PDA

Näytä tavallinen näkymä : Maastopyöräily Kanarian saarilla



Trifon
03.08.2011, 09.27
Moi,
vuodenvaihteessa olis mahdollisesti tiedossa lomanpätkä todennäköisesti jossain Kanarialla. Tavoite olis lomailla pari päivää ihan oikeasti, eli ajella paikallisilla poluilla. Vielä olisi mahdollisuus vaikuttaa lomakohteen valintaan.

Gran Canarian Free Motion -puljun toiminnasta näyttää olevan hyviä kokemuksia, mutta onko muilla saarilla vastaavia (laadukkaita) palveluita ja sopivaa maastoa sellaiseen leppoisaan polkuajeluun?

eeppi
03.08.2011, 13.18
Kooklaappas tenerife-trainingin sivut. Itse tykkäsin Leslien palveluista. Ja Teide on kiva kiivettävä:D

JiiÄrrä
06.08.2011, 12.36
Kovin tuntuu olevan vähän mielenkiintoa kanariaa kohtaan. Kuitenkin ilmasto on ihanteellinen talvella. Matkoja tarjolla runsaasti edullisestikin. Sopii koko perheelle, eikä vain hänelle joka aikoo ajaa. Olen myös havainnut vähätteleviä mielipiteitä, joissa haukutaan turistirysäksi ym. roskatunkioksi. Täytyy vaan hyväksyä, että ulkomailla on
erilaista. Ja Espanja on Espanja. Jokainenhan sieltä kuitenkin etsii sen oman juttunsa.
Mahtavaa luontoa kyllä löytyy, vaikkei ihan baarin nurkalta.
Olen pyöräillyt kaikilla paitsi La Comeralla, koka tuntuu olevan saksalaisten mukaan
MTB paratiisi. Matkatarjonta suomesta sinne vain on vähäistä.
Eniten pyöräilijöitä näkee Gran canarialla, todella paljon. Mielesäni se on helpoin saari
harrastaa maastoajoa satunnaisesti lomalla. Keskityn seuraavassa lähinnä etelän kohteisiin: Meloneras-Ingles-Bahia Feliz kaistale, jossa suurin osa kuitenkin lomailee.
Sellaista tunnin parin LEPPOISAA POLKUAJELUA ei varsinaisesti ole. Polut ovat lähinnä
tyhjien tonttien ympärillä pyörimistä. Rannikon suuntaisen maantien/moottoritien viersessä usein menee ajokelpoinen ura. Vuorijonot alkavat saaren keskiosasta ja päättyvät rannikolle. Siispä rantaa lukuunottanatta tiet kulkevat yleensä etelä- pohjoissuunnassa ja ovat siten joko ylä- ta alamäkeä.
Varsinaisia polkuja on vuorilla kyllä, mutta ne saavuttaakseen täytyy jo nähdä enemmän vaivaa. Toisaalta hiekkatiet ovat niin huonopintaisia, että vastaavat polkua,
koska vaativat jatkuvaa keimurtelua.
FreeMotion Inglesissä ja Melonerasissa on hyvä, kalusto aina uutta ja kunnossa. Ei toimita pyöriä muihin kohteisiin. Inglesissä toinen, HappyBiking toimitta esim. Puerto Ricoon ! Kalusto on kyllä selkeästi iäkkäämpää ja kulunutta. Vaikkei näiden yhteisille retkille lähtisikään, kannattaa niiden retkitarjontaan tutustua. Paljon saa vinkkejä.
Olen huomannut, että kovin eritasoista porukka on niillä matkassa. Erlaista taukoa
ja odottelua on aika paljon. Suuri osa retkistä on periaatteella autolla ylös - ajaen alas. Helppoa, mutta itse olen halunnut polkea ihan kunnolla. Palvelee myös harjoituksellisa tavoitteita.
Valtaosa teistä on siinä rannan tuntumassa umpikujia. Kyseiseltä alueelta pääsee varsinaisiin maastoihin muutamasta paikasta. Kartalta voi rajata alueen : rannikkokaistale-Fataga-SanBartolome-LaPlata-Chira-Ayagaures, jonka sisällä on todella mahtavat tiet/polut. Toisaalla Sorian seudulla ja sen yläpuolella 1000-1300m
korkeudessa saa kivaa lenkkiä. Sieltä myös polkuyhteys Puerto Ricoon. Polut ovat kivisiä ja korkeuserot huimat. Täytyy varautua työntämään "jonkin verran".
Aikaisin aamulla matkaan ja juotavaa niin paljon mukaan kuin saa kulkemaan. Maastossa ei täydennyspaikkoja saata vastaan tulla. Ylhäällä voi olla suht myöhäiseen
iltapäivään, vaikka pemeä tulleekin jo kuuden jälkeen, koska alas tullessa aikaa ei kulu kuin neljännes mitä ylöspäin.
Mahdollisten reittien hakeminen on mukavaa valmistautumista itse matkaan jo kotona hyvissä ajoin. GoogleEart palvelusta näkee suurimma osan kulkukelpoisista reiteistä, koska maasto on eteläpuolella melko avointa ja mäntymetsä vyöhykkeellä puut harvassa. Ei kuitenkaan kaikkia. GoogleMaps, joka ei näytä kolmiulotteisena saattaa tuottaa yllätyksen korkeuseron suhteen.
Gran Canarialla on vuosittainen MTB maraton, jonka reitti osittain kulkee näitä tavallisempia teitä, Googlaa. YouTubessa ihan vaan MTB gran canaria näkyy aika lailla
ajopätkiä. Kyllä se sellaista sitten on! Video (kaikki aina ajaa alaspäin-miksiköhän),
jossa tullaan mukulakiviserpentiiniä alas, alkaa korkeimmalta kohdalta ja päättyy La Plataan.Tästä paljon pätkiä. Esim. kyseinen polku erottuu aika huonosti maps/earthtista.
Helposti saa tehtyä 5 - 10 tunnin lenkin maastossa (ehkä joku siirtymä asfaltilla), kunhan suunnittelee etukäteen. Ihan vaan sokkona ajamalla ei kannata lähteä. Saattaapi tulla umpikuja, josta ei auta kuin palata 10 km takaisin ylämäkeen.
Paljon ajavat myös asfaltilla, joka sekin siellä tuntuu mielekkäämmältä kuin kotona.
Talven keskellä aivan mahtava irtiotto.

Copyfighter
08.08.2011, 22.01
Tässä juuri varaamassa hotellia Tsäätsuptsääreborilta ja MTB-pakettia Free Motionilta loka-marraskuun vaihteeseen. Näyttää todella hyvältä!

Trifon
09.08.2011, 09.05
Kiitti JiiÄrrä infosta. Hyvinkin mahdollista on että meilläkin valinta osuu Cran Canariaan. Free Motionin palvelut vaikuttavat just siltä mitä olen hakemassa, eiköhän sieltä joku lenkki löydy johon uskaltaa lähteä. Onhan tässä vielä aikaa valmistautua..

Copyfighter
09.08.2011, 13.36
Täytyy vielä erikseen kehua Free Motionin nettisivuja, jotka ratkaisivat MTB-oppaan valinnan ainakin omalta osaltani.

Paulix
09.08.2011, 14.33
Tenerife, Puerto de la Cruz, MTB-Active (http://mtb-active.com/index.php/en/)
kauneimmat maisemat, "aidointa" kanariaa.

Teideltä alas, Anagan niemimaa tai päivä BikeParkissa.

Birling
09.08.2011, 15.37
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=40930

Olen itse ollut Mapalomaksessa, tuolla on kuvalinkki.

Copyfighter
09.08.2011, 16.39
No niin: maanantaina Grand Canyon, tiistaina Chira ja torstaina Soria-Mogan. Muina päivinä sangriaa. :)

mehukatti
09.08.2011, 17.59
Tossa myös yksi pyöräretkien järjestäjä -> http://www.lavatrax.com

Scott Nakatrek
16.08.2011, 22.54
Matka varattu viikolle 42. Lupa saatu fillarointiin pariksi-kolmeksi päiväksi.
Olisko reitisuosituksia? Joitain 3-4 tunnin huikosia Puerto Carmenista. Siis maastossa tai ainakin maasturilla.
Fillarin ajattelin hakea Renneriltä, oma kuuppahattu ja kengät mukaan.

Onkohan muita harrastajia samalla suunnalla samaan aikaan? Vois kokeilla jotain kimppa-ajoa.

JiiÄrrä
18.08.2011, 13.42
Lanzarote on avointa ja tuulee kovaa. Enemmän kuin muilla saarilla. Järjestettyjä retkiä on, kuten muuallakin, mutta ovat pääasiassa isompia teitä myötäileviä.
Saaren ympäriajo 3 - 5 päivää on erikoisempi retki. Mutta ihan omatoimisesti:
Puerto Del Carmenin pohjoispäädyn yläpuolinen alue sopii ajeluun, jos on OK ajella pienellä alueella tunti tai muutama. Tämä myös ihanteellinen jalkalenkille.
Paras pääsy moottoritien yli Pocillos rannan takapäästä. Myös keskeltä Carmenia tunneli. Tai lentokentän paikkeilta.
Carmenin yläpuoliset alueet ovat tiheään asuttua/viljeltyä, joten pikkutiet (usein asfaltti) kiemustelevat tonttien ja peltotilkkujen välissä.Sen sijaan heti
Carmenin eteläpuolen alueet rannasta ylöspäin ovat asumatonta aluetta, jossa paljon kiemurtelee hiekkateitä. Eivät varsinaisesti vie minnekään, joten voi
ajella yhtä sinne toista tänne. Carmenin sataman päästä ( ajettavat serpentiiniportaat! ) alkaa rantatörmäpolku, jota pääsee periaatteessa Playa Blancaan
saakka. Muutaman kerran (jos ei halua enempää) joutuu koukkaamaan "vuorien"kautta. Korkeimmat huiput ovat vain max.500m. Ja tiet n.300 metrissä.
Tie/polku tulee papagoya rannan tuntumaan. Edestakainen reissu vie ( riipuu....) 5 - 8 tuntia. Saaren eteläkärki, jossa Playa Planca sijaitsee, on tasaista ja avointa. Voi aja minne nokka näyttää. Carmenista menee hyvä rantabulevardi/pyörätie Arrecifeen saakka. On kiva pyörähtää pääkaupungissa fillarilla.
Jos kuitenkin jatkaa matkaa Arrecifen rantakatua ohi linnakkeen ja sataman, alkaa kaupungin jälkeen avoin maasto. Jossa paljon pikku teitä ja polkuja.
Varsin erikoinen kokemus on ajaa Timanfayan tulivuori/laavakivialueella. Varsinaisessa luonnonpuistossa liikkuminen on rajoitettu, mutta maantiet(asfaltti)
toki kulkee alueen läpi, ja Yaizan kylästä lähtee muutama pikkutiekin .

Ohiampuja
18.08.2011, 15.20
Tässä vanhaa, mutta käsittääkseni ihan relevanttia juttua Kanarialta...

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?40930-Gran-Canaria-vinkkej%E4

(http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?40930-Gran-Canaria-vinkkej%E4)http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?33238-Matkakertomus-Cran-Canaria-Marraskuu-2008

P (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?33238-Matkakertomus-Cran-Canaria-Marraskuu-2008)s. Googlella piti piiskata nuo esille... :)

*** Oho, taisi tulla hiukan toistoa... ***

JiiÄrrä
25.08.2011, 12.52
Hyvä Copyfighter ! Meillä melkein samat suunnitelmat. Olen myös lähdössä Gran Canarialle loka - marraskuun vaihteessa. Nyt vain viikko, joten 3 pv pyöräilysessio on sopiva. Sikäli eroa on, että aion sangrian lisäksi ottaa myös olutta ! Helmi - maaliskuun vaihteessa sitten uudestaan hieman pitemmästi. Näet noilla valitsemillasi retkillä aika laajasti saaren eteläosaa. Alamäkeähän noissa on matkasta suurin osa, ja asfalttia, mutta tuuli varmasti vilvoittaa sopivasti ja voi tuntea vauhdin hurmaa. Itse panostan toiseen ajopäivään, esimmäisen ja kolmannen mennessä fiiliksen mukaan. Varsinainen idea on käydä tarkistamassa polun ajokelpoisuus Chiran patojärven länsipuolen ja Sorian patovallin välillä. On muuten ainoa maastoehteys keskiosan ja itäosan välillä. Alhaalta rannan tuntumasta tietysti pääsee, mutta seuraava rotkon toiselle puolelle menevä ura (polun lisäksi) on rannasta "n. 45km pohjoiseen" oleva GC-605 tie. Matkaa suunnitelman mukaan tullee liki 100 km. Lähtö "GrandCanyoniin" päin, mutta "sementtitehtaan" vasemmalta puolelta eri kanjonia pitkin. Toivottavasti vesi ei ole polkua vienyt. Oheisessa linkissä reitti kartalla ja muutama kuva saaren rinteillä menevistä, niistä pienemmistä poluista.

Linkki siis tuossa kohta uudelleen.

JiiÄrrä
25.08.2011, 12.56
Sori ! jokin menee pieleen, enkä osannut linkkiä laittaa.

Copyfighter
25.08.2011, 13.50
Jees, 65 päivää lähtöön. Juuri ennättää syysmasennuksen alta pois! ;)

JiiÄrrä
25.08.2011, 14.22
http://picasaweb.google.com/105100508079181882097/GranCanariaPolkuja?authuser=0&authkey=Gv1sRgCP2f2YvGoqi2Bg&feat=directlink

Copyfighter
25.08.2011, 14.53
http://picasaweb.google.com/105100508079181882097/GranCanariaPolkuja?authuser=0&authkey=Gv1sRgCP2f2YvGoqi2Bg&feat=directlink

Kiitos vaan matkakuumeen lisäämisestä monella asteella! :D

tkar
26.08.2011, 20.31
Juuri viikon Gran kanarialla olleena ja kolme päivää asfalttiteitä polkeneena voin suositella saareen tutustumista pyörällä. Vuokrasin Free-Motionista pyörän ilman mitään varauksia ja pyörän sai kymmenessä minuutissa.
Poljin Ingles-San Bartolome-Ingenio-Vecindario alueella, jos aikoo pyriä rannikon tuntumassa niin kannattaa huomioida tuuli Bahia Felizin ja lentokentän välillä joka on noin reilu 20 m/s. Tuuli puhaltaa pohjoisesta etelään ja tämän huomioidessa säästää huomattavasti voimia, mutta tuuli kuitenkin loppuu melkein samantien kun alkaa nousemaan vuoria ylöspäin.
Tiet ovat pääasiassa hyväkuntoisia mutta välillä asfalttiin on käytetty melko karkeaa kivimassaa, mutta se on lähinnä v-mäinen piirre ainoastaan maantiepyörällä.

Sami P
27.08.2011, 10.08
Tenerife, Puerto de la Cruz, MTB-Active (http://mtb-active.com/index.php/en/)
kauneimmat maisemat, "aidointa" kanariaa.

Teideltä alas, Anagan niemimaa tai päivä BikeParkissa.

Tämä pitää muistaa kun seuraavan kerran Puertoon mennään, ei ole juuri kallistakaan tuo ja fillarit ihan ok. Hitto, matkakuume iskee, vaikka tänä talvena piti tehdä vaan pikavisiitti johonkin kaupunkiin..

Copyfighter
27.10.2011, 10.53
Kaksi päivää matkaan. Raporttia odotellessa?

Jasi
27.10.2011, 14.07
Mä olen Gran Canarialla (Inglesissä) fillaroimasssa 1-14.12. Ajoseura maantielle kelpaa.

syklopaatti
27.10.2011, 16.29
Osaako kukaan sanoa miten teknisesti vaativia ovat Free Motionin alamäkipainotteiset tekniikka level 3 retket??. Olen menossa inglesiin hiihtolomalla ja ajattelin ajaa omatoimisesti maantietä ja osallistua parille järjestetylle maastopyöräretkelle.:)
Esim.tämä Northen trails kiinnostaa.http://free-motion.net/en/mountainbike/tour/winter-schedule/northern-trails (http://free-motion.net/en/mountainbike/tour/winter-schedule/northern-trails)
Ajan täällä kuopiossa pääasiassa tekniikkapainotteisia endurohenkisiä polkuja(mahdollisimman paljon kivikkoo ja juurakkoo) ,mutta kun kokemusta ei ole isoista dropeista ja hypyistä niin arveluttaa ,että pärjääköhän siellä mukana. Oikeastaan vain nuo dropit ja hypyt arveluttavat.:eek:Harrastanut olen 3 vuotta ja tänä kesänä maastokilometrejä tullut rapia 1800km.
Oletuspyöränä tuossa näkyy olevan jekyll 3 ,mutta sen voi ja varmaan kannattaa uppgreidata claymoreen.

Copyfighter kirjoittelehan tänne sit matkakokemuksista ja ota paljon valokuvia.

abc
28.10.2011, 10.34
Osaako kukaan sanoa miten teknisesti vaativia ovat Free Motionin alamäkipainotteiset tekniikka level 3 retket??. Olen menossa inglesiin hiihtolomalla ja ajattelin ajaa omatoimisesti maantietä ja osallistua parille järjestetylle maastopyöräretkelle.:)

- - -
Oletuspyöränä tuossa näkyy olevan jekyll 3 ,mutta sen voi ja varmaan kannattaa uppgreidata claymoreen.


Kaikista teknisimmille Free Motionin reissuille en ole päässyt - viime vuonna kun olin ilmoittautunut Pico de las Nievesin huipun tuntumasta lähtevälle tourille, niin se peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi ja korvasin sen sitten maantiepyörälenkillä (elämäni ensimmäinen sitä lajia, yksin vuokrapyörällä).

Mutta joistain ko. firman level 3 -ajeluista on kokemusta ajalta, jolloin vaikeutta ei luokiteltu erikseen akseleilla "fitness" ja "technique", ja luulen että tuo jälkimmäinen ei ollut ihan kolmosta. Joka tapauksessa oman kokemuksen perusteella uskon, että pärjäät tuolla todella loistavasti, jos olet tottunut Suomen juurakkohelvetteihin. Luulenpa, että jos jotain yli puolimetristä droppia tulee jossain vastaan, niin niitä ei ole pakko ajaa.

Teknisyydestä varoitetaan sivuilla näkyvästi varmaan siksi, ettei käy kuten yhdellä tourilla, kun eräs nainen heti saatuaan pyörän alleen ajoi ensimmäisen mutkan asfalttitiellä (!) liian kovaa ja päätyi jorpakkoon... Sen jälkeen kyseinen henkilö ajeli hiukan varovaisemmin.

Saatan olla itsekin Gran Canarialla hiihtolomalla (helmikuussa).

Jaa, onko Claymore upgrade verrattuna Jekylliin...? No on varmaan jos ajattelee dh-ajoa ja Claymoresta on paremmilla osilla varustettu malli (Jekyll 3 on aika perusosilla). Mutta itselläni on nyt ollut muutaman viikon Jekyll Carbon (tosin 160-millisellä 36 Foxilla) ja täytyy sanoa, että se toimii hienosti myös alamäessä :).

syklopaatti
28.10.2011, 13.10
Kaikista teknisimmille Free Motionin reissuille en ole päässyt - viime vuonna kun olin ilmoittautunut Pico de las Nievesin huipun tuntumasta lähtevälle tourille, niin se peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi ja korvasin sen sitten maantiepyörälenkillä (elämäni ensimmäinen sitä lajia, yksin vuokrapyörällä).

Mutta joistain ko. firman level 3 -ajeluista on kokemusta ajalta, jolloin vaikeutta ei luokiteltu erikseen akseleilla "fitness" ja "technique", ja luulen että tuo jälkimmäinen ei ollut ihan kolmosta. Joka tapauksessa oman kokemuksen perusteella uskon, että pärjäät tuolla todella loistavasti, jos olet tottunut Suomen juurakkohelvetteihin. Luulenpa, että jos jotain yli puolimetristä droppia tulee jossain vastaan, niin niitä ei ole pakko ajaa.

Teknisyydestä varoitetaan sivuilla näkyvästi varmaan siksi, ettei käy kuten yhdellä tourilla, kun eräs nainen heti saatuaan pyörän alleen ajoi ensimmäisen mutkan asfalttitiellä (!) liian kovaa ja päätyi jorpakkoon... Sen jälkeen kyseinen henkilö ajeli hiukan varovaisemmin.

Saatan olla itsekin Gran Canarialla hiihtolomalla (helmikuussa).

Jaa, onko Claymore upgrade verrattuna Jekylliin...? No on varmaan jos ajattelee dh-ajoa ja Claymoresta on paremmilla osilla varustettu malli (Jekyll 3 on aika perusosilla). Mutta itselläni on nyt ollut muutaman viikon Jekyll Carbon (tosin 160-millisellä 36 Foxilla) ja täytyy sanoa, että se toimii hienosti myös alamäessä :).
Kiitoksia vastauksesta. Kyllä sitä varmaan tulee osallistuttua parille tekniselle alamäkireissulle. Ylämäkeä voi hinkata sit maantiekonkelilla.
Tämä vahvisti käsitystä ,että ei ne trailit voi olla mitään uber teknisiä dh-ratoja jättihyppyreineen ja puolentoista metrin droppeineen.(tai ainakin ne voi kiertää)
Pitää varmaan ajaa yks retki sekä jekylillä ,että claymorella.Piäsee vertailemaan sit...;)
Maaliskuun alussa meilläpäin hiihtoloma siis.

gnothi seauton
01.11.2011, 09.12
Las Palmas de Gran Canarian maisemissa viime viikon juoksentelin - pyöräily ei tällä kertaa ohjelmaan sopinut.

Canterasin pohjoispuolella bongasin maastopyöräilijöitä, polut mukavia juosta/pyöräillä ja korkeuskäyrässä haastetta löytyy ihan riittävästi!

Agüimesissa törmäsin kahteen suomalaispyöräilijään - sporttiselta kuulosti heidän lomaohjelma!

Patikoinnin yhteydessä evästeltiin San Bartolomé de Tiranajassa ja se näytti olevan maantiepyöräilijöiden suosima taukopaikka.

Scott Nakatrek
04.11.2011, 21.41
Noniin,

Nyt on reissu heitetty. Fillari Renneriltä, XT-tason jäykkäperä heikohkolla keulalla. Eipä paljoa haitannu kun oli voittopuolisesti asfalttia. Maasto/hiekkatieosuudella olis varmaan ollu täpäri parempi. Nyrkinkokoista murkulaa tiellä, meinas paikat lähteä hampaista. Ajot jäi yhteen päivään, kun 70 kilsan lenkin jälkeen alkoi polvi kiukuttelemaan.
Tässä (http://www.sports-tracker.com/#/workout/pavvo1/bl58488mi86m8f53) SportsTracker dataa reitistä kuvien kera.

Lokakuun puoliväli tuntuu sään puolesta olevan loistava. Lämpötila 20-25, osittain pilvistä ja siedettävä tuuli. Loistavaa.

Tonne pitää päästä toistekin.

Pekka Hämäläinen
24.01.2012, 23.38
Syklopaatti: Varmasti pärjäät siellä jos olet ajanut suomessa polulla. Tolla reitillä ei ole juurikaan droppeja, eikä varsinkaan jättihyppyreitä. Vaikeimpia paikkoja ovat hitaasti taiteiltavat jyrkät "switchbackit" ja muutamat jyrkähköt kallioröpeliköt. Ja Jekyll on tonne just oikea pyörä!
Gnothi: Näitkö siellä Ingeniossa suomiasuisen pyöräilijän? Saatan tuntea... Terveisiä Inglesistä.

T.Free-Motion kantis.

Paulix
25.01.2012, 22.15
Teneriffalle 5.2 vko eteenpäin ja MTB-Activen (http://www.mtb-active.com/) mukana tarkoitus ajella pari-kolme reissua. Onko ketään muita noihin aikoihin Cruzissa? Laita yv..
Suru-uutisena Teneriffan maastopyöräilyissä mainittakoon että erinomaisenhieno Bike Park Tenerife suljettiin joulukuussa. En ehtinyt viime vuonna siellä poiketa mutta hienolta paikka vaikutti youtube/vimeo pätkissä. "Urheilu ja turismi eivät koskaan kohtaa", bongasin omistajan kommentteja espanjalaisuutisista.
Sääli. Käyttäkää ihmiset lomalla niitä paikallisia palveluita. Valtaosalle lomailu taitaa yleensä vaan olla pelkkää löhöämistä..

kauris
26.01.2012, 10.48
Mä olen lähdössä perhelomalle viikoksi Teneriffalle (lounaisreunalle) mutta vasta maaliskuussa 18.3. Perhelomailun merkeissä siellä lähinnä siis mennään mutta ainakin yhtenä päivänä haluaisin karata maasto- tai maantiepyöräilemään. Kummanhan valitsisi? Itse harrastan kotomaassa molempia mutta ulkomailla en ole ennen fillaroinut.

edit: Asustan siis Playa de Las Americaksen pohjoispuolella pienemmässä kylässä nimeltä Play de Fanabe. Tuo mtb-active sijaitsee just päinvastaisella rannalla Teide-vuoren toisella puolella eli matkaa tuon firman palveluihin on ikävän paljon. Jos jollakulla on kokemuksia vuokra/retkifirmasta lähempää Americasta, niin saa laittaa vinkkiä kiitos :)

Paulix
27.01.2012, 21.35
Entinen Medano Bike nykyinen Bike Point Tenerife (http://www.bikepointtenerife.com/home) on näemmä avannut Americasissa uuden toimipisteen ja on vielä siellä Fanaben puoleisella osalla Americasta.

kauris
30.01.2012, 20.57
loistavaa, pitää tarkistaa sivusto ja alkaa suunnittelee lisää.

Inline Biker
02.02.2012, 16.54
Viime sunnuntaina palattiin Teneriffalta viikon reissulta.
Maastopyörän vuokrasin Diga Sports nimisestä liikkeestä Las Americasista (http://www.digasports.co.uk/home.htm). Hyväkuntoinen Scott, ei mitään valittamista. Ilman etukäteisvarausta ei olisi saanut, joten varminta varata etukäteen.
Pojan lentokoneella saarelle tuodusta Spessun K2 hyppypyörästä oli jäänyt osia matkalle, niin tuolta Bike Pointista saatiin etupäähän pikalinkku 3.5 euron maltilliseen hintaan. Pyörien vuokrahinnat näyttivät siellä olevan kalliimmat kuin tuossa Digassa. 4 päivän maksu maastopyörälle oli 56 euroa. (+50 euron pantti, jonka sai takaisin pyörän palautuksessa). Lentorahti fillaripaketille oli edestakaisin 75 euroa Thomas Cookilla.

Varsinaisia maastoreittejä ei etsitty eikä edes vahingossa löydetty. Mutta maastopyörällähän voi ajaa missä vain. Mekin kävimme San Miguelissa, joka vissiin jotain 500 metriä ylöspäin rannalta. Muuten ajeltiin "missä sattuu".
Pikkuinen parkkikin löytyi, joten poika pääsi tekemään "coolin" videon omasta pyöräviikostaan. Lajiinhan kuuluu videoiminen ja kokemusten jakaminen, joten videon voi tsekata tästä: http://www.pinkbike.com/video/240068/

Suosittelen lämpimästi kesäistä ajoviikkoa talven keskelle. Voi ajaa ja harjoitella ns. määrätietoisesti tai sitten fiilistellen - antaa tien ja maiseman viedä minne vie.

AK-87
02.02.2012, 17.21
Rento filmi ja taitavaa ajamista :)

Vilhelm V
02.02.2012, 19.11
Viime sunnuntaina palattiin Teneriffalta viikon reissulta.
Maastopyörän vuokrasin Diga Sports nimisestä liikkeestä Las Americasista (http://www.digasports.co.uk/home.htm). Hyväkuntoinen Scott, ei mitään valittamista. Ilman etukäteisvarausta ei olisi saanut, joten varminta varata etukäteen.
Pojan lentokoneella saarelle tuodusta Spessun K2 hyppypyörästä oli jäänyt osia matkalle, niin tuolta Bike Pointista saatiin etupäähän pikalinkku 3.5 euron maltilliseen hintaan..

Kappas mokomaa, ollaan oltu samassa paikassa samaan aikaa. Luulenpa muuten bonganneeni teidät ajelemassa pitkin av Rafael Puigia etelään yhtenä päivänä. Minulla oli maantiepyörä vuokrattuna Bike Pointista koko viikon ajan. Tuli tehtyä kolme runsaan tunnin lenkkiä ja yksi pidempi rypistys Teidelle.

Inline Biker
02.02.2012, 20.00
No kappas, kappas; moikataan tässä sitten näin jälkikäteen: moi! :-)
En nyt osaa yhdistää, että missä tuo Rafael Puig on, mutta Americasin ja Christianosin alueella ajeltiin kyllä "joka suuntiin". Pitihän pojalle löytää penkkejä, rappusia, kaiteita yms. "rekvisiittaa" jossa hämmästyttää turisteja pyörätempuillaan :-)
Varmaan ollaan oltu hauska näky etenkin tuonne vuoren rinteelle kivutessa. Minulla fillarointikamppeet päällä ja maasturi alla; pojalla yksivaihteinen hyppypyörä, jossa penkki takarenkaan yläreunan korkeudella tai vähän alempana, ja vaatteina farkut ja ruutuinen flanellikauluspaita. Mutta niin vain noustiin sinne missä muut pyöräilijät liikkuvat keveine maantiepyörineen... No, kyllähän me talutettiin fillareita välillä, mutta noustiinpa kuitenkin.
Semmoinen kiinnitti huomiota, että monessa maantieporukassa näytti kaikilla olevan tavalliset lenkkarit jalassa. Olikohan vasta paikanpäällä tullut mieleen, että vuokrataanpa muuten fillarit. Ainakaan itse en koskaan aja maantiepyörällä ilman lukkopolkimia ja pyöräilykenkiä. Ja SPD-pedaalit oli tuossa vuokramaasturissakin.

Vilhelm V
02.02.2012, 21.23
No kappas, kappas; moikataan tässä sitten näin jälkikäteen: moi! :-)
En nyt osaa yhdistää, että missä tuo Rafael Puig on, mutta Americasin ja Christianosin alueella ajeltiin kyllä "joka suuntiin". Pitihän pojalle löytää penkkejä, rappusia, kaiteita yms. "rekvisiittaa" jossa hämmästyttää turisteja pyörätempuillaan :-)
Varmaan ollaan oltu hauska näky etenkin tuonne vuoren rinteelle kivutessa. Minulla fillarointikamppeet päällä ja maasturi alla; pojalla yksivaihteinen hyppypyörä, jossa penkki takarenkaan yläreunan korkeudella tai vähän alempana, ja vaatteina farkut ja ruutuinen flanellikauluspaita. Mutta niin vain noustiin sinne missä muut pyöräilijät liikkuvat keveine maantiepyörineen... No, kyllähän me talutettiin fillareita välillä, mutta noustiinpa kuitenkin.
Semmoinen kiinnitti huomiota, että monessa maantieporukassa näytti kaikilla olevan tavalliset lenkkarit jalassa. Olikohan vasta paikanpäällä tullut mieleen, että vuokrataanpa muuten fillarit. Ainakaan itse en koskaan aja maantiepyörällä ilman lukkopolkimia ja pyöräilykenkiä. Ja SPD-pedaalit oli tuossa vuokramaasturissakin.

No niin, tuntomerkit kyllä täsmää. Bongauspaikka oli Rafael Puigin ja Calle de Mexicon kulma:
http://maps.google.fi/maps?q=playa+de+las+americas&hl=fi&ie=UTF8&ll=28.060293,-16.732559&spn=0.003157,0.005348&sll=62.593341,27.575684&sspn=13.571341,43.813477&hnear=Playa+de+las+Am%C3%A9ricas,+Arona,+Santa+Cru z+de+Tenerife,+Kanarian+saaret,+Espanja&t=m&z=18

Minulla ei ollut siinä pyörää alla, vaan lastenrattaita työntelin varmaan.

Paulix
15.02.2012, 20.19
Lyhyt matkaraportti (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?37135-Rauma&p=1781928#post1781928)Puerto de la Cruzista MTB-Activen kanssa ajetusta päiväreissusta. Kivaa oli OTB:hen asti..

AK-87
15.02.2012, 21.18
Mukavia fotoja Paulixilla. Mahtoivatko olla mistään kotoisin nuo Bioniconin fillarit? Etenkin puljun omat keulat arveluttaa...

sakuvaan
15.02.2012, 21.23
X-fusionin tekemiä ja bioniconin suunnittelemia.

sakuvaan
23.02.2012, 00.43
Lavatraxin opastuksella olis tossa 6pvä tarkotus mennnä kattelemaan Teiden polkuja, jee.

IHD
23.02.2012, 09.46
Lavatraxin opastuksella olis tossa 6pvä tarkotus mennnä kattelemaan Teiden polkuja, jee.

Laita raporttia kun tulet takas, ite olen Tenskulle menossa huhtikuun puolessavälin pariksi viikoksi ja muutama opastettu retkikin kiinnostais. Kattelin että Lavatrax ja BikePoiint tekee jotain yhteistyötä. Joidenkin reittien kuvauksia ja GPS- koordinaatteja löyty täältä : http://home.vr-web.de/k-d.redeker/bike/Bike_ten.htm jos ominpäin haluaa ajella.

Paulix
05.03.2012, 20.09
Jos saksankieli taipuu niin hankien sulamista odotellessa voi seurata juuri nyt käynnissä olevaa Alpenzorron maastopyörä matkakertomusta El Hierrolta Alicanteen (http://www.mtb-news.de/forum/showthread.php?t=564917).
Paljon hienoja kuvia ja mukavaa luettavaa. Matkan Kanariansaarten osuus on juuri päättynyt ja nyt alkaa manner-Espanjan koluaminen.
Kyllä noihin maisemiin on pakko päästä itsekin joskus polkemaan lisää..

kauris
06.03.2012, 21.19
Viime sunnuntaina palattiin Teneriffalta viikon reissulta.

Varsinaisia maastoreittejä ei etsitty eikä edes vahingossa löydetty. Mutta maastopyörällähän voi ajaa missä vain. Mekin kävimme San Miguelissa, joka vissiin jotain 500 metriä ylöspäin rannalta. Muuten ajeltiin "missä sattuu".
Pikkuinen parkkikin löytyi, joten poika pääsi tekemään "coolin" videon omasta pyöräviikostaan. Lajiinhan kuuluu videoiminen ja kokemusten jakaminen, joten videon voi tsekata tästä: http://www.pinkbike.com/video/240068/


Lajiin ei näköjään taas kuulu kypärän käyttö. Lienee vähemmän coolia.

sakuvaan
15.03.2012, 14.59
Laita raporttia kun tulet takas, ite olen Tenskulle menossa huhtikuun puolessavälin pariksi viikoksi ja muutama opastettu retkikin kiinnostais. Kattelin että Lavatrax ja BikePoiint tekee jotain yhteistyötä. Joidenkin reittien kuvauksia ja GPS- koordinaatteja löyty täältä : http://home.vr-web.de/k-d.redeker/bike/Bike_ten.htm jos ominpäin haluaa ajella.

No 5 opastettua päivää otin ja yhden omatoimisen ajopäivän Lavatrax hoiti kuljetukst hotellille ja takaisin ajopäivinä. Majailin El Medanossa jossa oli aika paljon kite-boardaajia ja surffareita, meininki oli leppoisaa ja El Medano oli sellanen kiva pienehkö rantakaupunki jossa ei ollut liikaa turistirysiä eikä klubeja.

Polut vaihteli täyden DH alamäen ja vähän helpomman normitrailin väliltä, ei valittamista, oikeestaan huonoa ajopäivää ei ollut, parina päivänä oli pakko tehdä siirtymiä suht tylsillä hiekkateillä ja jonkin verran assulla.

Nousuja oli loppupeleissä aika vähän, yhtenä päivänä oli hieman enemmän ylämäkeen hinkkausta kuin muina päivinä (about 30min nousua) mutta muuten mentiin alaspäin suurin osa ajasta. Tuolla kun ajaa niin kandee oikeesti pitää syndit päällä, vaikka vedät kenot paikallaan niin joku paikka on auki, irtokiveä, kalliota ja sepeliä löytyy, jos tasaista singletrackkiä haluaa, väärä paikka mennä ajamaan.

Haastavuudeltaan ja hauskuudeltaan oli varmaan paras yksi pätkä joka oli pelkkää kivikko-rytkykyykkyä 30min putkeen.

Kiekot saa kyytiä kanssa, vaikka kuinka varovasti yrität noukkia linjoja niin aina sieltä jostain pyörähtää joku murikka vanteelle jostain ja jättää jäljet... Renkaina kandee olla harvanappulaista kyljistä vahvistettua rengasta suht kovalla seoksella, Snakeskin, EXo, Dual-Ply jne on kova sana.

UST ja Litkut on kanssa ihan hyvä idis, paikallisten kaktuksien piikit menee jopa SPD kenkien pohjien läpi, ite löysin yhden 3cm pitkän piikin etukumista vikana päivänä.

Lavatrax oli asiallinen ja hyvä opasfirma joka auttoi kanssa teknisissä ongelmissa, joillakin tuli vähän ongelmia kaatumisvaurioiden ja kivien osumien kanssa niin jeesasivat osien etsimisessä ja hankinnassa.

IHD
16.03.2012, 12.04
Sakulle kiitokset raportista ! Medanossa tulee hengailtu itekin aika tavalla vesiurheilun merkeissä, takavuosilta hyvinkin tuttu paikka. Oliko tarjolla myös jotain XC - henkistä, ei viittis hajottaa itteään kivikoissa nyt heti kesäkauden kynnyksellä ;) ? Polvarit + kyynerpääsyndit täytynee ainakin lisätä matkatavoihin..

sakuvaan
16.03.2012, 12.15
Älä unohda hanskoja, muuten on kädet ruvella heti.

Tuolla XC on vähän eri asia mitä suomessa, jos et halua kivikkoa ja irtosoraa joudut ajamaan assulla tai metsätiellä ja metsätielläkin on kivikkoja ja soraa paljon, pitkät nousut on auttamatta soratietä tai assua, polkupohjaisia nousuja on tosi vähän.

Tollanen 140mm trailipeli on ihan soiva jos haluaa enemmän vauhtia niin 140mm 29er tai 160mm 26er loivilla kulmilla niin tekniset kohdat voi ajaa lujempaa...

Jos luottamus loppuu vaikeissa kohdissa kesken niin ne voi aina taluttaa, nimittäin jos tonne asti lähtee ja on mahkut lähteaä ajamaan niin suosittelen lämpimästi.

Tuolla yks pätkä millasta trailia löytyy http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?45272-mtb-video(t)-2012

edf
05.04.2012, 06.56
Maaliskuussa kävin ajamassa parina päivänä Lavatraxin opastamana Teneriffalla, ks. kuvia (https://picasaweb.google.com/jussi.kumpula/MTBTenerife2012?authuser=0&feat=directlink). Vuokrapyöränä oliMarin Mount Vision XM7, missä oli 140 mm joustoa. Tuo oli kelpo pyörä ja mielestäni ainakaan lyhyemmällä joustolla ei noita kivikoita kannata lähteä rymistelemään. Hauskoja polkuja oli ja haastavuutta sai aina lisää kun jätti jarruttamisen vähemmälle... Kasailin myös videon (http://youtu.be/O-w2TF8aGTE) ajoista, mutta kameran tärinän vuoksi käyttökelpoinen materiaali jäi vähiin.

JiiÄrrä
07.04.2012, 12.22
Olen tänne koettanut laitaa juttua syksystä saakka. En saa läpi. Pätkiikö netti vai mikä, kun vaatii kirjautumaan vaikka kuinka on kirjautunut.

Kokemuksia on taas tullut Loka/Marraskuulta 2011 ja Helmi/Maaliskuulta 2012

Pyörän vuokrauksesta : FreeMotion PITKÄ - / Happy Biking ISO +

Gran Canaria polkuja kansuiossa muutamia uusia kuvia syksyltä ja keväältä

http://picasaweb.google.com/10510050...eat=directlink (http://picasaweb.google.com/105100508079181882097/GranCanariaPolkuja?authuser=0&authkey=Gv1sRgCP2f2YvGoqi2Bg&feat=directlink)

syklopaatti
07.04.2012, 12.59
Minä kävin tuossa talvella Gran Canarialla inglesissä ja osallistuin parille free motionin mbt-retkelle. Retket oli vaatimustasoltaa teknisimpiä mitä löyty ja alamäkipainotteisia.
Silti 99% kohdista pystyi ajamaan minunkin taidoilla ja haastetta sai sit vauhdista.

Ajoin chira trailssin ja northern trailssin. Chiralla oli jonkun verran ylämäkee ,joten sinne kannattaa ottaa jekyl.
Maastossa erittäin paljon irtokivee jotka teki traileista todella liukkaita vaikka aurinko paisto ja kuivaa oli. Välillä oli fiilis kun ois marmorikuulilla ajanut.
Chiralle sattu pari hitaanpaa tyttöö ,mut se ei paljon omaa fiilistä haitannut kun opas aina selosti seuraavan pätkän ja kertoi paikan missä on seuraava pitstop niin jokainen pysty kaahaamaan omaa vauhtia. Joutu sit ,kyllä vähän oottelemaan.

Perjantain northern trails oli minusta parempi. Ei niin paljon irtokivee ,mut nopeempaa ,jyrkempää ja deehoo tyylistä pätkää.
Sillä reissulla mulla oli alla Claymore ja se valinta osu nappiin.
Ryhmäkin oli tosi tasainen ja oli nautintoo vetää jonossa vuoria alas. Oppaaks sattu joku espanjalainen ammattikuski ja välillä sai suu auki ihmetellä ,että noinko sitä pyörää ajetaan.:eek:

Free-motionista ei oo kun hyvää sanottavaa. Kaikki pelas loistavasti ja aikataulut piti. Oppaat oli mukavia ja ammattitaitoisia.
Ens vuonna pitää lähtee uudestaan. Suosittelen lämpimästi.

http://kalmari.kuvat.fi/kuvat/2012-03-06-018.jpg/_small.jpg?hash=6763

http://kalmari.kuvat.fi/kuvat/2012-03-06-023.jpg/_medium.jpg?hash=6515

http://kalmari.kuvat.fi/kuvat/2012-03-09-046.jpg/_medium.jpg?hash=6805

Pyörät oli hyvässä kunnossa ja oikein säädetty. Vähän reboundia joutu mieltymyksen ,maaston mukaan ruuvaamaan ,mut sehän kuuluu asiaan.

JiiÄrrä
10.04.2012, 14.59
Loka/Marraskuun reissulla oli oli FreeMotionissa ainoastaan 1 kpl maastotyöriä vapaana 3 päivän varoituajalla.
Vanhat oli kuulemma myyty, ja uudet oli vielä paketeissa.
Kaveri myymälässä lupasi ummet ja lammet, jos suostuisin ottamaan kyiseisen pyörän, vaikkei vastannut kysymiäni malleja.
Oli lisäksi hiukka liian isokokoinenkin. Syklopaatinkin muutamaan kertaan mainitsema Jekyll3 (ei ihanteellinen"ylämäkipyöräilyyn")
Tullessani noutamaan pyörää, kaverilla ei muistunut mieleen mitään, mitä oli tullut luvattua.
Palauttaessani läytyi pölykerroksen alta etuiskarista öljyvuoto, jolle olivat vailla maksumiestä.
Ei kuulemma mene rikki, ellei säädä palautusta liian hitaalle. Itse en ollut kajonnut säätöihin lainkaan.
Ei löytynyt maksumiestä meikäläisestä !