Näytä tavallinen näkymä : RST Gamma El keula
Kertokaapa mikä on ideana seuraavassa.
Ihmettelin tuon RST keulaa kun keula liikkui noin 1.5cm ja töks löi kun esteeseen. No päätin sitten tutkia mitä se on syönnyt ja puran paloiksi koko laitoksen. Mitä sieltä löytyi, jousen sisällä on kaksi muovipalaa mikä rajoittaa jousen liikkeen tuohon 1.5cm ? olivat ihan purettavissa pienellä vaivalla, nappasin palat pois ja nythän tuo toimii ihan eri tavalla :) elostomeerit olivat kuin uusia. Mutta miksi rajoittaa jousen liikettä, vai ovatko vähän kuin säätöpaloja että keulasta saa "jäykän" ?
Korjaan itseäni, kannattaa näemmä jättää toinen paikoilleen, toimii pohjaanlyöntikumina. On sen verran lyhyt liikkeinen että alkoi pohjaamaan jos vähän innostui.
Idea ollut aikoinaan varmaan niin huono ettei tuon kaltaisia keuloja enää onneksi valmisteta. Haarukkahan toimii niin että jokin joustaa ja jokin palauttaa, noissa paskoissa se toteutettiin jousella ja elastomeereillä.

Varmaan seuraava vaihtolistalla tuo keula, mutta elastomeeri on ihan helvatan kevyttä, pakko olla laadukasta :)
Tottakai on kevyttä, vahtomuoviahan se on.
Mitä kaikkea pitää tietää jos tuon RST keulan vaihtaisi toimivampaa, pystyputken pituus/halkaisia mitä muuta ? onko minkälainen projekti vaihtaa, tarvitaanko laakereita tai muuta.
haarukkaputken pituus yleensä uusissa riittää, 1 1/8" toivottavasti halkaisija ja jos siihen Wheelerin romuun tulee niin ohjauslaakeri kannattaa vaihtaa. Työnä ei ole kummoinenkaan ettei kotikonsteilla pärjäisi.

Kyllä tulee Wheeleriin, haetaan keveyttä että pyörästä tulisi erittäin laadukas, haluan päteä palstalla ja käyttäytyä kuin pikkulapsi. Nyt se painaa niin paljon että ei ole eväitä kovin lapselliseen käyttäytymiseen.
Ikävä kyllä että halvimmat keulat painaa liki 2.5 kiloa että ei ainakaan niillä eväillä saa laatua ja keveyttä.
Ikävä kyllä että halvimmat keulat painaa liki 2.5 kiloa että ei ainakaan niillä eväillä saa laatua ja keveyttä.
Vähän turhaan kulutata aikaasi vastailemalla typeryyksiä.
Kysele jos jollain olis hyvää vanhaa hiilikuituista kevyttä keulaa,itellä oli mutta laittelin kawerille rolloon ja on hyvin pelittänyt tai kysele jos Fillariosa.fi taikoisi sulle jostain käytetystä soivan pelin sun fillariin.
Soita rohkeesti ja ylläty.:cool:

Täytyy kysellä ja katsella. Ei ole noihin keuloihin tullut koskaan perehdyttyä niin vähän arpomista mitä tuohon laittaisi kustannustehokkaasti.
Perälä, se oli faktaa eikä typeryyksiä, näin se vaan menee...Tuo hiilarikeula olis ok mutta myös jokin teräksinen kävisi ja hinnaltaan edullisempiakin.
Perälä, se oli faktaa eikä typeryyksiä, näin se vaan menee...Tuo hiilarikeula olis ok mutta myös jokin teräksinen kävisi ja hinnaltaan edullisempiakin.
Tarkoitan sitä että se asia mitä vastauksissa on häviää sinne vittuilun sekaan.. ei kiinnosta.
Minkä vittuilun...
Ei lähdetä tähän, ei ihan oikeasti jaksa.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.