PDA

Näytä tavallinen näkymä : Iskiaskipuilua takareidessä, vinkkejä hoitopaikasta?



Antti Kuitto
03.02.2016, 11.14
Onko samaa vaivaa ollut kellään muulla? Eli takareiden sisällä säteilevä kipu rasituksessa ja lepotilassakin. Keväällä, kesällä ja syksyllä vaivasi viimeksi pitkän aikaa säännöllisen epäsäännöllisesti, sitten poistui kun keventelin treenejä ja nyt teki taas paluun. Kävin syksyllä duunin kautta fyssarilla, joka paikansi ongelman hermopohjaiseksi ja antoi jumppavinkin + kehotti välttämään venyttelyä, ei oikein toiminut tuolloin. Osaltaan tämän varmasti aiheuttaa oikean jalan luontainen virheasento, joten mitään taikatemppua ei taidan tän korjaamiseksi olla olemassa.

Siksipä menisin nyt mielelläni jollekin asiansa hyvin osaavalle hierojalle, kiropraktikolle yms. spesialistille ja miettisin hänen kanssaan yhdessä, että tarvitaanko säännöllisiä manuaalisia käsittelyjä ongelman poissa pitämiseksi, mutta mielellään kuulisin suosituksia minne mennä. Yksi tuttu vinkkasi Petteri Malisen Lahdesta, jonne yritin varailla aikaa viimeksi marraskuussa siinä onnistumatta ja eilen uudelleen, jälleen onnistumatta. Eli olisiko muita ehdotuksia? Sijainti mielellään pk-seutu, mutta jos oikein huipputyyppi on kyseessä, niin ajelen kyllä mielelläni vähän pidemmällekin.

EsaJ
03.02.2016, 11.29
SI nivel jumii tai välilevypullistuma...

Josko kuvantaisit sen röntgen / magneettikuvalla, niin faktaa on sit pöydällä. Muuten voi saada monta eri diagnoosia, kuin on käsittelijää

Takana yksi selkäleikkaus 1997 ja elän hengessä mukana...

ellmeri
03.02.2016, 12.14
Mulla oli nilkassa ja takareidessä ongelmaa,kävin kansanparantaja Karppisella teki pienet naksautukset ja siihen jäi kipu ja vaiva,monta maratoonia sen jälkeen tuli juostua.

janne68
03.02.2016, 12.23
Onko toi Karppinen vielä Malmilla niksauttelemassa?EN oo käyny ,mutta kehuttu on.Kari-Pekka Mäihäniemi on koulutettu kiropraktikko ja pitää vastaanottoa Tikkurilassa.Kannattaa hakea lähete joltain lekurilta,niin saa kelasta korvausta.Mä sain apua kiropraktikolta.Hieronta ei ole auttanut yhtään.Venyttely ja ajoittainen manipulaatio on todettu hyväksi,kipulääkkeistä kannattaa pysyä kaukana.Ne ei ongelmaa poista.Mulla välilevynpullistuma ja-repeytymä,magneettikuvat otettu aiemmin.

janne68
03.02.2016, 12.27
Näemmä Malmilla Karppien vieläkin toimii.En pysty kopiomaan tänne osoitett.a

Rawjunk
03.02.2016, 12.31
Hoitopaikoista en tiedä, mut tätä voisit kokeilla: https://www.youtube.com/watch?v=HWfnAUsYUTI

a-o
03.02.2016, 13.06
Minulla kipu on kausittaista ja lihasjumit erityisesti pakarassa / päärynälihaksessa yleensä pahentavat asiaa. Istumatyössä pitää nousta säännöllisesti ylös ja kylmää kannattaa välttää. Pitkät auto- ja lentomatkat ovat myrkkyä!

Minä olen oppinut elämään vaivan kanssa huolehtimalla syvien vatsa- ja selkälihasten kunnosta, kyykkäämällä ,venyttelyllä sekä säännöllisellä joogalla. Uskoisin, että niksauttaja voi auttaa hetkellisesti, mutta oireettomaan elämään tarvitaan jatkuvia omahoidollisia toimenpiteitä.

Voimia! On ikävä vaiva!

Antti Kuitto
03.02.2016, 13.55
Kiitokset vinkeistä, tuota Karppista suositteli työkaverikin, en tiedä sitten ovatko miten perehtyneet erityisesti urheilijoihin?

Oikea jalka on tosiaankin synnynnäisesti hieman muuta kuin täysin "suora", joten se on aiheuttanut vuosien kuluessa ongelmia usein polveen, mutta nyt vikan vuoden aikana tuonne takareiteen.

Hippo
03.02.2016, 15.43
Nimimerkki "takareisi kireänä kesästä 2010 asti" ilmoittautuu mukaan. Mulla kattava vyyhti nivelvaivoja molemmin puolin reittä, ja sit se itse reisi. Kaiken maailman napsauttavat ja systeemit on läpi käyty. Viisi magneettikuvaa alueen eri osista... Ainut keino keventää kipuilua on istumisen välttäminen. Mukaan lukien satulassa istuminen... Ei kiva, mutta sen kanssa vaan on oppinut elämään. Hamstring syndrooma googlettamalla saa kenties vinkkiä tämän alueen vaivoista, itsellä osuu suurin osa oireista nappiin. Välillä toivon, että mun takareiden jänne vaan napsahtaisi irtipoikki sieltä pakaran tyvestä, jospa se auttaisi.

janne68
03.02.2016, 16.15
Minulla kipu on kausittaista ja lihasjumit erityisesti pakarassa / päärynälihaksessa yleensä pahentavat asiaa. Istumatyössä pitää nousta säännöllisesti ylös ja kylmää kannattaa välttää. Pitkät auto- ja lentomatkat ovat myrkkyä!

Minä olen oppinut elämään vaivan kanssa huolehtimalla syvien vatsa- ja selkälihasten kunnosta, kyykkäämällä ,venyttelyllä sekä säännöllisellä joogalla. Uskoisin, että niksauttaja voi auttaa hetkellisesti, mutta oireettomaan elämään tarvitaan jatkuvia omahoidollisia toimenpiteitä.

Voimia! On ikävä vaiva!
Kiropraktikko neuvoi ostamaan tukivyön selkään ,jonka ostin.

EsaJ
03.02.2016, 23.41
Tukivyö passivoittaa omat tukilihakset

Heli
04.02.2016, 17.43
Mulla on kans samanlaista toisen jalan takareisi-pakarakipuilua ollut nyt muutaman vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Syy löytyy lantion puolieroista, sen mukana tuomista ärtyneistä lihaksista ja hermopinteistä. Normaalilla tuolilla pitkään istuminen on ns. perseestä ja jalat venyy eri tavalla. Aikaisemmin olen tuota jumpannyt pilateksen avulla, käydyn selän mobilisaatiossa/manipulaatiossa (auttaa aina muutaman päivän), kokeillut jopa akupunktiota ja ultraäänihoitoa (lopputuloksena kämmenen kokoinen mustelma takapuolessa, eikä merkittävää apua) ja viime talvena sain todella hyviä jumppaohjeita koko selän ryhdille liikuntaklinikan fysioterapeutilta, joka näytti kirjasta, että mitkä lihakset kiristää, mihin suuntaan ja selitti mitä niille saa ja ei saa tehdä. Ne toimi hyvin, kunhan niitä malttoi tehdä, mutta homma jäi vähän vaiheeseen kun katkoin kulkiluun keväällä ja selkä meni uudestaan jumiin. Tuohon päälle vielä syksyllä kolme kuukautta sairastelua, niin nyt on pakara- ja takareisikipu liki jatkuvaa (paitsi urheillessa). Tänä talvena on kokeilussa astangajooga kyykkytreenien kaverina, jossain välissä pitänee kaivaa nuo viime talven jumppaohjeetkin taas esille.

Mitä viime talven selostuksista muistan, niin hermopinteiden kanssa kannattaa olla tarkkana venytyksissä, ettei hanki pahempaa kipua tilalle. Samoin, jos on epäilystä pienestäkin lihaksen kiinnityskohdan paksuuntumasta/tulehduksesta, niin lisää tarkkuutta kehiin. Mutta oikeanlaiset jumppa/venyttelyohjeet, hieronta ja jooga/pilates-tyyppiset harjoitukset normitreenien ohella voivat auttaa. Toivottavasti apua löytyy ja homma helpottaa!

marco1
04.02.2016, 18.28
Tukivyö passivoittaa omat tukilihakset

Mjoo, ei jatkuvaan käyttöön mutta apuvälineenä pahimpaan hetkeen toki ok. Satunnaisesti käytän semmoista leveää neopreenivyötä tunnin pari, se lämmittää ja hiostaa sen verran että saan lihaksiin lämpöä ja sitten venyttelyn osumaan oikeaan paikkaan.

janne68
04.02.2016, 18.32
Tukivyö passivoittaa omat tukilihakset
Akuutimman kipuvaiheen aikana käytössä,muuten ei.

mutanaama
04.02.2016, 23.09
Samoja vaivoja täälläkin, ja pasilan Helppiksessä olen niistä päässyt eroon. Ainakin Pauli Tammela hieroo niin balettitanssijoita kuin säbänpelaajia ja sitten meikäläisiä. Osa on saanut avun ja osa ei. Kukaan ei kuitenkaan ole huonoksi haukkunut.
Käy myös nikamat läpi.

Mekka
12.02.2016, 23.19
Itselläni oli todella voimakkaita iskiasvaivoja kymmenisen vuotta sitten. Magneettikuvattiin ja ehdotettiin jopa leikkausta. Päätin kokeilla kiropraktikkoa, ja se kannatti. Ensimmäinen käynti helpotti heti. Sen jälkeen olen käynyt tyyliin kerran tai pari vuodessa. Nykyisin vaiva on jäänyt melkein kokonaan pois, mutta ilmoittaa heti olemassa olostaan, jos tulee yli viikon paussi pyöräilystä. Maantiepyöräilyn lisääminen on auttanut ylläpidossa. Eli talvisin jauhan trainerillä, jotta selkä saa sopivasti venytystä ja nikamat liikettä. Muuten vältän takareisien venyttelyä ja istualtaan työskentelyä.

Suosittelen kokeilemaan Roopea. Edullinen ja turvallinen. http://kirocenter.fi/kiropraktikko.

Mika

rocksted
15.02.2016, 13.14
http://fysiotraining.fi Espoossa

Hokku
15.02.2016, 19.33
Itselläni oli samaa vaivaa jonkun 4 vuotta ennenkuin paljastui sattumalta, että kyseessä selkärankareuma. Sitä ennen sain vaikka mitä diagnoseja, mutta kukaan ei osannut epäillä tuota selkärankareumaa, joten kannatta sekin mahdollisuus pitää mielessä. Diagnosin saa magneettikuvalla SI-nivelistä, joissa näkyy tulehdus ja yleensä parin vuoden jälkeen kulumaa.

Antti Kuitto
16.02.2016, 10.33
Tännehän on tullut kivasti vinkkejä, kiitoksia. Kävin ensiavuksi työkaverin vinkkaamalla Petri Levomäellä Taivallahden hallilla, oli näppärästi duunin lähellä ja sain ajan tosi nopeasti. Varsin osaavan tuntuinen kaveri ja totesi että toinen takareisi on aivan totaalisen jumissa. Harmittavasti umpilisäke meni leikkaukseen viikko sitten ja jouduin siirtämään seuraavaa aikaa varmuuden vuoksi ensi viikolle, arvelisin että esim. alaselkää ei ole kovinkaan fiksua hieroa jos leikkaushaavat ovat vielä paranemisvaiheessa... :D