PDA

Näytä tavallinen näkymä : Fillarointiseuraa.



Celeste
01.01.2015, 14.15
Hei ja hyvää uuttavuotta kaikille.
Uusi jäsen tässä esittäytyy. Syy foruumiin rekisteröitymiselle on sen verran "yleismaailmallinen", että kirjoitan esittelyni ja asiani "off-topic" säikeeseen.
Olen alle 50-vuotias nainen vailla liikunnallista seuraa. Ystävättäreni mies antoi vinkin tästä sivustosta, koska epäili joidenkin täällä kirjoittavien miesten olevan ns. täysipäisiä ihmisiä. Uskon näin itsekin.
Löysin liikuntaharrastuksen ilon muutama vuosi sitten, eroni jälkeen. Jäi aikaa itselle lapsieni kasvaessa enempi omiin juttuihinsa. Juoksin ensimmäisen puolimaratonikin viime kesänä. Ravintoloista en jaksa ystäviä etsiä ja treffisivustot jotenkin vierastuttaa. Löytyisiköhän täältä lenkkiseuraa ja pyöräilyynkin tarkemmin opastavaa herrasmiestä. Ystäväni mies kehoitti minua olemaan täällä rehellinen ja kertomaan itsestäni myös seuraavia piirteitä: Olen vaalea, hoikka mutta naisellinen, omilla toimeen tuleva, huumorintajuinen ja ystäviä arvostava nainen. Nämä edelliset kirjoitin pakotettuna ja toivon, etten kuulosta itserakkaalta koska sellaista kuvaa en tahdo itsestäni antaa.
Asun Porvoossa mutta liikun myös Helsingissä ja Turussakin. Toivon foorumilaisten pidättäytyvän tämän viestin julkiselta repostelulta. Sellaista suunnittelevat voivat siirtyä takaisin suomi 24- sivustolle. Asiasta aidosti kiinnostuneet voivat jatkaa lähettämällä yksityisviestejä. Ja toivon varattujen jatkavan tai aloittavan fillarointia omien rakkaidensa kanssa.

Ystävällisesti toivoo: Celeste.

Halloo halloo
01.01.2015, 14.33
Tervetuloa foorumille.
Jos haluat lähteä yhteislenkille, niin katsasta nämä:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/forumdisplay.php?62-Yhteislenkit-ja-ajoporukat

Ajoporukoihin yleensä toivotetaan tervetulleeksi. Yhteislenkeistä löytyy myös naisten vetämiä porukoita, joille miehetkin saavat osallistua.

supertele
01.01.2015, 14.48
Jep, sekaan vaan. Jos fillaroiva seura kiinnostaa, niin mukaan vaan yhteislenkeille. Porukassa polkiessa on helppo vääntää juttua ja tauoilla vielä rauhallisemmin - samalla voi tarkistaa sormustilanteen, jos ajaessa sattuukin olemaan hanskat kädessä. Ja kun herrasmiehiltä kyselee lenkeillä pyöristä ja tekniikasta, niin ei ainakaan tule kiusallisia hiljaisia hetkiä. Naisväelle tuntuu auttajaa ja neuvojaa riittävän :). Jos ei muuta, niin aina voi kysyä, että saako italialaiseen pyörämerkkiin laittaa S-merkkisiä osia.

Ja jos ei justiinsa satu porukassa sopivaa sinkkumiestä olemaan, niin ainahan joku tuntee jonkun, jolle kahdenkeskinen lenkkiseura kelpaisi.

VesaP
01.01.2015, 15.35
Täällä asiaan liittyvää keskustelua ;)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?41289-Onko-tullut-py%F6r%E4piireist%E4-pariskuntia
(http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?41289-Onko-tullut-py%F6r%E4piireist%E4-pariskuntia)
Kantsii ainakin olla varovainen jos erehtyy kommentoimaan vastakkaisen sukupuolen palstalaisen ottamia ajokuvia täällä foorumilla. Käy vielä ohrasesti... :eek:

Kiovan Dynamo
01.01.2015, 17.04
Ylipäätään pyöräilijäpoikien kannattaa pysyä erossa tyttösucciksista. Ne on vaarallisia. :eek:

tempokisu
01.01.2015, 19.00
Toivottavasti etelän yhteislenkkeilijät on herrasmiesmäisempää seuraa kun tamperelaiset. Jotka saattaa jättää naiskuskin "sinne jonnekin", itketyttää matkan aikana tai jo heti alkumatkasta yrittää pudottaa.
Oli siellä pari herrasmiestäkin, mutta niitten piti sitten olla mukana turvamiehinä.

Postauksesi kohta ..."epäilee täällä olevan täyspäiväisiä..". Epäily on epäily, ei tieto, ikävä kyllä ( tämä toki vaan oma havaintoni kun täällä kymmenen vuotta jo oon ollu..)

Kaikkea hyvää,

t.tempokisu

ps. mä tiedän yksi fillaristi joka hyvinkin on susta kiinnostunu, hän varmaan alkaa ite kirjoitella sulle...:rolleyes:

BONK
02.01.2015, 10.53
Kannustetaanpa nyt kuitenkin! Mielestäni oikein tyylikäs ilmoitus ja mikäli olisin kohderyhmässä, ottaisin jonotusnumeron lisätietojen toivossa ja olen varma, että yksityisviestipuolella on taatusti kuhinaa. Kihlajaiskahveille tulee sitten esittää avoin kutsu koko foorumille :) Tempokisulle oikolukuvinkkinä, että aloittaja puhuu "täysipäisistä" ei "täysipäiväisistä" foorumilaisista, nuo kaksi asiaa kun eivät välttämättä ole synonyymeja.

VesaP
02.01.2015, 11.09
olen varma, että yksityisviestipuolella on taatusti kuhinaa.

Tuo 50 maksimiviestin raja vaan tulee äkkiä vastaan kun se pitää sisällää niin lähetetyt kuin vastaanotetutkin viestit. :seko:

ilmora
02.01.2015, 13.10
Onkohan kukaan vielä suunnitellut Tinderin vastinetta fillaristeille?

Hartsa69
02.01.2015, 13.30
^ Siinähän olisi kai kuva mankelista, ja jos se on rumanvärinen, ei käy.

ilmora
02.01.2015, 13.40
Ja samalla maantiefilolla ajava voi nyrpistellä nenäänsä crossareille ja maastureille, ellei sitten ole poikkeuksellisen flexible. Läskipyöriä nyt ei kukaan muu deittaa kuin toinen läskipyöräilijä.

H.Brooks
04.02.2015, 13.31
Olen tuon Celesten ystävä ja ihmettelen kun ei hänelle ole viestejä tullut. Joku menee nyt onnensa ohi oikein suhahtamalla. Ei meinaan tarvitsisi seuraa häpeillä.

VesaP
04.02.2015, 13.36
Olen tuon Celesten ystävä ja ihmettelen kun ei hänelle ole viestejä tullut. Joku menee nyt onnensa ohi oikein suhahtamalla. Ei meinaan tarvitsisi seuraa häpeillä.

Kaikilla vapailla äijillä menee aika kaikenmaailman FTP:den laskemiseen ja speksaamiseen, unohtuu oleellinen että onko se ftp vai joku muu se elämän juttu...! :seko:

H.Brooks
04.02.2015, 13.45
Niin, olisihan se varmaan kauheeta ajellla kevättä kohti urheilullisen kauniin naisen kanssa jos wattituotto lenkillä olisi väärä.

VesaP
04.02.2015, 13.52
Niin, olisihan se varmaan kauheeta ajellla kevättä kohti urheilullisen kauniin naisen kanssa jos wattituotto lenkillä olisi väärä.

Joo, kuulostaa ihan älyttömältä tuommonen. Parempihan se on yksin vetää räkä poskella niin pysyy reeni oikeissa prosenteissa FTP:stä. :D Tietysti sitä voisi käydä ensin ajelee daamin kanssa "maisemia" katsellen ja SIT vetää päälle oman _oikean_ reenin jos sikseen tulee, mutta ehkä se on joistakin liian vaativaa ja vaivalloista. :seko:

Disclaimer: Tietysti se daamin wattituotto voi olla sitä luokkaa huonossa tapauksessa että se "maisemien" katselukin alkaa tuntuu jossain vaiheessa reeniltä, kovalta reeniltä jo kun yrittää roikkua maisemien katseluetäisyydellä... Vai mitä KD?

J.F
04.02.2015, 14.11
Terve!

Jos kimppalenkit kiinnostaa niin Porvoon Ikämiehet ajavat välillä myös asfaltilla! Tuo paikkakunta kun näyttää natsaavan! :)

Ei muuta kuin kirjoittelemaan meidänkin säikeeseen jonka löydät tuolta "Yhteislenkit ja ajoporukat" osion alta! Lenkkiseuraa sieltä varmaan löytyy.


P.S Siinäkin porukassa on todistetusti tapahtunut parinmuodostusta! :)