PDA

Näytä tavallinen näkymä : Kevyen maastopyöräilyn aloittaminen uudelleen



Co.
27.06.2011, 12.02
Vuoden 2005(?) Corratec Freeride Alivio alkaa olla tiensä päässä. Tai no, ainakin markkinoiden halvimmasta päästä oleva RST-keula on siellä, ollut jo pidemmän aikaa. Pyöräily jäi omalta osaltani kokonaan pois pariksi vuodeksi kaupunkiin muuttamisen takia, mutta nyt on taas alkanut poltella kun on hyvät maastot ja reitit lähellä (hiekkaa, soraa, polkuja, kevyttä maastoa jne). Tässä nyt sitten mietin mitä tekisin, jotta saisin pyöräilystä uudelleen hyvän harrastuksen.

Vähän tuli foorumia luettua ja totesin, että olen jossakin määrin tippunut kärryiltä. Kyselisin nyt kuitenkin mielipiteitä siitä, mitä kannattaisi tehdä:

1) Kunnostan Corratecin. Joo, pyörähän on itsessään vanha ja osat perustasoa, mutta tykkään rungosta ja ajoasennosta aivan helvetisti. Perusteellisen huollon lisäksi pitäisi tietysti vaihtaa etuhaarukka ja kärsineet vanteet. En ole vielä huollossa käynyt laitosta näyttämässä, joten en tiedä onko muita suurempia ongelmia. Tämä ratkaisuhan voi kuitenkin käydä yllättävän kalliiksi, varsinkin pidemmällä tähtäimellä. Vuoden päästä olisi ikävä todeta, että pakkohan se on uusi pyörä hankkia..

2) Ostan uuden. Houkuttelee! En tarvitse hifipyörää ja kelpuutan jopa vuoden 2010(!!!) mallin. Muutaman päivän tutkimisen jälkeen mieleen ovat jääneet näiden tyyppiset ratkaisut:

http://www.bike-discount.de/shop/k95/a45700/zr-team-6-0.html
http://www.bike-discount.de/shop/k972/a23837/hta-10-1-e.html

Ja heitetään vielä "huonokeulainen":
http://www.bike-discount.de/shop/k972/a15740/details.html

Jos päädyn ostamaan uuden, niin kannattaako tässä heittää mukaan se "ylimääräinen" ~200e vaikkapa sitä keulaa katsoen? Jos puhutaan esimerkiksi tästä halvemmasta Dart 3:sta, niin kestääkö se mitään? Haulla löytyi monenlaisia mielipiteitä. Olisiko yksi (mahdollisesti järkeväkin) mahdollisuus säästää nyt ja päivittää myöhemmin?

Ja nämä esimerkit ovat tosissaan suuntaa-antavia, että minkä tyyppistä pyörää olen hakemassa ja mistä hintaluokasta. Mutta toki näistä malleista saa antaa mielipiteitä!

Nyt on turha tulla sanomaan, että alle tonnilla en saa pyöräilystä harrastusta :) Hyvä harrastus se oli ennenkin!

Nailoni
27.06.2011, 15.03
Uusi pyörä. Vanhaa kun alat päivittelemään niin siihen menee helposti se 500e, eikä se silti ole uuden veroinen.

JackOja
27.06.2011, 15.04
^Komps. Ei kahta sanaa.

Nailoni
27.06.2011, 15.05
ja noista kolmesta pyörästä ottaisin drössingerin.

Co.
27.06.2011, 15.16
Uusi pyörä. Vanhaa kun alat päivittelemään niin siihen menee helposti se 500e, eikä se silti ole uuden veroinen.

Jeps, tähän kyllä itsekin olen koko ajan kallistunut. Eri asia tietysti jos valmiina on jo nippu huipputason osia. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ihan niin :D

perttime
27.06.2011, 15.44
Kun aiheen otsikkoon sisältyy "kevyt maastopyöräily", herää kysymys: missä suhteessa kevyt.

- helppokulkuisia väyliä?
- rauhalliseen tahtiin?
- ilman mäkiä?
- jotain muuta?

"Kevyen maastopyöräilyn" määritteleminen saattaa hyvinkin vaikuttaa siihen, minkälainen pyörä olisi fiksua valita. Toisaalta voi käydä niinkin että nälkä kasvaa syödessä: "Pääsisköhän vähän kovempaa?" "Pystyisiköhän tuostakin ajamaan?" Jaksaisikohan vielä vähän?"

Co.
27.06.2011, 15.51
Kun aiheen otsikkoon sisältyy "kevyt maastopyöräily", herää kysymys: missä suhteessa kevyt.

- helppokulkuisia väyliä?
- rauhalliseen tahtiin?
- ilman mäkiä?
- jotain muuta?

"Kevyen maastopyöräilyn" määritteleminen saattaa hyvinkin vaikuttaa siihen, minkälainen pyörä olisi fiksua valita. Toisaalta voi käydä niinkin että nälkä kasvaa syödessä: "Pääsisköhän vähän kovempaa?" "Pystyisiköhän tuostakin ajamaan?" Jaksaisikohan vielä vähän?"

Hyvä pointti. Lähinnä ajoin takaa sitä, että en ajele pelkästään tasaisia hiekkateitä, vaan myös perinteisempiä metsäpolkuja joissa tietysti juuret, kivet, kuopat yms. aiheuttavat omat vaatimuksensa. Mitään sen suurempaa pyörän ei kuitenkaan tarvitse kestää, vauhtikin pysyy melko rauhallisena. Eli en ole hakemassa kalliokikkailuhyppelyalamäkipyörää, mutta en myöskään retkipyörää. Jos se nyt jotenkin selkeytti asiaa ;)

perttime
27.06.2011, 16.14
Juu. Kovin moni ei tykkää ajaa esim cyclocrossarilla kovin kivisiä/juurisia polkuja, joten etujoustoinen maastopyörä voisi tosiaan olla aika varma valinta.

Kotimaisistakin kaupoista noita saksalaismerkkejä (ja muutakin) on välillä saanut ihan oikeasti kilpailukykyisiin hintoihin. Ainakin isommilta paikkakunnilta löytyy "kivijalkakauppoja" joiden tarjonta kannattaa tarkistaa. Siinä on ainakin se hyvä puoli että pääsee kokeilemaan pyörän kokoa ihan elävänä.

(bike-discountin Drössiger taisi olla nyt saatavana vain yhdessä koossa)

Penseilijä
27.06.2011, 16.56
Drössiger noista ehdottomasti jos koko passaa. Kannattaa tsekata myös Canyonin Yellowstone http://www.canyon.com/_en/mountainbikes/bike.html?b=2052

Mun mielipide on se, että jos tietää että maastopyöräily kiinnostaa ja ajettua tulee, niin kannattaa panostaa vähintään Reconin tasoseen keulaan. Rebahan on vielä parempi. Dartit kannattaa unohtaa suosiolla.

Jarruista sen verran, että tyttökaverin fillarissa on Stroker Rydet levinneet kolmesti muutaman sadan kilometrin sisään ja pyörähuollossa sanoivat, että niitä on tuotu paljon korjattavaksi, joten itse katsoisin fillariini Avidit tai Formulat. Avidin Juicy 3:t on ok ja kaikki Elixirit ovat kuulemma todella hyviä.

alteregoni
27.06.2011, 17.17
Juu. Kovin moni ei tykkää ajaa esim cyclocrossarilla kovin kivisiä/juurisia polkuja, joten etujoustoinen maastopyörä voisi tosiaan olla aika varma valinta.

Kotimaisistakin kaupoista noita saksalaismerkkejä (ja muutakin) on välillä saanut ihan oikeasti kilpailukykyisiin hintoihin. Ainakin isommilta paikkakunnilta löytyy "kivijalkakauppoja" joiden tarjonta kannattaa tarkistaa. Siinä on ainakin se hyvä puoli että pääsee kokeilemaan pyörän kokoa ihan elävänä.

(bike-discountin Drössiger taisi olla nyt saatavana vain yhdessä koossa)

Juuh kotimaasta täällä aiemminkin esillä ollut Kona: http://sportax.fi/cgi-bin/nettipro40?sid=8F3E7C8066A4A791F585544975DF1D59&avaaSivu=tuotesivu_pyora.html&fPGID=102&DOIndex=7

znood
27.06.2011, 17.26
Jos ostaa uuden niin vuosimallilla ei ole mitään väliä. Periaatteessa mitä vanhemman käyttämättömän saat sitä todennäköisemmin saat halvemmalla hyvän eli kannattaa ensisijaisesti zuumailla ylivuotiset jos oikean kokoisia sattuisi olemaan.

huotah
27.06.2011, 18.06
Jos ostaa uuden niin vuosimallilla ei ole mitään väliä. Periaatteessa mitä vanhemman käyttämättömän saat sitä todennäköisemmin saat halvemmalla hyvän eli kannattaa ensisijaisesti zuumailla ylivuotiset jos oikean kokoisia sattuisi olemaan.

^Ylivuotisessa on usein (ei aina) vielä se etu, että siinä on parempi osasarja kuin uudemmassa mallissa. Pyörien hinnoilla kun on tapana nousta jonkin verran joka vuosi, niin valmistajat yrittävät pitää hinnat kurissa tai myyntikatteet kohdallaan downgreidaamalla osasarjoja.

Co.
27.06.2011, 20.49
(bike-discountin Drössiger taisi olla nyt saatavana vain yhdessä koossa)

Jep, taitaa 21" olla vähän liian iso ~180cm henkilölle.

Nimenomaan olen noita 2010-malleja tässä katsellut ihan hintoja ajatellen. Kona Blastiin törmäsinkin aiemmin, vaikuttaa ainakin osiensa puolesta suhteellisen sopivalta. Yellowstonessa kuitenkin Reba-haarukka, ilmeisesti Toraan verrattuna parempi? Noita Yellowstoneja näkyi olevan enemmänkin, 4.0, 3.0 jne.. mikä näissä on varsinainen ero, jos vertaa esim. 5.0 ja 4.0 -malleja? Keula nyt tietysti, onko tuosta Reconista tällaisessa kuvaamassani ajossa mihinkään, vai kannattaako panostaa suosiolla Rebaan?

alteregoni
27.06.2011, 20.50
Jos ostaa uuden niin vuosimallilla ei ole mitään väliä. Periaatteessa mitä vanhemman käyttämättömän saat sitä todennäköisemmin saat halvemmalla hyvän eli kannattaa ensisijaisesti zuumailla ylivuotiset jos oikean kokoisia sattuisi olemaan.

Komppaan tätä. Itse kans ostin menneen vuoden mallin. Ja sain mielestäni ainakin hienomman näköisen kun uuden mallin(ja tämähän on tärkein aspekti!:D)

Ilkku
27.06.2011, 21.08
Yellowstone 5.0 ja 4.0 ei taida olla paljoakaan muuta eroa kuin, että 5.0 on Deoren kammet ja Reba. 4.0 näyttäisi olevan shimanon perus kammet ja recon. Tottakai Reba on parempi, mutta rokkareista ainoa lelu on dart.:)

Co.
28.06.2011, 09.26
Jees, kiitoksia neuvoista ja muusta.

Alan melkein taipua tuonne Yellowstonen suuntaan, 5.0 vai 4.0, sitä pitää vielä miettiä. Osaako kukaan sanoa, millainen toimitus noilla Canyonin pyörillä on? Tai lähinnä, kuinka kauan se kestää?

Täytyy nyt vielä katsella jos kotimaasta löytyisi jotakin, mahdollisesti niitä edellisten vuosien malleja. Tutuimmat nettikaupat tuli kyllä jo selattua, ei kuitenkaan osunut mitään silmään. Sattuuko jollain olemaan hyviäkin vinkkejä tämän suhteen?

Musashi
28.06.2011, 09.39
Sattuuko jollain olemaan hyviäkin vinkkejä tämän suhteen?

Kaikista paras vinkki on että mene sinne kauppaan kyselemään. Nettikauppojen valikoima ei aina ole sama mitä liikkeestä löytyy.

Co.
28.06.2011, 10.16
Kaikista paras vinkki on että mene sinne kauppaan kyselemään. Nettikauppojen valikoima ei aina ole sama mitä liikkeestä löytyy.

Näinhän se on, tulee vaan vähän kalliimpi reissu kun tästä kaupungista löytyy tietääkseni tasan yksi pyöräilykauppa :) Tai näissä piireissä vakavasti otettava kauppa.

Canyonin sivuiltahan se toimitusaika(-arvio) löytyi, menee valitettavasti vähän liian pitkälle jos viikolla 32 olisi pyörä toimitettu. Lomapäivät kun ajattelin pyörän selässä käyttää. Täytyy siis jatkaa metsästystä kotimaan puolelta..

Penseilijä
28.06.2011, 10.36
Jos on varaa nostaa hieman budjettia, niin tuosta löytyisi fillari joka kestää päivityksen jos siihen on joskus tarvetta

http://www.fun-corner.de/index.php?cat=WG000085&lang=DEU&product=A007866

Varmaan tulisi ihan suht ripeästikin. En tiedä miten Fun Cornerin palvelu toimii nykyään.

Jos budjetti on on se max 900e tjsp, niin voi olla kyllä paha saada ripeästi oikean kokoista fillaria jossa on Dartia parempi keula ja muutenkin asialliset palikat. Alkaa ylivuotiset mallitkin olemaan tuossa hintaluokassa Suomessa aika vähissä.

perttime
28.06.2011, 10.39
Kenenkään on tietty vaikea suositella lähistöllä olevia pyöräkauppoja, kun ei tiedä missäpäin maailmaa kysyjä sijaitsee.

Co.
28.06.2011, 13.33
Kenenkään on tietty vaikea suositella lähistöllä olevia pyöräkauppoja, kun ei tiedä missäpäin maailmaa kysyjä sijaitsee.

Pori. Tulipa siellä kaupassakin vierailtua, ei oikein mitään järkevää tarjolla. Ei kuulemma ole minkäänlaista kysyntää tämän luokan pyörille kun kaikki tilaavat netistä. No, niitä hintoja katsellessa en yhtään ihmettele. Kyllähän tästä tietysti autolla pääsisi melko kätevästi Tampereelle tai Turkuun katselemaan valikoimia, jos vain olisi se auto :)

Kyllä tuo 900e alkaa olla hintakatto tällä kertaa. Senpä takia harmittaakin tuo Canyonin toimitus. Konan vanhempia malleja olen koittanut metsästää pitkin päivää myös, mutta eipä ole osunut kohdalle.

jani86
28.06.2011, 15.30
Oletko katsellut löytyisikö canyonin outlet puolelta mitään? Siellä olevat pyörät ovat heti saatavilla olevia.

Co.
28.06.2011, 20.28
Oletko katsellut löytyisikö canyonin outlet puolelta mitään? Siellä olevat pyörät ovat heti saatavilla olevia.

Joo, vähän ampuvat vaan budjetista yli :rolleyes:

Tämäkin ottaa aivoon kun ei saa Suomeen tilattua: http://www.evanscycles.com/products/kona/cinder-cone-2011-mountain-bike-ec026502

Hinta enemmän kuin kohdallaan.

mutanaama
28.06.2011, 20.55
Katso vielä fillaritorilta käytettyä. En ole kovinkaan monen kuullu katuneen käytetyn ostoa. Tuossa hintaluokassa löytyy jo todella hyviä pelejä.

Co.
29.06.2011, 14.30
Katso vielä fillaritorilta käytettyä. En ole kovinkaan monen kuullu katuneen käytetyn ostoa. Tuossa hintaluokassa löytyy jo todella hyviä pelejä.

Kyllähän noita tuli katseltua, mutta ei oikein löytynyt mitään sopivaa.

Lähinnä pyörittelen nyt vaihtoehtoina tuota aiemminkin mainittua Blastia (http://www.konaworld.com/bike.cfm?content=blast) tai pienen raharyöpyn yllättäessä Cinder Conea (http://www.konaworld.com/bike.cfm?content=cinder_cone).

Onko jälkimmäinen sen +200e arvoinen? No, keula tietysti on parempi. Mites muuten nuo Blastissa olevat Shimanon jarrut pärjäävät vertailussa Cinderissä olevien Avidin jarrujen kanssa?

Täytyisi vielä runkokoko selvitellä, testaamaan kun ei äkkiseltään pääse. Joten jos joku tietoinen sattuu tätä lukemaan, niin osaatko suositella 178cm henkilölle sopivaa kokoa näiden mallien osalta? Kyllä, olen mittaillut ja laskenut ja lukenut aiheesta ja käyttänyt hakua, mutta kysyn silti.

Penseilijä
29.06.2011, 16.36
Tsekkaas tuo: http://fillaritori.com/viewtopic.php?f=8&t=2441

Keskiäkäinen lohjalainen
29.06.2011, 17.23
Bike-Discountin päivän Tages-Artikel on ihan hyvä diili:

http://www.bike-discount.de/shop/a45704/zr-team-7-0.html

(Hinta on hyvä, vaikka liekö tuossa alennusta ollenkaan...)

Pexxi
29.06.2011, 21.59
Bike-Discountin päivän Tages-Artikel on ihan hyvä diili:

http://www.bike-discount.de/shop/a45704/zr-team-7-0.html

(Hinta on hyvä, vaikka liekö tuossa alennusta ollenkaan...)
Satkun verran taitaa olla, itsellä viime vuoden malli ja omaan suht kevyeen ajeluun ainakin ihan toimiva peli.

perttime
29.06.2011, 22.13
...Mites muuten nuo Blastissa olevat Shimanon jarrut pärjäävät vertailussa Cinderissä olevien Avidin jarrujen kanssa?

Täytyisi vielä runkokoko selvitellä, testaamaan kun ei äkkiseltään pääse. Joten jos joku tietoinen sattuu tätä lukemaan, niin osaatko suositella 178cm henkilölle sopivaa kokoa näiden mallien osalta?Osaa Shimanokin jarruja tehdä. Kummassakin on toimivat jarrut ilman enempiä hienouksia. Ja kaikkien merkkien jarruissa on joskus ollut ongelmiakin. Omat Shimanoni ei ole oikein tykänneet kovasta pakkasesta.

Ihan arvaamalla kokoa... eli vähän isompi kuin minkä itse ottaisin ... 18 tuumainen? Paitsi onkos kyseessä tämän vuoden malli? Jostain syystä Konan sivuilla on erilaisia numeroita 2010 -malleille.

Co.
29.06.2011, 22.45
Tsekkaas tuo: http://fillaritori.com/viewtopic.php?f=8&t=2441

Kiitos, päädyin kuitenkin tuohon uuteen 2011-Blastiin pienen tinkaamisen jälkeen. Huomenna sitten lopullinen tilaus!

Ja perttime, myyjäkin suositteli 18-tuumaista runkoa pituuteni perusteella, eli eiköhän tuo aika oikea arvio ole. Siihen päädyin laskureiden ja pähkäilyjen jälkeen itsekin. Kiitoksia myös jarruselvennyksestä!

Co.
20.07.2011, 14.13
Pistetääs tästä nyt vähän päivitystä kauppojen jälkeen.. eli Kona Blastin ostin Sportaxista. Toimitus oli nopea ja muutenkin todella mukavaa palvelua, suosittelen lämpimästi. Toisessa kammessa tosin oli valmistusvika ja kierteet kuluivat olemattomiin oikeastaan heti, tämän jälkeen pyörä vietti noin viikon Sportaxin huollossa. No, ei siinä mitään, uudet kammet tilalle ja takaisin polulle.. harmillisesti vastaan tuli hevonen (paikassa jossa hevosia ei saisi olla) ja ohittaessa tämä elikko alkoi hyppiä ja potkia. Upean reflexinomaisen väistöliikkeen tehdessäni tuhosin kuitenkin takavaihtajan, joten pyörä on taas huollossa.. ratsastaja tietysti liukeni paikalta melko sulavasti.

Toistaiseksi olen kuitenkin ollut oikein tyytyväinen pyörään, toivottavasti vaan pääsisi pian ajelemaan enemmänkin.