PDA

Näytä tavallinen näkymä : Oriveden (ja lähiseudun) kuvarastit



Sariis
17.07.2014, 20.12
Kokeillaan tällä avauksella jos vaikka saataisiin porukkaa liikkeelle. Kuvarasteja siis etsitään - sääntöjä voidaan muokkailla innostuksen mukaan!

Ensimmäinen ottaa jostain suhteellisen helposti tunnistettavasta kohteesta kuvan, jossa myös pyörä näkyy, ja laittaa tänne foorumille.
Seuraava innokas käy samassa paikassa ja todistaa paikallakäynnin ottamalla oman kuvan (samasta paikasta) jossa pyörä taas näkyy. Helpotetaan sen verran, että maastokohteista kelpaa selfiekin, kunhan paikka on tunnistettavissa ;=). Kuva laitetaan foorumille jos ei kukaan muu ehdi ensin.
Sen jälkeen on oikeutettu laittamaan uuden kuvan seuraavasta paikasta, mieluiten aika nopealla aikataululla. Ja kuvatarina jatkuu...
Aluerajaus on suunnilleen Orivesi - Juupajoki (laajennetaan tarvittaessa)
Kuvien täytyy olla tuoreita. Ei siis vanhoja kuvia arkistosta.
Kuvasta saa antaa vihjeen muutaman päivän (tai viikon...) kuluttua, jos kukaan ei sitä ennen ole hakenut rastia.
Maksimisiirtymä rastilta 10km seuraavalle rastille.



Sääntöjä voidaan muutella - kuvat voivat olla maanteiden vierestä tai metsästä, kunhan tunnistettavuus säilyy.

Ja tästä lähtee, ensimmäinen kuvarasti:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13695&d=1405619732

Tältä siis näyttää nk. yhdysreitti Pieneläinhautausmaan ja Paltanmäen välillä (saa nähdä minne asti levennetään..??) - kiva ramppi tehty eli minäkin pääsen nyt helposti tuolle polun pätkälle... ;=)

Pexxi
17.07.2014, 20.58
Olisko 5 kilsaa parempi, kymmenen on aika paljon. Ja karttapaikalta vanhan kuvan paikka. Tee linkki - osoita sijainti.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?lang=FI

Pexxi
20.07.2014, 17.44
vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=377&map.y=315&e=358571&n=6839556&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13701&d=1405869681

uusi:

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13702&d=1405869704

Sariis
24.07.2014, 16.58
Vanha - Oriveden rautatieasema (siis entinen) radan takaa kuvattuna:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Vanha%2C+Oriveden+asema+radan+takaa&srs=EPSG%3A3067&y=6837948&x=360583&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13755&d=1406212476

Pysytään teemassa - uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13751&d=1406212328
ja toinen kuva ;=)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13754&d=1406212432

Pexxi
27.07.2014, 19.21
vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=321&map.y=291&e=360877&n=6839704&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13786&d=1406481162

uusi, kantsii pitää kiirettä:

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13787&d=1406481303

Sariis
28.07.2014, 19.31
Vanha:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=vanha&srs=EPSG%3A3067&y=6839857&x=360713&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13795&d=1406567362

Ja uusi - pysytään kylttiteemassa:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13796&d=1406567383

Sariis
09.08.2014, 18.11
Näytetään vähän lisää - pyörä tosin vaihtui.... Itse ajelen tuon kyltin ohi usein, joten ajattelin olevan helppo...?
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13903&d=1407600393

Pexxi
10.08.2014, 18.27
Minun paikalle ette parkkeeraa!
(http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=513&map.y=374&e=360531&n=6839608&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&showSRS=EPSG%3A3067&width=990&height=570&tool=merkitse&lang=fi)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13908&d=1407687611

uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13909&d=1407687630

Ei näköjään näy kuvat. Missähän oli taas kerran syy...

Pexxi
14.08.2014, 18.04
Ukaaseista huolimatta uskalsin mennä tonne, sen verran vihjettä.

Sariis
14.08.2014, 20.10
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=vanha&srs=EPSG%3A3067&y=6837879&x=360907&lang=fi

Tää oli paha - Venehjoeksi tuon olin tunnistavinani, mutta tarkka paikka oli hakusessa...."venesatama" ja taustalla näkyy purettua rautatiesiltaa, joka meni aikoinaan naulatehtaalle.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13920&d=1408039084

Uusi - tämä on helppo...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13921&d=1408039103

Sariis
20.08.2014, 18.52
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13972&d=1408553401

Pexxi
22.08.2014, 19.45
vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=490&map.y=390&e=360558&n=6839054&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&showSRS=EPSG%3A3067&width=990&height=570&tool=merkitse&lang=fi)

Aattelin että joku voisi hakea mutta eipä taida olla innostuneita?

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13976&d=1408729074

Uusi, tää on oikeasti tosi helppo kun käyttää vähän aivoja. Vähän pitää paineita laittaa...

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=13977&d=1408729171

Sariis
26.08.2014, 19.55
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=vanha&srs=EPSG%3A3067&y=6841968&x=360716&lang=fi

Aivoja käytettiin...Orivedellä Pieksämäen ja Haapamäen radat erkanevat ja vain toinen niistä on sähköistetty...eli tässä näkyi Haapamäen rata ysitien sillalta (=taitaa olla ainoa silta joka mahtuu km-rajaan... muutoin radalla on edelleen tasoristeyksiä), valkoinen rakennus kuvassa on vanha meijeri, jossa nykyisin myydään mm. Oriveden mustaa...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14019&d=1409074260

Uusi - kaverukset odottaa talvea - pääsis baanojen tekoon... :)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14020&d=1409074282

Pexxi
04.09.2014, 19.54
Tampparit (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=359297&y=6841684&sc=16000&text=Tampparit&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=359653&n=6841452&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14071&d=1409852869

Uusi, vähän vaikeampi?

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14072&d=1409852922

Sariis
08.09.2014, 20.03
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Vanha&srs=EPSG%3A3067&y=6845142&x=358765&lang=fi

Taipaleenraitin silta
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14107&d=1410198790

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14106&d=1410198757

lehtijussi
13.09.2014, 13.57
Mun vuoro! http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Lehdist%C3%B6n+takana&srs=EPSG%3A3067&y=6842851&x=359268&lang=fi
https://lh3.googleusercontent.com/-TFz_Z1TRY0M/VBQv-ASm6CI/AAAAAAAAEwk/Uf21rsMWpoA/w800-h559-no/005.jpg


Uusi rasti on maalaismaisemaa kivenheiton päässä keskustan sykkeestä

https://lh3.googleusercontent.com/-p1jks7_NX5I/VBQv-gWiiEI/AAAAAAAAEws/y-RYVh_HhK4/w800-h616-no/012.jpg

Pexxi
16.09.2014, 18.07
Jätetään paikka vielä kertomatta kun kolmas ketjun aktiivinen ei ilmeisesti tiedä mutta ehkä kuva helpottaa.

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14205&d=1410883301

Uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14206&d=1410883385

Sariis
16.09.2014, 18.55
Olisiko sama paikka...tuurilla löytyi...
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Latoja&srs=EPSG%3A3067&y=6840636&x=360980&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14207&d=1410886077

lehtijussi
16.09.2014, 19.17
Onhan se...
Toi uusi on kans melko vahvalla tuntemuksella helppo. Huomisen heiniä jos ei kukaan kerkee ensin.

lehtijussi
17.09.2014, 16.25
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6842690&x=359845&lang=fi

https://lh5.googleusercontent.com/-qJmTlAG4QD0/VBmZWeEfHfI/AAAAAAAAEyI/8KUaWMeZGv4/w800-h600-no/002.jpg


Uusi

https://lh4.googleusercontent.com/-qoN_ozoS3Ac/VBmZWlJenGI/AAAAAAAAEyM/B8BA6_iavyk/w800-h502-no/007.jpg

Sariis
18.09.2014, 21.09
Vanha: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=vanha&srs=EPSG%3A3067&y=6841718&x=360271&lang=fi
Eri suuntaan kuvattuna: takana näkyy remontissa ollut Keskuskoulu/Kultavuoren koulu eli vanha nimi/uusi nimi: syyslomalla koululaiset muuttavat parakeista tuonne...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14223&d=1411066693

Uusi - kohde saattaa muuttaa paikkaa, mutta tarkoitus on nimenomaan kuvata tuota nopeusnäyttöä...löytynee jostakin keskusta-alueelta :)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14224&d=1411066709

Pexxi
19.09.2014, 18.15
Ei taida rastin viejäkään enää tietää missä rasti on...

Sariis
19.09.2014, 19.53
Vähän piti laittaa haastetta...eiköhän tuo jostakin löydy, jollei ole yt-neuvottelujen uhri :)

Sariis
24.09.2014, 20.26
Liekö ollut talouden tasapainottamisohjelman ensimmäinen uhri...Nopeusnäyttö oli vielä torstaina illalla Teollisuustiellä ja kadonnut mystisesti perjantaina. Mitään havaintoja kadonneesta ei ole näkynyt. Huhujen mukaan saattaa olla pajalla korjattavakin, ei kuulemma enää lukemia näyttänyt...

Vaihdetaan siis rasti, tässä uusi (pahoittelut kuvan kehnosta laadusta):
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14263&d=1411582773

lehtijussi
25.09.2014, 16.42
Ei kummoinen kuva tääkään, oli kameran iso lipsahtanut tappiin...
Hotellin takana http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6841349&mode=rasta&x=360164&lang=fi

https://lh5.googleusercontent.com/-h4_UkVsQ2OQ/VCQmb5ni_FI/AAAAAAAAEyo/41a3i7DH-eY/w800-h600-no/1.jpg

Uusi rasti vähän lähempänä meikän kotia.

https://lh3.googleusercontent.com/-5DuTpMvu7fE/VCQmcMQlKeI/AAAAAAAAEys/JAHIgmGVo48/w800-h833-no/2.jpg

Sariis
28.09.2014, 14.31
^ Hyvin löydetty! Ajattelin että tuo olisi ollut vaikeampikin... Seuraava olikin paha - jostakin päin Hiedan rantaa tuon ajattelin olevan, mutta jouduin pari kertaa ajelemaan edestakaisin ennen kuin avautui...Paikka näytti jotenkin livenä hyvin erilaiselta kuin kuvassa...? Kuvat on taas perinteisen kehnoja, pitäisi varmaan edes vähän opetella käyttämään kameraa.. :o
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Venevajat&srs=EPSG%3A3067&y=6836995&x=360132&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14272&d=1411906606

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14273&d=1411906626

Pexxi
28.09.2014, 17.44
Perjantaina kävin tuolla Hiedan rannassa mutta kun ei ole interwebpuhelinta niin ei oikein muisti riittänyt. Oli muuten melkoiset tyrskyt silloin, varmaan etelätuuli sopi vielä oikein hyvin.

Pexxi
30.09.2014, 17.43
Ei tullut keppiä pinnojen väliin (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=235&map.y=364&e=357763&n=6838982&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&tool=merkitse&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14306&d=1412091398

Oikeaan suuntaan

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14307&d=1412091435

Sariis
04.10.2014, 16.50
Hirvikärpästen joukkoväijytys oli odottamassa tuolla vanhalla rastilla - tuli kiire pois...vaikka Pukalan kautta tuonne kiertäminen olikin turvallista, sillä aseistautuneet vartijat istuivat tien reunassa vahdissa...
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=linjalla&srs=EPSG%3A3067&y=6838465&x=358086&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14361&d=1412433375

Ja uusi...ehkä jotakin samaa kuin vanhassa?

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14362&d=1412433393

lehtijussi
04.10.2014, 18.09
Noi pari edellistä rastia on alueelta, joka on jostain syystä jäänyt koluamatta. Muuten Oriveden seudut on melkoisen tuttuja...
Nyt viikolla sitten "löysin" nämä Teerijärven etelänpuoleiset polut... ja hitto kun on mukavia, paljon nopeampia kun tutun ja turvallisen huppion juurakkopolut.
Päästelin yhtä menemään, keuhkoja tuuletellen, (ei sentään tuulipuku kahisten, ihan oli oikeet trikoot päällä) kunnes tuli mieleen että vois olla parempi kääntyä takas. Siinä sitten vasta huomasin että kun olin vauhdilla tullu, enkä innoissani pistäny sen tarkemmin merkille risteäviä polkuja...
"Soitellen sotaan", eli ei gepsiä ei kompassia, kartasta puhumattakaan. Arki-ilta ja kohta pimeetä? Sevettijärvellä eksyttiin, mutta että kotona Orivedellä...:o
Kyllä tuolta aina pois löytää, mutta kun pimeys oli tulossa, niin hetkenä pienenä kävi kyllä äiti mielessä.
Josko tästä taas kohta uskaltaisi etsiskeleen näitä rasteja...

Pexxi
05.10.2014, 09.00
Tonne kolmanneksi edelliselle rastille on hyvää ja helppoa baanaa ajella. Sitten kanssa kun kiertää Vähä-Teerijärven tohon päälle mutta siellä on tuntunut olevan eniten hirvikärpäsiä niin jäänyt viime aikoina väliin. Haukijärven takana latupohjalla on suota niin kannattaa kiertää se väli tietä pitkin. Linjalla vähän teknisempää mutta kannattaa aina välillä kokeilla, nyt on vaan vähän liukasta jo. Ja jos tarkkoja ollaan niin rastin paikka linjalla ei ole oikein... Se on ojan toisella puolella!

Sariis
07.10.2014, 19.38
Hups...hirvikärpästen väijytys yllätti ja kuvankin kanssa tuli kiire, tarkan sijainnin määrittely jäi vähän kesken ;) No, paikkakunta ja sähkölinja taisivat kuitenkin olla oikein... Tuon uuden rastin hakemisen pitäisi onnistua myös illan hämärtyessä, kannattaa kuitenkin katsoa mitä ilmassa lentelee...

lehtijussi
10.10.2014, 20.05
No joo, vihjeistä helppo arvata rastipaikka... Eipä muuta kun sotkin paikalle, pimeessä, ja löytyhän sieltä tuollainen läpyskä. Siitä sitten kuvaa valot päällä, salamalla ja ilman salamaa. Poistuessani paikalta, ihmettelin etupyörästä kuuluvaa rapinaa. Joku kurapaakku jääny renkaaseen, joten pyyhkäsin pois sen ja jatkoin matkaa.

Myöhemmin selvisi, ettei se ollut mutapaakku vaan koiranpaskaa.
Sitä oli sitten hanskassa ja kahvassa... ja nokan alla kun pyyhkäisin vuotavaa nenää.:mad:

Emmä ny sitten laita edes kuvia siitä vanhasta rastista. Enkä uudesta rastista, mitä touhukkaana kuvasin pimeässä metsässä, vienon paskanhajun leijaillessa ympärillä. Se löytämäni vihreä tolppa ei ollutkaan oikea se tolppa...
Eli paskareissu tällä kertaa.

lehtijussi
11.10.2014, 16.38
Enhän sitä pimeässä huomannut, että siellä mäessä on lisää kuvattavaa... yhtään frisbeen heittäjää ei ollu, eikä varmaan vähään aikaan ollukaan.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6839260&x=359561&lang=fi
Vitonenko toi ny oli...

https://lh5.googleusercontent.com/-UcC8Um2Ilwg/VDk-ximfG9I/AAAAAAAAE1I/j5VBSzNw_oQ/w900-h675-no/015.jpg

Uusi rasti on helppo ku mikä.

https://lh4.googleusercontent.com/-0WNB8wPLkvY/VDk-xp-69UI/AAAAAAAAE1M/oc7mi5j13ks/w900-h602-no/016.jpg

Sariis
11.10.2014, 16.56
^ Vanha rasti oli oikeassa paikassa kuvattu, mutta karttalinkki oli vähän väärässä paikassa - eli pitäisi olla mäen päällä linjalla (mutta onneksi ei täällä olla kovin tarkkoja...) ;) Eipä tuo uusi vaikuta mitenkään helpolta - arvaukseksi menee ainakin aluksi...mutta sehän tässä kivointa onkin, että tulee lähdettyä vakireiteiltä välillä muualle ajelemaan...

lehtijussi
11.10.2014, 18.34
Jos tuo ei ole helppo, niin seuraava se vasta vaikea onkin... jos siis vielä pääsee/onnistuu uutta rastia tarjoamaan.:D

velosipedisti
13.10.2014, 12.40
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/10/13/d2e7ea6822ad8033ec3baad0c3da89fa.jpg

Hämeenlinnasta ja järvenpäästä asti lähdettiin hakemaan tämä kuvarasti. (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Alikulku&srs=EPSG%3A3067&y=6838520&x=361119&lang=fi)

velosipedisti
13.10.2014, 12.45
http://tapatalk.imageshack.com/v2/14/10/13/af930119e46d59b4542bc8ee35571d4a.jpg

Tässä uutta fotoa.

Sariis
13.10.2014, 18.11
Vanha:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841256&x=360011&lang=fi

Piti käydä tarkistamassa että fillari on tallella... ;)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14466&d=1413216279

Ja uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14467&d=1413216297

velosipedisti
13.10.2014, 21.12
Heh arvasin että joku hakee tuon nopsaan.

Sariis
14.10.2014, 16.42
Kerrankin mä tiesin heti missä rasti on :) Ei ollut joulupukki konttorilla...liekö etäpäivällä?

lehtijussi
17.10.2014, 19.28
Löytyhän se, nyt jo vanha... keskeltä kylää, Auvisen talo. http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&srs=EPSG%3A3067&y=6841319&mode=rasta&x=360228&lang=fi

Kehdannu salamalla räpsiä.
https://lh3.googleusercontent.com/-jwwSQ57hOuU/VEFN2aKkuMI/AAAAAAAAE1s/Jxjd18IB510/w1000-h750-no/017.jpg


Uudeksi rastiksi vielä yksi sillan alunen. Pimeässä illassa.
https://lh3.googleusercontent.com/-K5GnmF-3NUE/VEFN2oDR0bI/AAAAAAAAE14/g7YLf9vsHMg/w1000-h750-no/018.jpg

Pexxi
25.10.2014, 15.05
Vihdoin oli jopa kamera latingissa.

Tagi toisella puolella (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=360843&y=6842010&sc=16000&text=Tagi+toisella+puolella&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=360303&n=6841842&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)


http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14608&d=1414241997

Uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14609&d=1414242022

heccu
30.10.2014, 19.48
sohvakuvarasteilua (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=maisema+tuulimyllyn+vierest%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6841656&x=359957&lang=fi)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14685&d=1414690934

helppo
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14686&d=1414691056

Sariis
30.10.2014, 20.33
No nyt myöhästyin - kävin illan pimeydessä tuulimyllyllä kuvaamassa...toki kuvassa olisi näkynyt vain valoja. Hotelli on muuten oudon näköinen tuosta kuvakulmasta katsottuna. Kiskobussi on ollut aiemminkin tässä kuvarastiketjussa ;) helppo kuvattava kun on yleensä ihan aikataulussa...

heccu
30.10.2014, 21.17
^sorry että vein rastin nenän edestä :rolleyes:. uusi rasti ei tietenkään ole toi juna vaan paikka jossa juna on kuvattu :cool:. eli ei liene vaikea.

lehtijussi
01.11.2014, 17.21
Nonnii, asemallahan toi vanha rasti. http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6838183&x=360754&lang=fi
Kuvan otin kauempaa, vähän laajempaa kuvakulmaa hain...

https://lh5.googleusercontent.com/-4ipuqCCwc9Q/VFT1P5QlFtI/AAAAAAAAE2Y/1b81FlDYslg/w1000-h682-no/019.jpg


Uusi saattaa olla hankala, sanotaan ny heti vihjeenä että selän takana rautatien ylikulkusilta ja tuosta lähtee melkoisen juurakkoinen metsäpolku...


https://lh3.googleusercontent.com/-RZ9kx34GtwA/VFT1P9thJ6I/AAAAAAAAE2c/ejqLtyKSAq4/w1000-h750-no/020.jpg

Sariis
01.11.2014, 18.24
Ja taas myöhässä :) Kuvat oli jo otettu, mutten viitsinyt heti laittaa...eli tämä palstapyöräilykään ei taida olla minun lajini. Tuon seuraavan paikka taitaa olla tiedossa (jopa ilman vihjeitä). Jokin mystinen kiinnostus tässä ketjussa on junaratoja kohtaan tai sitten niitä ei vain voi välttää??

Sariis
02.11.2014, 17.19
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6838986&x=362218&lang=fi

Ylikulkusillalle päin kuvattuna

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14704&d=1414940792

Ja uusi:

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14705&d=1414940818

Sariis
08.11.2014, 22.18
Ja sama vielä vähän kauempaa kuvattuna...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14717&d=1415477788

lehtijussi
08.11.2014, 23.35
Hajulla ollaan, kai. Ei vaan ole päässy sotkeen ku pyörä ollu huollossa, jos ny kohta jos ei kukaan...

Just hommattu cuben ltd, mutta ny on sitten aivan hirvee fat bike kuume, ku tuli luntakin... No ne veronpalautukset tulee kohta...:cool:

Pexxi
17.11.2014, 15.57
Voisin käydä hakemassa jos tietäisin missä on? Tai saisi paremman kuvan... Onko toi järvi vai?

lehtijussi
17.11.2014, 19.11
Pappilankankaan kenttä ja leprasairaalan hautausmaa http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839150&x=359761&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/-HalnCCI5yW0/VGop0Y6zNfI/AAAAAAAAE7M/RdhZo4xnRSE/w1100-h825-no/021.jpg

Uus rasti... missäs tällainen mäki?

https://lh6.googleusercontent.com/-HgF7DCXBfmc/VGop0CSPx-I/AAAAAAAAE7I/trszuvXU4Hg/w1100-h825-no/022.jpg

lehtijussi
17.11.2014, 19.25
Paluumatkalla, asemalta vähän yliskylään päin, ajoin jonkun maastopyöräilyyn vihkiytyneen ohi... nii että moro, jos foorumia seuraat.

Sariis
19.11.2014, 23.16
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839292&x=360055&lang=fi

Tuossa mäessä on tullut pulkalla lasketeltua siihen aikaan, kun autot vielä väisti tiellä temmeltäviä lapsia - eikä ollut jalkakäytävää häiritsemässä...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14788&d=1416431118

Ja uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14789&d=1416431137

Pexxi
21.11.2014, 21.03
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=358921&y=6840642&sc=16000&text=Ei+haissut&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=358533&n=6840682&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14798&d=1416596255

Ja uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14799&d=1416596261

Sariis
23.11.2014, 19.47
Vanha: ruokintapaikka Teerimaan ja metsäautotien risteyksessä
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6840335&x=356960&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14834&d=1416764323

Uusi: pitäisi hakea ennen lumen tuloa (ja latujen ajamista...)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14833&d=1416764320

Pexxi
29.11.2014, 16.27
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=356033&y=6840012&sc=40000&text=laavu&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=357003&n=6840462&scale=40000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14849&d=1417270892

Uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14850&d=1417270898

Pexxi
04.12.2014, 16.02
Ei oo muuten järvi taustalla vaan ihan taivasta.

Sariis
04.12.2014, 21.55
Täytynee hakea tuo lauantaina itsenäisyyspäivän ja global fatbike dayn kunniaksi päiväsaikaan - enkä mä taida uskaltaa pimeällä ylittää puroa ;) Siis jollei kukaan ehdi ensin...

Sariis
06.12.2014, 15.40
Global fatbike dayn yhteisajelu sujui perinteiseen malliin - reitti oli mieleinen ja porukka pysyi hyvin kasassa eikä vauhdittomuudessa ollut valittamista :)
Kartalla ei taidakaan näkyä kuvassa ollutta polkua?? Sijainti on mielestäni suunnilleen tuossa - Pexxi korjannee tarvittaessa...
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6838573&x=358638&lang=fi
Kuva toiseen suuntaan - Fattylla ajaessa kyllä huomaa tuonkin ylämäen...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14879&d=1417871930

Ja uusi - taas helppo, mutta kuitenkin metsässä:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14878&d=1417871923

lehtijussi
06.12.2014, 19.19
Vitut ja mene lähellekään tota lutakkoa! Vetäsin turvalleni keskelle puroa tässä joku viikko sitten...
ny on flunssa...

Pexxi
09.12.2014, 15.39
Paltanmäessä vasta vaarallista onkin, kuuset voivat hyökätä kimppuun...
Kävin muuten etsimässä kahdesta paikasta tota edellistä rastia, kai se sitten on siellä kolmannessa mahdollisessa tai sitten olen ihan pihalla taas.

Sariis
09.12.2014, 19.41
Ja tämän piti olla helppo :) tasan kolme vaihtoehtoa ja vielä lähellä toisiaan...Jääkö minulle sitten hirvet ja ilvekset kun purot ja kuuset eivät ainakaan toistaiseksi ole hyökänneet kimppuun??

Pexxi
17.12.2014, 19.58
Vanha, luulisin ainakin ja kyllä siellä polku menee vaikkei kartassa näy (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=359325&y=6838494&sc=8000&text=silta&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=359293&n=6838454&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

Ja tulee vasemmalla olevan "tyngän" päähän, ihan hyvä polku ja kävin vähän tamppaamassa niin voi päästä jopa laiheliinilla Teerimaalle asti. Pakkasta saisi kyllä tulla kun kurakot on ihan pehmeitä.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14902&d=1418838577

Uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14903&d=1418838582

Pexxi
21.12.2014, 19.33
Eihän tää kai kauheasti vihjeitä tarvi mutta nyt tonne pitää mennä tietä pitkin, ladut alkaa olemaan jonkinlaisessa kunnossa ja jos huomenna sataa muutaman sentin niin sitten ihan hyvässä ja perinteiselläkin pääsee.

Sariis
27.12.2014, 15.43
Vanha: latukartta hiihtäjien suosimalla lähtöpaikalla - sekä luistellen että perinteisellä pääsee jo luonnonlumella! Ja reittiä on enemmän kuin kilometri... :)
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839373&x=358899&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14962&d=1419687228

Ja uusi -tonttu, vaikka joulu taisikin jo mennä...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14963&d=1419687233

Pexxi
07.01.2015, 14.23
Jos muuten pari vierailevaa läskikuskia eksyy joskus taas näille kylille niin voin näyttää vähäiset talvipolut.

T. tamppausapu on aina tarpeen.

Sariis
11.01.2015, 21.48
Liian helppo tuo tonttukuva?

lehtijussi
12.01.2015, 15.44
Onhan tuo selvä, mutta täältä Yliskylän suunnalta ei lähdetä rasteille ku kävelyteitä ei ole aurattu. Normi pyörällä pääse mihinkään...
Fyffee fyffee ei oo - ei läskipyörää.

Pexxi
12.01.2015, 20.31
Kerran oli jo hollilla mutta kameran akku ei kestänyt -19 astetta edes paria tuntia. Josko huomenna voisi yrittää.

Sariis
18.01.2015, 21.10
^^ Höpö höpö - eipä eilen läskillä tiesiirtymällä päässyt oikein mihinkään, oli muutama tienpätkä kokonaan hiekoittamatta ja metsässä ei yksinkertaisesti jaksanut ajaa tällä kunnolla tamppaamattomilla poluilla... Mutta kivaa oli - kyllä ihan mitä tahansa fillaria ihan ilokseen metsässä kanniskelee :)
^ Tuon rastin hakemiseen riittäisi akun kahden minuutin kestokin...

Pexxi
28.01.2015, 19.29
No nyt oli akkukin hengissä. (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=360173&y=6840966&sc=16000&text=tossa&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=360333&n=6841202&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15134&d=1422465987

Uusi, nyt ei olla kaukana Yliskylästä...

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15133&d=1422465981

lehtijussi
28.01.2015, 21.01
Vai lähellä... tais olla hämyä, ei ainakaan ole harmainta haisua missä vois toi olla. Kun tää selviää nii vois kyllä paikan katsastaa ihan mielenkiinnosta.
Laittas vaikka valkeen ton läskin takana olevalle notskipaikalle ja kattelis vähän maisemia.

heccu
28.01.2015, 21.15
kattelis vähän maisemia.

niinkus näin
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15135&d=1422472093
propsit Pexxille ja sille joka viittii raahata fillarinsa tonne talvella.
(en siis osallistu kuvarasteiluun vaan laitoin kuvan teitin iloksi.)

Pexxi
29.01.2015, 15.15
Vois tulla jo vähän protestia jos tota kuvaa tarjottaisiin kuitiksi. Viikonloppuna ainakin pääsi suht hyvin, ylös joutuu tunkkaamaan mutta alas tuokin sitten painovoima. Kelkalla oli ilmeisesti jotain pohjaa ajettu osan matkaa niin oli hyvin kantavaa. Ja kelkkakin löytyi kun jälkiä seurasi, saattoi tosin olla vaan ollut polkukeijun hommissa kun pari runkoa oli kadonnut polulta.

Sariis
29.01.2015, 18.43
Luonnonsuojelualueen perustaminen?? Mitähän tarkoittaa "suunnistus- ym. maastokilpailut ja -harjoitukset" - sattuu olemaan alueella on kielletty kohdassa... Tässä linkki ympäristöltk:n esityslistaan: http://pk.orivesi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames kohta 9 . Ihan vaan jos tämä sattuu olemaan tuolla kuvarastin suunnalla...

Ai niin - jos löytyy lasit jostain lumipenkasta, niin erittäin suurella todennäköisyydellä ovat minun! Jätä vaikka nuotiopaikalle näkyviin, niin otan joskus mukaani :)

Pexxi
29.01.2015, 19.22
Polut menee eteläpuolella ja ei kai kukaan nyt polkuja rakenna.

Sariis
15.02.2015, 17.10
Vanha:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6837488&x=358432&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15195&d=1424011963

Yllättävän hyvin tuonne pääsi, moottorikelkalla oli ajeltu ja lisäksi kävelijöitäkin oli ollut liikenteessä.

Uusi - nyt taas tosi helppo; jos haet rastia viikonloppuna ota pari kolikkoa mukaan (lähellä kiva kahvila) - ja tuonne pääsee millä tahansa fillarilla ja pariakin eri reittiä...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15196&d=1424011968

lehtijussi
15.02.2015, 21.15
Toi paistinpannu oli heitetty mäkeen, onneks löysin sen ennen lumen tuloa niin on ny sitten taas paikallaan.
Tänään tuolla piti käydä mutta en kuitenkaan kerenny. Nyt olis sitten vähän pidempi lenkki tarjolla.:)
https://farm8.staticflickr.com/7298/16354655557_c31cec271a_c.jpg

Pexxi
19.05.2015, 18.50
Vihdoin ja viimein vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=358013&y=6839322&sc=16000&text=puomi&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=358693&n=6839522&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15843&d=1432053761

Uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15842&d=1432053755

Sariis
24.05.2015, 16.23
Vanha -suunnilleen tuossa:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6843335&x=359647&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15879&d=1432476710
Ja uusi - taas helppo...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=15878&d=1432476702

lehtijussi
19.12.2015, 19.46
Täähän pahasti lerpahti!
Yli puoli vuotta menny ilman mitään havaittavaa heräämistä, oli pakko kurkata että onko edes tallessa enää...

Jäi toi kohde omalta kohdalta etsimättä kun oli vahva epäilys, että hirsilän kentältä toi kuva... ja hirsilään minä en tule nokkaani pistämään.

Huvikseni sohaisen tätä topikkia laittamalla tuoreen kuvan, paikasta missä tänään poikkesin.
Ei tarvi ettiä jos ei taho, poistetaan kokonaan jos jotakuta ärsyttää.

https://farm6.staticflickr.com/5682/23824159516_7d2fd5933c_b.jpg

Sariis
25.12.2015, 20.55
Arvaus? Kuva on kehno (tänään oli kohtuullisen tuulista ja kosteaa...), mutta kuvattu Hiedan sahan aidan takaa. Sitä en keksinyt miten alueelle pääsee sisälle: ainut kohta minkä löysin olisi ollut puukatoksen vierestä, mutta en viitsinyt lähteä fillaria raahaamaan siitä. Saatan käydä jonakin valoisampana päivänä vielä tutkimassa.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17253&d=1451069175

lehtijussi
26.12.2015, 00.15
Sinne on ihan ajettava reitti niitten puupinojen jälkeen. Se korkee katos, jonka alla on niiden hernepyssysotilaiden taukopaikka/sohvia.
Kuvakohde löytyy alueelta.

lehtijussi
14.01.2016, 18.09
Niii... sahakohde on jo riittävän kypsä tapaus.
Uutta kohdetta vaan tulemaan, jos ja kun ketään sattuu hotsittaan?

Sariis
14.01.2016, 21.04
En ole ehtinyt (tai en ole viitsinyt pakkaseen lähteä) valoisaan aikaan tuonne ja pimeällä en uskalla mennä... Eiköhän tämä ketju tässä pikkuhiljaa vilkastu ja lumen tultua ajaminenkin houkuttelee.

Sariis
16.01.2016, 15.53
Viimeisin kuva oli siis Hiedan sahan alueella:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6837092&x=359897&lang=fi

Tulkitaan rasti löytyneeksi (taitaa olla suljettu yksityisaluekin).

Ja tässä uusi että päästään jatkamaan: saattaa ensi silmäyksellä näyttää hankalalta, joten annetaan vihje. Pyörän oikealta puolelta lähtee polku ja fillari on polkujen risteyksessä. Rasti sijaitsee talvipolkujen reitillä eli sinne löytää helposti seuraamalla jälkiä :)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17363&d=1452951756

star trek
16.01.2016, 21.21
^ Hieno pyörä😊

lehtijussi
16.01.2016, 21.32
(taitaa olla suljettu yksityisaluekin).
Ihan niin tiukaksi en aluetta mieltänyt. Siellä soditaan ja värikuulilla ammutaan, valokuvaajat tallentaa historian paloja, deokätkiöillä omat rastinsa...
...Olen kuullut että tyhmäkin voi näyttää viisalta kun on hiljaa, joten meikä toivekkaana vaikenee ny.

Sariis
17.01.2016, 09.08
^ Hieno pyörä��

Thanks! Nyt on niin pieni eturatas että meikäläinenkin pääsee välillä ajamaan tuolla pöperölumessa :)

Sariis
17.01.2016, 09.14
^^ Lähinnä muodostin käsitykseni siitä että taitaa olla yksityisen yrityksen omistuksessa ja sotaleikkeihin lienee lupa. Mutta jatketaan eteenpäin!

star trek
17.01.2016, 13.44
Thanks! Nyt on niin pieni eturatas että meikäläinenkin pääsee välillä ajamaan tuolla pöperölumessa :)

Aika pieneltä näyttää mutta paksupyöräisissä 26 tai 28 eturatas on ihan normaalia, kuiturunko? paljonko painaa.

Sariis
17.01.2016, 20.57
Alu - tuo on Comp. Painoa on 13,5 kg (kevennyssisurit muuten ihan alkuper. kokoonpano). Halusin pirteän näköisen pyörän talvikäyttöön... :)

Sariis
05.02.2016, 20.06
Ja tässä uusi että päästään jatkamaan: saattaa ensi silmäyksellä näyttää hankalalta, joten annetaan vihje. Pyörän oikealta puolelta lähtee polku ja fillari on polkujen risteyksessä. Rasti sijaitsee talvipolkujen reitillä eli sinne löytää helposti seuraamalla jälkiä :)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17363&d=1452951756[/QUOTE]

No nyt olisi polut huippukunnossa kuvarastillekin - taas tuli iltalenkillä mentyä tuosta ohi :)

Pexxi
15.02.2016, 21.13
Välillä kamera jää kotiin ja välillä akku loppuu kesken.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=358295&y=6838624&sc=16000&text=Tuosta+puskaan&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=358739&n=6838636&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17544&d=1455563297

Uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17545&d=1455563300

Sariis
22.02.2016, 22.28
Vanha: lampi liikuntahallin edessä
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6840954&x=359919&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17585&d=1456172446

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17586&d=1456172452

Sariis
12.03.2016, 21.49
Vihje: Kuvarastin leikkipuisto on valkoisella alueella...

Pexxi
21.04.2016, 21.25
Vanha, http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=359435&y=6840526&sc=8000&text=leikkikentt%C3%A4&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=359439&n=6840484&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17826&d=1461266428

Uusi, piti siinä pyörääkin vähän näkyä mutta olkoon.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17827&d=1461266439

Sariis
06.05.2016, 20.40
Vanha, jäähallikin on vieressä:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841822&x=359965&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17893&d=1462559474

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17894&d=1462559505

Jari Kaaja
11.05.2016, 18.07
Oriveden kuvarastinmetsästäjät hoi !

Toi edellinen, jo ratkaistu kuvarasti piti sisällään myös YÖ-Rogaining mainoksen... se YÖ-Rogaining poljetaan tai tossutellaan siellä teidän kotimaastoissa ;-)

Startti on siitä jäähallin kulmalta 4.6. klo 22.00 ja kartat saa 2 h aikaisemmin ;-)

Joukkueessa pitää olla 2-5 henkeä, leimaus kännykällä...

lisätietoja: https://www.facebook.com/events/1503502709958758/

Jari
-tapahtumanjärjestäjä

Sariis
13.05.2016, 21.00
Harkitaan...Paljastuksia -kuvatkin näytti tutuilta tai ehkä ainakin osa :)

Pexxi
18.05.2016, 21.38
Vanha
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=358867&y=6841724&sc=150000&text=Portti&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=359539&n=6840956&scale=150000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17952&d=1463600041

Uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17953&d=1463600048

Sariis
01.06.2016, 20.37
Vanha:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6840558&x=358849&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18027&d=1464805613

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18026&d=1464805603

mth
04.06.2016, 13.37
Vanha
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?x=360175&y=6840904&srs=EPSG%3A3067&text=&scale=8000&action=link&mode=&lang=fi
http://2.bp.blogspot.com/-csM692B9ELQ/V1K9QqIf6rI/AAAAAAAASJ0/xRzgaqd8otww_wllQerSIyldh978NyUDgCK4B/s1600/WP_20160604_14_35_03_Pro_LI-793614.jpg

Uusi
http://2.bp.blogspot.com/-wE7qLJGMkDM/V1K8AIr9PeI/AAAAAAAASJo/23wHb0GWZYodm3lcGrJA-SN9RObQTpLcgCK4B/s1600/WP_20160604_14_30_12_Pro_LI-771682.jpg

Pexxi
04.06.2016, 13.42
Kelpaako muutama rasti aiemmin? Vois kohta käydä hakemassa niin kattoo mikä meininki jäähallilla, eihän tässä montaa tuntia enää ole lähtöön.

Tai jätetään jos joku rogainingporukasta haluaa napata.

Sariis
26.06.2016, 18.22
Vanha, palattiin jäähallille ja Paltanmäkeen...
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841824&x=359941&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18162&d=1466956468

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18161&d=1466956461

lehtijussi
18.07.2016, 03.35
Kirkkolahden uimaranta
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6840428&x=360379&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/OqP2luD2ASpS-p52TcrMX26Z1kRh1DdomhDoFUKQKCGIHPUB2ZNmaJPjIfV9TkL _5EkGBOnxLijHDrJFw_X3I-vXB7UQwzqva47U3ltmcmgcKOfuVhv3u-BXFeTJbWK2n_CVOi4biSysz7JiyYRFfazzBjpU2_uNNiR-1o5iNTSqbQ1Cm1BtN-rSqF_ZR8KBrY_ggWLnP_HTutbDC9ZmHJpDOGs4rM0CU8pmvr6x vvLUDnWdsVqWR8qrEQXhEN07wvQPzFoimnS6Tt7DAWfHERQgcB j4wRRjhc5arxmhog70cyQEwuSSPDgi8jPsB9awyawJaoSM5zYb irDFLu725RyOXAdGSY4d78lsTBJiD_xyx5VRUxleIeRpzwYxpK FoHTrXmd5vSpwTCZCgdHxbqUnMF0-cZaYbHUh6N9OThoQbawnUDN1KxqbWWrXnn9T5oGTJEM1sbUKNx JNfi8721uY-dVa4E5zNAUZXwhnAPKMMX6pS1HQAXgZJRLIR9_mVOBYDYjtdgz GLpw6CN_NDaxJMvXAKROXsuSU80Pllrr_c-zTBHj4N6yWm9WGNrgFarxuV4wJ4CPCjNn0AuY4CxtjHumtzpWI =w1698-h955-no


Uusi, helpotetaan heti että huppiolla.

https://lh3.googleusercontent.com/aCYZpHWgLNqGVlSjP8WygleLJfLF4wLnvWYsdXNUggkoz8_eM-rZArGsbVXxosrFZsI1dDkh04_1LCZeV4F6MtkNQy0Wm9inBWOm erlbv_Uw52yEEtf6qKiPuHuoBoDzjg-TDUgwvSMK_kNt9trL0dd1b4NTl47OCcP05n211GeFodqR6ktjq ch8WvDC7K0Grn1G5yswnaPbH5VfbRaAo5pmkrHkk5RyvFzu5Zo ZpFxz4oy7_VQcuZFFYO8gCNOJfKub0p6NwWsKMVHFwFv_-q_zIexAsHxOXDOQltgiriP3fQCJMTc92RnYM7lARS52LNWMDRX J8mEj-eHePxnUsdG0P1UhxRPZbROoayAMSitoQh0_TZiQ11P5GV3IzV2 Kt924M6QbRHqEnWE0Q9hMYiz1mcI1jWxPTBoGPKyA3MZ9kwnR2 9tTdx1SNlN-yjxdgxibQLoi83bmqY68t1ERDJtAjI7NohKP359HRcjE-yrgjnHK9N3Rg_dl0t9M8bXnjd2XMIKKC5f_iPOozAtQk6uY_6N 5VROW0L66EnCOMRXuxSMijShT-Cnux2gWP9mvy-te7T_abcspwORpxlZmpo9FGNx3CAA=w1698-h955-no

Sariis
22.07.2016, 17.09
^ Hyvin löydetty - ajattelin juuri laittaa helpomman kuvan, mutta ei näemmä tarvitse :). Muistelen nähneeni tuon hevosenkengän jossakin...

Sariis
31.07.2016, 17.26
Vanha:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6837347&x=358599&lang=fi
Ainakin jossakin tuolla suunnalla...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18293&d=1469978162

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18292&d=1469978146

Eikä ole hirvikärpäsiä...

Pexxi
01.08.2016, 19.30
Tuleekin nopeeta nyt:

Vanha, ylempänä oli laitettu puu poikittain, en tiedä oliko este vai mikä mutta ei kiva. Ajamalla sinänsä pääsi hyvin yli mutta oli mutkan takana niin heitin pois.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=360249&y=6838754&sc=8000&text=Tossa+noin&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=360191&n=6838800&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18301&d=1470072281

Uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18302&d=1470072287

lehtijussi
05.08.2016, 11.26
Vanha http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6837856&x=360009&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/ioyY91Bim8SYTvjR1VuNaMpnhMtnlN6ueVE8nhASJG0vz1QPb4 uwUdlHEFeUzX3UXJsVIVJpPIColGLe9w52gRFbgaTR9dMkfRT0 JpnAbB7vTZ6jXdjfgYIEdZ3I2rLXcxQt-VkoomVBMowhKvfKcSXcTjpUf4na84PnsjxNURX8IZv6WGgziW0 pqu5e7LnD5KHO1MqH-L3rf--89BNaGdDkav8jfkEPyFYTo-ntTpCSw3FyuG30JMKCPB4o9c0Oo_oEAJ44Ei2WXYYxNodzLtKX kEvN9P7MURC4k-JCg3TCMEiUhhjGXslD81HEnOs9lAY1zd1MBVLKY90bVknuV-iM2W9Xth0Jlk7WOhLLDjd2za5oekKAPH0p7c4ENxKRd8cHms3M eDI2IjH7zTfDXF3MvkIXFIjv4g7sENzNBDgOiw8D_x1K_Ck0HH 5PbJyE9W7CvcAqentgXvZz17q3DjBed6X1LbB11-jOIPCjzx1qm5KeOnzYhGrdEmVBiDCz8vhj0sm-TtjAYJuAzmIMwY8IsO3uORcfyfiP8Tnliy26u1w5dsgGTaPMnq tQ-w2geCq6K1CioMSMB2W510DvmfOHYzqWhSM=w1442-h955-no


Uusi ei ole kaukana, ehkä reilu kilometri linnuntietä...

https://lh3.googleusercontent.com/Iq79bv1L0KKb6wdv4J9rxBCKLcKp3H507HO1Vaz7jAyuP4fUfS GTVyAgYuH-EgaxNCVVT-d-fvbcuOHvm4vdVaH7EkHj9sUlWKPnvQf1ylBkPBATGXiLDzUpcp DZckJ6NQeolzX89ACEQyW5hvGdXazFClTXlC4hX71-2zGjLmcSsoEnoZxeRXiEIB5MOvZec-F9gWuydFVivgRSlUQpo_5RSXTQn8m7FiS2RQqsLtXO-vCjwxvjsmBkAm6DbMdgfGpu4xiqWxbFvC4Sjzwg81qqsdYzJBJ pKjat5wBXxQODwTZb5kpDDL66MNQkyrCilgnY7fVfNirekN7bc 0nIWLAh6tME1oUQBXWX836bfmgVzZa4d1EiOdf013w6_hd4r_Y Tr6uQUwRtCRbC60tmqpvVoMLyO61LmOv0RIF5RjvV0_pVr9wu2 egNmpDx2Jc716msPkz-L_9FXB9bIBpJUpp51N1dspld2_9bPTlmXzRTfS7_HB58MLNe7J hKCVuJM3FbYuN5P3GJORUKCWS8VftMvgdUz_fRyDclBRu7eCSI DRufnLFCoT6HybeK5NJ_LfyFM88y-9hrQ9cRWFvVTYpYNDKEXBE=w1442-h955-no

Sariis
12.08.2016, 14.04
Vanha:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6838902&x=360572&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18344&d=1471003081

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18343&d=1471003057

lehtijussi
14.08.2016, 13.57
Vanha: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6840676&x=360099&lang=fi

Kirkon kellotapuli
https://lh3.googleusercontent.com/lwleFrhPKPHJothzeD3wi_23hYjaQLts_L-Wl1MBnqkboJc1unEpL7Mm7KnINDQhaQcTfacHU-fDtS8vu2OX5Yqtlx2xPP9_sGZxl-G5i1vi2BrLkjxHm3JIReMWNvTTeBqOnIZIp8-3eXD5uVclCEkOjy8bpk3mrbpXhPb5bIxgsViEskeTZOkk6cueg G8_O-3_GRDxn85sss88JMly9ps-l7V8QNK5_hJ7V-QkJsFaUhWrDl-_JEff-9N4qcusOIJQ8aAU56mfmCwYNjeekImuEaYtZrwftoXFCatwMfq 9H4_C1Xld-p26qs9rgBEQPiI4DUr1S6CX02T7SwOXaZV-xMtxEhBK3Oz7wIUGPvNSAHa-m3MRC4lsI4TKAS6ddjUYE0jX-EpQxtG3Y0Z8iXn8ad6lUJ5UeWFGJHCrXPD4W7YzR9utI4R5VfL hD-Q815wowNlRHSElGh83WGgi2U2HVzwtGtcIYmgHoWxut3HC_es9 kweRBLgQ06gY7PARhXHUmTWfyE-hafRs8EqnnovcLSGA-Pyxxqm9hslP0r3zE-4PLoMdZT_ZLkpi0PvojXUQ8PCZ-Na-adRAPYgymy2jNQcXiJI=w1337-h955-no

Missäs tää kivipenkki sijaitseekaan...

https://lh3.googleusercontent.com/OJ6PfwxkPdMuuojmKNG6n-btF6zVeRD5Yy8qdLJaNDhqTGKL6d1r5aFrC6oyiNBqsGnfakt8 OLo5Z-dJcVzTnHEyT_29lE8t6QsGkbm_7GJuNQf7enAmxdebQN3lHoZG WJqenPwklpi1Aze2x4znBpfxWsFSyv5B-EmAd4Efmn3-xaA4FO73VxvN2LLSvvI65W_CAn6y1b8osE4JZa43AA61ic_1Ga ov4aBp0VgO_d3Si4sdU8-rKzJbaePqzSR4UScg5h45Xeo17TMK9qEISRd2iQMbcfkc9NL-Zf4WNPLyjv84lkTfKgit2r9XhCpbFs1Pp9ld9F92etJI3jOOaE FermbFH8_eP8rwnQDaxNcvu8w4sSuReVOXIaKJf9StReRYEtxA pE283rqdUgAtOakbY2t-mBJMSYpRTu-ojrJCUnKiniqNXsZU_Qa5Zm7RjlruOCqgGjfqY51lqi3sn3fM3 4RkvtrB51smvWirdPyOpQg8VUuPl5-5PmWL_dMutCA3YHKeVhKWKZHOzgdcxdzCYlwAHhygV7qozYmBa U_K7i9wsDFwH9qzoDk--47JnrxLadc_dv0aCHnODiUDn5ahOCr8z0g=w1552-h955-no

Sariis
17.08.2016, 15.29
Vanha Makasiininraitilla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841128&x=359947&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18363&d=1471439799

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18362&d=1471439796

Tuli vähän kehno kuva, haen uuden, jollei löydy...

lehtijussi
21.08.2016, 16.14
No voi hittolainen, ainakin väärät puut...

https://lh3.googleusercontent.com/vYENnCOq6s_W2htXeX3-VLzojsAxG2d_oVYlD2D7xAm1tMYG0AQpaH2eZuzMBtlwCk3xfk-lJgtndm_szyImw9NJmXyJYVlrPJvleRH4gELl0gDYESxdM1UT-9ypP1JLeC3-WmN5GfQJ4bBQyARSQE6TdMWP09uOXaWXvM484unwYA771zfO6J l0ihr9H42SMJlpxlAJ5jebxTSgvLxfdvWr8EeLt4x-o-Eoxm3DSAOybtNjGCHyp5peYrinpnLeLx92TOiwrFWhXmbxLHSV 7Fwd_6ALE8ZkMFsaN-7FOAGZYjjfD-HCyxYwkGwHRPcB1XIidrS9o2SXdq8SM9rIlMQe4lVYJ8kntEA4 KLsaMnB-V_RFvnwTTLHIN2FZdYqTWdXkAgOxtt3CFZy_9DXS8jHD6dbzTh feLz3jlWq3eZMK0A7JAetcuF5eFH67FW_MG9Y3FeawziXMQ20S LDF5Yd1_7mOK1JW_nQ64YsZZ-kIJw0cWLs3LI-b3bj5LB1za38N_LpzjtM1NFGNb_zS97QAEJK6juGv0u2cm1nnq 0k1W5mYxdzbYE2rktwQ2C_kb3vsNGxrihiqkNBdlcE4iWxRkE2 rAPt8=w1266-h955-no

Pexxi
21.08.2016, 16.46
Samaa paikkaa aattelin, ei kai tosta oikeita puita voi löytää?
Mitkä polkimet?

lehtijussi
21.08.2016, 17.46
https://www.bikester.fi/470285.html Heti uutena työnnettävä akseli täyteen vaseliinia, muuten alkaa hetikohta naksumaan. "Piikit" irtoilee kivikossa. Läskissä samat polkimet ja siihen vaihtanu paremmat nastat jokka pysyy... Hyvin ne pelittää mainittujen toimien jälkeen.

Sariis
21.08.2016, 18.22
^^^ hyväksytään - kuvasta tuli auringon takia erittäin kehno (tarkoitus oli että liikennemerkki olisi näkynyt...). Uutta kuvaa siis odotellaan :)

lehtijussi
21.08.2016, 19.00
Niin se vanha oli pauttiarallaa tossa http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6840840&x=359673&lang=fi

Uus... ajelin itselleni oudon pätkän, muille varmaan tuttuakin tutumpi. Jäin ihmettelemään huuli pyöreänä outoa, polun reunaan nostettua kaminaa jonka sisältä kuuluu loriseva ääni. :seko:

Onkos tää jo liiankin heleppo.
https://lh3.googleusercontent.com/9iLEWTM6vZdW7XnxoSYXNcBJH99JxwrbnuaESi5aQI9HsEz8=w 1491-h956-no

Pexxi
21.08.2016, 19.19
Vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=358921&y=6840642&sc=16000&text=Ei+haissut&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=358533&n=6840682&scale=16000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14798&d=1416596255

Ja uusi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=14799&d=1416596261Oli pakko. Ei taida vaan kelvata.

Orituvan siirtolinja menee tosta.

lehtijussi
21.08.2016, 19.45
Ai uusi olikin vanha, no ny tuttuakin tutumpi sekin lieriö. Pistä Pexxi seuraava rasti. :D

Pexxi
23.08.2016, 19.14
Vanha

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18404&d=1471971916
Uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18403&d=1471971909

Pexxi
30.08.2016, 12.44
Juuri ja juuri löytyy viiden kilometrin säteen sisältä näin vihjeenä kerrottakoon.

lehtijussi
30.08.2016, 18.06
Perjantai-iltana vois ehtiä ajeleen... jos on vielä silloinkin hakematta.

Sariis
05.09.2016, 18.11
Maalaismaisemaa
vanha (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841565&x=363736&lang=fi)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18453&d=1473091255

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18452&d=1473091221

Pexxi
09.09.2016, 19.05
Vanha
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=367499&y=6840708&sc=40000&text=Kalliomutka&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=367915&n=6840500&scale=40000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18462&d=1473440405

Uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18461&d=1473440398

star trek
09.09.2016, 21.36
Hieno kuva!

lehtijussi
09.09.2016, 22.23
No ja hitto taaskaan kerenny ja arvaa mistä olisin laittanu seuraavan rastin...
Vähäksi aikaa pitkät työpäivät ohi, alkoi 2 viikon kesäloma ja ny kerkiää pyörän selkään rallallaa. :D

lehtijussi
10.09.2016, 14.33
Vanha http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=40000&srs=EPSG%3A3067&y=6838772&x=363203&lang=fi
Jotenkin sitä ajautuu aina sillan alle...

https://lh3.googleusercontent.com/_1Qg8aADTooh3_nqs3LMYvQehBRbDjxUE1ZZ8GWwx6Ioqz6cVX PywLWwNmdMEiOdnG_23iiMmsYb1alCM8NLJfJp-evfNcj1CFMMYI6ert90DD4Qn_6csjFZWwF_lXeEHPtal_lHiqa yF_SwKQDiDNbD-E8e_It9e3SPe-nOSMu65MfyPRW3_kppR6bpnSaV4OZJd6xThKKATg0uE5zRPE0Z ewrcBt_MNV-z7MPHZB7ZS1Bqr-maHQwTMJ46Ui_SrsP7zKhkaMuK-lUTbtBtKaipSH9aMfeM4x4yclsCkvtJUvILuSyYZPbsBN4bJor R9OEc0HVn7q9LuXQT44PpY7d94MCOUtFydXD3SHc-WqO4s3VoftOyOLIHt9RmImPoAlnlaa3IYjAH_ayOCx6WW3GPhK 8nZ_mBtlHNbalmDi6RnKM4zfS_BCiDL7ElFeNsnqrQyjdrxgCS jMbrjk454bg4i_QkrMMgekBcNkhcB3A4tLX4Igi2MHs0NTRY5-dMxc99dsXFVlMzkhCEhM_8Z0NBzkdzeioWkPGrA0y8Dkd165xL qudq6MtZBliVJhovM9iGDD0nNxcb-8_ezRn0i7R3aNM8dIEh-9KbB51G78RKkOXI=w1500-h844-no

uusi...

https://lh3.googleusercontent.com/gG8CQBmnhenCcIxUI8lJf8ejvCyaYx9X1JNvsU60hA6OBOs_bT GnfrdoRTbe7DkF1HFEztxf5aknhv7ac_8RBXtgP3O9P-LPMxXJT4ryRXzYK1o9MUD_jANCaCo1YNcskfWMHHIf529LVjxu w6YIKfiWy4X4u8S_CB_OqHAD6WKdyhmcPHF47yj8rVT4SjMGbg lBXfweZXWHn0OjjIbErrz2f9WGqKYbDCIisV9bnzvNGKsMcncI Tc3N1gQnPeRUmSYqyhKXjHaA7JlY5QuuxXljQHOMzFTCoQ9eFE b7hPnBDfupQXAiBa5HPCcDaWtD49f9TZ6HAqdGu6ea_CZmAIoQ kRJEPDrPuvCE6xYHs405acVuQssh9I3MB5ijo4Hlqh7htXbE0n ZE7RCqA-Vq7je7Sc7A71iUrdkFWmzHBrx1HkH00LLLN_KXtZDqX1ii9KXe PcurChggjIDHWv7s9sM_FNUYchl7wzqO_cvDj_eKGqv6AvtkVJ AQ3opbaDXZ-17nxRQFWNa1fcIv7bnH1dZSshWHbr-3AwSobrRsga9afwqWPzTHY_ZrTQG2Xex9E9SOOPx7T28p1g6DC CHnqKKHgJ4qdiwF6_Eo3j2-plEIDFfq=w1163-h955-no

Pexxi
12.09.2016, 19.11
Kiitos, sattui juna sopivasti mutta pyörä meinasi jäädä kuvasta mutta pikkasen on tuppea.

Vanha
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=361667&y=6837548&sc=40000&text=Penttil%C3%A4ntien+alussa&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=361603&n=6838284&scale=40000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18474&d=1473699973

Uusi, sahamiehelle hommia...
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18475&d=1473699980

Sariis
15.09.2016, 18.00
Muutama puu kaatunut viimeisen vuoden aikana...ärsyttävästi tuokin polulle, jolta juuri katosi edellinen kaatunut puu pois...

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839292&x=359080&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18488&d=1473954764

Mistäs linnunpönttö löytyy?
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18489&d=1473954768

lehtijussi
16.09.2016, 12.05
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839300&mode=rasta&x=358277&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/C5xzf2C9XbwgWDnygnPQTQbRRIXLfe4ExaOC3GQ75-K9QFNiOKuC5RMex2PVllbFbBLV_iyZ5Po0tM427l8cUvO8SNOj TUSDD6WT92v3GcgNMlWLTq0-5TPOVDO_TXS4u-oSgNuTvAOUOKBunsjtIezx8ZMWY1CV5DOS-Y0rXwuDEVTY2ZIE8GOLQxSv1Ibs3Ujtz7fHVpSRQM2DgsTu_Vb Cg1Y9gj2ZkonvXeC5AHde9YhJu6wZ9nRPMc_QsbJKf6rcYzFZj cfNqSQeZ9Ik1DwHWZvxHN03saDFAhzm5gHSlZTkwL0GJAsBWTA el3e0igkX9OAqyRbOyUUglCsZHGncW1hkfdEShtBds-pe6uX2Ehg1NjxgK7-s0b2g9GhC10rYeY1dqm91pVIRBOLKIFzAiJnTYc61riogzuo91 AwpLvqrjtZzR6ck9wpKSTdQ-zynqSoZFAFt0ZB6qhfKU96-QlFL5zKEIOtlhQ-s3lLPoTSB8gqUNDYEfIi39fz7FzYMklw5v2OfOcnLQh4xDE8HE 24mpTSwVDUOfb4B8hb6v-6CRteTm0hlL-89d6Bjct3RMAGSjuAb6sYG0QbmKv2_69_rHpeuaLBIruby_jpc 0Gji=w1511-h955-no

Edellistä, kaatuneen puun rastia pari päivää etsiessä, tutustunut vasta nyt paremmin alueeseen.
Uusi rasti on lupaavan näköinen mutkitteleva polun alku, ei vaan jatkunut sellaisena kuvanottopaikkaa pidemmälle. Tuossa hetken aikaa ihmettelin ja kuuntelin sorsan kaakatusta...
https://lh3.googleusercontent.com/u2pENkndoc0wnNzpBJ2d_m9EQdsSGKgOSrsGjQq4t5Noy5jvE1 omtW76Vff3XVQvqjie2mJFJw32xkEuZIDbKQ8Qwow04mhMu6zK F1HNBmaOagleIGJAVHtF4IG6Q8s7daqwFwaxhePXbRtQXyM_To ZHs4S1fyAYWiYtIBNNuPzrXtxrsvB7XHXMu2vQZuG_z2Idmngz etoSaRwwNwrK1kBY3-a4UvQiNEvqUjJm3CYXvv0bWi0dj60xBNcJFFvZA4FRB53gnih1-_jGYeI4TT7VTYbE0gxE9U916u7VER1apYFdh0g4rcnT4tZ8p7V fEHN49qlq5AydsNbsY_i_aO30QRcxOuFq-V273ww2Fa98TonAC4bRJj3FoqmYvhhpFLgWo32CU-aWpS8GxcoaQ1D6I43oePIlVOT6SoWovhPDsejLTETV2NqnuP5X Ywl8p9w_H5QHcr6D6ggcHm4ytXR32dQvE_FvkKiQTUy6kinr2i CNlOpvtBADqCNZofiwXKcAThChfR3osLRGrIhZsoAH5y0zXGLQ oTsmTG6CAI-DoJSU0MpeosdVNavTq2VxDwlFInAyAp38tB8zWlR5yoovIxbOy 5IDDToL6xF0u3hVdfjI=w1435-h955-no

Pexxi
16.09.2016, 18.24
Vanha
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=357979&y=6839446&sc=8000&text=Noilla+main&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=358291&n=6839380&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18492&d=1474042624

Uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18493&d=1474042631

Laitetaan nyt heti vihjeenä että löytyy tältä alueelta:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=355&map.y=358&e=359399&n=6841732&scale=8000&tool=suurenna&styles=normal&lang=fi&tool=suurenna&lang=fi

Tosta edellisestä kuvasta sen verran vielä että siitä uimarannan kääntöpaikalta (ei siis se parkipaikka puomin luona) koneuraa saa pienen koukun ihan tohon kuvan viereen ja kun sen kuusen vielä siivoaisi pois. Vasen puoli on siivottu uimarannan suunnasta.

lehtijussi
17.09.2016, 12.19
Oudot polut mulle, onko toi nuoli ny sinnepäinkään? http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=6841778&mode=rasta&x=359766&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/KU3LW4jQQtnwhT1WAdVGlwgNakNSZ4IeECFdqKLLbxoqc4Tx-il0Giq5Rst3jB7QA7w5iWS267Pisoq2ACn3VTV5UYA7-NjioklLOR4Py6G56sVsvIBm-feMGsJkgaPxALmr6zwOKbw6Hkbm0N_5y5PjCIdN_UB8YIhtvt8 vpqVDR7-gQI_HHB4zmzZtXBBVoeamOI6TwvC3q-AeA0RwNAEGtLYaszyYfz-vkMCi4nSrFTJtW3NG4OmG_Usc2K-nfe7BJYs_6xgQOj5_rUQtVJDcXLRRvgKJk5pgsHSYqzz1lvjH8 HiexH2ZiiA-jnYka-zBn_ZJoonAXS2gSQkUPgJA88BR5x6seR8fNNO6mDKbpcCRi299 XJswJeP4GZTimlD0zxbIotKySQ2k9daO78zaGxn5nmWV-zyQBBrLKjKwFQsv3_eIL_pHcrpMnn4cCs31ywJari6mj4YfCmJ 3yPIFZjN0kW-d3KnXJ02kCy9AT2ftj3XHzufBJlig8ZOkEtBLhLx8p-Dm7bmaVgXuzo64zVpJLUuev9biuzSzHAZl0Xcz5CBy3fPDRGm8 CPxWr42H3FbP_7JgLwWWIuQLYXkPMv2UVQUIm1gVWvKGgDNC5V-F=w1016-h950-no

Tästäkään koskaan ajanu...

https://lh3.googleusercontent.com/8Syz1tlxF4QyEEE1OSibh56KbKVDDRVDKe96Th3FfxhFAArDvM V70dNHe4yvOjPkrYZgu2uEZ0eX1k-RVNK7BhEqs8cUt0NK3EkcfuG8bXPJWkZj0dJrdn-Ibntn090zJC-RLu9lRr6qK8lovQb8EDmltWsHQ0BiwqW5TzMRHVRlLtT_mdo8_ tzy0DD11B0idQQERekXhRlUuht9Ej3tp076vOwCCnLAbDZEV2Y zxPmMtrhoJozV6MOB4DGNxORfGZIRRX4ObdgnkZ50dXdZ7c224 K4NiFkCax55Dd7s-6LWE_BA6oPKgJgdfZaDGwFPOT-IhNenbnmeDJ3YLGTHl2vPwfYziCdX5Uwg3kXzQ6mMAPlMbTRiz FP8yTK27vZg36m6pTsXukIEJF3k7uTI9SPULUG1qMnnkHmGVxm 4w_TrT6GjDj0WCroDE7Bkm5r1i8aXS_BGjZH8gcX6TSdXAheQn dOmPLmy_AxreJ9T7hUyrKsx9jUy2YVE6QdxjNUcypHkQPt_qed R5Cox_Lnvxykg1HhhuNjEkVvCi7Dni7oeqioQyhaY_QaG0xPp-MGk2cZIUwqmOecDgfq56JibukSzBrruXv-N1k8ZX6CLeOSqwHc4=w1393-h950-no

Pexxi
18.09.2016, 16.32
Kuva oikeasta paikasta mutta ei se nyt ihan tossa ole. Poluthan ei oikeestaan edes näy karttapaikalla tolta alueelta.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=359620&y=6841720&sc=4000&text=Tossa+lienee+l%C3%A4hemp%C3%A4n%C3%A4&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=359766&n=6841778&scale=4000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&mode=rasta

lehtijussi
18.09.2016, 17.30
Ajelin tänään siellä "sillä silmällä". On se hieman hankala hahmottaa paikka ilman gepsiä, varsinkin kun merkityt polutkaan ei ole tuttuja, että vois niiden muodon/sijainnin perusteella tökätä sormi kartalle. Eiköhän ne ala tutuksi tulemaan, tänäänkin ristiin rastiin, Vähäteerijärven laavukin tuli tutuksi, kilsoja kertyi 33. ...Eilen ja toissapäivänä liki saman verran. :-)

Sariis
18.09.2016, 18.16
Paltanmäki on hieman hankala jollei hahmota kuntoradan reittiä, polkuja ei löydy kartalta ja osa niistä päättyy pihoihin: tuo koko aluehan oli vielä pari vuotta sitten samankaltaista metsää kun yläosakin on. Oliko Vähä-Teerijätven lenkillä vielä hirvikärpäsiä? Jos pääsisi taas lähimetsään...

lehtijussi
18.09.2016, 19.14
Kävin laavulla vaan kääntymässä ja tolla pätkällä ei kärpäsiä näkynyt. Mitenkä lienee huppiolla, lähden just iltalenkille läskillä...

Edit... tulin juuri tuolta huppiolta, olisiko niin että kärpäset ei lennä pimeällä... ei ainakaan osunut kohdalle yhtään.
Hirvi kylläkin lähettyvillä kun jumalaton rytinä pimeydessä. Saattoi olla että äänihavainnon jälkeen oma vauhti kasvoi "hieman".

Sariis
19.09.2016, 19.34
Vanhahan oli Paltanmäessä vesitornin vieressä:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841706&x=359891&lang=fihttp://
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18511&d=1474306212

Ja uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18510&d=1474306208

lehtijussi
20.09.2016, 14.47
Vielä kun on hyvää keliä ja muutama päivä kesälomaa...
Vanha pauttiarallaa tossa: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841661&x=359154&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/dZjf0UEVmX173j-b0bQOHqUf0-CDjrqZBBcXqHGAm_GLnetrAUnQJ5tq5A4vrO39OFf80MwFZk0F 7-2652pysxPKN_7ixAFEhdr379P2_P00Xfock2occCW6qBnr-bniIYBy0sSU0_7qLlewGTRg5e3q9lBm9Tf2I68AZlmq4YtZt0O cWEKZnmy1oKjkSvTCp2__cqKitBMQA7C-M7j2NEdxQgU3fl9kArWPYr_ejsV_nt9RO2N0PeSNKqTJnQgNwL yLY4hhwTdVk6xs8C-HejUE1J7yKtJ6R0dCTZXLeLaBvon-hvNEK5rBHszEaewdb79b9Va3dExALiMd1h6_zBZGqtT8NaWFGZ RndSRm64W46PuUHuhenL7jcmGLwta0OJ0Rt3FOWLGmWequhOx7 a-aUae9OvjfDB11eL6yzO1-zLL3Pe0Gg6o15BaVQfEWrLA5Zb-5qLr9P4fjaNcSpcUiwk3iKIWc0v9qkEbL1WW_tjPcq0Q7OKp7W IBAp2hcEWdGJQVshZIp85a6jnpMnWrAxE0skOjROmQn0fZtqAL AcRNozbIVCRh4ioyQWt0rADkr2HoW17XZUmV8BSwWkKHJl0aw7 mvtEDn_Uo8Rafal19ILQ=w1408-h950-no

Tässä varmaan on muutkin käynyt kääntymässä

https://lh3.googleusercontent.com/gqardqwMnqOsZsXRZtBNC0BybnhL7pR-QnkjjUWgJrtiTIY5FcCMHvfzhU9scG4hiGfnZ2dWDwUixgeMRs OrZXpfztfJJB99VPUc9321MAkb10KR2fHNbFZcatawvdEEeiZf RUr51iOrjchTZ7L5Sqe7BhNrOGZdkriwFSKcyQSeZOu6RHA2JC Ntw8bfdyhwTHl2XB4mZkvdEijhXW6FoL1S2xk30fpz5tvqIrvJ 1zEMmYVjbQYDLpUE0HjJoPufuFJyNMMJK6KTY4IFPTfchFb2pe NUV0WCrLrPjpkidAf-jYli_4g5Xm99FAvoJv5jSpAs679c1QKra7G9QAZa8TpK7uS3QD o9BFQhiNgRR0gi9OGx9ZLAK0QOyeUHt3G9wAqdIB4dNWYj_eDJ 6ejpOR_ctCQr4vEfzXFFUKqISZw_acblOK9BwzGEohkGb0mj41 tyuklgcRSD2N8XVpFaQ87531BfuSK4rostAJj7-9ZEnSK7ujvR3onuSG1kWF7MPtRYQNcNFOBRus-3TQbbEOd4GElmgKuaIG9KN2vragIrAlHLsPO1p3T07xOgMHGzw 8q4yURE36ID3Xw2DxrbRNgDyUqKrJehcQjicov_QFRMFoRH=w1 302-h950-no

Kiersin Teerijärven ja huppion "omat polut", ainoastaan huppion länsipuolella kaksi hirvikärpästä otti osumaa... olisko kanta vähenemään päin vai hyvää tuuria kun sai ajella rauhassa.

Pexxi
21.09.2016, 15.09
Eilen kävin 20 kilsaa suhailemassa ristiin rastiin mutta ei löytynyt vaikka kuvittelin olevani aika varma paikasta. Ilmeisesti joku umppari? Jos ennen kuutta annat jonkun pienen vihjeen voin yrittää hommata sulle puuhaa huomiseksi... Eli ei mitään hajua missä voisi olla.

lehtijussi
21.09.2016, 17.16
Ei ole ensimmäinen kerta kun sivusto tiputtaa osan uusista lukemattomista viesteistä pois... en tätä huomannu aikaisemmin.

N. 50 metrin "tienpätkä", jonka alku sorastettu, loppu metsäkoneen uraa, sinne ei tarvi polulta poiketa. Varmaana Teerijärven kiertäjät pyörähtänyt tossakin.

Pexxi
21.09.2016, 19.52
Pari kolme vuotta sitten taisin kurkata mutta kun ei siitä pääse oikein minnekään niin jäänyt katsomatta.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=357940&y=6840459&sc=8000&text=ojan+p%C3%A4%C3%A4&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=357868&n=6840545&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18523&d=1474480040

Uusi, tai arkistosta kun loppui akku. Jos kelpaa.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18522&d=1474480033

lehtijussi
22.09.2016, 14.17
Ysitien toiselta puolen pongattu oranssituppinen maasturi...
Meinas nälkä yllättää jo, etin jo Enokunnantien varrestakin, mutta lähempää tuo sitten löytyi. Vanha; http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6841424&x=359367&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/-ijLbtVyDLhBhCxVlbPuHPVT4s1Etfucz2QHbyXmo-yMqKjkem_7dZG-8_WqjwdniJ4cFGvqOwTPUtZb7WdMw0axWSpIw1LZcCWxmwug0i 9w5Oodc7fEu98ndS1nn3xoLpznQDDvloUXGRlhi6x13TUlH4zb BxVba1zymZq-RgPgRHcu1Rki0Jegb62sI8Kf3HsnNb385XJc7QaMMlTIuixOYD frZv2Da3nhQuAU25DK1ltmKmLnpzXcgzvy68PjvIj43XaZ1fTs 5VwHyqCPGc4fw-EYltg4PhkVAwOeiGHBzk0Eck-kugkzuxZZzdXkAfV5TYUO8cfSFXB0Ka6haYuUK87J_UKvOB6nG vCipzzWuXRmJf63IWAU-Lg--Siq1bLenLR2-SIssuxapcLdaun1w__hSR4YgkFxYbRnnR-o11tBcTcV5lx-OGHkRYnnH2Yvkz1niT5irA09mH1pAqWKHkpSiH4LYRTEYOlA6W 1mA25ys2cnj5MokO7q8qjgQvhs2ymfbo5Jt28WtvXN3smOs29u kgZM4TLGlYHw5quGf-1f_QHwLX3quHKxl5TsDvr3ObUYdBYkfoatH7WtiO-RVwka2Y8pby8bVsINpnMBmOJx=w713-h950-no

Seuraava rasti on talvinen kilpailupaikka, joskus 50 - 60 vuotta sitten

https://lh3.googleusercontent.com/TpFdK70OlgtBkG7ws7R9dThgMq3jF8e3q-bvAKAfTR-vmD5PCD05CQuUjbUXS77uS-4FezrS7GKuj1k8ImBq740e7eSyHjl6DgLaUi4ILlMd5jD1v9VF lgufww8Us7amZCzaX3cWqpNZnLKq-Vqh6EeKSyhUE7WmB1pplneB2nfQU0VwMVFDPm5uA0cAmV2k3QM wDjxpdRfvVXA0bN0ByzQzOhHbAAXaMCCcRP1bc9Ag23gOeaxHD SehX5-kdrvLYJrfzYCUPUax1b_8IRlrnmtLCHXgOKjFMloGGEL_v02kj UpxzN20baEBYqKWnk_oT9DKxxWWd3FvLsPifJNKSTkhqPeAPxF 4WcX6KMEBCjXQpLVQJaMS852GZh3-XcCU0Mr67f91qVbD_k3Bm_C2n-yFo_Pi_z_RYDvMx6Vkp8YxRmrSH1AbUozFlbOFaWOqxMK5MJgW eQoEDnwufrhllVLDB8GwEaEvJs1cURTeEl8YtyIlCcdPI5hQEO 8XgJsEpkLo7j9gJkz9nRTDhivPCRMLDqax1OYgETCSZPD2b92o r1E-aGeONhM1oBbLytb2SZmJeJC4i4VNqqgQwFPF7KFeg_RWpyc6Mf _8pL7h-sykoqma=w1062-h950-no

Pexxi
23.09.2016, 18.09
Vanha, 90 astetta toiseen suuntaan.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=360567&y=6839890&sc=8000&text=Tosta+yl%C3%B6s&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=360487&n=6840100&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18533&d=1474646714
Uusi, menee polkukin tossa vaikkei oikein näy.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18534&d=1474646720

Sariis
25.09.2016, 16.59
Vanha, suunnilleen tuossa: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839166&x=360201&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18536&d=1474815138

Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18537&d=1474815143

lehtijussi
30.09.2016, 19.30
Vanaha: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839913&mode=rasta&x=360082&lang=fi

https://lh3.googleusercontent.com/sTHSX3N8XrcGI3dO2-yOWbUP1QTPH-j44ykDwyHAutHbFQXO7xbp5mJDV7hB8N0lQIomggsGZfzgyLmt 4J-LHIBlV74F8RzJNM-AYEAG05aaqk5IHIXZeUZck_1kwIXFntjnLb1kAnv-HCPUCzjcBQ2UbHKPgkoHn3ODrdwfwZ9KSluB76fW_HDRdz-1h5asEtcxgf8X-0OkCTmFVWjKpLBTjvwwYO6I6rRQ6-3_Iat8ygi05zYsOtokWHsldWX3Rn6FsjBIv2IXv1vNEoBqyMlg a2x9yR3hFqqHYZX2hoNFQUJWpynuJp6bWRhCPakQCmFA0KPF-EA4cEz0-RFT3CGauIeoaHsSBhZlYM2gENaGzKKw-IlKrQzJV5a7WLd2GKJ27Fa-LUdy52Z6nEhvLkrFKZC5nhnEJG-30aLN3bcVB0tn2A2sJBvgOdnkgi6H6byBkJHnT64uTY3mLfH0w ePPA_Qkb7shviRj8tL5w9mFf46i8MDiGZhd9cJDb89yFnyZpWS TzuTODbztLteN7_rBCSOYQhZ4eLnoj6j7nLjlA-wxHyuykpMPJJ6Kq0xYfc2P51BztzOQQQNB8xk7H0Oh76vDl9iE-A66d0SGOwuf-l62=w1260-h950-no


Uudeksi helpon laittaa hän. ...kun oli jo niin pimeää. (kuva pitkällä suljinajalla)

https://lh3.googleusercontent.com/eoE9BVyayEFdCdUykkcqd-4lxyRkrRhTXBZA0I0bNLbltFSnbzVjvKfDj-JJZhoAl6F4viagdPS1yI7qv-7qaYDyya-Jt1OQ8U7vmhfFkAGzNX3uDA4dtZhXHdW0He1SYrhUkINrjAa6u jI6lICnjVdg9Y_V3HENDcsC4tgyb8TkZmhk9RDBB8PDcv_qfle PbdGQfXnhCf-Ej6vMDD6c8O-nivqxsFFYJLoOhTtq-eHmW0m4x4PfIeH8i7gIkmOjjBNEhh8VUDK8GHmeePZ5K1vV1B2 lAX1O9Dv_Aw0wd6ODbugEK0WOrT8vRGjtJR-YM5hcW0StRFN6IR187xj9wrpSLikXDzJ3RRCuVxTrOL9ypGNgg 7zxYFvBIEv-XAfUMs0Y_7YeC7hehsnMqnsrhllE_Wlt9CV9fZpJgJGNKWpcTr sKwEG9zflV7DBt-jqn3pjja1ProC_XtP9huadvUHGBr_RwEd1h-OC9ENd15NDP4FDWhH9QjmncTp1cPjWofuaU7Ag64D-yAohz0LYOqCxO1hC_Y4BrEePwlNmpSxjhsnYKtkUCSgxdYwdOC gmRTpbIk6XrR2dotVga71OMb_2AnttyrKuAc3LdxwGLHeCs_xm 3=w1237-h950-no

Pexxi
04.10.2016, 17.28
Vanha
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?map.x=212&map.y=402&e=361225&n=6840022&scale=8000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi&showSRS=EPSG%3A3067&tool=merkitse&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18569&d=1475594781

Uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18570&d=1475594787

Sariis
09.10.2016, 17.52
Vanha:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=6839670&x=358783&lang=fi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18619&d=1476028073
Eipä tehnyt mieli ajaa tuota lenkkiä - pari vuotta sitten pääsi vielä fillarilla kiertämään.
Uusi:
Tällä kerta puussa on myös nauha merkiksi :)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18620&d=1476028078

Sariis
18.10.2016, 20.18
Vihje: kuvaajan selän takana on tässäkin ketjussa aiemmin esiintynyt selkeä maamerkki, jota pitkin pääsee paikoitellen kulkemaan...

Sariis
05.12.2016, 19.48
Tällä kerta puussa on myös nauha merkiksi :)
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18620&d=1476028078

Tästähän menee talvipolkukin, joten pitäisi olla helppo ;)

kpeetu
18.12.2016, 16.00
Vanha https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6839090.305587433&e=358994.5484824347&title=&desc=&zoom=12&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161218/d44592b29e09378e4b785de04c00aeba.jpg
Uusi hieman helpompi
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161218/67ea5d864745fba64cc2f786145ddb13.jpg


Lähetetty minun C6603 laitteesta Tapatalkilla

lehtijussi
25.12.2016, 18.14
Läskipyörään joutui tilaamaan osat, tulee sitten joskus... No tuli sitten sentään nakkikumi kuntoon. Huppiollekaan ei päässyt ilman nastoja, läskillä olisin menny...


Vanha https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6837905.45559597&e=359600.35920231487&title=&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

https://lh3.googleusercontent.com/sv3KxH14pux1aRI_Ka2wb9j5OzOrN_Ze9lqb3L5d6yYD50Xs1e QQDvKsWx_54nCEezoThovBI58AvuNyj1pdWrgPZRYiqtyr1IEG b_NyY57e7Ea3mF2ySTkwjkQkavD4q69FX2IgPdRubpl0udeGwJ 59fwqybf7Wg1ZMiWPZjEDWYdn2i060lnwDj1O43sEyeDR94nPN AIWr8XCy95gC9MXKhgrqTZAlK4hmnetfRAkKAZAv68Vvvs5bNm 2iAJMMYpEc7B20i7qsEy6v-u5DKU-lb2rUkjPWwpa9eHK_I0r9FNWqzXYyIBsA2hFoGF3pb0RAyNoDP iKptJDERsC-t7Tcc-lQZ_ZbhIMC4MOFzSSaL0UYhIgr8seo5f303m-PS34y9GOqU18doGI7rY7HqU57Tgsg8HRaHLst6p3G9Eq-zeX9vxc6JH4F0wu1RzhPvQaSJcUqXqVZViQJOtlOxogqc0hLUF 1tPI-IhwgbRNb9R6U3vrpXlyWjeDmiagxyzZhKCw1cyuOIL01cciMGV 3XfSr5ktKp-lF8-R_32LWbE8fWCNBff4wkKKppkIquH-TJ_UvZz7Uiqq9BjpKo-D3AY4oJpIH2-z4bCJK9I4S6y69WSaWrtVoBEruvz0piBEk-AOO82Hrl6T0Yy1YCR3ZvcbEsxU9X_CuaZpRSQtw=w1426-h950-no


Uusi helppo

https://lh3.googleusercontent.com/YLeoRx53iPOckgFDbzXu4ncw89UdNEFmMh_s2GBcxqL1Ci0POD Ixmf6FRBkrfXHreI1HSzqG7CRh1F8yp3T0FM0iCQFxSDlV2smq hY9Qa2n8chab40uo5ZN4GvsJUwRZnmdWbKEarcLUdffX9qLGRp yB7W3TGETz9VEMA9bKSpxJrf80xkAOjhJYt4mYYyrDke_IGNBh NASs--xA_dMGzX_I1ujo6-fuFQ5nLc7Kak7QoTyq72J1gw9fad1DXdn7cyaKHTKfKJvXelNe Tzm867FOMdSSXzDJ1RdJV0ehk0QxRYmwYH5uW6dKu5DMEriYZM iLjmi566LN2ISJIQmY2PuuEZ4Fsu62w8AuWRdv1gglIzLL5HQU rVwql34vJhuMlw-9VDm8YZ7xuPvSRqlt71--HVPTnSuCt9-QQmNTxwKfgcVR2dWBj9HO884wWperwkCOvrOMY4QQDfeGtJ7xV oYUbC93hfsXoqhr9Kqmb1nLDf-meP0pKDoGcsILFnDsBMxk4UQdXBgwhdAUd0ZA6WKIImCoCmAnR iI676wTyukv0x-SMkjhmhCEd-pZDUYSB01Y7IEJ9xdByxprdLKq6ioXYH2cuhWvPHUyXim1EORt t0LBY5O_0f5Vm3mfRfB6jnAgahKL-NfIpUHMK7K4c6SM-gfEZj4Um_Y52eEGSg=w720-h950-no

Pexxi
31.12.2016, 16.24
Vanha, auto paljasti.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6837962.5&e=360508&title=Hissit&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18927&d=1483193866

Uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=18926&d=1483193860

Sariis
16.01.2017, 19.50
Vanha: Kirkkolahden pitkoksilta kuvattu
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6840145.442&e=360547.301&title=Kuvarasti&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19012&d=1484588601

Uusi - helppo, juhlavuoden kunniaksi kuvattuna:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19013&d=1484588606

Sariis
05.02.2017, 20.20
^Pitäisiköhän siirtää tämä koko Suomen kuvarasteihin...

heccu
16.03.2017, 22.25
^Pitäisiköhän siirtää tämä koko Suomen kuvarasteihin...

Ei tartte, pollepatsas (https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6841124.562863006&e=360173.23856314644&title=Orivarsa&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D) vaikka muistuttaa jotenkin pyöräilijää tästä kuvakulmasta.
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19201&d=1489695288

uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19200&d=1489694932
hieno ilma oli tänään jäällä ajella, Kuhmalahdelta Orivedelle kahville kaverin kanssa ja takaisin (sis vihje :))

Pexxi
16.03.2017, 22.30
Oliko yhtään lunta vai pelkkää jäätä?

heccu
16.03.2017, 22.35
Pelkkää jäätä muttei luistelukelpoista. Pinta pysyi kovana koko päivän. Eilen Roineella nakkirenkaisella kaverilla meni paikoitellen tunkkailuksi iltapäivällä kun jää pehmeni. Tänään ei nakkirenkaillakaan mitään ongelmaa. Ilman nastoja ei kuitenkaan olisi pärjännyt edes läslillä.

lehtijussi
18.03.2017, 18.18
Jäällä olikin paljon porukkaa...
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6836916.715324884&e=359805.407049499&title=&desc=&zoom=11&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D
https://lh3.googleusercontent.com/wTJuCHf_zD2FEz8wzKiHqUAwKAFSIhBefac8FS36gBW2hg6Vm2 mB4lE7vl1nX2VtSsZovZTSS5QLF6c-IYdbk-9JuM_iBGMe6-bNUSZQAAhwAR9QVk3Mqrw2qSK_6KcwVaGLgx1yV7gsGjyBg9dA ELoKTEItSJATNU8Iw8bCY5ynQhqfWU1AmeB2MNzc_fEkfC-6RLsSXX0Et4UihjEUyXazlPkeQ8h5MF0aV5IqL9C3syaBOYGO2 JGuBsFAQY2Lytads3QRAJn_7E8PkMUozy6Wkrz5gu4mi9i0BHU fdvzglpfMnpM4J8dA27VdKswH_umSaiTB3sW5lrhq6ldUHJEEB TQIMTdClpY4Nt-imAghJJXThzPgMDQ9QrqO2MegawuMJqoi2Ez1DYmkmY3n_w8Li 2pAoCLvlAzjJL1XpopzRGNWKRdBu1IAwHdrpUXxDGcsNJ3og15 ypnwHfLUhJyjU_gj8lHQz545d5fTzYefm0FuTZ6hKkzvjPJ4Dh eWf8fnQVu_zZerOkPBBuYlb-kuitO5YK1hU44pllZmfI3pe7pT6FDI2PkJ20DwxxTeMrOsVQXY bs0LP3SvU3m0DqDU43S99hPXuzszwG00RyiE25snML_N8hfzOS YKQgG3OwBPjKDZj8-ndqCD4_aB1oHP1kq6kOh_jpYbWfXRh9w=w1486-h950-no

Yliskylän puolelta on kohta polut jäistä vapaana. Mitä jälkiä seurannut, yleensä porukka kääntyy huppion päälle ennen tätä kuvan paikkaa...

https://lh3.googleusercontent.com/ehViGPZqMxLSN5NJOenJTaODylFP_Tl6Gc5Xq6Ud23CKfp_jfE XN-m7SPqcAQzH4oP2e5SKs9jw2gWp1VxbNIwCW4C66dsK1xepwmkD mlJvGlCdv8rg7x2WA5UZR6iF4XJ-2Yh9q82An_utnzNt5GqkLHZEGUMv6M_Z4Qm7rFwe9cG1xalyD0 ej3kN-l2qnJT8xvuG8-zp5LIvDIdAEjI__2-XpvRpHvsnkwBscqefuk8nE03YQHfV33226WhVkMLbjtJ4vvwv4 CLdsRiB9Sbikm-QLshyaItnnly3o1tqYrkcWnH1g5jn5HNcHaBvqRw7SFgOH1Nfm 7_hLouQ1KpKIgqTCKrJP7e5r0rBh1j_pTYDms9PXRCxONUw2cA-WyKdtluEDu4wNT-CG8wM0ERPFDTP-hK_rslo_xkr7rnzxIRTKJNwJPMKOrjeGlFMg6KQBJ99YUCWIMj 0fZ9tPPS2BM1UrhaHm1OQ4_GtrOIa_E81sECB3ZfGHGGnAD6QO q7NKYktHE5X_p01LV9SMjPciVqd-ZmUTipKuMzWml1mDx4mOQ2Y_Ry7_5paukLNnFFlRysN4M_cfjE ZylpsFnmGcLohHl5SQwow5ESKKldv0mDl954IWg30xYahWEEBE Bv0W_BdYqR1jHDizSuBV1Me93mkSu4PytfnFwn3Lmmg=w1426-h950-no

lehtijussi
14.05.2017, 19.37
Meinasin pysähtyä tähän, viime viikon lenkillä, että ottaas ny rastikuvan pois ku on hollilla...
https://lh3.googleusercontent.com/v17yPt2mkglYEaj11ndtLYeGA9JMpHjlPsgKkQcaGI7O8WHCo6 B4Vx1I4nf-AZqdW1S2f9KWoUqbwGFBaBjtW6g6J-N8NooXHEoaxNcog_VFXXbxrfNkJx-W6CvxNzhIYCXAfeuKJtWXfgwIelsEM8RB78Xgn-QCmPztzwDVLUnMMC8D16FYLArGOUhUROwvUg8Y1Pg_ARQBwM9l Nz0sjtuic6MVFNgN1CtpzaEFdcyxz6sizwmLSimRghNWhCDTla 0thHy5fCWhD5987ZJ1arzCtLt4PvlW_RdtojaC4DuRtw01h510 F8f0pfWzn6ZoBJO6VZfugEkK1iPIcmaTd218ynnirjRaSjKl01 fAK60Kl21HddGFVK2UZpJnaI75ClGVWAna5oSMu5u6_wJ0u8hk-2H1tTCiTaRzz-jXA1XWqa8ANnaMRbmY9ptFSQzmtzcpYhkII-pqLrtXl5llUxIqhPjoaCcQ5Dyox70mIlc7iL7mYnOvPqw8NIqx BxuKjf_DsHgCEcQRbHpom53LIAwHevj4u-KWJjeby9Sr7_EfjqIGuZqQTQcST6Ubk3thzOAq4Ff-V3_zVEEH9XCLf-crVlLM6nlc3NlwFLbHP5--7AQwXJmsLg=w1344-h951-no

Sariis
15.05.2017, 19.08
Unohtui...:)

Sariis
26.05.2017, 21.14
Parhaani yritin, mutta oikeaa kantoa ei tuntunut löytyvän... Tässä kuitenkin yksi kuvaussuostumuksen antanut kanto todisteeksi yrityksestä:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19467&d=1495825401

lehtijussi
26.05.2017, 22.15
Minä moikkailen noita kantoja lähes päivittäin, ei ne muut olisi antanu kuvatakaan... elikkäs, kuvassa poseeraa oikea kanto. :)

Sariis
27.05.2017, 16.54
Pidetään oikeana kantona, kunnes toisin todistetaan :rolleyes:
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6837167.235&e=358889.931&title=Jossakin%20t%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

Uusi: piti kuvata tämä kohde muuten vaan, mutta ei löytynytkään mitään sopivaa kuvaa, joten laitetaan tähän:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19469&d=1495896159

Pexxi
30.05.2017, 22.48
Pikkukivet täällä.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6838734.678725779&e=357934.947355993&title=kivikasa&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19480&d=1496176468

Vähän isompia
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19479&d=1496176462

Sariis
04.06.2017, 15.25
Kuvarastin kiviä oli yritetty piilottaakin, mutta löytyi silti:
Tallukallion risteyksen lähellä https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6840738.736&e=358896.174&title=Kuvarastin%20kivet&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19488&d=1496582134

Uusi, helppo ja kivet ovat muuttuneet kallioksi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19487&d=1496582085

lehtijussi
10.06.2017, 18.25
Emmä pitkoksille... muutenkin tänään niukasti aikaa, ton rastin kävin kuitenkin poimimassa ohimennen.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6839314&e=356514&title=&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D (oonko kartalla)
https://lh3.googleusercontent.com/C0Ak3W63dmvcx1W9TTN_6LvWFAJSEHhavnX_DqmlW66PP5luag KNJxPzia5_ZzX8X4HtCLoT0A51nZkMyewTXQaxWXPIfSPeQJzE MLE1vbgLSB8AVvtEUOQBhGl5RV8n0ZZ12K0zyXGgY4GW187X-QxRO7h6IQAUgKxq35wphHEpZmsgi4F-T6FJsHbgxS20-zJr5ElGoIYy43O4qfWIy0gLHwPTc6E6cN87w2h6Z4UPj4wTbmb LrwHelCpRFwF41oOAcwTrb6V72Wn9-PM5wtkuYfToU8PasO_BmWIDWid2IeFEBmGiExuh7T_YUQJ41Bq HDxhXeBqE3WadEwIvRToMD499ZrCTP_koPn3DVZWP0Ky9nhj5s tXykm_btOPE_nEeLbRK0LZiGncU6DcpX-7rYyYxJkvo5izA4jYAvRgFpHeFR-bncUcr0A6DzfX2JV7FPe4oRaTWAK5256xJgzb2RNC7MOVu7Rqh 1jWSUd0Pi8nb6e6b-0P0viH-WEMBTiSAbiatDG0qJ_OypF20g-wyJLSkMb6rCAWjZlDYg8MEcWLkK0-yERdT5f9YxkqcghjMlsDLcSAPG2qMc2fYCDPzFdzcyN3Wz1o0Q gV29CsEbr9wpsxtJVhprKl5-r9msH1uNi-YsKRw3U9zduJEX4iKpEDfQP-fr8Q6IeZ8iKE=w717-h950-no

Uusi yhtä helppo

https://lh3.googleusercontent.com/Xem-Tz2uo7i3tnkiZUuCXuEtxOs06l-D2JbzD301K6ogDMt6Ja9UzBYpstQH1rb-YFuYagk6aZ27VkRVzrnuI2T9rJHazpvyXKmQqYR34TV4RLC5LR pUfkBAv5oCUT8674h5AUHDB9fKkAMCf6nSGGVI7xWc97VqUZ2A jG3HbmwVz3aiDeoYzi3WnUq9woIY1_aRZm1QnjcqEMW8kkXL5F e2fpm00fF1Ekzh903BecJPwBWHlJ28an67eFHsWMIJ1y995Y22 2aLIZ9OyfBnPZRa0APRsRIeo6z4BeBIjTAnW7TFdCu8Lv8Kq5G MggAbLY7vLSgbAsv_bdkwH2ZjToZytsSe1tgOxVYadXSH4y9gU pVbUSX8LWUptHp4VjkfahdDb1j1-k7kSdBpOoVxdHhKMFTnW3aqIKr3c8xSEKEoMOt3nCcYBS6xxMl dSJEXDj8Vyih-2DPCtfdkp723R8QOyLQXP6DesfyljhCICZwbLt10NuTI7ZSBUe defowC14480bd7FtMM24Fgb1uq7UmFQUUDGBLv8pE0GKUZ3A5k 8hyyCi8tAicV4yQeD0MyGHkyu9Ws4LjTRuH8KiUCyiWDvnYs4l zys3sP0h7dz8B2SGYUdLNlg6ZMoDOyTnheH_gDuGF_oP1Z1Wmz vV5w5TYT4CLbgqEcWlI8toilyfvE=w1341-h950-no

Pexxi
13.06.2017, 20.24
Vanha
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6839999.384747311&e=356046.1047420468&title=Kanto&desc=&zoom=9&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19521&d=1497377931

Uusi
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19520&d=1497377924

Pexxi
16.06.2017, 17.40
Ei tarvii hiekalla ajaa jos ei halua.

Sariis
19.06.2017, 20.47
Vanha: olinpas unohtanut miten hyvin kosken kohina kuuluu:
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6843367.012&e=355636.791&title=Koski%20tien%20laidass&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19536&d=1497897743
Uusi:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=19537&d=1497897761

lehtijussi
29.06.2017, 20.45
Vanha; https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6842941.323905535&e=360003.31450828805&title=&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

https://lh3.googleusercontent.com/usq1lUpdO-hNwvxsLwdpDcL3Z2h0DRlj172rswRcJfAnGHiPOUaxlkSJM9-nBt2IqBHTlHuGEUR_E4X3N88CO8WnJTsppcrBpF-KjwBeV9i0zZhkwaNC1hRkqwMFFLnK6wSzYw2Gh4Is0pj14ZqYo S6z0r7GKoEJ3bBePqHPyk5JfiJuQSlWV0zshxd-kwb-Vr8LSWmMSAjAW2VlnMbw-KfEGo483t7sIjgdztP5_M8xk5znmApJ0NNv2EDW1r5xFHrZN8d umrP323Vr3J3Srd2Z-zrdYZdf_SR99XP5ekDpx29vAhdowWbd1jOkenOYGK07dyWB7so 2TJvvD5VcKbu7ZxzNnMrYaF1UG-nkj6akjCTnaS09o94Pi95oaKocEnQVphMIlKDhEtiGJlZaUGXH VhkYfsuCFhfhJFzzbM-ir-DFoHqrGGuA0iyGAvKTItYj7suUs2JWIE6AVrwmkxSeSCFk2kI0 LOi5lC5_FnEJPRzNRifB09O_8VN36AAxUn8uGouhkIct6SbFxX N272np79od7Ih4TgWq1mxViVEnYQHb_JDa26rvfKy0esNM4DuS ooi_-aPGmQomIFvfym255k-muCfLB4gFB9kNqDHl-eY9m6HJgkTwfw5tuPnC6VB2I0aGmoxMGNS6zuC2g_vrJ2_g62p 0Vgn2DtGWK-s=w1267-h950-no


Kyllähän tänne mentiin ajamalla ylös asti, ajanottoa en todellakaan edes harkinnut...:eek:
https://lh3.googleusercontent.com/JDcUB5md5FkQuVMJy_eRhz6la0G4Su3JLZfZ38siIMeY0IYzHS fsxktTzC_PBtLuwkHs4YDZHZ71eb8uIpnH1G2lFSrciYY265UE pejeVaViC_u_I16TO0Nydlr64VLLk5-DcDWb9eCj-kTLqIBv9sgvYw3HO0hBt19_2HdP6i25jRtKi-HAlxbzzOunWMfsUgcAJdQX-5KMZVLRCDo7FHZR4mo3OrwdLYUyThfGAd0oQ6oOI1CvghD7nGi kNd65DmqlEnIRvzuPRJuLjBGRYVAtH1WnCGEmJ4eAQKDBkSv5h zHVbmgG8n8dB2PK_fAgxp3LJJ3C7_9t1ABP5bMqBAYE376nUoW tHEjdODLZVsgCjQ9hGFUgDSjyRxUVRnpP-v95ra-RONhs-8MQ03mbXHYXCYm01Qh-ibyNEJJ8hR2Q768-F-5rC9GCE8FIAgq7rknxw2oBSIACADJr8Ol6_Puvfe3BO6tBpWqL I0uzCVlA0ryjViHFOC55_9Z4afOGQiYEqmlVsK5eEydPW7ovp2 0qfxak9EQofKZwmWHglg_VD8_o3QAN9FO_MN9A_iIvl4hAHB6r mhlzjXJHYwpBNtgxXQzaDngY9ASwvjiO69q8Dq_gJsacTmliPh Q5-23p3GyQ0Eh8UKZC9PoJROdmxZDvUvouSXqbB7yGfVpVNo4=w71 7-h950-no

Pexxi
12.07.2017, 19.40
Kuva olisi mutta en osaa siirtää kun on väärää kokoa.

Pexxi
14.07.2017, 11.04
Kuva olisi mutta en osaa siirtää kun on väärää kokoa.Ennen saanut siirrettyä koneelta, nyt ei. Herjaa että 1200x1600, ei pysty siirtämään, pitäisi olla 900x900. Ennen ei mitään ongelmia, kokeilin vanhojakin kuvia siirtää jotka ennen onnistuivat niin nyt ei onnistu.

lehtijussi
14.07.2017, 19.14
http://www.aijaa.com/

- valitse tiedostot
- lataa
- ladatun kuvan alla viimeisenä kopioitavat linkit, sieltä ison kuvan osoite tänne viestikenttään... ja näkyy.

Pexxi
16.07.2017, 15.18
Piti pitää nää kuvat täällä foorumin kansiossa mutta näköjään jotain säätäneet eik äoma säätökyky riitä...

Vanha, paha nousu nykyään kun ovat ajaneet morkulaa sinne.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6842739.745964583&e=357254.07027559506&title=Humalavuori&desc=&zoom=7&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://i11.aijaa.com/m/00330/14417389.jpg (http://aijaa.com/HBGN25)

Uusi, tai ei ihan mutta laitetaan sukellusvenekuva. Pienemmät vielä kadoksissa, olisiko niitä ollut 3-5.

http://i5.aijaa.com/m/00014/14417386.jpg (http://aijaa.com/xVVj6v)

Uusi, sadan mtrin päässä edellisestä.

http://i2.aijaa.com/m/00948/14417387.jpg (http://aijaa.com/NLELPt)

Sariis
22.07.2017, 18.25
Vanha, onkohan sukkahousut vaihtuneet huiviin...
http://i8.aijaa.com/m/00087/14421356.jpg (http://aijaa.com/kJdM4l)
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6841167.894&e=361001.5&title=&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

Ja uusi:
http://i5.aijaa.com/m/00139/14421357.jpg (http://aijaa.com/ytWjsm)

lehtijussi
23.07.2017, 13.07
Vanha https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6841273.019056256&e=360254.769056256&title=&desc=&zoom=12&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

https://lh3.googleusercontent.com/bG2LVR3UePZf_sCE0Cran9IFlTPzu7VubnTjf10swpFwkZGt8b S3iSHoRRifNrREKcYO_zZ1GD_4Rv3IKQMvav28lbHafZxlMZb6 mCXIQ8L9z_DKt9YgcEEFpMV_vbY5OykmDY4c4ztmOelZyJvXEp lCEhE9YDLPnuvpRfjcapm-kC6FkOmivayn00OKkNnA97zLRD2D3Rd9mfS6prUhD8ZKE0imiK Fr_uy7-0gZ85jYffmJQz4o0iMQ_JtHZUliSQEDtTY-_NbvcLDk5Wvd11Qva_j0s6txzerycMGC9YbRUCfkwTJ9GraGnK UGA-eRQgZ9oioqEh4hQgCgKHche1ivzYcF_RTnQPSItN95U7NgrrfR k18BO9VJrrcVVvdsYdBht9u5pQZsvFPQEF5SD36hvQ_b6IDtJ1 TLHD9-R3BpJjBpdQdaKA9nPKUhft7DuUMiU-ghwOIxzFW2Nx6vZShUVNc6pFtd-afxQIgZebOROVH92mMSkyJyHeYEny59fem0NjgXVCMvh6x1k7s Puyjhy8FRNyFEnfTXSGgZ-YgxRGwP9dwt5sT7udarGPqKH10f3Uh--qSoSXWJDb36xoz-yTjytjP2NRC9eBt4f2xMPEkqohxaLLUUNdxJ9cQp_G5_guxSbp YcSji66716nEYMyXNLWXHgst5jWzT1Q7nd0-Y=w1260-h950-no


...ja uusi

https://lh3.googleusercontent.com/ymCKjVYCStlyIySO3hSYjdGI3R3yJqiggwdFDLKcySQZ3E4iCM AruCqwt9IF8cpF4Gn_E51GAvM5W99_8rXJBfdFnGN3ntj-SZf2BQo0f8E9wlasOpq2hxHMmIkWObd8r0H3bf3CV8zSq7QBT4 59tmrQx6V1tHqRiOzmm9-G5sTHDI8V7xCpUuvJm_I6hN--ZoIqvxwMFB8sM85ItYruyW0RQcGMtrZZ498uuA6OmLAVeskIoN 8hDwfN231cV_W-9C43ku-x7On51HjZn6eVHsGy2VEtUd3TerfU1nzvRpabOLSzwdW2SumoD 4FrgF7Q5Uxi0hWQbg4GD8TTAn7stZrsZ02runR1x3Sx3k6wUOF uo3i5zFHfz5v1mPS_YgCbC3Q2UkdQhdEZNY6_x2o8x7mMstfbT rwMAWP3HmZ8GMrOZDHi-GULGfzv8AxEEMVKe04Efemd4Hbcv7pHmqLrzMMtoON7_ChMVL8 AsZXhwXdvMGJFzFd54VRRJAxwzdto4kz78n3jCoNcs4un-fsfjJBUotu83HPABMXEaqKhg3Fg4wdsNqC6jP24d2QD4FZ5_D9 9jCjsdwjBbKGzEAMq1xWKpGKLldXrESKNXzRXlD_MF3ENENNoP P_ZPnnwaN4wM1NOIXpqJzwpgGqydfa1Q_zPfoC_niGDUeXByUX n7SxYMdw=w1088-h950-no

Pexxi
25.07.2017, 21.47
Vanha
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6841261.93082775&e=360083.918082775&title=Kopin%20kulmalla&desc=&zoom=12&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://i2.aijaa.com/m/00398/14423753.jpg (http://aijaa.com/1bphqj)

Uusi
http://i6.aijaa.com/m/00472/14423754.jpg (http://aijaa.com/fA8CPX)

Sariis
02.08.2017, 19.18
Vanha, Kaupinrinteessä:
http://i4.aijaa.com/m/00067/14428481.jpg (http://aijaa.com/3c55Ak)
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6840494.51&e=359446.623&title=Kuvarasti&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

Uusi:
http://i4.aijaa.com/m/00651/14428488.jpg (http://aijaa.com/Qk3zJT)

Pexxi
11.08.2017, 20.05
Vanha
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6841824&e=360137&title=Maalaukset&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://i11.aijaa.com/m/00725/14433599.jpg (http://aijaa.com/uhCpXO)
Uusi
http://i1.aijaa.com/m/00639/14433601.jpg (http://aijaa.com/iMBxzG)

lehtijussi
12.08.2017, 12.44
Tuosta
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6840621.763477612&e=360726.52843156573&title=&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

https://lh3.googleusercontent.com/OpY7SuD9mt5crcBxEVF1kSrYQtMd2efHQrdU9aDoHBYa5CeEGt FQ4_d_dcuyX3XkrfOQepg0tz3c1KN-53qZUW_nkiXGeDoLnT61aigXbmvHsIVNRwlx1TqB78jRZ1xvxQ U0MPvkY0yMHrrvOHPS2p6EnA2tqbgH4jVIO6KLAs44qIcVwW7W wfELuLoAMRbdCYei1ZOiHDgXC2dpS9a_8Qzfd0X_Gvz0rRF4jY rIPuTAEL8IRCYsCWzs4AmUsRxbW4wph-OxBXskMRGu7eqwagxrsng8fQBMvVN-iMefzDkub9auVsHH_VEXOSC2GBIGzMnYy6UqQ1YaABJCF1vuP8 EDc4yKDw59UVGynKl6w4PiBvZQSWhcpTJuB6a3_lxU6Af18V-0QbH7fcY5ioMaHS8T4EKStCqMXNPOKaR0NlUb2hPSyev5d_iSt _3lgVw5890v0RI1VAbdPtbEhBGRSgI-xPrkffX70R6Q99IXocriTXS5wChtXg-s_ACBWBmQYc_LUkY4xMB2DO1EqL2hvZb_i_Z-3U7sImIUOqmvv2nNUTctYNOJAZ74NOGwOmVRzb2e9B-vtuS8tTaCpDl8Md19LcpEcL06QDAT2MyuFpXiRTX2RrL7w7XZy _mRlwvqxq2BefzeRNc8ysH_am2vQOElQFgD61dSNBp1dX8UaUd mWEM=w1383-h950-no

Uusi kohde

https://lh3.googleusercontent.com/kXHUpJjbq6R5xfVoPJR5W02deGcesVytRRXUzdZE1iH4LaJbVQ SpPylgyCYMTvRuIXJOfdrCnab1Xn640zTMwYLWCw6PyN_7oZV1 _lKqThLKGZZz389NPhk94y0rwyCSEA6F-31BCf2mBT8NAGxxWsccQJjCZphXQxaVBa8bqNxw19Bfvm5d9O7 LnbZixHf5PRXZjgg-Y-wVCs1Hq-lnCFHg8Zpst8Qc1Y05-GxN56mEZDN7w4gWYXxDtkhYSpzXLa8ygUwQ92BSTnMcYUOi7In VdWpKS5nk2wJVwcv-xiQjXa21kayoHgOhOaQgGESzhC6auPV_5DF3WK-eBQkpc4D0wOesqQjtIa6ilMFFXE-J0qRnUt-ymmc2CQJ1jPnPBctu5S95C6nJVDITXkwLNCKa4IJBMdEzJ7GjA hI-d4jj25pfBiA3yVmGnt9kRzaQFTYZBz4k9W_UCQ-ZhfmzU6la_9tj7aXQx0j7REKCfvgrpQuSS5ToRtuw0tSKsmY7o 9uZ3uePVE7oCPm68paV_5GDTVdCob6bIvL9CQjLX7WXnQ87voj mH5d_30tVeTfSy_HRujwKw5quYzCNZSrrNqf1uD673bDH7kZxT hBVSAQV5YOT9-HEi4gp2L4bNnzoPZfJ7LVa9WcDkmnLOA8qKVw0NvfKqH1yvI_v xiOVrx4JmR0=w1260-h950-no

Pexxi
12.08.2017, 16.23
Vanha
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6838607.348995024&e=360534.74966418406&title=muistomerkki&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://i2.aijaa.com/m/00799/14433935.jpg (http://aijaa.com/qIad1y)

Uusi
http://i3.aijaa.com/m/00888/14433933.jpg (http://aijaa.com/G1BIw8)

Hopi hopi iltalenkille.

Pexxi
27.08.2017, 12.37
Onko paha? Ainakin kaksi rastia ollut 400 metrin sisällä. Kpeetu nyt ainakin tietää. Tiistaina voidaan ajaa ohi pienellä koukulla...

Sariis
27.08.2017, 18.01
Ei...jännää, mutta eipä tuosta kovin usein tule ohi ajeltua...

http://i5.aijaa.com/m/00226/14442098.jpg (http://aijaa.com/EVdmQA)

https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6838189.205&e=359897.999&title=Vanha&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

Uusi:
http://i11.aijaa.com/m/00959/14442097.jpg (http://aijaa.com/S6HLoF)

Pexxi
02.09.2017, 20.14
Vanha

https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6838998.04443388&e=359927.6517761655&title=k%C3%A4pykaristamon%20kentt%C3%A4&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D

http://i5.aijaa.com/m/00914/14445495.jpg (http://aijaa.com/mIDxPO)

Uusi
http://i11.aijaa.com/m/00073/14445497.jpg (http://aijaa.com/Je17Pa)

Sariis
07.09.2017, 19.50
Vanha, sattui olemaan vaihtoehtona jo edelliseen kuvarastiin :rolleyes:
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=6840864.51&e=359722.623&title=&desc=&zoom=10&layers=%5B%7B%22id%22%3A2%2C%22opacity%22%3A100%7D %5D
http://i11.aijaa.com/m/00463/14448071.jpg (http://aijaa.com/LqRF1b)

Uusi:
http://i9.aijaa.com/m/00799/14448075.jpg (http://aijaa.com/mcBXYW)