PDA

Näytä tavallinen näkymä : Maastopyöräilijän pikkuvammat, hoito ja ennaltaehkäisy



pturunen
02.04.2016, 23.09
Laitetaanpa tällainen ketju, johon kaikki vammoista kärsineet voivat avautua ja jakaa empiirisiä kokemuksia.

Päivän enskahenkiseltä lenkiltä tuli vasemman lonkankoukistajan (pikainen diagnoosi) revähdys tai repeämä (kivusta päätellen). Kipeytyi teatteri-illan aikana siihen pisteeseen, että kävely on vaikeaa. Hoito on toistaiseksi ollut jääpussi ja Voltaren-geeli.

Mistä ihmeestä fillarin kanssa voi saada lonkankoukistajaan vamman? Lenkin aikana ei tullut mitään oireita tai tilannetta, jossa vamma olisi voinut syntyä. Miten tuon omahoitoa kannattaa suunnitella? En ole alkuunkaan täyslevon kannattaja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Nana
02.04.2016, 23.49
Mistä ihmeestä fillarin kanssa voi saada lonkankoukistajaan vamman? .

Helposti. Lonkkaa koukistavat lihakset vastaavat polven nostamisesta yms ja aktivoituvat aina pyöräillessä, jalkahan sekä ojentuu että koukistuu silloin.
Tuntuuko kipu reisiluun pään kohdalla? Mikäli näin kyseessä varmaan limapussin tulehtuminen.
Jos kipu tuntuu alaselän ja nivusen alueella, varmaankin Iliopsoas, 1 lonkan koukistajista. Tod.näk. liiasta rasituksesta johtuvaa. Kylmä auttaa, samoin Voltaren. Ja lepuutus

pturunen
23.04.2016, 11.08
Onko kenelläkään ideoita, miten ehkäistä tenniskyynärpään kaltaista rasitusvammaa, joka selvästi ärtyy keulimisen seurauksena?

Pesku
23.04.2016, 14.01
Seinäkiipeilijänä ja samasta vammasta aiemmin kärsineenä voin antaa seuraavia ohjeita (pturunen):

1. Vältä kipeyttäviä liikkeitä mahdollisimman pitkään (itse lopetin seinäkiipeilyn muutamaksi viikoksi). Tämä on paras tapa taistella tennis/golf-kyynärpäätä vastaan.

2. Tee kevyitä harjoitteita kyynärpäähän liittyvillä lihaksilla. Itse kävin salilla tekemässä naurettavan näköisiä ja oloisia liikesarjoja kevyillä painoilla.

3. Tästä en mene takuuseen, mutta käytä kinesioteippiä. Käytin rullan verran sitä tällä tavalla:https://www.youtube.com/watch?v=DgwQSPQv_Zo Tästä en kuitenkaan mene takuuseen, sillä en tuntenut mitään "parantavaa vaikutusta" ollessani teippi kädessä tai ilman. (Ehkä teippasin väärin :D)

Mutta tosiaan, äkkinäisiä nykäyksiä (keulimista!) tulisi nyt välttää mahdollisimman pitkään. Lisäksi, en ole terveydenhoitoalan ammattilainen, joten ota nämä ohjeet varauksella, mutta itseni sain näillä Googlen ohjeilla kuntoon ja taas noustaan seiniä ilman mitään kipuja.

pturunen
23.04.2016, 14.03
Tuo on sinänsä oireeton, paitsi kun yrittää keulia. Täytyy aloitta lihaskuntokausi ja ajella alamäkeen...

Jamma
23.04.2016, 14.31
Meikä kamppailee just piinallisesti vaivanneen tennis-&golfkyynärpään kanssa. Pirullinen pikkuvika, mutta lepo, kylmähoito ja pieni lihasjumppa auttaa. Alkuun olin skeptinen, mutta epikondyliittituesta oli myös yllättävä apu. Luovuin pari viikkoa sitten epikondyliittituen jatkuvasta käytöstä ja nyt pidän kyynärpäässä ajaessa kyynärtukea (https://www.xxl.fi/rehband-rehband-7721-kyynartuki/p/1062767_1_style), joka tuntuu toistaiseksi hyvältä ratkaisulta.

Miitska
23.04.2016, 19.06
Mites porukalla löytyy kokemuksia eturistisideleikkauksesta? Tuo vammahan ei mikään pikkuvamma ole, mutta sen seurauksena syntyy pienempiä vaivoja.
Itellä polvi on leikattu noin vuosi sitten ja ongelmana pyöräilyssä välillä on kipeytyvä takareisi. Repäisevissä lähdöissä/ liikkeissä takareisi kramppaa pahasti, mutta kipu laantuu 5 min- tunnin sisällä. Ilmeisesti johtuu jännesiirteen aiheuttamasta arpikudoksesta ja jänteen ohentumisesta. Itse polvi on todettu "terveeksi" jo vuoden vaihteessa ja saan siis tehdä sillä kaikkea ilman rajoituksia.
Onkohan tähän vaivaan muuta keinoa kuin aika? Ajattelin, että jos vaihtaisi lukkopolkimiin, jolloin takareisi aktivoituu pienesti jo normaaliajossa ja pikkuhiljaa vahvistuisi ja tottuisi rasitukseen. Maastossa pääosin tulee ajeltua.

Raappahousu
24.04.2016, 09.35
Pelaan talvisin lätkää ja tenniskyynerpää siinä aikaisemmin kovasti vaivasi. Avuksi löysin Powerball härvelin, johon suhtaudun aluksi hiukan epäillen. Suosittelen lämpimästi.

Moska
24.04.2016, 10.38
Mulla oli oikeassa kädessä kyynärpäässä alemmassa jänteessä jotain vikaa (kuumotti ja kipuili) noin puolenvuoden ajan, eikä oikein löytynyt apuja siihen. Sitten hommasin tuon powerballin ja alle viikossa huomasin että käsi ei ole enään kipeä! Suosittelen kokeilemaan.

Lähetetty minun D6603 laitteesta Tapatalkilla

Nana
24.04.2016, 15.32
Tämä nyt pikemminkin ennaltaehkäisyä.
Itse olen huomannut etenkin maastopyöräilyn suhteen suurta hyötyä monipuolisesta saliharjoittelusta (jalat, selkä/vatsa, kädet, olkapäät..). Vähemmän on tullut pyöräiltyä nyt ihan ajankäytöllisistä syistä, mutta eron kyllä huomaa, kun lihaskunto parempi yleisesti.

Jamma
25.04.2016, 12.09
Kiitos Powerball vinkistä. Sellainen on ollut monta vuotta romulaatikon pohjalla pölyttymässä, enkä edes muistanut koko härvelin olemassaoloa. Kaivoin sen äsken esiin ja aloitan nyt parin viikon kuntoutuskuurin sen kanssa. Toivottavasti helpottaa.

oppes
05.05.2016, 16.04
Olikos kokemuksia (ilmeisesti lievän) värttinäluun murtuman (kyynärnivelellä) paranemisesta. Poppamies puhui kuukaudesta? Nyt käsi kantositeessä alustavasti 2vkoa. Huomenna tosin välitarkastus, jossa tuo kuvataan viikon takaisen kuperkeikan jälkeen.

Nana
20.05.2016, 21.26
Ranne jotenkin venähti tänään, kun sukelsin vattupuskaan. Kyljellä otin piikit vastaan ja kädellä maan. Ei oikein kärsi taaksepäin rannetta taivuttaa, ei kuitenkaan silminnähden turvoksissa ole, joten lienee vain venähtänyt. Laitoin tommoisen lastallisen tarrakiinnitteisen rannetuen siihen.

orc biker
21.05.2016, 05.13
Ranne jotenkin venähti tänään, kun sukelsin vattupuskaan. Kyljellä otin piikit vastaan ja kädellä maan. Ei oikein kärsi taaksepäin rannetta taivuttaa, ei kuitenkaan silminnähden turvoksissa ole, joten lienee vain venähtänyt. Laitoin tommoisen lastallisen tarrakiinnitteisen rannetuen siihen.
En tiedä, kannattaako tukea sitä liikkumattomaksi. Ennemminkin tekisin päinvastoin, että liikuttaisin sitä sen, minkä vain kärsii. Välissä aina kylmähoitoa.

oppes
21.05.2016, 08.24
Olikos kokemuksia (ilmeisesti lievän) värttinäluun murtuman (kyynärnivelellä) paranemisesta. Poppamies puhui kuukaudesta? Nyt käsi kantositeessä alustavasti 2vkoa. Huomenna tosin välitarkastus, jossa tuo kuvataan viikon takaisen kuperkeikan jälkeen.

No nyt sen tietää. Kolme viikkoa siihen meni :D Eli pieni murtuma, joka juuri ja juuri näkyi kuvissa voi olla pirullisen kipeä ja suoran tangon kanssa käsi/kyynärpää on asennossa, jossa kipu on maksimaalinen. Buranan voimalla pääsee jo ajamaan, mutta tangolta ei juuri tartte tunkata.

Nana
21.05.2016, 08.58
En tiedä, kannattaako tukea sitä liikkumattomaksi. Ennemminkin tekisin päinvastoin, että liikuttaisin sitä sen, minkä vain kärsii. Välissä aina kylmähoitoa.

Ei ole oikein vaihtoehtoja, kun kaikki sivu- ja taaksepäinliike vihloo niin paljon, ettei tahdo ovea saada avattua tai mitään muutakaan ja kipu pahenee älyttömäksi jos yrittää silti varovasti käyttää kättä.
Kylmää kyllä laitoin, mutta pakko se on jotenkin tukea ettei kokoajan vahingossa käyttäis sitä. Se lasta automaagisesti auttaa lepuuttamaan kättä.

mpk
21.05.2016, 09.59
^
tuki ja lepo. toimiiko pinsettiote kaikilla sormilla?

Nana
21.05.2016, 10.15
^
Juu, toimii pinsettiote. Onneksi käsi on yön aikana jo rauhoittunut selvästi. Oli aika ärjynä illasta.
Tuntui kutakuinkin siltä, kuin jännetupentulehdusta potevalla kädellä olisi hakannut puolisen tuntia tarmokkaasti säkkiä ja sen jälkeen kiivennyt jonnekin pudottautuakseen tuo käsi edellä alas. En ole moista kokeillut, mutta se varmaan tuntuisi tuolta.
Nyt tuntuu selkeämmin kipeät alueet, kun koko käsi ei enää särje. Eli aremmat kohdat ranteen selkäpuolella, samoin ranteen ja kyynärpään puolessavälissä sisäpuolella on aran tuntuinen kohta, varmaan lihas, mikä venähti.

mpk
21.05.2016, 19.01
^
pystytkö kiertämään rannetta ja / tai taivuttamaan rannetta joka suuntaan?
turvotusta, suurta mustelmaa?

Nana
21.05.2016, 20.40
^
Ei sitä mielellään kierrä, selkäpuolelle sattuu, mutta vielä selkeämmin sattuu taaksetaivutus, sormien nostokin tuntuu. Johtuneeko ranteesta sekin.
Pakko silti myöntää, että kun se vähän helpotti kylmäpaketilla ja Voltarenilla ja levolla niin "saatoin" käydä keksipuistossa vähän ajelemassa. Ranne oli siteessä, mutta olipa hävettävän huono idea. Huono idea on lievä ilmaus.
Nyt se on aikalailla samanlainen kuin eilenillalla. Mustelmaa ei kuitenkaan ole eikä ole selkeästi turvonnut.
Laitan kylmää siihen ja sitten taas pakettiin ja toivotaan ettei ihan hurjaksi ärry.
Muoks. Sormien nosto TODELLA tuntuu. 😬

mpk
21.05.2016, 21.01
Edelleen... tuki ja lepo. Oireen mukainen hoito lääkitys. Älä saata käydä huomenna ajamassa äläkä suppailemassa.


Sent from my iPhone using Tapatalk

Nana
21.05.2016, 21.22
^
Juu en, huomenna ei ajeta, melota, eikä treenata salilla. Tuli ajamaan lähdettyä tänään ihan siksi, ettei salille käden vuoksi uskaltanut ja ajattelin, ettei ajaminen niin ärsyttäisi sitä, mutta kyllähän se täristää, kun juurakossa/kivikossa ajelee.
Onneksi ei ainakaan murtunut ole tms, venähdykset yms varmaan päivissä jo helpottavat kun malttaa lepuuttaa.

Yussu
21.05.2016, 21.28
^
Juu en, huomenna ei ajeta, melota, eikä treenata salilla. Tuli ajamaan lähdettyä tänään ihan siksi, ettei salille käden vuoksi uskaltanut ja ajattelin, ettei ajaminen niin ärsyttäisi sitä, mutta kyllähän se täristää, kun juurakossa/kivikossa ajelee.
Onneksi ei ainakaan murtunut ole tms, venähdykset yms varmaan päivissä jo helpottavat kun malttaa lepuuttaa.

Niin, mistä tiedät ettei ole murtunut?

mpk
21.05.2016, 21.30
^
En usko että on murtunut. Jos kipulääke ja kylmä auttaa, voi niitä käyttää. Ranteen voisi tukea neutraaliin asentoon


Sent from my iPhone using Tapatalk

Yussu
21.05.2016, 21.44
Oletko mpk a) lääkäri b) tutkinut Nanan ranteen?

mpk
21.05.2016, 22.06
OFF TOPIC: En ole tutkinut Nanan rannetta ja kyynärvartta. Siksi kirjoitinkin, että en usko niissä olevan murtumaa. Jos olisin tutkinut, olisin osannut tehdä mahdollisesti tarkemman arvion ja ehdottaa tarvittaessa jatkotutkimusta ja kuvantamista saadakseni asiasta täyden varmuuden. Alla on kuitenkin nukuttu yö ja ajamaankin on päästy. Kokemuksen ja olemassa olevan tiedon perusteella tein arvioni. Ranteessa on lukuisia luita, eikä suinkaan ole mahdotonta että jossakin pieni murtuma olisi, mutta kuten kirjoitin, en usko niin olevan.

Nana
21.05.2016, 22.54
Juu, olisi tämä varmasti jatkuvammin ja vielä kovemmin kipeä jos murtunut olisi.
Se kuitenkin levossa selvästi helpotti, eikä turvotusta ole juuri.
Rauhottui se, kun laitoin kylmää ja on nyt taas tossa lastassa lepuutuksessa.

OT: MPKhan on semmoinen monitaituri supermies. Olen nähnyt omin silmin.

ilmora
21.05.2016, 23.21
Se mitä itsellä on kaksi kertaa ollut murtuma kädessä niin se kipu on ollut sietämättömän kovaa ja viiltävää, kun on erehtynyt esimerkiksi tekemään väärän liikkeen, ja kova turvotus on kestänyt useamman päivän. Paranemisia Nanalle! Onni onnettomuudessa jos todellakin ei ole murtumaa, sillä viiden viikon kipsi ketuttaisi vielä enemmän...

Nana
21.05.2016, 23.27
^
Kiitos.
Jäi edelliseen lisäämättä, että, vaikka minulla ei ole ranne koskaan murtunut (eikä toivottavasti siis nytkään) niin minulla on ollut lukuisia muita murtumia ja sen perusteella uskon pystyväni hieman paremmin itsekin arvioimaan/vertailemaan kipua ja turvotusta (jota ei nyt ole) verrattuna esim. venähdyksiin ja revähdyksiin.

mpk
22.05.2016, 00.01
Juuri näin, tähän minäkin näkemykseni perustin. Pikaista paranemista!


Sent from my iPhone using Tapatalk

Greycap
22.05.2016, 00.03
Kyllä tosiaan jos luu on rikki niin sitä ei voi olla huomaamatta. No okei, itse kun tenavana jalkani katkaisin niin siellä nyt oli sen kokoluokan vauriot että ihme olisikin jos ei olisi huomannut, mutta sittemmin on tullut hakattua pikkuvarpaita pöydänjalkoihin yms. ja se kipu on jotain ihan muuta kuin mikään venähdys. Ja varvas näyttää siltä kuin sitä olisi uitettu mustikkasopassa.

Mutta mutta, vaikka murtumaa ei olisikaan niin jos ei parane nopeasti se kannattaa silti käydä näyttämässä lääkärissä. Äitini veti talvella 2013-2014 itsensä fillarilla kupeelleen ja otti vasemmalla kädellä vastaan, siitä sitten perisuomalaisella "joo kyllä tämä tästä" asenteella eteenpäin vaikka ranne oli selvästi ottanut jotain vammaa siinä rysäyksessä. Parantuminen kesti pienen ikuisuuden eikä siitä ikinä täysin normaalia* tullut, jotain rikkoutui ja korjautui ajan kanssa väärin mutta myöhäistä sitä nyt enää on lähteä ihmettelemään.

*ranteesta, äiti ei koskaan ihan normaali ole ollutkaan ja se ilmeisesti periytyy

Nana
22.05.2016, 00.24
^^ Kiitos MPK!

^
Jep, murtumissa ei minusta tule tällaisia helpompia hetkiä, jolloin hajonnutta kohtaakin voi paremmin liikuttaa, vaan, vaikka olisi jääpakkaus ollut ja käsi tuntuisi paremmalta niin yritäpä murtunutta kohtaa liikutella, varmasti sattuu.
Tuo yön levolla jo jonkinverran rauhoittui ja uskalsin tosiaan ajamaankin lähteä, vasta, kun olin täristellyt jonkinaikaa menemään alkoi kipu palata. kyllä se sitten palasikin pontevasti, mutta näköjään tuohon kylmä jo tehoaa eilistä paremmin. Nyt voi sormiakin taas nostaa.

paaton
23.06.2016, 21.42
Tämän jälkeen kaaduin reisi edellä (13.12) kiveen joka pisti pyörän taas yli kk:ksi teloille.


Muistelinkin, että joku täällä foorumilla pamautti reitensä myöskin kiveen. Olen nyt itse ollut tauolla 2vk saman vaivan vuoksi, eikä kivut meinaa millään helpottaa, vaikka vaihtavatkin paikkaa. Nyt reiden sisäsivulle koskee niin penteleesti, varsinkin yöllä kylkeä vaihtaessa. On tutkittu, ultrattu ja kuvattu, eikä mitään vikaa löydy.

Jalkaan ei tullut tähänkään päivään mennessä edes mustelmaa, mutta vajaan tunnin päästä kaadosta reisi meni totaalisen jumiin, enkä meinannut päästä metsästä pois.

Polun tukko
23.06.2016, 22.12
Mulla epäiltiin reisiluun murtumaa n. Vuorokausi kunnes kirurgi sanoi että vamma on kiekkoilijoille "tyypillinen" puujalka. Oli tullut ödeema (tms), ilmeisemmin luuturvotusta joka veti jalan aivan liikkumattomaksi.
Kirurgi kertoi että kestää jokusen viikon kunnes alkaa helpottaa.

3vkoa nilkutin kepeillä, kävin vakuutuksen piikkiin mm. Lpg hoidoissa jne. Neljän viikon jälkeen pääsi töihin(trukkikuski) ja silti kun istui niin pakotti aivan hitosti.

Fysioterapeutti arpoi että todennäköisesti myös lihassäikeitä oli mennyt poikki.
Toisen topicin keuhkokuume oli paha mutta oli muuten jalkakin kipeä [emoji16]

pturunen
23.06.2016, 22.15
Mulla oli oikeassa kädessä kyynärpäässä alemmassa jänteessä jotain vikaa (kuumotti ja kipuili) noin puolenvuoden ajan, eikä oikein löytynyt apuja siihen. Sitten hommasin tuon powerballin ja alle viikossa huomasin että käsi ei ole enään kipeä! Suosittelen kokeilemaan.

Lähetetty minun D6603 laitteesta Tapatalkilla

Täytyy hehkuttaa tuota powerball-kapistusta. Jonkin verran on tuon kanssa tullut treenattua ja kipu kyynärvarresta alkaa olla poissa. Kannattaa kokeilla, jos tästä vaivasta kärsii. Kiitos vinkistä.

Moska
23.06.2016, 23.24
Hyvä jos oli apua, se on helppo ja halpa keino moneen käsiongelmaan :)

Lähetetty minun D6603 laitteesta Tapatalkilla

paaton
23.06.2016, 23.51
Mulla epäiltiin reisiluun murtumaa n. Vuorokausi kunnes kirurgi sanoi että vamma on kiekkoilijoille "tyypillinen" puujalka. Oli tullut ödeema (tms), ilmeisemmin luuturvotusta joka veti jalan aivan liikkumattomaksi.
Kirurgi kertoi että kestää jokusen viikon kunnes alkaa helpottaa.

3vkoa nilkutin kepeillä, kävin vakuutuksen piikkiin mm. Lpg hoidoissa jne. Neljän viikon jälkeen pääsi töihin(trukkikuski) ja silti kun istui niin pakotti aivan hitosti.

Fysioterapeutti arpoi että todennäköisesti myös lihassäikeitä oli mennyt poikki.
Toisen topicin keuhkokuume oli paha mutta oli muuten jalkakin kipeä [emoji16]

Ok... Ödeema kuulostaa just omalta jalaltani. Onneksi yöt ovat alkaneet vähän helpottamaan.

En tiedä kramppailiko tuo iskukohdan, eli ulkosyrjän reisilihas yöllä, vai mikä siinä aiheutti niin tajutonta kipua aina kylkeä kääntäessä.
Kun kipu tältä puolelta alkoi vähenemään, niin reiden sisäpuolelle ilmeistyi ödeeman kaveri soittelemaan kitarankieltä reisilihasta vasten.
Nappailin retard nappeja yöksi ja buranaa kuurina, mutta kipu oli siltikin kovempaa mitä aiemmissa murtumissa.

Jatkossa laitan kyllä MTB settiin mukaan painesidettä ja kylmäpussin tai suihkeen. Sekä itikkamyrkkyä, että tuonne kuusikon keskelle voi jäädä pötköttelemään jalka pystyssä :)

Nana
24.06.2016, 00.54
Itselläni oli joskus melkoisen kipeä jalkapöytä, vaikkei murtunut ollutkaan, kun onnistuin tiputtamaan (korkea kattoisen asunnon) katonrajasta suuren vaasin sen päälle (tuntui karmaisevalta. Kuvittele ovi vauhdilla jalkaterälle ja kerro se aika monella). Painoa useampi kilo ja vauhdilla korkealta jalkapöydän päälle.
Lääkäri sanoi, että tommoisessa voi tulla jonkinmoista hermotuskipua luun pinnasta, luumustelmaa tms, joka voi kipuilla pahastikin, vaikka luu alla olisi ehjä.