PDA

Näytä tavallinen näkymä : Uusi talviharrastus, diy-pyörä

jepperi
10.08.2014, 15.38
Moi,

kirjoitan ensimmäistä viestiäni foorumille. Pyöräilyä tullut harrasteltua aktiivisemmin nyt muutama vuosi ja nyt ollaan siinä pisteessä että ensimmäinen itse kasattu pyörä olisi ajatuksena koota. Käytännössä lähden hommassa liikkeelle nollapisteestä tietotaidon osalta, tähän mennessä kokemusta on lähinnä renkaan vaihdoista ja jarrupalojen säätämisestä.

Haaveena olisi talven aikana kasata hintalaatusuhteeltaan kelpoisista osista pyörä joka olisi jotain tämän suuntaista:
http://www.leveledmag.com/wp-content/uploads/2012/11/98_large.jpeg

Renkaat lienee koko 28"/29", leveyttä saa olla reilusti. Hydrauliset jarrut ja napavaihteisto tekniikan puolesta tavoitteena. Ketjut saa olla ihan perinteiset, mutta jos hinta osuu kohdilleen niin miksei jotain muutakin.

Tavoitteena olisi selvitä alle 2000€ budjetilla. Kuulostaako realistiselta?

Olen melko kiireinen, eikä aikaa kasailuun ole muutamaa tuntia enempää viikossa, joten olen antanut itselleni aikatauluksi koko talven, ettei homman kanssa tarvitse pitää turhaa kiirettä. Kasaamisesta on tarkoitus pitää myös blogia, ajatuksella "kuinka aloittelija aloittaa oman pyörän rakentamisen".

Homma lienee syytä aloittaa rungon hankkimisesta. Onko jollain foorumilaisella jo hyviä vinkkejä, mistä voisi hankkia kuvan kaltaisen rungon ja siihen etuhaarukan? Google ja Ebay tutkittu alustavasti, ameriikan puolelta ei taida kannattaa tilata, joten eurooppalaiset vaihtoehdot olisi mieleen ja vielä parempi jos tavaraa löytyisi jostain suomalaisesta puljusta joka voisi jopa auttaa muiden osienkin kanssa jatkossa. :)

Kaikenlaisia kommentteja projektiin liittyen toivon tähän ketjuun!

nure
10.08.2014, 18.17
Eipä kovin vaikealta projektilta kuullosta ja budjetti aika väljä joten onnea vaan sopivalle rungon metsästykselle, esim. RoadRat vois olla sopiva...

jepperi
10.08.2014, 21.04
Kiitos vinkistä, kävin tutkimassa Roadratin ja saman valmistajan muut rungot mutta ei löytynyt sellaista mikä olisi miellyttänyt silmää. Tuossa alkuperäisessä kuvassa on aika lähelle sama runko kuin Lynskey Cruiser -mallissa jota on joskus myyty mutta sitä ei näytä löytyvän enää mistään :(

Projektista en haluakaan turhan haastavaa näin ensimmäisen pyörän kasauksessa, ajatuksena on lähinnä perehtyä aiheeseen sitä mukaa kun pyörä etenee. Varmaan osien valinnassakin kriteerit tiukentuvat sitä mukaa kun tieto lisääntyy ;)

Näyttää siltä että täällä on aktiivista porukkaa joka auttaisi aloittelijaa pääsemään alkuun, hienoa.

twentyniner
10.08.2014, 21.10
Trek, en tiedä mistä löytyisi runkosettiä: http://www.trekbikes.com/fi/fi/bikes/2012/archive/trek/sawyer/#/fi/fi/archive-model/details?url=fi/fi/bikes/2012/archive/trek/sawyer

Näitä löytyy taaloilla :) http://blacksheepbikes.com/

Ja näitä http://www.jonesbikes.com/ http://www.singlespeed.nl/catalog/index.php?cPath=36_140

jepperi
10.08.2014, 21.53
Kiitos twentyniner. Blacksheepbikes, jonesbikes ja singlespeed.nl tarjosivat runkoja jotka ylittävät kyllä budjetin, mutta hienoja ovat! :)

Trekin runko on passelin näköinen, mutta sitä ei tosiaan löydy mistään pelkkänä runkona. Ehkä jos käytetty sattuisi vastaan, jonka maalauttaisin sitten, voisi käydä tuohon.

Trekin malliin tutustuessa tuli vastaan tällainen Feltin setti:
http://www.feltbicycles.com/USA/2014/Bikes/Cruiser/-Canvas-Frame-Kit/-Canvas-Cruiser-Frame-Kit.aspx
Tuo on Cruiserin framekit ja osa setin tavaroista jäisi käyttämättäkin, mutta lähinnä tuon löytyessä tuli mieleen että miten paljon tuollainen Cruiserin runko eroaa perinteisestä ja voisiko tuommoista mahdollisesti käyttää tässä projektissa?

twentyniner
10.08.2014, 22.04
http://www.ebay.de/itm/Trek-Sawyer-29er-2012-48cm-Herren-Fahrrad-MTB-/331261633593?pt=Sport_Radsport_Fahrrad_Anh%C3%A4ng er&hash=item4d20bb6439#ht_661wt_1105

Kysy toimitusta suomeen tai hae lentokoneella :)

Tuon cruiserin haarukoiden leveys?

Hanki kunnon runko ja siihen sitten rahojen mukaan palikkaa. Putkiosissa yms. voit helposti säästää. Hyvää käytettyä osaa on pilvin pimein tarjolla. Mielestäni ei ole mitään järkeä ostaa parin sadan euron runkoa ja siihen sitten ripustella isolla rahalla osia. Mielummin kunnon runko, mikä kestää "aikaa" ja miellyttää itseään pidempään.

J.F
10.08.2014, 23.06
Ja valitettavasti on todettava että sitten kun sulla on kaikki osat niin itse kokoaminen ei montaa tuntia kestä. Menee yllättävän sutjakkaasti koska loppujen lopuksi ei siinä montaa osaa ruuvata kiinni toisiinsa!

twentyniner
10.08.2014, 23.23
Eli paljon rahaa, vähän hupia :)

twentyniner
10.08.2014, 23.38
http://stoogecycles.co.uk/ tässä olisi hieno ja mahtuisi budjettiin?

jepperi
11.08.2014, 09.38
http://www.ebay.de/itm/Trek-Sawyer-29er-2012-48cm-Herren-Fahrrad-MTB-/331261633593?pt=Sport_Radsport_Fahrrad_Anh%C3%A4ng er&hash=item4d20bb6439#ht_661wt_1105

Kysy toimitusta suomeen tai hae lentokoneella :)

Tuon cruiserin haarukoiden leveys?

Hanki kunnon runko ja siihen sitten rahojen mukaan palikkaa. Putkiosissa yms. voit helposti säästää. Hyvää käytettyä osaa on pilvin pimein tarjolla. Mielestäni ei ole mitään järkeä ostaa parin sadan euron runkoa ja siihen sitten ripustella isolla rahalla osia. Mielummin kunnon runko, mikä kestää "aikaa" ja miellyttää itseään pidempään.

Tuo cruiser-runko ei vakavassa harkinnassa ollutkaan, lähinnä kiinnosti erot noissa muihin verrattuna. Olet varmasti oikeassa että runkoon kannattaa panostaa ja näin olisi tarkoitus tehdä. Tuosta Saksan Trekistä pitää kysellä, tosin tässä vaiheessa ainakin tuntuu vähän oudolta ostaa kasattu pyörä ja purkaa se osiin :) Ei ainakaan kannata koekäyttää, jos pyörä onkin liian hyvä :D

jepperi
11.08.2014, 09.40
Kiitos jälleen twentyniner, nyt taisi napata tämän stoogecyclesin kohdalla. Pitää perehtyä asiaan illalla töiden jälkeen vielä lisää, mutta näyttäisi aika lähelle sellaiselta rungolta mitä olen kaavaillut, eikä hintakaan ole pilvissä.

jepperi
11.08.2014, 09.43
Ja valitettavasti on todettava että sitten kun sulla on kaikki osat niin itse kokoaminen ei montaa tuntia kestä. Menee yllättävän sutjakkaasti koska loppujen lopuksi ei siinä montaa osaa ruuvata kiinni toisiinsa!

Joo, noinhan se varmaan juurikin on että itse kasaaminen ei lopulta kovin kauaa ota. Tosin aloittelijana siihenkin saa varata vähän enemmän aikaa. Suurin aika tässä projektissa on tarkoitus käyttää osiin perehtymisessä ennen tilaamista. Osat tilaan varmaan yksitellen syksyn / talven mittaan.

J.F
11.08.2014, 09.45
Näinhän se on että speksailuun se aika menee, ei kokoamiseen.

T. Nimim. Itse pettynyt kokoamisen nopeuteen. :)

adrianus
11.08.2014, 15.47
Kiitos jälleen twentyniner, nyt taisi napata tämän stoogecyclesin kohdalla. Pitää perehtyä asiaan illalla töiden jälkeen vielä lisää, mutta näyttäisi aika lähelle sellaiselta rungolta mitä olen kaavaillut, eikä hintakaan ole pilvissä.

Tossa ei ole sitten vaakadroppia, eli joudut käytämään jonkinlaista ketjunkiristintä, jos meinaat napavaihteisen tehdä. Imo ne kiristimet vaikuttaa aika paljon ulkonäköön...

Salomo
11.08.2014, 15.56
Tossa ei ole sitten vaakadroppia, eli joudut käytämään jonkinlaista ketjunkiristintä, jos meinaat napavaihteisen tehdä. Imo ne kiristimet vaikuttaa aika paljon ulkonäköön...

Stoogessa on EBB, eli ei tarvetta kiristäjälle.

nure
11.08.2014, 17.56
Kannattaa aina muistaa se että kun alkaa osia etsimään niin aina tulee vastaan parempaa ja mielenkiintoisempaa ja budjetti karkaa helposti... Aikoinaan halpaan, tonnin titaanirunkoon piti rakentaa edullinen pyörä mutta kuinkas kävikään...

hartsu
11.08.2014, 21.35

Tossa se nyt näytti karkaavan jo heti lähdössä.:rolleyes:

jepperi
11.08.2014, 22.22
Stoogessa on EBB, eli ei tarvetta kiristäjälle.

Kiitoksia hyvistä pointeista, pitää perehtyä tosiaan tuohon runkoon nyt vielä tarkemmin ja lähteä sitten selvittämään sille yhteensopivia osia.

jepperi
11.08.2014, 22.24
Tossa se nyt näytti karkaavan jo heti lähdössä.:rolleyes:

Juurikin näin näytti käyvän, Stoogen framesettin kuitenkin on käsittääkseni ihan kilpailukykyinen hinta/laatusuhteessa ja menee tuohon 2000€ budjettiin, vai mitä? Framesetin hintahan on siis noin 615 euroa kotiovelle.

J.F
12.08.2014, 07.11
Ihan ok hintainen runkosetti on. Koska et tarvitse mitään kallista keulaa tuohon lisäksi niin voi hyvinkin olla että pysyt budjetissa. Se riippuu lähinnä siitä minkälainen kulukuri sulla on osien kanssa. Kuten tuossa aikaisemmin naurettaisiin mainita niin helpostikin siinä käy niin että ostaa aina sitä "pikkasen fiinimpää" osaa ja sitten budjetti paukkuu! Varsinkin jos ostelet osia tipottain koko talven aikana.

jepperi
12.08.2014, 19.55

Kulukurin pitävyyden näen sitten talven mittaan, mutta tavoite olisi pitää loppuhinta tuossa 2k€ alapuolella. Mutta jos jotain "spesiaalia" löytyy mikä on must-have niin sitten paukutellaan budjetin raameja :)

hartsu
12.08.2014, 23.54
Kyllä se vähän pakkaa vaan lähtemään käsistä, itse kokosin sellaisen halvan sinkulan lyhyitä pyrähdyksiä varten. Sellaisen jota voi pyöräsuojassa pitää niin ettei mitään suurta vahinkoa tule vaikka sen joku sattuisi sieltä viemään tai huvikseen rikkomaan.

Runko oli kyllä halpa mutta sitten kun muita osia tilailin niin yllättävästi rupesi hintaa kertymään.
Kunnon vanteet piti tietysti olla ja napadynamo rumpujarrulla eteen, pari vaihdettakin olis kiva olla joten Sramin Automatix taakse. Eihän sellaisia kiekkoja missään myydä eli piti itse kasata, hintaa tuli jo sen verran että kiekkojen hinnalla olisi kaupasta jo saanut tuohon käyttöön sopivan pyörän.
Ja runko oli kamalan värinen eli se meni pulverimaalaukseen. Tähän sitten päälle kammet, stemmi, satulaputki, satula, tanko, lokarit, kummit, ohjauslaakeri, polkimet... Johan alkoi tulla hintaa, (mutta tuli myös perhanan hyvä pyörä).

jepperi
13.08.2014, 16.13
Seuraavana olisi varmaan fiksuinta kartoittaa tuohon runkoon sopivat keskiö ja kampisarja sekä navat eteen ja taakse? Hyviä ajatuksia miten kannattaa lähteä liikkeelle, tähän mennessä lähinnä surffattu kauppojen valikoimia läpi ja tutustuttu valikoimiin, mutta jostain pitäisi tarttua nyt kiinni että millä kriteereihin lähdetään haarukoimaan tähän projektiin sopivat osat...

twentyniner
13.08.2014, 16.35
Nyt laitat hiukan itselle ( ja meille ) ylös mitä haluat pyörältäsi. 1x10 vaihteet? Shimanoa vai Srammia. Kuinka leveää rengasta alle, vannetta/ kiekkosettiä sen mukaan. Laitetaanko 100e putkiosat vai +300e? Talven mittaan tarjouksia kyttäämällä saa osista helposti lähes kolmanneksen pois hinnoista.

jepperi
13.08.2014, 20.44

En ole tarpeitani osannut alkuperäistä viestiäni enempää vielä tarkentaa: "Renkaat lienee koko 28"/29", leveyttä saa olla reilusti. Hydrauliset jarrut ja napavaihteisto tekniikan puolesta tavoitteena. Ketjut saa olla ihan perinteiset, mutta jos hinta osuu kohdilleen niin miksei jotain muutakin."

Vaihteita se max 10, mutta enemmän kuin 3. Ilmeisesti eri valmistajilla on näissä vähän eri määrät. Tuo runko lienee tehty 28 renkaille ja leveys niille saa olla niin paljon kuin runkoon vaan leveyttä menee. Selvensikö nämä tiedot? Olen sen verran tosiaan noviisi että en osaa vielä mitään päättää lukkoon vaan joudun perehtymään kunkin osan ominaisuuksiin ja eroihin sitä mukaa kun kartoitan vaihtoehtoja. Esim Shimanon ja Sramin erot ei ole mulle selkeät, molemmilla lienee se twist-vaihde, joka olisi toiveena. Mitähän eroa itse vaihteilla on Shimano/Sram, hinta varmaan ainakin?

Ehkä pyörän käyttötarkoitus olisi hyvä mainita, eli olisi tulossa kevyeen satunnaiseen maastoajeluun ja sitten pääasiassa lähinnä cruisailukäyttöön. Jos osoittautuu oikein hyväksi niin voi mahdollisesti korvata nykyisen työmatkapyöräni.

jepperi
13.08.2014, 22.11
Okei, nyt on hieman tutkittu tuota hubgear-maailmaa ja haluttavin vaihtoehto olisi Sram G8 ja eteen D7 Dynamo. Hintoja / myyjää en vaan löydä mistään. Shimanokin varmaan kelpaisi mutta enpä äkkiseltään löytänyt niidenkään hubgeareja verkkokaupoista. Tähän olisi vinkit tervetulleita :)

Noihin pitäisi sitten ilmeisesti etsiä täsmäävä keskiö ja kammet?

rjrm
13.08.2014, 22.50
Osta valmis pyörä. Jos pitää olla napavaihde niin Alfine tai Rohloff. Esim Rosella on aika hyviä paketteja ollut joskus.

jepperi
13.08.2014, 23.31
Osta valmis pyörä. Jos pitää olla napavaihde niin Alfine tai Rohloff. Esim Rosella on aika hyviä paketteja ollut joskus.

Kiitos vinkeistä, valmiita pyöriä löytyy jo nurkista, ajatuksena on nyt kasata pyörä itse ja perehtyä samalla eri osiin syvällisemmin. Siksi olenkin kysellyt täällä ihan perusasioita, kun tälläiselle aloittelijallekin näyttää täällä olevan onneksi auttajia. :)

Alfinen ja Rohloffien vaihtoehdot tuntuivat olevan budjettiin nähden aika hinnakkaita, arvelisitko että kokonaisuus pysyy alle 2K€ noilla seteillä (itse tutkin aiemmin noita ja päättelin että ovat vähän turhan hinnakkaita)? Mikä on tuo Rose, jonka mainitsit?

jepperi
14.08.2014, 11.53
Kiitos rjrm, viestisi perusteella tutkailin vielä noita Alfineja ja 11-vaihteista settiä saa nyt aika halvalla, noin puoleen hintaan ovh:sta. Tuolla kulut pysyy vielä kurissa :)

Nyt tartteis opetella että mitä kaikkea pikkupalikkaa tarvitaan että tuo Alfine saadaan kiinni Stoogen runkoon :D