PDA

Näytä tavallinen näkymä : RockShox SID XX -2014 rikki?



Kaatuilija
08.07.2015, 13.48
Otsikon mukainen keula alkoi oireilemaan ajossa. Aina jonkun juurakon tai muun töyssyisen pätkän jälkeen aivan joustomatkan alkukohdasta alkoi kuulumaan naksumista (ei ohjainlaakeri tai mikään muukaan), lukitus päällä keula vinkui/rutisi ja muutenkin herkkyys vaihteli tosi paljon. Purin haarukan aivan osiin ja mitään ei ollut rikki, kaikki oli voideltu niin kuin pitikin ja öljyä vaikutti olevan oikea määrä. Kasasin keulan mielestäni täysin oikein ja laitoin oikean määrän öljyä.

Noh, pihassa testaillessa edellä mainitut oireet olivat yhä jäljellä ja keula tuntui yhä hieman jähmeältä. Jumppasin siinä sitten pyörää keula lukossa ja yhtäkkiä kuului kova paukahdus ja lukitus petti. Nyt siis lukitus ei toimi ollenkaan. Öljyä ei ole vuotanut mistään ja ennen tuota paukahdusta se kyllä toimi. Paluuvaimennus toimii normaalisti. Mikä ihme tuolla on vikana? Hajosiko jotain nyt sitten kunnolla?

Ja onko normaalia, että joustomatkan alussa on kuollut kohta? Joskus keväällä tuli itsekseen joustomatkalle noin 0,5cm alue, jossa ei ole mitään tuntumaa tai palautusta ja se ikään kuin suhisee paluuvaimennuksen tapaan kovasti. Tuotakaan en saanut huollolla pois.

EDIT: Testasin vielä pihassa ja nyt lukitus auki keula päästi kamalan rusahduksen ja stoppasi kerran joustomatkan puoliväliin ja sen jälkeen toimi taas. Ei uskalla ajaa enää metriäkään tuolla. En oikein keksi, mitä tein huollossakaan väärin. Ilmajousen osat ovat oikeassa järjestyksessä, kun en ottanut niitä edes pois siitä putkesta, lukkorenkaat varmistin, että menivät paikalleen, alhaalla olevat pultit ovat kiinni...

EDIT2: Päästin vielä ilmat keulasta ja koitin painaa pohjaan asti. Ekalla kerralla noin 2cm jäi joustomatkasta käyttämättä, kun keula stoppasi. Ajattelin jo, että öljyt ovat valuneet alajalkaan, mutta keulahan jäikin tuohon asentoon jumiin. Kiskasin keulan takasin oikeaan pituuteen ja toisella yrityksellä meni ongelmitta pohjaan. Yhä lukitus päällä keula kuulostaa vinkulelulta...

Tommi
08.07.2015, 17.27
Onko sisäänvaimennuksen mäntä (Compression piston) varmasti ehjä? Lukituksen ongelmat viittaisivat että siinä on jotain vikaa. Toinen mahdollinen oireiden aiheuttaja voi olla pieni hydrauliikkasylinteri ko. männän yläpuolella, joka avaa lukituksen.
Omassa SID XX ei ole missään vaiheessa kuollutta kohtaa (vm. 2013).
http://www.anvianet.fi/hasstom/uploaded_files/1436365124-SID.JPG

Edit: Pahoittelut turhan isosta kuvasta...

Kokeile ottaa sisäänvaimennuksen mäntä irti ja laita pienet paineet ilmajouseen. Sitten painelet keulaa, onko naksumista tai kuollutta kohtaa? Varo ettei tule öljyt silmille...

LJL
08.07.2015, 17.34
Mekaaninen vai hydraulinen lockout-vipu? Mulla on 2012 Sid XX World Cupista (26") hydraulinen lockout ollut jo vuosia jumissa.. Ei ole riittänyt motivaatio selvittää miten se ilmataan tms

Iglumies
08.07.2015, 19.29
Just pyhänä aukaisin tommosen Sidin, josta oli vaimentimen runko toiselta puolelta poikki, lienee tyyppivika.

Kaatuilija
08.07.2015, 19.33
Öljyä oli jostain syystä päässyt liikaa alajalkaan, mikä aiheutti ongelmia. Lukitusvipu on hydraulinen ja se toimii ongelmitta. Compression piston toimii ja vaimennuspatruunassakin tuntuisi kaikki olevan kunnossa.

Nyt siis keula toimii muuten normaalisti, mutta alkujousto on aivan kamalan jäykkä! Vaikka pudotin paineet puoleen siitä, mitä alajalan taulukko suosittelee, pintaherkkyys on tiessään, mutta muuten keula käyttää koko joustomatkan. Kuollut kohta on yhä jäljellä. Mitähän tuolle keksisi...?

Vertailukohtana oli lisäksi toisen pyörän 100mm Reba RL. Laitoin molempiin 100 psi paineita ja Reba toimi pehmeästi, mutta Sidiä sai tosissaan painaa kasaan ja jousto ikään kuin takelteli.

Kaatuilija
08.07.2015, 23.36
Jaahas, ilmapuolen huulitiiviste pomppasi paikoiltaan. Eli tarkoittaako tuo sitä, että ilma karkaa kammiosta alajalkaan ja tämä aiheuttaa tiivisteen liikkumisen?

Tarkistin kyllä huollossa ilmajousen ja kammion männän tiivisteiden kunnon ja voitelin ja rasvasin huolella.

usko juntunen
09.07.2015, 15.30
Tarkista vielä itse ilmamännän kunto ettei siellä ole murtumia/säröjä, kuten tässä tapauksessa.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?53462-Rock-Shox-XX-WC-29-quot-Sid&p=2379645#post2379645

Kaatuilija
13.07.2015, 23.12
Purin vielä kerran keulan ja tutkin ilmapuolta tarkkaan. Vanhoissa tiivisteissä ei näyttänyt olevan mitään vikaa, mutta vaihdoin kaiken varalta uudet o-renkaat ja rasvasin ne huolella. Ainakin toistaiseksi pitää ilmat, eikä huulitiiviste ole pompannut pois paikoiltaan. Täytyy katsoa, miten on tämän laita aamulla.

Kaatuilija
20.07.2015, 18.53
Kysynpähän vielä, että onko pieni kolahdus joustoliikkeessä normaalia? Eli jos hyppii pyörän päällä, niin aina kun keula painuu ja palautuu, kuuluu kolahdus, jonka kuulee ja tuntee. Toisen pyörän Reba tekee samaa, mutta huomattavasti hiljempaa. Tämä ei kuulu hitaasti painamalla, vaan nimen omaan nopeassa liikkeessä.

Ei kuulu ohjainlaakerista tai rungosta ja läpiakseli on kireällä.