PDA

Näytä tavallinen näkymä : Forssan Suvi-ilta 13.6.2015



nilkkapaineet
10.06.2015, 11.50
Forssan perinteikäs ja kovatasoinen juoksukilpailu Suvi-ilta (http://www.suvi-ilta.fi/site/?page_id=69) sai viime vuonna rinnalleen pyöräilyn ja yllätti ainakin minut (ei ehkä Mietaata) suosiollaan vaikka enemmänkin mahtuisi mukaan. Tällä hetkellä miesten pidemmälle matkalle ilmoittautuneita vähän sadan paremmalla puolen. Comboon osallistuvia on mukana reitillä reilu parikymmentä näin ennakkoon. Sääennustus lupaa nyt hyvää keliä.

Olisi mielenkiintoista kuulla viime vuonna mukana olleilta kommentteja. Sen verran kuulin, että kärkiporussa oli sillain ajamisen meininkiä, että peesailijoita moitittiin. :rolleyes:

Wolffis
10.06.2015, 20.17
Samaa ajattelin tulla kyselemään. Reitti näyttää tasaiselta kuin pannukakku. Lämpötilakin voi tuurilla ylittää 20 astetta ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tarkoitus olisi lähteä pääjoukkoon peesailemaan :)

SannaK
10.06.2015, 21.46
Kärkiporukan osalta en osaa kommentoida, mutta tein viime vuonna Suvi-illassa pitkän combon, joka on kyllä hauska kisamuoto. Tauon aikana (pyöräily on klo 11 ja puolimaraton starttaa klo 16) ehtii sopivasti kangistua, ja juoksemaan lähteminen ei ole ihan helppoa. Viime vuonna pyöräilyssä keli oli kylmä ja tuulinen. Juoksun aikana olikin jo paljon lämpimämpää. Reitillä ei tosiaan ole merkittäviä nousuja. Muutaman kuntoajon kokemuksella en löydä Suvi-illan pyöräilyn järjestelyistä huomautettavaa.

kauris
10.06.2015, 22.15
Niin eikä se pyöräily ekaa kertaa viime vuonna Vorssassa ollut ohjelmassa vaan viime vuosi oli jo toinen kerta ja tänä vuonna vuorossa siis kolmas. Tuulista on edellisenä kahtena vuonna ollut eikä viime vuosi kovin lämminkään ollut. Kärkijoukon jälkeen on seuraava pyöräilyporukka saapunut molemmilla kerroilla maaliin noin 34,5 km/h keskarilla ja siellä olen minäkin onnistunut mukana olemaan.

YGoo
10.06.2015, 22.43
Samassa porukassa Kauriin kanssa poljin. Ja tänä vuonna tarkoitus vähän kovempaa ajaa, jos sopiva porukka löytyy. Viime vuonna porukassa oli alun jälkeen selkeät vetomiehet, jotka ei väliin päästänyt. Toivottavasti tänä vuonna pääsee kunnolla myös vetämään.

Mukava kisa viime vuonna. Samat odotuksen tälle vuodelle. Tosiaan tasainen on, mutta ei ainakaan itseäni haittaa. Tänä vuonna en missaa maaliviivaa, joka yllätti mut reilun 91 km:n jälkeen Garminin mukaan :D

bucinebikers
11.06.2015, 21.33
Jep , kolmatta kertaa mukana . Osallistujia paljon enemmän juoksemassa kuin pyöräilemässä. Hyvin toiminut järjestelyt ja muu liikenne onneksi vähäistä, kun aina autoilijoissa mukana vähemmän lajille omistautuneita mielenosoittajia ts. mulkvisteja...

Il ciclista di Roine
11.06.2015, 23.50
Mukana ollaan, taas.
Vain kuusi Kanuunaa lähdössä. Hiljattain spostissa mainittiin heitä olevan jo yli 850.

Alkaa vaan mietityttää, eikö pyöräseuraan kuuluvilla olekaan haluja osallistua pyöräilytapahtumaan - ei Keski-Pirkanmaalta etäisyyttä voi olla liikaa Lounais-Hämeeseen (vanhaa Hämeen lääniä molemmat maakunnat). Onhan Forssa ja Finlayson Tampere molemmat puuvillakaupunkeja - ja Porin uusi ostoskeskus Puuvilla vasta hieno onkin!

josku
13.06.2015, 20.13
Hieno ja hyvin järjestetty tapahtuma. Autoilijatkin olivat myötämiellisiä vaikka välillä mentiin koko kaistan leveydeltä. Jos aikataulu antaa periksi niin tänne uudelleen. Niin ja kyllä siellä niitä Kanuunoitakin oli 😀

Sent from my D6603 using Tapatalk

ISO-O
13.06.2015, 21.19
Huippureissu again, vauhdin hurmaa - turvallisesti keskimäärin. Many happy faces! 10 seuratoverin voimin kaikkinensa (MTBCF ry):-) Kiitokset!

SannaK
13.06.2015, 21.45
Huippureissu minullakin. Kiva keli, reitti on mainio - ja hyvää ajoseuraa! Hilpaisin vielä puolimaratonin päälle. Suosittelen tapahtumaa, kiitos järjestäjille.

caplake
13.06.2015, 21.50
Ensimmäistä kertaa mukana ja varmasti ensi vuonna uudestaan. Mukava vauhdikas reitti ja järjestelyt viimeisen päälle. Kiitos järjestäjille ja ajoseuralle!

Wolffis
14.06.2015, 10.16
Huomasi, että Forssassa on ennenkin järjestetty tapahtumia. Juhlahumua riitti ja reitillä oli vahva miehitys tikkareita ja ensiapuhenkilökuntaa. Näyttäisi olevan toimiva konsepti järjestää pyöräilyt+juoksut samassa paikassa, ehkä tästä oppia muille. Ehdottomasti meni omaan kalenteriin jatkossa ja bonuksena on kustannustehokas hinta uintien sun muiden kanssa.

Reitti oli tosiaan tasainen, mutta se ei haitannu, kun vauhtia oli itselle muutenkin liikaa. Pinnoite oli osittain röpsöinen, mutta ei pahempia kuoppia. Yli puolet matkasta oli kuitenkin aivan priima tietä ja autoja ei ollut nimeksikään.

Negatiivistä oli pääjoukon ajo aivan törkeästi vastaantulijoiden kaistalla ensimmäisen lenkuran lopussa (Matkuntie) sivutuuliosuudella. Itse vedin tässä vaiheessa selän pystyyn, oli vähän liian hullun touhua omaan makuun. Suoran lopussa mätkähtikin kasa ja neljä heppua jäi korjailemaan pyöriä. Kevätpolkaisussa oli hienosti moottoripyörä pääjoukon takana pitämässä jöötiä vastaavissa tilanteissa. Itselle löytyi kuitenkin koko loppumatkalle ajoporukkaa, kiitos seurasta ketä siinä sitten olittekaan.

Oheessa videota ensimmäiset 20min: https://youtu.be/Ld7cpKHJ27k

Tassu
14.06.2015, 11.36
Negatiivistä oli pääjoukon ajo aivan törkeästi vastaantulijoiden kaistalla ensimmäisen lenkuran lopussa (Matkuntie) sivutuuliosuudella. Itse vedin tässä vaiheessa selän pystyyn, oli vähän liian hullun touhua omaan makuun. Suoran lopussa mätkähtikin kasa ja neljä heppua jäi korjailemaan pyöriä. Kevätpolkaisussa oli hienosti moottoripyörä pääjoukon takana pitämässä jöötiä vastaavissa tilanteissa.
Mä komppaan tätä. Todella käsittämätöntä, että kuntoajossa kisailu on se tärkeintä ja sit ajetaan sen mukaisesti. Tässä ajajat voi kattoa peiliin ja myöskin järjestäjä vois asialle ensi vuodeksi tehdä jotain. Oma ajofiilis katos osittain tähän, viimeistään siihen kasaan, mutta tämähän aiheutti sen mitä tulin hakemaan niin siinä mielessä kaikki hyvin.
Vielä kerran kiitokset VeloSalon ajajalle vetohommista.

Ai niin, jännä havainto, mikä osaltaan kertoo kuinka kisamaisesti jotkut ajo. Meidän 6 hengen ryhmän ohi ajo mersu, jonka peesissä yksi ajaja ihan kisamalliin. No, hän pääsi takas pääjoukkoon, ja jonkun ajan päästä mersu tien poskessa, eli homma tuli tehtyä. No, mitäpä näistä, kukin tyylillään.

kauris
14.06.2015, 14.45
Huomasi, että Forssassa on ennenkin järjestetty tapahtumia. Juhlahumua riitti ja reitillä oli vahva miehitys tikkareita ja ensiapuhenkilökuntaa. Näyttäisi olevan toimiva konsepti järjestää pyöräilyt+juoksut samassa paikassa, ehkä tästä oppia muille. Ehdottomasti meni omaan kalenteriin jatkossa ja bonuksena on kustannustehokas hinta uintien sun muiden kanssa.

Reitti oli tosiaan tasainen, mutta se ei haitannu, kun vauhtia oli itselle muutenkin liikaa. Pinnoite oli osittain röpsöinen, mutta ei pahempia kuoppia. Yli puolet matkasta oli kuitenkin aivan priima tietä ja autoja ei ollut nimeksikään.

Negatiivistä oli pääjoukon ajo aivan törkeästi vastaantulijoiden kaistalla ensimmäisen lenkuran lopussa (Matkuntie) sivutuuliosuudella. Itse vedin tässä vaiheessa selän pystyyn, oli vähän liian hullun touhua omaan makuun. Suoran lopussa mätkähtikin kasa ja neljä heppua jäi korjailemaan pyöriä. Kevätpolkaisussa oli hienosti moottoripyörä pääjoukon takana pitämässä jöötiä vastaavissa tilanteissa. Itselle löytyi kuitenkin koko loppumatkalle ajoporukkaa, kiitos seurasta ketä siinä sitten olittekaan.

Oheessa videota ensimmäiset 20min: https://youtu.be/Ld7cpKHJ27k

Miten näyttää siltä, että kuvaajakin vetelee vasenta laitaa maantietä esim videon kohdassa 2.40.

Juu mutta totta tuo, että varsinkin eräällä peltoaukealla, jossa tuuli tuli oikealta koko pääjoukko veti lopulta vasemmalla kaistalla. Siellä toki näki satoja metrejä eteenpäin että tuleeko autoja vai eikö tule. Kun tuli, niin siirryttiin keskiviivan oikealle puolelle ja huudettiin auto-huutoja ja näytettiin käsimerkkejä. Paha siinä olis itse ollut yrittää pääjoukon perällä mennä oikealle yksinään ajamaan. Ei olis porukassa sen suoran jälkeen enää ollut.
Ihan kisan lopussa isommalla tiellä, jossa tuuli oli taas etuoikealta, pysyttiin just ja just omalla puolella.

Järjestelyt olivat tosiaan jälleen hienot. Valmiiksi avattuja energiapatukoita ei tosin tällä kertaa huollosta vauhdista ojennettu ainakaan minun nähden pääjoukon kohdalla. Kuulemma myöhemmin saapuneet olivat niitäkin saaneet. No ruuat riitti kyllä itsellä muutenkin mutta juoma loppui 20 kilsaa ennen maalia kahdesta 750 ml pullosta. Sellaisen kun saisi vauhdista ojennettuna tien varresta! Kateellisena katsoin, kun jollain oli oma huoltaja pullon antamassa.

ISO-O
14.06.2015, 15.58
Ja pientä päivitystä vielä täällä eiliseltä:
http://www.mtbcf.net/phpbb3/viewtopic.php?f=4&t=21302&start=165

Hauskaa oli ;-)

https://www.youtube.com/watch?v=IkWzQI2Bn1s&feature=youtu.be

Wolffis
14.06.2015, 16.12
Miten näyttää siltä, että kuvaajakin vetelee vasenta laitaa maantietä esim videon kohdassa 2.40.

Juu mutta totta tuo, että varsinkin eräällä peltoaukealla, jossa tuuli tuli oikealta koko pääjoukko veti lopulta vasemmalla kaistalla. Siellä toki näki satoja metrejä eteenpäin että tuleeko autoja vai eikö tule. Kun tuli, niin siirryttiin keskiviivan oikealle puolelle ja huudettiin auto-huutoja ja näytettiin käsimerkkejä. Paha siinä olis itse ollut yrittää pääjoukon perällä mennä oikealle yksinään ajamaan. Ei olis porukassa sen suoran jälkeen enää ollut.
Ihan kisan lopussa isommalla tiellä, jossa tuuli oli taas etuoikealta, pysyttiin just ja just omalla puolella.

Kyllä sitä tulee itsekin välillä ajettua vasemmalla, mutta vain jos on itsellä on näkyvyys eteenpäin. Mutta ei kyllä ikinä mitään tällaista:

https://drive.google.com/file/d/0B0cxsdnEdMgpeTZOQktaSVpqTVE

kasa: https://drive.google.com/file/d/0B0cxsdnEdMgpV0w0YzBMVjd2eFk

Mutta ihan sama itselle, kun ajan näitä kuntoilumielessä ja pienessä porukassa saatiin hyvin veto käyntiin. Siinä olet oikeassa, että jos tuossa tuulessa olisi halunnut pysyä porukassa, niin vasen laita olisi ollut ainoa mahdollisuus.


Järjestelyt olivat tosiaan jälleen hienot. Valmiiksi avattuja energiapatukoita ei tosin tällä kertaa huollosta vauhdista ojennettu ainakaan minun nähden pääjoukon kohdalla. Kuulemma myöhemmin saapuneet olivat niitäkin saaneet. No ruuat riitti kyllä itsellä muutenkin mutta juoma loppui 20 kilsaa ennen maalia kahdesta 750 ml pullosta. Sellaisen kun saisi vauhdista ojennettuna tien varresta! Kateellisena katsoin, kun jollain oli oma huoltaja pullon antamassa.

Myöhemmin sai patukoita vauhdista ainakin siellä virallisella huoltopisteellä. Pullo taitaa olla toiveajattelua ja mukissakin on vähän huono, että tuppaa mehut roiskumaan ympäri hanskoja.

Esa S
14.06.2015, 16.29
Näistä jutuista tulee mieleen Tarton Rattaralli. Sielläkin ajetaan koko tien leveydeltä, mutta ihan luvan kanssa, koska vastaantuleva liikenne pysäytetään ja ohjataan pientareelle odottamaan. Ja tämä koskee useampaa isoa ryhmää, eikä vain pääjoukkoa.
Ja se on ainoa kisa minkä tiedän, jossa järjestäjien puolesta tarjotaan pulloja lennossa. Se on eri juttu osaako harjoittelematta napata sitä pulloa vauhdissa. Jaa niin triathlon kisoissa tarjotaan pulloja Suomessakin, mutta siinä pullon otto on vähän helpompaa, kun voi vähän himmailla huoltopaikan kohdalla.
Joku ihmetteli, että oli vähän Kanuunoita. Uusi tapahtuma on aina vähän heikommassa asemassa, kun samaan tai lähes samaan aikaan on perinteikkäämpiä tapahtumia, kuten Yöpirkka ja Tampere-Yyteri-Tampere :). Lisäksi tempokisa ja maastopuolella Maraton cuppia.

hampurilainen
14.06.2015, 19.44
Ensimmäinen kertaa mukana ja hyvin kaikki toimii. Yllättäen paljon väkeä tien reunoilla! Varmasti tuo yhdistys pyöräily/juoksu vetää ihmisiä, hieno! Keli oli mainio ja niin myös mieli.
Geeli-ja patukkapussia oli liikaa heitetty tien reunoille luontoon, huomautin jopa yhtä kuskia kun näin miten se heitti pussi tielle. Kuskia nolotti ja toivottavasti se riittää opetukseksi! :) Tästä pitäisi ylipäätänsä nosta enemmän esille pyöräilytapahtumissa!
Se, että ajetaan kilpaa, ei ihmetyttää ollenkaan. Ihmettelin kun on ajanotto mutta kyseessä EI ole kilpailu... Herättää ristiriitaisia tunteita! Silloin kun kello käy, sitten ajetaan! Se, että ajetaan Mersun peesissä ryhmä kiinni on makuasia, mutta ei tarvi ihmettellä kovempia otteita kuin esim. Myllyssä tai Pirkkassa. Itse tykkään kilpailusta mutta enemmän nautin pyöräilytapahtumista :)
Erittäin hyvä fiilis tuli ja jäi, nähdään ensi vuonna. Lentävä hampurilainen kiittää!