PDA

Näytä tavallinen näkymä : työpaikan pyörävihaajan tuomio



koshui
29.03.2015, 10.41
Työkaverin kanssa speksailtiin maantiepyörää töissä ja paikalle saapui toinen työkaveri asiaa kommentoimaan.
Hänen mielipide oli aiheesta, että: "ostakaa mikä pyörä vaan kunhan ette tule Alakyläntielle ajamaan", "minä ajan kaikkien päälle jotka siellä ajaa".
Kyseessä on Oulun Alakyläntie joka on monen asfaltin kuluttajan suosiossa, ainakin niinä aikoina kun ei rekkoja ole liikaa, myös itseni ja useamman työkaverini jotenka uhkaus on henkilökohtainen.
Tällä työkaverilla on tapana yliampua 'vitsinä' asioita, mutta eipä paljoa naurattanut kommentti.
Koska ainakin yritän olla rationaalinen niin en lähtenyt antamaan välitöntä palautetta asiasta vaan ajattelin antaa hautua viikonlopun yli.

Ajattelinkin kysyä, että mikä on puolueellisen raadin mielipide aiheeseen?
Tulisiko aiheesta kirjoittaa tulenkatkuinen kirjelmä johtoportaaseen johon k.o. henkilö myös kuuluu vaiko kenties tehdä rikosilmoitus vai antaa vaan olla ja toivoa, että sanat ei muutu teoiksi? Jotenkin en usko, että ne koskaan muuttuvat vaan kyse on enemmän siitä ratin takaa marinasta, mutta voihan se joskus sopivassa kuumotuksessa aiheuttaa sen ojennnusohjausliikkeen jolloin fillaristi joutuu koukkaamaan kanttarin puolelta ojaankin. Työympäristössä kirjotettu maili kuitenkaan nyt ei tämmöiseen käyttäytymiseen vaikuttane. Juttutuokio ko. henkilön kanssa lienee turha, koska on hyvin vahva mielipiteissään (=ei kuuntele).


*Modet voi siirtää off-topicciin jos on parempi paikka vuodatukselle... vaikka siihen harmitusketjuun.

tapna
29.03.2015, 10.49
Rikosilmoitusta vaan. Ei sillä varmaan ole mitään välitöntä vaikutusta, mutta jos oikeasti kolisee, niin on todisteita siitä ettei kyseessä ole vahinko.

juminy
29.03.2015, 11.02
Kyllä musta tuo juttutuokio olis silti paikallaan. Kahdenkeskinen tämän tapauksen osalta, koska tilanne meni jo. Jatkossa tällaisiin puheisiin olis hyvä puuttua asiallisesti ja välittömästi tilanteissa, joissa ne nousevat esiin. Ihan vaan toteamalla asiallisesti, että "eihän noin nyt vaan voi sanoa" ja sitten kysymällä asiallisesti, että mikä saa hänet ajattelemaan ja sanomaan tällaisia. Ota asiallinen ja ystävällinen, mutta nöyristelemätön tyyli. Sama koskee tuota kahdenkeskistä juttutuokiota, joka mielestäni kannattaa ottaa, koska asia jäi sinua vaivaamaan.

rjrm
29.03.2015, 11.04
Rikosilmoituksen tekisin minäkin. Sen voi tehdä netissä. Todistajan nimet mukaan.

IncBuff
29.03.2015, 11.07
Hyvä tietää. Alakyläntie ei siis kuulu lenkkireitteihin ensi kesänä.

Marsusram
29.03.2015, 11.16
Tulee mieleen saksalaisen lentoperämiehen tapaus. Aikainen puuttuminen saattaa säästää ihmishenkiä.

Juipp4
29.03.2015, 11.23
Tehdäänkö tässä nyt kärpäsestä härkänen?
Varsinkin jos on yleisesti tiedossa että kyseisellä henkilöllä on tapana "yliampua" vitseissään?
Tähän osaa vastata ainoastaan keskustelun avaaja....

Miettikää jos kaikesta minkä suustaan olisi ajattelematta lipsauttanut niin tehtäisiin rikosilmoitus? No jepeillä ois ainakin enempi töitä! :)

Tässä ei ollut nyt tarkoitus syyllistää ketään, vain tarjota toinen näkökulma lynkkausporukkaan....

maalinni
29.03.2015, 11.47
Juminyltä hyvä kommentti.

IncBuff
29.03.2015, 11.49
Niin mitähän tuolla rikosilmoituksellakaan loppupeleissä voittaa. Saa ikuisen vihamiehen työpaikalleen ja varmasti kaikilla kivaa siellä töissä sen jälkeen. Poliisi korkeintaan vähän nuhtelee kaveria puheistaan.

latuman
29.03.2015, 11.57
Voi että jos joka kerta tehtäis rikosilmotus kun paskaduunissani heitän läppää malliin "oisko se perjantaina sitten avattava työpaikalla sarjatuli". Kyllä sen tietää vasta ihan lähi ihminen milloin uhka on aiheellinen ja milloin aiheeton. Foorumeilla on näppäimistösoturien tähän huono antaa mitään mielipidettä.

Ski
29.03.2015, 11.59
Juminyä komppaan.
Alakyläntiellä ajaa paljon Oulun alueen pyöräilijöitä, ryhmiä, yksilöitä, JUNNUJA, ihmisiä.
Ota aihe puheeksi, jos voit, kahdenkesken ja koita ymmärtää oliko mikä motiivi tämän "vitsin" takana.
Jos uhkailu jatkuu, niin sitten on varmaan virkavallan aika.

koshui
29.03.2015, 12.03
Juminyn neuvoilla mennään, kiitoksia.

tapna
29.03.2015, 12.04
Kyllä musta tuo juttutuokio olis silti paikallaan. Kahdenkeskinen tämän tapauksen osalta, koska tilanne meni jo. Jatkossa tällaisiin puheisiin olis hyvä puuttua asiallisesti ja välittömästi tilanteissa, joissa ne nousevat esiin. Ihan vaan toteamalla asiallisesti, että "eihän noin nyt vaan voi sanoa" ja sitten kysymällä asiallisesti, että mikä saa hänet ajattelemaan ja sanomaan tällaisia. Ota asiallinen ja ystävällinen, mutta nöyristelemätön tyyli. Sama koskee tuota kahdenkeskistä juttutuokiota, joka mielestäni kannattaa ottaa, koska asia jäi sinua vaivaamaan.

Ihmettelen tuota "ei noin saa sanoa" -asennoitumista. Pidän päinvastoin hyvänä asiana sitä, että potentiaaliset rikoksentekijät paljastavat aikeensa tai että luonteeltaan k-päiset henkilöt sanovat suoraan mitä ajattelevat. Se, että kommentit ovat "ajattelemattomia" tai "harkitsemattomia" paljastaa heidän luonnenaamiottoman ajatusmaailmansa.

e. Rehellinen kusipää on aina hännystelevää selkäänpuukottajaa parempi.

El-Carpaso
29.03.2015, 12.06
Tehdäänkö tässä nyt kärpäsestä härkänen?
Varsinkin jos on yleisesti tiedossa että kyseisellä henkilöllä on tapana "yliampua" vitseissään?
Tähän osaa vastata ainoastaan keskustelun avaaja....

Miettikää jos kaikesta minkä suustaan olisi ajattelematta lipsauttanut niin tehtäisiin rikosilmoitus? No jepeillä ois ainakin enempi töitä! :)

Tässä ei ollut nyt tarkoitus syyllistää ketään, vain tarjota toinen näkökulma lynkkausporukkaan....

Käytännössä tuo työkaverin kommentti vastaa täysin sitä, jos vaikka uhkaisin ampua kaikki, jotka vaikka keräävät karpaloita meikän lähisuolla. Mutta tietenkin suomessa murha yliajamalla on paljon kevyempää läppää, kuin murha ampuma-aseella. Kuitenkin efekti on sama. Molemmat ovat tappavia aseita väärin käytettyinä.

Ainakin mun on vaikea edes kuvitella sanovani kenellekkään edes läpällä, että murhaan sut.

wekkuli
29.03.2015, 12.24
Periaatteessa asia puheeksi ja sitten vaikka virkavallalle sitä suuremmalla syyllä, jos on "tapana heitellä tuollaisia". Se ei ole mielestäni mikään perustelu, että tommosia sanotaan "yleensä".

juminy
29.03.2015, 12.24
Ihmettelen tuota "ei noin saa sanoa" -asennoitumista. Pidän päinvastoin hyvänä asiana sitä, että potentiaaliset rikoksentekijät paljastavat aikeensa tai että luonteeltaan k-päiset henkilöt sanovat suoraan mitä ajattelevat. Se, että kommentit ovat "ajattelemattomia" tai "harkitsemattomia" paljastaa heidän luonnenaamiottoman ajatusmaailmansa.Hyvä. Tarkoitin sitä, ettei voida vain hiljaa hyväksyä tämän tapaista käytöstä. Eli ehkä parempi olisi siis sanoa, että "oletko tosissasi, että aiot ajaa jonkun päälle?" ja "mikä saa sinut sanomaan jotain tällaista". En siis tarkoittanut, että sinänsä ketään voisi saati pitäisi kieltää sanomasta jotain, vaan sitä, että sananvapauden mukana tulee vastuu siitä mitä sanoo. Eikä ole ihan oikein, jos laittomiin uhkauksiin tai kiusaamiseen ei puututa lainkaan.

Monesti kun vaan ihminen itse ymmärtää miltä kuulostaa se mitä hän sanoo, voi jo auttaa. Eihän tuo ole tässä tapauksessa sanojankaan etu, että hän luo itsestään tällaista kuvaa. Ja jos sitten on tosissaan, niin sekään ei ole hänen itsensäkään etu, että ajaa jonkun hengiltä.

orc biker
29.03.2015, 12.30
On mahdotonta sanoa, mitä tuo tokaisu tarkoitti, koska tuollainen on niin kontekstisidonnaista. Siihen vaikuttaa esittämisen tyyli, tilanne ja tiedot esittäjästä itsestään jne. Tuollainen voi olla itseironiaa omia asenteita kohtaan, se voi olla vitsailua muiden asenteista pyöräilyä kohtaan tai vaikka mitä. En lähtisi sotkemaan virkavaltaa asiaan, ellei olisi jotain perusteltua syytä epäillä, että tyypillä ei ole kaikki fillaristit velodromissa.

TPP
29.03.2015, 13.45
Työkaverin kanssa speksailtiin maantiepyörää töissä ja paikalle saapui toinen työkaveri asiaa kommentoimaan.
Hänen mielipide oli aiheesta, että: "ostakaa mikä pyörä vaan kunhan ette tule Alakyläntielle ajamaan", "minä ajan kaikkien päälle jotka siellä ajaa".







Aivan normaali kommentti oululaisautoilijalta.
Mistään muualta ei löydy niin vihamielisesti maantiepyöräilyyn suhtautuvia autoilijoita kuin täältä takapajulasta.

plr
29.03.2015, 15.47
Paikallaan olisi ottaa puheeksi asia. Yleensä ei kuitenkaan aivan kevyesti sanota, että aikoo vahingoittaa toisia ihmisiä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

izmo
29.03.2015, 15.53
Tämmönen jännä juttu sattui joskus töissä kun sielläkin oli polkupyörä vihaaja ja ei voinut sietää että pyöriä säilytetään sisällä kellarissa(ei kenenkään tiellä) ja ihmeesti se kellarin ilma oli varmaan sen verran raskasta että monen kumit tyhjeni työpäivän aikana:seko:

:eek:

Jopoman
29.03.2015, 16.02
Jos tuollaista kohdalle sattuisi niin heti kyllä selvitettäisiin että mistä kohtaa päätä vanne kiristää kun pitää tuollaista pipipäistä p&sk&& selittää. Hiljaisuus on hyväksyntää.

ellmeri
29.03.2015, 16.11
Tämmönen jännä juttu sattui joskus töissä kun sielläkin oli polkupyörä vihaaja ja ei voinut sietää että pyöriä säilytetään sisällä kellarissa(ei kenenkään tiellä) ja ihmeesti se kellarin ilma oli varmaan sen verran raskasta että monen kumit tyhjeni työpäivän aikana:seko:

:eek:

Samaa oli mulla töissä,fillaria roplattiin ja tehtiin haittaa ja syy oli kun sisällä tupakointi tuli voimaan niin samalla kiellettiin pyörän tuonti hallin ja kaikenlaisia omia kieltomerkkejä ja syynä oli kahden ammattikunnan yhdistyminen,liiton lehteenkin tekivät jutun ja edelleen jatkuu kiusaaminen .

Santerius
29.03.2015, 17.26
Rikosilmoitusta vaan. Ei sillä varmaan ole mitään välitöntä vaikutusta, mutta jos oikeasti kolisee, niin on todisteita siitä ettei kyseessä ole vahinko.

On varmasti tosi kannattavaa tehdä rikosilmoitus. Kannattaa laittaa samalla irtisanoutumisilmoitus vetämään.
On aivan selvää, että tuo ei ollut mikään todellinen uhkaus. Olisi kannattanut tilanteessa ystävällisesti kysäistä, että kuinkas se Suomen laki tuollaiseen toimintasuunnitelaan suhtautuu. Näin jälkikäteen voi toki piruilla asiasta, jos välttämättä haluaa.

Ei siis ole tarvetta suuremmille toimenpiteille.

syte
29.03.2015, 18.39
Ei mitään rikosilmoitusta tai pelleilyä työpaikkakiusaamisesta. Nuija heitti nuijan kommentin ja avasi pelin.

Samanlainen kommenti voisi periaatteessa olla: "helvetin hiihtäjät, joka paikka latuja täynnä, vien kiviä ladulle". Siis jotain ääliön yksisuuntaista mussutusta, eikä sitä kannata liikaa kelaa mitä ääliö tekee tai ajattelee.

Kovaa vastapalloon vaan seuraavasti: tuot yhä näkyvämmin esille pyöräilyn ja tietysti maantiepyöräilyn hienouden ja terveyden edistäjänä ja ympäristöä säästävänä liikuntamuotona. Autoilusta sun ei tartte sanoa sanaakaan. Älä siis lähde haukkumaan muiden valintoja, mutta tuot selvästi ja näyvästi - vaikka jopa hifistelyasteella - harrastuksesi. :)

koshui
29.03.2015, 19.22
Kovaa vastapalloon vaan seuraavasti: tuot yhä näkyvämmin esille pyöräilyn ja tietysti maantiepyöräilyn hienouden ja terveyden edistäjänä ja ympäristöä säästävänä liikuntamuotona. Autoilusta sun ei tartte sanoa sanaakaan. Älä siis lähde haukkumaan muiden valintoja, mutta tuot selvästi ja näyvästi - vaikka jopa hifistelyasteella - harrastuksesi. :)


Siis hienoahan olisi saada mies itse pyörän päälle. Taitaa niillä joku laihdutuskerho olla, että jos alkaisin syömään töissä pelkkiä herkkuja joka lounastauko :D

mutanaama
29.03.2015, 21.42
Aika julmaa :), mutta niin minäkin olisin Juminyn linjoilla.

Kiovan Dynamo
29.03.2015, 22.21
Vastaanko neljällä kirjaimella?

OULU

Pohjalaiset on sikäli hassua porukkaa, että kun niitä alkaa vituttamaan joku, pesää ei ole herunut vähään aikaan, tai ylipäätään joku katsoi kohti Citymarketin kassajonossa, niin tykkitorni kääntyy aika nopeasti kohti.

Kyllä näidenkin kanssa oppii elämään, mutta kyllähän se vaatii vähän sopeutumista. Isoista puheista huolimatta kuolema ei ole kuitenkaan tullut vielä kertaakaan. :D

Saapas
29.03.2015, 22.54
Omaan korvaan tuo ei oikein uhkaukselta kuulosta, pikemminkin paskalta läpältä. Täytyy jopa vähän ihmetellä miten moni täällä olisi valmiita ottamaan yhteyttä virkavaltaan tuollaisen läpän vuoksi. Tuskinpa se työkaveri siellä vaanii, että milloin pääse ajamaan pyöräilijän päälle..

Hyötypolkija
29.03.2015, 23.07
Jos vielä jälkikäteen meinaat ottaa tuon puheeksi, toisin esiin sen, miksi tuollainen "läppä" ei pyöräilijästä aina jaksa vaan "läpältä" kuulostaa. Autoilijoilla on monesti niin eri näkökulma asioihin, että eivät vaan tajua tuota. "Mikä on sininen ja sätkii nurkassa", ei ihan hirveästi naurata, jos on vaikka oma lapsi kuollut pienenä. Esimerkiksi.

Paras olisi tietty ollut reagoida heti noin typeriin vitseihin, mutta voihan asian ottaa sopivassa tilanteessa puheeksi esim. aasinsillalla, että onpas typeriä kaahareita Alakyläntiellä, pitäis saada metrin hidastetöyssyjä koko rallirata täyteen... Esimerkiksi. Voisi kielen kannat aueta ja palata asiaan.

Juha Jokila
29.03.2015, 23.32
Tilanne on jo ohi, eikä pomolle vittuilemalla pääse eroon kuin työpaikastaan. Seuraavaa kertaa varten pitää olla posiitiivinen vastasutkautus mielessä valmiina. Kaikki muu itkeminen on heikkoutta.

Sauli Lumikko
10.04.2015, 22.56
Rikosilmoitus tyssää takuuvarmasti alkuunsa, koska laittoman uhkauksen tunnusmerkit eivät täyty. Jotta kyseessä olisi rikos, uhkauksen kohteella täytyy olla perusteltu syy pelätä uhkauksen ihan oikeasti toteutuvan. Tämä lukee laissa.

Kyseessä on selvästikin asennevammainen kusipää ja "läppä" oli paska, mutta kertoman perusteella ei ole mitään syytä olettaa, että hän oikeasti ajaisi ketjun aloittajan tai kenenkään muun päälle tahallaan.

ptaipale
11.04.2015, 01.34
Laiton uhkaus tuo ei tosiaan ole, mutta saattaa kyllä olla sellaista, että työnantajan tulisi siihen puuttua työturvallisuuslain perusteella:
"28 § Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi." (738/2002).

Peräjää
11.04.2015, 11.25
Mä lähtisin viemään firmassa eteenpäin tykypäivää, jossa pyöräillään. Ota yhteyttä tykyvastaaviin ja lupaa järkätä joku pyöräilykokeilu (maastoa, tandemia tms.). Vetoa kilometrikisaan, pyöräilyn helppouteen ja tervellisyyteen. Kenties jos työpaikalla joutuu tekemään pieniä siirtymiä palavereihin tms. ehdota firmaan hankittavaksi polkupyörää tähän tarkoitukseen. :)

ellmeri
11.04.2015, 11.47
Vantaan kaupunki hankki työsuhde fillareita,joita sai lainata viraston porukat.

Mä liikutin porukoita pyöräillen tyky-päivinä ja viikonloppuisin maastossa ja maantiellä esim:kuusijärveltä porvooseen ja takaisin,lopussa arvottiin lahjakortti .

Sade77
10.06.2015, 12.29
Miksi muuten maantiepyöräilijä on nykyään ihmiskunnan suurin vihollinen? Onko sillä väliä minkä sortin mankelilla tien vierustaa sotkee? Samaa tietä kulkevat lapset, mummot, papat, succistelijat, mopoautot ja kaiken maailman skootterit, mutta vain succistelijalle tööttäillään, näytetään keskaria ja ajetaan niin läheltä, että sentin korjaus ajolinjassa aiheuttaa törmäyksen. Ihan yhtä paljon joutuu sitä Helkamaa tai Jopoa väistämään, joten en ymmärrä. Yleensä enemmän pyöräilevät osaavat ryhmittyä liikenteessä ja näyttää käsimerkit sun muut viittomat, joten luulisi tämän palvelevan myös muita tiellä liikkuvia ihmisiä.

En tiedä menikö nyt off topic, mutta tässä oma avautumiseni aihetta liipaten :)

Markku Liitiä
10.06.2015, 12.42
Succiskuskien mollaus kaikenmaailman kolumneissa, blogeissa ja sanomalehtien kommenttiosioissa alkaa varmaan kantaa hedelmää.

ilmora
10.06.2015, 12.51
Ehkä autoilijoita on syyllistetty viime vuosina niin paljon paitsi ympäristöasioista kuin myös terveydestä, että joidenkin on ollut pakko löytää joku pienempi jota kiusata?
Maantiepyöräilijä aiheuttaa myös morkkista. Kehtaavatkin tuoda oman urheilullisuutensa muiden nähtäväksi ja prkl kun niillä on vielä hauskaakin. Ei ne varmaan aja autoakaan, eivätkä varmasti maksa yhtä paljon veroja kuin mitä me autoilijat. Ne on varmasti myös niitä ituhippejä. Mummot ja papat ei ole. Ne on vaan köyhiä eläkeläisiä. Ja lapset on aina viattomia.

Kelvit ovat myös omalla tavallaan vaikeuttaneet yhtälöä, sillä nyt oletetaan että maantiet ovat vain ja ainoastaan moottoroituja ajoneuvoja varten. Menisivät ajamaan niille minun verorahoillani rakennetuille kelveille stana. *jupinaa ja mutinaa*

Aika pitkälti tuollainen vaikutelma on ajatuskuvioista syntynyt joitakin keskusteluja seuraamalla...

Mendota
10.06.2015, 13.00
Alakyläntie kaipaisi kyllä kipeästi kevyenliikenteen väylää. Onneksi sellainen tuli nyt siitä Kiiminkiin jatkavalle Haukiputaantielle. Alakyläntie ei missään nimessä kuulu suosikkipätkiini raskaan liikenteen, 1cm leveiden penkereiden ja liian läheltä ohittavien autojen vuoksi.

akvavitix
10.06.2015, 13.36
Mulle oli muutama vuosi takaperin aikamoinen yllätys tämä pyöränvihaaminen. Silloin 17-13 vuotta sitten, kun edellisen kerran poljin aktiivisemmin, ei silloin kukaan tööttäillyt tai huudellut autosta... Meillä on onneksi työmatkapyöräilyyn myönteisesti suhtautuva yrityskulttuusi ja fillarin säilytys sekä peseytymistilat on ensiluokkaisesti järjestetty!

Tulee kyllä vähän yläastemeininki mieleen tuollaisesta kiusanteosta; kyvyttömyydestä käsitellä vitutuksen tunteitaan.

Noh, ehkä on syytä ryhtyä Mad Max -tyyppisesti ja varustaa mankeli piikeillä ym. kiusantekovälineillä, millä liian lähellä ajavalle autoilijalle saa jätettyä pysyvän muiston asiasta. ;) Ja tää on sitten ihan oikeati huonoa huumoria, eli ei tarvetta siveyden sipuleille vetää palkokasvia sieraimeen.

IncBuff
10.06.2015, 13.38
Alakyläntie kaipaisi kyllä kipeästi kevyenliikenteen väylää. Onneksi sellainen tuli nyt siitä Kiiminkiin jatkavalle Haukiputaantielle. Alakyläntie ei missään nimessä kuulu suosikkipätkiini raskaan liikenteen, 1cm leveiden penkereiden ja liian läheltä ohittavien autojen vuoksi.
No en tiedä kaipaisiko, kun ei tuolla taida paljon muuta kevyttä liikennettä olla kuin maantiepenoja ja niillehän se klv ei kelpaa.

maantienässä
10.06.2015, 13.44
kyllä sille käyttöä varmasti olisi niin Kuivasjärven kuin Alakylän päädyissä ainakin. Ja ihan käytännön syistä on turvallisempi ajaa tienreunaa kuin klv:llä yrittää selviytyä hengissä ylipitkistä koirantalutushihnoista sun muista eli ihan sen takia käytän maantietä

nopsako
10.06.2015, 13.47
Komppaan incbuffi, että nekin rahat vois käyttää johonkin parempaan kohteeseen. Ne kerrat ku oon sitä rullannut niin onhan siinä pikku pelko persiissä, että koskahan kolahtaa. Tähän asti ihan asiallisesti ihmiset ohittaneet.

Se mitä tulee pyörävihaajiin niin ei niile järki, fakta tai esimerkit riitä perusteluiksi. Aina on jollain se YKSI esimerkki tilanteesta kuin tilanteesta. Eikä ne tajua sitä, että samat pyöräilijät, tai maantiepenat, succistelijat ovat myös autoilijoita siinä missä muutkin. Osa saattaa ajaa jopa isompaakin ajoneuvoa. Mä oon luovuttanut näiden vänkääjien suhteen ja toivon, että nämä tyypit eivät edusta enemmistöä.


Sent from my iPhone using Tapatalk

tapna
10.06.2015, 13.57
Komppaan incbuffi, että nekin rahat vois käyttää johonkin parempaan kohteeseen. Ne kerrat ku oon sitä rullannut niin onhan siinä pikku pelko persiissä, että koskahan kolahtaa. Tähän asti ihan asiallisesti ihmiset ohittaneet.

Turha sinänsä rakennella kevareita maanteiden laitoihin, kun leveämpi piennar ajaisi saman asian. Sen sijaan tärkeämpää olisi panostaa pyöräilyinfraan siellä, missä enemmistö heistä liikkuu.

ilmora
10.06.2015, 14.25
Turha sinänsä rakennella kevareita maanteiden laitoihin, kun leveämpi piennar ajaisi saman asian. Sen sijaan tärkeämpää olisi panostaa pyöräilyinfraan siellä, missä enemmistö heistä liikkuu.

Leveä piennar ratkaisisi aika monta muutakin liikenteessä hiertävää ongelmaa... Itse tykkään ajaa enemmän hyväpientareisella maantiellä kuin kelveillä. Eihän kukaan osannut esimerkiksi 10 vuotta sitten ennustaa nykyisenkaltaista mopoautojen suosiota?

Ja minusta olisi ensisijaisen tärkeää, että sekä pyöräilypiireissä että Autoliitossa ja mitä niitä nyt onkaan ymmärrettäisiin se seikka, että hyvä sekä turvallinen liikenneinfra on meidän kaikkien etu. Tälläinen vastakkainasettelu on aivan turhaa ja sillä olisi iso imagoetu kaikille pyöräilijöille mikäli infran kehittäminen sekä kunnostaminen olisi meidän kaikkien yhteinen päämäärä.

E-Cruiser
10.06.2015, 17.15
Miksi muuten maantiepyöräilijä on nykyään ihmiskunnan suurin vihollinen?

Älkää nyt liioitelko, toisiksi suurin lienee kyllä. Vähällä pääsevät vielä sähköpyöräilijöihin verrattuna. Mutta niinhän tää menee, autoilijat vittuilee maantiepyöräilijöille, pyöräilijät vittuilee sähköpyöräilijöille, ja sähköpyöräilijät luoja ties kenelle, jos kellekään. Jokainen etsii kohteen, jolle kaataa paskaa niskaan. Tragikoominen teatteri kaiken kaikkiaan tämä meidän trafiikki.

plr
10.06.2015, 19.35
Juuei ole ollut tarvetta sähköpyörällä siirtää negatiivista palautetta eteenpäin, kun sitä ei ole tullut. Sen sijaan hymyssä suin katselin alkuviikosta aamulla, että onpa kaunista luontoa ja kiva työmatkareitti. Nopeampi vaihtoehto autolla motarilla ei ole ollenkaan niin hauska. :)

kevlar
10.06.2015, 22.45
Miksi muuten maantiepyöräilijä on nykyään ihmiskunnan suurin vihollinen? Onko sillä väliä minkä sortin mankelilla tien vierustaa sotkee? Samaa tietä kulkevat lapset, mummot, papat, succistelijat, mopoautot ja kaiken maailman skootterit, mutta vain succistelijalle tööttäillään, näytetään keskaria ja ajetaan niin läheltä, että sentin korjaus ajolinjassa aiheuttaa törmäyksen. Ihan yhtä paljon joutuu sitä Helkamaa tai Jopoa väistämään, joten en ymmärrä. Yleensä enemmän pyöräilevät osaavat ryhmittyä liikenteessä ja näyttää käsimerkit sun muut viittomat, joten luulisi tämän palvelevan myös muita tiellä liikkuvia ihmisiä.

En tiedä menikö nyt off topic, mutta tässä oma avautumiseni aihetta liipaten :)

Tohtisinpa väittää että ei ihan näinkään, ei se (juuri)kenenkään mielestä sentään se suurin vihollinen ole. Mutta onhan maantiepyöräilijöiden asenteessa paljon samaa kuin moottoripyöräpuolella näiden bombereiden, pukataan kolmen pyörän rintamana päin kun lastenvaunuja työntää, näyttäen että täältä tullaan ja muut sivuun. Toki törmäykseen asti ei koskaan mutta siinä päälletulossa on semmoista uhoa. Ymmärrän senkin että sillähän saadaan itselle niitä senttejä raivattua ja monesti varmaan tarvitaankin, mutta se osa joka tätä harrastaa, muokkaa sitä asennetta että maantiepyöräilijä on se ihmiskunnan vihollinen.

Enduromoottoripyöräilijät ja ratsukot tuntuvat kans olevan sotasillaan varsinkin niin päin että hevosfoorumeilla tuntuu että kaikki enskamiehet pitäs viedä kaasu-uuniin. Itse kun kys. hommissa kohtasin hevosen, laskin kaasun tyhjäkäynnille ja suoritin ohittamisen niin rauhassa ettei sitä hevosta säikytä. Koskaan en keskisormea nähnyt vaan hyvinkin iloista moita sieltä tuli. Myöskään polkupyöräillessä en ole henk. koht. törmännyt minkäänlaisiin hyökkäyksiin, tämä taas johtuu todennäköisesti heikosta fysiikasta seuraavasta pienistä vauhdeista...:o

The flying Chocobo
11.06.2015, 07.53
Minä vähän ihmettelen tätä "maantiepyöräilijän asennetta" - siis yleensä väitetään että ne kuvittelee olevansa luomakunnan kruunuja jne. Minä en ole kyllä minkäänlaista ylimielistä asennetta huomannut, noudattavat vielä keskimäärin liikennesääntöjakin paremmin kuin tavispyöräilijät (ja näyttävät mokomat hyvin vielä suuntamerkkiäkin). Saattavatjopa kysyä pyörää taluttavalta onko kaikki hyvin. Tuleeko tämä nyt siitä, että porukoilla tuntuu olevan hauskaa liikuntamuotonsa kanssa ja kimppakivaa vielä? Sehän on meillä no no, joukkoon ei saa kuulua. Ilmeisesti se, että kolmeakymppiä etenevä porukka on hiukan vaikeampi ohittaa kuin kävelijä saa monelle verenpaineen koholle. Vihataanko traktoreita ja kaikenmaailman puimureita samalla tavalla. Nehän yhtä lalla tukkii tien. Omalla työpaikalla en (onneksi) vielä ole törmännyt pyörävihaajiin, päinvastoin asenteet olleet jokseenkin suopeat.

pekoni
11.06.2015, 08.21
Suomen (tie)liikenteessä kuuluu vihata kaikkea oman matkan hidastamista. Oli kyse sitten, pyöräilijöistä, mopoautoista, karavaanareista, isoista rekoista, liikennevaloista, jalankulkijoista suojatiellä, töyssyistä jne. Nopeampi saa aina olla kiukkuinen hitaamalle. Enemmän ehkä kysymys on siitä, että suomalainen tienkäyttäjä kokee olevansa se luomakunnan kruunu, joka on aina "minä itse"-asenteella liikenteessä.

Hääppönen
11.06.2015, 08.27
Valitettavasti en ihmettele maantiepyöräilyn vihaajien olemassaoloa. Jos aktiiviharrastajien joukossakin löytyy succis-fobiassa eläviä, jotka syytävät vuodesta toiseen pas*aa trikoopyöräilijöiden päälle, niin miksei sitten läskiintyneiden tavisten joukostakin. Surullista.

To_Ok
11.06.2015, 14.48
Minulla on eräs tuttu joka möyhöää jatkuvasti samaan malliin tasan kaikista pyöräilijöistä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kyllä se siitä aina sitten hiljenee kun jaksaa muistuttaa, että mitäs sitten sanotaan jos joku samanlainen mulkku jyrää hänen tyttäriensä yli suojatiellä? Turhaa trollaamista koko touhu.

Ja mitä sukkiksiin tulee niin en toisaalta ihmettele asennetta ollenkaan... vaikkakaan en usko, että se on mitenkään suuri osa näistä kiitureista jotka liikenteessä törttöilevät. Kaupunki alueella ärsyttää välillä itseäkin se koko muun liikenteen hämmentäminen kun hypitään varoittamatta kevleiltä ajokaistalle ja takaisin ja pujotellaan muun liikenteen välissä tuhatta ja sataa tasan mistään liikennesäännöistä välittämättä. Pidetään se lenkkivauhti jossain muualla kuin aamuruuhkassa pliis :p Onneksi itse olen täydellinen. Se ootte te muut jotka pilaatte mun maineen ;)

nopsako
11.06.2015, 16.25
^kuulostaa menestyvältä TMT-tykiltä! [emoji106]


Sent from my iPhone using Tapatalk