PDA

Näytä tavallinen näkymä : Projekti: Helsinki-Porvoo polkuja pitkin



Pemker
17.04.2015, 00.01
Olisi mahtava ajella ihan Borgåån saakka polkuja pitkin Helsingistä. Kavereiden kanssa olemme puolivakavasti käyneet tutkimassa noita Syvän Idän polkuja. Itä-Helsinki ja Sipoonkorven kansallispuisto on siinä samassa tullut tutuksi. Gumbostrand, Massbyntie ja Hindsbyntie tuntuu muodostuneen rajapyykeiksi, joista emme vielä ole löytäneet järkevää "Idän Polkua". Olisikohan kellään vinkkejä? Kuinka kaukaa kannattaa kiertää etelän tai pohjoisen kautta, että pääsee esim.seuraavalle pohjois-etelä -suuntaan kulkevalle tielle (Öljytie)?

Alue on aika laaja ja kyllä me vielä aiomme löytää nuo legendaariset polut Porvooseen!

Mike
17.04.2015, 10.36
Täällä Porvoon päässä on ollut samanlaisia suunnitelmia jo muutaman vuoden ajan. Vielä on kuitenkin jäänyt lenkki tekemättä. Kulloosta itään kaikki on selvää ja todella hienoa polkua löytyykin. Itsellä oli nyt keväällä suunnitelmissa ajaa sipoonkorpeen laavulle yöksi ja sitä varten olin yrittänyt linjata väliä Kulloo-Södis joka ainoastaan puuttui omalta "polkukartalta". Täytyy tänään myöhemmin kaivaa kartasta miten sen olin ajatellut ajaa.

J.F
17.04.2015, 12.01
Jep, Kulloo-Södis väli iso kysymysmerkki. Legendan mukaan sielläkin kuitenkin jotain voisi olla.

Pemker
17.04.2015, 12.18
Arvasin, että muutkin ovat aihetta pohtineet. Jos Mike kekkaat hyvän reitin, niin kerro ihmeessä tai ainakin vihjaise jotain. Pitäähän legendojen pysyä legendoina ja vain harvojen salaisuutena...

Halloo halloo
17.04.2015, 14.20
Odotan legendojen materialisoitumista mielenkiinnolla. Linkkejä jakoon, kunhan selviää?

JackOja
17.04.2015, 14.22
Sama täällä, haaveissa olisi tuollainen. Edes hiekkateitä ellei polkuja saa kasaan.

ahma
17.04.2015, 14.27
Itsellä pari epäselvää, muuten menis suhteellisen hyvin: Kulloosta - Kilpilahteen? Nesteentieltä Kilpilahdentielle? Enköhän minä tuon tänä kesänä aja. Muutama vuosi sitten ajettiin ABn ja Mikmyn kanssa Porvoosta Sputsundintielle, mutta hiukan oli tunkkamistakin ja tultiin liian etelään että olisi päässyt hyvin jatkamaan.
Suurempi ongelma on päästä takaisin kotiin. Edestakaisin on pitkä matka...

Alottelia-14
17.04.2015, 15.16
Suurempi ongelma on päästä takaisin kotiin. Edestakaisin on pitkä matka...

Tuota väliähän seilaa muutamakin laiva, höyryllä tai ilman, buffetilla tai ilman. Pyöristä menee 2-5e lisämaksu. :)

ahma
17.04.2015, 15.42
Tuota väliähän seilaa muutamakin laiva, höyryllä tai ilman, buffetilla tai ilman. Pyöristä menee 2-5e lisämaksu. :)

Vaan kun kotiin on laivan molemmista satamista yhtä pitkä matka...

Mike
17.04.2015, 16.29
Vaan kun kotiin on laivan molemmista satamista yhtä pitkä matka...

Ahma, kamooon...! Tosimies hyppää laivan kyydistä ja ui rantaan. Eikö se sun läskipyöräkin kellu pinnalla...? :D

J.F
17.04.2015, 16.51
Eiköhän paluumatka hoidu karaoketaksin kyydissä jossa myös nautitaan palautusjuomia!

Pemker
17.04.2015, 17.15
Eikös se Ruunebergi pysähdy siellä Haikossakin? Pyörä-Laiva reissu olisi kyllä eeppinen mtb-cruisailu.
Aika eteläisiä polkuja olette (kait) sieltä Porvoosta polkeneet lännen suuntaan. Jos kiertää pohjoisemmasta, niin tulee tietty lisäkilometrejä aika mukavasti.
Omat yritykset ovat tyssänneet yksityismaihin ja umpimetsään...

Alottelia-14
17.04.2015, 18.15
Ahmahan voi ajella ensin Sipoosta toiseen päähän, levätä ja rentoutua laivalla ja sitten ajaa toisen siivun kotiinpäin? :)



Eikös se Ruunebergi pysähdy siellä Haikossakin?

Ainakin viime vuonna pysähtyi. Tässä toinenkin vaihtoehto:
http://www.royalline.fi/

Oli joku kolmaskin, mitä en millään saa nyt päähäni.

Aikataulut on oikein sopivia otsikon mukaiseen Helsinki-Porvoo -reissun paluuseen. Toisinpäin ajettuna ehkä haastavampaa.

JH3
17.04.2015, 19.33
Ei kait se ole ku husse kouraan,ja kompassi toiseen,ja tekee läskin mentävän väylän.. ;) Kilpilahteen homma selvä porvoosta päin... Luulen että jostakin krossiradan kulmilta baana svartbäckin tielle.. Ja sieltä kalkkirannan suuntaan.. Hiekka/metsäteitä siellä paljon,ja se mönkijä park svartbäckintien länsipuolella.. Missäköhän ne mönkijäurat risteilee? Niistä voisi olla yllättävä apu.

NikoB
17.04.2015, 19.46
Kitöntieltä Porvooseen tuli ajeltua MTB:llä jokunen vuosi sitten, välillä olltiin mm. jossain Haikon lähellä vähän eksyksissä, vähän kantamista & haastetta sopivan reitin / polun löytämisessä mutta hyvä lenkki. Runebergillä takaisin ja laiva jopa pysähtyi keskellä selkää josta päästiin omaan veneeseen ja mökille. Kiva kokemus sveitsiläiselle vieraalle ja itselle.

J.F
17.04.2015, 21.03
Oltiin yksi talvi siellä mönkijäbaanalla ajamassa fillareilla, Ihan luvalla. Pyörii tosi pienellä alueella!

Mike
17.04.2015, 23.02
Mitkä speksit reitillä olisi? Vain polkuja? Espalta Porvoon jokirantaan? :D Vaikka olisi vähän lyhyempikin reitti niin jos polkuja pitkin mennään niin kyllä tohon oikein reippaasti tunteja saa varata. Jokirannasta pääsee pelkkiä polkuja pitkin Kullooseen mutta sitten on jo muutamia tunteja alla. Toi Kulloo Södis väli menee väkisin hiekka/metsäteille. Sieltä taas täysin poluille joita pitkin Sipoonkorpeen. Sitten Ahman polkuja eteenpäin. Sanoisin että hieno kokopäivän reissu. Kiinnostusta näyttää olevan. Tästähän voisi kehitellä jokakesäisen perinteen... :)

ahma
18.04.2015, 10.54
Sitten vaan päiviä, ja kumpaan suuntaan? Ja Kilpilahti- Södis onnistuu ainakin isolta osin polkuja pitkin, tuskin kokonaan, selvittelen.

Human Traffic
18.04.2015, 11.04
Hep! Täähän kuulostaa erittäin hyvältä idealta!

pturunen
18.04.2015, 11.09
Kuulostaa mahtavalta idealta. Jos porukkaa tulee paljon, niin voinee joitain kyytejä takaisinkin viritellä. Runeberg tulee muuten täyteen mutaisia pyöriä.

Mike
19.04.2015, 11.37
Nyt on kovasti tutkittu karttoja ja into sen kuin kasvaa. Ajatuksena on ajaa kirkolta kirkolle. Tarkoituksena mennä poluilla mahdollisimman paljon ja niin että on enemmän retki kuin räkäposkikisa. Välille mahtuu hienoja paikkoja ja niistä myös nauttia. Autolla väli taitaa olla jotain 55km joten uskoisin että polkuja pitkin matka pitenee huomattavasti. Joko yksi todella pitkä päivä tai sitten ultalight varustuksella yksi yöpyminen piffiä nuotiolla paistaen. Sipoonkorvesta Porvooseen pari reittiä on nyt tutkittu, mutta lopullista ei ole vielä lyöty kiinni. Riippuu vähän siitä kuinka lähellä/pitkin golfkenttää uskaltaa ajaa... :D Suurin kysymys on tällä hetkellä väli Hesan päässä kirkolta Sipoonkorven länsipuolelle? Mitä reittiä pitkin pääsisi parhaiten jotta tulisi mahdollisimman paljon polkua? Ymmärrän että väkisin kovaakin alustaa joutuu ajamaan. Tässä kaipaisin Hesan aboriginaaleilta apua? Herttoniemen vai Arabian kautta?

ahma
19.04.2015, 13.45
Pahat sedät vois tietää Keskuspuisto-Silvola-Östersundom. Multa löytyy Östersundom-Lanbo-Södis. Tarvittaessa uskoisin pystyväni myös Södis-Kilpilahti, mutta taitaa olla pakko käydä skouttaamassa. Vaikka kaveri kertoi juuri minun sen vetäneen pari vuotta sitten. Ei mitään hajua miten.

J.F
19.04.2015, 13.53
Tuossa yksi versio Södis-Skorpi.

https://connect.garmin.com/modern/activity/338236827

Halloo halloo
19.04.2015, 14.03
Tässä kaipaisin Hesan aboriginaaleilta apua? Herttoniemen vai Arabian kautta?

Keskuspuisto olisi hengeltään oikea, muttei sitäkään pääse kuin Laaksoon (Helsinginkadulle asti), siitä eteenpäin normikelvejä.
Arabian kautta pääsee Kalasatamaan asti rantaa/hiekkakelvejä pitkin.
Tulkintakysymys pääseekö Herttoniemen kautta Kulosaaren pohjoisosassa olevan Leposaareen saakka polkuja. Herttoniemen alue on hyvä Kivikon suuntaa ajatellen.
Mustikkamaan ja Sompasaaren välillä on joku siltatyömaa, pitäisi ottaa selvää mitä rakentavat.

Bässi
19.04.2015, 14.57
Tähän reissuun on pakko osallistua. kivikostahan pääsee aika kivasti landbon seutuville. Mut ei muhun kannata luottaa, eksyn omalle takapihallekkin.
https://connect.garmin.com/activity/547332380

lai
19.04.2015, 16.28
Nyt on kovasti tutkittu karttoja ja into sen kuin kasvaa. Ajatuksena on ajaa kirkolta kirkolle. Tarkoituksena mennä poluilla mahdollisimman paljon ja niin että on enemmän retki kuin räkäposkikisa. Välille mahtuu hienoja paikkoja ja niistä myös nauttia. Autolla väli taitaa olla jotain 55km joten uskoisin että polkuja pitkin matka pitenee huomattavasti. Joko yksi todella pitkä päivä tai sitten ultalight varustuksella yksi yöpyminen piffiä nuotiolla paistaen. Sipoonkorvesta Porvooseen pari reittiä on nyt tutkittu, mutta lopullista ei ole vielä lyöty kiinni. Riippuu vähän siitä kuinka lähellä/pitkin golfkenttää uskaltaa ajaa... :D

Söderkulla-Hangelbyn jälkeen täytyy vaihtaa motarin eteläpuolelle. Ongelmana on tuo Nevas golf, tästä täytyy mennä golfkentän läpi? http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=T%C3%A4st%C3%A4+t%C3%A4ytyy+ylitt%C3%A4%C3%A4 +golfkentt%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6684604&mode=rasta&x=411499&lang=fi

(http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=T%C3%A4st%C3%A4+t%C3%A4ytyy+ylitt%C3%A4%C3%A4 +golfkentt%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6684604&mode=rasta&x=411499&lang=fi)

Pemker
20.04.2015, 01.15
Onpa mielenkiintoista, palat loksahtelevat paikoilleen! Kiitos jo nyt noista postatuista reiteistä. Olisihan tällainen tempaus historiallinen tapaus. Porvoonpolun synty!

Mike
20.04.2015, 08.39
Tästä kun valitsee ton alemman reitin niin pääsee polkuja pitkin Kulloosta suoraan Porvoon kirkolle.

https://connect.garmin.com/activity/340042911

Noi muutamat "piikit" voi jättää väliin jos haluaa suorempaa reittiä. Niissä kyllä hienoja polkuja.

Lare
20.04.2015, 10.53
Aikanaan Mtbcf ajoi polkuja pitkin Hakunilassa Porvooseen, viimeks -02. Polkuja Pilvijärvestä eteenpäin en muista yhtään.

Jos Hki:n puolella haluaa ajaa mahdollista paljon polkua kandee aloittaa/lopettaa Laaksoon, ei Hertsikkaan.

Reitti Laakso-Keskus.p-Käpylä-Taivaskallio-Ruutimäki-Veräjämäki-Pikkukoski-Pirunkallio-Pihlis Latokartanon kautta siirtymä Kivikkoon.

JackOja
08.06.2015, 11.46
Jokos reitti alkaa olla kasassa, koska tää ajetaan?

elasto
09.06.2015, 10.33
Olen myös kiinnostunut.

J.F
09.06.2015, 12.22
Tarkoituksena oli käydä tutkimassa Kulloosta itään jotain reittiä mutta jäänyt tekemättä, sekin.

Mike
09.06.2015, 15.56
Suunnitelmissa on. Kevättä häiritsi työt mutta kesän aikana voisi mennä kun on valosaa pitkään. Itsellä menee kuitenkin heinäkuulle.

Pemker
21.08.2015, 14.50
Nyt kun kesäkelit ovat kohdallaan, ajattelin nostaa tämän jutun taas ylös. Onkohan kukaan palstalainen ehtinyt vielä vetäistä Helsinki-Bordeaux lenkkiä? Sunnuntaina olen (ehkä) menossa skouttailemaan noita allekirjoittaneelle tuntemattomia Porvoon puolen polkuja, kun niitä on täälläkin kehuttu!

HuhtisMTB
21.08.2015, 15.32
Käytiin parin kaverin kanssa mtb-vaelluksella porvoosta skorpeen ja takaisin viime kesänä. Ajettiin kulloosta södikseen Helsingintien pohjoispuolelta. Tässä kaverin seuranta: https://www.strava.com/activities/149890845
Tuo oli rankkaa pätkää se kulloon ja södiksen väli ja vaatii karttaa tai navigointilaitetta.Tunkattavaa 2-3km jos oikein muistelen(vähintään 1h). Södiksessä ja skorvessa olisi ollut hauska möyriä lisää mutta 20kg selässä ei tehnyt mieli. Yövyttiin kalkkiruukin laavulla. Helponhan tuosta tekee se että ruoan saa ostettua södiksestä->kebu lounaaksi ja jauhelihaa mukaan laavulle.

Lare
14.03.2016, 13.59
No, oliko jollakin Hanglebystä Kullooseen polkuja? Ylemmän viestin tunkkaus ei houkuttele.

Mike
15.03.2016, 00.47
Itsellä "kirkolta kirkolle" on vielä ajamatta, mutta tarkoitus on ajaa nyt keväällä.

Olin suunnitellut ton välin seuraavasti (en ajanut):

Golfkentän länsipuolelta Högberget, Nevas, Hästhagen, Sundmansberget, Kringelmalm, Stormossenin itäpuolta ylös. Junarata rajoittaa ylitystä joten ton ajoradan ohi täytyy varmaan mennä.

onko vaihtaria länteen? Itsellä oli tarkoitus kiertää Söderkullan pohjoispuolista reittiä Sipoonkorpeen.

Lare
15.03.2016, 12.11
Mä ajattelin ajaa Pilvijärveltä sen merkatun ulkoilu tms reitin kautta Södikkaan.

Mihin saakka meinasit ajaa Skorven jälkeen? Keskustaan kantsii mennä Kivikon kautta ja sinne on pari reittioptiota. Joko Kuusiksen tai Hakunilan kautta.

Vai Uutela/Rastila?

Lare
15.03.2016, 19.00
Pääsisköhän Lännenpuolibergetin läpi: http://www.mysport.fi/mysport/my-doma/show_map.php?user=ollipekka.heikkila&map=2378 On siellä ainakin ollut rasteja.

Pilvijärven pohj.puolen reittiä ei kande valita, etelä on polkujen puolesta paree.

Mike
15.03.2016, 23.17
Mä ajattelin ajaa Pilvijärveltä sen merkatun ulkoilu tms reitin kautta Södikkaan.

Mihin saakka meinasit ajaa Skorven jälkeen? Keskustaan kantsii mennä Kivikon kautta ja sinne on pari reittioptiota. Joko Kuusiksen tai Hakunilan kautta.

Vai Uutela/Rastila?

Kovasti olen miettinyt reitin päitä. Joku "idea" tällä reitillä pitäisi olla. Ei riitä että joku heittää mut jonkun tien päähän ja lähden siitä liikkeelle. Siksi olen kallistumassa tohon kirkolta kirkolle. Hesan tuomiokirkolta Porvoon vastaavalle. Eihän alkupätkä mitään "polkua" ole mutta vähän retkihän toi koko reissu on. Eli varmaan Hertsikan kautta Kivikkoon jonka jälkeen hakunilan kautta? skorpeen. Tohon väliin kaipaisin apuja.
Skorpi->Södis meinasin ajaa melko tarkasti edellisellä sivulla J.F:n linkittämän reitin mukaisesti. Sieltä motarin toiselle puolelle. Toi lännenpuoliberget näyttää hyvältä ton suunnistuskartan jälkeen. On muutenkin avokalliota ja jokunen polku. Näköjään Nevasån ylikin pääsee. Tuolta sitten kohti Kulloota. Tänään kaivoin uuden reitin Kulloon läpi. Täytyy vielä tutkia tarkemmin. Sen jälkeen loppumatka onkin "kotipolkuja" :). Pitkä reissu tosta tulee. Täytyy yrittää pirtää kartalle että saisi edes vähän arviota.

Lare
16.03.2016, 07.55
Jaa, sä lähdetkin Stadista. Meinasin just ehdottaa maaliksi vuoden olut ravintola Bryggeriä.

Ed. sivun Bässin tracki ohjaa Kivikosta aika hyvin Skorpeen. Seuraa vaan motarin et.puolta. Lähinnä Sotungintien jälkeen motari yli eikä Patolammen suuntaan.

J.F
16.03.2016, 13.40
Tällainen karttatutkielma tuli tehtyä ja saihan siihen tuhraantumaan työnantajan aikaa tämän aamupäivän.

https://www.strava.com/routes/4368864

Porvoon päässä voisi lisätä polkuja, nyt enemmänkin ulkoilureittiä / KLVtä mutta toisaalta onhan toi aika pitkä rupeama jo tuollaisena. Kulloosta eteenpäin Södikseen mulle tuntematonta seutua mutta tuossa nyt yksi karttatutkiskelun perusteella syntynyt reitti. Stadin päässä lähinnä tuo Hertsikka-Fazerila-Skorpi myös mulle tuntematonta mutta tuossa oli heat mapin mukaan ainakin paljon ajettu.

Parannusehdotuksia otetaan mielellään vastaan..

Edit: nyt vasta katsoin tuon Miken ehdotuksen joka ilmeisesti on hieman eteläisempi. Pitääpä tutkailla..

Lare
17.03.2016, 13.05
J.F:n Strava reitti näyttää ihan hyvältä. Jahka jaksan avata läppärin niin voin laittaa jotain detskuja alkumatkalle.

Mä aattelin vetää Hki-Prvoon Mtbcf:n reduna niin startti on lähempänä maalia. Varmaan Mustavuoren kupeesta. Siitä Salmenkallio-Patolampi-Landbo-Hältingträsk-Bäcknäs-Skinnarberget-Falkberg-Ingman-Pilvij-Södikkaan...

Lare
17.03.2016, 13.32
Karkea km arvio omalle 65km retkikartan mitalla täpättynä.

Mike
18.03.2016, 00.11
Alkupätkällä on tullut käytyä mutta toi Landbo-Ingman väli on uusi ja kuulostaa mielenkiintoiselta. Täytyy lisätä omaan "ajolistaan" kesälle.

Uni
18.03.2016, 14.56
Viime syksynä mutaisia polkuja pelkäämätön ja sieluiltaan maastohenkinen cyclocross-ryhmä eteni kohti Porvoota näin:
https://connect.garmin.com/modern/activity/910546982

Olipahan mukava reissu! Vielä keväälläkin kaivoin Sipoonkorven mutaa vaihteiston onkaloista.

Lare
20.03.2016, 11.51
Tässä näitä hienosäätöjä:

Hertsigassa polku alkaa suunnilleen tästä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Jumppateline&srs=EPSG%3A3067&y=6676076&x=390775&lang=fi). Siinä on joku jumppateline.

Siitä vaan hyppyritornia kohti ja sen jälkeen alas. Seur. risteys (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Jumppateline&srs=EPSG%3A3067&y=6676076&x=390775&lang=fi)on koirapuiston kohdalla. Polkua vähän eteenpäin ja vasuriin.

Ennen Hallainvuorta voi ihmetellä maisemaa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Jumppateline&srs=EPSG%3A3067&y=6676076&x=390775&lang=fi).

Hallainvuorelle tästä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Hvuorelle&srs=EPSG%3A3067&y=6677648&x=391611&lang=fi) , kohdalla penkki. Polkuja riittää, yleissuunta pohjoiseen.

Lare
24.03.2016, 14.09
Sain haltuuni lisää suunnistuskarttoja. J.F ja Mike, laittakaa sposti osoitteet mulle privaatisti niin voin laittaa ne jakoon.

SaLa
25.03.2016, 10.09
Terve, ilmoittaudun kiinnostuneiden joukkoon.

Oliko tää pelkkä speksausketju vai lähdetäänkö oikeesti lenkille kunhan lumet sulaa? Toi Strava-linkki näyttää aika mettätievoittoiselta Södis-Kulloo välillä - pienempiäkin polkuja löytyy tolta pätkältä ajettavaksi.

Lare
25.03.2016, 11.30
SaLa: kerro toki lisää niistä poluista.

Kuten yllä mainitsin, mä havittelen tästä redua seuralle. Muiden aikeista en tiedä. Södis-Kulloo-Porvoo väli mun pitää koe/tarkistus ajaa kun mulla ei ole Hanglebytä enempää.

Mike
25.03.2016, 12.11
Terve, ilmoittaudun kiinnostuneiden joukkoon.

Oliko tää pelkkä speksausketju vai lähdetäänkö oikeesti lenkille kunhan lumet sulaa? Toi Strava-linkki näyttää aika mettätievoittoiselta Södis-Kulloo välillä - pienempiäkin polkuja löytyy tolta pätkältä ajettavaksi.

tere,

Kyllä tässä ihan lenkille ollaan menossa...:) Maastomies tässä ainakin itse ollaan ja jokainen polku poissa teiltä on aina plussaa... Toi mainitsemasi Södis-Kulloo on itselle se tuntemattomin osuus joten kaikki vinkit ovat tervetulleita. Vaihtarina voin antaa Kulloo-Porvoo väliltä parhaat polut ��

Lare
25.03.2016, 13.30
Kivikkoon suosittelen seuraavaa: Kalliolle tästä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kallio&srs=EPSG%3A3067&y=6679632&x=392595&lang=fi) Suunta kartan isolle polulle. Sitä hiekkatien yli, ja vasemmalle pikku polulle (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Pieni+polku&srs=EPSG%3A3067&y=6680190&x=393115&lang=fi)
Siitä polkua+hiekkatietä tähän (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=tekniikkapaikka&srs=EPSG%3A3067&y=6680442&x=393155&lang=fi) pieni jumppa ylös ja kohti klassista Kivikko-DH:ta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=T%C3%A4st%C3%A4+alas&srs=EPSG%3A3067&y=6680596&x=393195&lang=fi) Hiekkatietä pitkin kalliolle (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Taas+kallio&srs=EPSG%3A3067&y=6680888&x=393043&lang=fi) Siitä yleisilmansuunta polkuja pitkin tähän (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=T%C3%A4st%C3%A4+alas&srs=EPSG%3A3067&y=6680902&x=393723&lang=fi)

Sitten voikin suunnata motarin varteen ja seurata sitä Campo Sporscenterille (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Campo&srs=EPSG%3A3067&y=6681010&x=395245&lang=fi) saakka Siellä on ok kahvila, jos tarvis.

Polut jatkuu tästä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Mets%C3%A4n+kulmasta+sis%C3%A4%C3%A4n&srs=EPSG%3A3067&y=6681046&x=395899&lang=fi). Suo ei ihan pidä paikkaansa, tuossa menee hyvin polkua. Kalliolle ylös tästä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Kiva+polku+yl%C3%B6s&srs=EPSG%3A3067&y=6681244&x=396277&lang=fi) ja kohti autiotalon jämiä ja Kehä3:n ylitystä.

J.F
25.03.2016, 13.54
@ SaLa Södis Kulloo väli on nimenomaan se pätkä josta täällä ei ole löytynyt paljon osaamista joten kiva että sillekkin välille nyt löytyy tietoa. Onko sulla jotain seurantaa tai muuta mitä voisit näyttää?

elasto
25.03.2016, 15.09
Olin näköjään jo viime vuonna kiinnostunut ja olen edelleen. Viime vuonna tämä taisi vaan jäädä suunnittelun asteelle?

SaLa
30.03.2016, 21.07
Pidetään huoli että tänä vuonna ei jää karttaharjoitukseksi :-) Hangelby-Kulloo -välillä en ole ajanut fillarilla kuin pari kertaa vuosia sitten mutta juosten jonkun verran enemmän. Mutta polkuja joo on, ne on vaan huonosti peruskartassa. Ja suunnistuskartta tuosta Lännenpuoliberget - Kringelmalm -väliltä on n. vuodelta 1992 joten siitä ei ole juurikaan apua.

Meinasin lähteä tutkailemaan polkuja tonne heti kun lumet sulaa niin tulee viisaammaksi.

SaLa
03.04.2016, 23.00
Tos olis yksi reitti. Ihan suorilta en uskalla suositella koska joka paikassa ei ollut polkua... ei ne tunkkauspätkät tosin pitkiä ollu. Polulla on ielä kuin suossa ajais...

http://www.rastit.fi/3172/

Newbie
04.04.2016, 09.17
+1 mukana. Mustavuoren tienoilta hyppään kyytiin. Toivottavasti toteutuu :)

J.F
04.04.2016, 09.21
Kiitos SaLa, pitääpä tutkailla isommalta näytöltä kuin tästä puhelimesta mutta tuosta on varmaan apua.

Lare
09.04.2016, 20.11
Ajoin SaLan reitin Hangleby-Kulloo ja päälle pikku pätkän motarin toisella puolella. Ei lunta polulla, lähinnä märkää.

http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160409/dd4b92017a6125c3ebdf84966428be18.jpghttp://uploads.tapatalk-cdn.com/20160409/3e7c2222ab9a4260537a5f76fa8eff61.jpghttp://uploads.tapatalk-cdn.com/20160409/8b4b4dd8fc4599d602059082169537f5.jpg

J.F
09.04.2016, 20.12
Näyttää hienolta!

Lare
10.04.2016, 14.11
Tässä vielä Telegrafberg. Tonne saa vähän tunkata mutta ei haitannut

http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160410/1afc229f022b6062d0426e56ee76aca6.jpg

En tosiaan ajanut Porvooseen saakka . Ehdin ajaa loppuun Tarabackenin, sit piti poistua. Luulen että sen jälkeen matkalle ei tarvita hirveästi mutkia. Kartalta katsottuna reitti vois olla Himlaberg, Silvik, Haikoträsk ja Telegrafberg.

Missä muuten kannattaa käydä after ride safkalla? Ok ruokaa mutta ilman odottelua.

Lähetetty minun SM-G900F laitteesta Tapatalkilla

HuhtisMTB
10.04.2016, 14.26
Minulle varmaan noin pitkän lenkin jälkeen maistuisi mahdollisimman iso annos-> Lehtimäen Grilli. Ei tarvitse murehtia onko liian kurainen tai vastaavaa.

Lare
10.04.2016, 14.31
Mä ajan ed.päivänä pakun johonkin kaupungin laidalle. Sen kyydissä on vaihtokamat ainakin mulle ja parille muulle redulle osallistuvalle. Eli ihan snagarilla ei tarvii käydä.

Lähetetty minun SM-G900F laitteesta Tapatalkilla

Lare
10.04.2016, 14.34
Hesari mainitsi joskus Zumbeispeilin ja Gabriel 1763:n

HuhtisMTB
10.04.2016, 14.40
Zumbeispiel oman kokemuksen mukaan hyvä. Hanna-maria siinä vieressä tarjoaa maukasta kotiruokaa. Keskustasta löytyy myös iltapäiväisin ja iltaisin kelpo ruokaa tarjoava Black Rose-pubi. Muun muassa ribsit ovat herkullisia. Löytyyhän esim Taidetehtaalta Sinne josta saa taatusti erinomaista ruokaa vähän kalliimalla (ei kauhean kallista siltikään). Ruoan täyttäväisyydestä ei tosin voi mennä takuuseen.

Mike
13.04.2016, 00.42
Oli niin hieno ilta että päätin itsekin lähteä vähän tutkimusmatkalle. Jätin auton Kulloon ajoradalle. Siitä kohti Telegrafbergettiä. Päädyin kuitenkin jollekin suolle jolloin tajusin että nousin ensin väärälle kalliolle... Telegraf on hieno. Jotain jälkiä näkyi mutta mitään selkeätä kunnolla tallattua polkua en löytänyt. Ei haittaa sillä avokallioita riittää. Menomatkalla suuntasin kohti länttä sinne metsätielle. Ei ehkä paras reitti? Takaisin tulin jotain mönkkäriuraa joka nousi aikaisemmin ylös kalliolle. Etelämpänä (Sundmansberg) oli se hieno mönkkäripolku siellä kalliolla. Sen päässä käännyin takaisin jotta valoisaan aikaan pois. Ensi kerralla jatketaan syvemmälle länteen.

https://www.strava.com/activities/543322212


http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160412/a82ef469108ac883df5f833116c901dc.jpg

Lare
15.04.2016, 22.01
Pääseekö tästä tästä itään? (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=It%C3%A4%C3%A4n%3F&srs=EPSG%3A3067&y=6687408&x=416147&lang=fi) En huomannut tsekata

c-mies
20.04.2016, 19.43
Kävin ajamassa reitin. Jälki.fi sivustolta löytyy, linkkaus ei onnistunu. Porvoon päästä aloitus kun tuntui että oudot maastot kannattaa ajaa virkeänä. Todellinen pituus luokaa 60km harhailuineen, jälki.fi:in tallentui jostain syystä myös menomatka päällysteellä. Ihan toimiva sinällään (vertaa esim. Seitsemän veljeksen reitti), väliin pääsi ihan tunnelmaan, kyllä tuosta voisi joka syksyisen perinteen ottaa. Pisin tunkkaus tuli Sköldvikin Telegrafsbergetin eteläpuolisessa osassa, sinne pitäis saada ajettava ura joka liittyisi hirvimiesten kämpille tulevaan mettätiehen. Lännenpuolibergetillä oli hieno polku ja tuoreita renkaanjälkiä, joihin törmäsin vasta kaposelta sivupolulta tullessa, eli kannattanee seurata "pääuraa" niin välttyy ehkä tunkkaukselta. Pisin pätkä päällystettä oli Träskbacka-Söderkulla väli Kalkkirannan tietä. Polkuja sille välille ei tällä kertaa jaksanut hakea. Muutama kuva reitiltä: https://picasaweb.google.com/102938959317212414561/PorvooHelsinkiMTB?authuser=0&feat=directlink

Lähetetty minun K00L laitteesta Tapatalkilla

Mike
06.05.2016, 11.39
Eilen ajettu upeassa kelissä "kirkolta kirkolle". 85km / 9 1/2h. Hieno reissu ja reitti yllätti hienoudellaan. Suosittelen!

http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160506/fbdebeb990ea094ddeff5f8a22917774.jpg


http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160506/a882570f661cedb6871e49d50ca52514.jpg


http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160506/a767fc7e1534507a33f9bcb2f4d6dfff.jpg

Lare
06.05.2016, 18.21
Kas, saitte homman hoidettua. Mites Herttoniemen yms Itä-Helsingin polut löytyi?

J.F
06.05.2016, 18.46
Hienosti löytyi polkuja sieltä. Toki olisi varmaan voinut parempiakin löytyä mutta kaiken kaikkiaan meni todella hyvin. Itse asiassa ainoat parit pienet harhailut olivat Södiksen jälkeen mutta hyvin meni sekin.

heccu
24.05.2016, 00.11
Kirkolta Kirkolle reissu (http://www.sports-tracker.com/workout/heccut/57434ad5e4b00884bbc68c68) ja vielä kotiin. Reissaajina Jukka H ja minä.

Söderkullasta eteenpäin käytettiin apuna Miken viivaa sekä Jälki.fi:stä löytynyttä viivaa. Viivoja ei asennettu kännykkään vaan piirsin niistä kansalaisen karttapaikan kopioihin reittiviivan. Jos suunnistamisessa tuli ongelmaa tsekattiin sijainti Karttaselaimesta joka on asennettuna kännykkään. Koko reitti oli siis käsin piirrettynä karttakopiohin. Käytössä oli karttapöytä ohjaustankoon kiinnitettynä.

Sipoonkorpeen asti oli jotenkin tuttuja maastoja ja Sipoonkorpi-intoilija Jukka H osasi reitin Sipoonkorven läpi ulkoa. Sipoonkorvessa ajettiin parin vähemmän käytetyn polun kautta.

Kuva Hangelbyträsketin koillisreunalta. Ko järven kiertää hienot kalliopolut pohjoisen kautta.
http://www.sports-tracker.com/apiserver/v1/image/57436b41e4b0ae467ea643b7_0x0.jpg

Jukka H
24.05.2016, 08.04
Jonkun tuhat kilsaa ajellu Herran perässä, aina vaan jaksaa hämmästyttää tuo kartanluvun helppous ja sujuvuus.
Mahtava retki tälläkin kertaa. Kiitoos.

Oli meillä ripaus pikkupoikaakin mukana:)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17977&d=1464064595

Tuolla (http://www.sports-tracker.com/workout/jukka6210/57435956e4b00884bbc75fcb) lisää kuvia. Viivaa ei niinkään ku elektroniikka petti. Siinäkin mielessä toi paperikartta on kova juttu. Joskin kovin aliarvostettu tuntuu nykyään.
Jk. paluumatkalla ohiajanut autoilija pyhähtyi neuvoakseen polun Hinthaaran itäpuolella. Olikin kilsa hienoo polkuu, kiitos hällekin.

Lare
02.06.2016, 18.41
Kävin eilen vielä pienellä tsekkaus reissulla ennen varsinaista ajoa (11.6). http://www.sports-tracker.com/workout/erkkipeelo/574eee86e4b07af7c965ac5e Haikoträskin polku oli melko tylsäke. Haikon liikunta tms reitin ympärillä taitaa olla aika hyvin polkuja? Nopealla vilkaisulla ainakin löytyi hyvä pätkä.

Kysymyksiä:

-Ajan 10.6 pakun Porvooseen. Mihin se kannattaa pysäköidä yöksi ja la päiväksi? Mielellään ilmainen ja vanhan kaupungin lähellä.
-Missä Uddaksen karhun voi bongata?
-Pääseekö Kokonniemen huipulle ajamalla vai onko se vaan hissitouhua? Siihen voisi veivat näppärästi vikat mehut kuskeista

Mike
03.06.2016, 23.05
Haikoträsk-metsän läpi pääsee myös hienoja polkua pitkin. On mun kotipolkuja. Kaivan sulle jäljen. Yritän katsoa sellaisen jossa olisi jälki myös siitä eteenpäin parhaita polkuja pitkin Kokonniemen yli kaupunkiin. Haikkoon jälkeen tulee kolme hienoa kukkulaa ennen kaupunkia, Telegraf, Tornberget ja Kokonniemi.

Ennen Porvoota lisäisin reitille myös Lilljätunin. Hieno kalliokukkula heti moottoritien tällä puolella.

Harmittavasti en just silloin paikalla. Muuten olisin voinut tulla oppaaksi Kulloosta kirkolle.

Lare
04.06.2016, 10.53
Onko Lilljätunin polku helppo löytää? En ehdi tutustua siihen tai muihinkaan uusiin juttuihin enää.
Telegrafbergetin huipulla mä just kävikin. Hyvä kiipeäminen ja maisema. Kaks muuta vissiin selkeitä uria.

Kyl mä tästä ilman opasta selvitään. Muut ei tunne reittiä enkä mä kerro jos mä vähän harhailen matkalla.

Lare
04.06.2016, 10.56
Ja jos muita lokaaleja kiinnostaa tulla meitä vastaan niin mut saa kiinni numerosta o4o 574o45o

Mike
06.06.2016, 00.12
Onko Lilljätunin polku helppo löytää? En ehdi tutustua siihen tai muihinkaan uusiin juttuihin enää.
Telegrafbergetin huipulla mä just kävikin. Hyvä kiipeäminen ja maisema. Kaks muuta vissiin selkeitä uria.

Kyl mä tästä ilman opasta selvitään. Muut ei tunne reittiä enkä mä kerro jos mä vähän harhailen matkalla.


Lilljetunin polku lähtee pellon reunasta. Onnituisikohan tämä linkki:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=T%C3%A4st%C3%A4+jyrk%C3%A4sti+yl%C3%B6s&srs=EPSG%3A3067&y=6691146&x=418333&lang=fi

Ehdottomasti ajamisen arvoinen. Jyrkkä nousu ylös ja ylhäällä oikealle. Ajettavissa ylös ihan viimeistä 10m lukuunottamatta. Päällä tasaista kalliobaanaa ja toisessa päässä alkaa lasku jonka aikana pari pientä nousua mutta lähinnä laskua takaisin tielle. Muistaa mennä aina vasemmalle yhdessä risteyksessä.

Sillvik ja Telegraf on täynnä polkuja mutta ajamasi reitti on ihan ok.

Haikkoon metsästä pääsee tosiaan lähes koko matkan polkuja pitkin Kokonniemeen. Ajoin tänään oheisen reitin. Siinä käyty parhaat kukkulat läpi päättyen Kokonniemen päälle. Plussana sitten alas Kokonniemen bike parkin helppoa rataa :). Jos haluaa helpottaa reittiä voi Telegrafin jälkeen aina hakeutua rantaan jossa menee pyötätie kohti Kokonniemeä.

https://connect.garmin.com/modern/activity/1199138570

eki
06.06.2016, 11.10
Ajoimme reitin lauantaina hyvässä säässä. Seurasimme jälki.fi sivulta löytyvää reittiä pääsääntöisesti, mutta tuli näemmä jonkin verran säädettyä omaakin ja kerran rehellisesti eksyttiin ja tehtiin hieno looppi Kulloon Butiken på Landetin lähistöllä.
Metsästäjien majalta Telegrafbergetille oli tosiaan hieman tunkkausta, eikä polkua oikein löytynyt. Mutta eipä tuo työntäminen paha ollut lainkaan. Vesi ja eväät loppuivat hieman kesken, joten tankattiin Hamarin Seolla kalakeitot ja rullailtiin siitä ulkoilureittiä kaupungille. Hauskaa oli ja tulee joskus lähdettyä varmasti uudestaankin. Kiitos kaikista vinkeistä ja jäljistä mitä tänne on postattu!

97km näytti tulleen ajoa: https://www.strava.com/activities/598309266

Lare
07.06.2016, 07.39
Tuon Lilljätunin polunpään noteerasin ohi ajaessani. Kuulostaa hyvältä siivulta.

Ajattelin kihnuttaa Kokonniemen päälle vaikka muu porukka ei sinne enää tulisikaan. Kruunaa reissun ja hyvä sauma hoitaa pannutuskiintiö kuntoon.

Lare
13.06.2016, 08.56
Ajo ajettu. Meitä oli 20 joten pienemmätkin polut erottuu ainakin vähän aikaa hyvin.
Startti oli ysiltä ja Kokonniemessä oltiin 16.32. Lilljätunin reitti jäi ens kertaan kun porukat alkoi vähän hyytyä. Jos ens vuonna vedän vastaavan ajon, taidan aloittaa Porvoosta.
Oli muuten Gabrielin pitsa hyvää.

eki
19.06.2016, 13.11
Kirjoittelin reittiselostuksen kuvien kera tänne: http://www.packgofind.com/helsinki-porvoo

VitaliT
20.06.2016, 12.54
Voiko joku selitä nösille miten tän reitin saa ladatuksi garmin vehkeile?
https://www.strava.com/activities/598309266

toinen kysymys, millaista evakuointi keinoa/reittiä porukka voi suositella jos ei jaksa polkea paalumatkan metsä pitkin?

eki
20.06.2016, 13.21
Jahas, näemmä tuota .gpx jälkeä ei saa ladattua jollei ole kirjautunut Stravaan. Kopioin sen tänne julkisesti ladattavaksi: https://dl.dropboxusercontent.com/u/12391043/Helsinki_Porvoo_polkuja_pitkin.gpx

Garminin pitäisi varmaan syödä toi reitti suht sujuvasti.

Porvoosta pääsee takaisin bussilla ihan hyvin. Useampi vuoro tunnissa ja on aina mennyt pyörä kyytiin joko ilmaiseksi tai pienellä lisämaksulla. Toki kuski alkaa vamaan yskimään jos ruumassa on muuta tavaraa ja yrittää sinne ujuttaa viittä mutaista pyörää.

VitaliT
20.06.2016, 15.49
tänx, täyty vain odota kuin metsässä kuivu es pikkasen, tai pakata vaihto vaateet muukaan.

varmasti sieltä lyöty joku bensa asema, mistä pääse spulaman villaria pikkasen puhtaammaksi että uskaltaa lähteä bussilla kotia päin.

ISO-O
20.06.2016, 20.39
Reitti risteää näemmä useasti Uuden Porvoontien / Helsingintien (170) - siitäpä kenties se mahdollisuus ajaa asfalttia pois..
Eiköhän siitäkin joku Porvoon busseista kulje (aikataulut kun selvittää etukäteen).

heccu
20.06.2016, 22.56
Eiköhän siitäkin joku Porvoon busseista kulje (aikataulut kun selvittää etukäteen).

Pois voi myös tulla Runebeg-laivalla (http://www.msjlruneberg.fi/aikataulut/helsinki-porvoo/) jos ehtii Porvooseen ennen klo 16.00. Siellä on hyvät ruokatarjoilut joten ei tartte tyhjin vatsoin seilata.
Sitäpaitsi on helpompi oksentaa jos tulee merisairaaksi kun syö ensin.:rolleyes:

eki
21.06.2016, 11.34
Runebergilla on tullut seilattua pyörän kanssa useamman kerran Porvoosta takaisin. Varsin toimiva ja miellyttävä konsepti. Paikka kannattaa varata etukäteen, sillä tuo on nykyään todella suosittu.

Mike
13.07.2016, 22.22
Tänään käyty sahaamassa kaatuneita puita kahdessa kohtaa reitin Porvoon päässä. Toinen oli Kulloon kallioilta laskeva polku ja toinen polku josta mennään sisään Haikkoon metsään.
Jälkimmäisessä törmäsin Hki-Porvoo reittiä ajavaan kuskiin. Kiva nähdä että reitti kiinnostaa. Itselläkin ajatuksena ajaa reitti tänä vuonna vielä toiseen kertaan. Vol II pitäisi olla reitiltään ensimmäistä parempi :)

Lare
14.07.2016, 09.25
Minäkin olen alkanut hautoa mk2:sta. Startti Porvoosta ja mahdolliset oikomiset jää tutuille poluille. Jäänee kyllä var maan taas keväälle.

SaLa
15.08.2016, 21.30
Kävin eilen retkisahan kanssa raivaamassa polkua Telegrafberget'ille. Se on nyt ajettavissa molempiin suuntiin, ainakin kuivalla kelillä. Aiemmin kesällä käytiin ajamassa tuomiokirkolta tuomiokirkolle - hieno reitti jolla on loppujen lopuksi tosi vähän tietä jos ja kun polut jaksaa kaivella alle.

Mike
17.08.2016, 12.38
Onko tota sun Telegrafin reittiä merkattu mitenkään? Vai raivasitko sen verran reippaasti ettei ole eksymisen vaaraa...? :)

Olisi kiva käydä katsomassa minkälaisen linjauksen teit. Jos "autiotalolta" tulee niin nouseeko alkupäässä jo ylös vai jatkuuko sitä metsätietä pidempään?

SaLa
03.09.2016, 00.24
Sori hidas vastaus... etelästä tullessa ennen autiotaloa oikealle vanhalle niitylle, sen päästä lähtee polku. Pohjoisesta asfalttitieltä puolestaan pois kallioleikkauksen pohjoispuolelta ja melkein heti alkaa ura. Punaisia kuitunauhoja ripottelin sinne tänne, ei pitäis eksyä vaikka maltillisesti raivailin.

Mike
06.09.2016, 11.44
Kiitos tiedosta. Täytyy käydä joku päivä polkasemassa.

Mike
26.06.2017, 01.57
Uusi kausi. Kävin kaverin kanssa ajamassa "puolikkaan" eli Södiksestä Porvooseen. On kyllä kiva reitti. En muistanut kunnolla yllä kerrottua opastusta joten ei polku löytynyt. Kävin kyllä talon takana jollain niityllä mutta ei nauhoja löytynyt niin omaa vanhaa reittiä.

artzi
26.06.2017, 16.28
Jahas, näemmä tuota .gpx jälkeä ei saa ladattua jollei ole kirjautunut Stravaan. Kopioin sen tänne julkisesti ladattavaksi: https://dl.dropboxusercontent.com/u/12391043/Helsinki_Porvoo_polkuja_pitkin.gpx

Garminin pitäisi varmaan syödä toi reitti suht sujuvasti.

Porvoosta pääsee takaisin bussilla ihan hyvin. Useampi vuoro tunnissa ja on aina mennyt pyörä kyytiin joko ilmaiseksi tai pienellä lisämaksulla. Toki kuski alkaa vamaan yskimään jos ruumassa on muuta tavaraa ja yrittää sinne ujuttaa viittä mutaista pyörää.


Sori hidas vastaus... etelästä tullessa ennen autiotaloa oikealle vanhalle niitylle, sen päästä lähtee polku. Pohjoisesta asfalttitieltä puolestaan pois kallioleikkauksen pohjoispuolelta ja melkein heti alkaa ura. Punaisia kuitunauhoja ripottelin sinne tänne, ei pitäis eksyä vaikka maltillisesti raivailin.

Paljonko tuo vanha reitti on erilainen kuin "nykyinen" reitti (uusia polkuja)? Turistille kun paikannimet ei sano mitään. Tuonne voisi ehkä eksyä lomalla... noin pitkän reitin menisi mielellään ihan vain reittiä tarpeen tullen kännystä tarkistellen, ilman isompaa eksyilyä.

Mike
26.06.2017, 19.35
Tossa näkyy mun "autiotaloreitti" ja tarkemmin miten vaihtoehtoista reittiä kävin etsimässä.


https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170626/7f39699c5081df205a6d33e9e5765339.jpg


https://uploads.tapatalk-cdn.com/20170626/f246eecad6e01d5fb7f956fccf9debd8.jpg

artzi
18.05.2018, 21.37
Onko näillä helteillä kukaan tätä ajellut?

Smo
18.05.2018, 22.08
Mä ajoin "vahingossa" ton Himlabergetin parinkymmenen kilon retkivarustuksen kanssa kun olin tulossa Repovedeltä Helsinkiin viime kesänä

Lare
31.07.2018, 10.27
Onkos havaintoa Hki-Prvo välistä? Tarkemmin Hangelby-Autiotalo-junarata koska se pienintä polkua. Mua ei pieni tukkoisuus haittaa, mutta aatelin vetää porukkalenkin

Lare
16.03.2019, 17.40
Jaahas. Aattelin ajella Hki-Prvoo välin jahka lumet sulaa. Silleen kauden avauksena.

Onko joku ajanut tätä millon viimeks?

elasto
16.03.2019, 22.18
Jaahas. Aattelin ajella Hki-Prvoo välin jahka lumet sulaa. Silleen kauden avauksena.

Onko joku ajanut tätä millon viimeks?

En ole koskaan ajanut, mutta olisin kiinnostunut lähtemään mukaan jos aikataulut vaan sopii yhteen.

Lare
17.03.2019, 12.33
Mä ilmoittelen kun tiedän milloin olen lähdössä.
Tästä tulee sit paska reissu:
-en ole ajanut tätä pariin vuoteen -> voi tulla
yllätyksiä.
-muta takuu
Toisaalta tätä reittiä kannattaa käyttää ja mahdollisuuksien mukaan ylläpitää eli hoitaa oksia ja runkoja pois polulta (otan Fiskarissin mukaan).

Ja tässä vielä yksi reitti välille. Porvoon päässä yksi skipattu polku (Lilljätun) ja yksi missattu Haikon metsässä (tuli ajettua hiekkatietä liikaa).
https://connect.garmin.com/modern/activity/1207783197

Lare
17.03.2019, 13.32
Taidan editoida ylläolevaa reittiä hieman:
Falkbergin kohdalla pohjoiseen ja Mågsin läheltä Ingmanin tehtaan eteläpuolen polulle. Tämä siksi että Vaakkolan kautta tulee aika pitkä siirtymäpyöräily Pilvijärvelle.

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla

Mike
17.04.2019, 22.40
Täällä kiinnostusta jos ei ole vielä ajettu. Ajan ton varmaan itsekin nyt keväällä. En jaksa kelata ketjua taaksepäin, mutta kyllä tosta muutama vuosi on kun ajoimme reitin. Silloinhan menimme oikein kirkolta kirkolle. Alkupätkän hesassa voisin jättää nyt väliin jos uudestaan ajaisin. Voisin toimia aboriginaalina täällä Porvoon päässä niin tulee kaikki parhaat polut mukaan :)

artzi
18.04.2019, 19.40
Mitään uutta? :)

harald
18.04.2019, 20.08
Tämä kiinnostaa. Koska mennään?

Kare_Eskola
25.04.2019, 10.31
Tämä kiinnostaa. Koska mennään?

Sunnuntaina 28.4. klo 06.30 Helsingin Tuomiokirkon portailta. Luvassa erittäin polkuiseksi tuunattu reitti. Tankkaus Söderkullassa, muuten skutsia. Tervetuloa mukaan, ilmoittautumiset alle tai nol nel nol - 58 kol kol kol 47.

artzi
25.04.2019, 14.58
Ottakaa jälkee, menisin mielellään tämän joskus. Todennäköisesti yksin, hitaasti, ja omituiseen aikaan. Tuollahan oli jokin lautta -> hki jollei eestaas ajaa?

JackOja
25.04.2019, 15.03
...Tuollahan oli jokin lautta -> hki jollei eestaas ajaa?

Ruuneperi (http://www.msjlruneberg.fi/risteilyt/helsinki-porvoo-2/).

Mike
26.04.2019, 22.31
Omat aikataulut vielä auki mutta voisi miettiä että jos hyppäisi kyytiin Söderkullasta? Onko mitään arviota milloin juna pysähtyy tuolla? Kulloosta eteenpäin on mun kotipolkuja joten jos halutaan niin voisin katsoa että ei jää hienoimmat polut ajamatta...:)

elasto
26.04.2019, 22.36
Höh. Vähän tuli turhan lyhyellä varotusajalla. Viikonlopuksi on jo muuta hommaa.

Kare_Eskola
26.04.2019, 23.09
Omat aikataulut vielä auki mutta voisi miettiä että jos hyppäisi kyytiin Söderkullasta? Onko mitään arviota milloin juna pysähtyy tuolla? Kulloosta eteenpäin on mun kotipolkuja joten jos halutaan niin voisin katsoa että ei jää hienoimmat polut ajamatta...:)

Ollaan Söderkullan ärrän ovenkahvassa klo 9. Jos ei olla laita viesti yo. nroon.

Tällä tietoa lähtö siirretty klo 6.30:een!

harald
27.04.2019, 00.02
Itse en ehdi kun on muuta ohjelmaa. Mutta ottakaa reitti talteen!

Lare
27.04.2019, 13.46
Mulla tämä on siirtynyt ja siirtynyt. Tämä ja kaksi seur. viikonloppua ovat edelleen no go. Ilmoittelen kun pääsen. Mun reitti on lyhyempi, eli Mustavuoresta vanhaan kaupunkiin pizzalle ~70km.

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla

lego
27.04.2019, 16.13
Latasin jälki.fi:hin jäljen meidän reitistä joka on suunniteltu siten että maksimäärä polkuja +100km ja verttiäkin tuli yhden tahkon verran

https://xn--jlki-loa.fi/routes/2549-move_2017_07_09_08_58_17_maastopyoraily-gpx

Vilhelm V
27.04.2019, 17.26
Latasin jälki.fi:hin jäljen meidän reitistä joka on suunniteltu siten että maksimäärä polkuja +100km ja verttiäkin tuli yhden tahkon verran

https://xn--jlki-loa.fi/routes/2549-move_2017_07_09_08_58_17_maastopyoraily-gpx

Onko tämä huomisen reissun pohjana myös vai jokin muu kehitelmä?

MRe
27.04.2019, 18.19
Mun reitti on lyhyempi, eli Mustavuoresta vanhaan kaupunkiin pizzalle ~70km.
Olisko tästä gpx-jälkeä?

Lare
27.04.2019, 18.49
Saako sen ladattua tästä?
https://connect.garmin.com/modern/activity/1207783197?zebratwo=CJ&cjevent=bf5b103d690311e982c700730a18050e

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla

MRe
27.04.2019, 19.09
^Joo, kiitos.

lego
27.04.2019, 19.35
Onko tämä huomisen reissun pohjana myös vai jokin muu kehitelmä?

En tiedä Karen reittisuunnitelmaa joten varmaankin erinlainen mutta voi olla paljon samaakin..

Kare_Eskola
27.04.2019, 20.08
Ajetaan alku ihan eri tavalla, koska kommutoidessa olen scoutannut erittäin polkuisen reitin Pasilasta Herttoniemeen.

elasto
27.04.2019, 20.25
Mulla tämä on siirtynyt ja siirtynyt. Tämä ja kaksi seur. viikonloppua ovat edelleen no go. Ilmoittelen kun pääsen. Mun reitti on lyhyempi, eli Mustavuoresta vanhaan kaupunkiin pizzalle ~70km.

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla

Voisin tähän lähteä mukaan jos aikataulut natsaa.

Lare
27.04.2019, 20.55
Siirtymisestä on lähinnä se haitta että yksi paikka kasvaa vähän umpeen. Pari vuotta sitten näinhttps://uploads.tapatalk-cdn.com/20190427/6cf6ea6177d1f6956b4544668125f460.jpg

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla

Lare
27.04.2019, 21.09
Mutta toi nyt on aika lyhyt pätkä kokomatkasta. Reitillä on paljon yksittäisiä kalliobaanoja ja vaikka tämmöstä:https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190427/00fe9496059314bc4973055fdfd83ebc.jpghttps://uploads.tapatalk-cdn.com/20190427/b112907f227d71a761d470a9c52381d8.jpg

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla

Mike
27.04.2019, 21.41
Ollaan Söderkullan ärrän ovenkahvassa klo 9. Jos ei olla laita viesti yo. nroon.

Tällä tietoa lähtö siirretty klo 6.30:een!

Lähtö siirretty myöhemmäksi, mutta säilyykö klo 9 ärrä silti?

Mike
28.04.2019, 00.58
Logistisista syistä johtuen joudun jättämään väliin Södis-Kulloo välin. Jos vaan saadaan synkattua niin ajan junaa vastaan Porvoosta. Kohtauspaikka voisi olla jossain kulloon itäpuolella.

Kare_Eskola
28.04.2019, 05.22
Aika vaikeeta kun tuo aikataulu tulee elämään 4 henen porukalla, ja reittikin ehkä. Ysiltä yritetään olla Söderkullassa. 040-5833347. Mutta kohta mennään!

Kare_Eskola
28.04.2019, 20.32
Kirkolta meitä lähti neljä (Kare, Henkka, Touko, Taneli), Seba liittyi matkaan Hertsikasta ja liukeni suunnitellusti Nesteentiellä. Hirvimökiltä seuraan liittyi paikallisopas Mike, joka liidasi herkkupätkiä Porvoon lähellä.

Noin 96 kilsaa ja 9 tuntia. Oli kyllä saakelin hieno ja maastopyöräilyllinen reitti, eikä märkää yhtään missään. Maastopyöräilyn juhlaa!

Söderkullassa ärrätauko, ja pizza maistui Porvoossa. Toukon kanssa ajettiin tietä pitkin takaisin Roihikaan.

Tuollainen jälki jäi, kun nopeasti editoin harhailut pois: http://www.movescount.com/fi/map?route=4481822&lat=60.2836355&lon=25.287274499999995&zoom=11&activity=5&style=suunto-offroad

https://jalki.fi/reitit/2553-route4481822-helsinki-porvoo_mtb-gpx

Lare
28.04.2019, 20.52
Vilkaisin Karen trakckin. Hyvin vedetty Sipoonkorven osuus.

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla

Vilhelm V
28.04.2019, 21.10
Kiitokset Kerelle hienosta pohjatyöstä ja erittäin kannustavasta asenteesta. Olisin jättänyt leikin kesken jo hyvän matkaa ennen maalia ilman sitä. Rankka reissu, mutta kyllä kannatti! t. letkan peräpään pitäjä

Kare_Eskola
28.04.2019, 21.35
Mainittakoon vielä että hirvimiesten mökiltä läntisemmälle Telegrafbergetille ja tielle menee ihan ok polunpohja. Heikko vielä mutta ajettava. Tämä jälki menee tismalleen sitä pitkin.

Lare
25.08.2019, 21.21
Ajoin extempore ajon Mustavuoresta Porvooseen. On tota reittiä muutkin ajaneet äskettäin, Hangelbyträskiltä eteenpäin ainakin.

Hirvikärpäsiä oli aivan ketusti Salparsista eteenpäin. Pikku paskiaiset.

Sundmansbergetin kohdalla pieniä hakkuita, polulle pääsee vähän tunkkaamalla.

Junaradan jälkeen en löytänyt oikeaa reittiä voimalinjan alta. Otin toisen ja päädyin hakkuuaukealle. Kannattaa ehkä mennä mönkkäri uraa alas mennä sieltä?

Tarabackeniin oli ilmestynyt työmaa(kuva), menin heti sillan jälkeen lähtevää reittiä.

Lilljätunille en mennyt. Se näytti kovin hakatulta.https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190825/65ef948f5e6ead2f7319bc95a7917a44.jpg

Lähetetty minun PLK-L01 laitteesta Tapatalkilla