun aloittajan kannattaa pohdiskella liikunnan tavoitteita ja liikkumisen syytä. Itselläkin ne on aina välillä vähän hukassa ja kirkastamiselle on syytä.
Hansuhaa
09.09.2018, 11.22
Suosittelen itsetutkiskelua. Ongelman juuret ovat kuitenkin mielessä. Mitä uskomuksia liikunnan tarpeessa on?Miksi urheilen? Onko arvoni kehossa, eli riitän vasta kun on x määrä suorituksia jne. Se on loputon kilpajuoksu, koska sillä asenteella mikään ei riitä. Koskaan. Meditaatiosta voisi olla hyötyä ja niiden uskomusten puhumisesta tai purkamisesta vaikka paperille. Olen itsekin ollut pakkomielteinen suorittaja. Ja nykyään liikun jopa aiempaa enemmän, mutta voin paremmin ja liikun ilosta, en pakosta.
Kuulostaa siltä että ketjun aloittaja on jo itsekin tiedostanut ongelmansa. En oikein jaksa uskoa, että täältä / palstoilta lukemalla "älä tee sitä" kommentteja muutos tapahtuisi. Itse hakisin kyllä apua työterveyshuollosta tai terveyskeskuksesta.
Kokeilisin 2-3 välipäivää jolloin vain koiran ulkoilutusta ja kiireetön työmatkapyöräily ja keräisin tuntemukset ylös jatkon suunnittelemiseksi.
Jätä juoksemiset toistaiseksi tauolle. Se on aika kuormittava laji helposti. Pyöräily ja sali on helpompi ottaa kevyemmin. Salilla kannattaa käydä vain joka toinen päivä niin tulee palautumista riittävästi.
Jos harjoituksissa on väsynyt tai pakkopullamainen fiilis, niin silloin ei ole vielä riittävästi palautunut edellisistä harjoituksista.
Harjoitusten suuri lukumäärä ei ole tärkeää vaan palautumisen riittävyys, jotta lihaksista saa eniten irti. Kehittyminen on nopeampaa, kun lihakset lepäävät riittävästi harjoitusten välillä.
...kiireetön työmatkapyöräily...
Ei onnistu, koska TMT[emoji6]
Sent from my iPhone using Tapatalk
Lepo on aliarvostettua. Pyhä kolminaisuus; liikunta, ruoka ja lepo. Noi pistää tasapainoon ja mieli kuntoon ilman suurempia vaakaan ja peiliin kattomisia.
Siinä kohtaa, kun liikkuu tarpeeksi, ei tarvitse juuri rajoittaa terveellistä ruokavaliota kaloreiden osalta. Eli ei tarvi pelätä lihomista. Joo en nyt tarkoita, että voisi alkaa syödä pähkinöitä ja avokaadoa mielin määrin ilman liiallista energian saantia, mutta järki kädessä voi syödä...paljon.
Ja muista, salireenissä tavoitteena lihasten kasvu tai niiden ylläpito. Lihas painaa enemmän kuin sama tilavuus rasvaa, joten ”lihomista” voi vaa’an mukaan tapahtua. Todellisuudessa kuitenkin lihasmassa kasvaa.
Ethän sattumoisin ole vegetaristi tai vegaani?
Sent from my iPhone using Tapatalk
kuovipolku
09.09.2018, 19.55
Ethän sattumoisin ole vegetaristi?
Ja mitä sillä olisi merkitystä tässä yhteydessä? Vaikka olisi täysvegaani, se ei sano yhtään mitään sen enempää ihmisestä kuin hänen ravinnonsaannistaan tai energian tai proteiinin riittävyydestä hänen ruokavaliossaan.
Muuten olisin sitä mieltä että kysyjän olisi tärkeämpää opetella tekemään kevyitä harjoituksia, juoksemaan kukkia haistellen ja ajamaan rauhallisesti maisemista nauttien, sellaisia treenejä joiden aikana koko ajan tuntuu ettei tämä mitään treeniä voi ollakaan mutta joilta palatessa on vähemmän väsynyt, reippaampi, virkeämpi ja jaksavamman oloinen kuin lähtiessä.
Vapaapäivien pitäminen tai päivittäisten harjoitusten lukumäärän rajoittaminen ei sekään tietysti haittaisi, mutta ne eivät ole ensisijaisia asioita.
Ja mitä sillä olisi merkitystä tässä yhteydessä? Vaikka olisi täysvegaani, se ei sano yhtään mitään sen enempää ihmisestä kuin hänen ravinnonsaannistaan tai energian tai proteiinin riittävyydestä hänen ruokavaliossaan.
Aattelin vaan, kun juuri sattui tuttavalle sillain köpelösti, että ensin jäi liha pois, sitten maitotuotteet, siitä sitten seurasi nopeasti anoreksia ja nyt vietti aikansa teho-osastolla. Ei saanut riittävästi rautaa ja rotskuja kuulemma.
Älä siis ymmärrä väärin, en tarkoittanut kysymystäni pahalla, vaan ihan mielenkiinnolla, josko kysyjällä sattuisi olemaan puutetta jostakin ravintoaineesta, mikä aiheuttaa fyysisiä oireita, jotka lueteltiin alussa. Auttaa tässä siis yritän[emoji29]
Monipuolisessa ruokavaliossa on helpompi saada kaikki tarvittavat ravintoaineet. Lisäksi energian saanti on mielestäni, kyllä mielestäni, hankalampaa ”rajoittuneessa” ruokavaliossa.
Koitin parisen vuotta sitten ihan testimielessä vegaaniruokavaliota. Vatta pelitti kyllä hyvin kuitujen ansiosta, mutta energia ei itsellä riittänyt. Viljoja, riisiä, perunaa, vihanneksia, palkoja, hetelmiä ja pähkinöitä tuli syötyä, sen mitä napa veti. Glykogeenivarastot eivät vaan riittäneet. Nykyään uppoaa kaikki muu, paitsi sienet[emoji28]
Ei mitään siis vegaaneja vastaan. Päin vastoin, arvostan suuresti muun muassa Dave Scottia ja Ruth Heidrichiä suorituksistaan. Tankkauksen tarvii vaan onnistua ja siihen voi tarvita ravintoeksperttivalmentajan.
Ja ei nyt unohdeta Paavo Nurmeakaan. Loistava hänkin[emoji1303]
Sent from my iPhone using Tapatalk
^ Usein vegaanit ja vegetaristit ovat niitä, jotka syövät kaikkein monipuolisimmin ja tietävät kaikkein parhaiten ne eri ruoka-aineiden ravintosisällöt. Itselläni on taipumusta anemiaan ja voi että, kun se aiheutti päänvaivaa vegetaristina, kun piti tarkkaan miettiä mistä sitä rautaa saa muualtakin kuin purkista, mutta kyllä se anemia kehittyi silloinkin vaikka söi lihaa, joten näennäinen ruokavalion monipuolisuus ei oikeastaan todista mitään. Pelkkä liharuokiin keskittyminen voi jopa köyhentää sitä. Nykyään syön jo ihan sosiaalisista syistä toisinaan lihaa, mutta tiedän että raudansaannin kannalta sillä ei ole juurikaan merkitystä.
Havahduin kirjoituksistanne siihen, että tarvitsen ehkä ammattilaisen tekemään työtä kanssani. Oli se sitten valmentaja fyysisellä tai psyykkisellä puolella. Itse en ehkä saa enää kelkkaa kääntymään.
Tarkennusten jälkeen aloittaisin fyysisen puolen valmentajasta, joka kertoisi hyvin perustellen miksi lepo on tärkeää. Asiaa voi opiskella kirjallisuudestakin. Mutta pääpointti on, että oikea tasapaino ruoan, levon ja treenin suhteen pitää löytää.
Kun sisäistää levon tärkeyden, niin henkinen puolikin helpottaa todennäköisesti.
Ylös kirjattu treeniohjelma, jota noudattaa voisi toimia hyvin. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa levätessä, kun tietää, että lepo on ammattilaisen määräämää.
Ihminen voi tehdä paljon väärin tietämättään, mutta jos tiedon saannin jälkeen jatkaa samaa rataa, niin sen tekee tyhmyyttään. Tässä ketjussa on jo erinomaisia ohjeita, eikä mitään kallonkutistajia tarvita. Jos kuitenkaan ei ota hyvistä ohjeista vaarin ja jatkaa samaa rataa, kuin ennenkin, niin sitten saa kärsiä.
Ihminen voi tehdä paljon väärin tietämättään, mutta jos tiedon saannin jälkeen jatkaa samaa rataa, niin sen tekee tyhmyyttään. Tässä ketjussa on jo erinomaisia ohjeita, eikä mitään kallonkutistajia tarvita. Jos kuitenkaan ei ota hyvistä ohjeista vaarin ja jatkaa samaa rataa, kuin ennenkin, niin sitten saa kärsiä.
Kallon kutistaja on hieman halveksuva termi. Ihmisillä voi olla erilaisia sairauksia ja niihin on eri alan ammattilaisia. Esim. Anoreksia hoito ei välttämättä toimi siten, että ohjeistetaan syömään normaalisti. Jos ei syö, niin saa kärsiä
Usein vegaanit ja vegetaristit ovat niitä, jotka syövät kaikkein monipuolisimmin ja tietävät kaikkein parhaiten ne eri ruoka-aineiden ravintosisällöt...Pelkkä liharuokiin keskittyminen voi jopa köyhentää sitä.
Kyllä, juuri näin voi olla. On myös niitä, jotka tuntevat eri ruoka-aineiden ravintosisällöt yhtä hyvin kuin vegaanit ja syövät lisäksi kaikkea, joten syövät monipuolisemmin. Silloin on helpompi saada kaikki tarvittava. Vegejen tarvii hieman enemmän ”suunnitella” ruokavaliotaan saadakseen riittävästi tarvittavia ravintoaineita.
Ja sanotaan nyt tässäkin vielä, että mitään ei ole vegejä vastaan.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Ratkaiseva tekijä kaikessa on se, että on kiinnostunut siitä mitä syö. Ei sillä ole väliä onko sekasyöjä, vegetaristi vai vegaani.
Aloittajan viestiin viitaten minusta se on kyllä hyvä lähtökohta, että kyseenalaistaa sen miksi treenaa ja mitä varten. Ruokavalio ja liikunta voivat nimenomaan olla myös kaaoksen hallintakeinoja ja hellittäminen tuntua pelottavaltakin. Itse olen pari kertaa elämäni aikana kehittänyt pakkomielteen ruokaan ja liikkumiseen ja sysäyksenä siihen on liki aina ollut elämäntilanne. Se on voinut olla vaikeuksia opiskelussa, töissä, rakkaudessa, ja kun ne ongelmat ovat tuntuneet omaa itseään suuremmilta niin niitä on ollut helppo paeta laittamalla edes yksi elämän osa-alue näennäisesti järjestykseen. Sanomattakin selvää, että jonkin ajan päästä sitä on vain ajanut itsensä uupumukseen sillä jatkuvalla kontrollilla ja pakkoliikkumisella. Se on vain ollut oire jostain syvemmästä, kuten työttömäksi joutumisesta tai tunteesta, ettei riitä sellaisena kuin on.
Tällä hetkellä oma liikkuminen on enemmän perushuoltoa ja fiilistelyä - esimerkiksi kauniista syyspäivistä nauttimista. Ei sillä sitä omaa ihannepainoa ylläpidetä ja vaikka olisikin normaalipainoinen, mutta lihaksikas, niin silti se on ristiriidassa sen oman minäkuvan kanssa. Mutta ei sekään ole mukavaa, että on ahdistuneessa mielentilassa siksi, että se lenkki tulisi vetää joka päivä.
Se on hyvä, että esimerkiksi Instagramissa näkee tätä nykyä myös niitä postauksia, joissa ruoditaan sitä miten valheellista ja näyteltyä kaikki voi olla, ja sen täydellisen kropan takana onkin ennen kaikkea poseeraus Photoshopin lisäksi.
Kallon kutistaja on hieman halveksuva termi. Ihmisillä voi olla erilaisia sairauksia ja niihin on eri alan ammattilaisia. Esim. Anoreksia hoito ei välttämättä toimi siten, että ohjeistetaan syömään normaalisti. Jos ei syö, niin saa kärsiä
Kansanomainen ilmaisu "Kallonkutistaja" voi tuntua halveksuvalta, jos pahoittaa mielensä helposti pienistäkin asioista. Aloituksessa oli kyse harjoitusmääristä/kerroista ja niiden vaikutuksesta henkilön hyvinvointiin. Eiköhän ensin lähdetä perkaamaan niitä harjoitusmääriä ja kertoja, ennen kuin aletaan kertomaan, että aloittaja on mahdollisesti hoidon tarpeessa. Kuulostaa juuri siltä miltä Tempokisu sanoi kallonkutistajista, että pitävät reipasta urheilua hullun hommana.
Täällä tuli monelta hyviä ohjeita tuon aloittajan harjoittelun järkeistämisestä ja sen jatkuvan lähtemisen hektisyyden lopettamisesta. Jos niitä noudattaa, niin harjoitusten puolesta ei tarvitse mennä nuppitohtorin pakeille. Jos kuitenkin hyvistä neuvoista huolimatta jatkaa stressaavaa elämäänsä, niin sitten voi olla ammattiavun tarpeessa, mutta syynä ei silloin ole harjottelumäärät tai kerrat, vaan aito nuppitutina, joka vaatii asiantuntija apua.
Kansanomainen ilmaisu "Kallonkutistaja" voi tuntua halveksuvalta, jos pahoittaa mielensä helposti pienistäkin asioista.
Jos kuitenkin hyvistä neuvoista huolimatta jatkaa stressaavaa elämäänsä, niin sitten voi olla ammattiavun tarpeessa, mutta syynä ei silloin ole harjottelumäärät tai kerrat, vaan aito nuppitutina, joka vaatii asiantuntija apua.
Minä en pahoita mieltäni, koska en ole Kallonkutistaja. Vaikkakin osin (teko)älyn kanssa tekemisissä, mutta sw-puolella
Tuollaiset termit vain tekevät sen, että toiset pelkäävät kertoa sinänsä täysin luonnollisista käyttäytymishäiriöistä, koska pelkäävät leimautuvansa nuppitutinan omaavaksi
Aloituksessa oli kyse harjoitusmääristä/kerroista ja niiden vaikutuksesta henkilön hyvinvointiin. Eiköhän ensin lähdetä perkaamaan niitä harjoitusmääriä ja kertoja, ennen kuin aletaan kertomaan, että aloittaja on mahdollisesti hoidon tarpeessa.
Aloittaja kirjoittaa
"Suurimpana vaikeutena muutosten tekoon nään sen ahdistuksen ja epäonnistumisen tunteen, mikä tulee, jos vähimmäismäärän, ks. edellä, alitan. Syyllisyyttä, kontrollinpuutetta ja itsensä soimaamista. Nyt haluan päästä tästä kuitenkin eroon, ennen kun liusun liian pitkälle.
Tiedän itsekin että tässä ei ole järkeä. .... mieli on masentunut ja tämä kierre on pysäytettävä."
Tuosta voisi saada käsityksen, että aloittaja on tunnistanut että liikkuu liikaa, mutta ei ole saanut asiaa korjattua.
No itse en tähän ketjuun enää vastaile. Luulen, että aloittaja on jo pohtinut tavan edetä ja osannut ottaa tästä säikeestä tarvittavat vinkit. Saako kierteen katki omin avuin tai jonkun avustuksella on sama, kunhan sen saa katki, kuten varmaan käy.
Riippuvuus "jostain" voi kehittyä syystä sun kolmannesta. Itselle riippuvuus liikuntaan kehittyi painon pudotuksesta. Ei sillä, että olisin uskonut/uskoisin liikunnalla laihtuvani, mutta kun pudotin painoa aktiivisesti niin kaikki oli seurannassa. Ravinto punnittiin, kalorit laskettiin ja liikuntaa "piti olla" määrätty määrä päivässä. No homma toimi ja paino putosi +55kg parissa vuodessa. Tuosta "jäi päälle" liikunta (tietty terveellisen ravinnon lisäksi). Nyt alkaa helpottaa, mutta jossain vaiheessa jokainen päivä ilman fillarilenkkiä oli tuskaa. En oikeasti tiedä millä tuota (muuten kuin saavutetulla luottamuksella ajan kanssa ja siihen, että painoa kontrolloidaan ihan muuten kuin liikkumalla) lieventäisi... Tarkoitan vaan sanoa, että riippuvuus (liialliseenkin) liikuntaan voi kehittyä monesta syystä. Addiktiosta irrottautuminen on yleensä vaikeaa ja vaatii ehkä ammattilaisen apua.
tempokisu
11.09.2018, 18.20
On muuten aika hirmuisen vaikeaa muuttaa totuttuja, sellaisia tosi syvälle juurtuneita käsityksiä ja jos on tunne että koko ajan, tai ainakin lähes koko ajan on vaan liikuttava ja - entisenä anorektikkona tiedän tämän kyllä tosi hyvin - taustalla on aina ajatus siitä että jos nyt en yhtään liiku ja kuitenkin syön, niin siinä se paino vaan sitten nousee ja kunto laskee ja sille ei sitten näy loppua.....
Siihen ei auttanut psykiatri eikä kaksi, eikä myöskään urheilupsykologi vaikka hän tuntui kyllä ymmärtävän lenkkeilyn. Sen pitää lähteä itsestä, itse hoksata.
Ja kuten sanon, on vaikeeta.
Itsellä auttoi ikä, ja sen hoksaaminen että ei ole pakko tehdä yhtään mitään eikä yrittää olla muuta kun mitä on. Toki kun olen pyöräilyssä tehnyt sen mitä piti ja mitä halusin, oli helppo sitten jättää ne hommat. Iso asia oli huomata että inspiraatiota ja iloa löytyy myös muista jutuista kun liikunnasta.
Luettavaa aiheesta:
https://yle.fi/uutiset/3-10357949 (https://yle.fi/uutiset/3-10357949)
Highlander
25.09.2018, 10.01
Itsellä auttoi ikä, ja sen hoksaaminen että ei ole pakko tehdä yhtään mitään eikä yrittää olla muuta kun mitä on. Toki kun olen pyöräilyssä tehnyt sen mitä piti ja mitä halusin, oli helppo sitten jättää ne hommat. Iso asia oli huomata että inspiraatiota ja iloa löytyy myös muista jutuista kun liikunnasta.
No pakko se on tehdä jos ei halua, että läskiä kertyy. Varsinkin jos haluaa vetää vanhaan tahtiin alkoholia, jäätelöä, suklaata, pähkinää jne. Varsinaisen syömisen puolella olen siirtynyt riisi, liha ja kaurapuuro linjalle sisuskalujen puolesta. Olen enää askeleen päässä siitä, että meditoin jossain vuorella Aasiassa.
usko juntunen
04.11.2018, 21.38
Menis varmaan jo jeesustelu-lankaan.
63v työkaverini juoksi kesälomalla 7 maratonia peräkäisinä päivinä, mutta tämä on jo jotain aivan muuta.:eek:
Maraton vuoden jokaisena päivänä.
https://yle.fi/uutiset/3-10485895
kuovipolku
05.11.2018, 00.01
Näitä juttujahan yleensä seuraa juoksupiireissä vänkääminen siitä mikä on maraton ja mikä ei ja mikä on vielä juoksua ja mikä ei.
Mutta vaikka yhtenäkään päivänä ei olisi ollut virallista kisaa, mitattua reittiä, numerolappua eikä yhdenkään aika olisi jäänyt alle viiden tunnin, niin onhan maratonin mittaisen matkan taittaminen jalan 365 perättäisenä päivänä niin sanottu kova juttu.
Se onko kyse kohtuuttomasta liikuntamäärästä riippuu täysin ja yksinomaan kyseisen juoksijan palautumiskyvystä, motivaatiosta ja elämäntilanteesta. Sekin on otettava huomioon että vaikka vuosi on tässä mielessä pitkä aika on kuitenkin jokseenkin eri asia tehdä jotain vuoden ajan mutta vain kerran kuin pitempään ja jatkuvasti.
Taitaa tämä maratoonarirouva olla niitä jotka tykkäävät tehdä asioita ns. riittävästi kun kerran ryhdytään tekemään. Jossain taisi lukea, että aiemmin poltti muutaman askin tupakkia 365 päivänä vuodessa. Ilmeisesti useamman vuoden putkeen. On siinäkin tekemistä. Ei kaikilta onnistu.
Antti Kuitto
05.11.2018, 11.21
Ihminen voi tehdä paljon väärin tietämättään, mutta jos tiedon saannin jälkeen jatkaa samaa rataa, niin sen tekee tyhmyyttään. Tässä ketjussa on jo erinomaisia ohjeita, eikä mitään kallonkutistajia tarvita. Jos kuitenkaan ei ota hyvistä ohjeista vaarin ja jatkaa samaa rataa, kuin ennenkin, niin sitten saa kärsiä.
Ootko oikeesti noin urpo?
tempokisu
05.11.2018, 11.29
No pakko se on tehdä jos ei halua, että läskiä kertyy. Varsinkin jos haluaa vetää vanhaan tahtiin alkoholia, jäätelöä, suklaata, pähkinää jne. Varsinaisen syömisen puolella olen siirtynyt riisi, liha ja kaurapuuro linjalle sisuskalujen puolesta. Olen enää askeleen päässä siitä, että meditoin jossain vuorella Aasiassa.
Mä olen itse asiassa laihtunu kun olen fillaroinu vähemmän. Mutta kas kun en rakasta syömistä, enkä ruokaa. Jotain joskus, mutta mun ruokalautasenikin on kahvikupin se alunen, siihen mahtuu hyvin pieni makkaranpala. Ja tomaatti. Ja siinähän sitä olikin jo päivän lämmin ateria ( makkaranpala lämmitetty mikrossa)
No mun on paha sanoa kun itekin joskus tein päivittäin 5 tunnin lenkkejä, mutta fillarointi on paljon kepeempää kuin ju...no hölkkä, eikös tuolla jokapäivämaratoonarilla menny jotain 5 tuntia. Aikansa sitä jaksaa, mutta raja tai jalkavamma tulee jossain vaiheessa vastaan.
Eh, täällä palstalla on varmaan paljon hyviä neuvoja, mutta ei ne hyvätkään neuvot sovi jokaiselle. Tarvii kyllä ite hoksata mikä sopii itselle, ja erityisesti mikä ei.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2020, Jelsoft Enterprises Ltd.