PDA

Näytä tavallinen näkymä : Pyöräkellarin uudelleenjärjestely taloyhtiössä

kynis
09.06.2015, 11.32
Taloyhtiössä suunnitellaan pyöräkellaria uusiksi. Viikko sitten varastossa oli takana 12 pyörää ja 1 kärryt ja edessä 11 pyörää. Laskeskelin että uudella järjestyksellä voitaisiin saada max 18 pyörää taakse ja 14 eteen. Idea siis mahduttaa fiksusti, käyttökelpoisesti ja edullisesti (talossa sekä lapsia, aikuisia että vanhuksia) mahd. monta fillaria. Yhtenä ajatuksena on ollut seinäkoukut, mutta muitakin hyviä ideoita otetaan tietysti vastaan.
Alla suuntaa-antava pohjakuva kellarista.

kuvien suora linkkaus ei toimi joten tässä urli:
http://aijaa.com/AjQ5S0
http://imgur.com/knTYLcM
http://aijaa.com/AjQ5S0

Ohiampuja
09.06.2015, 12.07
Kuulostaa järkevältä. Aika monessa paikassa tuota projektia kaivataan, mutta kukaan ei viitsi tarttua hommaan. :)

Tilley
09.06.2015, 13.34
Näin fillariharrastajana seinäkoukut on ok, niihin voi säilöä ne pyörät, jotka ovat kulloinkin vähemmällä käytöllä. Esimerkiksi kesä/talvipyörät. Tosin itsellä rivitalossa tällä hetkellä harvinaisen hyvä tilanne, pyörävarastoa ei aktiivikäytä kukaan muu kuin meidän perhe, kun naapurin poikakin sai mopon.

maalinni
09.06.2015, 13.36
Meillä on seinäkoukut, mutta se pyörä vie silti saman tilan oli se koukussa tai lattialla. Varastomme on niin kapea, ettei toista pyörää voi laittaa koukussa olevan kohdalle.

pekoni
09.06.2015, 13.57
Laskin huvikseni tossa julkisivurempan aikana, että meidän talon pyörävarastoissa, joita on kaksi kappaletta on 28 kpl pyöriä, joissa on kumit tyhjänä ja ja noin sentin pölykerros päällä. Kaikista hauskin on naapuri, jolla on toisen pienemmän fillarivaraston takana oma vuokrattu varasto. Hän itkee, että ei pääse kulkemaan esteettä varastolle. Samalla on pitänyt varaston telineessä pyörää 2 vuotta ajamatta metriäkään. Tosi kumma juttu, että jengi laittaa fillareita sinne sikin sokin.

Ehdotin seinäkoukkuja isompaan varastoon viime vuonna, mutta ei kelvannut hallitukselle. Jos nyt saisivat edes ne kerran kesässä ajettavat fillari tosta pienemmästä päivä varastosta sinne. Pitänee yrittää taas löydä päätä seinään rempan jälkeen.

Eric Mahoney
09.06.2015, 14.26
Seinäkoukkuihin meilläkin päädyttiin. Tosin itse ebikkettäjänä en niitä voi käyttää. Kaikki vermeet ja lcd- näyttö siinä edessä esteenä. Ja sitten oviin iLoq, se tunnistaa sisääntulijan. Helpottaa ainakin hieman pyörävarkauksia.

kuovipolku
09.06.2015, 14.34
Etummaiset ja helpoimmin saavutettavat paikat naisten aktiivikäyttöfillareille ja lastenpyörille, takimmaiset ja nostettavat äijille ja perimmäiset säilytyspyörille. Kaikki paikat nimikkopaikkoja eli jokainen haluava saa vakiopaikan mutta sikin sokin, mihin milloinkin tai toisten paikoille ei pyörää saa jättää.

Vaatii toteutuksen ja pientä valvontaa, mutta FWIW on toiminut hyvin ja tyytyväisyyttä on havaittu. Tosin kyseessä pienehkö taloyhtiö jossa ei kovin karmeaa määrää nopeasti vaihtuvia ja tuntemattomaksi jääviä asukkaita.

PS Ennen sitä tehtiin romupyörien tunnistus- ja poiskantourakka. Pitkän kaavan mukaan, mutta eipähän perästä kuulunut. Tilaa vapautui ja saatiin käyttöön. (Jäihän sinne edelleen puolen tusinaa "kerran kesässä pyöräretkelle, viimeksi tosin vuonna 2009 tai 2010" -pyörää.)

PPS Samalla hommattiin pyöräkellariin jalkapumppu ja renkaanvaihto- sekä mutterin- ja ruuvinkiristystyökalut. Seinälle laitettiin myös pari "hätänumeroa" joista saa tarvittaessa naapuriapua pieniin pyöräongelmiin.

IncBuff
09.06.2015, 14.48
Naapuri ehdotti moista yhtiökokouksessa ja juuri ennen kuin ehdin avata suuni niin hallituksen pj. totesi, että tästä on ennenkin puhuttu, mutta kukaan ei ole tehnyt mitään ja siirtyi keskustelemaan pysäköintialueen laajennuksesta :)

saukkma
09.06.2015, 15.03
Laita ensi yhtiökokoukseen omaksi agendakseen kokouslistalle. Tällöin voitte myös tehdä päätöksiä

IncBuff
09.06.2015, 16.53
Se on kuulemma ollut toissa vuoden listalla, mutta mitään ei ole tehty.

JKK
09.06.2015, 17.25
Hallitukseen valitettavasti pyrkii vuodesta vuoteen tyyppejä joille on se titteli tärkeintä. Viime yhtiökokouksen alla tein asiallisen aloitteen. Hallitus ilmoitti, että ei oteta yhtiökokoukseen. No kun on tuo isännöitsijä koulutus ja sitä kautta kontakteja jotka tietävät, niin muutaman paloittelusta sähköpostin jälkeen asia otettiin yhtiökokoukseen. Monesti isännöitsijä vie hallitusta kuin litran mittaa ja ei niitä kiinnosta jotkut fillariasiat. Eipä kestänyt kuin kahdeksan vuotta saada tuokin aloite käsittelyyn ja sitä kautta hyväksytyksi.

Nalho
09.06.2015, 17.57

Johan kummaa jos on hallitukseen oikein pyrkyä. Yleensä asia menee niin että hallitusta on jopa vaikea saada kasaan. Siinä yhtiössä missä minä asun on 45 asuntoa ja yhtiökokouksessa väkeä max. 7-8 ja siitä porukasta sitten joudutaan valitsemaan hallitus. Paino sanalla joudutaan, sillä ei ole virkoihin pyrkyä.

JKK
09.06.2015, 18.26
Riippuu yhtiöstä, tämä on 50 vuotta vanha ja 1/3 asukkaista on alkuperäisiä. Tommosella 70-80 vuotiaalla pikkuisen seniilillä ihmisellä on hallituspaikka kova ego-boost. Olen tuon nähnyt monesti.

tehaku
09.06.2015, 22.45
Tämä ketju taitaa sopia myös omalle kysymykselleni. Meillä taloyhtiössä ollaan päätetty uusia vanhat ruostuneet pihan pyörätelineet uusilla ja uudessa paikassa ja ideoita ollaan yritetty miettiä. Vaatimuksia olisi, että pitäisi saada paikka noin 30 pyörälle ja kun keskustan lähettyvillä ollaan, niin mielellään pyörät pitäisi pystyä myös kiinnittämään lukolla telineisiin.

Moderneja pyörätelineitä ollaan siis taloyhtiöön etsimässä. Kovin pitkällä ei vielä olla, joten olisiko ehdotuksia?

Ohiampuja
09.06.2015, 22.50
Onko täällä hyviä vinkkejä?

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?53198-Hyv%E4-py%F6r%E4teline-ty%F6paikan-pihaan

magnuken
11.06.2015, 01.02
Johan kummaa jos on hallitukseen oikein pyrkyä. Yleensä asia menee niin että hallitusta on jopa vaikea saada kasaan. Siinä yhtiössä missä minä asun on 45 asuntoa ja yhtiökokouksessa väkeä max. 7-8 ja siitä porukasta sitten joudutaan valitsemaan hallitus. Paino sanalla joudutaan, sillä ei ole virkoihin pyrkyä.

Nimenomaan tätä itsekin kovasti toivoisin, että taloyhtiön hallitukseen joku peräti pyrkisi!

Nykyään taloyhtiöissä kyllä piisaa niitä kaikenmaailman "lillukanvarsista marmattajia" mutta kun yhtiökokouksessa haetaan vastuunkantajia hallitukseen niin ollaankin aivan hiiren hiljaa!

Yksi syy tähän asianlaitaan on varmaankin joitakin vuosia sitten voimaan tullut uusi as.oy laki, joka asettaa myös taloyhtiön hallituksen jäsenille tiettyjä varsin raskaita velvoitteita ja jopa raskaita korvausseuraamuksia jos pahasti tupeksii! Nämä seuraamukset ovat kuitenkin käytännössä olleet varsin lieviä ja niitä vasten voi hallitus suojautua ottamalla vastuuvakuutuksen, minkä hyvin monet taloyhtiöt ovatakin lain tiukennuksen myötä hallituksen jäsenilleen jo ottaneet.

Ilman hallitusten jäsenille taloyhtiön ottamaa vastuuvakuutusta ei siis nykyään pidä hommaan ryhtyä! Ammatti-isännöitsijällä on tietenkin aina oma vastuuvakuutus, ihan oman selustansa turvaamiseksi.

JKK
11.06.2015, 07.09
Täällä järjestetään jokaisessa yhtiökokouksessa lippuäänestys, koska on noita jotka haluavat ja sitten niitä jotka myös haluavat ja jopa osaisivat (en puhu itsestäni). Täällä on tulossa linjasaneeraus ja nykyinen puheenjohtaja ei tiedä tekniikasta mitään. Nyt viimeksi ne ajoi ovi/ikkuna remontin tuomalla kokoukseen vain yhden vaihtoehdon. Siihen sitten vaadittiin muutaman asukkaan kanssa äänestystä myös korjausvaihtoehdosta. Eivät tuoneet kokoukseen asiaa ennen kuin ilmoitettiin, että kokous on laiton ja asia viedään eteen päin. Vahva epäilys usealla asukkaalla isännöitsijän manipuloinnista hallituksessa. Eikä se oikeastaan ole edes epäilys. Mitta onhan se makea juttu kertoilla kaikille, että minäpä olen hallituksenpuheenjohtaja. No tuossa remontissa on tarkat euromäärät ja jos ne ylitetään tulee seuraavasta kokouksesta mielenkiintoinen. Eipä tämä nyt fillareihin muuten kuulu kuin, että niitä 50 vuotta varastossa olleita Järvisen puusuksillaan ja -50 luvun fillareita joilla ei ainakaan 30 vuoteen ole ajettu ei voi poistaa fillarivarastosta, ei edes niitä autonrenkaita jotka ovat siellä olleet ainakin 10 vuotta käyttämättömänä, ilman lupaa. Fillarivarastosta muodostuu tällaisessa vanhassa yhtiössä helposti romuvarasto jossa on kaikkea muuta kuin käytössä olevia pyöriä.

JKK
11.06.2015, 07.14
Tuosta vastuuvakuudesta, enpä usko että sellaista ovat ymmärtäneet ottaa. Ei ainakaan ole vuosikertomuksessa eriteltynä. Isännöitsijöitä ei kai nykyisen lain mukaan toimi kuin ammattilaisia? Joissakin todella pienissä yhtiöissä voi paritalon toinen asukas toimia isännöitsijänä koska isännöintifirmoja ei kauheasti kiinnosta kun niiltä ei liksaa saa kopioita ottamalla.

E-Cruiser
11.06.2015, 07.49
Oma yhtiö laittoi keväällä ensimmäistä kertaa asuinaikanani (19 vuotta), talon sisäpihalle vievän portin lukkoon niin ettei siitä saanut vietyä sisäpihalle kinneriä, tavarafillaria, muuttokuormaa tai leveitä lastenvaunuja.
Vain roskakuskeille avaimet, ei asukkaille. Ei mitään selityksiä, "se nyt vaan laitettiiin lukkoon". Vuokrasin sitten kinnerille oman autotallipaikan alakerrasta. Oli pakko.
Parin viikon päästä pihaoven lukko oli poistettu. Uskoivat että mun(ja monen muun) tarttee päästä kulkemaan sisäpihalle vasta, kun vuokrasin oman tallin.
Helpolla pääsette jos pääsette sentään kulkemaan omalle sisäpihallenne ilman protestointia.

pekoni
11.06.2015, 08.13
Asutaankohan me JKK:n kanssa samassa osoitteessa, toiminta kuulostaa niin samalta :)
No ei sentään, ovia ei meillä vaihdettu, mutta ikkunaremppa meni kanssa yhden vaihtoehdon taktiikalla. Esiteltiin yhtiökokouksessa ja tekninen isännöitsijä vahvasti lobbamassa. Odotellaan nyt sitten meille uutta ikkunaa, kun uudessa on saranat niin päin, että sitä ei saa enää auki pesua varten. Samalla asunnon lämpötila laski selvästi talvella.

Oma asia nytkähti eilen eteenpäin, ehdotin yhdelle hallituksen jäsenelle, että selvitettäisiin koukkujen asentaminen pyöräkellareihin. Samalla esittelin kuovinpolun hyvän idean pyörien huollosta ja muutamasta puhelinnumerosta. Tällä hetkellä eläkeläiset ja perheelliset on 50/50 jaolla hallituksessa, joten tämä saattaa ehkä edetäkkin. Onko muuten mahdollisuutta vedota johonkin palo- tai turvallisuusmääräyksiin noiden varastojen siisteyden osalta?

Marenki
11.06.2015, 09.56

Yhtiökokouksen tehtävä on valtuuttaa hallitus hoitamaan vaihtoehtojen kilpailutus jokaisessa vähänkin isommassa asiassa. Onkohan tämä vaihe jäänyt huomaamatta näiltä "yhden vaihtoehdon taktiikan" moittijoilta? Ei oikein ole mahdollista, että mitään keskustelua yhtiökokouksessa asiasta ei ole käyty, koska isommat hankinnat maksavat yleensä sen verran, että a) hallituksella ei ole valtuuksia tehdä niin isoja hankintoja, b) yhtiöllä ei ole käteistä rahaa riittävästi. Siinä vaiheessa kun pyydetään rahaa, kerrotaan myös mihin rahaa tarvitaan ja millä tavalla rahat on suunniteltu hankkia - siis lainan koko ja laina-aika. Kun uusien ikkunoiden hankinnan tarve selviää osakkaille, se ei yksinkertaisesti voi tulla tyyliin "ikkunat ovat huonossa kunnossa ja uusia aletaan asentaa ensi viikolla". Osakas, joka näkee hankintaprosessin tällä tavalla, on nukkunut yhtiökokouksessa. Tai todennäköisesti ei ole viitsinyt mennä sinne ollenkaan, koska "voi joutua hallitukseen".

Isoissa asioissa tarvitaan siis aina lupa yhtiökokoukselta. On sääli, jos osakkaalta on mennyt tämä vaihe kokonaan ohi. Vasta valmis paketti viedään yhtiökokoukseen. Ei ole yleensä mielekästä tuoda liikaa hallituksen tehtäviä (lue: vaihtoehtoja) yhtiökokoukseen. Yhtiökokoukset eivät saa valmista aikaiseksi, jos kokous keskittyy jaarittelemaan vaihtoehtojen eroista. Se on hallituksen tehtävä. Yhtiökokous päättää suurista linjoista: siitä, että seinät maalataan, ei seinien väristä.

pekoni
11.06.2015, 15.04

offaria:
Tottakai yhtiökokous päätti asiasta ja valttuutti hallituksen tekemään ikkuna- ja julkisivurempan. Päätös ei ollut tietenkään hallituksen vaan yhtiökokouksen. Mielestäni perseelleen meni: tiedotus, kommunikointi, valmistelut ja puolueeton tarkastelu. Vaihtoehdot muista firmoista ja vanhojen ikkunoiden korjaamisesta sivutetiin aika pienellä ja tekninen isännöitsijä oli kertomassa miten asiaa on tutkittu. Suurimalle osalle asukkaita ikkunaremppa tuli täytenä yllätyksenä, siitä kerrottiin vasta kokouskutsussa pari viikkoa ennen kokousta. Kaikki siitä annettu tieto tai tiedon vähyys annettiin vasta yhtiökokouksessa. Meillä vaihtoehdot oli tehdään tai ei tehdä ja lobbaus oli selkeästi tiettyyn suuntaan. Valitaan tietty valmistaja tai ei tehdä mitään, asialla hirveä kiire, että saadaan avustukset remppaan. Mun mielestä tässä haisee teknisen isännöitsijän lobbaus vaikutti aika vahvasti.
Mulle ei ole epäselvää missä menee hallituksen päätäntävallan rajat, mutta asiat voidaan esittää ja tehdä hyvin tai sitten ei. Oikea tapa olisi ollut pitää ihmiset kartalla projektista, kertoa sen vaiheista ja vaikutuksista. Sinänsä vaikka ylimääräisen yhtiökokouksen paikka. Tunti-puolitoista on liian lyhyt aika tällaisen asian läpikäyntiin.
/offari

JPK-works
16.06.2015, 20.17
Meillä on pyörävarastossa Turvatec(.fi) Campus Tilaihme telineet. Asukkaat pääosin iäkkäämpää väkeä, mutta ei noista ole valituksia kuulunut. Tosin toinen puoli varastosta on lattiatilaa. Ainakin omat harrastepyörät on kätevä säilyttää noissa. Ja onpahan syy hankkia kevyitä pyöriä, että jaksaa nostaa ylempään pitimeen :D

Esa S
16.06.2015, 20.24
Tämä ketju taitaa sopia myös omalle kysymykselleni. Meillä taloyhtiössä ollaan päätetty uusia vanhat ruostuneet pihan pyörätelineet uusilla ja uudessa paikassa ja ideoita ollaan yritetty miettiä. Vaatimuksia olisi, että pitäisi saada paikka noin 30 pyörälle ja kun keskustan lähettyvillä ollaan, niin mielellään pyörät pitäisi pystyä myös kiinnittämään lukolla telineisiin.

Moderneja pyörätelineitä ollaan siis taloyhtiöön etsimässä. Kovin pitkällä ei vielä olla, joten olisiko ehdotuksia?

Tämmöinen Kanuunatoverin keksintö tuli mieleen:
http://pedalslot.com