PDA

Näytä tavallinen näkymä : Oulun Tervaetapit 2014



Eemeli
05.06.2014, 22.50
Tänä kesänä Pohjois-Pohjanmaa tarjoaa kolme hienoa maantiepyöräilyn kisaviikonloppua. Hommat alkavat Rukalla viikkoa ennen Juhannusta Ruka GP:n tunnelmissa. Pikku-Syötteellä ja sen ympäristössä kurvaillaan Terva-ajot heinäkuun alussa ja homman päättää Oulu-lehden Tervaetapit 11.-13.7.2014. Syötteen ja Oulun kilpailujen välisellä viikolla järjestetään nuorten Kultainen Kampi -leiri Pikku-Syötteellä, joten junnujen ja heidän huoltajien kannattaa varata lomaviikko kyseiselle viikolle.

Oulun Tervaetapit ajetaan edellisvuosien sapluunalla, tosin perjantai-iltana ajettavat junnujen rata-ajot ajetaan poikkeuksellisesti Kempeleessä, Sarkkirannan urheilukentällä. Oulun Raatissa on samanaikaisesti muuta toimintaa. Ja tänä vuonnahan kilpailut ovat KK- ja Masters- cuppin lisäksi myös Maantie cupin osakilpailu. Lauantaina kilpaillaan Muhoksella, mukavalla Montta-Leppiniemi reitillä ja sunnuntaina kilpaillaan legendaarisella Koskikeskuksen kortteliradalla.

Ilmoittauminen on aukaistu, samoin tekninen opas yms. ja tietoa löytyy OTC:n kisasivuilta (http://otc.kompassi.com/pages/tervaetapit/yleistae.php). Ylävetopalkista löytyy ilmoittautumislohko. Samana viikonloppuna, aivan kaupungin ytimessä järjestetään myös Rotuaari Piknik (http://www.piknik.fi/rotuaari-piknik-2014/). Joten nähtävää ja elämyksiä varmasti riittää. Tervetuloa kesäiseen Ouluun.

maratoonari
06.06.2014, 06.51
Siteeraan Kjell Carlströmiä:

Suomalainen klassikko – vuodesta 1926Maailmalla ,klassikko sesonki on nyt takanapäin, mutta Suomessa poljetaan vielä Klassikkoa! Porvoon Ajot on, kuten aina yksi tärkeimpiä kilpailuja sekä Suomessa, että Euroopassa. Mutta mikä tekee tästä kilpailusta niin erityisen?! Onko se kilpailun kova reitti, kovat kilpailijat vai jotakin muuta?Maailmalla on jo monta vuotta pohdiskeltu millä tavalla pyöräilyn tulevaisuus muotoutuu. Säännöt muuttuvat koko ajan ja etsitään vakaampaa systeemiä, samalla kun taloudellinen tilanne ei ole paras mahdollinen. Monet kilpailut joudutaan peruuttamaan. Suomessa olemme myös hieman kiperässä tilanteessa . Viimeisien 20 vuosien aikana monet kilpailut ovat hävinneet. Miksi? Onko se rahasta kiinni?Kilpailujen järjestäminen Suomessa on A ja O. Tällä hetkellä Suomessa on paljon eri aloitteita, jotka pyrkivät kaikki samaan suuntaan, eli kehittämään Suomalaista pyöräilyä ja pyöräilijöitä. Meillä on hyvät kuntoajot, paljon kuntoilijoita, muutama hyvin toimiva seura, lahjakkaita nuoria ja muutama ammattilainenkin. Jos kilpailuja ei löydy, on erittäin vaikeata kehittyä ajajana saati edes aloittaa kilpapyöräilyä. Henkilökohtaisesti sanoisin, että kilpailut häviävät välillä rahallisestakin syystä, mutta uskon, että useimmiten löytyy muita syitä. Jos katsoo tarkemmin millä tavalla järjestetään kisoja Suomessa, huomataan, että useasti kilpailut viedään pois keskusta ja kauemmaksi yleisön ”ulottuvuudelta”. Olen aika varma ,että tämä on yksi tärkeä osasyy siihen, että tiettyjä kilpailuja ei enää järjestetä. Porvoossa ollaan aika hyvin onnistuttu pitämään maalia lähellä keskustaa. Porvoon Ajoissa, ainakin minulle, yksi tärkeimmistä asioista on ollut se tunnelma maalialueella, Kerkkoon mäessä ja kaupunkikierroksilla ,jolloin useasti iso lauma katsojia on löytänyt tiensä tähän tunnelmaan. Tunnelma ja tunne, kun oikeasti paljon ihmisiä tulee paikan päälle, tekevät sen, että myös seuraavana vuonna järjestävä seura jaksaa tehdä kovan työn uudestaan, jotta saamme nauttia hyvästä kisasta. Akilles on tehnyt sitä vuodesta toiseen ja olen sitä mieltä, että nämä ovat ne tärkeimmät asiat ,jotta kilpailu pysyy pitkään kalenterissa. Katsojat ja järjestäjien tunnollisuus!Toivon ,että Porvoon Ajoista kehittyy vieläkin isompi, arvostetumpi ja tunnelmallinen kilpailu! Kiitos hyvästä kilpailusta,Kjell Carlström/ IAM Cycling

Terva-ajojen 5.-6.7. kisapaletti koostuu lauantain Profin mäkiprologista ja PowerBar tempoista, sekä sunnuntain Special Bike maantieajoista. Junioreilla lauantain prologista ja maantiekisasta, sekä sunnuntain maantiekisasta. Kyseessä on Suomen olosuhteissa ainutlaatuisen mittavat, mutta vauhdikkaasti ajettavat mäet. Eliten maantiekisan nousumetrit ovat 1576.
Peräkkäisinä viikonloppuina ajettavat Terva-ajot, Pikku-Syöte ja Tervaetapit, Muhos-Kempele-Oulu ovat 2014 SPU:n maantie- ja master cupin, sekä junioreiden Kultainen Kampi -osakilpailuja, ja odotettavissa on monipuoliset kilpailut…mäkiprologi, rata-ajo, tempot, maantieajot ja KRUUNUNA OULUN KOSKIKESKUKSESSA AJETTAVAT KORTTELIT! Lisäksi kisojen välisellä viikolla 28 (6.-11.7.) Pikku-Syötteellä järjestetään valtakunnalliset junioreiden Kultainen Kampi -leiri nuorten yhdistetyn pyöräily- ja hiihtoleirin yhteydessä (6.-8.7.) ja jatkeeksi.

Terveisin
Pekka Hartikka, Terva-ajot + Kultainen Kampi + Tervaetapit

Eemeli
02.07.2014, 12.17
Ilmoittautuminen (http://otc.kompassi.com/pages/tervaetapit/ilmoittautuminen.php) on käynnissä. Tervetuloa kauempaankin Tervakaupunkiin kisaamaan. Ei se automatka etälästä Ouluun ole yhtään sen pitempi kuin Oulusta eteläänkään.

fyah
02.07.2014, 20.19
Niin jos tuntuu että heinäkuussa ei ole kisoja niin nyt olisi etappeja tarjolla sekä tulevana viikonloppuna Syötteellä ja seuraavana Oulussa. Kattaus on monipuolinen: Pikku-Syötteellä mäkiprologia, tempoa maantiepyörällä ja maantie, Oulussa taas tempoa tt-koneilla, maantie ja kortteli. Ei muuta kun kesälomareissulle pohjoista kohti vaan etelämpääkin niin saadaan kunnon karkelot aikaan! Cupin pisteitä jaossa tietty niistä kiinnostuneille molemmissa :D

Eemeli
09.07.2014, 23.02
Ilmoittautuneet täältä (https://docs.google.com/spreadsheet/pub?key=0Ag8X5OBB7jQidDRPLXlzaXBKS0VxcVlYbEM1c3EwO FE&single=true&gid=1&output=html). Lähtölistat tehdään huomenna torstaina. Kaikki oleellinen info on/tulee OTC:n Tervaetappi sivuille. Aika mellevää keliäkin lupailee.

J T K
10.07.2014, 19.48
Hienot kisat tiedossa ihan varmasti. Täytyy se tulla kattomaan kun kaverit ajaa kilipaa. Ja jos vaikka huoltohommiin. Retkituolikin tuli investoitua!

Jokkek
11.07.2014, 11.26
Lähtölistat löytyypi http://otc.kompassi.com/pages/posts/tervaetapit-2014-laehtoelistat-720.php

MariM
12.07.2014, 09.26
http://marimoisala.kuvat.fi/kuvat/2014/OTC+ratakisa+11.7.14/

Eilisestä ratakisasta joitain räpsyjä

MariM
14.07.2014, 08.13
http://marimoisala.kuvat.fi/kuvat/2014/py%C3%B6r%C3%A4-suvala+kortteli+13.7.14/

muutaman kierroksen ajan katsomassa miesten lähtöä

nga
14.07.2014, 13.21
Hienot kisat oli omista pannuista huolimatta. OTC:lle suurkiitos hienoista kisoista ja kamoistani huolehtimisesta kilpailun jälkeen!

J T K
24.07.2014, 13.20
Tässä olisi jokunen kuva ihmeteltäväksi, parempilaatuisia saa pyydettäessä. Voi käyttää omassa käytössä (fb, twitter, blogit), muuhun käyttöön yhteyksiä erikseen. Valitettavasti kameran akku sippasi lauantaina maantiekisan alkukierroksilla, joten loppukahinoista tai palkintojen jaosta ei löydy kuvia..

Tempo ja maantie
https://plus.google.com/u/0/photos/104379938757427423353/albums/6039541844835532273
(https://plus.google.com/u/0/photos/104379938757427423353/albums/6039541844835532273)
Kriterium
https://plus.google.com/u/0/photos/104379938757427423353/albums/6039560659592333521