PDA

Näytä tavallinen näkymä : Ensimmäinen maantiepyöräly

MTB Fillaristi
04.07.2016, 13.10
Nyt kaivataan pinetä tai suurta vinkkiä maantiepyörälyyn liittyen ja tarkemmin siihen, kuinka valmistautua ensimmäiseen maantieajoon. Kyseessä ei ole suurensuuri kilpailu, mutta kuitenkin tapahtuma ja kilpailuhenkisenä, jos viivalle mene, haluan suoriutua hyvin. Olen siis lähdössä heittämään POrvooseen elokuussa 55km lenkin. En kaipaa niinkään neuvoja itse harjoitteluun tai tankkaamiseen tms. kestävyys- ja kilpaurheilusta on kokemusta. Lähinnä kaipaan neuvoja tai vinkkejä vauhdin suhteen. En ole oikeastaan koskaan ajanut kenenkään peesissä, melkein aina siis yksin ja nyt varsinkin maantiepyörällä aina yksin kaikki lenkit. Minkäaiseen vauhtiin sitä uskaltaa lähteä mukaan ja kuinka peesaus auttaa. Miten tuon kaltaisissa ajoissa, onko aina tärkeää myös antaa oma panos vetovuorolla ja jos on, kuinka pitkään vetovuoron tulisi kestää?
Viime kesänä oikeastaan aloin ajamaan enemmän, mutta tuolloin kilpamaasturilla, tosin asfalttitiellä. Tuolloin vauhdit noin 26,5 - 30km/h pk-max. Tuolloin matkana 20 - 55km. Nyt sitten vauhdit uuden pyörän myötä 30 - 32,5km/h, pitempiä aivan maksimilenkkejä en ole vielä vetäyt muuten kuin noin 10km tempoa, jolloin keskinopeus oli noin 34-36km/h. Yleisesti noiden lenkkien keskinopeus olisi noin 2km/h tunnissa ehkä nopeampia, mutta kun laitan kellon pihassa päälle ja pari kilsaa kestää ajella asutuksen keskellä, ennen kuin pääsee avoimempaan maastoon ajamaan rauhassa, mitänyt välillä joutuu tekemään rekkojen vuoksi äkkijarrutuksia niiden tullessa pihasta kolmion takaa kadulle eteen.
Aiemmin keväällä ja kesällä oli vielä maasturin 29er käytössä, mutta nyt siis 2 viim. viikkoa maantiepeli. Olen siis ajanut vasta muutaman sata kilometriä tuolla ja lähinnä toteutellut ajamaan lukkopolkimilla ja myös ala-asennossa. Ajoasennon tms. suhteen en ole havainnut ongelmia. Hyvin pystyn vaikka tunnin ajelemaan vaikka ala-asennossa.

Mutta siis minkälaista vauhtia uskaltaa tuollaisen 55km lähteä ajamaan muiden mukana niin, ettei sitten katkeamista tulisi. En tosin usko, että kovin helposti katkean, mutta kun kyseessä on eka ajo porukassa, niin ajatelin kysyä kokeneemmilta vinkejä. Muutaman maratonin ja puolikkaan olen juosten heittänyt ja tuolloinkin lähden aina liikkeelle tarkasti kellon ja tavoiteajan mukaisesti, koska muuten lätisin varmasti 1min/km nopeammin liikkeelle ja tuskin pääsisin sitä vauhtia 10km pidempään. Sitä vaan kun valmistautuu johonkin niin on sen verran täinöissä ja kevyellä jalalla, ettei malttia ole, ellei sitä ole sitten hyvin suunniteltu asiaa ennakkoon.

paaton
04.07.2016, 13.13
Itselläni ei ole kilpailusta pätkääkään kokemusta, mutta uskallan kuitenkin heittää idean hepon tai itähelsingin maantielenkeistä ennen kilpailua.

Kuulostaa aika hurjalta lähteä kisaan ilman porukassa ajamisen kokemusta.

penyeach
04.07.2016, 14.55
Mielestäni ei kannattaisi lähteä ajamaan porukassa numerolappu selässä tai muutenkaan oman kunnon rajoilla ilman ryhmäajokokemusta. Ryhmässä ajamiseen liittyy kaikenlaista (pois)oppimista, ja ilman yhtään harjoitusta jälki on pahimmillaan karua. Usein myös toisille ajajille.

kuovipolku
04.07.2016, 15.56
Pyöräilykokemus auttaa ja sekin auttaa että tiedostaa selvästi että ryhmäajokokemus puuttuu. (TdF:ssähän kerrotaan olleen aivan tarpeeksi näitä muiden lajien miehiä ja maakuntien yksinäisiä miehiä joilla kyllä on kuntoa ja intoa ja itsetuntoa ja lisänä kenties telkkarista saatu käsitys siitä miten isossa porukassa ajetaan...)

Sanoisin että Porvoon kuntoajon lyhyelle matkalle ei tuolla taustalla kannata lähteä alle 35 km/h keskaritavoitetta. Ja edessä olevina viikkoina kannattaa käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet peesauksen ja ryhmäajon harjoitteluun. Vaikka vaikka HePon keskiviikkolenkeille tai viikonloppulenkeille aluksi ehkä selvästi alivauhtiseen ryhmään, sitten seuraavaan ja seuraavaan nopeampaan.

Tai vaikkapa vain maantiellä jonkin kaverin tai parin kaverin kanssa, tien päällä tavatultakin voi kysyä jos vauhti näyttää sopivan. (Joillekin ei sovi, jotkut tykkäävät varmasti kyttyrää, mutta mitäänhän siinä ei häviä jos kysyy, vain luvatta peesiin liimautuminen on sopimatonta.)

PS Tosin olen sitä mieltä että 110 km olisi fiksumpi tavoite kuin 55 km vaikka keskari todennäköisesti jääkin alemmaksi tai voi käydä niin että jalat ovat loppu ennen kuin matka.

CamoN
04.07.2016, 16.05
Tuolla tsadilaisten porukkalenkkiketjussa toistettiin juuri yksi hyvä vanha ohje ryhmäajosta;

Kun ajat pyörällä ryhmässä, aja kuin ajaisit moottoritiellä autolla ryhmässä 120km/h nopeutta kaksi vierekkäin ja monta peräkkäin, autojen välit metrin tai kaksi. Eli
1. Ei äkkinäisiä liikkeitä (sivu- tai menosuunnassa).
2. Selkeä käsimerkki tai huuto omista sivuttaissiirtymistä tai vauhtia hidastavista tekijöistä (rengasrikko, ketjun tippuminen tjsp.) ennen liikettä.
3. Vahva ympäristön sekä muiden havainnointi päällä koko ajan.
4. Keskittyminen edessä olevien liikkeissä.
5. Kaikkien edestä tulevien merkkien ja ilmoitusten toistaminen.
6. Mahdollisuuksien mukaan kuoppien, railojen ym. osoittamista takana tuleville sikäli kun se ei vaaranna omaa ajoa.
7. Välimatka edellä menevään sen verran että omassa ajossa säilyy sopiva perusrentous. Eikä missään nimessä niin lähelle, että oma eturengas valuu jatkuvasti edellä olevan takarenkaan vierelle.
8. Oman paikan valinta ryhmässä sieltä, missä parhaalta tuntuu. Esimerkiksi itse tunnun luisuvan isossa joukossa aina luontaisesti lähelle piennarta - puserossa on sen verran tervettä epäluottamusta muita kohtaan että pidätän aina oikeuden väistää ojaan jos edessä sattuu jotain.

Jos yksinään pystyy 30-32km/h keskareihin, suomalaisessa tyyppimaastossa voi helposti hypätä 33-35km/h kulkevaan ryhmään kunhan se ryhmäajo onnistuu.

Jos vetovuoro sattuu kohdalle, se saa olla juuri niin pitkä kuin hyvältä tuntuu. Pienessä porukassa (6 tai vähemmän) voi onnistua jonkun vetorytmin sopiminen joka helpottaa kaikkien ajoa. Vetovuorolla pitää muistaa pyörittää kampia koko ajan ja ylläpitää oman työn määrä mahdollisimman tasaisena. Vetotyötä kannattaa ajatella kuin satulaputkessa olisi kuminauha joka on sidottu kollektiivisesti koko loppuryhmään ja kuminauhassa pitää yrittää säilyttää koko ajan tasainen jännitys, eli
1. Tasamaalla pitää pyrkiä mahdollisimman tasaiseen nopeuteen. Se "oikea" nopeus kannattaa tietysti tarkistaa nopeusmittarista vetovuoron alkaessa ja vastustaa kiusausta lähteä kiihdyttämään koko ryhmän vauhtia, kun oma työmäärä kasvaa vetovuoron päästessä. Vetovuoron aikana ryhmää voi kiihdyttää, mutta se kannattaa tehdä mahdollisimman maltillisesti.
2. Jos lopettaa pyörittämisen alamäessä, muut seisoo jarruilla tai tulevat ohi polkematta ilmanvastuksen puutteen takia.
3. Jos ei aja ylämäkien alkuja hieman tasamaata kovempaa, porukka sumppuuntuu mäkeen.
4. Jos ei vähennä tehoa tasaisesti ylämäen jatkuessa, hetken päästä kaikki tekee duunia samalla korkealla teholla.
5. Vetovuorosta pääsee pois perinteisellä kyynärpään heilautuksella sille puolelle, jolta haluaa takana olevan ohittavan. Tyypillisesti ryhmä ajaa lähellä oikeaa piennarta, jolloin on loogista antaa merkki oikealle ja väistää itse keulasta vasemmalle sitten, kun on tarkistanut ettei suoraan takavasemmalla ole ketään. Kilpailutilanteessa vastatuulessa vetovuorosta poistuva väistää tuulen puolelle hidastaen tuulessa, suojaten samalla muuta ryhmää tuulelta.
6. Turvallisin ja sekä itselle että muulle ryhmälle helpoin vetovuoron vaihto tehdään mäen päällä, kun ryhmän vauhti on hitaimmillaan ja vetovuoron tehnyt pääsee liittymään takaisin ryhmän perään tasaisella tai alamäessä.

Mattia
04.07.2016, 16.41
Hyviä neuvoja, joista oikeasti tärkeä on penyeacin kirjoittama "pois oppiminen". Lepposasti ja rauhallisesti ajavassa ryhmässä kokematonkin "selviää" ongelmitta, mutta äkkitilanteiden refleksit; jarrulle, sivulle...ovat liki mahdottomia sivuutettavia, jos tilanne tulee. Pelkkä halkeama tai kuoppa asfaltissa voi saada aikaan ison kasan, jos on yksin ajaessaan tottunut niitä väistämään.

Kokematon ryhmässä ajaja kohtaa ko. tilanteita enemmän kuin kokenut, koska ei osaa lukea ryhmää, eikä ymmärrä kuinka ryhmä reagoi. Suosittelen hakemaan, vaikka hiukan vaivaa nähden, riittävästi ryhmäajokokemusta, ennen kuin lähdet mittaamaan omia rajojasi numerolapun kanssa. Yksi tai kolme lenkkiä ei tietenkään riitä, mutta jokainen lenkki opettaa ja pienentää riskiä satuttaa itseään ja muita.

Leopejo
04.07.2016, 18.00
Sekalaisia lisäyksiä ylläoleviin:

- jos et kuitenkaan aja voitosta, kannattaa jäädä joukon viimeiseksi ja katsoa/oppia, miltä ryhmäajo näyttää. Tietysti jos kyseessä on pieni ryhmä ja muut alkavat pyytää sinultakin vetoa, älä kieltäydy, jos voimat riittää. Jos olet viimeisenä, etkä halua auttaa, niin jätä aina tilaa niille, jotka lopettivat vetovuoron.
- vetovuorossa älä aja itsesi ihan kuoliaaksi. Helpoin tapa pudota ryhmästä on lopettaa vetovuoro niin, ettei ole enää voimia jäädä mukaan. Muista, että vedovuoron loputtua pudotat nopeutta, mutta sitten kun suurin osa ryhmästä on sinut ohittanut, on kiihdytettävä takaisin entiseen nopeuteen. Pahinta on lopettaa vetovuoro juuri ennen mäen alkua.
- tärkeintä ryhmäajossa on välttää äkillisiä liikkeitä, sekä pysty- että sivusuunnassa. Älä jarruta liian voimakkaasti jollei ole pakko. Pidä aina ajolinjasi. Ole hyvin varovainen kaarteissa. Huomauta, tai pidä nopeutta yllä, kun nouset satulalta seisoma-asentoon esim. ylämäessä.
- tietty mitä lähempänä olet edeltävää pyöräilijää, sitä helpompi pysyä peesissä, mutta jollet ole tottunut ryhmäajoon, etkä tunne muita ajajia (muutkin voivat olla kokemattomia), parempi pitää enemmän väliä.
- kuten yllä mainittu, älä kiihdytä kun aloitat vedon. Pidä edeltäjäsi nopeutta ensimmäisten sekuntien aikana. Vedä kovemmin alamäkeen, älä ole kovis ylämäkeen (jolloin kaikki kuitenkin kärsivät) - paitsi tietty jos haluat ottaa irti.
- kun taas lopetat vetovuoron, hidasta (älä jarruta!). Usein vasta-alkajat melkein ajavat kilpaa, kun vedonsa lopettanut ei hidasta, ja vetoa alkavan on nähtävä vaivaa hänen ohittamiseen.
- yleisesti ottaen, kun lopetat vedovuoron, kiihdytä sekunnin tai pari verran, jolloin sinun ja seuraavan pyöräilijän välille jää enemmän tilaa. Näytä kyynärpäällä merkki, että seuraaavan vuoro. Katso jo ennen vuoroasi, kumpaan suuntaan ihmiset väistävät ja toimi samoin.

Jos yksin ajat 30-32 km/h ja 34-36 km/h ajamalla kovempaa, tasaisesti ajavassa ryhmässä sinun pitäisi pystyä pysymään aika helposti jopa 40 km/h nopeudessa. Tietty jos ryhmä koko ajan nykii, jos nopeus vaihtelee koko ajan ja joudut usein kiihdyttämään on paljon vaikeampaa pysyä mukana. En tiedä/muista Suomessa, mutta yleisesti ottaen yleensä ihmiset alkavat kilpailun vähän yli rajojensa, joten yritä sinnistää ensimmäiset kilometrit, luultavasti vauhti vähän rauhoittuu ajan myötä. Tutustu reittiin ennen kilpailua jos mahdollista. Yleensä mäet ajetaan tosi kovaa, varaudu niihin äläkä väsy liikaa ennen niitä. Jos jäet mäessä, mutta et liian kauas, yritä päästä takaisin ryhmään, parasta jos löydät ainakin toisen ajajan, kaksistaan paljon helpompi yrittää ajaa ryhmä kiinni. Jos taas vähän ajan kuluttua huomaat, ettet pysty ajamaan ryhmää kiinni, älä jää ajamaan yksin, vaan odota seuraavaa ryhmää (jollet ole viimeinen; tai jos kyseessä ei ole kilpailun viimeiset kilometrit, jolloin parasta vaan antaa kaikkensa).

Ja niin, yhteislähtömaantiepyöräilyllä ja juoksulla ei ole paljon yhteistä. Unohda tavoiteajat ja keskinopeudet. Paras asenne - ja nyt varmaan minut haukutaan - on: "yritä pysyä pääjoukossa mukana niin pitkään kuin mahdollista" (tietty, maalaisjärjellä. Muista, että kilpailu kestää 55 km, yli puolitoista tuntia, eikä vain parisataa metriä). Sitten kun putoat siitä, luultavasti löydät pian ryhmän, joka vastaa nykyistä tasoasi ja kykyjäsi.

TemMeke
04.07.2016, 18.29
Itselläni ei ole kilpailusta pätkääkään kokemusta, mutta uskallan kuitenkin heittää idean hepon tai itähelsingin maantielenkeistä ennen kilpailua.

Kuulostaa aika hurjalta lähteä kisaan ilman porukassa ajamisen kokemusta.

Ikinä en oo kisannu, enkä kertaakaan edes ajanu porukkalenkillä. Mut muutaman kerran oon sattunu kääntymään letkan perään (hajuraon päähän) ja kerran ihmetelly, kun itte himmailin junaradan ylitykseen, ni letka painokin siitä yli hidastamatta. Oispa ollu ylläriä puolin ja toisin, jos tuo ois tullu vastaan letkan keskellä ollessa.

Eli mistään mitään tietämättäkin vahva komppaus, että käy ihmeessä ajamassa letkassa ennen kisaa. Tai jos tää (ja kaikki muutkin mahdolliset letkajutut) on itsestäänselvyys, ni sitten tän postin voi unohtaa samantien. :)

MTB Fillaristi
04.07.2016, 20.44
Sekalaisia lisäyksiä ylläoleviin:

- jos et kuitenkaan aja voitosta, kannattaa jäädä joukon viimeiseksi ja katsoa/oppia, miltä ryhmäajo näyttää. Tietysti jos kyseessä on pieni ryhmä ja muut alkavat pyytää sinultakin vetoa, älä kieltäydy, jos voimat riittää. Jos olet viimeisenä, etkä halua auttaa, niin jätä aina tilaa niille, jotka lopettivat vetovuoron.
- vetovuorossa älä aja itsesi ihan kuoliaaksi. Helpoin tapa pudota ryhmästä on lopettaa vetovuoro niin, ettei ole enää voimia jäädä mukaan. Muista, että vedovuoron loputtua pudotat nopeutta, mutta sitten kun suurin osa ryhmästä on sinut ohittanut, on kiihdytettävä takaisin entiseen nopeuteen. Pahinta on lopettaa vetovuoro juuri ennen mäen alkua.
- tärkeintä ryhmäajossa on välttää äkillisiä liikkeitä, sekä pysty- että sivusuunnassa. Älä jarruta liian voimakkaasti jollei ole pakko. Pidä aina ajolinjasi. Ole hyvin varovainen kaarteissa. Huomauta, tai pidä nopeutta yllä, kun nouset satulalta seisoma-asentoon esim. ylämäessä.
- tietty mitä lähempänä olet edeltävää pyöräilijää, sitä helpompi pysyä peesissä, mutta jollet ole tottunut ryhmäajoon, etkä tunne muita ajajia (muutkin voivat olla kokemattomia), parempi pitää enemmän väliä.
- kuten yllä mainittu, älä kiihdytä kun aloitat vedon. Pidä edeltäjäsi nopeutta ensimmäisten sekuntien aikana. Vedä kovemmin alamäkeen, älä ole kovis ylämäkeen (jolloin kaikki kuitenkin kärsivät) - paitsi tietty jos haluat ottaa irti.
- kun taas lopetat vetovuoron, hidasta (älä jarruta!). Usein vasta-alkajat melkein ajavat kilpaa, kun vedonsa lopettanut ei hidasta, ja vetoa alkavan on nähtävä vaivaa hänen ohittamiseen.
- yleisesti ottaen, kun lopetat vedovuoron, kiihdytä sekunnin tai pari verran, jolloin sinun ja seuraavan pyöräilijän välille jää enemmän tilaa. Näytä kyynärpäällä merkki, että seuraaavan vuoro. Katso jo ennen vuoroasi, kumpaan suuntaan ihmiset väistävät ja toimi samoin.

Jos yksin ajat 30-32 km/h ja 34-36 km/h ajamalla kovempaa, tasaisesti ajavassa ryhmässä sinun pitäisi pystyä pysymään aika helposti jopa 40 km/h nopeudessa. Tietty jos ryhmä koko ajan nykii, jos nopeus vaihtelee koko ajan ja joudut usein kiihdyttämään on paljon vaikeampaa pysyä mukana. En tiedä/muista Suomessa, mutta yleisesti ottaen yleensä ihmiset alkavat kilpailun vähän yli rajojensa, joten yritä sinnistää ensimmäiset kilometrit, luultavasti vauhti vähän rauhoittuu ajan myötä. Tutustu reittiin ennen kilpailua jos mahdollista. Yleensä mäet ajetaan tosi kovaa, varaudu niihin äläkä väsy liikaa ennen niitä. Jos jäet mäessä, mutta et liian kauas, yritä päästä takaisin ryhmään, parasta jos löydät ainakin toisen ajajan, kaksistaan paljon helpompi yrittää ajaa ryhmä kiinni. Jos taas vähän ajan kuluttua huomaat, ettet pysty ajamaan ryhmää kiinni, älä jää ajamaan yksin, vaan odota seuraavaa ryhmää (jollet ole viimeinen; tai jos kyseessä ei ole kilpailun viimeiset kilometrit, jolloin parasta vaan antaa kaikkensa).

Ja niin, yhteislähtömaantiepyöräilyllä ja juoksulla ei ole paljon yhteistä. Unohda tavoiteajat ja keskinopeudet. Paras asenne - ja nyt varmaan minut haukutaan - on: "yritä pysyä pääjoukossa mukana niin pitkään kuin mahdollista" (tietty, maalaisjärjellä. Muista, että kilpailu kestää 55 km, yli puolitoista tuntia, eikä vain parisataa metriä). Sitten kun putoat siitä, luultavasti löydät pian ryhmän, joka vastaa nykyistä tasoasi ja kykyjäsi.

Kiitoksia kaikille neuvoista ja kommenteista. Saa niitä laittaa lisääkin, kaikki vinkit ovat tervetulleita.
Varsinkin hyviä huomioita ja huomioita asioita tuo vauhdin pitäminen yllä niin ala- kuin ylämäessäkin.

Tuo ryhmässä ajaminen tarvitsee pelisilmää ja osaamista. Sen ymmärrän ja toki oman haasteen tuo sitten kova vauhti. En aliarvioi kokemusta ja ryhmäharjoitusta. Koetan saada sellaisellekin aikaa. Luulisin, että hieman helpottaa se, että, kuten mainitsin, kokemusta on juoksusta nuorempana usean vuoden tosissaan kahta ratakierrosta kiertäen. Siinä oppi ainakin juoksemaan täysillä ryhmässä välillä kovallakin kontaktilla. Toisaalta tuosta huomasin olevan apua myös sitten hitaammalla maratonilla ja puolimaratonilla alun kilometreillä kun kymmenettuhannet ryntää yhtäaikaa matkaan. Huomasin, että joillain meni juoksukin aivan sekaisin, kun kyky ennakoida puuttui kokonaan. Ehkä minä olen sitten tuo joku, ensimmäisessä pyöräkisassa, sen näkee sitten.

Olen myös toiminut jäniksenä juoksukisoissa, joten tuo saattaa antaa ainakin ajatuksen tasaisesta vedosta ja sitten siitä, kuinka siirtytään syrjään vetopaikalta. Vuorovetoqkin on toki tehty, mutta maantielenkillä vedoissa.

Tuossa aiemmin verrattiin pyöräilyä myös autolla ajamiseen lähekkäin moottoritiellä 120 tunnissa. Siitäkin on useamman vuoden ajalta kokemusta Hollannin teiltä, 5 kaistaa aamulla täynnä autoja, nopeutta 130 ja turvavälit, mitä ne on, max 5m toisen takana tai muuten siihen väliin tunki jo joku muu.

Tärkeää siis kuitenkin olisi päästä ryhmään treenaamaan. Olen viime kesänä heittänyt jokusen lenkin yhden kaverin kanssa, mutta tältä kesältä tuo vielä puuttuu. Jos en saa järjestettyä itseäni ryhmäajolenkille, ainakin sitten koetan ajaa jokusen lenkin kaverin kanssa. Lnkilä olen vähän huono tuntemattomilta kysymään yhteistä ajoa tai peesiä, yleensä selkä edessä herättää vain kilpailuvietin ja vedän sitten täysillä ohi ja niin kauan, ettei ohitettua näy enää edes horisontissa. Pitänee nyt koettaa muuttaa tapoja tuoltakin osin.

Olen myös koettanut imeä tietoa ajosta katsomalla pyöräilyä tv:stä, tiedä sitten onko tuosta edes teoriassa apua.

Miten muuten letkat, hajoaako ne tuollaisen 55km aikana ja kuinka paljon vai onko alusta loppuun ruhmiä vai kapeaa jonoa, jonka ohi pääsee tarvittaessa?

Jos en kerkeä opimaan ajamaan ryhmässä, niin sitten joko ryhmän perässä tai edellä pitää koettaa taivaltaa yksikseen 😎

rhubarb
04.07.2016, 21.26
Avoimia porukkalenkkejä löytyy PK-seudulta joka päivälle, joten ennemmin täytyy yrittää olla pääsemättä :)

kauris
05.07.2016, 08.24
Korostaisin, että letkan kärjessä olevan täytyy alamäissä polkea vähintään samalla teholla kuin tasaisellakin. Muutoin takana seisotaan jarruilla oikein urakalla ja osa pyrkii valumaan miten sattuu ohi, kun eivät viitsi jarrutella muodostelmassa (vaikka toki kuntoajoissa varsinkin pitäisi). Kuntoajoissa erityisesti näkee usein, kun pitkään helpoista hetkistä nauttinut kiittää ajamalla lopulta kärkeen ja ensimmäisen alamäen tullen alkaa rullailemaan (kun oli peesissä ollessaan tai yksin ajaessaankin siihen tottunut).

MTB Fillaristi
05.07.2016, 10.31

Tuo on hyvä pointti ja se on oikeastaan ollut aina mulla pyöräilyssä omilla lenkeilläkin ajatuksena. Olen lenkillä polkemassa, en laskettelemassa fillarilla. En siis ole polkematta lenkillä kuin sen hetken, kun otan juomaa tai kurvi on sen verran tiukka, ettei polkemaan oikeastaan pysty. Tuon kaiketi voi sitten ryhmässä ajaessa ajoittaa vaikka peesivuorolle ja alamäkeen vai mikä on paras hetki juoda, toki ennen kuin iskee jano, mutta noin tarkemmin ajoituksena ryhmäajoa ajatellen?

penyeach
05.07.2016, 10.51
Juominen ja syöminen kannattaisi mahdollisuuksien mukaan hoitaa porukan perällä ja ainakin katsoa sitä varten sopivan rauhallinen maastonkohta (esim. kovavauhtisissa alamäissä on hyvä pitää molemmat kädet tangossa).

Kun yllä mainitsit TV-kisat: en ottaisi liikaa vaikutteita, prot ajavat ajoittain valtavilla riskeillä (sen lisäksi että ovat todella taitavia).

Asenteesi tähän hommaan vaikuttaa muuten tosi hyvältä kun kyselet ja kuuntelet ohjeita! Porvoon reissu menee varmasti hyvin. Saattaa tietysti olla että tuolta lyhyemmältä reitiltä on vaikea löytää riittävän vauhdikkaita ryhmiä ajoseuraksi jos/kun 35+ -porukassa pysyisit.

Edit: olihan siellä viime vuonnakin näköjään selvästi alle puolentoista tunnin ajettu.

Leopejo
05.07.2016, 13.57
Kun yllä mainitsit TV-kisat: en ottaisi liikaa vaikutteita, prot ajavat ajoittain valtavilla riskeillä (sen lisäksi että ovat todella taitavia).
Ja TV-kuva valehtelee. Eron huomaa hyvin kun näkee videota kuntoajosta, parasta vielä jos näkee itsensä kuntoajossa, ja vertaa televisioituun ammattilaiskilpailuun.

Ronde79
05.07.2016, 19.59
Hyviä vinkkejä täällä tulee myös itselle. Tuli siis ilmottauduttua tuohon Botniapyöräilyn 67km kuntosarjaan. Tuolla toisessa ketjussa joku mainitsi että tuolla normaalisti hiukan sattuu ja tapahtuu ja kaverilla samanlaisia kokemuksia viime vuodelta 106km kilpasarjasta. Itsellä ei tuonne sen kummempia tavotteita tosiaan ole, niin tulee varmaan ajeltua hyvinkin varman päälle jonojen hännillä perinteisissä suomalaisissa tarkkailuasemissa. Botniassa kun on yli 1000 osallistujaa, niin sekaan sopii varmaan jos jonkinlaista kilpailuhenkistä ajelijaa. Toivottavasti edes jokunen lukee näitäkin neuvoja mitä tuossa ylempänä on kirjoiteltu.

EsaJ
05.07.2016, 20.47
Avoimia porukkalenkkejä löytyy PK-seudulta joka päivälle, joten ennemmin täytyy yrittää olla pääsemättä :)

Hetän kolikkoni tähän rakoon. Mistäs niitä aikoja ja lähtöjä löytää? Itteekin joskus kiinnostaisi. Soolona 10v ajellut....

CamoN
05.07.2016, 21.38
Se onkin jännittävä salatiede tuo yhteislenkille löytäminen. Heitin Googleen "maantie yhteislenkit Helsinki", ihan sattumalta ensimmäinen tuloksena tälläinen (https://www.hepo.fi/retket-ja-lenkit/kuntolenkit/).

Seuraava kysymys on varmaan "no mutta kun en ole seuran jäsen, ei kai tuonne silloin saa mennä?"

rhubarb
06.07.2016, 01.37
Vielä lähempää löytyy tuolta Yhteislenkit ja ajoporukat (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/forumdisplay.php?62-Yhteislenkit-ja-ajoporukat)-alifoorumilta.

penyeach
06.07.2016, 22.15
Seuraava kysymys on varmaan "no mutta kun en ole seuran jäsen, ei kai tuonne silloin saa mennä?"

No siltä varalta että on: kyllä tuonne on aina saanut mennä rauhassa kokeilemaan, onko porukkalenkkeily oma juttu ilman jäsenyyttä (eikä sitä kyllä ole koskaan muutenkaan keneltäkään kyselty). Lisäksi HePo näyttää vähitellen profiloituvan kaupunkipyöräilijöiden puolipoliittiseksi edunvalvontajärjestöksi, joten oikeasti noiden lenkkien side yhdistykseen on varsin löyhä.

znood
08.07.2016, 09.36
muista sheivata jalat :)

Mik@
21.07.2016, 16.44
Kiitokset myös omasta puolestani hyvistä vinkeistä.

Itse aloitin maantiepyöräilyharrastuksen aika tarkkaan vuosi sitten. Hepon lenkeille on pitänyt mennä monta kertaa, mutta aina on tullut jotain.

Osallistuin nyt tänä kesänä ensimmäistä kertaa kuntotapahtumaan (Forssan Suvi-ilta) ilman varsinaista porukkalenkkikokemusta, vaikka 2-3 ajajan ryhmistä oli hieman kokemusta. Vaikka ajokeli Forssassa oli välillä hyvinkin vetinen niin pärjäsin omasta mielestäni melko hyvin, koska otin etenkin ensimmäiset 20 km erittäin maltillisesti. Loppumatka meni pääosin peesissä, mutta muutaman kerran vähän töitäkin tehden. Keskari oli hieman päälle 33km/h.

Maltti on valttia, itsellä oli Suvi-illan osalta tavoitteena päästä maaliin. Nyt sunnuntaina Vuelta Vantaaseen on jo sitten hieman ajan sekä keskarin osalta tavoitteita, mutta maltti on edelleen avainsana.

Sent from my iPad using Tapatalk

MTB Fillaristi
08.08.2016, 09.58
Sekalaisia lisäyksiä ylläoleviin:

- jos et kuitenkaan aja voitosta, kannattaa jäädä joukon viimeiseksi ja katsoa/oppia, miltä ryhmäajo näyttää. Tietysti jos kyseessä on pieni ryhmä ja muut alkavat pyytää sinultakin vetoa, älä kieltäydy, jos voimat riittää. Jos olet viimeisenä, etkä halua auttaa, niin jätä aina tilaa niille, jotka lopettivat vetovuoron.
- vetovuorossa älä aja itsesi ihan kuoliaaksi. Helpoin tapa pudota ryhmästä on lopettaa vetovuoro niin, ettei ole enää voimia jäädä mukaan. Muista, että vedovuoron loputtua pudotat nopeutta, mutta sitten kun suurin osa ryhmästä on sinut ohittanut, on kiihdytettävä takaisin entiseen nopeuteen. Pahinta on lopettaa vetovuoro juuri ennen mäen alkua.
- tärkeintä ryhmäajossa on välttää äkillisiä liikkeitä, sekä pysty- että sivusuunnassa. Älä jarruta liian voimakkaasti jollei ole pakko. Pidä aina ajolinjasi. Ole hyvin varovainen kaarteissa. Huomauta, tai pidä nopeutta yllä, kun nouset satulalta seisoma-asentoon esim. ylämäessä.
- tietty mitä lähempänä olet edeltävää pyöräilijää, sitä helpompi pysyä peesissä, mutta jollet ole tottunut ryhmäajoon, etkä tunne muita ajajia (muutkin voivat olla kokemattomia), parempi pitää enemmän väliä.
- kuten yllä mainittu, älä kiihdytä kun aloitat vedon. Pidä edeltäjäsi nopeutta ensimmäisten sekuntien aikana. Vedä kovemmin alamäkeen, älä ole kovis ylämäkeen (jolloin kaikki kuitenkin kärsivät) - paitsi tietty jos haluat ottaa irti.
- kun taas lopetat vetovuoron, hidasta (älä jarruta!). Usein vasta-alkajat melkein ajavat kilpaa, kun vedonsa lopettanut ei hidasta, ja vetoa alkavan on nähtävä vaivaa hänen ohittamiseen.
- yleisesti ottaen, kun lopetat vedovuoron, kiihdytä sekunnin tai pari verran, jolloin sinun ja seuraavan pyöräilijän välille jää enemmän tilaa. Näytä kyynärpäällä merkki, että seuraaavan vuoro. Katso jo ennen vuoroasi, kumpaan suuntaan ihmiset väistävät ja toimi samoin.

Jos yksin ajat 30-32 km/h ja 34-36 km/h ajamalla kovempaa, tasaisesti ajavassa ryhmässä sinun pitäisi pystyä pysymään aika helposti jopa 40 km/h nopeudessa. Tietty jos ryhmä koko ajan nykii, jos nopeus vaihtelee koko ajan ja joudut usein kiihdyttämään on paljon vaikeampaa pysyä mukana. En tiedä/muista Suomessa, mutta yleisesti ottaen yleensä ihmiset alkavat kilpailun vähän yli rajojensa, joten yritä sinnistää ensimmäiset kilometrit, luultavasti vauhti vähän rauhoittuu ajan myötä. Tutustu reittiin ennen kilpailua jos mahdollista. Yleensä mäet ajetaan tosi kovaa, varaudu niihin äläkä väsy liikaa ennen niitä. Jos jäet mäessä, mutta et liian kauas, yritä päästä takaisin ryhmään, parasta jos löydät ainakin toisen ajajan, kaksistaan paljon helpompi yrittää ajaa ryhmä kiinni. Jos taas vähän ajan kuluttua huomaat, ettet pysty ajamaan ryhmää kiinni, älä jää ajamaan yksin, vaan odota seuraavaa ryhmää (jollet ole viimeinen; tai jos kyseessä ei ole kilpailun viimeiset kilometrit, jolloin parasta vaan antaa kaikkensa).

Ja niin, yhteislähtömaantiepyöräilyllä ja juoksulla ei ole paljon yhteistä. Unohda tavoiteajat ja keskinopeudet. Paras asenne - ja nyt varmaan minut haukutaan - on: "yritä pysyä pääjoukossa mukana niin pitkään kuin mahdollista" (tietty, maalaisjärjellä. Muista, että kilpailu kestää 55 km, yli puolitoista tuntia, eikä vain parisataa metriä). Sitten kun putoat siitä, luultavasti löydät pian ryhmän, joka vastaa nykyistä tasoasi ja kykyjäsi.

Osalta noudatin ohjeita osaltaan pyrin noudattamaan ohjeita ja osaa en noudattanut ;-) Lenkki tuli heitettyä positiivisella fiiliksellä. Olin pääjoukon kärjessä mukana ja sitten siitä erottautuneessa 4 ryhmässä. Taisin jopa olla se, joka kiihdytti pääoukosta yhteen ylämäeen rikkoen tuon pääjoukon. 3 muuta tuolloin sitten seurasi mukana.
Ehkä tuossa kohtaa pieni maltti olisi saattanut auttaa parempaan lopputulokseen siten, että itse ei olisi tarvinnut niin tiiviisti vielä vetää ryhmässä vaan olisi saanut peesailla pidempään. Huomattava erohan tuossa oli, jos ajoi ryhmässä kun sitä verrataan yksin ajamiseen. Tuossa sitten 18-20km kohdilla tuli aloittelijan virhe, joka kostautui. Olisi pitäyt muistaa neuvot ;-) Oman vetovuoron vedin hieman ylipitkäksi ja sitten siirryin sivuun ja laskin seuraavan vetovuorossa ohi sekä seuraavat 2 muuta. Sitten kun olin siirtymässä letkan perään huomasinkin, että eroa tuli jokunen metri tuossa kun kärki samalla kiihdytti oletettua kovemmin. En siis ollut hereillä. Siinä sitten tuli jokunen metri eroa lisää, jonka jäkeen metri lisää ja toinenkin. Alamäessä koetin ajaa vielä porukan kiinni, mutta totesin, että jos ajan heidät kiinni, niin vedän jalat hapoille. Tuota en halunnut kokea 20km kohdalla. Ajelin sitten itsekseni. En siis jääyt odottamaan takaporukkaa, koska en nähnyt heitä, enkä tiennyt kuinka kaukana he ovat. Ajoin siis omaa vauhtia loput reilun 30km maaliin saakka. No oppi ja ikä kaikki, kaikenkaikkiaan ehjänä maaliin ilman kommelluksia. Ensikerralla sitten yhtä kokemusta rikkaampana matkaan.