PDA

Näytä tavallinen näkymä : Punkit!



jcool
08.06.2014, 20.24
No nyt se sitten tapahtui eli punkki maastossa kurvailun kylkiäisenä. Olenkin miettinyt koska se tapahtuu, nyt vaan sitten odotellaan oireita. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Oulun virpiniemessä pahamainen peto pääsi kiinni uhriinsa. Oli se ruma otus! Paniikissa revin irti, ei ehkä olis pitäny...

tvhakala
08.06.2014, 21.09
On sitä semmoistakin mielipidettä terveysalan asiantuntijoilta kuulunut, että se ”paniikissa irti” –metodi voi olla ihan hyväkin juttu, koska tällöin nääs se punkki ainakin tulee poistettua mahdollisimman pian havaitsemisen jälkeen. Jos sen sijaan odottaa että pääsee kotiin, yrittää etsiä punkkipihtejä, toteaa että ei löydy, odottaa maanantaihin että apteekki on auki ja käy työpäivän jälkeen ne punkkipihdit ostamassa, niin punkki ehtii olla kiinni paljon kauemmin, mikä lisää tartuntariskiä. Käsittääkseni se punkin leukojen jääminen ihoon ei pitäisi aiheuttaa mitään tavallista tulehdusta kummempaa, mutta ne vaarallisemmat jutut siirtyy ihmiseen sitä todennäköisemmin, mitä kauemmin punkki on iholla.

HMK
08.06.2014, 21.10
Onhan ne pirullinen riesa, mutta ei silti niin, että hätääntyä kannattaa. Oulu ei tiettävästi kuulu TBE riskialueisiin ja borrelioosin tarttuminen vaatii elukan pidempiaikaisen kiinnittymisen, vähintään useita tunteja - vuorokauden. Hätäinen repiminen ei tosiaan kannata, kun se pitäisi saada vedettyä irti kokonaisena. Kyllä ne yleensä irtoaa kokonaisena ihan sorminkin, kunhan vetää suoraan eikä revi / raavi.

Vain pienehkö osa punkeista kantaa tauteja. Itsellä muutamia ollut, eikä ole mitään tullut. Viime kesänä puhelin yhden ikämiehen kanssa, joka kertoi saaristossa jotain risusavottaa tehdessään nyppineensä itsestään kymmeniä punkkeja viikon aikana, ja koko ikänään ties kuinka paljon. Yhdesti kuulemma alkanut jotain punoitusta tulla puremakohtaan ja senkin olivat terveyskeskuksessa oikein viivoittimella mitanneet, että ei ole tarpeeksi iso pläntti, ei anneta lääkkeitä.

Konamies
08.06.2014, 21.43
Hyvä keino on pyörittää topsy-puikolla punkin hanuria ympäri ees ja taas. Jostain kumman syystä punkki työntää itseään ulos. Ei välttämättä kokonaan, mutta niin, että siitä saa kiinni. Hyvät pihdit on aika monesta keittiöstä löytyvät kalanruotojen nyppimiseen tarkoitetut pihdit. Punkkien irroittelu on koiranomistajan arkea.

artzi
08.06.2014, 22.12
Hyvä keino on ottaa punkkkipihdit mukaan (ensiapulaukussa mulla aina mukana). Ei ole iskenyt turkusessa eikä affenanmaalla... kun tietävät pikku paskiaiset että tulee nopee lähtö :)

plr
09.06.2014, 01.40
Viikolla tuli radiosta ohjelma, jossa joku (punkkiasiantuntija?) sanoi, että jos punkki on kaivautuneena ihoon noin vuorokauden, niin todennäköisyys saada borrelioosi on noin 50%. Jos punkit poistaa nopeasti, niin todennäköisys on paljon pienempi.

jcool
09.06.2014, 06.44
Viikolla tuli radiosta ohjelma, jossa joku (punkkiasiantuntija?) sanoi, että jos punkki on kaivautuneena ihoon noin vuorokauden, niin todennäköisyys saada borrelioosi on noin 50%. Jos punkit poistaa nopeasti, niin todennäköisys on paljon pienempi.

Minulla punkki oli tunteja. Hokasin sen aikaisemmin, mutta näytti vaan roskalta tms. Illemalla iski se paniikki, kun huomasi irstaan punkin lempihommassaan! Suosittelenkin, että aina juomatauolla tsekkailee hiukan itseänsä. Helpompi havaita, kun tietää mitä etsiä...

Ski
09.06.2014, 07.57
Tiedätkö yhtään missä päin Virpiniemeä punkki iski kiinni.

Vispe
09.06.2014, 08.00
Viikolla tuli radiosta ohjelma, jossa joku (punkkiasiantuntija?) sanoi, että jos punkki on kaivautuneena ihoon noin vuorokauden, niin todennäköisyys saada borrelioosi on noin 50%. Jos punkit poistaa nopeasti, niin todennäköisys on paljon pienempi.

50% varmaankin silloin jos kyseinen punkki bakteeria kantaa. Kaikista punkeista hyvin pienellä osalla on kumpaakaan taudinaiheuttajaa. Jossain oon tilaston tuosta nähnyt muttei nopealla googlettamisella osunut silmään että saisi linkattua.

pena57
09.06.2014, 08.23
Punkkien taudinkantamisalue laajenee koko ajan kohti pohjoista, ja muistaakseni nykyisin Oulunkin alue lasketaan tautialueeksi :(.

Onneksi mitenkään kaikki punkit ei ole taudinkantajia, ja kertovat asiantuntijat, että ihan heti punkin päästyä iholle ei kuolema välttämättä uhkaa, vaan tosiaankin tautiriski kasvaa punkin imeskelyajan myötä.

Mikäli ei omista punkkipihtejä, niin vanhan kansan punkinpoistosysteemikin toimii. Lätkäistään reilu klöntti voita, margariinia tai vaseliinia punkin päälle niin, että se on kokonaan rasvan peitossa (ei saa ilmaa), jolloin punkki irrottautuu hengenahdistuksen takia. Toinen asia on vaan, kenen hermo kestää odottaa, että punkki helpottaa otteensa. :cool:

Suosittelen kaikille kuitenkin rokotteen ottamista, kun se ainakin johonkin auttaa.

Smo
09.06.2014, 09.41
Pari punkkia ollut, toinen lähellä napaa ja toinen tuolla persiin ja pallien välimaastossa :) .. napapunkin revin hädissäni ja toisen seuraavalla reissulla tulleen huomasin vasta himassa saaristomereltä palattua, taisi tulla vikana yönä kun teltta oli aikamoisessa puskassa melontareissulla .. tämän otin hillitymmin kynsillä sormilla pyörittäen. Ei pahemmin oireita, ehkä pieni punoitus. Uskomaton otus, ei meinannut saatua kuvauksen jälkeen tapettua edes vasaralla ..

El-Carpaso
09.06.2014, 10.39
Punkkien taudinkantamisalue laajenee koko ajan kohti pohjoista, ja muistaakseni nykyisin Oulunkin alue lasketaan tautialueeksi :(.

Onneksi mitenkään kaikki punkit ei ole taudinkantajia, ja kertovat asiantuntijat, että ihan heti punkin päästyä iholle ei kuolema välttämättä uhkaa, vaan tosiaankin tautiriski kasvaa punkin imeskelyajan myötä.

Mikäli ei omista punkkipihtejä, niin vanhan kansan punkinpoistosysteemikin toimii. Lätkäistään reilu klöntti voita, margariinia tai vaseliinia punkin päälle niin, että se on kokonaan rasvan peitossa (ei saa ilmaa), jolloin punkki irrottautuu hengenahdistuksen takia. Toinen asia on vaan, kenen hermo kestää odottaa, että punkki helpottaa otteensa. :cool:

Suosittelen kaikille kuitenkin rokotteen ottamista, kun se ainakin johonkin auttaa.

Tällä vanhan kansan tekniikalla punkki tukehtuu ja oksentaa vatsansa sisällön verenkiertoon, moninkertaistaen tartuntariskin. Ei ikinä voilla tai vaseliinilla

Lähetetty minun GT-I9300 laitteesta Tapatalkilla

Paulix
09.06.2014, 12.02
Eniten tässä punkkihysteriassa ärsyttää se että sillä pelotellaan tuo muutenkin uusavuton asvaltiltaikinäpoistumaton nykykansa täysin vieraantumaan luonnosta.
"emmävoi koiran kanssa mennä edes metsään kun sieltä tulee punkkeja"
"hei miten sä uskallat ajaa metsässä kun siellä on käärmeitä ja punkkeja"
"hei älä kävele siellä ruohikossa sieltä voi tulla punkkeja"
..niin kuultuja selityksiä..

Virpi
09.06.2014, 12.58
En ollut uskoa silmiäni kun punkki tepasteli koirani kuonon päällä viime viikolla. Ei ollut ennen Jokelassa punkkeja. Punkkeja tuli vain mökkituliaisina Etelä-Savosta. Niitä on ollut siellä niin kauan kuin jaksan muistaa - ja paljon. Nyt ei saa olla punkeista rauhassa edes kotopuolen jalkakäytäviä kävellessä. Perskules!

KriHa
09.06.2014, 15.06
Rokote tehoaa puutiaisaivokuumeeseen eli TBE:hen joka on borrelioosia vaarallisempi mutta harvinaisempi. Borrelioosia hoidetaan antibiooteilla, rokotetta ei toistaiseksi ole valmiina. Punkkihysteriaan ei todellakaan ole aiheitta, maalaisjärjellä pärjää. Punkkitsekit kerran päivään jos liikkunut punkkialueella ja jos pureman ympärille muodostuu punainen rinkula, lekurille hakemaan antibioottikuuri.

Markku Liitiä
09.06.2014, 15.17
Tuossa aika asiallisen tuntuinen katsaus punkkien maailmaan:

http://www.saaristolaakarit.fi/punkkibussi/taudit

Tuossa riskialuekartta (joka ei varmaankaan tarkoita sitä, ettei satunnaisia punkkeja voisi muuallakin esiintyä):

http://www.saaristolaakarit.fi/images/stories/pdf/riskialuekartta.pdf

Kuntoilija
09.06.2014, 15.18
-70 luvulla lapsia kiellettiin kiipeilemässä lepissä, kun silloisen tietämyksen mukaan punkit tulivat niistä. Sitten ne tulivatkin heinikoista ja nyt tutkitun mukaan niitä esiintyy eniten metsissä, missä on mustikan varpuja.

Ainakin Hangossa on punkkeja yli oman tarpeen.

arctic biker
09.06.2014, 15.43
Ajoittain urbaanina mettässä, tunturissa ja maalaismiljöössä käyneenä ja nytten taas asukkina en noista punkeista niin huolehdi. Mutta pikkasen varon näitä vanhoja halkoliitereitä myyräkuumeen varalta. Se on kälmi tauti, vielä onneksi kuulopuheitten varassa tuokin kokemus.

HMK
09.06.2014, 15.52
Tuo Markun linkkaama kartta tarkoittaa siis vain TBE:n eli puutiaisaivokuumeen riskialueita. Punkkeja (puutiaisia tai saman näköisiä taigapunkkeja) toki esiintyy yleisesti sisämaassakin melkein joka puolella maata. Nykyisin jo napapiirille asti. Taudeista borrelioosi on paljon laajemmalle levinnyt kuin TBE, ja sitä voi esiintyä melkeinpä kaikkialla missä punkkejakin. Borreliaa kantavien punkkien osuus vaihtelee alueittain yksittäistapauksista jopa puoleen kaikista punkeista.

heccu
09.06.2014, 16.19
Tuossa riskialuekartta (joka ei varmaankaan tarkoita sitä, ettei satunnaisia punkkeja voisi muuallakin esiintyä):

http://www.saaristolaakarit.fi/images/stories/pdf/riskialuekartta.pdf

toi on riskialue vain puutiaisaivokuumeen osalta. borreoloositartunnan voi saada mistäpäin Suomea tahansa missä niitä esiintyy eli jonnekin Oulun korkeudelle saakka.

punkin puremaa ei tunne koska se puuduttaa pistokohdan. olikohan se nyt jotain 50 % tai sinne päin borreoloositartunnan saaneista ei ole huomannut punkkia ihollaan missään vaiheessa, en myöskään itse huomannut.

jos tulee flunssan tapaisia oireita, kurkkukipua ja kurja olo mutta se ei kuitenkaan ole flunssaa, kannattaa heti tutkia iho läpikotaisin, löytyykö punaista läiskää.
näköhäiriöt, esim näkee kahtena, voi olla merkki borreoloosista.

jos borreoloosi ehditään hoitaa ihovaiheen aikana antibiooteilla, ei pitäisi tulla mitään jälkitauteja.

itsellä ehdittiin juuri ajoissa hoitaa suun kautta otettavilla antibiooteilla, yksi kasoisnäköhäiriö oli minkä takia aivotkin viipalekuvattiin eikä sieltä löydetty mitään :rolleyes:

jk borreoloositartunta näkyy veressä koko loppuiän vaikkei mitään oireita olekaan.

orc biker
09.06.2014, 17.41
Eniten tässä punkkihysteriassa ärsyttää se että sillä pelotellaan tuo muutenkin uusavuton asvaltiltaikinäpoistumaton nykykansa täysin vieraantumaan luonnosta.

Mitä hysteriaa siinä on? Kyseessä on täysin perusteltu pelko. Punkki on suomalaisen metsän ylivoimaisesti vaarallisin otus. Kaikkia ei huvita pelata venäläistä rulettia terveydellään. Ymmärrän sen täysin. Punkkeja vastaan pitäisi hyökätä oikein kunnolla. Toivottavasti geeniteknologia toisi jonkin täsmäaseen noiden pienten pirulaisten hävittämiseksi.

orc biker
09.06.2014, 18.09
Voin tunnustaa, että olen rajoittanut pusikoissa rymistelyä huomattavasti punkkien takia. Täällä etelässä niitä kyllä riittää. Kun yksi olennaisista tavoitteista urheiluharrastuksessani on pysyä terveenä, niin en ota sen enempää turhia punkkiriskejä kuin otan salilla riskejä huonolla lämmittelyllä. Kyllä se vähän harmittaa, kun lapsena saattoi ryömiä metsiköissä ja heinikoissa päivät pitkät. Muistan vain yhden punkin lapsuudesta. Se on yleistynyt älyttömästi muutamassa vuosikymmenessä.

Kun otin esille punkkisodankäynnin, niin: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3072526/parasitologi-esittaa-punkkisotaa

CwA
09.06.2014, 20.21
Pisemmät lahkeet ja suojaava vaatetus, ei tarvitse ajaa sitten niin kovaakaan, että tulee jo se kunnon hiki päälle ja voi mennä kotiin.

ellmeri
09.06.2014, 22.03
Jaahas taidanpa ottaa taas tehosteen kun kolmevuotta edellisestä.

Kolmenavuotena on tullut tietoisku uutisissa missä meikä on wilimitähtenä rokotetta ottamassa,ihmiset moikannu että mitä punkkimiäs.

*J*
09.06.2014, 22.12
Jo kaksi punkkia ollut tänä vuonna meikän iholla kiinni.. molemmat löytyivät käsivarsista olalta pikkuruisina eli juuri kiinnittyneinä. No problems. Viime syksynä meittiin silloin 7-vuotiaalla todettiin borrelia. Ihmeteltiin, kun eräänä lauantaina oli toinen puoli kasvoista halvaantunut. Edellisen viikon väsynyt ja päänsärkyinen, mutta flunssakaudella ajateltiin norminuhailuksi. Antibiootteja suoraan suoneen parin viikon ajan ja seurantaan... Tällä hetkellä kasvot normalisoituneet ja onneksi ei tullut niitä niveloireita aivokuumesta nyt puhumattakaan.

Vakavasti pitää ottaa, mutta ei meillä ole ulkona peuhaamista kielletty lasten osalta vieläkään ja itsekin aion rymytä luonnossa kuten ennenkin; punkkitarkastusta teemme kylläkin!

jcool
09.06.2014, 22.56
Tiedätkö yhtään missä päin Virpiniemeä punkki iski kiinni.
Epäilen, että siellä vaaran pällä, kun ajetaan "laavulta" jyrkänteen reunamaa. Siinä menee polku koivujen ja varvikon välissä osan matkaa. Kaveri kiroili seittejä ja mä vaan nauroin. Tais osua nauru omaan nilkkaan.

Matti S.
09.06.2014, 23.47
Genitaaleista usein sattumalta eli vahingossa löytyvä verenimijä panee skrodemmakin miehen suorastaan kyykkyyn.

http://www.borrelioosi.net/

http://www.punkki.net/artikkelit/kumlinge.html

http://www.apteekkituotteet.fi/Tarvikkeet-ja-apuvaelineet/Pinsetit-punkkipihdit-ja-suurennuslasit

Harvoin jos koskaan on veitikkani ollut niin pienenä naisen kädessä kun punkkia kröh kröh-paikasta irrotettiin.

JackOja
10.06.2014, 08.11
Tuntuu noita punkkeja olevan enemmän kuin yleensä. Työkseni kuljen lumettomina vuodenaikoina metsissä ja pusikoissa enkä koskaan aiemmin ole huomannut punkkeja kiinni (joskus kymmenen vuotta sitten Vaasan saaristossa nappailin niitä kuljeskelemasta vaatteita muutaman). Nyt on ihan lyhyen ajan sisällä pari ollut kiinni.


Voin tunnustaa, että olen rajoittanut pusikoissa rymistelyä huomattavasti punkkien takia....

Oletko rajoittanut myös liikenteessä liikkumista? Kai se todennäköisyys kuolla tai vammautua on siellä isompi?


...otin esille punkkisodankäynnin, niin: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3072526/parasitologi-esittaa-punkkisotaa

Hirvikärpäset joutaisi samalla poistoon...

Grugi
10.06.2014, 12.49
Täältä havainnot punkeista ja omatkin havainnot voi sinne ilmoittaa.

Puutiaishavainnot Suomessa 2014

https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin804182&SID=be22be34-2f3b-4fe7-a347-e27c88c5dfe6&dy=293597588


Täällä lisää aiheesta.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2014061018392934_tr.shtml

Juha_H
10.06.2014, 15.44
Tuntuu että tänävuonna noita on ihan älyttömästi. Koira saa juosta päivät vapaana Nuuksiossa olevan mökin pihalla ja siitä saa siellä nyppiä punkkeja 4-6kpl per päivä. Kotona 0-2kpl päivässä (kokonaismäärää ei olla jaksettu edes laskea). Omalta iholtakin on bongattu puolenkymmentä verenimijää tosin yksikään ei ole ollut kiinni. Oudoimmat paikat mistä noita on tänäkesänä omalle iholle tullu on Espoolainen uimaranta ja koiranulkoilutuskerta johon ei kuulunut metriäkään mitään pöheikköä tai metsää.

orc biker
10.06.2014, 16.19
Oletko rajoittanut myös liikenteessä liikkumista? Kai se todennäköisyys kuolla tai vammautua on siellä isompi?

Muistaakseni huomattavasti useampi saa borrelioosin vuosittain kuin tulee henkilövahinkoja pyöräonnettomuuksissa. Ja jälkimmäisiin pystyy itse vaikuttamaan todella paljon. Mutta tavallaan olen rajoittanut liikenteessä liikkumistakin siten, että ajelen aika lailla rauhallisia teitä, enkä vilkkaasti liikennöityjen maanteiden laitoja tai vastaavia. Niin tosin tekisin muutenkin mukavuussyistä, joten siinä en joudu luopumaan mistään. Mutta sinälläänhän tuo on verrannollista: välttelen pusikoita metsissä ja välttelen vaarallisia teitä liikenteessä.

Yksi häiritsevä asia on salakavaluus: vain n. puolet borrelioosiin sairastuneista huomaa punoittavan ihomuutoksen. Jos joutuu liikenneonnettomuuteen, niin sen sentään tietää ja heti.



Hirvikärpäset joutaisi samalla poistoon...
Ne ovat inhottavia, mutta ne eivät ole vaarallisia, joten niistä en ole huolissani.

Juha_H
10.06.2014, 16.36
Mulla on ollu elämäni aikana varmasti toistakymmentä punkinpuremaa, joista on tullut tuo rinkula (ja vähintään yhtä monta ilman) ja ainakaan toistaiseksi ei ole mitään oireita ilmestynyt, joten en tiedä pysyykö tuo yleensä oireettomana, olenko jotenkin poikkeustapaus, vai tuleeko nuo rinkulat joka tapauksessa. Olen vähän huono huolestumaan oikeastaan mistään, niin en ole oikein jaksanut vaivata noilla mieltäni.

haedon
10.06.2014, 16.42
Miten noi punkit tunnistaa "uhrinsa", kun en ole koskaan löytänyt sellaista? Eilenkin kävellen heinikossa yms pari tuntia eikä yhtään ja naapurit valittaa kun niitä tarttuu joka puolella...

orc biker
10.06.2014, 17.06
Mulla on ollu elämäni aikana varmasti toistakymmentä punkinpuremaa, joista on tullut tuo rinkula (ja vähintään yhtä monta ilman) ja ainakaan toistaiseksi ei ole mitään oireita ilmestynyt, joten en tiedä pysyykö tuo yleensä oireettomana, olenko jotenkin poikkeustapaus, vai tuleeko nuo rinkulat joka tapauksessa. Olen vähän huono huolestumaan oikeastaan mistään, niin en ole oikein jaksanut vaivata noilla mieltäni.
Joillekinhan tulee punainen patti jo itikanpuremasta, mutta jos sinulle tällaista näin laajaa punoitusta tulee, niin sitten se on kyllä aika selvä oire tartunnasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Borrelioosi#mediaviewer/Tiedosto:Erythema-motilans.jpg

Jos sinä olet immuuni taudille? Wikipedian mukaan Ahvenanmaalla esim. elää paljon ihmisiä, joilla on taudin vasta-aineita veressä, mutta ei ole oireita. Ja ilmeisesti tuo tauti voi olla hyvin epämääräinen joidenkin tapauksessa.

OJ
10.06.2014, 17.12
Mä olen ollut aika kova punkkimagneetti tänä vuonna, mutta ehtinyt poimimaan ne pois ennen kuin ovat päässeet hommiin. Jos punkki pääsee ihoon kunnolla kiinni, niin puuvillapallon kun kastelee läpikotaisin nestekäsisaippualla ja laittaa punkin päälle noin 30 sekunniksi, niin punkki jää puuvillaan jumiin ja irtoaa puuvillatupon mukana. Ei kuulosta toimivalta, mutta mulla toiminut sen kaksi kertaa kun on pitänyt kokeilla ja muutkin kehuvat toimivaksi.

orc biker
10.06.2014, 17.36
Onko teillä muuten tuntemuksia valkosipulin syömisen toimivuudesta? Se eräs ruotsalaisilla varusmiehillä tehty tutkimushan esitti, että sillä voisi olla vaikutusta punkkien purtavaksi joutumisen todennäköisyyteen.

JackOja
10.06.2014, 18.50
...
Ne ovat inhottavia, mutta ne eivät ole vaarallisia, joten niistä en ole huolissani.

Noin punkeistakin sanottiin vielä joskus 80-luvulla ennen kuin tiedettiin tarpeeksi. Johan tiedetään, että hirvarit levittävät ainakin bartonella-bakteeria.

Tieto lisää tuskaa. Itse uskon, että ihmiskunnan tuhoa ei aiheuta ydinlaskeuma, meteoriitti, rattijuopot, ilmastomuutos, facebook tjsp. vaan joku pieni hyönteinen tai nilviäinen. Punkki on hyvä kandidaatti.

orc biker
10.06.2014, 18.55
Noin punkeistakin sanottiin vielä joskus 80-luvulla ennen kuin tiedettiin tarpeeksi. Johan tiedetään, että hirvarit levittävät ainakin bartonella-bakteeria.

Joo, ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos noitakin pirulaisia yritettäisiin tuhota. Eihän se oikeastaan edes tänne kuulu, vaan on levinnyt jatkuvasti pohjoisempaan. Liekö sitten jostain Venäjältä alunperin tullut eläinten turkeissa tänne. Ja ilmeisesti teoriassa nuokin ja hyttyset voivat levittää myös sitä borrelioosia, mutta se on vain paljon epätodennäköisempää. Ja etenkin, kun hirvikärpänenhän aika harvoin puree ihmistä, vaikka ihmiseen tarttuisikin.

Kerran ajoin ruskeassa hupparissa metsikön läpi ja yhtäkkiä alkoi valehtelematta ihan ropisemalla tulla noita niskaan. Ehkä se hupparin väri oli ihan vain sattumaa, mutta loi kuitenkin minulle mahdollisimman aitoa hirvikokemusta. Jumaliste, että rynnin sen pätkän loppuun kuin hirvi!

Ihmetyttää, miten vähän huomiota nämä punkit ovat saaneet lääketeollisuudessa. Luulisi, että rokotteille olisi markkinoita. Ja toisaalta luulisi, että asian merkitys alkaisi kiinnostaa ihmisiä, koska kohtahan ihmiset ovat ihan vieraantuneita metsistä. Vai ajatellaanko sitä nykyisin niin, että kyllä ne thaimaalaiset tulevat kuitenkin poimimaan meidän marjamme ja sienemme hyötykäyttöön?

CwA
10.06.2014, 20.25
Joo, ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos noitakin pirulaisia yritettäisiin tuhota. Eihän se oikeastaan edes tänne kuulu, vaan on levinnyt jatkuvasti pohjoisempaan. Liekö sitten jostain Venäjältä alunperin tullut eläinten turkeissa tänne. Ja ilmeisesti teoriassa nuokin ja hyttyset voivat levittää myös sitä borrelioosia, mutta se on vain paljon epätodennäköisempää. Ja etenkin, kun hirvikärpänenhän aika harvoin puree ihmistä, vaikka ihmiseen tarttuisikin.

Kerran ajoin ruskeassa hupparissa metsikön läpi ja yhtäkkiä alkoi valehtelematta ihan ropisemalla tulla noita niskaan. Ehkä se hupparin väri oli ihan vain sattumaa, mutta loi kuitenkin minulle mahdollisimman aitoa hirvikokemusta. Jumaliste, että rynnin sen pätkän loppuun kuin hirvi!

Ihmetyttää, miten vähän huomiota nämä punkit ovat saaneet lääketeollisuudessa. Luulisi, että rokotteille olisi markkinoita. Ja toisaalta luulisi, että asian merkitys alkaisi kiinnostaa ihmisiä, koska kohtahan ihmiset ovat ihan vieraantuneita metsistä. Vai ajatellaanko sitä nykyisin niin, että kyllä ne thaimaalaiset tulevat kuitenkin poimimaan meidän marjamme ja sienemme hyötykäyttöön?

Onhan noita empiirisä kokeiluja monikin taho tehnyt, että tummat vaatteet houkuttavat hirvikärpästä paremmin kuin vaaleat.

Hirvikärpänenhän on aika surkea lentäjä, se ei kovin pitkälle edes lennä, vaan kyttäilee paikoillaan odottaen, että sopiva uhri tulisi lähistölle, joten kyllä niitä vaan pitää olla aika monta yksilöä, kun toisinaan jonkin tienvierusheinikon ohi ajellessa niitä tulee jo heti monta kutittelemaan ja kun niitä suht tasaisesti kaikialla metsikössä tuntuu sitten olevan tulossa tyrkylle, niin pakko niitä on olla miljardeja ja taas miljardeja.

Noita punkkeja ei ole kovin paljoa ollut, mutta se kai on, kun täällä on suhteellisen kylmää noin mitä ympäröivällä seudulla on, niin jos sillä varpaat palelee. Kissoista noita on välillä joutunut repimään pois, muttei muutoin ole kokemusta, edelleen sopivalla vaatetuksella pärjää jo pitkälle.

Hirvikärpästen aikana tuleekin lenkin päälle saunottua reilussa sadassa asteessa, helppo keräillä pois, kun ne eivät jaksa pitää kiinni, saunaan ilman pään kastelua ja sitten kuumotusta niin mahdottomasti eikä pään kastelua ennen kuin on kärpäset kerännyt pois, eivät ole takertuneet toistaiseksi mitenkään tiukasti tuolla metodilla.

Yleensä metsässä mulla ei ole kyllä lainkaan paljasta pintaa näkyvillä, hyttyspäähinettä myöten varustautunut, mutta tietty kuumahan siinä tulee, eikä tarvitse niin pitkästi rehkiä, kun voi häntä koipien välissä palailla kotiin vuoren valloitusyritykseltä.

mpesu
11.06.2014, 10.50
Yks punkki on aikanaan ollut. Metka juttu, että kaikesta tarjolla olevasta ihosta paikaksi valikoituu just meisseli.

TaitettaVille
11.06.2014, 11.23
Yks punkki on aikanaan ollut. Metka juttu, että kaikesta tarjolla olevasta ihosta paikaksi valikoituu just meisseli.

Olen aina luullut, että olen ainoa!

toripolliisi
11.06.2014, 12.19
Punk It! Nyt jätkiltä tulee sellaista satua, että kuvia kehiin!

CwA
11.06.2014, 17.00
Yks punkki on aikanaan ollut. Metka juttu, että kaikesta tarjolla olevasta ihosta paikaksi valikoituu just meisseli.

Ohut nahka, joten helppo porata, lisäksi kohtalaisen hyvä verenkierto, noi kai pystyy jotenkin aistimaan sitä missä se veri oikein menee nahkan alla, ei ole mitään tietoa, mutta tälläinen harhakuvitelma, muutoinkinhan se valitsee yleensä sellaisen paikan missä nahka on ohuehkoa, kainalot, taipeet jne.

Jos joku olisi näin todennut, niin tilanne päällä ehkä ei olisi naurattanut, mutta kuten eräs karkeampaa kieltä käyttänyt nuori herra asian ilmaisi:
"R****** se v****** siitä*

Smo
11.06.2014, 17.46
Herkullisia paikkoja, siellä se oli ..

pethe
03.06.2015, 12.18
Mites on, onko punkkihavaintoja tälle kesälle? Kun lehtiä lukemalla saa kuvan, että punkki saattaa tarttua kun katsoo ikkunasta ulos. Ja ovat niin vaarallisia, että raadonkin oikea hävittämistapa on krematorointi.

Nappulakenka
03.06.2015, 13.18
Mites on, onko punkkihavaintoja tälle kesälle? Kun lehtiä lukemalla saa kuvan, että punkki saattaa tarttua kun katsoo ikkunasta ulos. Ja ovat niin vaarallisia, että raadonkin oikea hävittämistapa on krematorointi.

Koirista on noukittu tämä kevään aikana kolme kertaa niin paljon punkkeja kuin viime kesänä yhteensä.

cobbo
03.06.2015, 13.51
Saatanallisia elukoita, kannatan joukkotuhoa. Sain borrelioosin rinkulat kertalaakista ensimmäisestä punkinpuremasta. Sen jälkeen olen suihkutellut parit metsä/rymyvaatteet vähintään lahkeista ja vyötärön/hihan/kauluksensuista permetriinillä pari kertaa kesässä (esimerkiksi Bio-kill tuotemerkki). Sama juttu päässä pidettävälle Buffille (pitää myös hirvikärpäset poissa hiuksista vaikka ne normaalisti pääsevät ryömimään vaatteiden alle). Jos on tiedossa että yövyn jossain teltassa niin saatan suihkutella nukkumakerrastonkin; eliminoi ennemmin tai myöhemmin telttaan päässeet sääsket ja mahdollisesti iholle ryömineet punkit.

Punkkitarkistus on toki peruskamaa, mutta nymfivaiheen punkkeja ei silmällä kovin helposti näe. Vaatteiden myrkytys vähentää myös punkkien kulkeutumista asuintiloihin, mitä ei pelkkä ihon tarkastaminen eikä välttämättä edes vaatteiden pyykkäys tee. Oman punkinpuremani luultavasti sain juurikin koiran turkista ihmisen vaatteisiin siirtyneestä punkista. Sukulaiselta muuten nypättiin punkki aikanaan myös sukukalleuksista, oma lemmikki sensijaan pääsi vasta polvitaipeeseen asti.

muoks: sanotaan nyt kun kukaan ei sitä esille tuonut. Borrelioositartunnasta ei tule läheskään aina rinkulaihottumaa eikä punkin tarvitse roikkua ihossa päiväkausia tartuttaakseensa. Jos ihottuma tulisi aina niin itsekin olisin huolettomampi punkkien suhteen, mutta huonolla onnella tartuntaa ei huomaa oikein mistään ennenkuin on liian myöhäistä, varsinkin jos punkkikin ehtii imeä itsensä täyteen ja lähteä kalppimaan. Punkinpuremahan ei satu koska syljessä on puuduttavaa ainetta.

PK1
03.06.2015, 13.54
Tätä ketjua lukiessa alkoi ihmeellisesti kasseja raavituttamaan :D

orc biker
03.06.2015, 16.54
Punkit ovat syy siihen, että en enää aja ruohikkopolkuja. Minulle polun suurin vaikeusaste nykyisin onkin se, että se on heinistä tukossa. Ei kivistä tai juurakoista, vaan pitkästä heinästä. Ei tunnu sen arvoiselta. Se on venäläistä rulettia terveydellä ja siten hyvin vastakkaista sille, miksi ylipäätään ajaa. Mitenhän pitkään menee, että ihmisten mitta täyttyy riittävästi ja kehitetään jokin täsmämyrkky punkkien tuhoamiseen?

Nana
03.06.2015, 17.40
Mieleenpainuvin kokemukseni näiden veitikoiden kanssa oli vuosia sitten kun eläinlääkärin kanssa nypimme ja listimme punkkeja eläinsuojaan tuodusta niitä kuhisevasta kissasta. 1 punkin kohdalla, sen littanaksi tapettuamme, ilmeisesti sen sisältä pöydälle tuli lukuisia vikkeliä minipunkkeja, eläviä siis.

Koirallani ei ole ollut punkkeja Scalibor pannan jlk mutta ilman sitä se olisi täynnä niitä. Itse pyrin tarkastamaan jalkani ym puisto/metsäkävelyiden jlk jo ulkona ja paremmin kotona.

Ilborg
03.06.2015, 19.01
yksi nymfivaiheessa ollut punkki vetästy tänä keväänä kasseista. Kyllä noita tuntuu tuolla ulkona jonkin verran kulkevan, ja nymfejä on todella vaikea havaita. Kaksi nymfiä olen tähän mennessä itsestäni irroittanut, ja molemmilla kerroilla olen yrittänyt ensiksi nyppiä nukkaa iholta pois, mutta se ei lähdekkään oikein irti. Tokalla kerralla aika nopeasti jo tajusi ettei tämä nukka ole mitään kuollutta vaatemateriaalia, vaan elävä otus.

Kaikesta päätellen, omalle kohdalle pahan tartunnan saaminen on aika pieni riski, mutta etenkin borrelioosin kanssa sitäkin epämääräisempi. Aivokalvontulehdus on jossain määrin vaarallinen, mutta kun sen on sairastanut, niin käsittääkseni siitä pääsee aika suurella varmuudella eroon. Borrelioosin kanssa tuntuu olevan ihan bingoa koko homma. Oireet moninaiset ja epämääräiset, mutta varmuuden vuoksi ei kuitenkaan anneta antibioottia vaikka riski borrelioosiin on kohtalainen ilman aiheutunutta rinkulaakin. Varmaan suurin osa kuitenkin parantuu tuostakin bakteerista, mutta joskus käteen jää se musta pekka, jota lääkäritkään ei jaksa ottaa tosissaan, vaan potilasta pyöritellään ympäriinsä kunnes tämä luovuttaa terveydenhuollon rasittamisen vaivoillaan.

orc biker
03.06.2015, 19.43
Aivokalvontulehdus on jossain määrin vaarallinen, mutta kun sen on sairastanut, niin käsittääkseni siitä pääsee aika suurella varmuudella eroon.

Mutta ei välttämättä ilman vaurioita. Muisti- ja käytöshäiriöitä yms., 2-10 % jää pysyvä halvaus. Että sanoisin, että tosiaan on vaarallinen, koska välttämättä ei itse kuulu siihen osaan, joka selviää jälkioireitta. Suurin osa selviää puutiaisaivokuumeessa kuumeilulla, mutta jos tosiaan kehittyy aivokalvontulehdus, niin kyllä se on vakava paikka.

heccu
03.06.2015, 19.58
tänään hain ja sain 8 päivän antibioottikuurin kun eilen illalla alkoi sisäreidessä kutista. tiesin jo katsomatta mistä oli kyse kun lauantaina tuli heinikkouria Kemiönsaaressa ajeltua. harmittaa kun en tajunnut vetää sukkia housunlahkeiden päälle ajelun ajaksi. onneksi kotikylällä on punkkeihin perehtynyt (yksityis)lääkäri jolle sain ajan heti aamupäivällä. lääkäri myös tarkasti ettei imukärsä ollut jäänyt ihon alle.

tää ei ollut eka kerta. nelisen vuotta sitten homma eteni paljon pidemmälle mutta ehdittiin hoitaa vielä suun kautta otettavilla antibiooteilla. jos punkinpurema ehditään hoitaa ihovaiheen aikana niin ei pitäisi mitään jälkihommia tulla.

vaikka kaikissa punkeissa ei ole borreoloosia, ei kannata jäädä odottelemaan vaan hakea heti antibioottikuuri.

niin ja aivokuumerokotteen otin tuon ensimmäisen tartunnan jälkeen. aivokuumerokotus pitää uusia nuoremmilla 5 vuoden välein ja vanhemmilla 3 vuoden välein.

orc biker
03.06.2015, 20.03
jos punkinpurema ehditään hoitaa ihovaiheen aikana niin ei pitäisi mitään jälkihommia tulla.

niin ja aivokuumerokotteen otin tuon ensimmäisen tartunnan jälkeen. aivokuumerokotus pitää uusia nuoremmilla 5 vuoden välein ja vanhemmilla 3 vuoden välein.
Niin, jos on rokote, mutta hoitoahan puutiaisaivokuumeeseen ei ole, kun taas borrelioosia voi hoitaa. Olen itsekin miettinyt tuota rokotetta, mutta aika tyyrishän tuo on.

cobbo
03.06.2015, 20.21
Jos ei halua permetriinin kanssa itse läträtä niin tietyiltä valmistajilta saa valmiiksi käsiteltyjä vaatteita joissa käsittelyn pitäisi pysyä pitkään. Ongelma tietysti on että mistä löytää tuollaisia vaatteita jotka lisäksi soveltuvat pyöräilyyn, mutta esim. Craghopper tai Colombia tekevät erähenkisiä nylon-housuja jotka saattavat soveltua kammenvääntöönkin. Sukkia löytyy myös; pyöräilyssä jo sukka/housu-kombolla luulisi stoppaavan suuren osan punkeista.

orc biker
03.06.2015, 20.36
Jos ei halua permetriinin kanssa itse läträtä niin tietyiltä valmistajilta saa valmiiksi käsiteltyjä vaatteita joissa käsittelyn pitäisi pysyä pitkään.

Onko tuosta haittaa ihmiselle tai vaatteelle?

Paulix
03.06.2015, 21.27
Ompas pelokasta porukkaa. Rannikon ja saariston kasvattina en ole moisia osannut pelätä.
On niitä täällä länsirannikolla ollut iät ajat, ehkä nykyisin vähän enemmän.
Veneillessä ja saarissa kävellessä niitä on tullut ennemmin bongattua, nyt maastopyöräillessä niitä on ollut kiinnikin harva se kesä ellei useampi.
Tähän mennessä ei ole rinkuloita kertaakaan havaittu, kop kop. Rokote varmaan pitäs ottaa kun sevverta media on viimeaikoina pelotellut.
Mutta shortseissa mennään edelleen, olkoon sitten raumalaista rulettia mutta ei tässä nyt mediafobioille saa sijaa antaa tollasen takia.
Kohta kukaan uskalla asvaltilta poistua.

orc biker
03.06.2015, 21.45
Ompas pelokasta porukkaa. Rannikon ja saariston kasvattina en ole moisia osannut pelätä.

Pelko on tilastollisesti perusteltu, jos esim. tutkimusten mukaan 5-25 % punkeista kantaa borrelioosia. Toki riippuu paljon alueestakin. Siitä vain laskemaan, miten todennäköisyys käyttäytyy useamman pureman myötä. Sitten vielä tuo toinen tauti siihen päälle. Lapsena tuli ryömittyä päivästä toiseen heinikoissa. Siihen aikaan leikittiin sillä tavoin. Kerran muistaakseni vain piti silloin punkki irrottaa, mutta kokeilepa samaa nyt, niin tosiaan alkaa pelottaa terveyden puolesta. Sitten vielä noita venäläisiä superpunkkeja, taiga-punkkeja, mitähän nekin levittävät.


mutta ei tässä nyt mediafobioille saa sijaa antaa tollasen takia.
Kohta kukaan uskalla asvaltilta poistua.
Olisikin fobiaa. Mutta oikeassa olet, että ei kohta uskalla, eikä siinä ole mitään hävettävää. Harva asia nyky-Suomessa on noin vaarallista. Todella harva. En minä karhuja tai susia tai muitakaan pelkää, vaikka onhan noitakin lähistöllä liikkunut. Niihin liittyy suhteetonta pelkoa. En keksi suurempaa suoraa uhkaa terveydelleni kuin punkit, ja tunnustan, että pelkään niitä ja paljon pelkäänkin.

orc biker
03.06.2015, 22.34
Tuli muuten mieleeni hassu juttu. Mitä tapahtuisi, jos nielaisisi tauteja kantavan punkin lähinnä käytännössä marjojen mukana? Teoriassa tuollainen voisi tapahtua. En tiedä, tunteeko käytäntö yhtään havaittua tapausta. Tuhoaisivatko vatsahapot taudinaiheuttajat?

Grandi66
03.06.2015, 22.57
Eiköhä noi vatsahapot ole ihan riittävän tyjyt.

The flying Chocobo
04.06.2015, 07.29
Kannattaa muuten unohtaa tuo heinikko punkkien ainoana tyyssijana. Mulla on mökki kangasmetsässä - ei heinää. Useampi punkki itseltä ja perheenjäseniltä poimittu viime kesänä. Kyllä ne viihtyy ihan hyvin mustikanvarvuissakin.

JackOja
04.06.2015, 07.58
^
Olikos se niin, että mustikkatyypin metsä on nykykäsityksen mukaan punkkien parhainta esiintymisaluetta. Ei mitkään kosteat rantalepikot niinkuin aiemmin ollaan uskoteltu.

Kuntoilija
04.06.2015, 08.27
^
Olikos se niin, että mustikkatyypin metsä on nykykäsityksen mukaan punkkien parhainta esiintymisaluetta. .

Näin olen tuoreesta tutkimuksesta kuullut.

cobbo
04.06.2015, 09.36
Onko tuosta haittaa ihmiselle tai vaatteelle?

Mene ja tiedä. Virallisesti ei; permetriinin pitäisi hajota iholla (nestemäisenäkin) varttitunnissa, ja vaatteen kuituihin kiinnittyneenä ja kuivuneena siitä ei pitäisi olla vaaraa. http://en.wikipedia.org/wiki/Permethrin#Safety . Omalla kohdalla valinta on lähinnä DEETin ja permetriinin välillä koska olen ötökkämagneetti, ja DEET ei sekään mitään täysin harmitonta tavaraa ole joten permetriinillä käsitellyt vaatteet ovat paljon kätevämpi optio.

Vaatteiden ominaisuuksiin tai ulkonäköön ei ole vaikutusta. Kotitekoiset permetriinikäsittelyt ovat tyypillisesti alle prosentin permetriiniä sisältävää vesiseosta jossa muut ainesosat lähinnä auttavat permetriinin imeytymistä ja sitoutumista kuituihin. Muovipohjaisten vaatteiden sulamista siis ei tarvi pelätä vrt. DEET, joskin permetriini sitoutuu nyloniin/polyesteriin esim. puuvillaa heikommin. Suihkutettavista käsittelyistä jää vieno tuoksu vaatteisiin, valmiiksi käsiteltyjä ei erota tavallisista.

AFAIK Suomessa permetriinituotteita ei saa myydä virallisesti vaatteiden käsittelyä varten, vaan pelkästään asuinrakennusten pintojen jne. sprayaamiseen - enkä minäkään sitä tässä kehota tekemään. Joka tapauksessa, vaatteiden käsittelyyn Biokilliä tunnutaan käytettävän. Ulkomaisista merkeistä esim. Sawyer markkinoi sprayta nimenomaan vaatteita ja varusteita varten. Lähinnä kai valmisteiden sopivuutta rajoittavat lisäaineet, eli jossain muurahaisten tuhosprayssa voi olla kamaa jota ei kannata iholla pidettäviin vaatteisiin roiskia.

marmar
04.06.2015, 13.28
Punkit ovat syy siihen, että en enää aja ruohikkopolkuja. Minulle polun suurin vaikeusaste nykyisin onkin se, että se on heinistä tukossa. Ei kivistä tai juurakoista, vaan pitkästä heinästä. Ei tunnu sen arvoiselta. Se on venäläistä rulettia terveydellä ja siten hyvin vastakkaista sille, miksi ylipäätään ajaa. Mitenhän pitkään menee, että ihmisten mitta täyttyy riittävästi ja kehitetään jokin täsmämyrkky punkkien tuhoamiseen?

Johan tämä linkattiin aikaisemmin:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3072526/parasitologi-esittaa-punkkisotaa

95% saisi tuolla karsittua, en ymmärrä miksi tuota ei käytetä?

Milläs muuten olette tuhonneet poisnypityt punkit. Aika sitkeitä otuksia. Meilä vessasta alashhuhtomalla on hävitetty. Tuskin ne sieltä vastavirtaan enää ui takaisin.

Halloo halloo
04.06.2015, 13.45
^ Polttamalla hävitettävä.

Nana
04.06.2015, 14.02
En ole itse tuosta polttamisesta kuullutkaan. Olen liiskannut punkit (ulkona) niin, etteivät varmasti enää jatka matkaa. Vessanpönttöön en laittaisi, sillä ajatuskin siitä, että tollaiset ötökät ja pöpöt menee putkistoihin puistattaa. Ja etenkin elävinä ne valitettavasti voivat tulla samaa kautta takaisinkin, tai sitten putkia pitkin toisen pönttöön. Ne on yllättävän sitkeitä eläimiä, kestävät mielestäni jäätymisen jne. ja tuon edellä mainitsemani äitipunkin totaalisen liiskauksen jäljiltä sen sisältä täysissä voimissaan sinkoilevat pikku-punkit osoittavat, ettei niihin päde ihan samat lait kuin vaikka meihin ihmisiin. Se mikä meidän mielestä on väistämätön kuolema on todennäköisesti punkille vain hidaste.

Jos teillä on koiria tai ulkoilevia kissoja hommatkaa punkkipanta/valeluliuos, joka estää punkkien kantautumista kotiin. Jostain syystä niitä ei tunnu edes hyppäävän koiran turkkiin kun sillä tuo Scalibor, vaikka muuten niitä aivan hurjat määrät. Vaaleat vaatteet ovat metsässä paremmat siksi, että niistä punkit erottuvat paremmin kuin tummista.

Pullapoika
04.06.2015, 14.25
Ihme kyllä että en ole saanut itseeni koskaan punkkeja, vaikka metsässä on tullut pyöräiltyä ja vaikka mitä muuta tehtyä. Kissoista sitteen riittää taas nypittävää...

cobbo
04.06.2015, 14.52
Vaatteiden käyttäminen kuumassa kuivausrummussa pitäisi tappaa punkit, tosin ne harvat mitä olen itsestäni löytänyt olen liiskannut ja pistänyt viemäriin. Pesu ei riitä, paskiaiset selviävät elossa eli eka pikakuivauskierros ja sitten vasta vaatteet pesukoneeseen, niin raadot tippuvat pesussa pois. Harmi vaan että useat tekniset matskut eivät kestä kunnollista rummutusta. http://commonhealth.wbur.org/2013/04/dryer-quick-kill-ticks

Tarina kertoo että pahalla punkkiseudulla jenkeissä harrastetaan armageddonia jossa laitetaan iso könttä kuivajäätä avoimelle alueelle yön ajaksi, ja aamulla sitten joko poltetaan tai myrkytetään hiilidioksidia kohti suunnistaneet punkkilaumat jään ympäriltä. Punkkimäärät voivat olla uskomattomia, jääpalikka ja sen ympäristö suorastaan kuhisee punkkeja. (Voisikohan mökeille myytäviä co2-pohjaisia sääskiansoja tuunata levittelemällä pylväässä seisovan ansan ympärille vielä tuhdisti permetriinillä käsiteltyä materiaalia jonka yli punkit joutuvat kävelemään? Olisi äärimmäisen tyydyttävää käydä aamuisin tarkastamassa päivän sätkijöiden saldo.) Kuvassa pienempi versio co2-ansasta: http://imgix.scout.com/133/1331939.jpg

JackOja
04.06.2015, 15.02
...Tarina kertoo että pahalla punkkiseudulla jenkeissä harrastetaan armageddonia jossa laitetaan iso könttä kuivajäätä avoimelle alueelle yön ajaksi, ja aamulla sitten joko poltetaan tai myrkytetään hiilidioksidia kohti suunnistaneet punkkilaumat jään ympäriltä. Punkkimäärät voivat olla uskomattomia, jääpalikka ja sen ympäristö suorastaan kuhisee punkkeja....

Tuosta haluaisin nähdä videon. Tälläisiä yksitellen polttoja vain löysin https://www.youtube.com/watch?v=wy6NYkvX8Jk haluaisin nähdä tälläisen joka punkista maan päällä.

edit: tuon punkin tapauksessa toki jo hyödytöntä, toimii lähinnä kostona.

cobbo
04.06.2015, 15.09
^yritin etsiä youtubesta minäkin, mutta löysin vain pienimuotoisempia ansoja jolla tuhottiin vuodevaatteissa eläviä punkkeja. Minä haluaisin nähdä sellaisen kottikärryn kokoisen kuivajääpalan joka kuhisee punkkeja ja joka sitten valellaan muutamalla jerrykannullisella bensiiniä.

Kun päästiin hyönteissadismiin, niin permetriinikuteiden hyväksi puoleksi voi sanoa myös sen että tulee äärimmäisen hyvä mieli katsoa teltan lattialla spiraalia vetävää sääskeä, verrattuna siihen että sen vain läpsäisisi hengiltä.

Shimaani
04.06.2015, 15.34
Haukuille juuri eilen syötin pastillit (http://www.intermascotas.es/WebRoot/StoreES2/Shops/ec5357/5439/AE2A/FD64/B7A6/2C07/AC10/1417/4C65/bravecto_20-40kg.jpg)joiden pitäis toimia 12 viikkoa. Oliskohan tuosta immeiselle....?

orc biker
04.06.2015, 18.29
Onko valkosipulin tehosta tullut lisätutkimuksia sen yhden ruotsalaisten varusmiesjutun lisäksi? Ihmisten karkottamisessa se kyllä on hyvä. Eihän se tarvitse läheskään sataprosenttinen ollakaan ollakseen jo hyödyllinen. Todennäköisyyksillähän tässä muutenkin pelataan.

Nana
04.06.2015, 20.05
Älkää ihmeessä vältelkö heinikoita/metsiä yms punkkien vuoksi. Punkkeja on kaikkialla, maantien varressa, jossa paikkaat flättiä, keskustan puistoissa, jopa keskustan alfaltoitujen teiden varsilla, joissa hyviä heinä/puu tähystyspaikkoja. Jos punkkeja yrittäisi välttää ei voisi mennä käytännössä mihinkään. Sensijaan kaikenlaisilla viheralueilla (keskustan pienet puistot mukaanlukien, metsissä, niityillä yms. ulkoiltuanne ottakaa tavaksi ravistella vaatteet + tsekata ne läpi ja vilkaista oma kroppa nopeasti läpi. Pienetkin punkit erottaa ihmissilmällä. Olen lapsesta asti ulkoillut kaikenlaisissa maastoissa, metsissä jne, enkä ole punkkia vielä löytänyt paitsi kerran koiran turkista kädelleni tippuvan (ei ollut punkkipantaa). Nyt, kun koiralla panta, ei koirasta, itsestäni, eikä kotoa ole löytynyt yhtäkään, vaikka menemme umpimetsässä jalan.

Olen koiralleni laittanut joskus valkosipulia kuurina ja olen huomannut sen estävän punkkien kyytiin hyppimistä ja olen kuullut vastaavaa palautetta vuosien varrella muiltakin. Itse en uskalla pelkästään siihen silti luottaa koska tuo varsinainen punkki-imuri. Olen myös itse ottanut valkosipulia joskus samassa tarkoituksessa, mutta koska en itsestäni ole muutenkaan löytänyt en voi arvioida mikä sen vaikutus oli. Valkosipulin pitäisi kuitenkin toimia jonkinlaisena karkoitteena erilaisille loisille, joten haittaa siitä ei varmasti ole jos metsäajoihin otatte vähän valkosipulia, vaikka jonkun karkoitteen lisäksi.
En siis itse normilenkeillä käytä hyönteiskarkoitteita, vaan tarkastan kropan viimeistään kotona, joskus myös tiheiden heinikoiden jälkeen katson varsinkin jalat, mutta tämä maku/viitseliäisyysasia. Käyn itse 3 krt/vrk, eikä aina jaksa/halua myrkyttää itseäni.

stenu
04.06.2015, 21.06
^
Olikos se niin, että mustikkatyypin metsä on nykykäsityksen mukaan punkkien parhainta esiintymisaluetta. Ei mitkään kosteat rantalepikot niinkuin aiemmin ollaan uskoteltu.

Parhaan punkkien esiintymisalueen olen löytänyt Ahvenamaalta lepikkoisesta rantaheinikosta. Oltiin vähän toistakymmentä vuotta sitten vaimon kanssa Eckerön seutuvilla liikkeellä fillareilla ja päätettiin oikaista kahden merenrantaan päättyvän tien väli taluttamalla fillarit kilsan verran rantaviivaa pitkin. Kun päästiin sen seuraavan tien alkuun, satuin katsomaan jalkoihini... Ei ole koskaan sitä ennen eikä sen jälkeen lähtenyt vaatteet päältä yhtä nopeasti. Nakkena siinä sitten nypittiin punkkeja jalka- ja muiden karvojen seasta. Kolmisenkymmentä nypin itsestäni. Vaimossa ei ollut yhtä montaa, kun olin kulkenut ekana. Vaimosta löytyi yksi kiinni päässyt vielä myöhemmin. Ei ole mahotonta hinkua Ahvenamaalle sen jälkeen ollut.

Sivustaseuraajana jouduin kolme vuotta sitten todistamaan tapausta, jossa punkinpurema johti useamman kuukauden koomaan ja pysyvän aivovamman aiheuttamaan työkyvyn ja osittain myös liikkumiskyvyn menettämiseen. Tuo punkki oli saatu Kotkan edustalla olevasta Kaunissaaresta.

JackOja
04.06.2015, 22.36
... Tuo punkki oli saatu Kotkan edustalla olevasta Kaunissaaresta.

...joka on lähes kokonaan mustikkatyypin metsää ;)

stenu
05.06.2015, 08.44
...joka on lähes kokonaan mustikkatyypin metsää ;)

Joo niin on. En oikeestaan ottanut kantaa tuohon esiintymisjuttuun. Kunhan kerroin omat kokemukset :)

Varuillaan saa noiden kanssa olla oikeasti ja meillä täällä kotinurkilla koiranomistajat raportoi punkeista joka kesä. Siis ihan Hesan puistometsiköistä löytyneistä. Mulla on tullut tavaksi tsekata paikat joka ikisen maastolenkin jälkiltä, olen sitten ollut liikenteessä fillarilla tai juoksutossuilla.

Sitä olen joskus miettinyt, että onkohan Tahko MTB:stä kukaan saanut punkkia. Meidän jälkikasvusta on joskus napattu yksi Mökkialueen nurmikoilta saatu.

JackOja
05.06.2015, 13.44
Riemu senkus lisääntyy:

HS: Taigapunkki on vakiintunut Suomeen (http://www.hs.fi/kotimaa/a1433470907028)


...Oliskohan tuosta immeiselle....?

Noh..?

Marsusram
15.06.2015, 09.10
Käsivarressa oli pikkunen alien, missä ne punkkipihdit on silloin kun tarttee. Atuloilla nypin pois. En tehnyt lajinmääritystä.
Sen verran oli viileätä eilen, että pitkähihaisissa kuljin Nuuksiossa. Lieneekö tullut käsiin geokätköltä tai polkua raivatessa.

29er
15.06.2015, 10.00
... tsekata ne läpi ja vilkaista oma kroppa nopeasti läpi. Pienetkin punkit erottaa ihmissilmällä.

Tämmöinen kankea liki- ja ikänäköinen ukko mitään punkkia näe. Eteenkään niistä paikoista mihin meikäläisen punkit ovat iskeytyneet. Ne löysin sattumalta paisuneina käsikopelolla suihkussa tai vasta kun kiinnityskohtaan on tullut arastusta.

HMK
15.06.2015, 14.32
Pienimmät on jotain puolimillisiä ja vaaleita väriltään. Aika haukankatse saa olla, jos sen etsii perskarvojen seasta. Omiensa varsinkin.

HMK
18.06.2015, 17.49
Aiheeseen liittyen:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/12/kyyn-hyodyllisyys-yllattaa

Smo
21.06.2015, 02.08
Tollaseen törmäsin .. saaristomeren punkin repäisin hädissäni ja toisen yritin kynsillä pyöritellä .. enpä ole täällä ihmisaten ilmoilla pahemmin kyttäillyt noita

http://theshrug.net/you-have-to-learn-this-tick-removal-trick-before-you-go-camping/

cobbo
21.06.2015, 10.19
^^ Kommenttikentissä vahvaa mutua että pyörittely ja punkin töykkiminen ruiskauttaisi punkin sisälmyksiä itse haavaan. Mutuilen itse vastaan että paras poistotapa on se joka puristaa punkin kehoa mahdollisimman vähän (=pinsetit/pihdit), vaikka sitten punkin suuosat saattaisivatkin jäädä ihoon.

tinke77
21.06.2015, 10.38
Meillä oli joskus sellainen ns.haarukka mallinen punkinpoistin, sillä lähti hyvin irti "juurineen", ainakin koirilta... se olikii just tää http://www.punkkirauta.com/

Ilborg
21.06.2015, 12.32
noiden pienimpien punkkien kanssa tuo punkkirauta ei oikein toimi, kuin enintään optimissa paikassa. Jonkun olen tuollaisella lasso-mallilla poistanut, ja se vaikutti paremmalta. Taitaa olla lemmikkiosastolla tuo lasso.

Nappulakenka
21.06.2015, 14.36
noiden pienimpien punkkien kanssa tuo punkkirauta ei oikein toimi, kuin enintään optimissa paikassa. Jonkun olen tuollaisella lasso-mallilla poistanut, ja se vaikutti paremmalta. Taitaa olla lemmikkiosastolla tuo lasso.
Tuo lenkki/lasso on täälläkin todettu parhaaksi noiden koirien kanssa.

tinke77
21.06.2015, 16.23
Pitänee testata, kiitos vinkistä :)

PK1
07.07.2015, 01.06
Toimisko tommonen?

https://www.facebook.com/greatoutdoorspage/videos/392583374283529

Halloo halloo
07.07.2015, 01.11
^ Apteekin henkilökunta opasti, ettei punkkia saa pyörittää. Suoraan ylöspäin vetosuunta.

Nana
07.07.2015, 02.07
Minulle on apteekkeja myöten neuvottu aina pyörittämään ja minusta pyörittämisessä on se hyöty, että punkki voi irrottaa otettaan paremmin kun muutaman kerran pyörittää vs suoraan vetoon, jolloin helpommin jää pää sisään jos tiukasti kiinni.

juu-zo
27.10.2015, 12.19
Vaikka syksyä jo mennään niin ensimmäinen punkki löytyi tänään kädestä. Yön aikana oli tarrautunut hauikseen kainalon puolelle kiinni. Luultavasti lohjansaaresta kulkeutunut sunnuntaina mukana ja sitten viime yönä vasta päässyt kömpimään otolliselle paikalle sillä eilen en sitä huomannut ja punkki ei ollut kovin kauaa ruokaillut. Seurataan lähteekö purema oireilemaan.

am8119
11.05.2017, 14.42
Jokos olette saaneet punkkeja nyppiä täällä uudellamaalla ? Erityisesti kiinnostaa Fiskarin ja Lohjan seutu.

Vepa
11.05.2017, 15.13
Lauantaina 6.5. nypittiin punkkeja meidän koirasta seitsemän yksilöä. Sijainti Tampere, Turtola.

hcfreak
11.05.2017, 15.56
Kyllä saisivat alkaa sotapolulle (http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3072526-parasitologi-esittaa-punkkisotaa) noita punkkeja vastaan. Tuntuvat vaan levittäytyvät suuremmalle alueelle joka vuosi. Kohta ne on täälläkin.

Raikku
11.05.2017, 16.07
Myrkkyä vaan metsiin.

am8119
11.05.2017, 16.30
Lauantaina 6.5. nypittiin punkkeja meidän koirasta seitsemän yksilöä. Sijainti Tampere, Turtola.

Joutuukos noita aina maastossa pyöräilyn jälkeen napsimaan ? Onko täällä väkeä jolla ei ole koskaan tarttunut kiinni, vaikka mettässä on paljonkin ajanut ?

JackOja
11.05.2017, 17.14
Jos menee metsään on suuri vaara kerätä itseensä punkkeja. Jos sellainen mahdollisuus pelottaa ei kannata mennä.

Ei se aina vaadi edes pyöräilyn suorittamista, pelkkä kävelykin riittää.

Fat Boy
11.05.2017, 17.58
Eikä se vaadi sitä metsääkään. Naapurin kyläilijä koppasi punkin itseensä ihan pihanurmikolta.

Minuun ei ole toistaiseksi punkit tarttunu, kolme kertaa nähny iholla kipittämässä. Ja liki kaikki ajot metsissä.

Edit: En sano, että sillä olisi merkitystä, mutta syön paljon valkosipulia, eli haisen pahalle [emoji1]

nih..

hcfreak
12.05.2017, 19.06
http://yle.fi/uutiset/3-9610876

EI tulis kyl nurmikkoa meikäläisen pihalle jos sellasen omistasin.
Joutuu kohta tuikkaan vaatteet tuleen joka lenkin jälkeen jos nuo jatkaa vielä suomen vallotusta

oppes
12.05.2017, 21.04
Oikeesti! Olkaa hysteerisempiä. Noita on aina ollut ja tulee olemaan. Ei tässä nyt mitään muuta uutta ole kuin huima julkisuus ja ihmisten pelottelu varmalla borrelioosilla tai ainakin aivokuumeella.

JackOja
12.05.2017, 22.19
Sitäpaitsi muut jutut tappaa enemmän sakkia. Älkää menkö liikenteeseen mukaan esimerkiksi.

Laroute
12.05.2017, 22.22
Onneksi punkkien aiheuttamista taudeista ei voi koskaan muodostua pandemiaa!

Ilborg
12.05.2017, 22.36
Tuo TBE on semmoinen tauti että mielummin makaa huvikseen sen noin 150€ kun ottaa riskin taudin saamisesta.Äiti onnistui tuon kirkkonummelaisena saamaan ja ilmeisesti jostain kirkkonummelle kantautuneesta punkista (mahdollisesti taiga-mallia) Tyypillisinä oireina ensin noin viikon kuume ja oksentelu, hieman taukoa ja kovempi kuume, oksentelu, neurologiset oreet (näköharhat, mahdolliset persoonallisuuden muutokset) sekä kova kipu. Parannuskeinoa ei ole, vaan kivunlievitys. Lisäksi muutamalle prosentille voi jäädä pysyviä neurologisia oireita. Oli tuossa joku prosentin luokkaa oleva kuolemanriskikin.

Varsinaisesti nyt promoa rokotetta. Väitän että valtaosalle ei ole tarpeellinen, mutta jos taas on selvästi kohonnut riski saada niitä punkkeja, eli esimerkiksi itse tai lemmikki liikkuu paljon maastossa, niin en sanoisi että tuo rokote olisi kovin kallis vakuutus. Edelleenkin toki jää borrelioosi ja muut taudit.

BTW, noita nymfi-vaiheessa olevia punkkeja on todella vaikea havaita. Itse olen irroittanut sellasta sisäreiden puolelta luullen sitä ensin nukaksi, ja vasta kun huomasin että nukka on pirun tiukasti kiinni jalassa, aloin ymmärtämään mistä on kyse. Jos tuommoinen tunkee itsensä sopivaan vakoon, niin aika perusteellinen punkkisyyni saa olla että havaitsemisprosentti on lähellä sataa.

äss
19.05.2017, 12.17
Espoon Suurpellon alueella ainakin vilisee punkkeja kovasti verrattuna viime kesään, pidempään ei ole kokemuksia tältä seudulta.
Tuskin originaaleja täkäläisiä kai paljon häiritsee, vaan itse kun lähtösin punkittomilta seuduilta, niin voi hiukan vielä alitajuisesti vaikuttaa reitti- ja taukopaikkavalintoihin maastossa. =)

JackOja
19.05.2017, 12.22
...voi hiukan vielä alitajuisesti vaikuttaa reitti- ja taukopaikkavalintoihin maastossa. =)

Uteliaisuudesta, miten valitset maastossa punkittoman reitin?

äss
19.05.2017, 13.41
^ älä riko minun illuusiota siitä, että jos välttelen pahimpia pusikoita ja en hiero sääriä heinikoissa, niin onnistun välttämään ne... ja taukoilen vain kallionhuipulla. :D

Juu, taisi tässäkin otsikossa olla mainittuna, että eivät pirulaiset taidakaan olla vain niissä aikaisemmin ajatelluissa spoteissa. Nämäkin havainnot tältä keväältä ovat ihan jostain muualta. :/

juu-zo
19.05.2017, 16.15
Kyllä on tosiaan meidänkin rivarin nurmikolla juosseilta koirilta nypitty punkkeja. Ihan siinä kotipihallakin siis viihtyy.

hcfreak
19.05.2017, 16.32
Nurmi kulotukseen aina välillä :) ja tontin rajoille joku este ettei punkit tule. Hiekkaa? Umpinainen aita?

Fat Boy
19.05.2017, 16.51
^ älä riko minun illuusiota siitä, että blaa ja taukoilen vain kallionhuipulla. :D

. :/

En halua masentaa, mutta...

Viime kesänä bongasin punkin juoksemassa pitkin säärtä istuessani paljaalla kalliolla saimaan rannalla, jonne olin ajanut kuivahkon kangasmetsän läpi.

Smo
19.05.2017, 17.33
No mä oon punkkini saanut muinoin Saaristomeren rantapusikoista aikaa ennen kuin oli itsestään seisova teltta jonka laitan yleensä kallioille

stenu
09.06.2017, 17.22
Kävin just työkkärissä antamassa borrelian vasta-ainenäytteen...

Meidän juniori oli Kirkkonummella suunnistamassa oravapolkuviestissä kolmisen viikkoa sitten. Suunnistuskamat meni pesukoneeseen heti kättelyssä, niin kuin menee aina. Pesukoneessa sattui olemaan myös omia lenkkikamojani ja punkki oli ilmeisesti siirtynyt koneessa niihin ja säilynyt hengissä. Löysin sen sitten paria päivää myöhemmin säärestäni. No, onnneksi kävi kiinni minuun eikä jälkikasvuun.. Ei ollut ehtinyt edes kunnolla kiinni vielä ja lähti ihan helposti irti. Jäi pieni punainen näppylä, joka melkein parani jo. Maanantaina yhtäkkiä rupesikin ärtymään sitten uudestaan ja läikkä kasvoi noin neljäsenttiseksi ja keskellä sellainen sentin ihottumaläikkä. Psykosomaattista tai ei, kämmenissä on nyt loppuviikosta ollut outoja niveltuntemuksia. Keskiviikkona tulee vastaus testistä.

Tuttavapiiristä löytyy mies, joka on sairastanut puutiaisaivokuumeen rankemman kautta eli oli kolme kuukautta koomassa ja sai sen seurauksena pysyviä halvausoireita ja hermostohäiriöitä. Suunnilleen vuosi meni kuntoutuksessa ja silti työkyky ja kävelykyky meni, on siis pyörätuolissa nykyään. Puhekyky on sentään palautunut. Ihan vakavuudella noihin kannattaa kyllä suhtautua ainakin niillä alueilla, joilla puutiasaivokuumemahdollisuus on.

fiber
09.06.2017, 18.40
Kun en asu riskialueella eli lounaisssaaristossa tai kaakkoiskulmalla, ei ole pienen ikäni aikana tullut sen pahemmin punkkeja pelänneeksi. Aina niitä on ollut, ja varsinkin kotieläimet niitä alvariinsa kantaa. Välillä niitä tulee meihin kotieläinten hoitajiinkin, ja muutaman päivän punkinpuremaa kutittaa ja kirvelee.

TBE:hen näyttää sairastuneen 67 suomalaista vuonna 2015. Kuolleisuus alle prosentti eli ilmeisesti yksi henkilö, mutta kuten stenu kirjoittaa, pysyvät keskushermosto-oireet yleisiä (kolmanneksella yhden tietosivuston mukaan eli noin 22 henkilöä).

Pyöräilijöitä kuoli liikenteessä 27 (2015) ja vammautui vakavasti 53. Vuodelta 2011 on tilasto työmatkapyöräilystä. Sen mukaan yksi henkilö on kuollut tuona vuonna työmatkaa polkiessaan ja peräti 65 vammautunut niin vakavasti, että sairauspäiviä on yli 180 tai onnettomuus on johtanut työkyvyttömyyseläkkeeseen.

En tietenkään vähättele vakavia tauteja, mutta herättelen arvioimaan riskien suuruuksia. Olipa sitten kyseessä punkki tai Kaivokadun suojatie, riskitaso on hyvä tunnistaa ja toimia tarvittaessa niin, että riski pienenee.

Tämän näpyteltyäni huomaan, että esimerkiksi JackOja on jo sanonut saman nasevamminkin, mutta lähetetään nyt kun tuli tilastojakin kaiveltua.

janne68
09.06.2017, 18.43
Itse olen kahden vaiheilla lähdenkö käymään Isosaaressa,joka tunnetusi on täynnä punkkeja.Itsestäni inttiaikana elämäni ensimmäisen löysin.Ei onneksi tullut jälkiseuraamuksia.Onko kellään kokemusta punkkikarkoitteista?+

Jomppanen
09.06.2017, 22.25
Olen kävellyt Pirkanmaalla metsissä yhdeksän viimevuoden aikana noin 15 tkm ja koira mennyt sinä aikana ehkä 30-35tkm. Lähinnä Nokialla, Ylöjärvellä ja Pirkkalassa on liikuttu. Lisäksi maastopyörällä olen sotkenut polkuja ja latupohjia. Koirassa on muistaakseni ollut kaksi kertaa punkki, eka tuli Mikkelissä ja toinen Nokialla hiljattain. Itseeni on jäänyt punkki kerran, tänä kesänä sekin. Ei ne kaikkiin tartu näemmä. Hirvikärpäset löytää mut mistä vaan.
Niin ja noissa kilometreissä on siis talvetkin mukana.

stenu
10.06.2017, 09.21
Joo enemmän ehkä riippuu, missä liikkuu kuin siitä, että joihinkin tarttuisi ja joihinkin ei. Mun pahin kokemus on viidentoista vuoden takaa Ahvenanmaalta, kun oltiin pyöräretkellä siellä ja oikaistiin Eckerön suunnalla kahden metsätien välinen pätkä rantaniityn kautta taluttamalla. Yhtäkkiä rouva kysyi, että mitä sulla on jaloissa...äkkiseltään laskien kolmekymmentä punkkia ryömi pitkin sääriä. Lähti muuten vaatteet sellaista vahtia päältä, että ei ole ennen lähtenyt.

Punkkien pahimpia levittäjiä on hirvieläimet. Yksi valkohäntäpeura voi kantaa satoja tai jopa tuhansia nymfejä. Kirkkonummella esim. on noita isoja perintötilojen omistajia, jotka harrastaa peuranmetsästystä niin, että elukoita ruokitaan pitkin vuotta, jotta saadaan pidettyä kanta korkealla ja elukat maisemissa. Siellä noita kantajia on kyllä niin että riittää. Yhdellä pyörälenkillä Porkkalassa voi hyvällä tsägällä nähdä kolmekymmentä peuraa. Joku Suomalainen punkkitutkija sanoikin televisiossa joskus, että ainoa tapa harventaa punkkikantaa olisi hävittää hirvieläimet.

Parin vuoden takaista tietoa nämä. Punkkien esiintyvyys:
http://static.iltalehti.fi/terveys/punkkikartta1006JOB_tr.jpg


Ja tautitapaukset:
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/site/assets/files/0/04/20/389/25041.jpg
Ahvenanmaa, Turun saaristo ja Uusimaa borreliariskialtiimmat, Ahvenanmaa ja Itä-Uusimaa TBE-alttein. Ahvenanmaalla tautitapausten määrä suhteessa punkkihavaintojen määrään on aika hurja. Meillä kotona (Hellsinki) lähimmät punkit löytyy tuosta ihan talon päädyssä sijaitsevalta Patterimäen metsäläntiltä.

Noihin "punkkeja on ollut aina" -kommentteihin sanoisin, että niin on ollut, mutta ei noita tauteja. Mä olen liikkunut koko lapsuuteni ja nuoruuteni -70 ja -80-luvuilla saaristossa ja sienimetsissä ja aina oli punkki kinni jossain jollain perheenjäsenellä. Silloin ei noita tauteja ollut ja punkit oli punkkeja. Vähän epämiellyttäviä, mutta ei sen kummempaa. Sitten joskus meidän pursiseurasta löytyi ensimmäinen lähipiiriin osunut borrelioosi. Siihen aikaa sitäkään ei vielä osattu hoitaa ja tauti kroonistui. Sen jälkeen suhtautumiseni niihin on muuttunut sitä mukaa kuin tauteja kantavien punkkien suhtellinen määrä on kasvanut ja aivan viime vuosina kasvuvauhti on ollut aika hurja.

plr
10.06.2017, 09.53
Punkit selvästi iskevät helposti maastossa koiriin. Niitä saa irroitella kun koira on mennyt heinikossa.

Netistä löytyy aika karun näköisiä tapauksia.

https://i.imgur.com/H1EEw_d.jpg?maxwidth=640&shape=thumb&fidelity=high

Ilborg
10.06.2017, 12.00
^^ Kun katsoo kuvaa, niin uudellamaalla on tosiaan tuota puutiaisaivokuumettakin tavattu jonkin verran. Muistaakseni aivokuume saattaa kanssa mennä viikon sairastelulla ohitse, joka tiputtanee diagnisoitujen tautien määrää huomattavasti. Kyllä jos metsässä/heinikossa liikkuu usein, niin en näe että etenkään rannikkoseudulla asuvalle tuo rokotteen ottaminen aivokuumetta vastaan olisi huono sijoitus. Tässä vielä sellainen pointti että näillä näkymin taudin määrä tulee lisääntymään niin kauan kun tautia levittävät eläimet ovat runsaslukuisia. Tilastot kuitenkin tulee vuoden jäljessä.

Tosin jos on city-ihminen niin enpä kovin paljoa huolehtisi puutiaisaivokuumeesta.

Jouko_T
10.06.2017, 20.34
Punkkeja vastaan on olemassa kemikaali: Permetriini.

"Permetriini on synteettinen pyretroideihin kuuluva kemikaali, jota käytetään tuholaismyrkyissä.
Se toimii hermomyrkkynä hyönteisille ja sitä käytetään sekä hyönteisten tappamiseen että karkottamiseen.
Se toimii hermosolujen solukalvoilla hidastaen natriumreaktiota.
Nisäkkäät kestävät permetriiniä paljon paremmin kuin hyönteiset ja myrkytystapaturmat ovat harvinaisia. "

Ja punkit saadaan tapettua kauriista seuraavasti:

"Punkkeja kantaville kauriille ja peuroille siirretään permetriiniä keinoruokinnan yhteydessä. Myrkkyä tarttuu eläinten kaulaan ja korvien taakse ruokinta-automaattiin asennetuista ulokkeista aterioinnin yhteydessä. Eläimessä vaeltelevat hämähäkkieläimet ja hyönteiset kuolevat hermomyrkytykseen."

http://www.kansanuutiset.fi/images/3072527-759x500.jpg

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3072526-parasitologi-esittaa-punkkisotaa

Ja ihmisetkin voivat torjua punkkeja, vaikkapa käyttämällä koirien punkkipantaa (jossa on juuri tuota permetriiniä).
Jos kuiteskaan ei halua kävellä/pyöräillä panta kaulassa, niin vaatteet voi suojata sillä:

"Valmiiksi käsitellyt vaatteet ovat hajuttomia ja käsittelyn pitäisi kestää koko vaatteiden elinkaaren eli 50-70 pesukertaa. Vaatteet voi käsitellä myös itse. Tämä kertakäsittely kestää noin kuusi viikkoa pesukerroista huolimatta."

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/21/vaatteet-jotka-suojaavat-hyttysilta-ja-punkeilta
https://www.matkavaruste.fi/p26283-biokill-permetriini-fi.html

fiber
10.06.2017, 20.40
Parin vuoden takaista tietoa nämä. Punkkien esiintyvyys:
Onpa erinäköinen kartta TBE:n osalta Uudellamaalla kuin tämä: http://www.punkkiklinikka.fi/riskialuekartta

lehtijussi
01.05.2018, 11.52
Muistakaa se punkkisyyni metsälenkin jälkeen...

Tiukasti kiinni käsivarressa, kun punkin huomasin tänään. Eiliseltä metsälenkiltä tuliainen.

stenu
01.05.2018, 13.33
Talvella Hesan Keskuspuistossa liikuskeli peuroja siihen malliin, että sielläkin varmaan punkkikanta kasvaa tämän kesän aikana. Syynit kannaattaa todella muistaa.

fiber
01.05.2018, 14.21
Kotipihaltakin tulee punkkeja eläinten mukana käytännössä joka päivä, vaikka pihalla ei heinikkoa tms. olekaan. Tuntuu olevan punkkisempi kevät kuin muutamana viime vuonna.

alli
01.05.2018, 15.23
Tosi pelottavia noi punkit. Itsellä on viime viikkoina ollut borrelioosiin sopivia oireita, kuten kasvolihasten toisen puolen halvaus ja särkyjä, mutta verikokeen tulos ei ollut positiivinen, joten ei kai se sitten se onneksi ole syynä.

hcfreak
01.05.2018, 15.59
Siskolla ollu lonkka rikki viimekesästä. Tulehduksia ja niitten jättämiä kalkkikertymiä. Punkki purasi. Ei oo käyny borrelioosi testissä vaikka oon suositellu.

alli
01.05.2018, 19.40
^Tsemppiä siskolle! Jos oireet sopii, niin varmaan kannattais tosiaan testi tehdä.

Itseltäni kysyi työterveyslääkäri heti, että olenko nähnyt kiinni olevaa punkkia. En tosin ole, mutta sehän ei oo mikään tae, kun mökkeilen/telttailen ja asunkin punkkialueella. Varmaan päinvastoin.

Julkiselta puolelta, minne mut lähetettiin, jostain syystä ei laitetu testiin kuitenkaan, ja itsekin unohdin kysyä, kun viimein pääsin vastaanotolle. Työterveyden kautta sain sitte lähetteen ja testi oli nopea, yksi putki verta. Jos rankempi epäily, niin ottavat kyllä selkäytimestä.

90kg
02.05.2018, 17.18
Saaristolääkärien Z-pinsetit hommasin. Aika tyyriit mielestääni pienestä metallinkappaleesta. 19,60 €

No toisaalta noilla voi sitten nyppiä myös lasinsiruja pois jalkapohjista.

Näkyi apteekki myyvän jotain punkkikarkoitettakin. Tuoteselostetta luin että ei myrkyllistä. Ei suositeltu silmiin joutumista kuitenkaan. Tehosta en tiedä.

Rokote näyttäis olevan 50-55 euroa. Luulin kalliimmaksi.

Saaristolääkärien sivuilta. "Noin 30% punkeista tartuttaa Borrelioosia ja noin 1% Puutiaisaivokuumetta. Molempien tautien yleisyys vaihtelee Suomessa."

Luen tuon kuitenkin niin että tartuttaminen ja tartunta on kaksi eri asiaa.

kari1980
02.05.2018, 18.32
Yhden punkin per sesonki olen joutunut kiskomaan jalasta tähän mennessä. Kaverin vaimo sai kertapuremasta Borrelioosin ja sitten sen lääkityksen sivuvaikutuksista sydämen vajaatoiminnan ja toisen keuhkon tyhjenemisen. Pariin viikkoon ei tiennyt selviääkö vaiko eikö. Tiedä sitten kuinka harvinaista tällainen on, mutta ikäviä otuksia nuo kyllä ovat. Kun päivittäin tapaa jonkun kenen yleinen toimintakyky heittelee rajusti päivästä päivään, alkaa punkeista hermostumaan noin yleensäkin enemmän kuin ehkä pitäisi.

plr
02.05.2018, 18.41
Erilaisista artikkeleista voi päätellä, että puutiaisaivokuume (virus) tarttuu suunnilleen heti, kun punkki puree. Borrelioosi (bakteeri) tarttuu huomattavasti hitaammin eli nopea punkin poisto on siinä hyödyllistä. Koska puutiaisaivokuumeen oireet voivat olla hyvin ikäviä ja pysyviä, tätä virusta ei kannata itseensä punkinpuremasta ottaa, jos sen suinkin voi välttää. Jos puremia ei voi välttää, niin rokotus lienee järkevää.

TemMeke
02.05.2018, 18.57
Näkyi apteekki myyvän jotain punkkikarkoitettakin. Tuoteselostetta luin että ei myrkyllistä. Ei suositeltu silmiin joutumista kuitenkaan. Tehosta en tiedä.

Semmosta spray-karkotetta joskus testailin. Paria valkosta kankaanpalaa otollisiin maastoihin heitellen, niin spreillä suihkuteltu tuppas pysymään punkkivapaana, vaikka toinen keräs kavereita. Oon sittemmin suihkutellu kengät, sukat ja housunpuntit moisella.

Joissain kyllä varotellaan, että ei iholle, ainoastaan kankaaseen. Tiiä sitten.

Jos kiinnostaa itte kokkailla, niin jollain homemade tick spray -haulla löytää juttua. Ittellä ei kokemuksia moisista.

oppes
02.05.2018, 19.26
Taloudessa kaksi koiraa. Tänään löytyi ensimmäinen itsensä täyteen imenyt punkki olohuoneesta :( (Espoossa)

MK79
02.05.2018, 19.29
https://www.suomela.fi/uutta/free-punkkikarkote-suojaa-tehokkaasti-punkeilta/

Tuolta löytyy joku karkote joka ei ihoa ärsytä mutta tehokkuudesta en tiä

ytte07
02.05.2018, 20.01
Tuo rokotehan antaa suojan vain TBE-virukselle. Eli puutiaisaivotulehdukselle. Borrelioosin voi rokotteesta huolimatta saada.

nasse
03.05.2018, 10.52
Noita perkuleita tuntuu olevan tosi paljon tänä keväänä (Helsingissä), koirasta löytyy koko ajan. Otettiin sille sellainen suun kautta annettava estolääkitys, mutta itsehän tässä ollaan myös koko ajan tähtäimessä. Ei huvita enää paljon kävelytieltä poiketa, mutta eipä onnistu koiran kanssa.

90kg
03.05.2018, 11.48
Kuulin jotain että alunperin 'Alien - kahdeksas matkustaja' -elokuvassa se kahdeksas matkustaja piti olla punkki ja nimeksi piti tulla "Punkki - kahdeksas matkustaja'. Mutta sitten elokuvastudion DVD/VHS osasto alkoi itkeä että ei se punkki näy kuin isolla kankaalla joten ne vaihtoi nimen ja suurensi sen kahdeksannen matkustajan kokoa että 14 tuuman telkkaristakin näkyy.

Jeltsar
03.05.2018, 17.46
Noita perkuleita tuntuu olevan tosi paljon tänä keväänä (Helsingissä), koirasta löytyy koko ajan. Otettiin sille sellainen suun kautta annettava estolääkitys, mutta itsehän tässä ollaan myös koko ajan tähtäimessä. Ei huvita enää paljon kävelytieltä poiketa, mutta eipä onnistu koiran kanssa.

Koirien punkkitabletit (esim.Bravecto) helppoja käyttää mutta muistakaa, ettei ne karkota: tappaa punkin vasta kun punkki päässyt imemään verta ja saanut lääkeainetta. Eli punkit voi silti välittää muita tauteja ja kulkeutua kotiin. Valeluliuokset iholle (esim. Bayvantic) myös karkottavat.

Ja juu, ihmisten punkkirokote ainoastaan virustartuntaa vastaan kuten todettua, ei auta bakteeri-Borrelioosiin.

zipo
03.05.2018, 22.11
Ei punkki mutta joku jäärä yritti tsyygiä mun fläsän tänään.
https://ep1.pinkbike.org/p5pb15863607/p5pb15863607.jpg

fättärix
03.05.2018, 22.16
Kannattaa syyä valkosipulia, todettu karkottavan hyvin punkit.

ratikka
04.05.2018, 02.03
Itse meinasin kokeilla tätä liuosta maastolenkeillä ja koiran kanssa lenkkeillessä. Eteerisiä aineita käytetty, eli pitäisi olla turvallinen suihkutella kintuille.

https://www.kotisaaressa.fi/tein-itse-luonnollisen-punkkikarkotteen/

JackOja
04.05.2018, 08.08
Kannattaa syyä valkosipulia, todettu karkottavan hyvin punkit.

Myyttisesti tätä keinoa (niinkuin B-vitamiiniakin) aina välillä mainostetaan punkkeihin ja hirvikärpäsiin ja ties mihin öttiäisiin. Ei toimi.

TERU
04.05.2018, 08.54
Ei toimi, mutta kun välttää kypärää hipovia oksia käydessään "luonnollisilla tarpeilla" puskassa, niin toimii. Opetuksen sain, illalla nukkumaanmennessä unipukuun vaihtaessa löysin kyynärtaipeen sisäkulmasta uponneen punkin. Lähti pihdeillä oikeaoppisesti pois eikä jälkiseurauksia toistaiseksi, kipua oli imukohdassa joitakin päiviä, nähtäväksi jää, kuten toimittajat nykymuodin mukaan lopettavat.

hcfreak
04.05.2018, 09.23
Kyllähän se häätyy ylemmäs lappiin muuttaa jos punkit vallottavat tämänki seudun. On ne niin mahoton riesa

JackOja
04.05.2018, 09.24
Kyllähän se häätyy ylemmäs lappiin muuttaa jos punkit vallottavat tämänki seudun. On ne niin mahoton riesa

Aika ylös saat lähteä kun Kaamasessa asti ovat jo :)

Pitäisiköhän punkkien vähentäminen aloittaa kauriiden ja niitä paapovien metsästäjien vähentämisellä?

Smo
04.05.2018, 09.36
Hyvää tuuria tainnut olla mulla kun ainoat punkit olen saanut Saaristomeren pusikoista ja Ahvenanmaan saaristosta, kaupunki- ja mökkipusikoista ei ole (vielä) tullut *kop kop*

alli
04.05.2018, 10.27
Yksin puskatelttailevat, minkälaiset välineet teillä on punkkisyyniin, että näkee ne paikat, minne ei katse yllä? Jotenkin tuntuu, ettei käsipeilikään ihan riittäis selkäpuolelle vai onnistuuko ilman edistyneempiä jooga-asentoja?

Smo
04.05.2018, 11.27
Ei ole tullut syynäiltyä, vahingossa huomannut. Pitäisi varmaan. Saaristomerellä kyllä teltta nykyisin kallioilla ja puskassa ei tule käytyä kuin tarpeilla

oppes
04.05.2018, 17.55
Vappupäivänä löytyi ensimmäinen itsensä täyteen ruokaillut punkki olohuoneen lattialta kömpimässä... Taloudessa kaksi koiraa. Tuli hippasen kiire pistää noille punkkikarkotteet...

alli
05.05.2018, 13.46
Ei ole tullut syynäiltyä, vahingossa huomannut. Pitäisi varmaan. Saaristomerellä kyllä teltta nykyisin kallioilla ja puskassa ei tule käytyä kuin tarpeilla

Tuurillahan sitä paljonkin tulee elämässä mentyä. Tuli tässä kelailtua omaa käyttäytymistä tämän borrelioosiin sopivan oireiston takia, kun esimerkiksi viime kesälomasta joku kolmisen viikkoa meni saaristomökillä tai pyöräreissuilla pääosin telttaillen ja lopuksi oli vielä nuhakuumeviikonloppukin. Kurkkailin nyt pienehkön peilin kanssa ja ehkäpä sillä ainakin isot punkit näkisi, mutta hyvistä tsekkirutiineista ja -kokemuksista kyllä vinkkejä otan vastaan.

alli
06.05.2018, 11.42
Googlettelin punkkitarkastusjuttuja ja melko vaativalta vaikuttaa:). Punkit kun elää jo muutamassa asteessa, niin olisi hyvä tehdä lumettomaan aikaan aina. Kerran päivässä ja ulkoa tullessa, tai jopa kahdesti päivässä, koska pieni osa punkeista kantaa bakteeria myös suuosassa ja borreliatartuntakin voi silloin olla nopea.

Vaatteiden olis hyvä olla vaaleita, jotta näkee tumman punkin. Lahkeet sukkien sisään ja kengät & sukat voisi sitten vaikka harjata. Ulkovaatteet ravistellaan ja käännetään, koska punkki voi elää niissä vaikka viikon. Ihmissyyni nakuna. Hiusraja niskassa, hiuspohja, korvantaukset ja taipeet & vekit, napa, varpaanvälit pitää käydä läpi. Myös ne paikat, mihin ei päivä paista. Tunnustelu lienee ihan hyvä konsti myös, säännöllisesti tehtynä oppii omat luomensa ja muhkuransa, ehkä kahdesta peilistä on apua myös katvepaikoissa.

JiiPee
13.05.2018, 12.29
Kaksi kelmiä tavattu kömpimästä, eivät vielä ehtineet telakoitua. En oo vielä peiliä tai mikroskooppia hommannu, tsägällä mennään. Tuntuis olevan kevättä rinnoissa.

Jouko_T
13.05.2018, 20.00
Lahkeet sukkien sisään ja kengät & sukat voisi sitten vaikka harjata. Ulkovaatteet ravistellaan ja käännetään, koska punkki voi elää niissä vaikka viikon.

Miten olisi sellainen esto, että ruiskuttelee vaatteet aineella, joka tappaa siinä patikoivat punkit? Sanotaan, että on aika pysyväinen aine, ja kestää jopa muutaman vaatteiden pesukerran.
Sitä en tiedä, miten nopeasti punkki siihen kuolee, mutta toivottavasti ennen kuin ehtii pureutua syvemmälle.

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?51426-Punkit!&p=2677031#post2677031

Riippukeinu
14.05.2018, 13.28
Punkki-bussi liikkuu taas, joten sitä kautta saa helposti rokotteen tuota virusta varten. Muuten ei kai auta kuin tehdä iltaisin punkkitarkistus. Toissakesänä huomasin punkin lapsen korvassa. Onneksi pisti silmään niinkin huomaamattomasta paikasta. Ei onneksi tullut mitään oireita, joten selvittiin säikähdyksellä.

29er
14.05.2018, 13.38
Just tonne V-kirjaimella alkavaan ketjuun jo tilitin tästä. Punkkeja on runsaasti ja ne käy pyydykseen (=minä). Eilen vaimossa, koirassa ja minussa.

alli
14.05.2018, 20.45
Miten olisi sellainen esto, että ruiskuttelee vaatteet aineella, joka tappaa siinä patikoivat punkit? Sanotaan, että on aika pysyväinen aine, ja kestää jopa muutaman vaatteiden pesukerran.
Sitä en tiedä, miten nopeasti punkki siihen kuolee, mutta toivottavasti ennen kuin ehtii pureutua syvemmälle.

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?51426-Punkit!&p=2677031#post2677031

Tuosta tosiaan on kai ollutkin jo monta mainintaa ketjussa ja on varmaan hyvä vinkki, jos menee vaikka mustikkametsään, patikoimaan tms. Nytkin kuitenkin jo muutama päivä tullut käytettyä sortseja/hametta, sandaaleja ja kuljettua paljainkin jaloin, ja kesällä vielä useammin, joten lähinnä kyselin vinkkejä nopeaan ja tehokkaaseen soolopunkkisyyniin.

Jouko_T
15.05.2018, 01.05
Tuosta tosiaan on kai ollutkin jo monta mainintaa ketjussa ja on varmaan hyvä vinkki, jos menee vaikka mustikkametsään, patikoimaan tms. Nytkin kuitenkin jo muutama päivä tullut käytettyä sortseja/hametta, sandaaleja ja kuljettua paljainkin jaloin, ja kesällä vielä useammin, joten lähinnä kyselin vinkkejä nopeaan ja tehokkaaseen soolopunkkisyyniin.


Tjaah. Kumpi lienee riskaalisempaa, kävellä avojaloin maastossa ilman torjuntaa, vai ruiskutella iho ko. aineella?
Todennäköisyys borrelioosiin tai aivokuumeeseen taitaa olla paljon suurempi, kuin saada myrkytysoireita torjuntaineesta.

Niin. Lisäksi nuo ensinmainitut saattavat vaikuttaa koko loppuelämän ajan, mutta myrkytysoireet (joita ei pitäisi tulla) vain jonkin aikaa.
Aivokuume ja borrelioosi voivat jopa tappaa, mutta permetriini ei.

Laakeri
15.05.2018, 23.00
Meillä kaksi kissaa, joissa punkkeja ollut. Alettiin hieromaan valkosipulia käpälöihin ennen ulos menoa. Ei ole sen jälkeen punkkeja ollut. Itse olen retkeillyt vaimon kanssa saaristossa ja mantereella runsaasti, teltalla, milloinkaan ei ole punkkia ollut. Valkosipulia syödään ja luullaksemme se toimii! Muistakaa kenellä on kissa niin permetriini on kissalle yhtä myrkkyä kuin hyönteisille. Punkkipantoja ei missään nimessä kissoille!!!

alli
16.05.2018, 08.46
Tjaah. Kumpi lienee riskaalisempaa, kävellä avojaloin maastossa ilman torjuntaa, vai ruiskutella iho ko. aineella?
Todennäköisyys borrelioosiin tai aivokuumeeseen taitaa olla paljon suurempi, kuin saada myrkytysoireita torjuntaineesta.

Niin. Lisäksi nuo ensinmainitut saattavat vaikuttaa koko loppuelämän ajan, mutta myrkytysoireet (joita ei pitäisi tulla) vain jonkin aikaa.
Aivokuume ja borrelioosi voivat jopa tappaa, mutta permetriini ei.

Siis sinäkö laitat tätä suoraan iholle ilman oireita? Miten usein käytät? Miten toimii aurinkovoiteen kanssa?

Jouko_T
16.05.2018, 10.49
Siis sinäkö laitat tätä suoraan iholle ilman oireita? Miten usein käytät? Miten toimii aurinkovoiteen kanssa?

En asu punkkialueella, mutta kun sinne menen, niin taatusti laitan myös iholle.
On vastaava kokeilu. Muinoin ostin eläimille tarkoitettua karkotetta. Käytin sitä ilman oireita, koska oli paljon tehokkaampaa, kuin "sallitut".

Pistä kuukkeli etsimään, löytyykö aineesta jotain mainintaa iholle ruiskutelusta. Ja kerro sitten täällä.

TemMeke
16.05.2018, 10.55
Eikö noilla oo mitään pidempiaikasta riskiä "jatkuvasta" ihoaltistuksesta, vai onko ainut se akuutti myrkytysoire?

alli
16.05.2018, 12.30
En asu punkkialueella, mutta kun sinne menen, niin taatusti laitan myös iholle.
On vastaava kokeilu. Muinoin ostin eläimille tarkoitettua karkotetta. Käytin sitä ilman oireita, koska oli paljon tehokkaampaa, kuin "sallitut".

Pistä kuukkeli etsimään, löytyykö aineesta jotain mainintaa iholle ruiskutelusta. Ja kerro sitten täällä.

Kyselin sinun kokemuspohjaasi, kun ainetta täällä olet useita kertoa suositellut ja juuri omia viestejäni lainaillen. Ja kiitos, asiaan tulikin nyt vastaus, jos oikein ymmärsin. Ei omakohtaista kokemusta vielä permetriinistä eikä tarvettakaan punkkitorjuntaan/etsintään kovin usein? Itsellä toisenlainen tilanne altistuksen suhteen. Jokainen miettii asioita kohdallaan, mutta muitten käytännön testit on sellaisia, joista on kiva kuulla.

Eiköhän meistä jokainen osaa googletella ilman eri kehoituksia :rolleyes:. En siis ole nyt ryhtymässä päivittäisiin tai tiheämpiin myrkytyksiin, niin en siitä sen kummemmin toistaiseksi tietoakaan etsi. Ehkä ennen kesälomaa sitten. Noita syynijuttuja lueskelin, kun se tuntuisi tärkeältä tässä hetkessä. Eilen illalla esimerkiksi tein tunnustelupohjalla etsintää, kun tuli nukkumaan mentyä mieleen :o.

Jouko_T
16.05.2018, 16.49
Eikö noilla oo mitään pidempiaikasta riskiä "jatkuvasta" ihoaltistuksesta, vai onko ainut se akuutti myrkytysoire?

Permetriinillä on tehty vuosien ajan laajoja "eläinkokeita". Koiria sekä kauriita on sillä sivelty. Jos vaikutukset olisivat näkyviä tai tuntuvia, niin aine olisi kielletty.
No, ihmisen nahka ja aineenvaihdunta ei ole ihan samanlainen kuin esim. koiran. Siksipä onkin aika ryhtyä tekemään ihmiskokeita.
Kuten aikaisemmin perustelin, niin käyttämättömyyden riskit ovat paljon suuremmat kuin käytön.
Minulla ei ole mitään pelkotiloja ruiskutella permetriiniä nahkaani, ja ensi/tänä kesänä aion kokeilla sitä hyttyskarkotteena.

Jouko_T
16.05.2018, 17.14
Jokainen miettii asioita kohdallaan, mutta muitten käytännön testit on sellaisia, joista on kiva kuulla.

Jep. Jos permetriinin pintasivelyllä pystytään tappamaan punkit muualtakin ruumiista, niin silloin sen täytyy imeytyä nahan läpi verenkiertoon.
Joten raskaana olevien naisten kannattanee jättää kokeilu yltiöpäisille uroksille.

Opa74
16.05.2018, 17.49
Ei varmaan sitä Bio-Killiä kuulu iholle suoraanlaittaa, mutta jotain tällaista kenties? https://www.apteekkituotteet.fi/Nix-emulsiovoide
Bio Killiä sitten vaatteille, telttaan, makuupussiin jne. https://varuste.net/Bio+Kill+-permetriini+hy%C3%B6nteissumute?_tu=16850

Jouko_T
16.05.2018, 18.54
Ei varmaan sitä Bio-Killiä kuulu iholle suoraanlaittaa, mutta jotain tällaista kenties? https://www.apteekkituotteet.fi/Nix-emulsiovoide

Jos eilen kuolin - niin en tuotakaan tiennyt!

Juu, tuossa on sitten se iholle sopiva torjuja/tappaja.
Syyhypunkit ovat ihon sisällä, joten aikaisempi väitteeni permetriinin tunkeutumisesta ihon läpi, lienee oikea. Siitä taas seuraa se, että tappaa muuallakin - kuin voitelualueella olevat, verta imevät punkit.
Myös nämä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00691

Jouko_T
16.05.2018, 19.16
Ei varmaan sitä Bio-Killiä kuulu iholle suoraanlaittaa, mutta jotain tällaista kenties? https://www.apteekkituotteet.fi/Nix-emulsiovoide
Bio Killiä sitten vaatteille, telttaan, makuupussiin jne. https://varuste.net/Bio+Kill+-permetriini+hy%C3%B6nteissumute?_tu=16850

Permetriinin kilohinta Bio-Killissä on 9583 euroa.
Nixissä 25 173 euroa.
Kiinasta sitä saa tilata 200 litran tynnyreissä. Joten sinne ostoksille!
http://www.alibaba.com/product-detail/CAS-52645-53-1-Permethrin-95_60470030810.html?spm=a2700.7724838.2017115.195. 3ebe2c68hqyN3K

cobbo
17.05.2018, 07.52
Permetriiniä saa myös muurahais"karkotteena" ja onhan se ainesosana monessa muussakin hyönteismyrkyssä; ongelma on vain löytää valmiste jossa ei ole lisäaineita. Monesti niissä on lisätty jotain kasviöljyä tms. muuta ainetta parantamaan liuoksen imeytymistä ja/tai pinnoilla pysymistä. Joku rautakaupasta löytynyt muurahaiskarkote tosiaankin sisälsi ainoastaan permetriiniä ja sitä voisi varauksin käyttää vaatteisiinkin (en toki suosittele kenellekään). Eihän Bio-Killinkään ensisijainen tarkoitus ole ihmisten vaatteiden käsittely (noinkohan on edes mainittu etiketissä vastuukysymysten takia).

Kilohintaoptimointi on vähän siinä mielessä turhaa että jo grammalla saa litran-pari tai enemmänkin käyttöliuosta jolla käsittelee melko läjän vaatteita. Ebaysta on löytynyt Sawyer-merkkistä vaatteiden käsittelyyn tarkoitettua permetriiniä muistaakseni hieman halvemmalla kuin bio-killiä.

Permetriinin absorbtio ihon läpi on kehnoa, ja käsittääkseni se hajoaa kohtalaisen nopeasti (minuuteissa) ihon pinnalla tehottomaksi. Vaatekäsittely on toimivampaa koska permetriini sitoutuu vaatteeseen, iholla ei ole mitään mihin kiinnittyä. En tiedä lääkevoiteiden toimintamekanismia, mutta em. pohjalta oletan että ne ovat paikallisia kontaktimyrkkyjä jotka tappavat ötöt joihin voide koskee.

Koirilla aine ilmeisesti toimii eri tavalla, tai sitten käsittelyiden pitoisuudet ovat huimasti suurempia eli permetriiniä imeytyy ihon läpi rasvakudokseen siitä huolimatta että siitä suuri osa hajoaa ihon pinnalla. Permetriinihän ei leviä verenkierrossa koiran ihoon, vaan hiljalleen ihonalaisessa rasvakudoksessa. Verenkiertoon menevä permetriini hajoaa maksassa ja vereen asti muutenkin permetriiniä päätyy tosi pieni osuus.

muooks: ihokäsittelyssä sekin vielä että permetriini ei ole karkote...verenimijät ehtivät pistää/purra ja makea kosto seuraa vasta perässä. Siinäkin mielessä vaatekäsittely on toimivampi, joskin onhan totta että kesäkuumalla on tympeä pitää pitkälahkeisia vaatteita.

Opa74
17.05.2018, 08.36
On noita vaatteita käsitelty permetriinillä jo vuosia. Esim. Sasta https://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/236516-hyttyssuojavaatteilla-luonnossa-mukavampi-liikkua
Tuossa kanssa vinkki kuinka tehdä itse: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/21/vaatteet-jotka-suojaavat-hyttysilta-ja-punkeilta

Jouko_T
17.05.2018, 11.52
Kilohintaoptimointi on vähän siinä mielessä turhaa että jo grammalla saa litran-pari tai enemmänkin käyttöliuosta jolla käsittelee melko läjän vaatteita.

Yritin yllyttää ajattelemaan tuotteitten ns. katetta. Kun eurolla ostat, ja kahdella myyt, niin "prosentin" voiton saat.
Entäpä mikä lienee kateprosentti tuotteella, jota ostat muutamalla satasella 200 litraa, lisäät siihen vettä 15 000 litraa, ja myyt puolen litran pulloissa hintaan 15 euroa/pullo.
Hiukka tyhmää, kun voisi myydä desin pulloissa - samaan hintaan.

TheMiklu
18.05.2018, 09.18
Esmes. Punkkiässä on tehokkaampaa ja terveellisempää ku tuo hermomyrkky. Vaikuttava aine IR3535. Tieto apteekista ja ohessa luotettava linkki.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00779

Sent from my ONEPLUS A5010 using Tapatalk

Jouko_T
18.05.2018, 10.24
Esmes. Punkkiässä on tehokkaampaa ja terveellisempää ku tuo hermomyrkky.

Tuo linkin artikkeli väittää permetriinistä:
"Yksi käsittely antaa suojan hyttysiä vastaan noin viikoksi siten, että sinä aikana pistot vähentyvät oleellisesti. "

DEETiä sisältävät torjunta aineet (mm. OFF) laimensivat tuotteittensa DEET pitoisuutta pari vuotta sitten. Jotta, jos olette ihmetelleet, miksi eivät enää tehoa kuten ennen vanhaan, niin siinä syy. Siksi alan testaamaan muita torjujia.

Jos laimennuksella luultiin, että altistus vähenee, niin väärin meni. Nyt tököttiä pitää laittaa kaksin - kolminkertaisesti entiseen verrattuna. Sen lisäksi käsittely pitää uusia tunnin-parin välein. Minun logiikallani tuo ei vähennä altistusta.

Opa74
18.05.2018, 10.33
Itsekään en käytä iholle muutakuin noita Ikadriini tai IR3535 tuotteita. Tuoteselosteet vaan pitää lukea tarkasti. Esim. http://www.off.fi/wp-content/uploads/2015/06/Kuluttaja-4_2015_Hyttyskarkotetesti.pdf testin voittanut Off teho pehmeä tehosuihke sisältää DEET (joka tuhoaa kalvovaatteen esim. Goretex) ja Off teho pumppusuihke (joka on kuvan testin Autan protection plus kaltaisessa pullossa) tehoaineena käytetäänkin Ikadriinia. En tiedä mikä sitten parasta...metsämiesten foorumeilla vaan puhutaan, että hirvikärpäsiin auttaa ainoastaan nuo permetriinipohjaiset. Tiedä häntä.

cobbo
18.05.2018, 12.44
Kyllä noita 90-100% DEET-suihkeita vielä näkyi ainakin ebayssa olevan. Pidän tuollaista REPEL 100% (nykyisin joku muu nimi) -ainetta mukana pikkuisessa hajuvedelle tarkoitetussa spraypullossa sitä varten että voin käsitellä (puuvillasekoite)housun lahkeet ja ehkä lippiksen niskapuolen. Muualle en uskalla sitä käyttää koska se sulattaa ~kaiken muovin johon sattuu koskemaan. Periaatteessahan DEET pitäisi laittaa iholle, mutta noin vahva aine karkottaa vaatteisiinkin suihkutettuna.

Olen jossain kehunut myös 3M Ultrathon -DEET -voidetta jossa on "vain" 33% DEETiä, mutta vapautumista on hidastettu sen verran että sillä saa melko monen tunnin vettä ja hikeä kestävän suojan kun levittää kohtalaisen runsaasti.

Laimeat DEET- saati sitten ikaridiini -suihkeet ainoana karkotteena ovat huono vitsi pahimpaan sääskiaikaan, suojaa saa ehkä 20 minuuttia aineesta jonka ohjeen mukaan sitä saa käyttää 8 tunnin välein.

alli
18.05.2018, 22.11
Istuskelin kalliolla yhden juoman verran, ja sinä aikana bongasin iholta kaksi pientä hämähäkkieläintä juoksemasta. En oo kyllä varma, oliko ne punkkeja, saivat nopean häädön.

Kongeli
27.05.2018, 14.05
https://aijaa.com/img/m/00142/14573673.jpg (https://aijaa.com/YiH7Hh)

JackOja
04.06.2018, 12.59
Punkit imee! Iltasanomien mukaan (alunperin juttu oli HS:n, mutta IS:lla raflaavampi otsikko) Suomea uhkaa massiivinen punkkien vyöry (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005705854.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=4&utm_source=tf-other).

Kannattaa miettiä sitä.

Jami2003
04.06.2018, 13.40
Punkit imee! Iltasanomien mukaan (alunperin juttu oli HS:n, mutta IS:lla raflaavampi otsikko) Suomea uhkaa massiivinen punkkien vyöry (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005705854.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=4&utm_source=tf-other).

Kannattaa miettiä sitä.Eiköhän tuossa ole seuraava hyvä syy kieltää maastopyöräily. Kauheat yhteiskunnalliset kustannukset eikä edes verotuloja kuten autoilussa, tupakanpoltossa tai kaljottelusta.

alli
24.07.2018, 23.10
Vähän satunnaisesti tullut syynättyä, mutta tällä viikolla löytyi yllättäen kaksi pikkupunkkia. Eka oli vähän epävarma, kutitti ja tunsin jotain vähän erikoista sormenpäällä. Pinsetistä en osannut varmasti sanoa, oliko se musta piste mikään ötökkä. Mutta kun sitten kainalonsyrjässä oli toinen, josta kyllä jalkojakin tarkkaan katsomalla näkyi, niin kai se ekakin sitten punkki oli.

En tiedä, olivatko mökiltä tulleet vai tästä kotiympyröistä.