PDA

Näytä tavallinen näkymä : Kevätpyöräily



Sivut : [1] 2 3 4 5 6

Risto Koivunen
31.03.2011, 17.55
Kun tuosta talvipyöräilystä riitti juttua ainakin koko talveksi, niin ehkäpä nyt olisi aika avata keskustelu kevätpyöräilyn ihmeellisestä maailmasta. Onhan kalenterin mukaan sentään huomenna jo huhtikuu ja etelä-Suomessakin enää alle metrin verran lunta.

Itse avasin tänään kevätkauden laittamalla cyclocrossariin maantierenkaat alle ja suuntaamalla Vantaan ja Nurmijärven maisemiin ihailemaan sulia maanteitä. Reissusta ei kylläkään tullut täysin onnistunutta - mutta syynä tähän eivät kuitenkaan olleet maantierenkaat. Lähetän tarkemman selostuksen tapahtumista hieman myöhemmin.

Mutta millaisia kokemuksia aurinkoinen kevätsää on tuonut muille fillaristeille?

telliv
31.03.2011, 18.04
Minusta tämä on juuri se kaikesta harmillisin vuodenaika pyöräilyn kannalta (omalla kohdallani) kun meinaa paskat lennellä pitkin reisiä, mutta tästähän voin vain syyttää itseäni kun en vain viitsi hommata pyörää mihinkä saisi kunnolliset lokasuojat yms.

OMT
31.03.2011, 18.23
Aurinko on paistanut ja ajaminen on ollut oikein mukavaa. Crossarissa on vielä nastat alla, mutta ihan hyvin tuntuu rullaavan jos lumikeleihin vertaa. Rapa lentää, mutta ei haittaa. Olen jo uskaltanut ulkoiluttaa maantiepyörääkin pari kertaa ja tsekkaillut säätöjä kohdalleen. Nyt saisivat jo alkaa harjaamaan hiekkoja vähemmäksi.

xs2jammu
31.03.2011, 18.36
Ainakin aurinko tuntuu hyvälle. Orbeassa kyllä vielä nastat alla ja varjopaikossa sen verran paljon vielä lunta/jäätä/loskaa että ei vielä ole ollut se oikea aika vaihtaa piikkirenkaita sileimpiin. Silti mieli kyllä jo halajaa puhtaalle lämpimälle pikitielle, mutta eiköhän se kohta ole edessä. Toinen mikä näin keväällä on sellainen juupas eipäs on tuo pukeutuminen. Tänäänkin näytti mittari + 7 astetta, mutta silti varjopaikoissa oikeassa kylmä henki ja viileetä kun takaisin tullessa alkoi selvästi osa lätäköistä jäätämään ja mittari näytti enään kolmea lämpöastetta. Ihan ei olla vielä lyhkästen ajokamojen keleissä.

Zeipii
31.03.2011, 18.58
keväälläkin. Itellä cc:ssa nastat alla ja työmatkaa tulee se 30 km päivittäin. Kovin jo tekis mieli vaihtaa kesärengasta, mutta kelit on hankalat, kun aamulla on jäistä ja kotiinpalatessa sohjoa. Keskuspuiston läpi ajelen, joten varmaan vielä hetken kestää, että ihan sulassa pääsee ajamaan. Tosin rankempikin keli menee auringonpaisteessa oikein mukavasti

gobbif
31.03.2011, 19.01
Mullakin on toiveikkaasti jo välikelin renkaat toisilla kiekoilla. No, aamulla mittari näytti -12, joten oli aika selvää millä lähdettiin töihin.

Jos vaikka viikon päästä tilanne olisi toinen. Tietysti pieni harjaus olisi tuohon iloinen lisä, pahimmillaan sentin paksuisessa sepelissa rullaa kaikki yhtä heikosti, vaikka avoimissa kohdissa ja sileällä jäällä tuntuu nastarenkatkin kulkevat kevyesti talveen nähden :)

kukavaa
31.03.2011, 19.48
talvipyöräily on kivempaa. kylmä loska tuntuu ikävältä pers vaossa (tiedän lokarit). kylmä aamu lämmin päivä aiheuttaa omat vaiheilut rättien suhteen. aurinko ja inhimillinen lämpötila sovittaa tosin väärät rätit.
koko talvi meni krossi kumeilla, ens vuonna paksummat, ehkä semmoset kitka versiot.

Risto Koivunen
31.03.2011, 19.49
Raportoidaanpa nyt vähän enemmän tuosta tämän päiväisestä ajelusta maantierenkailla.

Kotoa lähtiessä kello 16 sää oli mitä mainioin: aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ilma oli kuivaa ja tuuli kohtuullista. Alla cyclocrossari johon juuri vaihdettu alle 28mm Duranot nastarenkaiden tilalle.

Pahimpien railojen ja sapelisepelien väistelemiseksi suoritin siirtymän Vantaan rajan tuntumaan (noin 2 km) lumisia hiekkateitä pitkin. Varjopaikoissa tie oli kovaa ja suhteellisen ajettavaa, mutta aukeammilla kohdilla aurinko oli sulattanut lumen pehmeäksi sohjoksi josta sileä rengas ei saanut kovin hyvää otetta. Onneksi suurin osa matkasta oli tuota kovaa varjoista osuutta.

Suuri oli riemu kun pääsin Vantaan rajan tuntumaan ja paljaalle asfaltille. Tosin pariakymmentä minuuttia myöhemmin riemua hieman himmensi se, että vastaan tullut auto osui isoon vesilammikkoon ja roiskautti päälleni reippaan annoksen vettä. Hetken ajan mietin kotiinpaluuta ja vaatteiden vaihtamista, mutta pienen tutkailun jälkeen totesin etteivät vaatteet olleetkaan kovin märkiä, ja että kuivassa säässä ne kuivuisivat nopeasti - ja tosiaankin, kymmenen minuutin ajelun jälkeen ne olivatkin aivan kuivat.

Tästä eteenpäin matka sitten jatkuikin puhtailla ja kuivilla (joskin ajoittain roudan vaurioittamilla) ajoradoilla kevyesti polkien. Vauhti oli melko maltillista, ja ajoin alkuun pelkästään pienellä eturattaalla. Jossakin vaiheessa tuli mieleen kokeilla isoakin eturatasta, mutta vaihtajan vaijeri oli näköjään päässyt löystymään sen verran että ketju ei suostunut nousemaan isolle limpulle. Taisi olla edellisen kerran tammikuussa kun olin tuota isoa eturatasta tullut käyttäneeksi! Päätin jatkaa kuitenkin pienellä eturattaalla, ja jättää tuo etuvaihtajan säätämisen illemmaksi.

Vantaalla pääsin myös ihmettelemään erään autoilijan välinpitämättömyyttä liikennevaloista ja suojateistä. Lähestyin liikennevaloilla varustettua suojatietä, josta jo kaukaa näki, että tien toisella puolella oli lapsia odottamassa valojen vaihtumista, ja että valot todennäköisesti vaihtuisivat pian. Edellä ajavan auton ollessa noin viidenkymmenen metrin päässä suojatiestä valot vaihtuivat keltaisiksi - mutta kyseinen auto jatkoi köröttelyään tasaisella vauhdilla, jopa sen jälkeen kun valot vaihtuivat punaisiksi kymmenen metriä ennen suojatietä! Onneksi tietä valoja odottavat lapsukaiset olivat toisella puolella, ja näille ei ollut vielä ehtinyt vaihtua vihreä siinä vaiheessa kun kyseinen sankari körötteli punaisia päin suojatien yli. Perässä tulijat sen sijaan osasivat hiljentää vauhtia jo siinä keltaisten kohdalla. Ja tie meni pohjoiseen, joten auringon häikäisyyn on kyseisen kuskin turha vedota.

Omalta osaltani olin aikonut ajaa noin kahden tunnin lenkuran, mutta valitettavasti jouduin keskeyttämään jo ennen ensimmäistä tuntia, kun sain sivutieltä kääntyvän auton kylkeeni ja pääsin ottamaan lähempää kontaktia tuohon ihailemaani paljaaseen asfalttiin. Selvisin tapahtuneesta muutamilla pienillä naarmuilla, joiden paikkaamiseen riitti kaksi palaa laastaria. Pyörälle tuli sen sijaan joitakin vaurioita, täytyy viedä huomenna liikkeeseen tutkittavaksi. Vastapuoli oli sen sijaan sangen järkyttynyt, pahoillaan ja yhteistyöhaluinen.

Saapa nähdä kuinka pitkään tuota pyörää joutuu makuuttamaan pyöräliikkeessä näin kevätaikaan. Onneksi on tuo arkihybridi jolla pääsee ajelemaan, mutta sillä ei kyllä tee mieli oikein yli tunnin ajoja tehdä - ja lisäksi pidän siinä nastarenkaat alla vielä pari viikkoa.

jjyrki
31.03.2011, 20.01
Rankaisin belgialaista krossaria tänään ajamalla sen Vihdintietä pitkin Otalammelle, josta ehtaa kyklorossausta lumessa ja hiekkatiellä pätkä, sitten siivu Hanko-Hyvinkää tietä karmean pölypilven läpi hiekka hampaissa narskuen, Ojakkala-Tervalampi-Veikkola-Köklax pikkutiet täysin ajettavassa kunnossa, Kivenlahti-Suomenoja-Otaniemi-Lehti/Kuusisaari kevareilla vielä jäisiä kohtia.
Kevään eka satku. Kiekot ja gummit saa olla vielä bomminkestävää laatua, ilmeisesti koko Suomi on päällystettävä uudestaan.

IncBuff
31.03.2011, 20.18
Tämä on kyllä epämukavin vuodenaika hyötypyöräilyn kannalta. Reilu viikko sitten käyneet plussakelit ja niitä seuranneet pakkaset ovat muuttaneet klv:t paikoitellen jääränneiksi. Toki osa on jo ihan sulia. Tympeää ajella kun ei tiedä koskaan onko seuraavassa mutkassa alla asfalttia vai mustaa jäätä. Seuraavaksi sitten lentää loska kun kelit taas lämpenee.

Joku hurja meni tänään edellä 28mm semislikseillä. Hieman jännitti katsoa kaverin menoa paikoitellen peilijäisellä väylällä. Itsellä tuntui ettei martta wintterin pito riitä.

Polut sen sijaan on mukavassa kunnossa edelleen joten ajamaan on sentään päässyt.

lapierre
31.03.2011, 20.52
koko talvi tuli poljettua krossarilla ilman nastarenkaita ja hyvin pärjäs mutta viime viikolla vaihdoin semmoset semi silestonit ja tietysti piti tulla räntä/lumi sadetta ja hirmu pakkaset jolloin tiet jääty.tunnin-puolentois tunnin lenkkejä voi ajella mutta eilen piti kaks ylämäkeä tuupata kun rengas ei pitänny jäisellä tiellä.muuten ihan jees keliä.odotella vaan jotta päästään ulkoiluttamaan kilpuria:)

Prinsessa
31.03.2011, 20.55
Johan nyt tällätään.
Risto, onneks sulleKAAN ei käynyt pahemmin!
Tää ns. kevään tulo on taas saanut autoilijat unohtamaan liikennesäännöt. Prkl. :mad:
Mähän meinasin sen tällin jälkeen saada heti perään risteävän mummelin kylkeeni sillon Leppävaarassa... Oikeasti, ei voi olla niin haastavaa :seko:

Nastoilla ajattelin lähteä huomenna ekaa kertaa liikkeelle reilu viikkoon. Saa nähdä miten olkapää kestää. Otan lääkepurkit matkaan varulta, et voin sitten vetää työpäivän hyvillä höyryillä.

snowfake
31.03.2011, 21.02
Nappularenkaat tuli laitettua Tricrossiin, jos ne sitten kestäis sepeliäkin. Aika kylmä tuli, ois pitänyt laittaa joku kauluri.

Enkä kyllä ymmärrä miten joku käyräsarvilla ajelee talven, ihan hullun epävarmaa ja hakevaa menoa nytkin niissä pienissä lumikohdissa. Tai sitten tuossa on vaan kulmat tyystin väärät tasapainoajeluun...

Kare_Eskola
31.03.2011, 21.14
Ei ymmärrä. Ei vaan ymmärrä.

Olen ajanut pk-seudulla reilun viikon aikana jo viisi kunnon maantielenkkiä nakkikumeilla. En ole kaatunut, kastunut, palellut enkä pudonnut routakuoppaan. Kukaan ei ole ajanut päälle eikä rengaskaan ole puhjennut kuin kerran (Ultremo kestää edessä, takana Durano antautui nuolenkärjelle).

Mikä teitä vaivaa?

IncBuff
31.03.2011, 21.15
Mikä teitä vaivaa?
Oululaisuus.

Prinsessa
31.03.2011, 21.23
Enkä kyllä ymmärrä miten joku käyräsarvilla ajelee talven, ihan hullun epävarmaa ja hakevaa menoa nytkin niissä pienissä lumikohdissa. Tai sitten tuossa on vaan kulmat tyystin väärät tasapainoajeluun...

Tuotti mulle alkuun vähän jännitystä (ostin siis cc fillarin kesken ns. talvikauden joulukuun alussa), mutta kummasti siihen tottu parissa viikossa ja umpitalvi oli jo hyvinkin tasapainoista elämää :D

Mulla on baletti- ja voimistelu-uran takia muutenkin suhteellisen hyvä tasapaino, olisko sillä mitään merkitystä :seko:

Risto Koivunen
31.03.2011, 22.17
Olen ajanut pk-seudulla reilun viikon aikana jo viisi kunnon maantielenkkiä nakkikumeilla. En ole kaatunut, kastunut, palellut enkä pudonnut routakuoppaan.

No mutta mitä hauskaa tuollaisissa lenkeissä on? ;)

Tiistaina oli muuten vekkulia ajella pari tuntia kevyessä lumisateessa, oletin että kastuisin kohtuullisen märäksi (lämpötila vähän plussan puolella) mutta säilyin aivan kuivana. Tosin loppumatkasta käsinevalinta osoittautui huonoksi, kun napakka vastatuuli pääsi puskemaan hanskoista läpi, ja pikkasen alkoi sormia vihmoa - mutta kylläpä tuntui kotosalle päästyä lämmin kaakao ihanalta! :)

Seuraavana täytyy varmaan alkaa pelätä äkillistä lämpöaaltoa, joka nostaa lämpötilat jonnekin trooppisiin asteisiin (esim. +7 C), jolloin talven karaisema keho alkaa kärsiä kauheasta ylilämpenemisestä. :cool:

Sitten päästäänkin jo pelkäämään sitä toukokuun ensimmäistä viikkoa, kun kaikki talven pyöräilemättä olleet kaivavat samanaikaisesti konkelit esiin ja lähtevät ulkoiluttamaan niitä. :eek:

mantis
01.04.2011, 08.23
Joko se kevät tuli? Mä vaihdoin vasta viime viikolla maastopyöräänkin nastat, että on nasta ajella poluilla. Veemäinen aika vuodesta kun maantiellä kyllä pärjäis suvikumeilla, mutta noi kevarit on täynnä sepeliä ja jäätä.

Slim_Jim
01.04.2011, 08.46
Klv:t ja ajotietkin täällä Savossa vielä niin jään ja lumen peitossa ettei toivoakaan. Alkoi vain eilisellä kävelylenkillä *tuttamaan kun sitä kevättä on fiilistellyt ja sitten huomaakin että ulkona maisema on yhä lumen ja tuulen raiskaamaa erämaata. Fiilikset tällä hetkellä:

http://t.naurunappula.com/screen/0710/0710485.jpg
http://naurunappula.com/710485/suomen-saa.jpg

Ski
01.04.2011, 09.45
nastat ropisee vielä maasturin alla. Töihin ja takas erinäisiä reittejä. Välillä tuntuu että vois jo nastat ottaa pois kunnes taas välillä kiittää ylempiä henkiä että ne oli vielä paikoillaan. Mihinpä tässä kiire, ei ainakaan sairaslomalle... :)

pethe
01.04.2011, 10.46
Mun kevätpyöräilyä hillitsee nyt routa.. Pyörä on ollu talviteloilla varastossa, ja routa*kele on tunkannu oven niin kieroon ettei se aukene kuin 15 senttiä.. Pitääkö tässä palkata joku tarpeeks ohut ihminen luikertelemaan sisään ja purkamaan pyörä osiin ja ulos, vai laittasko husokin tulille..

kukavaa
01.04.2011, 13.54
onpa kumma dilemma^:seko:

Risto Koivunen
01.04.2011, 18.07
Tänään oli kyllä aika liukasta, kun yöllä pakkanen oli jäädyttänyt eilen sulaneet lumet, ja siihen vielä ripotteli tihkusadetta päälle. Nastoilla pysyi ajaessa pystyssä, mutta käveleminen oli kyllä aika hasardia hommaa. Niistä pari päivää sitten ripotelluista sapelisepeleistäkään ei ollut iloa, kun eilen lämpimässä kelissä uponneet lumen pinnan alapuolelle.

Seuraavat pari päivää kevätajelu taitaa omalta osalta tapahtua arkihybridillä ja nastarenkailla, CC kun on tänään siirretty pyöräkorjaamon puolelle tarkastettavaksi.

Teppo
01.04.2011, 19.10
Veemäinen aika vuodesta kun maantiellä kyllä pärjäis suvikumeilla, mutta noi kevarit on täynnä sepeliä ja jäätä.

Cyclocrossariin renkaiksi esim. marathon supremet niin ei tartte sepelistä murehtia. Tapiola-Kivenlahti-Mankki -siirtymällä on jäätä parin lyhkäisen pätkän verran eikä ainakaan mulla ollut tänään vaikeuksia ajaa läpi niistä paikoista. Kotoa käsin mulla on hieman lyhkäisempi siirtymä kuin yllämainittu ja sen pätkän pystyypi ajamaan jäiden puolesta maantiepyörälläkin joten ehkäpä avaan kauden sunnuntaina. Sepelin kanssa saa sitten olla kyllä tarkkana ettei lähde pyörä alta.

Prinsessa
02.04.2011, 07.51
Tänään oli kyllä aika liukasta, kun yöllä pakkanen oli jäädyttänyt eilen sulaneet lumet, ja siihen vielä ripotteli tihkusadetta päälle. Nastoilla pysyi ajaessa pystyssä, mutta käveleminen oli kyllä aika hasardia hommaa. Niistä pari päivää sitten ripotelluista sapelisepeleistäkään ei ollut iloa, kun eilen lämpimässä kelissä uponneet lumen pinnan alapuolelle.


Oli todella luikkaita kohtia eilen.
Suurin osa työmatkasta sulaa, mutta ne parit pätkät olivat murhaajauraa täynnä olevia jäätä sillä vesipinnoitteella. Yksi pätkä on Hämeenkylässä oleva jyrkkä pitkä mäki. Olipa kiva tulla illalla alas sitä pimeässä.:eek: Joutui oikein ottamaan toisen jalan tasapainoavuksi maahan, sen verran peilijää-vesi pelotti.

Mutta mahtui matkalle myös hyviä hetkiä...Sateen jälkeinen tuoksu ja raikas ilma, harjattu ajorata, ei liikennettä ja puolentoista viikon ajamattomuuden potentiaalienergia :D

OMT
02.04.2011, 08.02
Oli mukavaa huomata eilen illalla, että teiden harjaus- ja pesukalustoa oli aika paljon liikkeellä vielä seitsemän aikoihin. Toivottavasti homma jatkuu samalla otteella ja kadut ovat pian puhtaita.

Ohiampuja
02.04.2011, 08.07
Kevätpyöräily? On se aika vaikeaa.

Minä en talvella pyöräile ollenkaan, täällä Keski-Suomessa kun tuo hiihto on niin mukavaa hommaa. Sitten keväällä pyörän päälle siirtyminen on aina jotenkin järkyttävää. Vaatteet on aina lenkin jälkeen kauheassa ravassa, vaikka C-C:ssä lokarit onkin. Ja suksien voitelu noin huoltohommana ei ole mitään pyörän rassaamiseen verrattuna. ;)

Eilenkin +5 C kelissä pitää olla vaatetta päällä saman verran kuin -20 C hiihtolenkillä. :rolleyes:

Kyllä huomaa että koko maantiellä pyöräily on kehitelty noissa lämpöisimmissä maissa. :)

pethe
02.04.2011, 09.43
Mun kevätpyöräilyä hillitsee nyt routa.. Pyörä on ollu talviteloilla varastossa, ja routa*kele on tunkannu oven niin kieroon ettei se aukene kuin 15 senttiä.. Pitääkö tässä palkata joku tarpeeks ohut ihminen luikertelemaan sisään ja purkamaan pyörä osiin ja ulos, vai laittasko husokin tulille..


heh, heh, viisaampi taipuu. Sain oven saranoilta irti. Tänään tai huomenna lenkille. Nyt vaan pitää kehitellä uusi lukittu tila kun ovea ei saa kiinni ennen kesää.

Hyötypolkija
02.04.2011, 10.11
Olen ajanut pk-seudulla reilun viikon aikana jo viisi kunnon maantielenkkiä nakkikumeilla. En ole kaatunut, kastunut, palellut enkä pudonnut routakuoppaan. Kukaan ei ole ajanut päälle eikä rengaskaan ole puhjennut kuin kerran (Ultremo kestää edessä, takana Durano antautui nuolenkärjelle).

Hih, ei millään pahalla, mutta viisi lenkkiä(veikkaus siis ~500km?) ja vieläpä maantiellä, eikä millään surkuhupaisalla klv:llä, ei ole kovin kummoinen osoitus ongelmattomuudesta varsinkin, kun oli yksi rengasrikkokin. Tai siis onhan se tavallaan, mutta osoittaa vaan, miten onneton liikkumisväline pyörä on, kun tuollaisestakin joutuu itseään onnittelemaan. Autoilija nauraisi ainakin räkäisesti. :)

Vaihtaja
02.04.2011, 10.39
Ostin vanhaan maasturiini pari viikkoa sitten Schwalben Marathon Plussat. Ensimmäinen lenkki jäi muutaman minuutin mittaiseksi, koska jäätynyttä sohjoa oli joka puolella. Olin jotenkin kuvitellut, että tiet olisivat jo enemmän auki. Mutta nythän tuolla jo ajelee kunhan ottaa varovasti. Saa nähdä, miten Schwalbet kestävät sepeliä.

Maantiepyörää ei oikein raaskisi viedä tuonne sepeliteille. Täytyy vieläkin vain tyytyä ihailemaan kaunista runkoa olohuoneessa.:rolleyes:

Risto Koivunen
02.04.2011, 13.20
Nytpä on vekkulia, kun yöllä ei ainakaan täällä ollut pakkasta, ja nyt sää on jo keväisen lämmin (melkein +3 C), kostea ja pilvinen. Eli luvassa todennäköisesti upeaa sohjoa (missä lunta vielä on tiellä) ja eeppisiä vesilammikoita. Ja kevään tuoksua ilmassa.

Kohta on kyllä pakko lähteä hybridiä ulkoiluttamaan muutaman kilometrin verran, että pääsee tuosta nauttimaan.

IncBuff
02.04.2011, 13.25
Sen verran kävin työmatkahybridiä ulkoiluttamassa että totesin nastarenkaat turhiksi ja vilkaisu sääennusteeseen vahvisti asian eli ne lähtee tänään alta. Jos oikein pahan takatalven iskee niin täytyy mennä maasturilla töihin.

Risto Koivunen
02.04.2011, 15.25
Lumisilla poluilla ajelu täällä etelässä alkaa muuten käydä hankalaksi jos ei tule uusia yöpakkasia - tulin äsken kokeilleeksi lyhyttä polkupätkää, ja oli kyllä aika pehmeäksi ehtinyt käydä pohja reilussa vuorokaudessa.

Hiekkatiet alkavat jo paikoittain paljastua lumipeitteen alta - upeaa kurakeliä odotettavissa noillakin.

kolistelija
02.04.2011, 15.58
Sen verran kävin työmatkahybridiä ulkoiluttamassa että totesin nastarenkaat turhiksi ja vilkaisu sääennusteeseen vahvisti asian eli ne lähtee tänään alta. Jos oikein pahan takatalven iskee niin täytyy mennä maasturilla töihin.

Sama. Rengastus keveni mukavasti: 2 x 1160g -> 2 x 330g eli noin 1.7kg :o

pethe
02.04.2011, 16.31
No niin, kevätkausi on aloitettu, tosin vain 10 km kun ei ehtiny enempää. Jos tuota huomenna sitten oikeankin lenkin kävis ajelee. Mukavaa se oli neljän kuukauden tauon jälkeen. Oma tie on vielä sen verran sohjoinen ja jäinen ett CX Compit saa toistaseks cyclossa olla alla.

arisaast
02.04.2011, 16.58
Kevätkausi täälläkin käyntiin, kun päätin siirtyä talvipoluilta kurateille ja vaihdoin maasturin hybridiin nyt vähäksi aikaa. 70km tänään ja vaatteet sai heittää ulko-ovella poies.

Risto Koivunen
02.04.2011, 17.17
vaatteet sai heittää ulko-ovella poies.

Lähtiessä vai kotiin palatessa? :seko:;):rolleyes::eek:

Maanantaina pääsee hakemaan CC:n huollosta, niin pääsee taas ajelemaan muullakin kuin nastarenkaisella hybridillä (joka ajo-ominaisuuksiiltaan muistuttaa lähinnä höyryjyrää). Oli kyllä vielä paikoittain sellaisia mini-jäätiköitä, että vielä ainakin viikon verran pysyvät nuo nastat alla tuossa jyrässä, ettei tule kauppareissuilla yllätyksiä.

nenatriv
02.04.2011, 17.27
Vielä mennään Keski-Suomessa nastoilla. Mutta tuleehan sitä välillä käytyä varastossa katsomassa maantiepyörää. Nyt kuitenkin vielä jonkin aikaa traktorimaisella Helkama Kulkurilla. pääsee silläkin, mutta ei oo kovin kivaa.

TuH
02.04.2011, 19.42
Maantiekausi avattu. 40 kilsaa keskisen Espoon teitä ja kerran Bodomin ympäri.

Karua menoa, succisten yli vedetyt kurahousut eivät olleet yhtään liikaa. Routavaurioiden määrä oli jokseenkin masentava, kaikki tiet ihan ruvella. Lumen tai jään suhteen ei sen sijaan mitään ongelmia, kaikki päätiet ja iso osa pienemmistäkin vaikuttaisivat täysin sulilta. Slicksit kun oli alla, niin kevleille ollut vielä mitään asiaa.

Tämä 2.4. Taisi muuten olla täsmälleen sama päivämäärä kuin viimekin vuonna kauden avaukselle.

jjyrki
02.04.2011, 20.18
CC-lenkki Katriinantie-Riipiläntie-Palojoki-Nahkela-Tuusulantie tiet ok, kuoppia kyllä, märkää tietenkin. Jäätä enää kevareilla.

snowfake
02.04.2011, 20.24
Pienet lenkit on käyty sekä cc:llä että maasturilla, ensi viikolla sitten työmatkat jo fillarilla. Pitää kyllä noi spessun cc-renkaat pitää alla kunnes putsaavat nuo pyörätiet hiekasta.

Risto Koivunen
02.04.2011, 20.29
Vantaalla metkoja routavaurioita pääsee ihailemaan myös Piispankyläntiellä ja sen viereisellä Vanhan Nurmijärventien osuudella (Piispankyläntieltä Riipiläntielle). Monessa muussakin paikassa on routavaurioita.

Sen sijaan routavaurioista varoittavia kylttejä ei ole juuri missään. Vantaan ja Tuusulan rajan nurkilla Myllykyläntiellä on sentään yksi, ja sekin kärrättiin sinne vasta sen jälkeen kun eräs pyöräilijä teloi itsensä pahasti viime keväänä ajamalla siinä routarailoon. Komea railo siinä on tänäkin keväänä, olisi varmaankin mahtunut nyrkki sisälle jos olisi ottanut hanskan pois.

Helsingissäkin on jonkin verran routavaurioita pyöräteillä. Ainakin Hämeenlinnanväylän varsi Kannelmäen nurkilla näyttää taas rakoilleen - näköjään juuri niistä kohdista joita on aikaisempinakin vuosina paikattu. Olisi varmaankin tullut halvemmaksi tehdä kerralla kunnolla, sen sijaan että paikkaillaan joka vuosi. Onhan se tietysti onni että täällä sentään paikkaillaan, toisin kuin joissakin toisissa paikoissa.

Pitäisi varmaankin kaivaa taas esiin noita tiemestareiden tietoja, että voisi raportoida noista routavaurioista.

Vecculiko
02.04.2011, 22.07
Maantiepyörällä Korso-Sipoo-Hinthaara-Pornainen-Paippinen-Kerava-Korso, yhteensä 70km. Tiet mielestäni ihan hyvässä kunnossa. Pahempia routavaurioita oli jossain Hintahaaran ja Pornaisen välillä, muuten ihan yes. Hienoa taas päästellä maantiepyörällä. Kuraista oli, mutta ne saa pesemällä pois. Tuskin maltan odottaa että tiet kuivaa ja saa hiilarin alle.

Premnas
03.04.2011, 08.51
Vaihdoin eilen kesärenkaat alle ja onpa paljon kevyempää. Piti mennä ihan lyhyelle lenkille mutta päädyin sit tekemään tunnin lenkin. Ajoin Turun ratapihankadun kautta. Ihan kiva lenkki muuten, jollei oteta huomioon muutamia vesilätäköitä. Vielä kun tihrutti vettä niin silmälasit olivat koko ajan sumussa enkä nähnyt senkään vertaa. Totta kai tietty ajoin juuri niihin vesilätäköihin pimeessä.

Siinä ratapihankadulla on ihan saakelinmoinen lätäkkö, johon juutuin kiinni! Syvä lätäkkö ja jotain jäälohkareita lillumassa. Tajusin liian myöhään mihkä olin ajamassa. No, ei siinä mitään, vaihtoehdot: nousta pyörän päältä ja kastella kengät totaalisesti nilkkoja myöden tai yrittää keinuttaa ja polkea pyörä irti. Irtoshan se lopulta, mutta takavaihtaja ja ketjut tuli aika hyvin pestyä, eivät varmaan tykänneet :(.

Myöhemmin sitten ajoin suoraa päätä johonkin tietyömaahan tai mikä lie, semmosta oikeen juoksuhiekkasoraa johon renkaat uppos ja matka tyssäs siihen. Siitä sentään pääsi taluttamaan jalkoja kastamatta.

Kuulostaa kauhean negatiiviselta mutta ei se noista huolimatta ollut:

1) Jee, kesärenkaat, paljon kevyempää polkea ja pääsee tuhatta ja sataa verrattuna nastoihin/talvikeleihin

2) Soraa ajettu jo paljon pois joten ajo ei oo pomppivaa vaan ihanan tasaista

humppakuutio
03.04.2011, 11.26
Tänään ensimmäinen pidempi lenkki CC:lla ja heti vuoden ensimmäinen rengasrikko. Uuden Porvoontien klv:kin on jo lähes täysin sula, mutta soraa ja railoja senkin edestä. Toisaalta taas Söderkullantien ja Keravantien piennar oli siinä kunnossa, mihin se syksyllä jäi, eli pahempia routavaurioita ei näyttänyt olevan. Toivottavasti nyt kelit kuivaa ja hiekat putsataan, että pääsee ajamaan maantiepyörällä.

Jooseppi
03.04.2011, 11.49
Hyvä on lukkkopolkimilla opetella ajamaan kun on vielä lunta maassa. Meinaan, ei nuo lukkopolkimet ainakaan kaatumista ole vähentäneet. Kovaa vauhtia näyttää lumi kuitenkin sulavan :)

Teppo
03.04.2011, 13.07
joten ehkäpä avaan kauden sunnuntaina.

No en sitten avannut maantiepyöräkautta kun oli "pikkaisen" kostea keli. Cyclocrossarilla kuitenkin 70 km @ 24 km/h josta maantietä about 50 km. Kotiin kun pääsin niin oli hanskat läpimärät, takki ja housut myös melkein. Karvavuorelliset paksut kengänsuojat toimi kyl hyvin vaikka läpimärät oli nekin. Ehkä ens viikonloppuna uus yritys maantiepyörän suhteen, ellei sitten jo viikolla olis joku kiva poutapäivä.

jjyrki
03.04.2011, 14.12
Syötin belgialaiselle rossarille tänään tuulta ja tihkua ja hyvinhän se maistui kolmen tunnin lenkki Hindsbyn suuntaan. Kovin vähän näkyi muita. Eiks cc:t ole parhaimmillaan juur näillä keleillä?

cuppis
03.04.2011, 14.19
Toinen Bodomin kierto tälle kaudelle ja rengasrikko. Pitänee hankkia jotain pistosuojaa ulko ja sisärenkaan väliin kun on tuota piikkisepeliä vielä runsain määrin kvl:llä.

IoD
03.04.2011, 15.39
Hieno yllätys ekalla kevätlenkillä: Kehä III:lla noin Jumbon paikkeilla oli alikulkuputki, jossa yllättäen jäinen + vetinen iljanne. Laitoin molemmat jalat maahan, mikä esti kaatumisen, mutta niin liukasta oli ettei vauhti pysähtynyt heti. Ja kaatuminen oli lähellä kun yritin nostaa toisen jalan pyörän yli, että pääsisin taluttamaan.

Risto Koivunen
03.04.2011, 15.42
On tosiaan aika vekkulia menoa noissa alikulkutunneleissa, kun aurinko ei sulata jäätä, viemäri ei vedä (koska kannen päällä paksu kerros jäät) ja kahdelta puolelta valuu sulamisvedet sisään.

Nipsu
03.04.2011, 18.21
Nyt olis oikein hyvät kosteat kelit putsata hiekkoja pois, mutta saa nähdä tapahtuuko mitään. Yleensä yöpakkaset on ollut jonkinlainen tekosyy, nyt ei niitäkään etelässä ole juurikaan luvassa. Luulis, että jäänrippeetkin katoais muutaman sadepäivän aikana.

Prinsessa
03.04.2011, 22.04
Nyt on välikausinakit alla. Huomenna testiajoon :cool:
Contin cc-renkaat, saa nähdä onko miten luikasta menoa vs. nastat.
Pähkinärinteessä Vantaan puolella on pätkä klv:ää vielä täysin lumen ja jään peitossa n.200-300m pätkän :eek: Muualla lähes täysin sulaa.

Kevennystä ainakin 1kg renkaissa ja pikalukitteinen takapakkari pois, joten kevennystä näin alkuun n.3kg :)

Isä nitro
04.04.2011, 10.08
Vaihdoin jo viime viikolla pakkasöistä tietoisena CCheni Michelin Jet St, jotka rullaavat erinomaisesti ainakin nastakumeihin verrattuna. Työmatkat ajettu normaalisti aamuin illoin, ja vasta kerran on kumi puhjennut! Onkin ensimmäinen kumirikko pitkään pitkään aikaan, ja olen sentään ajellut talvella lähes joka päivä. Syytän tappajasepeliä.

Siispä viikonloppuna Sipoon ja Tuusulan maisemiin kevyen liikenteen väyliä välttäen, jotta saisi ajella maantiellä. Vain kerran ohiajaja tööttäili ajettuani lainvastaisesti ajoradalla (pyörätie siis vieressä). Matkaa kertyi 62 km. Pääkaupunkiseudun kevlit on nyt pahimmillaan suorastaan upottavia hiekkateitä. Ilokseni bongasin tänä aamuna (maantai 4.4.) hiekanpoistajat pääradan varrelta.

Kyllä tämä tästä. Tänään oli hieman kostea töihintulo, mutta hei: huomiseksi luvataan pääkaupunkiseudulle puoliaurinkoista ilmaa ja 9 astetta celsiusta.

Risto Koivunen
04.04.2011, 12.34
Ilokseni bongasin tänä aamuna (maantai 4.4.) hiekanpoistajat pääradan varrelta.


Tätä ihmettä täytynee lähteä itsekin todistamaan! :eek:

Prinsessa
04.04.2011, 18.11
Aamu lähti pirteästi liikkeelle, kun mulle kevään ensimmäinen työmatkatempoilija veti musta heittämällä ohi Askiston kohdalla fitness/hybridipyörällään. :rolleyes:
Ei ole paljoa muita samaan suuntaan ajelijoita näkynyt sitten viime lokakuun. Tänään siis bongi :cool:

Toivottavasti kampi pyörii kevään ja kesän aikana sen verran tehokkaasti, ettei se hyväkuntoinen setäihminen ihan niin 6-0 jätä mua loppukesästä :p

Renkaiden vaihdon myötä en sitten todellakaan tajunnut säätänyt vaihteita uudestaan. Noh, sain sitten säätää ne tuolla tien päällä sateessa. :mad:

Risto Koivunen
04.04.2011, 18.22
Tänään oli todellakin aika keväistä sadetta, joka kasteli aika keväisen märäksi - mutta samalla myös sulatti lumikinoksia aika keväisen vauhdikkaasti.

IncBuff
04.04.2011, 18.35
Jees ensimmäisen kerran kastuttu tänään vesisateessa työmatkalla. Selvä kevään merkki.

Prinsessa
04.04.2011, 18.49
Musta oli ihana ajaa tänään sateessa :eek:

Sateessa on helppo polkea, kun ilmassa ei ole pölyä/siitepölyä ym. niin paljoa, on raikasta ja iho saa hyvän kostussuihkeen :)'

Se vaihteiden säätö sai vaan punalipun liehumaan otsikossa...

pekkis1
04.04.2011, 19.04
Eilen kauden eka maantielenkki aika reippaassa tihkusateessa ja samalla vuoden toinen vesisateessa ajo. Rainlegsit on mainio varuste :).

Risto Koivunen
04.04.2011, 19.09
Huomenna taitaa olla taas tulossa vähän kuivempaa keliä, niin päästään vaihtelun vuoksi kokeilemaan sitä pölyn hengittelyä.

VPR
04.04.2011, 19.12
Renkaiden vaihdon myötä en sitten todellakaan tajunnut säätänyt vaihteita uudestaan. Noh, sain sitten säätää ne tuolla tien päällä sateessa. :mad:
Miten renkaat vaikuttavat vaihteisiin?

Ski
04.04.2011, 19.21
ajelin vesisateessa paikalliset pyöräliikkeet läpi ja unelmoin cyklosta... .. ... ..

Risto Koivunen
04.04.2011, 19.24
Miten renkaat vaikuttavat vaihteisiin?

Olisikohan Prinsessa vaihtanut renkaiden ohessa kiekot, ja uusissa kiekoissa on pakka hieman eri kohdassa?

CamoN
04.04.2011, 19.43
Onneksi tuli hankittua alkuvuodesta pätkä rivitaloa jonka pihassa on autotalli ja siellä kompressori. Tarvitsi paineilmaa, harjaa ja rättiä jotta sai pyörän edes suunnilleen puhtaaksi tämän päivän parin kymmenen kilsan hyötyliikuntalenkiltä. Sen verran kävi tuuri ettei tarvinnut ajaa kaatosateessa, mutta kastuihan siellä kuitenkin.

Prinsessa
04.04.2011, 20.20
Miten renkaat vaikuttavat vaihteisiin?

No ei mitenkään, ainakaan pitäisi. Mutta niin vain alkoivat vaihteet hyppiä tänään puolessa välissä työmatkaa ( :seko:). Pelkät renkaat vaihdettiin, tosin jarrut oli pakko irrottaa ja säätää sitten uudestaan. Mutta noita vaihteita en vaan tajuu.
Näköjään saan sittenkin sen tällin jäljiltä viedä ton könkelin sinne Laruun tsekkiin, kun nimenomaan se tälli mälläs sitä takapakan vaihto/jarrukahvaosaa. Nastat alla ajoin kumminkin viime pe eikä ollu mitään ongelmaa. Outoa.

Kiekot vaihtuu vasta myöhemmin, kun saadaa noi tiet puhtaiksi ja mulle toinen pakka :D

thomas_s
04.04.2011, 21.38
Tänään oli Sealskins vesitiiviit sukat ekaa kertaa testissä ja olikin mukava ajaa pitkästä aikaa vesisateessa kuivin jaloin. Kengänsuojukset oli toki myös käytössä mutta niiden vaikutus on pidemmän sadelenkin aikana päinvastainen toivottuun nähden, eli ne pitää veden hyvin sisällä.

Koivetkin pysyivät kuivina Endura Stealth ihmehousujen alla. Nyt pitää vaan toivoa että sataa koko kuukauden ettei katu- ja siitepölyt haittaa harrastusta. :)

snowfake
04.04.2011, 21.51
Täällä oli jo pieneltä pätkältä kerätty sepeliäkin pois, vaikka aikaisemmin parissa kohtaa oli loskaakin. Nyt ekan tunnin lenkin jälkeen voinee jo sanoa että kevätkausi on avattu :)

Risto Koivunen
04.04.2011, 21.54
Tänään oli Sealskins vesitiiviit sukat ekaa kertaa testissä ja olikin mukava ajaa pitkästä aikaa vesisateessa kuivin jaloin. Kengänsuojukset oli toki myös käytössä mutta niiden vaikutus on pidemmän sadelenkin aikana päinvastainen toivottuun nähden, eli ne pitää veden hyvin sisällä.

Itse pidin vielä Laken talvikenkiä jalassa. Ei tullut vesi läpi, vaikka en ole noita tainnut kertaakaan muistanut lankata. Täytynee muistaa pistää rasvaa pintaan ennen talviteloille siirtoa.

fiber
04.04.2011, 22.41
(siirretty)

Pikkulauri
05.04.2011, 07.15
Aamulla mukavasti kadut jäässä, muutaman kerran meinasin ns. langeta, mutta salamannopeat refeksit pelasti tilanteen...

brewster
05.04.2011, 08.37
ei tule kevättä vaan permafrost

rhubarb
05.04.2011, 08.46
Onks tää nyt sellainen ydintalvi?

Vänä
05.04.2011, 08.59
Kai sitä täytyy itsekin alkaa laittaa pyörää ajokuntoon talven jäljiltä, kun täällä on niin kelejä kehuttu. Kotipihasta ei kyllä ajamalla pääse mihinkään, kun lähitiet ovat vielä jään ja osin sohjon peitossa. Loppuviikosta voisi sitten aloittaakin taas työmatkapyöräilyn.

Isä nitro
05.04.2011, 08.59
Kevätliikenteessä tapahtuu: ensin meinasimme poikani kanssa jäädä auton alle, joka yritti väistellä meitä ylittäessämme suojatietä. Minä talutin oikeaoppisesti pyörääni. Heti nousi syke aamusta. Sitten polkemaan töihin, ja vasta toinen kumin puhkeaminen viikon sisällä. Eipä näytä Misukan Jet Sn pistosuojaus toimivan. Täytyy laittaa illalla suojanauhat. Enkä viitsinyt ruveta aamulla paikkailemaan rikkoontunutta kumia, vaan otin mukana olleen sisäkumin suosiosta käyttöön. Kauaa ei mennyt niin olin taas liikenteessä ja yrittäessäni väistää kissaa (suojatiellä!) huomasin, että en ollut virittänyt etujarrun vaijeria paikalleen. Onneksi kissä säästyi nipin napin ja huomasin puuttuvan jarrutehon ennen todellista jarrutustilannetta. Eilen mainitsemani pääradan varrella nähty hiekanpoisto-operaatio (välillä Pasila - Hauptbahnhof) oli tuottanut muutaman sadan metrin matkalta sileää asfalttia.

kolistelija
05.04.2011, 11.39
Hälytys! Harjattua kelviä nähty ympäri Helsinkiä. Taidan kaivaa maantiepyörän esiin. Toivottavasti löydän sepelittömän reitin maantielle asti...

sakuvaan
05.04.2011, 11.59
Haa. Keskari nous 3kmh ilman isompaa yritystä ja parista hyppyristä metrin verran enemmän pituutta.

TuH
05.04.2011, 13.46
Hälytys! Harjattua kelviä nähty ympäri Helsinkiä.

Espoossa - tai no ainakin Leppävaaran ympäristössä - nähty kans! Oli kerrassaan ilo huomata, että Turuntien kevlit oli harjattu putipuhtaaksi Helsingin rajalle asti. Mitenköhän pitkälle harjaus jatkuu lännen suuntaan?

Hyötypolkija
05.04.2011, 15.16
Espoossa - tai no ainakin Leppävaaran ympäristössä - nähty kans!

Oli joo, aamusta jo aloittivat. Äsken olikin jo homma melko pitkällä. Pohjoisen suunnalla(Niipperissä) oli myös lakaistu. Meinasi tuolla Leppävaarassa ihan jännäkakka tulla, kun alamäessä polkemisen lopettaminen ei saanutkaan jo totuttua vauhti seis -efektiä aikaan, vaan vapaallakin vauhti kiihtyi vaarallisen kovaksi :eek:.

Puhtaan asfaltin lisäksi tuohon vaikutti tietty se, että tuli kevään kunniaksi vähän nostettua nastarenkaiden paineita. Ekan kerran sitten joululoman noin radikaaliin huoltotoimeen tuli ryhdyttyä... :D

Joo, seuraavan kerran pyöräilenkin kesänakeilla, nyt taitaa nastat jo olla tarpeettomat. Jumaleissön mitä tahtia hanget häviää ympäriltä :eek:

Polla
05.04.2011, 15.29
:eek: Hesari/kurvi alkaa olla aika siistissä kunnossa, tänään bongarttu jos jonkinmoista konetta pintoja hinkkaamassa.

Pystyisköhän täältä sörkästä lähteä maantiefilolla viikonloppuna lenkille :seko:

pitäskö hiekkojen putsauksesta avata oma kutju?

Pattaya68
05.04.2011, 15.45
Tänään oli kyllä mukava ajella Ruoholahdesta Sörnäisiin rantaa pitkin, kun pyörätie oli koko matkalta puhdistettu. Kantakaupungin ulkopuolella vielä paljon märkää hiekkamössöä, jossa ei vauhti niin päätä huimaa. Eiköhän ne lähipäivinä vielä siisteydy.

Kivelae
05.04.2011, 15.49
Kesäkumit krossarissa alla ja eka lenkki heitetty. Ja voihan wimbledon mitä rullauksen riemujuhlaa, melkein ääneen nauratti kun oli niin kivaa. Itä-Helsinkiä ajelin ristiinrastiin, muutama hapokas sohjopätkä ja melko paljon putsaamatonta kelviä, mutta hyvä avaus kevätpyöräilylle.
Yksi mummo jopa kohdalla avautui notta "miksi pitää ajaa niin kovaa?"..

Risto Koivunen
05.04.2011, 15.49
pitäskö hiekkojen putsauksesta avata oma kutju?

Eikös se tehty jo?

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=41638

Täytyy alkaa itse kaivella kesäpopoja kohta esille, niille alkaa kohta olla käyttöä. Tosin isoimpien lammikoiden kohdalla on vielä noista talvipopoista iloa.

Polla
05.04.2011, 16.02
kappas :D pitää aloittaa tonne listaaminen ^^

jjyrki
05.04.2011, 18.39
Belgi-cc haisteli tänään epäuskoisena aurinkoa jälleen Hindsbyn suunnassa, Porvoontien kevarilla hiekkaa runnnsssssaaaasti. Kuitenkin toissapäivän tihkusadelenkin jälkeen mukavuuskerroin aikoi liian suureksi joten Hindsbystä hiekkatietä Svartbyhyn ja siitä TdH-reittiä seuraten.

En maantiepyörää vielä tuolla rääkkää, kevareilla hiekkaa ja lätäköitä, ajoradoilla railoja, kuoppia.

jjyrki
05.04.2011, 19.36
Ja tähän väliin mainos: krossarilla on ajettu viime vuoden rossikaudet ja tämä kevät yhteensä 6000 km, alla edelleen samat schwalbe marathon plussat, ei ensimmäistäkään rengasrikkoa. Pito on erinomainen. Nyt ekan kerran noukin kumiin uppoutuneita pieniä kivenmuruja, kumi on pehmeätä ja imee kiviä mutta ne eivät näköjään pääse tunkeutumaan syvämmälle.

Ja antimainos: R500-kiekot + tavalliset sisurit + marathon plussat + linkut = 4,2 kg (punnitsin juuri).

Mutta siis, ei ole tarvinnut sateessa tuulessa kohmeessa tien sivussa renkaita korjailla.

hannupulkkinen
05.04.2011, 19.47
Vuoden eka lenkki tänään. Cc kynti hyvin tappajasepeliä 32 kilsaa.
Nautinnollinen pyörä tuo Salsa la Cruz. Hyvä geomeria.

Risto Koivunen
05.04.2011, 19.49
Tänään kyllä lumet tuntuivat katoavan kuin silmissä - maisema alkoi olla ihan erinäköistä kuin perjantaina. Tätä menoa jatkuu, niin siirrän viikonloppuna nastarenkaat talvilevolle molemmista pyöristä.

Osa talvivaatteista suunnisti jo vaatekaapin ylähyllylle odottelemaan ensi talvea - käytyään tietysti ensin vielä kerran pesukoneessa höykytettävinä.

Tänään tuli muuten oltua keskipäivän auringonapaisteessa joitakin minuuttia T-paitasillaan ulkosalla, eikä tuntunut mitenkään viileältä - tosin sillä hetkellä ei tuullut juuri yhtään.

pöökke
05.04.2011, 20.24
Ajatus nastarenkaiden heittämisestä kesäteloille alkaa elämään sitä vahvempana mitä enemmän tuolla saa ajaa hiekasta puhdistettuja kelvejä pitkin. Aika vähissä on ne kohdat missä nastoista on enää hyötyä.

gobbif
05.04.2011, 20.40
Hienolta tuntuu ajella pitkästä aikaa ilman nastoja. Nastojen jälkeen jopa nuo Marathon plussat tuntuvat rullaavan suorastaa hurjasti, jos pääsee harjatulle osuudelle.

Harjauksessa tunnutaan noudattavan klv:n aurauksen logiikkaa eli pieniä pätkiä sieltä täältä ja epäjatkuvuuskohtia.

Risto Koivunen
05.04.2011, 20.50
Harjauksessa tunnutaan noudattavan klv:n aurauksen logiikkaa eli pieniä pätkiä sieltä täältä ja epäjatkuvuuskohtia.

Olipa napakasti sanottu! Noin se tuntuu tosiaan olevan ainakin Helsingissä, eli harjauskoneet tuntuvat pörisevän vähän siellä ja täällä ilman mitään kokonaissuunnitelmaa tai reittien priorisointia.

Hyötypolkija
05.04.2011, 21.12
Aika vähissä on ne kohdat missä nastoista on enää hyötyä.

Näin on. Tuntuu melkeinpä, että ei niistä nastoista ole enää missään hyötyä. Jääpaikkoja toki on vielä monessakin kohdassa, mutta niissäkin sulanut päältä niin paksu kerros jäätä/lunta, että siellä muhineet sepelit ja muu töhnä on siinä kuorrutuksena. No, ei pidä tietty liikaa ilakoida... Pakkasyö ja aika tuskaa on vielä pitkään kesänakeilla meno, mutta antaa olla vaan.

Oliskohan tuohon sieltä täältä harjailuun syynä, että näkyvät noin laajemmin, eikä tule sitten niin paljon valituksia harjaamattomuudesta? Muuten ei oikein pysty ymmärtämään, kun luulis työn tekijällekin olevan selkeämpää mennä reitti kerrallaan...

Risto Koivunen
05.04.2011, 21.52
Oliskohan tuohon sieltä täältä harjailuun syynä, että näkyvät noin laajemmin, eikä tule sitten niin paljon valituksia harjaamattomuudesta?

Mutta niillä runsaimmin liikutuilla kaduilla se harjaus näkyisi kaikkein suurimmalle joukolle ihmisiä. Se että harjaillaan sattuman varaisesti sieltä täältä ei tuo yhtä suurta näkyvyyttä kuin se, että harjataan kaikkein eniten käytetyillä kaduilla.

rhubarb
05.04.2011, 22.01
Mutta niillä runsaimmin liikutuilla kaduilla se harjaus näkyisi kaikkein suurimmalle joukolle ihmisiä. Se että harjaillaan sattuman varaisesti sieltä täältä ei tuo yhtä suurta näkyvyyttä kuin se, että harjataan kaikkein eniten käytetyillä kaduilla.

Kyse ei ole edes siitä, vaan ihan samallakin kadulla saattaa olla harjaamattomia (tai auraamattomia) pätkiä…

Polla
05.04.2011, 22.05
Se voi olla että osittain noiden klv:n harjaus on jyvitetty kiinteistöistä huolehtiville huoltofirmoille kanta-kaupungissa, sen verran kirjavaa firmaa on näkynyt harjan varressa että selittäisi miksi on niin hajanaista

Prinsessa
05.04.2011, 22.08
Oli joo, aamusta jo aloittivat. Äsken olikin jo homma melko pitkällä. Pohjoisen suunnalla(Niipperissä) oli myös lakaistu. Meinasi tuolla Leppävaarassa ihan jännäkakka tulla, kun alamäessä polkemisen lopettaminen ei saanutkaan jo totuttua vauhti seis -efektiä aikaan, vaan vapaallakin vauhti kiihtyi vaarallisen kovaksi :eek:.



*reps ja kops* Samaa mäkeä kun viiletetään, niin vähän sama "ongelma" :D
Poljin tänään töihin auringon siivittämänä vaihtoehtoreittiä Niipperi-Järvenperä-Bemböle-Leppävaara, 6km pidempi kun ns. lyhin reitti. Huonossa hapessa oli tuon tuosta väli Bemböle-Viherlaakso-Leppävaara. Lepuskin ydin oli sitten jo harjattu ja tossissaan myös täällä perähikiä-Espoossa Niipperissä oli lakasukoneet käyny päivän aikana :eek:

Mutta on se vaan hiano fiilis, kun rengas rullaa harjatun asfaltin päällä :cool:

Risto Koivunen
05.04.2011, 22.16
Kantakaupungissa tosiaankin tuo jalkakäytävien hoito on nakitettu kiinteistöille, eli jokaisen kiinteistön tehtävänä on putsata vain oma edusta. Eli jos jokainen kiinteistö tilaa erikseen sen oman edustan putsauksen, niin katu puhdistuu pätkittäin. Tuollaisen pätkittäin putsailemisen taloudellista järkevyyttä voi sitten itse kukin laskeskella - järkevämpää varmaankin olisi hoitaa koko homma keskitetysti.

Eipä sen puoleen että kantakaupungin ulkopuolellakaan olisi asiat ihanteellisesti, kun huoltovastuita on ulkoistettu ja pilkottu pieniksi paloiksi. Ja taitaa olla ne Starankin putsaamat alueet olla pilkottu pieniksi osiksi joiden välillä ei koordinaatio oikein toimi.

Tuloksia saattoi talvella seurata esimerkiksi junaradan Rautatieasema-Leppävaara varressa, jossa kunnossapidon taso vaihteli eri osuuksien välillä aika kirjavasti - tosin taisi olla niin että mitä kauemmas Helsingistä tultiin, sitä huonommassa kunnossa reitti oli.

Lisäys: pyöräteiden (niin erillisten, jalkakäytävän kanssa rinnakkaisten kuin jalkakäytävän kanssa yhdistettyjen) talvikunnossapito kuuluu kaupungille, myös kantakaupungissa. Eli tuo kiinteistöjen huoltovastuu koskee talvikunnossapidon suhteen vain pelkkiä jalkakäytäviä.

kervelo
06.04.2011, 09.00
Paippisissa, noin 500 m Moottorikahvilan pohjoispuolella on taas kevättulva noussut tielle. Eilen iltapäivällä lammikon läpi pystyi kyllä vielä kilpurilla ajamaan.

Köli
06.04.2011, 09.39
ja tossissaan myös täällä perähikiä-Espoossa Niipperissä oli lakasukoneet käyny päivän aikana :eek:


Toi oli positiivinen yllätys töistä kotiinpäin tullessa. Nyt aamusella tein hiukan tutkimusta työmatkalla Niipperi -vihdintie -munkka -hietsu -keskusta reitillä, ja noin aavistuksen reilu puolet on harjattu.
Niipperi-konala pätkä on kokomatkaltaan harjattu ja siitä eteenpäin satuunaisia pätkiä.
Jääkohdat on enää murto osa eilisestä, joten täytynee suosiolla nastat vaihtaa vaikka jo välikelin renkuloisiin :D

Konalan suoralla ajattelin vaihtaa normaalia aikaisemmin puolta, kun sattui valot kohdalle sopivasti -> virhe! Siellä olikin pyörätie poikki ilman mitään ennakko merkintää, kaivinkone ja kuorma-auto tukki tien ja pientareilla oli työmaa-aidat, nice.

Kemmi
06.04.2011, 10.31
Eilen ku tuli autolla suhailtua aika paljon, niin meinasin monta kertaa ajaa ojaan ja vastaan tulevan kaistalle, koska katse oli tiukasti pyörätiessä. Ei pystynyt uhtään keskittymään ajamiseen kun oli vaan pakko tuijottaa pyöräteitä, että onko harjattu ja mistä kohdin. :D

Ski
07.04.2011, 07.14
eka rengasrikko ...

Prinsessa
07.04.2011, 08.12
Toi oli positiivinen yllätys töistä kotiinpäin tullessa. Nyt aamusella tein hiukan tutkimusta työmatkalla Niipperi -vihdintie -munkka -hietsu -keskusta reitillä, ja noin aavistuksen reilu puolet on harjattu.
Niipperi-konala pätkä on kokomatkaltaan harjattu ja siitä eteenpäin satuunaisia pätkiä.
Jääkohdat on enää murto osa eilisestä, joten täytynee suosiolla nastat vaihtaa vaikka jo välikelin renkuloisiin :D



Meitä perähikiä-espoolaisia pyörii täällä aika paljon :D

Suosittelen vaihtamaan ne renkaat, mullakin välikelin cc-renkaat alla nyt ja hyvin pärjää. Pari hassua jää/sohjo-paikkaa on työmatkalla ja niistä selviää kyllä noilla ihan hyvin. Rullaavuus on vaan mukava ominaisuus ;)

Jännä, miten kaipaankaan sitä ns. helppoa Vihdintien reittiä Lassilaan, kun nyt työpaikan siirtymisen vuoksi suhaan Leppävaaraan. Oih ja voih, liikaa liikkujia klv:llä :p

Köli
07.04.2011, 09.54
Meitä perähikiä-espoolaisia pyörii täällä aika paljon :D

Suosittelen vaihtamaan ne renkaat, mullakin välikelin cc-renkaat alla nyt ja hyvin pärjää. Pari hassua jää/sohjo-paikkaa on työmatkalla ja niistä selviää kyllä noilla ihan hyvin. Rullaavuus on vaan mukava ominaisuus ;)

Jännä, miten kaipaankaan sitä ns. helppoa Vihdintien reittiä Lassilaan, kun nyt työpaikan siirtymisen vuoksi suhaan Leppävaaraan. Oih ja voih, liikaa liikkujia klv:llä :p

Niin täytyy vaihtaa ja siitähän seuraa jo seuraava ongelma(tosin taitaa olla positiivinen ongelma), laittaako tohon rospuuttovehkeeseen jotkut vanhat nahkat varaston perältä.
Vai sijoittaako pyörän hinnan uusiin? Silloin tosin pääsis taas vähän kaupoille :)

Tuo vihdintie on mukava, siellä ei juuri koskaan ole ketään.

rhubarb
07.04.2011, 20.21
http://mypi.cx/ao.jpg

http://i384.photobucket.com/albums/oo283/chris87xj/Bumps/picarddoublefacepalm.jpg

Risto Koivunen
07.04.2011, 20.25
Tuossa on kyllä hiekanpoistaja ollut hieman huolimaton, kun on näköjään vahingossa poistanut hieman hiekkaa pyörätien puoleltakin!

thomas_s
07.04.2011, 21.37
Voisiko joku käydä putsaamassa vanhan Turuntien klv:n Bemböleen asti. Pitäisi viikonloppuna lähteä ulkoilluttamaan maantiepyörää. Viime vuonna oli Turuntie melko aikaisessa vaiheessa puhdistettu.

Tänään oli muuten vuoden parhaat sohjot Munkkiniemen puistossa. Aika hauskaa oli ajella siitä läpi.

Markku Janne
07.04.2011, 22.44
Tänään oli muuten vuoden parhaat sohjot Munkkiniemen puistossa. Aika hauskaa oli ajella siitä läpi.
:cool: Pitäähän sitä ottaa talven jämistä kaikki irti! Vielä löytyy vanhaa hiihtolatua ja helvetinperunapeltoa vaikka millä mitalla!

Risto Koivunen
07.04.2011, 23.07
Helsingin keskuspuistossa on hauska kohta Pirkkolan ja Paloheinän välissä, jossa jalankulkijat ja pyöräilijät joutuvat kulkemaan latua pitkin noin kymmenen metrin matkan. Ja siinä ladulla on tänä vuonna tietysti kunnolla lunta. Tänään oli jo pehmennyt niin hyvin se latu, että meni jo ihan puhtaaksi tunkkaamiseksi että siitä pääsi yli.

thomas_s
08.04.2011, 08.53
Melkein vuoden selvisin ilman rengasrikkoa mutta tänään aamulla tappajasepelin murunen lävisti uuden eturenkaan Leppävaarassa. Osasyynä oli liian korkea rengaspaine. Olin laittanut uusiin renkaisiin 3,5kpa painetta jotta asettuisivat hyvin vanteelle enkä ollut jaksanut vähentää painetta sopivaksi. Yleensä pidän renkaassa noin 2kpa (Racing Ralph 2,25" Snakeskin).

No onneksi vaihto sujui helposti eikä edes satanut vettä. :)

Kivelae
08.04.2011, 09.05
Double Facepalm..


Tuota samaa äimistelin Herttoniemessä alkuviikosta, nätisti oli jalankulkupuoli putsattu ja lakaistu pyöräkaistan puolelle..

Niki9
08.04.2011, 11.40
eka rengasrikko ...
Ja toka samana aamuna:mad: olisko kannattanut tarkistaa päällyskumi ekan jälkeen :eek:

Prinsessa
08.04.2011, 19.40
Kevään ensimmäinen Tour de Bodom takana. 24,4km tulee kotiovelta kotiovelle matkaa. Oli välillä aika karussa kunnossa reitti routavaurioiden takia, mutta kyllä sen ympäri suhasi. Keskari tais huidella n.23km/h ja keskisyke 155 :eek:
Ei se kunto olekaan ihan niin hyvä kun mä talven työmatka-ajon jälkeen ajattelin :rolleyes:

Kaks kertaa pääsin jo nostamaan lapastakin, samalle sedälle. Hei vaan sinä mustalla cc:lla matkalla ollut :D

Ja vaikka Hesarissa asti on Espoon katuharjauksen aloituksesta kirjoitettu, niin ei niitä harjoja kyllä ollut yhtäkään vielä liikkunut akselilla Punametsä-Pakankylä-Oittaa-Bemböle-Röylä.

Tomsson
08.04.2011, 19.58
Pyöräily korkattu jälleen parin vuoden totaalitaon jälkeen.
Aamulla lunastin Matkahuollosta saapuneen Focus Maresin. Monen tunnin säätämien jälkeen pakkohan se oli raapia kaapista esiin edes jonkinlainen fillariasu mallia kootut kokoelmat, ettei sentään farkuissa lähde sotkemaan. Onneksi oli sen verran villi setti ettei kukaan ainakaan tunnistanut :p
Seuraava keikka lieneekin kohti vaateosastoa :o

Kevyt ensipuraisu, olisko reilut ~12km tullu rulattua auringonlaskua vasten ja olihan se makiaa. Pyörä vaan menee liian lujaa kuntoon nähden :seko:
Ikäviä kohtia paikat joissa sulavesi valuu tien yli. Pakko pudottaa vauhti täysin pois, ettei ole kuraa hampaiden välit täynnä. Taakse sain kuitenkin jonkinlaisen kaaren nippusiteillä kiireessä viritettyä ennen ajoa.

Onneks nappasin taskuun mukaan korvatulpat. Muutaman kilsan jälkeen ne saikin taas tökkiä korvakäytäviin kun kylmä viima alkoi vihloa. Olis ollu muuten tuskaisia kilometrejä.

Ja joo, ei mennyt vielä tuolla matkalla selkärankaan noi käyris Shimanot. No ehkä nekin siitä..

VPR
08.04.2011, 23.05
Suosittelen kypäränaluspipoa, korvatulpat eivät ole kestävä ratkaisu.

rhubarb
08.04.2011, 23.09
Näillä lämpöasteilla panta on vielä parempi, buffi tai ihan oikea WindStopperi tms. Sitten kun vielä vähän lämpenee, käytän ihan nappikuulokkeita (musiikilla tai ilman).

Kemmi
08.04.2011, 23.18
Mielenkiintosia noi alikulkutunnelit. Jännä täräyttää slickseillä täysillä sohjoon/jääpatjalle.

Tomsson
08.04.2011, 23.26
Suosittelen kypäränaluspipoa, korvatulpat eivät ole kestävä ratkaisu.

Mitä tämä tarkoittaa? Noihan kestää ainakin tuhat vuotta, jotain vaahtomuovia kun ovat :)

Mutta joo, olihan mulla ohkanen pipo kypärän alla, mutta kyllä se kylmä viima siitä jostain välistä sinne korvakäytävään suhisee.

Korvatulpat, eli pehmeät Earit on kyllä melkoiset mukavat, ihan tuntuu kauttaaltaan olo lämpimämmältä niiden kanssa, mutta skarpimpana niiden kanssa saa olla, kun ei kuule esim takaa tulevaa liikennettä niin kaukaa.
Mulla on tosin tuossa tuollaiset parin sadan euron valetut korvatulpat. Ne päästää "normaaleja" ääniä läpi. Taidankin niitä koittaa seuraavalla lenkillä.

Kunhan kelit on siellä +10c niin ei tarvi sitten enään kikkailla.

Risto Koivunen
09.04.2011, 00.43
Näillä lämpöasteilla panta on vielä parempi, buffi tai ihan oikea WindStopperi tms.

Nyt on jo sen verran lämmintä, että ei ole juuri tullut otettua pipoa mukaan ulos mennessä. Kaulan ympärille kevyt putkikauluri, ja pään yläosan suojaksi toinen kypärän alle.

jjyrki
09.04.2011, 08.09
Kaartelin eilen kahta puolen Kehä III:sta, sielon hienoja lammikoita joista tulee kohta komiasti kalaa. Tänään Tuusulanjärven kierto.

Kivelae
09.04.2011, 11.17
eka rengasrikko ...

+1

Prinsessa
09.04.2011, 16.54
Mielenkiintosia noi alikulkutunnelit. Jännä täräyttää slickseillä täysillä sohjoon/jääpatjalle.

Todellakin +1!

Toivonut vaan, ettei kukaan tule vastapalloon :rolleyes:

kolistelija
09.04.2011, 17.16
Kävin ulkoiluttamassa vaimoani puolitoista tuntia. Hyvinhän pohjoishelsinki on hoidettu, pärjäsimme vain yhdellä u-käännöksellä ja matkaa tuli 25km. Pyörät kurassa ja hymyt naamalla mentiin. Tuuli oli sen verran kovaa että puoliso oppi peesaamisen alkeet ja käsimerkit alta aikayksikön. :)

Onceagain
09.04.2011, 18.33
Pikainen pyörähdys Bodomin ympäri, kauden starttipolkaisun hengessä... ihan hyvältä tuo näytti kun ajotietä ajeli, tosin eipä olisi pyörätielle ollut asiaa slickseillä. Kausi siis avattu ja uudet bibsit korkattu, yes!

Risto Koivunen
09.04.2011, 18.36
Huomenna taitaa olla aika ottaa kesäkengät käyttöön, alkaa olla jo sen verran kivat kelit.

Smo
09.04.2011, 19.01
Mielenkiintosia noi alikulkutunnelit. Jännä täräyttää slickseillä täysillä sohjoon/jääpatjalle.

Joskus niissä saattaa olla puolikin metriä vettä :seko:

Ropples
09.04.2011, 19.54
Joskus niissä saattaa olla puolikin metriä vettä :seko:

Tai sitten sukellusvarusteet. Näin ainakin perniössä maantien alikulkutunnelissa. Huomenna ei varmaan maantiellä pysty normaalit autot enää ajaa, kolmessa paikassa tänään noin 20cm syviä järviä jo.. Oli jännä kattoa kun joki oli noussut sillan rakenteisiin asti (siis siinä missä normaalisti on ilmaa alla).

Tais mennä OTksi

ketjunvenyttäjä
09.04.2011, 19.59
Tällaisiakin ilmiöitä keväällä: http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/satoja_kiloja_jaata_romahti_tielle/

Tuossa kohdassa tuo oli kyllä odotettavissa. Toivottavasti tulevaisuudessa louhitaan ne kalliot siittä vähän loivemmaksi.

Risto Koivunen
09.04.2011, 20.24
Aikamoisia lammikoita oli tosiaan eilen havaittavissa, Vihdintien reunalla Paperitien risteyksessä oli parikymmentä senttiä syvä ja iso lammikko. Kaupungin porukat olivat käyneet siinä korottamassa KLV:tä karkealla soralla, joten siinä pääsee onneksi kuivin jaloin ohi kun vähän kiertää - autot sen sijaan joutuvat ajamaan lammikosta läpi.

pmw
10.04.2011, 02.50
Tänään tuli poljettua 10km. Hiekka pöllysi mutta kuivaa oli. Ensimmäiset kunnon villaroinnit..Kamala tuuli vain. Ehkä se tästä.

Coera
10.04.2011, 12.17
Maantiekauden rauhallinen avaus Nurmijärven suunnalla (eli autolla sinne välttääkseni hiekkaiset klv:t). Yksi tie (Kyläjoentie Kiljavalle) oli tulvan takia poikki, mutta uudelleenreityksellä selvittiin! Mahtava keli, paitsi mitä nyt aika navakkaa pohjoistuulta joka hidasti vauhdin välillä aika olemattomiin - siitä se kunto kasvaa :)

TaitettaVille
10.04.2011, 12.41
Maantiekauden rauhallinen avaus Nurmijärven suunnalla (eli autolla sinne välttääkseni hiekkaiset klv:t). Yksi tie (Kyläjoentie Kiljavalle) oli tulvan takia poikki, mutta uudelleenreityksellä selvittiin! Mahtava keli, paitsi mitä nyt aika navakkaa pohjoistuulta joka hidasti vauhdin välillä aika olemattomiin - siitä se kunto kasvaa :)

Mekin kävimme Kyläjoentietä ihmettelemässä tamdemilla. Juuri ennen kuin käännyimme tielle, sieltä tuli maantiefillaristi siniseen ajopaitaan/takkiin sonnustautuneena. Ettet vaan ollut sinä?

Prinsessa
10.04.2011, 14.21
Vihdoin ja viimein sain oikeat polkimet fillariin! Oli ihan pakko käydä heittämässä pieni testilenkki, vaikka kuinka itselleni lupasin pitää tänään välipäivän :o. Mutta ei mun mielestä 12km lenkkiä lasketa :rolleyes:

Samalla keveni ajovarustus takista pitkään ajopaitaan (alla tosin lämpökerraston pitkä paita), housuista lähti yksi kerros välistä pois ja hanskat vaihdoin kepeempään kevät/syksy-malliin. WHAT A FEELING!!! :cool:

ps. Tuuli oli ihan per-C:stä.

HMK
10.04.2011, 15.35
Maantietkin on jo niin kuivia, että voisi vaikka maantiepyörää käyttää. Harmi vaan, kun sinne päästäkseen joutuisi rypemään kurassa. Parempi vielä pysyä hetken aikaa kakkosluokan kalustosssa. No kumminkin pari 30-40km lenkkiä viikonlopun saldona. Pölyä ja tuulta tarpeeksi.

Muko
10.04.2011, 15.39
Piti käydä testaamassa toisenkin pyörän toimivuus, kevyt 17 km lenkki 90-luvun teräs(maantie)pyörällä Munkkiniemen suuntaan.

Menomatka meni yllättävän kevyesti, mutta sitten Seurasaaren kohdalla takaisinpäin kääntyessä selvisi mistä oli kyse - tasaisen navakka myötätuuli oli siivittänyt matkaa. :) Sitten kun vielä Munkkiniemen puiston hiekkatiet olivat kiinnostavasti sohjossa, jossa ei suhteellisen sileillä 28-millisillä renkailla päässyt mihinkään, oli kotimatka melkoisesti pidemmän tuntuinen.

Ei se mitään, tästä se lähtee. Kohta voi taas siirtyä pyörään pääasiallisena kulkuvälineenä, ja parin viikon päästä varmaan polutkin alkaa olla ajokunnossa. Pääsee testaamaan sitä kolmattakin pyörää sitten taas.

Risto Koivunen
10.04.2011, 16.44
Tänään oli liikkeellä jo yllättävän paljon kevätpyöräilijöitä - siis sellaisia jotka näyttävät ottaneen fillarin ulos ensimmäistä kertaa koko vuonna. Kaikkein nuorimmat tosin näyttivät siltä, että saattoivat olla ensimmäisiä kertoja elämässään fillarin selässä.

Itse tuli otettua kesäkengät käyttöön. Talvikenkiä ei ihan vielä uskalla arkistoida, kun voi tulla vielä jonkin verran yöpakkasia.

Coera
10.04.2011, 17.14
Mekin kävimme Kyläjoentietä ihmettelemässä tamdemilla. Juuri ennen kuin käännyimme tielle, sieltä tuli maantiefillaristi siniseen ajopaitaan/takkiin sonnustautuneena. Ettet vaan ollut sinä?

Juu, vaaleansininen takki ja valkoinen fillari. Kolme maantiefillarilla liikkeellä olevaa bongasin itse joten sekaantumisen vaara ei vielä liene kovin suuri ;-)

Se unohtui sanoa, että tiet aika hyvässä kunnossa ja kuivia, paitti klv:t ja tuo mainittu tulvan katkaisema tie. Vaan onhan se vähän hoopoa ajella pyörä kontissa motaria 15 minsaa että pääsee pikkuteille ajamaan.. Kait se muutamassa viikossa sitten.

tchegge_
10.04.2011, 17.54
Aikamoisia lammikoita oli tosiaan eilen havaittavissa, Vihdintien reunalla Paperitien risteyksessä oli parikymmentä senttiä syvä ja iso lammikko. Kaupungin porukat olivat käyneet siinä korottamassa KLV:tä karkealla soralla, joten siinä pääsee onneksi kuivin jaloin ohi kun vähän kiertää - autot sen sijaan joutuvat ajamaan lammikosta läpi.
Eilen ajoin itsekin siitä kuolemanmarssin päätteeksi, päätin kiertää sen pikku polun kautta, harvemmin on tarvinnut maantiepyörällä keulia mutalätäköiden yli. :)

pöökke
10.04.2011, 18.19
Kaivoin hybridin talviteloilta, pumppasin renkaisiin ilmaa ja öljysin ketjut. Kengät lukkoihin ja menoksi heti reippaaseen vastatuuleen. Tuntui kuin olisi ajanut tervassa vaikka tiedostikin kovan tuulen vaikutuksen ja tuli heti ikävä maasturiani jolla on jotenkin luonnollisempaa ajaa hieman hiljempaa ja rennommin. Kun pääsi myötätuuleen, meininki muuttui luonnollisesti vauhdikkaammaksi ja loppumatkasta alkoi taas yhteiselämä jossain määrin sujumaan retkifillarinkin kanssa.
Sen verran kalsa maku tästä kevään ensi jälleennäkemisestä kuitenkin jäi, että huominen työmatka mennään maasturilla ja lämmitellään suhdetta hybridiin myöhemmin lisää.

Risto Koivunen
10.04.2011, 19.20
Vihdoin ja viimein sain oikeat polkimet fillariin!

Kannattaa varautua siihen, että noihin jää aikaa myöten koukkuun.

Viime vuonna kokeilin samoihin aikoihin vuodesta ensimmäistä kertaa lukkopolkimia. Alkuvaikutelma ei ollut mitenkään tajuntaa räjäyttävä, mutta mitä enemmän noilla tuli poljettua niin sitä enemmän niistä alkoi tykätä. Nyt ei varmaankaan osaisi ajaa ilman.

Vinkki: kannattaa alkaa hiljalleen laittaa rahaa säästöpossuun, että voit käydä syksyllä hakemassa kaupasta talvipyöräilykengät.

Prinsessa
10.04.2011, 21.21
Kannattaa varautua siihen, että noihin jää aikaa myöten koukkuun.

Viime vuonna kokeilin samoihin aikoihin vuodesta ensimmäistä kertaa lukkopolkimia. Alkuvaikutelma ei ollut mitenkään tajuntaa räjäyttävä, mutta mitä enemmän noilla tuli poljettua niin sitä enemmän niistä alkoi tykätä. Nyt ei varmaankaan osaisi ajaa ilman.

Vinkki: kannattaa alkaa hiljalleen laittaa rahaa säästöpossuun, että voit käydä syksyllä hakemassa kaupasta talvipyöräilykengät.

Mulla oli vanhassa maasturissa noi samat polkimet kiinni ja nyt ne siirrettiin talviajo-flättien tilalle vihdoin ja viimein. Mä olen niin kaivannut tota oikeanlaista polkemista. Koko talven ja varsinkin nyt kevään on häirinnyt se hillitön etureisitunkkaus. Mutta eka talvi ajossa, niin en uskaltanut mennä klosseilla, kun kaikki oli vielä niin uutta ja jännää :p

Ensi talvena asia on aivan eri, kun tietää vähän mihin päänsä tunkee ja tasapainokin saattaa olla kehittynyt :D

ps. Saa laittaa aika paljon ropoja jemmaan, jos haluan talviajokenkien lisäksi kunnon WS-ajoasun, kesäkenkien neopreenilämmittimet/kurasuojat syyskeleille, ws-aluskerraston jne. Kesäkauden kamoista puhumattakaan :rolleyes:

TuH
11.04.2011, 13.48
Ooh, Hesarin ennuste povaa etelään todellista kevätpyöräilyn kulta-aikaa: PE 9°, LA 10°! http://www.hs.fi/saa/

Risto Koivunen
11.04.2011, 13.56
Ilmatieteen laitoksen sivujen mukaan voi tulla kanssa yöpakkasia noiden iltapäivähelteiden vastapainoksi.

Prinsessa
11.04.2011, 19.59
Ilmatieteen laitoksen sivujen mukaan voi tulla kanssa yöpakkasia noiden iltapäivähelteiden vastapainoksi.

Eli jätämme aamulenkin väliin, juomme aamukahvit rauhassa ja näemme sitten iltapäivästä joko Tour de Bodom-Velskola akselilla tai Klaukkala-Nurmijärvi tms. :cool:

Jos noi kelit alkaa nyt olemaan tuollaisia, niin mullahan tulee kiire hommata se toinen takapakka noille toisille kiekoille :eek: Maantiegummithan tuolla pitää olla jo!

Risto Koivunen
11.04.2011, 20.11
Jos noi kelit alkaa nyt olemaan tuollaisia, niin mullahan tulee kiire hommata se toinen takapakka noille toisille kiekoille :eek:

Jos vaikka koukkaisit huomenna kotimatkalla Sellon pyörän kautta katsomassa löytyisikö sieltä sopivaa pakkaa hyllystä:

http://www.sellonpyora.fi/tuoteryhma/29


Tänään sai muuten ihailla sitä legendaarista keväistä katupölyä ihan keuhkojen täydeltä, kun pariin päivään ei ole kauheasti satanut. Ajelin melko rauhallisen kadun vartta, paikka ei näyttänyt mitenkään erityisen pölyiseltä mutta ohi ajanut rekka nostatti silti aika valtaisan pölypilven!

Prinsessa
11.04.2011, 20.21
Jos vaikka koukkaisit huomenna kotimatkalla Sellon pyörän kautta katsomassa löytyisikö sieltä sopivaa pakkaa hyllystä:

http://www.sellonpyora.fi/tuoteryhma/29


Tänään sai muuten ihailla sitä legendaarista keväistä katupölyä ihan keuhkojen täydeltä, kun pariin päivään ei ole kauheasti satanut. Ajelin melko rauhallisen kadun vartta, paikka ei näyttänyt mitenkään erityisen pölyiseltä mutta ohi ajanut rekka nostatti silti aika valtaisan pölypilven!

Eli töistä lähtiessä vaan mäki alas ja oon melkein perillä :p
Voisin sieltä käydä kans kysymässä pikkupumppua tonne reppuun, kiitos muistutuksesta!

Tänään juu sai hampaat narskumaan taas kivasti kotimatkalla, aamusta selvisi ilman hiontahoitoa.

Polla
12.04.2011, 17.10
kolme kertaa tullut nyt ajettua ulkona ja voi jeesus tota kuran määrää mitä pyörään tarttuu. Joka lenkin jälkeen olen joutunut raamin ohella kejut ja pakan todella huolellisesti pesemään erikoisaineella kun hiekka oikein rahisee kun kampia pyöräyttää pelkän vesi käsittelyn jälkeen. Kuluvat pian turhan nopeasti loppuun.

Taitaa maantiepyörä vielä pari viikkoo seistä sisällä, ei oo järkee näillä keileillä sitä ulkoiluttaa.

alli
12.04.2011, 17.37
Työmatka- ja yleensäkin pyöräilykausi aukeni vasta tänään. En ollut ajanut neljään kuukauteen yhtään ja tuntui aluksi tosi oudolta - ei useampaan vuoteen ole ollut näin pitkää taukoa.

Mutta, onhan se kiva palata normaaliin :).

Työmatkareitillä oli yksi vanha omakotitalo rouhaistu puolikkaaksi, toinen isompi rakennustyömaa taas oli edennyt huomattavasti. Vantaanjoki oli tulvassa ja ravintola Helsingen paikalla tyhjää... kyllä sitä aina jotain tapahtuukin ympäristössä.

x-arttu-x
12.04.2011, 18.55
Avataan foorumi omalta osaltani tässä topikissa:

Mopoikään asti tuli poljettua nuorempana mutta nyt muutaman (6) välivuoden jälkeen aloitan harrastuksen uudestaan. Nyt kun pyöräily ei ole pakollista, tuntuu se moninkertaisesti hauskemmalta kuin muistin!

Ensimmäinen lenkki oli 10km testiajoa pari viikkoa sitten, jonka jälkeen pyörään oli pakko saada sporttisempi satula ja polkimet - lokasuojat, kiinteä lukko ja jalka saivat lähteä.

Nyt noin sadan kilometrin jälkeen koukkasin paikallisen liikkeen (Pyöristi) kautta ja hankin sliksirenkaat, vähän jännittää päästä kokeilemaan. Toivottavasti tämä ei ole vain alkukevään huumaa, kun tekee jo toista kertaa päivän aikana mieli polkemaan! Varsinkin kun motorisoitukin versio löytyisi.

TuH
12.04.2011, 19.22
kolme kertaa tullut nyt ajettua ulkona ja voi jeesus tota kuran määrää mitä pyörään tarttuu. Joka lenkin jälkeen olen joutunut raamin ohella kejut ja pakan todella huolellisesti pesemään erikoisaineella kun hiekka oikein rahisee kun kampia pyöräyttää pelkän vesi käsittelyn jälkeen. Kuluvat pian turhan nopeasti loppuun.

Taitaa maantiepyörä vielä pari viikkoo seistä sisällä, ei oo järkee näillä keileillä sitä ulkoiluttaa.

Missä oikein ajat? Palasin itse juuri Veikkola-lenkiltä, enkä voi väittää, että maantiefilo olisi ollut sen jäljiltä mitenkään erityisen kurainen. Ruikin juomapullollisella vettä pyörän puhtaaksi ja that's it.

Satunnaisia sulamispaikkoja lukuunottamatta maantiet "tuolla ulkona" ovat täysin kuivia, ihan pölyisyyteen asti.

Risto Koivunen
12.04.2011, 19.46
Ikään kuin tuo hiekka ei tekisi riittävän ikävää jälkeä ketjuille, on Helsingin rakennusvirasto päättänyt ryhtyä käyttämään kalsiumkloridiliuosta pölyn torjuntaan. Taitaa tehdä taas höpöä jos tuota onnistuu saamaan kunnon annoksen ketjuihin.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/katupolya_hillitaan_suolaliuoksella/

Ei tee mieli yhtään luopua lokasuojista, vaikka pahin kuravaihe onkin jo ohi.

Itse vähensin omaa katupölyn tuotantoani vaihtamalla arkihybridin nastarenkaat kesärenkaisiin. Kohta uskaltanee jo putsata nastarenkaat ja siirtää ne arkistoon viettämään hyvin ansaittua kesälomaa.

kolistelija
12.04.2011, 19.56
Ikään kuin tuo hiekka ei tekisi riittävän ikävää jälkeä ketjuille, on Helsingin rakennusvirasto päättänyt ryhtyä käyttämään kalsiumkloridiliuosta pölyn torjuntaan. Taitaa tehdä taas höpöä jos tuota onnistuu saamaan kunnon annoksen ketjuihin.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/katupolya_hillitaan_suolaliuoksella/

Ei tee mieli yhtään luopua lokasuojista, vaikka pahin kuravaihe onkin jo ohi.

Itse vähensin omaa katupölyn tuotantoani vaihtamalla arkihybridin nastarenkaat kesärenkaisiin. Kohta uskaltanee jo putsata nastarenkaat ja siirtää ne arkistoon viettämään hyvin ansaittua kesälomaa.
En ymmärrä miksi pölyntorjunnalla pitäisi olla väliä KLV:llä. Niillehän tuota kammottava mössöä tungetaan. :seko:

*J*
12.04.2011, 22.51
Kevätkausi virallisesti korkattu; ensimmäinen päivä tälle vuodelle shortsivarustuksella! On tää talvipyöräilyn jälkeinen "talvirasva" melkoisen lämmittävää ihon alla vaikka sitä ei olisikaan kuin millimetri.. LoL. Viime viikolla jo kertaalleen pusakan hihat kyynärvarsista taitettu, mut shortsit tänään.

Polla
12.04.2011, 22.55
Missä oikein ajat?

no eilen esimerkiksi sörnäinen-herttoniemi-viikki-pasila-haagan liikenneympyrä-leppävaara-pasila-sörkkä. Ja sunnuntaina helsinginkatu-mannerheimintie-vihdintie-kehä III-vantaankoski-hämeenlinnanväylä-mannerheimintie-helsinginkatu.

mä oon niin huonossa kunnossa sairastelun jälkeen että mä voin vaan haaveilla maantielenkeistä, siirtymää maantienlaitaan on vähintään 20 km (ihan sama minne suuntaan) ja nyt 40 km lenkki tekee tiukkaa. Eli mä vaan pyörin täällä lähialueilla :( kuraa ja hiekkaa on älyttömästi ja vaikka pystyisin heittään pitkän lenkin niin 40 yhteensä siirtymiä altistaa pyörää jo semmoiselle kuraantumiselle siirtymillä että ei kannata. varmaan kaks viikkoa ennen kun tiet on kunnossa itestäni puhumattakaan.

harmi kun ei oo kameraa, olisin voinu napsasta kuvan. Ihan kuin olisin ollut jossain crossi lenkillä :o

Risto Koivunen
12.04.2011, 23.26
Kevätkausi virallisesti korkattu; ensimmäinen päivä tälle vuodelle shortsivarustuksella!

Tämä on jo aika reipasta! :eek:

Itse en ole erityisen palelevaa sorttia, mutta silti taitavat pysyä pitkät housut jalassa siihen asti kunnes lämpötila alkaa olla lähempänä +15 C.

TuH
12.04.2011, 23.38
mä oon niin huonossa kunnossa sairastelun jälkeen että mä voin vaan haaveilla maantielenkeistä, siirtymää maantienlaitaan on vähintään 20 km (ihan sama minne suuntaan) ja nyt 40 km lenkki tekee tiukkaa. Eli mä vaan pyörin täällä lähialueilla :( kuraa ja hiekkaa on älyttömästi ja vaikka pystyisin heittään pitkän lenkin niin 40 yhteensä siirtymiä altistaa pyörää jo semmoiselle kuraantumiselle siirtymillä että ei kannata. varmaan kaks viikkoa ennen kun tiet on kunnossa itestäni puhumattakaan.

Oletko miettinyt, että voisit tilanteessasi lyhentää siirtymiäsi julkisilla? Itäänpäin pääsisit metrolla melkein Sipoon rajalle ja lännessä lähijunilla Kauklahteen tai Kirkkonummelle. Esimerkiksi Kauklahden asemalta ei tarvitse polkea kuin minuutteja ja olet jo peltojen keskellä.

pekkajaa
13.04.2011, 07.54
ensimmäinen päivä tälle vuodelle shortsivarustuksella!

Aika reipasta +1

Eilen meinas kyllä tulla vilunväristykset kun vastaan tuli joku raaka-Arska lyhyissä ajohousuissa Kannelmäen Prisman lähettyvillä, lämpötila tais olla siihen aikaan korkeintaan jossain viiden asteen kieppeillä :eek:

Polla
13.04.2011, 08.18
Oletko miettinyt, että voisit tilanteessasi lyhentää siirtymiäsi julkisilla? Itäänpäin pääsisit metrolla melkein Sipoon rajalle ja lännessä lähijunilla Kauklahteen tai Kirkkonummelle. Esimerkiksi Kauklahden asemalta ei tarvitse polkea kuin minuutteja ja olet jo peltojen keskellä.

en ole miettinyt, kun mä lähden lenkille niin periaate on se että ajan koko matkan enkä ala käyttämään julkisia. Ja 40 km lenkit on surkeita matkan pituuden ja mun omien nopeuksien puolesta että sietääkin ajella lähimaastoissa.

kukavaa
13.04.2011, 08.27
emmä kyllä tajua kuinka tuolla fillari tulee niin likaiseksi, että ei 'kannata' edes ajaa. sulamis vedestä jotain skidii joo. aika erilaista silti kun talvella, kun fillari meni viikossa toisen väriseksi Kokonaan.
eri reitit ja käsitys paskasuudesta, kai?

jjyrki
13.04.2011, 09.00
Kurvattiin jälleen eilen Hindsbyn kierros zyklocrossareilla.

http://connect.garmin.com/activity/78808381

Itäväylällä / Uudella Porvoontiellä on vielä kevareilla hiekkaa mutta Massby-Hindsby jne tiet on ok. Jotain tuollaista sitten varmaan ajellaan HePon keskiviikkolenkeillä (niillä Viikin Prismalta lähtevillä).

Muaseuvulla oli ilmakin raikasta toisin kuin palatessa Tattarisuon kohdalla jossa autot nostivat karmeita pölypilviä.

kervelo
13.04.2011, 09.05
Kurvattiin jälleen eilen Hindsbyn kierros zyklocrossareilla.

http://connect.garmin.com/activity/78808381

Itäväylällä / Uudella Porvoontiellä on vielä kevareilla hiekkaa mutta Massby-Hindsby jne tiet on ok. Jotain tuollaista sitten varmaan ajellaan HePon keskiviikkolenkeillä (niillä Viikin Prismalta lähtevillä).

Muaseuvulla oli ilmakin raikasta toisin kuin palatessa Tattarisuon kohdalla jossa autot nostivat karmeita pölypilviä.

Uusi porvoontie on hienossa kunnossa ainakin Boxista itään, samoin kaikki sillä seudulla olevat muutkin maantiet.

alli
13.04.2011, 09.06
Itäänpäin pääsisit metrolla melkein Sipoon rajalle.

Melkein on toki suhteellinen käsite, mutta tuota rajaahan kyllä siirrettiin vuonna 2009 enempi itäänpäin ja metro toppaa vielä nykyisin Mellunmäkeen ;).

sakuvaan
13.04.2011, 09.20
Tämä on jo aika reipasta! :eek:

Itse en ole erityisen palelevaa sorttia, mutta silti taitavat pysyä pitkät housut jalassa siihen asti kunnes lämpötila alkaa olla lähempänä +15 C.

Häh, mä ajelin shortseilla -10c, tosin oli leg warmerssit mut kuitenkin.

Polla
13.04.2011, 11.45
emmä kyllä tajua kuinka tuolla fillari tulee niin likaiseksi, että ei 'kannata' edes ajaa.

Mä sanoin että mä en ulkoiluta maantiepyörää, cyclocrossaria kyllä. Että ajaa pystyyn, eri filolla vaan. En kai mä nyt mee mun uusia dura-acen palikoita mutaamaan :eek:

talvella toi mun crossari pysy puhtaampana kuin nyt. Lunta oli toki muttei hiekkaa joka on wittumaisempi putsata pois ketjuista ja pakasta. Syksyllä oli vielä hiekkasempaaa menoa muta sillon vedettiin hiekkatietä. Tää on niin siitä kiinni missä ajaa.

niin ja eilen ajoin ite shortsit+irtolahkeet. Oli lämmin keskellä päivää.

Risto Koivunen
13.04.2011, 14.24
Tänä aamuna oli kiva ajella Helsingin keskuspuiston hiekkateitä - olivat jo lähes kokonaan sulia, ja viileän yön jäljiltä eivät mitenkään pehmeitä tai kuraisia. Pyöräkään ei ole erityisen kurainen, kun on riittävän pitjät ja leveät lokarit.

Katupölykään ei tuolla häirinnyt, toisin kuin urbaanimmissa ympäristöissä.

Risto Koivunen
14.04.2011, 11.57
Hui kauhistus, nyt on sääennusteessa sunnuntaille povattu mahdollisesti jopa +13 C iltapäivälle pääkaupunkiseudulla!

Teemu Kalvas
14.04.2011, 14.51
Häh, mä ajelin shortseilla -10c, tosin oli leg warmerssit mut kuitenkin.

Tänä talvena kylmimmillään -30:ssa ajoin shortseissa. Shortsien päällä oli tosin useampi kerros muita vaatteita, en muista montako. Mutta alimpana oli shortsit.

(En ole ihan varma voiko tätä kutsua shortseissa ajamiseksi. (Tai itse asiassa olen.))

Jann
14.04.2011, 16.13
Vaaka näyttää niin mahdottomia lukemia, että mulla on maantiepyörä laitettuna oven viereen aamua odottamaan.

Kysymys kuuluukin, jotta kuinka monella kumin paikkauksella pääsen keskustasta Oulunkylään? Siitä uskoisin suoriutuvani työpaikalleni enintään yhdellä paikkauksella.

Reittiehdotuksia otetaan vastaan. Ajelen mielelläni autojen seassa liikennesäännöistä stressaamatta.

robink
14.04.2011, 16.21
Vaaka näyttää niin mahdottomia lukemia, että mulla on maantiepyörä laitettuna oven viereen aamua odottamaan.

Kysymys kuuluukin, jotta kuinka monella kumin paikkauksella pääsen keskustasta Oulunkylään? Siitä uskoisin suoriutuvani työpaikalleni enintään yhdellä paikkauksella.

Reittiehdotuksia otetaan vastaan. Ajelen mielelläni autojen seassa liikennesäännöistä stressaamatta.

http://www.fillarikellari.fi/index.php?np=4&md=41&sd=4106&item=4106-0150

Käyt tommosta ostamassa jostain, niin saat ehkä yhden rengasrikon koko kevään aikana.:cool:

Risto Koivunen
14.04.2011, 16.27
Reittiehdotuksia otetaan vastaan. Ajelen mielelläni autojen seassa liikennesäännöistä stressaamatta.

Jos ei jaksa siellä autojen kanssa liikennevaloissa istua, niin oletko harkinnut tuota junaradan vartta? Ainakin Pasilaan asti on putsattu sepeleistä, mitä nyt vähän on jäänyt siihen Linnunlaulun mäkeen.

Seikkailullisempi sielu voi tietysti aloittaa aamun kunnon intervalliharjoituksella Hämeentiellä.

Ski
14.04.2011, 19.08
eilen kumi puhki n:o 2

tempoilija
15.04.2011, 08.56
Harjuuhavaintoja torstailta:
Suurmetsäntie kertaalleen harjattu (=reunoilla irtosepeliä) välillä Jakomäen ympyrä - Tapaninvainiontien ympyrä.
Tapaninvainiontie harjattu ainakin ympyrästä Kehä I:lle, satunnaisia kymmenen metrin harjaamattomia pätkiä seassa.
Vanha Porvoontie harjattu ainakin Jakomäen ympyrästä Kehä3:lle, mutta Vantaan puolelta täysin harjaamatta.

kolistelija
15.04.2011, 08.57
Harjuuhavaintoja torstailta:
Suurmetsäntie kertaalleen harjattu (=reunoilla irtosepeliä) välillä Jakomäen ympyrä - Tapaninvainiontien ympyrä.
Tapaninvainiontie harjattu ainakin ympyrästä Kehä I:lle, satunnaisia kymmenen metrin harjaamattomia pätkiä seassa.
Vanha Porvoontie harjattu ainakin Jakomäen ympyrästä Kehä3:lle, mutta Vantaan puolelta täysin harjaamatta.
Samaan syssyyn voi todeta että ainakin eilen illalla jäi kuusikon mäki ajamatta kun tuota Kehän varren kelviä ei ole harjattu. Muuten täälläpäin on todella hyvin hoidettu. Pisteet harjaukoille siitä.

Jann
15.04.2011, 10.13
http://www.fillarikellari.fi/index.php?np=4&md=41&sd=4106&item=4106-0150

Käyt tommosta ostamassa jostain, niin saat ehkä yhden rengasrikon koko kevään aikana.:cool:

Mitenkä tuommosta käytetään?

Pääsin kuin pääsinkin tänne Tikkurilan kulmille ilman rengasrikkoja. Pari kertaa taluttelin. Ajoin rantatietä ja koskelantien ja Veräjänmäen suunnasta Oulunkylään.

Muuten oli kivaa, mutta vähän nolotti urheilijan Tamineissa ylämäissä, kun mummotkin polki ohi munamankeleillaan. Kaippa se kunto siitä taas kohenee. :cool:

Risto Koivunen
15.04.2011, 10.53
Mitenkä tuommosta käytetään?


Laitettaneen ulkorenkaan sisäpuolelle, jossa se suojaa sisärengasta ulkorenkaan läpi tulleilta pistimiltä.

Jann
15.04.2011, 11.08
Ok. Kiitos. Kokeillaan kun ehitään. Sen saa varmaan myös kätevästi irti, kun siltä tuntuu..?

Prinsessa
15.04.2011, 15.54
Reilun +11 asteen ja vapaapäivän kunniaksi oli pakko uhmata pikkuflunssaa ja lähteä nautinto-pk-lenkille aurinkoon. 46,5km tuli suhattua, välikahvit Bembölen kahvituvalla ja ehkä paras fiilis pitkään aikaan. :cool:

Tajusin vasta lenkin yli puolivälissä, että en laittanut aerodynamiikkaa ihan kohilleen lähdössä, kun unohdin työmatkalokarit paikalleen.

Oli erittäin mukava taittaa matkaa, jalat ja keuhkot olis jaksaneet vielä vaikka tunnin. Piti vaan kurvata kotiin hakeen lapset tarhasta :D

kolistelija
15.04.2011, 16.07
Tänään tuli ensimmäinen oikea pyöräilyfiilis. Tarkoitan siis sitä kun meno maistuu niin hyvin ettei millään tohdi kääntyä kotiinpäiin. Kausi alkakoon tästä päivästä kunnolla. :)

Tomsson
15.04.2011, 17.09
Otin tänään kevään toisen aloittelulenkin, eli totuttelulenkin. Ekalla 15km pätkälla tuli niin takapuoli helläksi että tänään riittävän parantumisjakson jälkeen temmoin vaan 11km, että tottuu loivasti ja jos vaikka huomenna kestäis mennä taas :P

Mukavaa alkaa olemaan, mutta näin rapakuntoisena tämän nykyisen kämpän pihaan ei niin vain lenkin jälkeen pääsekään. Riittävän kovaa nousua nimittäin pitkän matkaa ennen kuin kotipiha kutsuu. Eipä tartte erikseen yrittää ottaa loppumehuja lenkkien päätteeksi :D
Kiva sikäli nähdä, että kun kunto nousee niin miten noi mäet sitten lentää ylös. Hauska kuntoindikaattori kai.


http://maps.google.fi/?ie=UTF8&ll=61.387318,21.970081&spn=0,0.027874&z=16&layer=c&cbll=61.387233,21.969854&panoid=iraC_adczXEuKiQ3kqANdw&cbp=12,240.15,,0,-1.25

http://maps.google.fi/?ie=UTF8&layer=c&cbll=61.385294,21.965295&panoid=vyIog6pI4h2Z2WwGC38Gtg&cbp=12,275.03,,0,7.83&ll=61.385204,21.965121&spn=0,0.027874&z=16

alli
15.04.2011, 18.08
Ajelin Viikin Arboretumin hiekkateitä pitkin kotimatkalla sinivuokkojen bongaamisen toiveissa. Olikin aikamoista loskapatjaa vielä varjopaikoissa ja vuokot jäi näkemättä siinä sompaillessa. Olisko niitä ollutkaan edes.

Kyrdis
15.04.2011, 18.12
Eka lenkki tälle keväälle heitetty, oli kyllä hieman tuskainen parikymppinen pyöräteillä.. pyöräkin pesun tarpeessa ja ihmetellä pitää jos ei aamulla renkaat sohjota tyhjänä, oli semmoista sepeliä jossain paikoin vielä. Tämä tilannekatsaus siis Siilinjärveltä päin..

Prinsessa
15.04.2011, 19.05
Tänään tuli ensimmäinen oikea pyöräilyfiilis. Tarkoitan siis sitä kun meno maistuu niin hyvin ettei millään tohdi kääntyä kotiinpäiin. Kausi alkakoon tästä päivästä kunnolla. :)

+1. Meinas niin lähteä lapasesta toi pk-lenkki, kun myötätuuleen sai välillä huidella...sykkeet karkas välittömästi, kun alkoi kammet pyörimään samaan tahtiin mitä mieli ois tehny. Hillitsin itseni paria suoratempoa lukuunottamatta yllättävän hyvin. Lisää vaan itsekuria, niin kunto kiittää kuukauden päästä :D

Risto Koivunen
15.04.2011, 19.18
Itsellänikin lähti tänään vähän lapasesta, kun lähdin ajelemaan. Tavoitteena oli noin 70 kilometriä, mutta mittarissa oli kotiin saapuessa yli 100 kilometriä. Osa lisäkilometreistä kyllä johtuu pienen suunnistusvirheen tuomasta sakkolenkistä.

Bongasin myös ensimmäisen näkemäni shortseissa kulkevan pyöräilijän tänään alkuillasta, lämpötila oli tuolla hetkellä +9 C.

milan1
15.04.2011, 20.08
Joo kyllä on todella mukava päästä taasen kunnolla ulos polkemaan eikä tarvi pelätä et jäätyy.. muutamia 50km lenkkejä jo heitetty työmatkojen lisäksi ja aika kevyesti kulkee pyörä kun vertaa kahteen edellisvuoteen.. taitaa olla talven kuntoilut auttaneet tällaista perus kuntoilijaa

pöökke
15.04.2011, 20.39
Joo, muuten kulki tänään ku hirvi paitsi kurkku huutaa hoosiannaa kaikesta katupölystä.. no, nyt tulee parin päivän tauko, jospa se siittä taas lähtis henki kulkemaan.

Risto Koivunen
15.04.2011, 20.55
Pieni sade tekisi hyvää noille katupölyille, ei vaan kauheasti ole viiden päivän sääennusteessa mainintaa sellaisesta. Täytynee ryhtyä käyttämään nenäsumutetta.

ristopee
15.04.2011, 21.15
Huomisaamuksi foreca ennusti ainakin tänne Espooseen sadetta ja iltapäiväksi aurinkoa. Toivottavasti toteutuu.

Spica
15.04.2011, 21.33
Ei nyt aamupäiväksi espooseen toivottavasti, vaikka jotkut sitä taisi ennustella :)
Ensimmäinen lenkki huomenna, vihti-hki-vihti, turuntietä, joten espoo tulee testattua, mitä siellä kadulla vielä makaa, onko ruumiit jo siivottu pois katujyrien alta ;)

Risto Koivunen
15.04.2011, 21.52
Ilmatieteenlaitoksen ennustaja-etanat myöskin povasivat vielä pari päivää sitten pientä sadetta lauantai-aamulle, mutta tämän hetkisessä ennusteessa siitä ei ole mainintaa.

Helsingissä keskuspuiston hiekkatiet ovat vielä sentään sen verran kosteita, että sinne voi aina suunnistaa ajelemaan, jos muualla alkaa katupöly liiaksi ahdistaa.

*J*
15.04.2011, 23.40
Ajelin Viikin Arboretumin hiekkateitä pitkin kotimatkalla sinivuokkojen bongaamisen toiveissa. Olikin aikamoista loskapatjaa vielä varjopaikoissa ja vuokot jäi näkemättä siinä sompaillessa. Olisko niitä ollutkaan edes.

Ensi viikolla.. ensi viikolla! Pari päivää vasta ensimmäisistä leskenlehdistä.. Parhaimpina vuosina on voinut äitienpäivänä poimia jo kielojakin. Juuh, kukkia en kyllä osta, mutta luonnosta poimin pitkin kesää. Hiukan hankalahkot kelit olleet viimiset pari päivää; ei ihan shortseissa, mut pitkissäkin kuumottaa. Polvet toki suojaan shortseillakin. Sen verran hattumaisia kylmenneet nivelet...

Prinsessa
16.04.2011, 11.15
Joo, muuten kulki tänään ku hirvi paitsi kurkku huutaa hoosiannaa kaikesta katupölystä.. no, nyt tulee parin päivän tauko, jospa se siittä taas lähtis henki kulkemaan.

Katupölyn lisäksi lepän kukinta alkanut, joten siitepölyallergiaoireet päällä. Ja lievä flunssa. Jeah :cool:

Hampaissa narskui kivasti kotiin päästessä eilisen jäljiltä. Täytyy seuraavalla lenkillä koittaa ajaa tuppisuuna, eikä niinkuin eilen puolet lenkistä vieno hymy kasvoilla :rolleyes:

nuubiainen
16.04.2011, 11.34
Kivaa on kun ei nasta enää rapise alla.

Pyörän säilyttäminen parvekkeella kosteilla kevätilmoilla aiheuttaa muuten nopeaa ruostumista, kuten juuri havaitsin.

Varjotar
16.04.2011, 12.58
Ah, mikä keli heittää lenkkiä! :)
Musaa mukaan ja menoks vaan...

Hääppönen
16.04.2011, 14.44
Katupölyn lisäksi lepän kukinta alkanut, joten siitepölyallergiaoireet päällä. Ja lievä flunssa. Jeah :cool:

Hampaissa narskui kivasti kotiin päästessä eilisen jäljiltä. Täytyy seuraavalla lenkillä koittaa ajaa tuppisuuna, eikä niinkuin eilen puolet lenkistä vieno hymy kasvoilla :rolleyes:
Kannattaa jatkaa tuppisuulinjalla läpi kesän, ettei saa iloisen pyöräilijän mainetta...itikoita hampaanvälit täynnä lenkin jälkeen... :)

Risto Koivunen
16.04.2011, 15.53
Jos alkaa ottaa kurkkuun tuo ilmassa leijuva pöly, niin suosittelisin varaamaan mukaan muutaman kurkkupastillin, purukumin palasen, salmiakkipastillin tms. jota imeskelemällä saa kurkun ärtyneisyyttä lievennettyä.

Juha_H
16.04.2011, 17.18
On tää taas tuon talven jälkeen niiiin ihanata että leveämpää hymyä saa tältä naamalta hakea :)

Jani73
16.04.2011, 17.25
Olipa hieno keli. Puin jo kevyemmän vaatetuksen, istuvamman takin, vaikkei se vielä mikään tiukka ole ja pussihousujen tilalle vedin succicset-pyörä tuntui heti kulkevan ihan eri tavalla.

Kun ei muutakaan fillaria ole, niin tuolla täpärillä vetelin nappularenkailla 50km asfalttilenkin n 23.1km/h.

time
16.04.2011, 18.10
On kyllä ollut hunajata mulle,kun on päässyt taas tien päälle nautiskelemaan.

Slim_Jim
16.04.2011, 18.19
Mukavat kelit tänään, eka kerta kun ei tarvinnut aluskerrastoa ja myssyä pitää enää. Aika laiskaa kyllä kaupungilta tuo hiekkojen siivous.

rhubarb
16.04.2011, 18.57
Tänään oli jo aika hauskaa vaikka tuuliliiviä vielä tarvitsikin loppumatkasta. Naama oli tosin aivan mustana pölystä.

Näytti siltä että oman reitin varrella kaikkialla muualla paitsi Turuntien varrella oli edes yritetty harjata jossain vaiheessa, joskin Espoon puolella oli jonkin verran sälää kelveillä.

Prinsessa
16.04.2011, 19.07
Kannattaa jatkaa tuppisuulinjalla läpi kesän, ettei saa iloisen pyöräilijän mainetta...itikoita hampaanvälit täynnä lenkin jälkeen... :)

Proteiinilisä vaan :D

Huomenna lupaan olla vakava koko lenkin :rolleyes:

arisaast
16.04.2011, 19.09
Pari "maastolenkkiä" takana. Eli lähinnä Oulun taajaman sisällä pieniä polun pätkiä, jotka ovat jo vähän alusta sulia. :) Aika sohjoista vielä oli, motarin vallit oli ehdotonta herkkua.

Tomsson
16.04.2011, 19.11
Noniin, eka rasvanpoltto parikymppinen meni aika heittämällä, olihan alla jo 2 kpl 10km arsen totuttelulenkkejä :P
Oli kyllä huippumakea keli kiertää radiorockin soidessa toi Järvikylän kuivattu vanha Leistilänjärvi joka on miltei 7km pitkä ja 2,5km leveä. Alussa jänskätti kun vastatuuli laittoi niin kampoihin, mutta alle tuntiin tuo reilu 22km lenkki meni keskarin ollessa 23km/h. Huiputkin kävi päälle 50km/h :)

Nice, very nice. Huomenna uusiks toiseen suuntaan jos kroppa päästää. Tänään alla kuitenkin 3 tuntia tukkihommiakin :rolleyes:

Anskattoo koska pokka kestää risteyskohdassa lähtemään sakkokierrokselle.
Ehkei ihan vielä, kun vuoden saldo on vasta 45km.

http://koti.mbnet.fi/tomsson/temp/leistilanjarvi.jpg

http://maps.google.fi/?ie=UTF8&ll=61.367695,21.920128&spn=0.065971,0.222988&t=h&z=13

Ski
16.04.2011, 19.17
rapa lentää....
http://media.share.ovi.com/m1/s/2906/fe9450986ff14b738a2c4f3bf618521d.jpg

Aapi
16.04.2011, 19.43
Viikistä idän suuntaan tänään kevään eka (pieni) maantiefillarointini. Alkumatka suht harjattua, mutta Itäväylän Teboililta alkoi kunnon hiekoitussoraosuus - en tiedä kuinka pitkälle jatkui, sillä Mellunmäen kohdalla kyllästyin ja lähdin takaisinpäin...

Keli oli kyllä upea!

hannupulkkinen
16.04.2011, 19.43
Ah, mikä keli heittää lenkkiä! :)
Musaa mukaan ja menoks vaan...
Eikös sitä kevättä kuunnellakkaan?
Joutsen, leivo, töyhtöhyyppä, lokit ne minun musiikkia olivat.
Hyvä lenkki parempi mieli ja asahia palautteluun.

torvinen
16.04.2011, 20.25
Täällä heitetty virallinen eka lenkki CC:llä. Keski-Suomen pyörätiet aika karmeessa kunnossa kovan talven jäljiltä.. keskellä yleensä noin viiden-kymmenen sentin halkeama ja syvyyttä ainakin parikymmentä. Josko noi joskus painusi taas kiinni. Nyt joihinkin rakoihin tungettu pitumia...saa nähdä kuinka käy kun routa sullaa.

Oksanen
16.04.2011, 20.42
Nyt on tullut viikon aikana reilut 100km poljettua tuolla jäykkäperällä. Ja asfaltilla. Hyvinhän se liikkuu pikitielläkin. Kyllä on kunto aika huonossa kunnnossa talven jäljiltä, mutta kyllä tästä...

time
16.04.2011, 21.18
Nyt on tullut viikon aikana reilut 100km poljettua tuolla jäykkäperällä. Ja asfaltilla. Hyvinhän se liikkuu pikitielläkin. Kyllä on kunto aika huonossa kunnnossa talven jäljiltä, mutta kyllä tästä...
Mukava kuulla että ei muutkaan ole vielä tikissä.Omakin kunto on vielä aika hanurista,vaikka syke onkin laskenut joka lenkillä.Kyllä se syksyyn mennessä taas alkaa kulkemaan.

SykkeListi
16.04.2011, 21.35
Meneeköhän kevätpörriäisen otsikon alle, mutta tänään tein ekan maantielenkin, tosin maasturilla. Ja onneksi niin, koska Kampista lähdettyäni tuossa abbout Itäkeskuksen kohdalta alkoi se sepeliosuus, jota jatkui Kehä kolmosen risteykseen, ja Kehää pitkin aina Tuusulantielle asti. Sitten olikin siivottu se kesäisinkin hiekoitettu Helsingin vanhan kirkon edustan punasepeli pois Kehä III :sesta etelään, kyllä ihan nauratti...

Vastaan tuli koko lenkillä yksi maantiefillari, joka sotki sepelillä kohti Itistä uuden näköisellä Bianchilla. Taitaa pysyä meikäläisen maantietykki vielä asevarastossa muutaman viikon aikankin. :cool:

Rujoenkeli
16.04.2011, 22.52
Olipas kiva käydä tänään pyöräilemässä ensimmäistä kertaa lokakuisen kaatumisen ja leikkauspöydän jälkeen.
Tuuli pikkasen vilposasti mutta muuten oli toooosi hianoo.

Janetski
17.04.2011, 13.11
Tuli runtattua n. kolmen tunnin lenkki ja paikoin kovakaan vastatuuli ei painanut suupieliä alaspäin. Sepeli vain narskahteli Gatorskinien alla. Paljon oli liikkeellä pyöräilijöitä Nurmijärvi - Tuusula - Järvenpää - Hyvinkää -akselilla, mikäs siinä kun ilmat on tälläisia. :)

nuubiainen
17.04.2011, 13.43
Hienoo oli taas. Sepeli näytti rikkoneen ainakin jonkun onnettoman kumin.

Leppävaaran läpi ajaminen on kyllä vähän haastavaa. Osa pyörätieopasteista tuntuu näyttävän ihan päin helvettiä, ja loppujenkin seuraaminen on vähän arpapeliä. Koittakaas nyt skarpata siellä Espoossa.

humppakuutio
17.04.2011, 14.02
Mahtava sää. Lyhythihainen paita ja välikauden pyöräilytakki oli jo liian lämmin yhdistelmä. Onneksi oli vastatuulta riittävästi, se vähän viilensi. Vaikka hiekoitussepeliä ei oltu vielä kaikilta väyliltä putsattu pois, vältyin tänään kuitenkin rengasrikoilta. Vaikuttaisi maantiepyörän Michelin Pro 3 Racet kestävämmiltä tässä suhteessa, kuin cc:ssä olevat Kenda SB8:t (rengasrikko jokaisella lenkillä).

jartsuli
17.04.2011, 14.24
Pirulauta mä oon onnellinen, fantastinen keli, rasvattu ketju ja ei kiirettä perille .. huomenna lisää :)

Risto Koivunen
17.04.2011, 14.40
Leppävaaran läpi ajaminen on kyllä vähän haastavaa. Osa pyörätieopasteista tuntuu näyttävän ihan päin helvettiä

Tämä kai johtunee siitä, että Espoon kaupungin epävirallisen linjan mukaan pyöräilijöiden toivottaisin juurikin painuvan em. paikkaan. :rolleyes:

Jokivarsia ajellessa kannattaa varautua siihen, että vesi voi olla vähän korkealla. Itse koukkasin tänään Vantaalla Ylästöntieltä Vantaanjoen varteen, ja totesin tuon sillan alta kulkevan KLV:n olevan siinä kohtaa noin 30 cm vedenpinnan alapuolella. Onneksi siinä pääsi koukkaamaan.

Silmissä tuntuu nyt myös pientä kirvelyä, johtuukohan ihan tiepölystä vai lieneekö jo orastavia allergiaoireita?

ristopee
17.04.2011, 15.01
Oli hyvä sää, itse kävin huristelemassa Espoossa ja Etelä-Nurmijärvellä. Lenkkipyöräilijöitä tuli muutama vastaan ja kaikki vastas moikkaukseen. \o/

Velskolan mäkien routavauriot aiheuttivat kerran pienen säikähdyksen, vastatuulta oli ja jonkun verran sepeliä vielä joissain kohdissa. Ja eräs vastaantuleva autosankari näytti keskisormea kun ajoin ajoradalla enkä sepelöidyllä kelvillä. Muuten ei valittamista. Irtohihoilla ja tuuliliivillä pärjäsi peruspaidan lisäksi varsin rattoisasti. Huomiseksikin on ennustettu sen verran hyvää säätä että saa nähdä kehtaako pitää lepopäivää.

Makemyday
17.04.2011, 15.57
Huomiseksikin on ennustettu sen verran hyvää säätä että saa nähdä kehtaako pitää lepopäivää.

Minä taidan jättää lenkin tiistaille => "Maan etelä- ja keskiosassa tuuli on huomenna vaarallisen voimakasta."

ristopee
17.04.2011, 15.58
Jahans, kiitos tästä tiedosta, voisi itsekin jättää huomisen tauoksi.

Spica
17.04.2011, 16.21
Ketäs tänään oli polkemassa porukalla Lauttasaaressa siinä koillisväylän kohdalla hitusen ennen kolmea? Taisi kaksi n. kolmen hengen porukkaa polkea peräkkäin kohti länttä. Hienosti meni :)
Oli kyllä hyvä sää päivällä polkea, kun aurinko lämmitti. Aamulla tuli varpaille kylmä, vaikka talvella ei koskaan tullut... Taitaa tuo tuuli olla sen verran salakavala :o

Prinsessa
17.04.2011, 19.16
Hieno sää siivitti tänään kahteen lenkkiin :cool:

Ensin aamupäivästä ukon kanssa vk-lenkki Klaukkalan takamaiden kautta reilu 50km ja sit iltapäivästä palauttava pk-lenkki 6v.tyttären kanssa 10,7km Bembölen kahvituvalle, jonka päälle poljin vielä kotiin sieltä 10km. Päivän saldo siis reilu 70km. Pakarat kiittää.

Paljon oli porukkaa tien päällä. Muutaman morjestuksen pääsin isännän maantiefillarin kautta pokkaamaan minäkin. CC ja naiskuski kun yhdistelmänä ei ole kovin tuottoisa morjestusta ajatellen :rolleyes:

Hepon porukka tais olla tänään menossa Nurmijärven suuntaan, kun Klaukkalan takana bongattiin kauempana pari (6-9hlö) ajoryhmää perä jälkeen.

ps. Luontobongauksena tänään pari yliajettua hiton isoa sammakkoa, hienoja perhosia, kimalaisia ja Matti Vanhanen. :D

Risto Koivunen
17.04.2011, 19.22
ps. Luontobongauksena tänään pari yliajettua hiton isoa sammakkoa, hienoja perhosia, kimalaisia ja Matti Vanhanen. :D

Kuka sen Matin yli oli mennyt ajamaan? :eek:

HePon porukka oli tosiaan menossa Nurmijärvelle syömään munkkeja useampana ajoryhmänä.

Juha_H
17.04.2011, 19.46
Mä tapoin tänään kesän ekan hyttysen :)

Eilen oli vähän absurdi fiilis polkea bibseissä ja lyhythihaisessa järven ohi missä oli vielä porukkaa pilkillä (ei tosin yhtä absurdi kohtaaminen kuin muutama kuukausi sitten kun meinasin kolaroida pyörälenkillä koiravaljakon kanssa) Tänään sitten leppoisaa pyöritystä ja kesäisestä keväästä nauttimista koko Espoon rantaraitin mitalta ja tuli sitä Hietsussakin pyörähdettyä.

Hyvä ero tuossa morjestusten määrässä riippuen fillarista. Eilinen lenkki oli maantiepyörällä ja lähes kaikki vastaantulijat oli käsi pystyssä ja tänää fitness-hybridi alla mua ei morjestanu kukaan :p

Tomsson
17.04.2011, 20.27
Piti ihan pysätä...

http://koti.mbnet.fi/tomsson/temp/leistilanjarvi2.jpg

Prinsessa
17.04.2011, 21.28
Kuka sen Matin yli oli mennyt ajamaan? :eek:

HePon porukka oli tosiaan menossa Nurmijärvelle syömään munkkeja useampana ajoryhmänä.

Hahah. Siellä se Lepsämän raittia yksin pisteli menemään, rauhassa näköjään saa nykyään kulkea :) Vitsi kun oliskin ollu joku uusi böönä kainalossa :rolleyes:

Huomenna lepopäivä. Ti jatkuu taas hampaiden narskutus ja vanteen kiristys Leppävaaran suunnalla.

tipsu
17.04.2011, 21.53
Säät on olleet tosi kivoja pyöräilylle, mutta auringon kanssa saa jo varoa. Tänään hepo-lenkiltä saaliina hiukan kärventynyt nenä ja ranteet.

rhubarb
17.04.2011, 22.02
Jep, kannattaa ehdottomasti ruveta laittamaan aurinkorasvaa. Rusketus sitten muualta.

Risto Koivunen
17.04.2011, 22.15
Helposti tosiaan alkaa nenä punoittamaan näillä huhtikuun aurinkoisilla keleillä. Ei tosin vielä tänä keväänä - ilmeisestikin tuo ihon päällä ollut katupölykerros on tarjonnut riittävät suojakertoimet tähän asti.

*J*
17.04.2011, 23.37
Eilen ensimmäinen kerta shortsi sekä T-paita viritelmällä. Telkusta Eurosportilta ammattilaisajot ja sitten heittämään pikainen 32km ennen vaalilähetyksien alkua. Aivan fantastinen lämpötila mun kropalle tuohon seiskan aikaan kesävarustuksella... Auringon osalta pitää olla tänä keväänä tarkempana, kun viime vuonna napsahti aikas pahat aurinkoihottumat. Eipä ikuna ennen ollut tuommottistakaan tullut. Onneksi vaiva poistuu rusketuksen puskiessa pintaan...

lirva
18.04.2011, 06.11
Ensimmäinen työmatka fillarointi ilman nastoja sinkulalla.
Kaikki kadut oli putsailtu hiekoista ja rullaili todella kepeästi, olipas mukava aamun aloitus!

sakuvaan
18.04.2011, 14.43
Eilen Hanikassa kalliopyörittelyssä näin kolme peuraa, nimesin ne, Aamiainen, Lounas ja Päivällinen.

blind
18.04.2011, 15.58
Aamulla parin kuukauden tauon jälkeen töihin fillarilla 20 km. Vastatuuli tietysti koko matkan, mutta hienoa tämä on silti. Tästä se taas lähtee.

JeTi-
18.04.2011, 16.16
Ahh kun oli kiva käydä tuolla lepikossa sotkemassa! Tosin jos yhtää kovempaa veti niin keuhkot hirtti kiinni. Ilmanlaatu on taas tämmöstä et meikän keuhkot on erimieltä asiasta.

jartsuli
18.04.2011, 17.05
Ensimmänen oikea lenkki nyt takana, ja olihan tuo kivaa kunnes tuli kääntöpaikka vastaan ja kotiinpäin sitte tultiinkin tässä pienoisessa vastatuulessa.. garmin kertoo että tuossa suli 3400kcal, tiedä sit on tuo kuinka totta mutta ihanan niitti olo kyllä on

Risto Koivunen
19.04.2011, 20.46
Nopeasti viilenee tuo ilta: lähtiessäni kotoa kello 18 jälkeen mittari näytti noin +11 C, ja kun palasin takaisin ovelle noin kello 21:30 oli mittarissa enää reilut +3 C. Alkoi tulla jo mieleen olisiko kannattanut ottaa sittenkin hieman lämpimämmät käsineet mukaan.

Tomsson
19.04.2011, 20.59
Nopeasti viilenee tuo ilta: lähtiessäni kotoa kello 18 jälkeen mittari näytti noin +11 C, ja kun palasin takaisin ovelle noin kello 21:30 oli mittarissa enää reilut +3 C. Alkoi tulla jo mieleen olisiko kannattanut ottaa sittenkin hieman lämpimämmät käsineet mukaan.

Mulle kävi eilen samalla tavalla. Mittarissa oli +8 kun läksin auringonlaskua ennen lenkille tunnelmoimaan, enkä päässyt pitkällekään, kun aurinko oli jo puiden takana ja asteet laski kuin lehmän häntä tuulen ollessa edelleen turhan voimakas. No lenkille kun on lähdetty, niin tiukasti eteenpäin loput 20km ja oli kyllä varpaat ja käsivarret kohmeessa kun kotiin vihdoin pääsin kohtuullisen vaikeiden loppukilsojen jälkeen ja aina vaan vaihdetta pienentämällä. 2-3:n plusasteen paikkeilla oli lämpötila kun vihdoin kotiin ehdein ja pikana kuumaan suihkuun sulattelemaan.
Sikäli pientä mokaa kun on tuulen läpipäästävää vaatetusta, mutta enpä arvannut, että noin tipahtaa lämpötila lopulta aina yöpakkasille asti, kun edellispäivänä pärjäsi kevyemmälläkin aluvaatetuksella samaan kellonaikaan.
Onneksi oli lämpimät kansikkaat sentään.

Kyllä se pienet jäljet jätti kun nivelet jäässä survoo menemään puoli tunnottomana näin pekkaperusfillaroijana. Tänään ei sitten fillarin selkään istuttu :(

Hääppönen
19.04.2011, 21.15
Kelin kylmeneminen iltaa kohden on kevät- ja syyspyöräilyn vakiot. Irtohihat ja lahkeet on toimivat lenkkivarusteet. Tänään vapaapäivää viettäessäni pääsin lähtemään lenkille jo puolen päivän jälkeen; kevätpyöräilyä parhaimmillaan! Kevätpyöräilykriteerit täyttyi, sillä pariin kertaan täysperävaunu nosti hienoista pölyä pilven ja yhdessä paikassa joku neropatti poltti (ilmeisesti) märkiä kaisloja, kun koko kulmakunta oli sakean savun peitossa. Onneksi on hyvin tervatut keuhkot. :)

IncBuff
20.04.2011, 07.32
Olipa mahtava polkea lumisateessa töihin..

Ski
20.04.2011, 07.42
Olipa mahtava polkea lumisateessa töihin..

:) Kerkesin sisään just ennen ku se alko..

PeteF
20.04.2011, 09.05
Eilisiltana ensimmäinen kunnon lenkki uutukaisella maantiepyörällä! Tulihan tuota Spessua syksyllä pikaisesti kokeiltua mutta tästä se lähtee. Kolmenkympin lenkkiin sain tuhrattua tunnin ja vartin, kunto on mitä on, mutta suunta on ylöspäin.

Keli oli loistava, tiet sulia, mitänyt pyörätiet Porvoon Kuninkaanportin tienoilla täynnä sepeliä. Autoilijatkin väistivät kohteliaasti, varmaan neonkeltainen takki auttoi siinä. :p

jartsuli
20.04.2011, 19.33
kunto on mitä on, mutta suunta on ylöspäin.




Asenne kohdallaan, kun pitää leppoisan otteen itse kuntoiluun ja keskittyy hyvällä fiiliksellä heitettyihin lenkkeihin niin touhu ei ala maistua puulta ja kunto nousee siinä samalla ihan väkisinkin sen enempää asiaa miettimättä

Virpi
21.04.2011, 07.58
Jess, nyt oli hiekat poistettu Jokela - Hyvinkää väliltä ja Bianchini aivan kuin lensi koko matkan! Olisi voinut olla pidempikin työmatka, tuntui kuin se olisi loppunut kesken. Nyt täytyy pääsiäisenä tehdä joku pidempi fillarireissu, vaikkapa heittää Tuusulan järven kierros sekä käydä Kytäjällä bongailemassa joutsenia.

Prinsessa
21.04.2011, 08.20
Jess, nyt oli hiekat poistettu Jokela - Hyvinkää väliltä ja Bianchini aivan kuin lensi koko matkan! Olisi voinut olla pidempikin työmatka, tuntui kuin se olisi loppunut kesken. Nyt täytyy pääsiäisenä tehdä joku pidempi fillarireissu, vaikkapa heittää Tuusulan järven kierros sekä käydä Kytäjällä bongailemassa joutsenia.

Sama ongelma, työmatka (mulla 14km suunta) alkaa tuntua liian lyhyeltä ns. liian helppojen ajo-olosuhteiden takia. Onneks aina voi ajaa lisäkilometrejä ainakin kotiinpäin mennessä :cool:

Pääsiäislomalla todellakin kammet pyörii, can't wait :D

Jari79
21.04.2011, 09.22
Sama ongelma, työmatka (mulla 14km suunta) alkaa tuntua liian lyhyeltä ns. liian helppojen ajo-olosuhteiden takia. Onneks aina voi ajaa lisäkilometrejä ainakin kotiinpäin mennessä :cool:

Pääsiäislomalla todellakin kammet pyörii, can't wait :D

Sama ongelma täälläkin:D
Työmatka lyhimmillään 22 km, tänään pieni koukku ja päästiin jo 23,5 km. Mietintöjä tehty, mistä saisi jonkin verran lisää... (osa pitää jo hulluna tuon 22 kilsan polkemisesta)

Lähtö oli aamulla klo 6.00 ja oli hienoa päästä ajamaan kohti auringonousua. Jos sitä joku aamu jaksaisi nousta aikaisemmin, ehtisi heittää puolentoistatunnin lenkin ennen töitä.

Risto Koivunen
21.04.2011, 09.36
Sama ongelma, työmatka (mulla 14km suunta) alkaa tuntua liian lyhyeltä ns. liian helppojen ajo-olosuhteiden takia.

Eiköhän paikallinen rakennusvirasto aktivoitune kohta tässä asiassa, ja pistäydy lähiviikkoina repimässä muutaman kadunpätkän auki tuoltakin osiolta. Siihen sitten kaivetaan vielä muutamia sopivia kuoppia, pystytetään työmaa-aitoja sekä osoitetaan mahdollisia kier(t)oreittejä. Välillä käydään ajelemassa erilaisilla isoilla koneilla ja kuorma-autoilla paikan päällä, ja lopulta syyskuussa käydään pistämässä siihen uudet asfaltit tilalle.

Pikkulauri
21.04.2011, 13.41
Eiköhän paikallinen rakennusvirasto aktivoitune kohta tässä asiassa, ja pistäydy lähiviikkoina repimässä muutaman kadunpätkän auki tuoltakin osiolta. Siihen sitten kaivetaan vielä muutamia sopivia kuoppia, pystytetään työmaa-aitoja sekä osoitetaan mahdollisia kier(t)oreittejä. Välillä käydään ajelemassa erilaisilla isoilla koneilla ja kuorma-autoilla paikan päällä, ja lopulta syyskuussa käydään pistämässä siihen uudet asfaltit tilalle.

Tampereella on jo Riston ennustama aarteen etsintä alkanut. Paasikiventien klv eilen kolmesta kohtaa poikki ja ihanat kiertotiet rakennettu viheralueelle. Sentään tuotu kivituhkaa niille lenkeille sen normaalin sepelin sijaan.

Prinsessa
21.04.2011, 18.42
Eiköhän paikallinen rakennusvirasto aktivoitune kohta tässä asiassa, ja pistäydy lähiviikkoina repimässä muutaman kadunpätkän auki tuoltakin osiolta. Siihen sitten kaivetaan vielä muutamia sopivia kuoppia, pystytetään työmaa-aitoja sekä osoitetaan mahdollisia kier(t)oreittejä. Välillä käydään ajelemassa erilaisilla isoilla koneilla ja kuorma-autoilla paikan päällä, ja lopulta syyskuussa käydään pistämässä siihen uudet asfaltit tilalle.

Onneks mun reitti kulkee Hämeenkylästä Lintuvaaran läpi Lepuskiin, niin saatan EHKÄ välttyä tältä aarteenetsinnältä. Ellei ne keksi sitten parantaa Vanhanhämeenkyläntien routavaurioita :rolleyes:

Tänään oli poikkeuksellisen paljon fillareita liikenteessä kotiinpäin tullessa. Oli työmatkasuhareita, maantielenkillä olevia, pariskuntia kuntolenkeillä hybrideillä etc. Hienoa, että pyöräily on pop taas, mutta toivottavasti noi liikennesäännöt ja käyttäytyminen klv:llä muistuu taas nopeasti mieleen ;)

Tomsson
21.04.2011, 22.30
Mä lykeksin vissiin vähän enemmän nurkkateitä ja villeihin kellonaikoihin, kun juuri ketään ei tuu vastaan eikä ohi, tai sitten vika on maakunnassa :)

Tänään ajelin likimain tyynellä kelillä 25km lenkin ja maistui kyllä todella hyvältä. Sääli, että kunto ei vielä riitä juuri pidempään tuolla omalla ajotyylillä, mutta eiköhän se tästä. Viikossa on tullut 10km "lisää" lenkkiin pituutta.
Eiköhän se kohta ole jo kolmessa kympissä ja saa alkaa suunnittelemaan uusia lenkkireittejä.

Oli hauskaakin, kun sorsapari uiskenteli tienvieressä isossa ojassa ja aina kun lähestyin takaa, lensivät ne noin 200m eteenpäin vain odottaakseen minua, että saavat taas lentää 200m eteenpäin :p 4-5 kertaa kävi näin, kunnes oja erkani tienvierustalta.

Sekin on tullut huomattua, että hiilarikeula oli ehdottoman hyvä ostos, sen verran karkeaa ja palapeliksi halkeillutta asvalttia monissa paikoin mutta ylävartalo ja kädet eivät ole moksiskaan. Takapuoli sen sijaan :p

snowfake
21.04.2011, 22.38
Turussa pärjäsi hyvin t-paidalla + team lidlin takilla. Tai sitten alkoholi lämmitti :) Sepelikin jo lähes korjattu. Juoksupipo on kyllä vielä korvaamaton, sen verran käy viima korville. Eli aivan vielä ei voida unohtaa kevätpyöräily-ketjua ja siirtyä kesäpyöräilyyn :)

Prinsessa
22.04.2011, 10.46
Juoksupipo on kyllä vielä korvaamaton, sen verran käy viima korville. Eli aivan vielä ei voida unohtaa kevätpyöräily-ketjua ja siirtyä kesäpyöräilyyn :)

Mä olen parina aamuna vielä joutunut kans laittamaan ihan pipon kypärän alle, kun ollut 0-keli aamuseiskan aikaan. Sit +5-+12 asteessa oon pitänyt buuffia siellä kypärän alla. Ajoviima ja viime aikojen tuuli ei ole antanut paljoa hetkiä ns. paljaana ajeluun :p

Josko huomenna tulis sauma ajaa ilman pipoa. Toi sade raikastaa mukavasti ilmaa, niin ei ole pölyäkään ilmassa niin paljoa. Eikä siitepölyä :rolleyes:

Mikrometri
22.04.2011, 12.02
Tsupparin näin.Hölmö katse silmissä yksisuuntaista väärin. Kevät on tullut.