PDA

Näytä tavallinen näkymä : Trainerilla viihtyminen & viihde



akvavitix
01.03.2016, 14.22
Laiskuuttani en jaksanut pidemmälle etsiä, löytyisikö vastaavaa ketjua, joten pahoittelut, jos olen sellaisen sivuuttanut.

Flunssaisen syksyn ja joulun tienoolla lievästi repeytyneen akillesjänteen jälkimainingeissa olen aloittelemassa trainerikautta, kunhan murtsikkakelit alkavat hiipumaan. Olen kaverin kanssa mietiskellyt, millä tavalla trainerilla polkemisen voisi saada riittävän viihdyttäväksi puuhaksi. Pelkän autotallin oven katselu ei hirveästi motivoi ainakaan pitkäkestoisempaan harjoitteluun.

Mulla on ainoastaan wifi-käytössä olevia tabletteja, joten tilasin juuri 30m verkkopiuhan, millä saan netin ulotettua teknisestä tilasta autotalliin maan alle vedetyn sähköputken läpi. Talliin tulee oma wlan-tukiasema, millä saan Elisa Viihteen tablettini ulottuville. Kaveri tilasi Rose-bikesiltä tablettitelineen omaan pyöräänsä; täytynee odottaa ja tutustua millainen kapistus se on; josko itsekin laitan tilaukseen, niin tabletin saisi hyvin hollille. Toisaalta nuottitelinekin ajaisi saman asian.

Lisäksi olen kaavaillut virittäväni vanhan kuvaputkitelkun ja DVD-soittimen sekä vanhat pakettistereot talliin, niin voi jälleen kahlata läpi pitkän aikaa katsomatta olleet vanhat DVD-leffat.

Itse trainerilla polkemisen osalta kriteereinä tulevat olemaan sykkeen sekä kadenssin mittaaminen. Keskisykkeenä yritän pitää about 120 ja maksimikin mahdollisimman lähellä. Eli siis PK-harjoittelua koko trainerikauden. Kadenssi 90-100. Vastusta säädän sykkeen mukaan. Harjoitussesiot olisivat vaihtelevasti valitun elokuvan mittaisia.

Trainerin päällä nököttää vanha Cressun mankeli. Alu-runkoista ridleytäni en viitsisi trainerilla rasittaa. Onneksi ajoasento on molemmissa hyvin samankaltainen.

Minkäslaisia viihtymis/viihde/harjoitteluratkaisuja muut suosivat? Trainer-studion rakentelu autotalliin on vielä siinä vaiheessa, että plagioin mielelläni muiden hyviä ehdotuksia.

VesaP
01.03.2016, 14.46
One Word: Jack Bauer and last perimeter!

PetriV
01.03.2016, 14.55
Olohuoneessa on onneksi TV, niin sitä on mukava katsella polkiessa. Tekstitykset ovat suuri plussa ohjelmissa.. Eipähän tarvitse ainakaan arvailla mitä puhutaan kun traineri meluaa.

HXX1100H
01.03.2016, 15.54
Moi, Yläkerrasta autotalliin langalla vedetty nettiyhteys , jonka päässä vanha pöytä- PC ja Bkool.
Näyttönä Gigantin Outletistaostettu 22” littu- näyttö.
Youtubesta musiikkia langallisilla kuulokkeilla ja Bkoolista animaatiot/videot.

akvavitix
01.03.2016, 16.42
Minkäslaisia hikimattoja/suojia teillä olohuonepolkijoilla on? Mulla ainakin lentää trainerin päällä hiki siihen tahtiin, että matolla olisi syytä olla hyvä imukyky, ettei parketti mene pilalle. :D

Ironman
01.03.2016, 16.52
Hanki tuuletin, niin ei hiki lennä niin runsaasti.

Warlord
01.03.2016, 16.58
Hikinauha ja puhallin täysillä edessä, parketti kestää paremmin.

PetriV
01.03.2016, 17.52
Minkäslaisia hikimattoja/suojia teillä olohuonepolkijoilla on? Mulla ainakin lentää trainerin päällä hiki siihen tahtiin, että matolla olisi syytä olla hyvä imukyky, ettei parketti mene pilalle. :D

Omasta olohuoneesta löytyy Tacxin mukana tullut matto. Mutta rauhallisella polkemisella ja tuulettimella ei hiki pääse pahasti lattialle asti.

TemMeke
01.03.2016, 18.24
Minkäslaisia hikimattoja/suojia teillä olohuonepolkijoilla on? Mulla ainakin lentää trainerin päällä hiki siihen tahtiin, että matolla olisi syytä olla hyvä imukyky, ettei parketti mene pilalle. :D

https://www.xxl.fi/x-erfit-suojamatto-iso/p/1083290_1_style

Fillarikäyttöön vois piisata se pienempikin malli, mut ton päällä menee soutulaitekin, missä ukko kuitenkin liikkuu jonkun vertaa.

tempokisu
01.03.2016, 19.24
Ehdottomasti se polkemisaika kansii hyödyntää.

Ite aikoinani ajoin 4-5tunnin lenkkejä - ja luin samalla läksyjä ja ylioppilaskokeisiin. Intensiivistä lukemista ilman taukoja.
Ja ylioppilaskirjoitukset meni hyvin - mun kuntoiluni taisi mennä riutumisen puolelle.
Sittemmin poljeskelin kuunnellen olympiakisoja, ja samalla virkkasin parit verhot ja salusiinit, ja kudoin jokuset villasukat.
Mutta muuten ei niitä olisi tullut tehtyä.

Minä suosittelen kuntopyöräilyä vaikka kellarissa( kuten ed.) tai parvekkeella, ja jotain lukemista tai käsitöitä. Pelkkä musiikin kuuntelu tai telkkarin katselu on aika hyödytöntä.

30 hampainen
01.03.2016, 19.29
Tällainen hikisuoja on hyvä olla pyörän päällä: http://webshop.velo-oxygen.fi/ajovastus-elite-hikisuoja.html
Jos tuon jättää pyörään kiinni harjoituksen jälkeen, huone haisee pari tuntia hielle vaikka tuulettaisikin. Siksi mulla on tapana viedä hikisuoja treenin jälkeen pesuhuoneeseen kuivumaan.

fiber
01.03.2016, 22.03
Omat settini jäävät alle kahden tunnin, ja ovat yleensä vain tunteroisia. Siinä ei ehdi kuin lämmitellä, ajaa joitain sarjoja ja kumartaa.

Viihde tulee läppäriltä. Joko kevätklassikoita tai italiankurssia. Kunhan nuo virtuaaliratkaisut yksinkertaistuvat ja halventuvat, siirryn sellaiseen.

Poljen pihamökissä, jossa on helppo saada ovi ja ikkuna auki. Tavallisesti siis 10 °C ja rakennuspuhallin tuulettamassa :)

Silti hiottaa, joten pikkupyyhe fillarin stongalla ja kylpypyyhe fillarin alla. Pikkupyyhkeellä välillä pyyhkäistään se mitä hikinauha ei kerää, kun ajetaan satulasta. Kun ajetaan putkelta, pikkupyyhe eturenkaan päälle.

CamoN
01.03.2016, 22.06
Trainerroad + musiikkikirjasto. Sessiot on harvoin yli 1,5h. Ei siihen vastuksen päälle hypätä aikaa viettämään vaan kehittymään.

jarit
01.03.2016, 22.19
Autotallissa. Vanhat sterkat hyllyllä ja niihin kiinni puhelin & spotify. Kuitenkin yleisimmin ajan tiistaisin ja torstaisin jolloin tulee Yle Puheelta Jääkiekkokierros. Joskus olen laittanut vanhan puhelimen kiinni tankoon ja katsellut kevät klassikoita.

mkp
01.03.2016, 22.23
Trainerroad ja spotify. En pysty keskittymään minkään ohjelman katsomiseen, kun vetää noita tunnin / puolentoista sweetpotteja. Ainoastaan noilla 3 tunnin PK:illa oon pystyny sarjoja / leffoja katsomaan ja niitä teen harvoin. Jokainen tyylillään.

Juha Lehtinen
01.03.2016, 22.41
Joskus yritin eurosportia katsoa ipadiltä mutta ei siitä mitään tullut kun tulee sen verran uppouduttua treeniin että itse harjoituksen katsominen toimii viihteenä.

kervelo
02.03.2016, 07.00
Samalla tyylillä täälläkin: trainerroadia riittävän haastavalla intensiteetillä, ilman mitään viihdettä, vain numeroihin keskittyen.

leppikallio
02.03.2016, 07.35
Sopivaa musiikkia, tai "musiikkia" elikkäs ränttätänttää, ja jos tila/tilanne sallii myös riittävän kovalla. Edelleen toki itsekään en oikeasti juuri yli 1,5h trainerilla ole eikä tuo myöskään ole sinänsä viihdeaikaa. Mutta mökä/musiikki tuntuu tarjoavan riittävästi muuta ajateltavaa heikkoina hetkinä ettei ala keskittymään liiaksi intensiteetin tuomaan epämukavuuteen...

Takamisakari
02.03.2016, 07.59
Mulla pyörii toisella iPadilla Bkool ja toisella BooxTV, mistä tulee katsottua Thronesia, Sons of Anarchyä ja Walking Deadia. Bkool-pädi sivussa pöydällä ja "telkkaripädi" Tacxin tablettitelineessä ohjaustangossa. Molemmat wlanin kautta, tuohon joutuu aina virittämään langattoman signaalivahvistimen. Tosin läskipyörän hankkimisen jälkeen traineriajot on jäänyt minimiin..

Niin ja kipukomero on suht viileä autotalli mutta ei tuuletinta. Hikeä pukkaa yli tunnin ajoissa niin että heikompia hirvittää..

Pahamontes
02.03.2016, 08.40
PK-treenit (1–2h): Apple-tv, Netflix, Viaplay & leffat tai sarjat.
Tehotreenit: Spotifysta treenausmusaa (esim. Jaksaa jaksaa -soittolista tai vastaava).
FTP-testit ja kovan intensiteetin harjoitukset: Trainerroad läppäriltä, ei viihdettä.

29er
02.03.2016, 09.40
Minkäslaisia viihtymis/viihde/harjoitteluratkaisuja muut suosivat?

Ilman viihdykettä sisäpolkemistreenini kestäisi varmaan 5 minuuttia :)
Mulla on keskikokoinen (muistaakseni 40'') tv seinällä. Se osaa myös netflixiä ja juutuubia. Netflixissä on kyllä hyviä sarjoja, joissa on treenin mittaisia jaksoja (1 h). Lisäksi on dvd-soitin. Ja isot kaiuttimet, joista saa tarpeeksi ääntä. (uusien litttelkkareiden ääni on onnetonta pihinää). Myös cd:iden kuuntelu onnistuu. Vinyylisoittimen voisi vielä asennella sinne.
Samassa tilassa myös muita treenaamiseen liittyviä vempeleitä ja painoja. Useimmiten teen sekatreenejä; pyörä + painot ym. vuorotellen. Pyörä ei ole yksikään ulkokäyttöisistä pyöristä. Kynnys aloittamiseen on mahdollisimman matala kun kaikki on käyttövalmiina. Ikkunan saa auki ja flektin puhaltamaan.

sledgehammer
02.03.2016, 09.46
The wire (http://www.imdb.com/title/tt0306414/) kaikki tuotannot tullut katsottua ajellessa. Ei lopu jaksot ihan heti kesken. Tällä hetkellä menee Gear heads viaplaystä. Olkkarin TV:n olen suunnitellut siirtäväni makkarin treninurkkaan ja sitten uutta isompaa olohuoneeseen. Kovemissa treeneissä ei telkkua juuri kaipaa, mutta muuten on kyllä ihan hyvää ajanvietettä.

vuohi
02.03.2016, 11.06
Itse ajelen vanhalla kuntopyörällä joka pitää kohtuu meteliä. Olen ratkaissut viihde ongelman lyömällä tabletin mittariston päälle josta katselen sekalaisia dokkareita ja ääni tulee eristetyistä nappikuulokkeista niin ei huminakaan haittaa. En kyllä silti ole ikinä yli 45min pätkää jaksanut ajaa :D

Antti Salonen
02.03.2016, 14.28
Oma paras ratkaisu viihtymiseen on ollut se, että sisälämpötila on matala ja tuuletin iso. Hiki ei pahasti valu vaikka ajaisi pitkää vetoa kynnyksen tuntumassa. Jos kovaa tulee ajettua kuuntelen musiikkia, tai jos pitkää treeniä joutuu lusimaan treinerin päällä tuijotan TV:tä. Hyvin eristävät nappikuulokkeet ovat erinomaiset, sillä ne peittävät treinerin ja tuulettimen äänen eivätkä hiosta.

Oma kipukomero on avopuolison armeliaalla siunauksella siis ihan olohuoneen nurkassa, kun kerrostalossa asutaan kuin sillit purkissa... Oikeastaan muiden samassa taloudessa asuvien viihtyminen tässä se suurempi ongelma on.

Oatmeal Stout
02.03.2016, 15.00
Mittari ja harjoitusohjelma, muutoin menee ajeluksi eikä se taasen ole harjoittelemista.

timpe
02.03.2016, 15.53
Minä soitan lastenlauluja ja lapset pomppii sohvalla. Toistaiseksi viihtymiseen on riittänyt jännittäminen kuinka monta kertaa päät kolisee yhteen tai lattiaan.
Ja tehokas tuuletin mahdollisimman lähellä on ihan pakko, muuten menee liian tukalaksi.

Munarello
02.03.2016, 20.00
Omalla kohdalla suurin haaste on ylipäätään ryhtyä pyörittelemään. Telkkari edessä joten kyllähän siinä silloin sen kolme varttia jaksaa sotkea. Sitä vaan on aina olevinaan "niin väsynyt", mutta harjoituksen jälkeen huomaa että olo onkin paljon parempi.

sledgehammer
02.03.2016, 20.09
Toi kuumuus on hassu juttu. Mua ei haittaa juuri ollenkaan. Hiki lentää ku lasinpuhaltajan persiistä, mutta siinä se menee. Hikipyyhe on läpimärkä lähes aina. PK-ajonkin jälkeen paita on ihan märkä, mutta onneks ne saa pyykkiin heti treenin jälkeen. Mua ei oo kuumat kelitkään juuri häirinneet ulkonakaan, palelu on sen sijaan myrkkyä. Malliksella sai kerrankin nautiskella siitä, ettei tartte pysähdellä kuselle, kun kaikki tuli nahasta läpi. Jäätävät suolakerääntymät oli kyllä pitkin ukkoa.

Johan Moraal
02.03.2016, 21.02
Kysytään viihtymisratkaisuja mutta omalla kohdalla enemmän kysymys sietämisratkaisuista. Läppäri jakkaran päälle ja kokokorvalappustereo peittämään masiinan vinkkumisen. Lämmittelyissä ja muissa hiljaisissa vaikka katselen jotain pyöräkanavia esim GCN,GMBN, BikeRadar. Mitä kovemmin menee,sitä vähemmän jaksan keskittyä visuaalisesti, mutta kun katselen ajovideoita mieluitten jotain youtube mallorca kamaa, slipstreamer on minulla ainakin sopiva, uphill extreme 1 ja 2 varsinkin. Veikeetä on myös katsella jotain maastopyörä videoita kun välillä meinaa lentää reenerin kyydistä:) Jos kunnolla vetää niin pelkkä musaa riittää, tarvitsee kaikki keskittymiskykynsä pitämään tehot kohdillaan. Näin mennään. Omien "numeroiden seuranta siis tärkein, muuten ei oikein jaksa motivoitua tähän rääkkiin.
EDIT ja tottakai ikkuna auki a kunnon tuuletin nokan eteen

EDIT2 Jos tykkää slipstreamerin taustamusasta niin tossa siihen inspiroitu ja plagioitu soittolista. Aivot narikkaan ja jalat vispaan :)

https://www.youtube.com/playlist?list=PLYFbOXjvNRsOzaCuy4tpSats-9U2AUgIf

sledgehammer
02.03.2016, 23.20
Tuli muuten tuosta trainerilta tippumisesta mieleen, että mulla oli hillittömiä vaikeuksia pysyä rullilla tri-pyörän kanssa, kun katselin samalla F1 lähetystä. Aina kun tuli incaria, meinas filo lähteä ihan omille teille. Lopuks oli pakko tehdä niin, että aina incar kuvan tullessa katsoi lattiaa sen hetken.

Pahamontes
03.03.2016, 08.12
Musiikkia kuunnellessa käy ainakin itselleni helposti niin, että kadenssi lähtee lentoon tavoitetasosta kappaleen BPM:n mukaan. Se on lievästi ärsyttävää, vaikka tietenkin on hyvä, että musiikki motivoi jaksamaan.

Spotifyssa näyttää olevan juoksijoille toiminto, jossa saa satunnaistoistona juoksun askelnopeuteen sovitettua musiikkia. Onko kukaan käyttänyt tätä pyöräilyssä? Toimiiko sellaisenaan?

Periaatteessa Spotify tunnistaa askelnopeuden, kun lähtee juoksemaan, mutta tämän voi ohittaa ja säätää nopeutta manuaalisesti. Täytyykin testata tätä trainerilla joku kerta, miten hyvin sopii yhteen itselle tyypillisten kadenssien kanssa. Askelia/min voi valita välillä 140–190.

Oatmeal Stout
03.03.2016, 12.51
Periaatteessa Spotify tunnistaa askelnopeuden, kun lähtee juoksemaan, mutta tämän voi ohittaa ja säätää nopeutta manuaalisesti. Täytyykin testata tätä trainerilla joku kerta, miten hyvin sopii yhteen itselle tyypillisten kadenssien kanssa. Askelia/min voi valita välillä 140–190.
140-190 askelta tekee vain 70-95 kanedssissa.

Antti Kuitto
03.03.2016, 14.14
Minkäslaisia hikimattoja/suojia teillä olohuonepolkijoilla on? Mulla ainakin lentää trainerin päällä hiki siihen tahtiin, että matolla olisi syytä olla hyvä imukyky, ettei parketti mene pilalle. :D

Itsellä on tämmöistä kuntosalimattoa treinerin alla. Vaimentaa kumisena tehokkaasti ääniä ja kestää taatusti kosteutta ja on helppo pitää puhtaana. Matto pysyy myös paikallaan erittäin hyvin, se meinaan painaa aivan pirusti, näyttää olevan peräti 8 kiloa neliö. Veikkaanpa että tämä on ns. paras matto, jos treenipaikka on ns. mallia pysyvä, eli kamppeita ei tarvitse kerätä pois aina treenin jälkeen. Ja tuuletinhan on siis vakiovaruste, ilmanhan ei voi sisällä ajaa.

http://www.gofitness.fi/tuotteet/kuntoiluvalineet/kuntolaitematto_regupol_8_mm_125_x_1_m__125_m2

Antti Kuitto
03.03.2016, 14.17
Toi kuumuus on hassu juttu. Mua ei haittaa juuri ollenkaan. Hiki lentää ku lasinpuhaltajan persiistä, mutta siinä se menee. Hikipyyhe on läpimärkä lähes aina. PK-ajonkin jälkeen paita on ihan märkä, mutta onneks ne saa pyykkiin heti treenin jälkeen.

Riippuu tietysti mitä tässä on tarkoitus treenata...jos treenin keskiteho jää elimistön ylikuumenemisen johdosta alhaisemmaksi versus tuulettimen kanssa treenatessa, eivät tietysti fysiologiset treenivaikutuksetkaan ole yhtä tehokkaita.

kervelo
03.03.2016, 14.37
Frielin mielenkiintoinen kommentti kuumenemisesta:
https://twitter.com/jfriel/status/705130807740858368

akvavitix
04.03.2016, 12.13
Tuon ylikuumenemisen efektin olen huomannut kevät/syyslenkeillä, jos olen lähtenyt liian toppautuneena liikkeelle. Keskinopeus putoaa heti merkittävästi ja vastaavasti keskisykkeet huitelevat paljon korkeammissa lukemissa. Täytyypä siis kokeilla, riittävätkö olemassa olevat tuulettimet riittävään viilennykseen. Autotallissa hyvä puoli periaatteessa on, että saa suht isostikin autotallinoven auki, joskin maalämmöt menee harakoille silloin... Mistä päästäänkin ihan eri - joskin mielenkiintoiseen - pohdintaan; paljonkohan trainerilla polkiessa saa nostettua huonelämpötilaa?

VesaP
04.03.2016, 12.21
paljonkohan trainerilla polkiessa saa nostettua huonelämpötilaa?

Muutaman tunnin lenkillä useamman lämpöasteen helposti, 5-7 astetta, vaikka huoneeseen ei ole ovea jonka saisi suljettua ja tuotettu lämpö "karkaa" muualle. Lähtölämpötila 15 astetta about. Lenkin jälkeen 20-22.

Edit: Toki huoneessa lenkin ajan pyörii muutamia sähkölaitteita ja muuntajia lämpöä nostamassa kuskinkin lisäksi (tuuletin, tietokone latureineen, telkkari, traineri). Kait nekin jotain lämmittää kun muutaman tunnin päällä ovat.

CamoN
04.03.2016, 14.32
Mistä päästäänkin ihan eri - joskin mielenkiintoiseen - pohdintaan; paljonkohan trainerilla polkiessa saa nostettua huonelämpötilaa?

12-15 neliön makuuhuoneessa jossa lämpöpatteri on likimain suljettu sisäpyöräilyn takia ja ovi silloin auki kun vastus ei hyrrää, lämpötila nousee tunnissa tyypillisesti 18,0...18,5°C haarukasta 22,5...23,0°C paikkeille. Harjoitellessa ovi raollaan ja koneellinen ilmanvaihto vähän normaalia suuremmilla kierroksilla. On se aika rajua ajatella että vaikka kampiin kohdistaisi reilujakin tehomääriä, huomattavasti suurempi energiamäärä haihtuu siihen ympäröivään ilmaan.

klemola
04.03.2016, 14.32
Minä ajelen 65 kuution (5m x 5m) piharakennuksessa, jossa näin talvella on 8-9 astetta lämpöä. Tunnin treenillä tuo on useasti noussut 4,5 astetta! Ikkunat huurtuu, tai pikemminkin kastuu...

leppikallio
04.03.2016, 18.48
Aika pienellä hyötysuhteella se kulutettu energia tosiaan päätyy polkimiin... ihan mielenkiintoinen artikkeli mm. http://home.trainingpeaks.com/blog/article/how-accurate-is-that-calorie-reading:

"Unfortunately 75-80% of the Calories (food) are converted into heat energy that’s lost to the external environment as “waste”, while only 20-25% is actually applied to the pedals."

Ja pakko myöntää että kyllä tolle visuaaliselle viihteelle on ihan tilauksensa myös itsellä. Tänään oli takki perjantain kunniaksi koko lailla tyhjä, lähinnä henkisesti joutui raapimaan aikalailla taskunpohjia kaivaessaan motivaatiota treinerille nousemiseen. Erityisesti kun vuorossa oli 2x30min 85% tehoilla, tasapaksua pyöritystä. Army of Darkness sattui eteen kuin tilauksesta ja tuon rupeaman sai kuin saikin muutettua viihdehetkeksi. Tavallaan. Nyt vaan täytyy olla tarkkana ettei nauti kuutta tippaa enempää palautusjuomaa että aamulla pääsee juoksentelemaan :P

-MSa-
04.03.2016, 22.58
40m2 neliön autotalli/varasto lämpö 11-12 astetta aloittaessa ja lämpö nousee noin puolitoista astetta ja ilman kosteus 15 prosentti yksikköä, vaikka on lisäpoistoilmatuuletin.

TuAn
04.03.2016, 23.26
Itsellä on äärettömän huono motivaatio vain tuijottaa seinää tms. joten;

Treineri kellarikerroksen käytävään ja fillari siihen kiinteästi kiinni. Edessä sopivalla korkeudella sivuun käännettävä taso, jolle aikoinaan kiinnitin 7" tv:n, sittemmin läppärin ja nykyään tabletin. Teline kannattaa sijoittaa siten että seisaaltaan polkiessa ei kaikki hiki valu tabletin päälle. Laitoin tuon "tablettitelineen" alle tacxin kontrolliyksikön, koska fillarin tangossa kiinni ollessa hiki aina valui siihen päälle. Nyt on sopivasti kauempana.

Kuulokkeet on kuppimalliset halpikset, jotka eristää vähän taustaääniä mutta ei haittaa vaikka hiki hajottaisi ne. Joskus ajelin kuulosuojaimilla, joihin sai liitettyä äänilähteen, mutta niiden audiolaatu oli niin huono että luovuin niistä. Isälleni tein joskus "radiokuulosuojaimet" Bilsomin kuppisuojaimista ja piilottamalla niiden sisään laadukkaat Sonyn kuuloke-elementit. Pitäis kai tehdä itselle samanlaiset.

Joskus tuli katottua dvd:leffoja, tv:tä, tms. mutta nykyään jostain YLE-areenasta jotain mitä ei muuten tulisi ikinä katsottua. Dokumentit on kivoja ja jotkut matkakertomukset tms. Ville Haapasalot yms.
Treineri sellainen johon saa ladattua valmiita reittiprofiileja, joten itse ei tarvi keskittyä kuin ajamiseen.

Kun lähtee ajamaan pitää
-Vaihtaa ajohousut + kengät
-Täyttää vesipullo
-Laittaa treineriin virrat päälle
-Valita sopiva harjoitus
-Valita tabletilta mitä katsoo
AJAA

Jos itseni pitäisi kaivaa treineri jostain sängyn alta, kiinnitellä fillaria, tms. niin into loppuis heti alkuunsa. Nyt on niin helppoa että tulee joskus käytyä hiihtämässä tunti ja kotiin tullessa ajella 0,5-1h.

ketti
04.03.2016, 23.55
Juuri tuo ajamisen aloittamisen helppous on suuri viihtyvyystekijä. Olen vielä yksinkertaistanut housujen suhteen:
- ei ajohousuja alle 1.5 tunnin ajoille, alla olevat kalsarit ok. (hyvä satula)
- päivän mittaan olen kahvilla ollessani valinnut, ajanko zwftissä yksin pitkän helpon, jonkun vaativan treeniohjelman vai sattuuko sopiva kimppalenkki johon liittyä.
- vesipullot, sykevyö ja garmin (vaikka zwift synkkaakin stravaan.)
- ajokengät jalkaan, tuuletin päälle.
. loggautua zwiftiin ja ajaa.
- ei telkkareita sen jälkeen, kun jätin trainerroadin, silloin piti PK-keikoilla katsoa sarjoja ja muuten tuijottaa käyrää ja toivoa että loppuisi jo.

Anteeksi jos floodaan Zwiftin ylistystä. Parempaa hupiohjelmaa odotellessa, sitten ylistän sitä. Ylistinhän trainerroadiakin.

Kun on kaksi käyttäjää, niin nuo uudet hienot takapyöräirtivehkeet eivät meidän talouteen sovellu. Akalla kymppipakka ja minulla 11, joten vanhanaikaisella trainerilla ja tehomittarilla mennään.

kervelo
05.03.2016, 10.05
...Jos itseni pitäisi kaivaa treineri jostain sängyn alta, kiinnitellä fillaria, tms. niin into loppuis heti alkuunsa...

Tuo on kyllä erittäin totta. Minullakin homma menee niin, että loppusyksystä yksi huone muuttuu trainerleiriksi, joka puretaan sitten 70-80 treenin jälkeen, yleensä maaliskuun lopulla. Koko ajan pyörä on valmiina trainerissa ja treenin aloittaminen vaatii ainoastaan pullon täyttämisen ja tietysti rengaspaineiden asettamisen oikeaksi. Trainerroad käynnistyy ipadilla nopeasti, joten tekniikan kanssakaan ei tarvitse odotella.

ristopee
05.03.2016, 15.05
Itsellä on tällainen trainerin alla:

https://www.prisma.fi/fi/prisma/joogamatto-173x61x04-cm

tai itseasiassa kaksi. 6e ei tuntunut kovin pahalta diililtä. Sitä ennen oli vastaava Biltemalta.

Pyöräilyhousut aina päällä, sykevyö, trainerroad ja yleensä sufferfestin video pyörimässä. Joskus joku leffa, harvemmin enää telkkaria tulee katsottua. Zwiftiä olen itse seurannut sivusta, ehkä ensi syksynä voisi sitä testata.

akvavitix
07.03.2016, 11.33
Päädyin tekemään eilen herätetilauksen, kun XXL:stä löytyi -50% hintaa Merida Spin Striker. Hyvää tuossa on, että säädöt ovat niin monipuoliset ja yksinkertaiset, että vaimokin pystyy sillä polkemaan sujuvasti. Trainer ja pyörä löytyy toki myös, joten tarvittaessa voi vaikkapa kahdestaankin polkea. Täytyy vaan hommata kenkiin SPD-klossit, kun pyörässä on vakiona ko. lukot. Onneksi kengissä on paikat sekä SPD:lle että SPD SL:lle (mitä Ridleyssä käytän).

Kuntopyöräksi tuo Striker vaikutti todella jämäkältä ja vieressä lojunut huokeampi malli vaikutti suorastaan rimpulalta. Kuitenkin kuulisin, jos jollain on noista kokemuksia - etenkin niitä negatiivisia, kun vielä on aikaa peruuttaa tilaus, jos olen virheostokseen päätymässä. Hinta-laatu tuntuisi olevan 300€ hintaan kohdallaan. Ruotsin ja Norjan verkkokauppahinnoilla valuuttamuunnoksen jälkeen normihinnat huitelevat jossain 800€ korvilla.

Tietokonetta tuossa ei ole mukana ja normaalin kadenssimittarin lykkääminen rungon rakenteesta johtuen voi olla haastavaa. Täytyy kytätä, millaisia vaihtoehtoja löytyy, jotta reenit saa vedettyä hallitusti. Vastuksen säätö tuossa on manuaalinen, eli mitään hienoja ohjelmia tuohon ei saa kytketyksi - oletettavasti. Eipä tosin poikkea tuossa suhteessa mun traineristakaan.

fiber
09.03.2016, 21.15
Itse asiassa... enpä ole viime aikoina kovin usein viihdettä kaivannut. Esimerkiksi juuri äsken huomasin, että olen kyllä ottanut läppärin fillarin eteen, mutta siihen se nukahti, kun en sillä mitään tehnyt. Garmin tarjosi tarvittavan viihteen, kun oli 2x 30sek ja 2x 3x 2min vetoja 90% HR.

Jami2003
09.03.2016, 22.25
Bkoolin maisemia katsellessa menee helposti lenkki, tai jos on mäkinen reitti niin lähinnä sen katsomisessa milloin mäki loppuu. Musiikit soi toisinaan taustalla mutta olis hienoa jos kotiteatteri tyyliin kuuluis kaikenlaisia sirityksiä ja auton ohi ajamisia videon tapahtumien mukaan eripuolilta :)

Mitään ohjelmia en pysty keskittymään katsomaan.

akvavitix
15.03.2016, 10.01
Alkaa studio olla kohta valmiina autotallissa rojunpaljouden seassa. Vielä tarvitaan lisää verkkokaapelia, jotta saan WLAN-tukiaseman paikalleen ja iPadin sisällöt viihteeksi. Kaveri tuli seuraksi polkaisemaan vajaan tunnin harjoituksen sunnuntaina ja tänään toinen mokoma. Edelleen odottelen XXL:stä soittoa, että spinningpyörä olisi saapunut. Siihen saakka mennään trainerin voimin. Yllättävän hyvältä tuntui siihen nähden, että aikaisempina vuosina pyöräilykauden avaus on tarkoittanut parin päivän istumavaikeuksia. Nyt ei ole mitään ongelmia ollut.

Laroute
20.03.2016, 15.15
Olen rakentanut harjoitusvastuskäyttöön "viihdealttarin", joka koostu itsestään seisovasta telineestä, jossa läppäri 10 senttiä tangon yläpuolella ja juuri sillä etäisyydellä, että hiki ei tipu sen päälle. Sen sivuilla kunnon ämyrit äänen tuottoon. Läppärin yläpuolella on kasvoihin suunnattu kaksitehoinen tuuletin. Seinässä taulutelkkari. Ympärillä riittävästi painoharjoittelu vehkeitä. Seinässä hylly, jossa pitelen juomapulloa. Siinä myös käden ulottuvilla hikipyyhe koukussa ja telkkarin kaukosäädin. Osa ajasta kuluu Sabaton biiisien videoita katsellessa ja kuunnellessa. Salkkareiden aikaan katsotaan Salkkareita ja ääni tulee ämyreistä, koska telkkaria muuten joutuisi huudattamaan kohtuuttomasti. Sitten ajelua myös Tacxin virtuaalimaailmoissa ja välillä pientä kisailua virtuaalivastustajien kanssa. Kyllä tuo viihde saa ajan kulumaan siinä paljon mukavammin.

Vaihtaja
21.03.2016, 08.41
Tietokoneen iso näyttö käännettynä trainerin suuntaan, tulppakuulokkeet korvissa. Ohjelmistona Yle Areenaa, Netflixiä ja silloin tällöin vanhoja Tour/Giro -etappeja Youtubesta. Mäkietappeja katsoessa syke tuppaa nousemaan. :)

Teemu H
21.03.2016, 09.34
Minullakin on ollut traineri jo vuosia, mutta käyttötunteja ei ole montaa kertynyt. Nyt vasta tajusin laittaa siihen eteen vanhan autotalliläppärin ja katsoa digiboksille tallentuneita Teeman historiadokumentteja ja Eurosportin pyöräilyä. Harjoittelu onkin aika mukavaa hommaa. Erilliset kaiuttimet piti kytkeä, läppärin ääni ei tietenkään riittänyt harjoitusvastuksen mökän yli.

Antti Kuitto
21.03.2016, 14.06
Erilliset kaiuttimet piti kytkeä, läppärin ääni ei tietenkään riittänyt harjoitusvastuksen mökän yli.

Tulppamalliset kuulokkeet ovat hyvä vaihtoehto.

sledgehammer
23.03.2016, 13.42
On muuten trainereissakin eroa. Kickerillä polkiessa läppärin (macbook) kaiuttimet riittävät ihan hyvin tuottamaan riittävästi ääntä. Rullat taas jyrisee niin hemmetisti, että saa olla volaa reilusti enemmän. Kohta olis Narcos katseltu läpi ja tarttis taas keksiä uutta katsottavaa treenien ajaksi. Jos vaikka Boardwalk empireä alkais tsiigailemaan. Mulla on käytössä tabletti, jossa pyörii wahoo fitness ja sitten läppäri tai TV muuta viihdettä tarjoilemassa. Syystä tai toisesta samsungi ei suostu lukemaan ant+ dataa, vaikka sen pitäisi sitä tukea. Triathlonpyörällä tickr x:n kadenssi ei pysy ollenkaan kartalla, kun ylävartalosta ei tule liikettä anturille.

akvavitix
26.04.2016, 10.35
Täytyypä todeta, että spinning-pyörä on sen verran reippaasti hiljaisempi, että stereoissa saa volumet pidettyä suht alhaisena. Muutoinkin tuntuma kunnollisen vauhtipyörän kanssa on niin paljon mukavampi, ettei trainerin päälle ole paluuta. Se onkin päätynyt nyt lainavehkeeksi, kun pari tuttua tulevat toisinaan elokuvailtaa viettämään meidän autotalliin. Myös trainerilla tai spinning-pyörällä polkeminen on seurassa mukavampaa kuten maantielläkin, vaikkei ehdi välttämättä juttua heittämäänkään. Itse asiassa meidän autotallin setup on tällä hetkellä minun spinningpyörän lisäksi 2 pyörää trainereissa kiinni, kun toinen tuttavista toi oman trainerinsa myös paikalle. Ainoa rasite tosiaan on, että ne trainerit pitävät melkoista meteliä ja silloin äänentoiston tasoakin joutuu korottamaan...

Jälkikäteen harmittaa, että taloa ja autotallia rakentaessa en älynnyt rakennuslupaan hakea autotallia merkittäväksi harrastetilaksi. Olisi edellyttänyt ainakin nykyistä parempaa ilmanvaihtoa, muttei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa roinan säilyttämisestä autotallissa (mikä on kiellettyä). Noh, enpä ole antanut tämän byrokratian sääntöviidakon itseäni estää tähänkään saakka. ;) Tämä kuitenkin vinkkinä sellaisille foorumilaisille, joilla talon rakentaminen on ajankohtaista. Autotallin ei tarvitse oikeasti olla autotalli; sille löytyy helpostikin parempaa käyttöä kuin auton säilyttäminen.

Vielä tämä viikko jatkuu tallissa polkemista ja sitten siirryn maanteille. Alle 10 asteen lämpötilaan en viitsi itseäni lähteä pallelluttamaan ja vilustuttamaan.

sledgehammer
26.04.2016, 16.18
Täytyypä todeta, että spinning-pyörä on sen verran reippaasti hiljaisempi, että stereoissa saa volumet pidettyä suht alhaisena. Muutoinkin tuntuma kunnollisen vauhtipyörän kanssa on niin paljon mukavampi, ettei trainerin päälle ole paluuta.


Sulla ei oo vaan ollu kunnon traineria. Ei ne kaikki pidä hirveää meteliä. Mä en kickeriä vaihtais mistään hinnasta spinning pyörään. Wattipyörää voisi harkita, mutta se ei taas taida olla kovinkaan hiljainen.

noniinno
26.04.2016, 16.46
Vaihdoin Bkoolin spinningpyörään kun alkoi jurppimaan se kaikki tietotekniikan säätö ennen ajoa. Nyt laitan mittarin kiinni ja ajan sykkeillä. Ehkä wattipedaalit ilmestyvät sitten kun kaikki muu kyllästyttää.

VesaP
27.04.2016, 09.25
Wattipyörää voisi harkita, mutta se ei taas taida olla kovinkaan hiljainen.

Jos ko laitteen nykyisetkin mallit on ääneltään samaa tasoa mitä muutaman vuoden takaiset, niin joo, sanat "wattipyörä" ja "hiljainen" EI sovi samaan lauseeseen.

sledgehammer
27.04.2016, 09.47
Joo, sen hankintaa puoltaisi muut seikat, mutta tosiaan eipä tarvii sellaistakaan suunnitella, kun tuo nykyinen on ajanut asiansa niin hyvin.

akvavitix
27.04.2016, 10.34
Hiljaisuuden lisäksi spinningpyörää puoltaa se vauhtipyörä, joka ainakin luo paremman illuusion todellisesta polkemisesta, kuin trainerilla jarrua vasten polkeminen. En tiedä millaisia vauhtipyörävirityksiä trainereissa on parhaimmillaan saatavissa, mutta vaikea uskoa, että samaan tuntumaan voi trainerilla päästä. Tuntumasta kun puhutaan, saan spinning-pyörän ajoasennon säädettyä identtiseksi maantiepyöräni kanssa, joten tässäkään suhteessa ei ole mitään moitittavaa.

Mutta joo, sen myönnän, että minulla ei ole trainereiden osalta kokemusta muista, kuin ns. low-end laitteista, joten tällä vertailukohdalla olen ratkaisuuni harvinaisen tyytyväinen. :)

sledgehammer
27.04.2016, 10.47
Joo, niissä on eroa. Mullakin oli ennen joku vanha tacx swing. Tuntuma ihan kaamee. Spinning pyörän vapaarattaan puuttuminen ei mua oikein sytytä. Pidemmän päälle tulee vääränlaista ärsykettä, kun koivet nousee ylös, vaikkei tekis mitään.

Sent from my SM-T315 using Tapatalk

PatilZ
27.04.2016, 10.54
Vaihdoin Bkoolin spinningpyörään kun alkoi jurppimaan se kaikki tietotekniikan säätö ennen ajoa. Nyt laitan mittarin kiinni ja ajan sykkeillä. Ehkä wattipedaalit ilmestyvät sitten kun kaikki muu kyllästyttää.

Jaahans. Uusi optio siis. Spinningpyörä + wattipolkimet + trainerroad. Hyötyjä verrattuna traineriin? Tekniikka? Toisaalta talvella voi ajaa sisään uutta ajoasentoa, pitäisi olla spinning-pyörä, jossa saa ajoasennon oikeasti säädettyä. Auttaako sitten viihtymiseen, tuskin. Toisaalta jäin kyllä pohtimaan tätä.

PatilZ
27.04.2016, 11.09
J Spinning pyörän vapaarattaan puuttuminen ei mua oikein sytytä. Pidemmän päälle tulee vääränlaista ärsykettä, kun koivet nousee ylös, vaikkei tekis mitään.

Sent from my SM-T315 using Tapatalk

Jotkut valmentajat taas ovat sitä mieltä, että näin saa juuri sitä oikeata ärsykettä verrattuna siihen, että koivet ei liiku ylös-alas, kun ei tee mitään. En ota itse kantaa, enkä muista yhtään tutkimusta asiasta.

http://triathlete-europe.competitor.com/2011/02/07/fixedgear-bike-triathlete
http://www.active.com/cycling/articles/smooth-your-pedal-stroke-with-a-fixed-gear-bike

sledgehammer
27.04.2016, 12.01
En mäkään tiedä, olen vaan törmännyt sekä puolesta, että vastaan mielipiteisiin. Kadenssia varmaan saa pakotettua nopeammaksi, jos sille on tarvetta. Toisaalta mä olen lopettanut koko kadenssivouhotuksen. Pari vuotta koitin saada sitä väkisin ylöspäin ja ainoa todellinen nousu sen seurauksena oli lähinnä sykkeessä. Nykyään katselen vain sen, ettei menis juuri alle 90. Kun unohti sen, mitä kadenssin "pitää olla", sai keskityttyä siihen, että treenit tehdään oikealla sykealueella ja oikealla teholla. Itse koin sen hyödyllisemmäksi.

Sent from my SM-T315 using Tapatalk

r.a.i
27.04.2016, 18.13
Jaahans. Uusi optio siis. Spinningpyörä + wattipolkimet + trainerroad. Hyötyjä verrattuna traineriin? Tekniikka? Toisaalta talvella voi ajaa sisään uutta ajoasentoa, pitäisi olla spinning-pyörä, jossa saa ajoasennon oikeasti säädettyä. Auttaako sitten viihtymiseen, tuskin. Toisaalta jäin kyllä pohtimaan tätä.

Asiasta paremmin tietävät kertovat, että ainakin Garminin polkimien tehot ovat aivan puuta heinää ratapyörissä, joten ehkä sama ongelma spinningissä? Mutta sehän selviää jos kokeilee, toisaalta en ole kyllä itse vielä sellaista spinningpyörää kokeillut, jolla viitsisin treenata..

akvavitix
28.04.2016, 01.18
Tuo vapaarattaan puuttuminen tuotti alkuun päänvaivaa, kun ei sitä meinannut millään muistaa. Nyt siihen on jo sopeutunut. Vauhti hidastuu joka tapauksessa 'vapaalla' niin nopeasti, ettei siitä pakotetusta pyörityksestä paljon iloa/harmia lopulta ole. Traineriin verrattuna mukavaa on, että seisaaltaan polkeminenkin on mahdollista. Kuten toisaalta myös takaperin polkeminen vastusta vastaan, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu.

Illalla kävin juuri polkaisemassa, mutta jotenkin tuntui polkeminen niin tukkoiselta, etten kokonaista tuntia jaksanut vääntää. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen hyvässä kelissä ulkona polkemaan; kuinka raskaalta maantiellä polkeminen tuntuu verrattuna spinning-pyörään. Mittarina syke ei oikein kerro koko totuutta, kun välissä ehti olla pitkä tauko polkemisesta.

VesaP
28.04.2016, 06.58
Traineriin verrattuna mukavaa on, että seisaaltaan polkeminenkin on mahdollista.

Täh? Kyllähän sitä nyt jokaisella trainerilla voi seisaaltaan ajaa. Ja varsinkin tällä nykyisellä Neolla voi vetää sen minkä haluaa putkelta, pelkäämättä että pyörä kaatuu tai mitään. Vaikka minkälaisia kirejä tms jos siltä tuntuu vain. Tai 15 prosentin nousua tai mitä nyt mieleen tuleekaan. Pyörä kun heiluu sivusuunnassa kallistellen suht paljonkin niin tuo putkelta polkeminen on jopa luontevaa ja tuntuu siltä kuin pitääkin tuntua.

noniinno
28.04.2016, 07.27
Asiasta paremmin tietävät kertovat, että ainakin Garminin polkimien tehot ovat aivan puuta heinää ratapyörissä, joten ehkä sama ongelma spinningissä? Mutta sehän selviää jos kokeilee, toisaalta en ole kyllä itse vielä sellaista spinningpyörää kokeillut, jolla viitsisin treenata..
Vectorin kerrotaan olevan "hidas" mittaamaan seisovien lähtöjen nopeita maksimaalisia tehoja. Tavalliselle kuntoilijoille tällä ei ole mitään merkitystä. Vai onko parempaa tietoa, kiinnostaisi tietää enemmän?

No Vectorit eivät olleet listallani muutenkaan.

akvavitix
28.04.2016, 11.03
Täh? Kyllähän sitä nyt jokaisella trainerilla voi seisaaltaan ajaa. Ja varsinkin tällä nykyisellä Neolla voi vetää sen minkä haluaa putkelta, pelkäämättä että pyörä kaatuu tai mitään. Vaikka minkälaisia kirejä tms jos siltä tuntuu vain. Tai 15 prosentin nousua tai mitä nyt mieleen tuleekaan. Pyörä kun heiluu sivusuunnassa kallistellen suht paljonkin niin tuo putkelta polkeminen on jopa luontevaa ja tuntuu siltä kuin pitääkin tuntua.

Jaa, itseäni ainakin hirvittää pyörän rakenteiden puolesta, kun pyörä on ainoastaan taka-akselista kiinni trainerista. Tosin en ole polkijana suinkaan sieltä kevyemmästä päästä. Mutta en todella uskaltaudu vääntämään ja heiluttamaan pyörää traineriin kytkettynä. Tukevuudeltaan spinning-pyörä on aivan eri maailmasta - mikä toisaalta on haittakin, kun ei sinällään simuloi millään tavalla pyöräilyä juurikin heilunnan puutteen takia.

r.a.i
28.04.2016, 18.41
Vectorin kerrotaan olevan "hidas" mittaamaan seisovien lähtöjen nopeita maksimaalisia tehoja. Tavalliselle kuntoilijoille tällä ei ole mitään merkitystä. Vai onko parempaa tietoa, kiinnostaisi tietää enemmän?

No Vectorit eivät olleet listallani muutenkaan.


"The data I've had from a few riders I've worked with that used the Vectors on their track bike is crap."

"The data I get from those using Vectors on track bike is a lottery. Power numbers out by >25%. I really only open the files for some light comic relief."

Yllä ao. linkin valmentajan kommentit Vectoreista. Mitä olen kaverin juttuja lueskellut, ei vaikuta tyhjän puhujalta.

http://alex-cycle.blogspot.fi

fiber
28.04.2016, 20.37
Kokeilin eilen HTC Viveä. Virtuaalitodellisuudessa on todella imua.

Tänään kaveri kertoi polkeneensa VirZoomilla (http://virzoom.com), fillaroi virtuaalisessa Hollywoodissa. Kun VR on todella vahva ja immersiivinen ympäristö, voi vain kuvitella mitä on tulossa traineripuolelle lähivuosina.

akvavitix
29.04.2016, 00.38
Hirvittää ajatellakin VR-viihteen hintaa! Pelkästään näytönohjaimeen/-ohjaimiin saa uppoamaan melkein tonnin! Puhumattakaan VR-laseista itsestään. Raaskiiko sellaisia edes hikoilla trainerin päällä..?

Pääsin hiljattain testaamaan Oculuksia. Pikselimössö häiritsi alkuun hetken, mutta sitten iski lentäessä korkean paikan kammo.. :D

fiber
29.04.2016, 07.52
Onhan se kallista, jos pelkkää trainerikäyttöä ajattelee. Lokakuussa tulee saataville Pleikkari4 plus lasit ja ohjaimet (https://www.playstation.com/en-us/explore/playstation-vr/), hinnaksi luvattu 500 dollaria. Tai jos on jo PS4, pelkät lasit 400. Sony tekee sen, että yhtäkkiä maailmassa on sitten moninkertainen määrä VR:n pyörittämiseen soveltuvia laitteita. Sen jälkeen kilpailu laskee laitehintoja ja lisää laitetarjontaa.


Sitten tarvitaankin vain Ant+ teknologiaan perustuva VR-sovellus, niin että ei tarvita VirZoomia, vaan pystyy ajamaan omalla pyöräillä trainerilla :)

kervelo
29.04.2016, 12.30
...Vauhti hidastuu joka tapauksessa 'vapaalla' niin nopeasti...

Ensimmäistä kertaa kuulen, että joku rullailee vapaalla traineritreenin aikana. :seko:

VesaP
29.04.2016, 13.35
^Neolla kun ajaa vuorivideoita niin alamäessä traineri surraa yksinään niin maan perkeleesti polkematta että voi käydä vaikka kusella siinä treenin katkeamatta. Ei, en oo käynyt mutta vois käydä.

Juha Lehtinen
29.04.2016, 13.58
Tacxin Fortiuksessa oli myös vapaarullausominaisuus. Tosin rullaus kesti vain jotain 4-sekunttia mutta kuitenkin. Aika useasti taitaa jo olla käytössä virtuaalinen nopeus kun ohjelmisto mallintaa alamäkeen kovempaa nopeutta mitä todellisuudessa trainerilla polkee. Toimii eräänlaisena palautumisena kun ei tarvitse täysiä pyörittää pitääkseen hyvää nopeutta yllä.

akvavitix
01.05.2016, 22.12
Omalla kohdallani trainerilla/spinning-pyörällä polkeminen on parhaalla mahdollisella tavalla oikean pyöräilyn simulointia, mikä pitää sisällään kevyempää vastusta ja kovempaa vastusta. Monesti alamäissä rullailen nimenomaan palauttelun perspektiivistä ja edes lyhyt palauttelu talviharjoittelunkin aikana on ihan tervetullutta. Ajoaika lyhenee huomattavasti, jos ei ole mahdollisuutta palautteluun välillä.

fiber
09.04.2017, 22.34
Nyt pääsin kokeilemaan VirZoomia. Seura-/ajanvietekäyttöön ok, mutta ei varsinaiseen liikuntaharjoitteluun. Blogissa lyhyt arvio ja videoklippi (http://fillari.blogspot.fi/2017/04/virzoom-play-move.html).

EsaJ
10.04.2017, 13.44
Trainerroad iPadilta, PCltä Youtubesta Cyclocrossi kisoja, ovat itselle lähellä sydäntä ja sopivan mittaisia. Tunnin kestävät about. 1.5 Tunnin reenit turbolla on aika maksimeja viitsimisen suhteen. Kisoja katellessa Sweet Spotit menee hyvin, intervalleissa se ruudun tuijotus harvemmin niin hyvin onnistuu ;). Silloin nautitaan tuskasta ja kivusta. Musana jotain adrenaliinin eritystä lisäävää, Qotsa, Korn, Kyuss yms, toki soittolistasta oon poistanut kaikki vähänkään kevyemmät poljennot.

Talvella piti kokeilla Kinomapin Passoja, vaan se talvi män jo... No voihan sitä vaikka Pääsiäisenä kokeilla, kun kökköä keliä luvassa.