Näytä tavallinen näkymä : ? liike KADOTTI omaisuuttani- miten toimia?
lazaretti
27.05.2016, 09.58
:seko: vein vanhan fillarini viime syksynä taka vanteen usintaan helsingin pokupyörätukun itiksen myymälään samalla kun ostin uuden pyörän sieltä.
sovittiin että fillari jää sinne laitettavaksi koska oli ongelmaa löytää akseliltaan oikeanlainen vanne vanhaan pyörään.
hain itse fillarin jo pois liikkeestä, mutta vanne jäi oikaistavaksi, koska sopivaa korvaavaa ei löytynyt siihen hätään.
olin asentanut vanteeseen juuri uuden shimanon 7-v. lehtipakan ja vein liikkeeseen jo alkuaan uudet sisä- ja ulkokumit.
noo.. aloin kaipaileen pyörääni 1-2 viikon kuluttua kun yhteydenottoa ei kuulunut. ihmetys oli suuri kun huomasin että liikkeen toimipiste oli lopettanut jo toimintansa, avaten uusissa tiloissa seuraavana keväänä. liikkeen muuttosta oli toki ollut puhetta, mutta eivät itsekään tienneet ajankohtaa, eikä minkäänlaista ilmoitusta lopetuksesta/ yhteydenottoa kuulunut työn valmistumisesta.
tuolloin loppu vuodesta olin yhteydessä firman vastaavaan joka lupasi selvittää asian, mutta homma jäi hoitamati häneltä silloin.
nyt keväällä olin uudestaan yhteydessä ja selvisi että jättämäni omaisuus on muuton yhteydessä dumpattu jätelavalle. vaatiessani heitä korvaamaan osat täysimääräisinä, suostuivat hyvittämään hävittämästään tavarasta puolet heidän hinnoistaan vaikkakin paljon uutta osaa. ja että tavara on ostettava heiltä. mielestäni heidän lähtöhinnatkin ovat tässä tapauksessa kovat.
epäselväksi jäi tuleeko osien niputus mukaan..
-JOTEN arvon foorumilaiset:seko: kertokaapa mielipiteenne mikä olisi tässä tapauksessa kohtuullista? ja tulisiko tyytyä tähän vai olla vielä yhteydessä johonkin henkilöön?
POLKEMATI PARAS!
alteregoni
27.05.2016, 10.33
Noo kyllähän mun oikeustajun mukaan menis, että korvattava täysmääräisenä. Moka on täysin heidän, ja SINUN omaisuttasihan siinä on hukattu. Eihän se nyt voi niin mennä, että jätät vaikka fillarin korjattavaksi ja sitten liike hukkaa sen. Ja liike hukkaa sen ja korvaukseksi ostattaa uuden pyörän liikkeestä uuden alennuksella! :rolleyes:
:seko:
-JOTEN arvon foorumilaiset:seko: kertokaapa mielipiteenne mikä olisi tässä tapauksessa kohtuullista? ja tulisiko tyytyä tähän vai olla vielä yhteydessä johonkin henkilöön?
http://www.kkv.fi/Tietoa-KKVsta/asiointi/kuluttajaneuvonta/
Kyseses virallinen kanta tuolta
orc biker
27.05.2016, 11.30
Kohtuullista on, että liike korvaa pyörän arvon täysimääräisenä sinulle tai vaihtoehtoisesti toimittaa vastaavan pyörän tilalle, ja se vastaava tarkoittaa siis sitä, että sinä hyväksyt sen. He hävittivät sinun omaisuuttasi. Siinäpä se asian pihvi on. Ei heillä silloin ole juurikaan vara asetella ehtoja omiin hintoihinsa ja ostopaikkaan liittyen.
Nuo kalastelevat. Kokeilevat onneaan, että miten paljon asiakas suostuukaan nielemään sitä itseään, kun asiat tekee riittävän hankaliksi asiakkaalle. Älä luovuta. Sano heille, että sinulla on oikeus kertoa palvelukokemuksestasi ja tapauksesta netissä, kuten esim. tällä foorumilla, liikkeen nimi isolla ja lihavoituna mainiten. Minä lupaan levittää tarinaa suusta suuhun menetelmällä, koska minua nyppii niin paljon tuollainen, että liike selvästi itsekin asian tajuten tekee mokan, mutta yrittää venkoilla vastuustaan sen sijaan, että reilusti hoitaisi asian. Ihan älytöntä. Heittävät toisen omaisuutta jätelavalle ja alkavat vänkyröidä, että korvaavat puolet. Ihan älytöntä. Hermostuttaa jo näin sivullisenakin edes lukea tuollaista.
alteregoni
27.05.2016, 13.14
Komppaan örkki pyöräiljää vahvasti.
JohannesP
27.05.2016, 17.44
Pakko avautua kun toi sun viesti on yks rikospähkinä sekavuutensa takia ja vasta viestiin ladottu yhteen kaikki isot kirjaimet, niitä voi laittaa sinne viestin väliinkin niin helpottaisi lukemista.
Eli takakiekko ja sisä- ja ulkokumi heitetty kaatikselle? Varmaan kolmannen lukukerran jälkeen olisi voinut itsekkin päätellä mitä tapahtunut, mutta ei jaksa lukea niin monesti tekstiä mitä lukiessa tulee pää vaan kipeäksi.
Täydestä korvauksesta lähtisin liikkeelle jos kerran ollut uutta tavaraa mukana. Ne mitkä on ollut käytettyä sinne vietäessä, niistä on kohtuullsta maksaa sopivaa korvausta uudesta vastaavasta. Ilmaiseksi pitäisi ainakin saada uudet sisä- ja ulkokumit ellei ne sun viemät ole sit olleet huomattavasti halvempia (=Biltema) mitä kaupalla on antaa tilalle, siinä tapauksessa taas kohtuullinen rahamääränen erotus olisi mielestäni ok.
Kuulostaa tapaukselta, jossa osat maksaa uutena kiekkoineen päivineen noin sata euroa. Luulisi, että firmalla tollanen on varaa antaa vaikka ihan vain ajaakseen valittaja pihalle.
alteregoni
27.05.2016, 19.52
Mun käsittääkseni tavaran arvolla ei ole mitään väliä tässä. Oleellista on, että asiakas saa samantasoisen tuotteen KORVAUKSETTA tilalle.
Kadotettu omaisuus pitää hyvittää täysimääräisenä. Piste.
Jos jokin osa, esim. kiekko on vanhempi niin vastaavaa tilalle. Jonkinmoinen muuttosekaannus lienee käynyt, mutta täytyyhän se asiakkaalle hyvittää.
JohannesP
27.05.2016, 23.04
Tavaran arvollahan ei olekkaan mitään väliä, mutta jos kadotettu tavara on ollut jotaki biltematasoa niin ei liikkeen tarvitse antaa parempaakaan tilalle ilman välirahaa. Tällöin mahdollista maksaa väliraha tai rahamääränen hyvitys mikä vastaa kadotetun tavaran arvoa. Ei sentään kellään ole oikeutta rikastua tälläsellä jutulla.
Niin, eihän täysimääräisenä tai vastaava tarkoita tietenkään, että pitää hommata 10 krt parempi tilalle, vaan nimenomaan vastaava.
Toki se voi olla ongelmallista jos liike myy vain monta kertaa kalliimpia ja uusia vanteita yms, mutta ennemmin niinpäin, että liike tulee hieman vastaan ja hyvittää vaikka pikkuisen kalliimman uuden/käytetyn kiekon osineen tai vastaavasti antaa rahallisen hyvityksen, jolla on oikeasti mahdollista hankkia nuo osat.
Ei kaupan pidä, eikä kuulu korvata kymmenkertaisesti vahinkoa, riittää, että hyvittää sen kerran. Jos vanne on vanha niin rahallinen hyvitys voi olla liikkeen kannalta parempi kuin antaa huikea ale uusista, mutta asiakkaan kanssa neuvottelemalla toivottavasti päästään molempia tyydyttävään lopputulemaan.
Selkeä alennus selvästi paremman luokan ja uusista kiekoista ei välttämättä ole ollenkaan huono vaihtoehto.
Juha Jokila
28.05.2016, 12.05
Pitää muistaa, että liike ostaa kiekot paljon halvemmalla, kuin mitä myy niitä eteenpäin. Kate on tietysti liikesalaisuus, mutta liikkeen kannalta kustannus on pienempi jos he palauttaa saman arvoisen tavaran kuin, että antavat rahaa ja asiakas hakee osat muualta. Lisäksi pitäisi korvata uuden tavaran hankkimisesta aiheutuneet kustannukset. Missään tilanteessa tavaran alkuperäisen omistajan ei tarvitse maksaa lisää saadakseen omansa takaisin. Se on liikkeen ongelma optimoida kulunsa ja etsiä ratkaisu, vaikka toki aina voi kaikkea ehdottaa.
Itse tekisin rikosilmoituksen.
paskalokki
28.05.2016, 19.05
Jos joku ajaa vielä herran vuonna 2016 pyörällä missä on 7 lehtinen takapakka, on ihan oikein, että tavaraa katoaa. Sama pätee vielä paremmin jos erehtyy ostamaan Suomen Polkupyörätukusta yhtään mitään. Suosittelen kääntymään internetin puoleen ja päivittämään kaluston 2010-luvulle. Nyt unohdat koko asian ja tilaat uuden pyörän jostakin.
Jos kiekko, pakka ja renkaat sattuis olemaankin biltema-tasoa, niin silloin sopii kyseisen liikkeen edustajan marssia biltemaan hommaamaan vastaava setti tilalle, pistää pakka kiinni ja renkaat päälle. Ilman kuluja ketjun aloittajalle. Toki voi antaa omasta valikoimastaan vastaavan paketin tai kauppiaani tarjota parempaa välirahaa vastaan, mutta ilman muuta täytyy olla myös vaihtoehto josta ei asiakkaalle koidu kuluja.
nih..
alteregoni
28.05.2016, 19.40
Jos joku ajaa vielä herran vuonna 2016 pyörällä missä on 7 lehtinen takapakka,...
Mites paskalokki, jos osuis omalle kohdalle, ja joku joka ajaa sata kertaa kalliimmalla kalustolla, kertoo sulle samoja mielipiteitään sinun harrastusvälineistä? Ja antaa yhtä hyviä neuvoja hoitaa asiaa?
paskalokki
28.05.2016, 19.53
Mites paskalokki, jos osuis omalle kohdalle, ja joku joka ajaa sata kertaa kalliimmalla kalustolla, kertoo sulle samoja mielipiteitään sinun harrastusvälineistä? Ja antaa yhtä hyviä neuvoja hoitaa asiaa?
Heittäisin pyörät Keravanjokeen ja aloittaisin juoksuharrastuksen.
alteregoni
28.05.2016, 20.13
Voi miksi edes vaivaiduin...(Facepalm)
Entäs toi mun kuuslehtinen, saako sillä vielä ajaa? Entä ens vuonna?
Entäs toi mun kuuslehtinen, saako sillä vielä ajaa? Entä ens vuonna?
No se on nimenomaan tulevana vuonna retroa ja museokulkinetta, arvokkaampi kuin uutena.
nih..
-JOTEN arvon foorumilaiset:seko: kertokaapa mielipiteenne mikä olisi tässä tapauksessa kohtuullista? ja tulisiko tyytyä tähän vai olla vielä yhteydessä johonkin henkilöön?
Sinuna olisin yhteydessä äidinkielenopettajaasi ja vaatisin korvauksia sitä kautta.
Multa kadotettiin kerran irto vanne huollossa. Sain uuden vastaavan tilalle ilman mutinoita.
Tahmatassu
04.06.2016, 14.39
Heittäisin pyörät Keravanjokeen ja aloittaisin juoksuharrastuksen.
Varo, ettei osu omaan päähäsi siellä joessa kelluessasi...
usko juntunen
04.06.2016, 19.12
Varo, ettei osu omaan päähäsi siellä joessa kelluessasi...
+1
Yleensä täällä "nöösikin" saa asiallisen vastauksen pulmaansa, vaikka ei omistaisikaan kahta kymppitonnin hiilaripyörää, mutta silloin tällöin osuu lokinpaskaa tuulettimeen.
lazaretti
06.06.2016, 18.23
no joo.. nyt oon pari viikkoo vääntänyt s.p.p.t. :n toimiston reklamaatioista vastaavan kanssa reklamaatio-,korvausvaade- ja osa listaus maileja lähetellen.
tuntuma on ettei 'tolaseen vanhaan raatoon aleta kumosia korvaukseksi laitteleen'.
kovasta pyytelystäni huolimatta en ole saanut kirjallisena minkäänlaista hyvitys esitystä mailiini, vaan ainoastaan esitys että"raato" tulee viedä puotiharjun liikkeeseen missä sitten herra vastaava käy paikanpäällä tutusmassa tapaukseen, koska on kova kiire, ja loma puskee päälle/ tän viikon pejantailta- aina jussiin asti..
et ei hyvältä näytä.
saas nähdä tapahtuuko IHME vastoin kaikkia todennäköisyyksiä
saa kuskailla eestaas fillarii kun oot altavastaajana ja kakki housussa mokanneen liikkeen maaperällä ilman hyvitys päätöstä.
liikkeen yrttäjä ei myönnä mokaansa, johtoa ei kiinnosta ja onpa vielä ylimielinenkin.
vai pitäisköhän sittenkin..
Saa kommentoida ja ehdottaa jos hyviä neuvottelu ideota.
ilkkaluukkonen
06.06.2016, 18.52
Teet rikosilmoituksen, ei varastaminen ole OK vaikka vanhaa tavaraa olisikin.
Kuten kolmannessa viestissä kehotettiin, ota yhteys kuluttajaneuvontaan ja kerro tapaus kaikkine vaiheineen alusta tähän saakka, etenkin kun sulla on nyt heidän vastaus reklamaatioon ja korvausvaatimukseen kirjallisena. Yhteydenottolomakkeella (https://kuti.kkv.fi/Kutiweb/kuluttajat/KuneLomake.aspx) reklamaatioviestittely kokonaisuudessaan liitteeksi muiden tietojen jatkoksi. Liikkeeseen kerrot, että heidän venkoilun takia otat yhteyttä kuluttajaneuvontaan koska eivät suostu korvaamaan hävittämäänsä omaisuutta.
Kiire ja lomaselitykset voi jättää omaan arvottomuuteensa.
ainoastaan esitys että"raato" tulee viedä puotiharjun liikkeeseen missä sitten herra vastaava käy paikanpäällä tutusmassa tapaukseen
Miten sen raadon voi viedä liikkeeseen, kun ne on hävittäneet sen ja mukana olleet uudet tavarat ?
Ota yhteys kuluttaja-asiamieheen että saat neuvotteluapua ja ohjeita, myös valituksen tekemiseen.
Jos ei homma etene, niin ota yhteyttä kuningaskuluttaja-ohjelmaan ja keskustele ovatko kiinnostuneita tekemään siitä uutisen.
Käytettyä tavaraa ei tarvitse korvata uudella / uuden hintaisena, mutta mukana olleet uudet osat / tavarat pitää korvata uuden arvoisina. Lisäksi käytetyllä kiekolla on myös jotain arvoa.
Myös rataspakan arvo (oliko uusi ?) pitää korvata arvonsa mukaisesti.
He eivät voi vaatia että sinun pitäisi ostaa korvaava tuote heiltä, varsinkaan kun eivät aio korvata kokonaan, vaan osan, jolloin sinun pitäisi maksaa heille erotus myyntihinnan ja korvauksen välistä.
Myyntihintojen eron takia se 50 % hyvitys voi olla arvoltaan hyvin erilainen, ostoliikkeestä riippuen.
Tämän tapauksen eteneminen/lopputulema kiinnostaisi.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.