PDA

Näytä tavallinen näkymä : motivaation ylläpitäminen



ristoh
27.02.2011, 10.40
Kysyisin foorumilaisilta miten te pidätte yllä motivaation fillaroimiseen harrastuksena ja kunnon ylläpitäjänä silloin kun elämäntilanne on sellainen että se muutoin tuottaa runsaasti ylimääräistä purtavaa mielelle. Olipa se sitten raskas työ tai kuten omalla kohdalla, läheisen sairastaminen.. kyllähän noita syitä voi olla sen miljoona erilaista jotka riittää kääntämään arjen painopistettä ihan toisaalle minne itse haluaisi.

On kurja kun itselle mukavasta ja iloa tuottavasta fillaroinnista on tullut sellainen että harmittaa kun ei olekaan enää potkua lähteä lenkeille ja samaan syssyyn toteaa ettei arkinen työmatkafillarointi ole riittävä yleiskunnon ylläpitämiseen.
Kulunut talvi on mennyt perseelleen tällä tavoin. Mietin sitäkin että jos vaan kylmästi pakottais itsensä lenkille edes viikonloppuisin mutta onko se sitten hyvä vaiko huono tapa. Mitäs sanotte?

/risto

kolistelija
27.02.2011, 10.54
Itselläni kevyt PK-lenkki toimii palauttavana sekä mielelle että vartalolle. Vauhtilenkille pakottaminen syö helposti motivaatiota, varsinkin silloin kun psyyke ei jaksa lenkkeillä.
Maisemien tuijottelu on oivaa meditaatiota. :)

jaggi
27.02.2011, 11.04
Mulla on ollut kokemuksia sairastumisista jne., ja voin sanoa että tauko harrastuksessa voi olla hyväkin asia. Ja ainahan voi kokeilla toistakin lajia tilalle, ainakin siksi aikaa kunnes kipinä syttyy jälleen.
Itsensä lenkille pakottamisella ei voi mun mielestä olla kuin huonoja tuloksia, luulisin viimeisenkin innon siinä hiipuvan ja pyörän lentävän nurkkaan viimeisen kerran?
Onko sulla jotain ajokavereita, joiden kanssa voisit sopia määrälenkin viikonlopuksi?

ToniR
27.02.2011, 11.34
Helpommin tulee lähdettyä, jos on sopinut kaverin kanssa yhteislenkin. Yksin on helpompi jättää lähtemättä.

Tassu
27.02.2011, 11.37
Komppaan myös sitä, että selkeä tauko voi olla ihan hyvä asia. Oli se syy sit mikä tahansa.

Mutta sun tapauksessa vois ajatella niin, että jos/kun sun ajatukset ja toiminta on koko ajan sun läheisessä niin sekin saattaa olla pidemmän päälle raskasta.

Jotta voi pitää huolta läheisestään, on pidettävä huolta myös itsestä. Eli ajan takaa, että järkeilemällä/ajattelemalla asiaa/itseäsi/läheistäsi, sä lähet sinne lenkille, jotta saat itelles sen pienen rauhan/kuntohetken, jolloin palaat virkeänä takas läheisesi luo.

Tulipas paljon /viivoja, mutta ymmärtänet mitä ajan takaa. Tarkoitus ei ole siis pakottaa sua sinne lenkille vaan pitäs ajatella, että se on hyväksyttävää lähtee sinne lenkille, jotta on voimia sitten niihin muihin juttuihin.


Henkilökohtaisesti voin sanoa (tää on sit ihan eri esimerkki, koska kyse ei ole motivaaation puutteesta vaan kun olen friikki), että kun olen saanu tehä sen lähes päivittäisen lenkin (pitkä tai lyhyt) niin jaksan kotonakin sitten tehä eri juttuja.

usko juntunen
27.02.2011, 12.39
Muutama aiheeseen liittyvä kommentti: http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=32972

equilibrium
27.02.2011, 16.00
Olen eri mieltä. Tauko ei ole hyvä asia, paitsi jos löydät jotain muuta kivaa tekemistä, mistä itsellesi tulee hyvä mieli ja saat pään irti arjen huolista ja kiireistä. Ihmiset on erilaisia sen suhteen miten pitkälle saa itsensä tsempattua tekemään jotain, mutta voisin väittää että sikäli kun se vain on mahdollista, on se parempi vaihtoehto kuin tauon pitäminen, joka voi venyä ikuisuuteen tai tarpeettoman pitkälle.

Joskus hyvässä seurassa tehty lenkki voi piristää ja joskus voi auttaa samalla jutellakin. Toisinaan taas itse nautin siitä, kun ei ole pakko hymyillä kuin auringolle, tai antaa sateen ja kurjan sään kompata omaa mielentilaa ja voi vaan antaa mielen painua tyhjiöön ja jalkojen rullata. Hyvä treenimusa voi myös piristää.

Lenkille vääntäytyminen kannattaa lähes aina, paitsi jos olisi oikeasti parempi levätä ja vaikka nukkua. Useimpien kohdalla se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan alkuvääntäytymisen jälkeen jää treenistä hyvä mieli. Mulle toimii oikeastaan molemmat. Rauhallisessa lenkkeilyssä kyllä tulee helpommin pyöriteltyä omia ajatuksia päässä (ja toisinaan sekin on ihan hyvä juttu), jos tekee kovan treenin niin kipu saa kyllä unohtamaan kaiken muun sen hetken ulkopuolelta, ja jälkeen päin on hyvä ja rento olo.

Pekka L
27.02.2011, 18.11
No nythän on ollut sellainen talvi että fillaroiminen vaatii todellakin sitä motivaatiota. Lunta ns. riittävästi ja kylmääkin on on ollut.
Jos tavoitteet ei ole itse pyöräilyssä, niin sinne pyörälenkille ei todellakaan ole pakko mennä. Jotain muutakin voi tehdä.
Voi hiihtää tai painua vaikka kuntosalille pakkasta pakoon. Voimaharjoittelu ei mene ikinä hukkaan. Pienen lajinvaihdon jälkeen fillarointikin maistuu taas, kun aurinko alkaa lämmittää.

Jopa jotkut kilpapyöräilijät unohtaa fillaroinnin sydäntalvella ja lyö sukset jalkaan. Esim.
(http://piasundstedtfi.wordpress.com/)

mustaviiva
27.02.2011, 21.17
Kun vastuuntuntoisella aikuisella tuntuu olevan elämässä liikaa sisältöä, silloin poikkeuksetta näin onkin. Yritys järkeistämällä saada lisää tilaa sinne, missä tilaa ei ole, johtaa taatusti kyllästymisen kautta väsähtämiseen - sellaista vaikuttaa sinullakin häämöttävän näköpiirissä.
Lähes sääntönä voi pitää sitä, että nykyään liiallinen tekeminen tuottaa ongelmia. Pysähtyminen on kait liian vaikeaa, minuuden vajeet nousevat kovin helposti syyttävinä vaatimaan lisää tehoja.
Jotain kertakaikkisen viisasta on juutalaisten sapattiajattelussa. Sisältö tietääkseni siinä on juuri tuo levon tarve, jota vastaan ihmisen ylpeys on taipuvainen kapinoimaan.

hannupulkkinen
27.02.2011, 22.55
Luulisi, että kun on 45 vuotta kuntoillut säännöllisesti niin tuntisi jo itsensä, mutta minulla ei aina ole niin. Jos taukoa on yli kaksi päivää niin minun on pakotettava itseni lenkille. Sitten taas on järkeiltävä pitämään lepopäivä.

Jos aikataulu on kireä, en enää jaksa lähteä lenkille niinkuin nuorempana.
Nyt on vielä vaikea vaihtaa lajiakin. Toisaalta olen huomannut, että parhaiten motivoi se, että teen sellaista lajia joka sopii vuodenaikaan.

Kesällä etupäässä maantiellä, sykysyllä maastossa sekä sorateillä ja talvella hiihtoa.
Välillä kahvakuulailua ja vähän punttisaliakin.

Hyvin tärkeää minulle on Asahi, joka auttaa keskittymään ja palautumaan.
Joogaakin teen vähän kun olen muuten aika laiska venyttelemään.

Yhteenvetona siis se, että jotakin aina pitää puuhata ja välillä jopa pakottaa itsensä puuhaamaan.

freerider70
28.02.2011, 07.19
Itsellä se motivaation löytyminen noissa aloittajan kuvaamissa tilanteissa lähtee siitä että mikä tahansa lenkki tuo tilanteeseen helpotusta korvien väliin, kotiin jääminen ja asian puiminen päässään neljän seinän sisällä yleensä vaan pahentaa oloa. Jotenkin se asioiden kelaaminen maiseman vaihtuessa on vaan terapeuttista, vielä parempaa jos on metsälenkki kyseessä.

drop
28.02.2011, 08.14
Ei mua motivoi pyöräillessä ainakaan mikään muu kuin metsälenkki, mutta se sitten senkin edestä. Siellähän se pää nimenomaan tyhjenee siitä arkisesta kun elät metri kerrallaan. Maantiellä polkiessa taas ehtii turhankin hyvin miettiä kaikkia niitä arkisia asioita, ei niistä ainakaan siellä irti pääse.

En mä usko väkisin motivointiin ellei ole jollain kilpauralla. Jos tuntuu että elämässä on liikaa asioita niin yrittää keksiä harrastuksen joka saa irtautumaan niistä. Itselläni tosiaan semmoisia harrastuksia ovat lajit jotka eivät vain ole kuntoilua vaan vaativat sen verran hetkessä olemista ettei muuta voi miettiä vaikka yrittäisi.

Eli ehdottaisin pyöräilyn alalajin vaihtoa, tai sitten jonkun muun lajin kokeilemista (ok, mut voi nyt seivästää ja polttaa roviolla).

KooWee
28.02.2011, 09.41
Itseänihän oikein välillä pelottaa ajatuskin että mitä jos sitä vaikka masentuu niin paljon ettei enää kiinnosta kuntoilu ollenkaan. Koko ikänsä kun on tykännyt liikkua luonnossa milloin milläkin vehkeellä ja tietää, että se on tärkeimpiä asioita mitkä ikäänkuin pitää hengissä ja elämän syrjässä kiinni, niin kyllähän jo ajatuskin liikkumisen menettämisestä pelottaa!

Sairastuin pari vuotta sitten aika pahasti. Yli kymmenen vuotta olen opetellut mm. hiihtämään ja kaikki talvet on hiihdetty silloin kun vain suinkin pääsee. Kesät on tahkottu peruskuntoa talvea silmälläpitäen. Oli aika kova pala kun sairastui: että voi itku, mitenhän tässä käy...

Läpi oli vaan asia käytävä. Oli vaan hyväksyttävä että jos se liikkuminen loppuu, niin sitten se loppuu. Ei se elämä kuitenkaan siihen lopu. Vaikeaa on luopua hyvästä peruskunnosta ja hyvin toimivasta kropasta mutta jos siitä on luovuttava niin mielummin sitten niistä kuin esim vaikka lapsista! Itsellä kun on vekaroita vielä niin sitten se elämä täyttyy niistä, jollakin toisellahan se voi olla sitten vaikka taide, eläimet jne jne.

Sairastui sitä itse taikka sarastukoon läheinen, niin elämä muuttuu ihan varmasti. Täällä ei ole ketään kuka pystyy jatkamaan elämäänsä tyynen viileästi samaan malliin ja niinpä meni itselläkin arvomaailma uusiksi. Mutta lohdutukseksi voin sanoa että voi olla Risto, että jos vaikka fyysinen/henkinen kuntosi kyykähtää koettelumuksen johdosta, niin saatat löytää esim pyöräilystä jatkossa ihan uusia tuntemuksia/tuloksia. Esim. itselläni meni hiihdosta suorittamisen maku kokonaan, nyt harjoitusmäärät on paljon pienempiä kuin ennen, mutta ette usko miten on mahtavaa kun voi mennä vaan ihan omaan tahtiin, nauttia hyvästä tekniikasta, ihan tarpeellisen hyvästä peruskestävyydestä ilman tulostavoitteita ja naaaaatiskella kun aurinko paistaa ja suksi luistaa - eikä tartte lähtä räntäsateeseen tai tulipalopakkaseen!!

Ja nyt se vasta siistii onkin kun aaasfaltti alkaa sulamaan ja tallissa odottaa mulle ihka uus Trekki :) :)

mehukatti
28.02.2011, 09.51
Talvella ehkä kannattaa suunnata spinning/sali -akselille, kun motivaatio ei aina ilmastollisista olosuhteista johtuen ole paras mahdollinen. Tosin em. pyöräilylajin vaihtokin voi olla suositeltavaa, yksinkertaisimmillaan maantie->maasto, maasto->maantie tai sitten vaihto johonkin puhtaaseen tekniikkapainotteiseen alalajiin, jossa "lenkiksi" kutsuttu itsetarkoituksellinen kilometrien haalinta jää pois.

Jani R.
28.02.2011, 10.05
Talvella voi käydä sisähalleissa ajamassa...

Ski
28.02.2011, 10.26
hei tsemppiä sinne !
Koita asettaa itsellesi uusia tavoitteita, vaikkei se pyöräilyyn liittyisikään. Eihän se työmatkapyöräily aina ole itselle hauskaa, mutta kyllä siinä säästyy rahaa ja mieli virkistyy. Kevät tulee ja linnut laulaa !

J T K
28.02.2011, 10.42
Antaa itsellensä luvan olla tietyn ajan "vain työmatkafillaroija" ja hakeutua suorittamisen ja pakon tunteesta sitä kautta pois. Toimisiko homma niin, että kääntää ajattelutavan pois jostakin tavoitekeskeisestä tekemisestä ja ajattelee asiaa ennalta ehkäisevänä ja ylläpitävänä...?

Eli kun liikun, voin paremmin. Kun liikun rauhassa, ehdin katsoa ympärilleni. Kun aistin sitä ympäristöä, opin nauttimaan. Sitä kautta hakee positiivisia fiiliksiä ja kun aurinko alkaa keväällä (ihan kohta) paistamaan oikein kunnolla niin pattereissa on jo herätevirtaa taas enemmällekin tekemiselle.

Hakee rytmiä tekemisilleen: ei kukaan pysty jatkuvasti menemään sata lasissa. Lepoa, palautumista, ajatuksille vapaata. Erilaista tekemistä, välillä sellaistakin mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Haastaa sillä tavoin itsensä uudestaan ja antaa mahdollisuuden itselleen onnistua.

Vaikka läheinen tai itse sairastaisi, suosittelen olemaan sen verran itsekäs, että antaa luvan voida hyvin, tavalla tai toisella. Muuten ei varmasti jaksa.

Pekka Sirkiä
28.02.2011, 13.00
Motivaation muodostumisessa* paljon on kiinni siitä, miten usein harrastukselle tietoisesti järjestää aikaa. Ja kuinka säännöllisesti sitten liikkuu/ harjoittelee.

Jos ei liiku/ harjoittele mitenkään erityisen päämäärätietoisesti ja/tai suunnitelmallisesti, niin hyvin helposti käy siten, että kun vuodenajan vaihtuminen luonnollisista syistä leikkaa ulkona lenkkeilyä, niin tilalle aiempien harjoituspäivien/-iltojen tunteihin tulee muuta, ei-liikunnallista ohjelmaa. Perhe, työ, muut harrastukset - tai sellaisten asioiden murehtiminen, joihin ei voi suuremmin vaikuttaa - ikään kuin laajenevat ja täyttävät aiemmin pyöräilylle kuuluneen "tyhjän tilan".

Motivaation ylläpito vaatii, että jonkinlainen säännöllinen viikko-ohjelma - vaikka kevennyttynä - pidetään myös talvella. 1-2 kertaa viikossa voisi varata liikunnalle esim. seuraavasti:

1) Sosiaalista liikuntaa kerran viikossa; esim. pyöräilyseuran (tms. kaveriporukan) spinning-tunti. Tämän voi yhdistää esim. saunomiseen ...eikä näin tule juotua oluttakaan samalla tavalla kuin vain pelkän saunaillan (= ilman treeniä) yhteydessä :rolleyes:

2) Oma treeni kerran viikossa; monet harrastavat hiihtämistä, lenkkeilyä... tai vaikka kuntopyöräilyä/ kuntopiiriä kotona, jos pakkasta on ulkona liikaa. Olen itse käynyt tänä talvena, btw, lumikenkäilemässä meren jäällä, ja voin suositella tätä liikkumistapaa erityisen sopivana pyöräilijöille (...mukana kun on jalan nostoliike toisin kuin hiihdossa ;)). Etenkin tasaisella alustalla, kuten mainitulla, ohuen lumikerroksen peittämälllä jäällä (jossa ei ole risuja ja kantoja eikä muitakaan maaston/ maan pinnan epätasaisuuksia) lumikenkäileminen on parhaimmillaan samantapainen "meditatiivinen" kokemus kuin pyörälenkin ajaminen :)

- - -

*Motivaatio syntyy, imho, säännöllisen toiston seurauksena. Ja kun motivaatio on syntynyt - toisin sanoen on oppinut, että joka tiistai klo 18-19 ollaan lenkillä - alkaa lenkin väliin jättäminen tuntua "petokselta" itseä kohtaan (tai lenkkikavereita - erityisesti, jos ja kun joku sopiva lenkkiporukka "ikään kuin odottelee" sinua mukaansa tiettyyn aikaan). -- Motivaatio ei siis ole mitään "salaperäistä henkeä", joka tulee vain jostain, vaan se on säännöllisyyden ja toiston mukanaan tuomaa "pientä henkistä pakkoa" liikkua :cool:

J.k. Toisilla motivaatio on voimakkaampaa (= kilpailijat), toisilla heikompaa (= kuntoilijat/ terveysliikkujat), mutta kaikki voivat kehittää motivaatiota liikkumalla sekä yksin että yhdessä muiden kanssa.

J.F
28.02.2011, 13.19
Oma havaintoni on että pyöräilylenkit (ja toki muukin liikunta) tuo myös itsessään paremman olon. Itsekin välillä joudun "pakottamaan" itseni ulos lenkille vaikka ei millään jaksaisi. Kertaakaan ei jälkeenpäin ole kaduttanut. Päinvastoin aina on tuntunut hyvältä. Lenkin jälkeen ei vain ole mahdollista tuntea itsensä masentuneeksi. Siitä pitävät endorfiinit huolen.

izmo
28.02.2011, 14.00
Talvella voi käydä sisähalleissa ajamassa...

talvella voi käydä ulkona ajamassa?

znood
28.02.2011, 14.05
talvella voi käydä ulkona ajamassa?

Jos motivaatio loppuu talven aikana siihen kun könnää vaan kotona niin sitten voi ja varmaan pitääkin vaihtaa lajia ? :) Kyllä kesällä aina löytyy kuralillinkiä ja joku nokkospuska mihin voi sukkikset jalassa tönätä.

izmo
28.02.2011, 14.59
Talvella on loppujen lopuksi aika kiva ajaa pyörällä, ei oo kuraa, nokkosia, katupölyä eikä koivun siitinpölyä vaan pelkkä sepeli harmina mutta sekin poissa polulta:) Töissä kun on kokopäivän paskassa rikin kumin tupakan bensiinin tolueenin dieselin käryssä niin ei oikein nappaa enään sisäpyöräily:o

equilibrium
28.02.2011, 15.24
Ja jos sattuu kaatumaan, on vastaanotto yleensä pehmeä.

Silti: Kesä, tule jo!

Prinsessa
28.02.2011, 16.19
Olen eri mieltä. Tauko ei ole hyvä asia, paitsi jos löydät jotain muuta kivaa tekemistä, mistä itsellesi tulee hyvä mieli ja saat pään irti arjen huolista ja kiireistä. Ihmiset on erilaisia sen suhteen miten pitkälle saa itsensä tsempattua tekemään jotain, mutta voisin väittää että sikäli kun se vain on mahdollista, on se parempi vaihtoehto kuin tauon pitäminen, joka voi venyä ikuisuuteen tai tarpeettoman pitkälle.

Joskus hyvässä seurassa tehty lenkki voi piristää ja joskus voi auttaa samalla jutellakin. Toisinaan taas itse nautin siitä, kun ei ole pakko hymyillä kuin auringolle, tai antaa sateen ja kurjan sään kompata omaa mielentilaa ja voi vaan antaa mielen painua tyhjiöön ja jalkojen rullata. Hyvä treenimusa voi myös piristää.

Lenkille vääntäytyminen kannattaa lähes aina, paitsi jos olisi oikeasti parempi levätä ja vaikka nukkua. Useimpien kohdalla se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan alkuvääntäytymisen jälkeen jää treenistä hyvä mieli. Mulle toimii oikeastaan molemmat. Rauhallisessa lenkkeilyssä kyllä tulee helpommin pyöriteltyä omia ajatuksia päässä (ja toisinaan sekin on ihan hyvä juttu), jos tekee kovan treenin niin kipu saa kyllä unohtamaan kaiken muun sen hetken ulkopuolelta, ja jälkeen päin on hyvä ja rento olo.


Kuin omasta kynästä. Boldatut kohdat kolahti ehkä mun osalta parhaiten.
Aloittajalle vain parempaa fiilistä ja toivottavasti tuo aurinko armas saa kipinän taas heräämään :cool:

Franz_Koopa
28.02.2011, 16.32
On kurja kun itselle mukavasta ja iloa tuottavasta fillaroinnista on tullut sellainen että harmittaa kun ei olekaan enää potkua lähteä lenkeille ja samaan syssyyn toteaa ettei arkinen työmatkafillarointi ole riittävä yleiskunnon ylläpitämiseen.

Minkälainen työmatka? Käsittääkseni joku 10km työmatka eestaas on ainakin riittävä yleiskunnon ylläpitämiseen (riippuu tietysti hieman, miten kovaa polkee...) Tietysti "yleiskunnon" määritelmästä voi myös olla erimielisyyttä

Viikonlopulle pitää tietysti keksiä jotain, mutta sen ei tarvitse olla pyöräilyä

Nakili
28.02.2011, 17.05
Jos alkaa pyöräily maistua puulta, niin eiku pariks viikkoo fillari pannaan. Näin oon itte kesäisin tehny, kun on alkanu tympiä. Sitten kun alkaa tulla fiilikset takasin, ni lenkille vaan heti. Kyllä sitä hetken paussin jälkeen taas ihan erilailla kivaa on.

Sen väliajan voi urheilla jotain muuta, tai sitten voi olla urheilematta kokonaan vaihteeks. Tulevana kesänä maastopyöräilyn taukoaikoina voisi harkita maantiepyöräilyä.

kp63
28.02.2011, 19.55
muutamia huomioita, ajatuksia ja vinkkejä. Työmatkapyöräily on loistava tapa liikkua. Sen kun ajattelee vielä niin, et se on mun tapa mennä töihin niinkuin muut esim autolla, se ei tarvi motivointia. Päinvastoin, kun joutuu joiskus menee autolla, niin se harmittaa. Hiihto muuttui pari astetta mukavammaksi kun lopetin kilometrien miettimisen ja tavoittelen aina tiettyä keskisykettä ja aikaa. Koskaan ei ole enää harmittanut huonoluisto yms. Mm viime talvena hiihdin 4 tunnin lenkillä ekan tunnin umpihangessa ja kivaa oli. Sama filosofia sopii talvipyöräilyyn, koska kelin vaikutus on niin iso. Eli työmatka kestää joskus kaksinkertaisesti, no tulee pitempi treeni.

Ihminen on kuin rotta. Me totumme kaikkeen ja aika nopeasti. Ite sanoisin niin, että 2-4vkoa päivittäistä työmatkapyöräilyä tai muuta liikuntaa, niin sen jälkeen et voi olla ilman sitä. Eli säännöllisyys eikä pitkiä taukoja.

Sit on vielä sekin, ettei kaikille liikunta vaan sovi. Heillä on monta muuta mukavaa harrastusta. Silloin kannattaa ittensä kiusaaminen lopettaa ja liikkua vain se välttämätön hyvinvoinnin kannalta ja ittelle sopivimmalla tavalla.

ristoh
28.02.2011, 20.04
Kiitokset kommenteista, useemmassakin vastauksessa oli tavoitettu sitä fiilistä missä ite pyöriskelee. Kun aikaa ei ole vapaalla kovin paljon, ylipäätään henkinen reppu eväistä toisinaan niukka kun ei vaan meinaa revetä moneen paikkaan.. silloin on jo tullut nipistettyä siitä fillaroinnista ja itsestä huolehtimisesta. En ole ajamisessa suorittamiseen orientoitunut vaan enemmän nautiskelija mutta silti sen verran sykkeellä mennään että se kuntoa on kehittänyt. Paitsi nyt.

Kulunut talvi on mennyt aikaa ja tarmoa milloin minnekin jakaen, kaikkialle muualle paitsi lenkeille. Tiedostan vallan hyvin sen että liikunta auttaisi jaksamisessa, käyty lenkki jeesaisi nupin kanssa jne. Ainoostaan se (väkisin) liikkeelle lähteminen puuttuu. Ajankäytön ja voimien priorisointia sitä kai tämä nykytilanteessa on. Nupissa on vaan sellainen fiilis että kun katsoo fillaria niin sitä katsookin jotenkin ajanhukkana ja helppona vaihtoehtona kääntää selkä isommille asioille. Vaikka tiedän asian olevan todellakin toisin. Itseprovosointia disinformaatiolla :)
Lajinmuutos sinänsä ei kiinnosta, kyse ei ole siitä että fillarointi sinänsä olisi hohtoaan menettänyt.

Jos kaikki menee hyvin niin kevään kuluessa läheisen sairastamisessa tapahtuu muutos olennaisesti parempaan suuntaan ja sitten itsestä huolehtiminen palautuu ohjelmaan.
En ole lamaantunut muutoin mutta kun tää laji on ollut hyvä henkireikä ennenkin niin ottaa kupoliin kun nyt on tässä tullut tällainen kupru.

KooWee
01.03.2011, 13.10
Ei muuta kuin jaksamista Risto, sehän jo kannustaa varmasti jos tietää että sairaudessa on parempaa suuntaa luvassa. Kyllä se motivaatiokin sieltä palaa ihan varmasti itsekseen. Monihan ei edes mieti tuollaisia, jättäytyy vaan sänkyyn vastaavassa tilanteessa. Ei muuta kuin revitään toinen toisemme liikkeelle jos ei muuten!

Ohiampuja
01.03.2011, 22.36
Ihmiset on erilaisia sen suhteen miten pitkälle saa itsensä tsempattua tekemään jotain, mutta voisin väittää että sikäli kun se vain on mahdollista, on se parempi vaihtoehto kuin tauon pitäminen, joka voi venyä ikuisuuteen tai tarpeettoman pitkälle.
Onhan se varmaan noin. Minulle tuo on aika vaikeata. Tai siis se lenkin vaatiman ajan raivaaminen on vaikeata, äkkiä se lenkillä käynti onkin stressin luontia, eikä sen purkua...

Joskus vaan tuntuu olevan sellaisia hetkiä elämässä, että kalenterissa ja kellossa ei aika riitä millään...

tero76
02.03.2011, 06.52
Kun on koko ikänsä kuntoillut, niin ainakin mulle tulee ongelmia jos ei liiku muutamaan päivään.

Eli jos ahdistaa niin lenkille. Tottakai lähtö on joskus vaikeaa, mutta kun sen tietää että pää ei toimi ilman liikuntaa, ja olo on parempi niin kyllä sitä tulee lenkkeiltyä. Siinäpä sitä motivaattoria riittää.

izmo
02.03.2011, 07.17
Onhan se varmaan noin. Minulle tuo on aika vaikeata. Tai siis se lenkin vaatiman ajan raivaaminen on vaikeata, äkkiä se lenkillä käynti onkin stressin luontia, eikä sen purkua...

Joskus vaan tuntuu olevan sellaisia hetkiä elämässä, että kalenterissa ja kellossa ei aika riitä millään...

ihmisellä on aikaa sihen mitä haluuu tehdä... yleensä se tinkitään jostain muualta vaikka sohva aikaa vähennetään:rolleyes:

oon niin paljon täällä töissä kuullut tarinoita siittä että ei ehdi kuntoilla ei enään jaksa uskoo siihen loruun;)

H.Å
02.03.2011, 07.52
oon niin paljon täällä töissä kuullut tarinoita siittä että ei ehdi kuntoilla ei enään jaksa uskoo siihen loruun;)

Mites Kekkonen sen sanoi? "Jokainen syy joka estää kuntoilun on tekosyy"

Ohiampuja
02.03.2011, 09.29
Tämä "avautuminen" menee nyt hiukan ohi aiheesta, mutta sanonpa kumminkin.

Tuossa kuusi vuotta sitten oli tyttären kanssa tilanne, jossa Meilahden lasten silmäosaston leikkaussalihenkilökunta oli tutumpaa, kuin viereisen S-marketin myyjät. Leikkauksia ja leikkauksen korjausleikkauksia tehtiin siihen tahtiin, että 3-4 kuukautta meni ilman yhtään liikunta-ajatusta. Ja samaan aikaan oli vielä kunnon koliikki, eli yöunet oli aika tuntematon käsite.

Silloin huomasi kuinka paikkaansa pitävä Maslow'n tarvehierarkia on, pyörällä ajelu ei ole oikein korkealla sillä listalla...

izmo
02.03.2011, 10.16
Pakko kai tohon uskoo "loruun" sitten uskoo mutta väitän että suurimmalla osalla sohva ja laiskuus on suurin syy:cool:

kyllä siis on oikeitä syitäkin eikä sairaana kannata väkisin yrittää....

ristoh
02.03.2011, 19.16
Mites Kekkonen sen sanoi? "Jokainen syy joka estää kuntoilun on tekosyy"


Niin. Sehän se sitten olikin.

Velogi
02.03.2011, 20.11
Tämä linkki taitaa olla jo toisessakin threadissa mutta sallittaneen että panen tähän linkin omaan tarinaani kuinka terveyden prakaus motivoi liikkumaan http://viestitin.blogspot.com/2011/02/sohvaperunasta-selkavaivojen.html

Ohiampuja
03.03.2011, 20.41
väitän että suurimmalla osalla sohva ja laiskuus on suurin syy:cool:
Kyllähän Izmo varmaan oikeassa on. Halusin vain tuoda julki sen, ettei heti kannata leimata laiskuriksi, jos ei ehdi lenkille. Tämän netin välityksellä kun ne taustat ei oikein selviä...

Kaikki syyt eivät ole niitä Kekkosen tekosyitä. :)

jjyrki
03.03.2011, 21.05
Yksinkertaisin tapa pitää motivaatiota yllä on sitouttaa itsensä johonkin tavoitteeseen esim kuntoajoon tai pyörämatkaan. Kun kavereiden kanssa on sovittu vaikkapa tdh alle tietyn ajan tai kun taskussa on lentolippu jonnekin ja jostakin ja tämä väli pitää polkea tietyssä ajassa, jaksaa ihmeesti innostua.
Ja elämän stressit kestää paremmin kun fysiikka on kunnossa. Tutulta lekurilta kuulin muuten että kestävyyskuntoharjoittelu vastaa teholtaan minkä tahansa mielialalääkkeen vaikutusta, kertoo jotain fyysen ja psyyken välisestä yhteydestä.

Sakari Kyrö
03.03.2011, 23.00
Ranskassa on monta asiaa jotka on hieman niin ja näin, mutta yksi asia joka on mielestäni erinomainen, on myös toimistotöissä usein käytössä oleva kahden tunnin lounastauko.

Näin ollen 12:00-14:00 on monesti myös toimistohiirille hyvä sauma päästä urheilemaan, ilman että se vie aikaa perheeltä ja sohvalta. :)

@jjyrki - Olen myös kuullut tuon että kestävyyskuntoharjoittelu on teholtaan kuin mielialalääkkeet, ja kyllähän sen itsekin nopeasti huomaa.

Igor Pavlovits
03.03.2011, 23.15
Tutulta lekurilta kuulin muuten että kestävyyskuntoharjoittelu vastaa teholtaan minkä tahansa mielialalääkkeen vaikutusta, kertoo jotain fyysen ja psyyken välisestä yhteydestä.
Ei ole kauaa aikaa, kun uutisoitiin, että itse asiassa liikunnan hyöty masennuspotilaille on samaa suuruusluokkaa kuin terapian ja parempi kuin mielealalääkkeiden. Vielä kun liikunta suoritetaan luonnossa on vaikutus luultavasti vieläkin tehokkaampi, joten cyclocrossareita ja maastopyöriä hoitobudjettiin niin eiköhän kansanterveys ala parantua roimasti.
(Tietysti syvästi masentunutta potilasta voi olla vaikea heti ensimmäiseksi potkia liikkeelle, joten muutkin hoitomuodot ovat vielä tarpeen.)

Igor Pavlovits
03.03.2011, 23.31
ihmisellä on aikaa sihen mitä haluuu tehdä
Nykyisten ajanhallintamessiaiden perusfaktahan on se, ettei kaikkea ehdi tehdä, siksi juuri tarvitaan ajanhallintaa. Tuo "mitä haluu tehdä" on monelle tavattoman laajan käsite.

*J*
04.03.2011, 00.32
Viime syksynä huomas aikas selkeesti motivaation merkityksen; kelit viilenivät, kesä takana, reissut ohi, flunssa ja 10k sen verran kaukana ettei millään kerkeisi omalla vauhdilla kylmenevään loppuvuoteen. Tavoitteet vuodelta 2010 suoritettu tai liian kaukana. Koska ajelua vain omaksi iloksi/kunnoksi niin fillari jäi nurkkaan ja kilsoja kertyi vain jokunen sata viimeisiin kuukausiin.

Vuodenvaihteen jälkeen takaisin satulaan ja motivaatio parin kuukauden hiljaiselon jälkeen pakkasista riippumatta ihan kohillaan.. sen verran kohillaan, että nytkin viikko menny flunssassa pelkästään neljän seinän sisällä (prk, keuhkot repee, jos hiukankin ulkoilmaa vetäsee) ja tulee sisällä jo tepasteltua eestaas. Kovasti joutuu itseään toppuuttelemaan ajattelemaan järjellä: "katotaan sitten sunnuntaina, ku oot tervehtynyt.. eikös joo!?"

Mielenterveyden ja liikunnan yhteydestä olettekin jo.. useasti lähteminen saattaa olla hankalaa, mutta sen reilun puolen tunnin pyörittelyn jälkeen endorfiinit paukahtavat jakoon.. toho hyvän fiiliksen napsahtamiseen varmaan moni "jääkin koukkuun". Omat fiksit jo viikkoa vaille, aurinko paistanut, lämmöt excellent.. ja meikä tääl kärvistelee akkunan takana.. "sunnuntaina.. josko jo sunnuntaina.."

H.Å
04.03.2011, 06.11
Kyllähän Izmo varmaan oikeassa on. Halusin vain tuoda julki sen, ettei heti kannata leimata laiskuriksi, jos ei ehdi lenkille. Tämän netin välityksellä kun ne taustat ei oikein selviä...

Kaikki syyt eivät ole niitä Kekkosen tekosyitä. :)

Ei tietenkään, tuohan on aika raakasti sanottu. Sori ristoh, ei ollut tarkoitus mitenkään yleistää että kyse olisi aina laiskuudesta. Tottakai on oikeita syitä olla harrastamatta. Monella tutullani on vain aina näitä tekosyitä ettei kerkeä, no kun mä rakennen taloa jne.

Tuo jjyrkin teksti on aika hyvää, itsekin otin tavoitteeksi tänä vuonna Kalevan kierroksen (puolimatkat) läpikäymisen. Nyt kun on tavoite niin motivaatiotakin löytyy. Työkaverit vielä mukana tsemppaamassa.

japoo
04.03.2011, 08.24
Tämä "avautuminen" menee nyt hiukan ohi aiheesta, mutta sanonpa kumminkin.

Tuossa kuusi vuotta sitten oli tyttären kanssa tilanne, jossa Meilahden lasten silmäosaston leikkaussalihenkilökunta oli tutumpaa, kuin viereisen S-marketin myyjät. Leikkauksia ja leikkauksen korjausleikkauksia tehtiin siihen tahtiin, että 3-4 kuukautta meni ilman yhtään liikunta-ajatusta. Ja samaan aikaan oli vielä kunnon koliikki, eli yöunet oli aika tuntematon käsite.

Silloin huomasi kuinka paikkaansa pitävä Maslow'n tarvehierarkia on, pyörällä ajelu ei ole oikein korkealla sillä listalla...Voin sanoa samaa omasta kokemuksesta. Meillä on aikaa jo 13 vuotta siitä, kun pitempiä aikoja lastenklinikalla vietimme, milloin teholla, milloin tavallisella osastolla. Sen jälkeenkin lyhempiä jaksoja epäsäännöllisen säännöllisesti. Voisi jopa sanoa, että se oli aikaajoin tutumpi paikka kuin oma koti...

Kun on ns. tilanne päällä, niin siinä ei paljon tule ajelut eikä mitkään muutkaan asiat mieleen.. Toki välillä on päästävä tekemään muutakin, muuten pää hajoaa. Myös hoitajat paikanpäällä sanovat, että elämää on myös sairaalan ulkopuolella. Mutta kun tianne on ohi, niin kummasti se "into" on aina löytynyt, tavalla tai toisella.

No, tää oli asian vierestä....

Jake_Kona
05.02.2013, 19.45
Vireys fillarointiin löytyy uusien paikkojen käymisellä. Vaikka jossain olisi käynyt jo vaikka kuinka monta kertaa saa lisäintoa tarkistaa päivän sääolosuhteet ja vuoden kierto. Kevät on aina uuden alkua ;) "monen" kauden kokemuksella

JeTi-
05.02.2013, 19.55
Kun on koko ikänsä kuntoillut, niin ainakin mulle tulee ongelmia jos ei liiku muutamaan päivään.

Eli jos ahdistaa niin lenkille. Tottakai lähtö on joskus vaikeaa, mutta kun sen tietää että pää ei toimi ilman liikuntaa, ja olo on parempi niin kyllä sitä tulee lenkkeiltyä. Siinäpä sitä motivaattoria riittää.
Itellä on ny käyny niin, et tuli taukoa vähän kaikesta liikunnasta, niin nyt on kauhee motivaatio-ongelma alottaa uudestaan. Kun ei pääse lähellekkään sitä tasoa mitä tuossa oli, niin ei riitä motivaatio jotenkin pyristelemään takaisin sinne missä oli. :/

ToniR
06.02.2013, 08.06
Itellä on ny käyny niin, et tuli taukoa vähän kaikesta liikunnasta, niin nyt on kauhee motivaatio-ongelma alottaa uudestaan. Kun ei pääse lähellekkään sitä tasoa mitä tuossa oli, niin ei riitä motivaatio jotenkin pyristelemään takaisin sinne missä oli. :/

Jep, tuttuja fiiliksiä. Se pitäis vaan yrittää unohtaa, missä kunnossa oli ennen taukoa.
Pikkuhiljaa eteenpäin ja vertaa päivän kuntoa esim. edelliseen viikkoon/kuukauteen, niin ei ala masentaa :)

Hääppönen
06.02.2013, 09.56
^+1 ToniR:n näkemykselle! Itselle pyöräilystä löytynyt hidastellessa uusia elementtejä: maisemien ihailu, parisuhdepyöräilyn toimivuus yms. Jokaisesta pienestäkin mäestä tulee kuntosuoritus, jos mäen aloittaa alle 25 km/h nopeudella. Jos samaan mäkeen pääsisi aloittamaan yli 30 vauhdilla, sitä on mäki takana ennenkuin joutuu varsinaisesti tekemään töitäkään.

StantheMan
06.02.2013, 10.07
Hankkii leppoisan ja vähäpuheisen vaimon, joka kehuu sinua päivittäin. Yllättäen alkaa ajohommat, vähän pitemmätkin, kiinnostamaan ;)

Jassu
06.02.2013, 11.20
Puoliso minullakin ollut hyvä innoittaja :D Ja viime talvena kun suhasin Helsinki-espoo työmatkaväliä paivittäin, se painonpudotus ja kiinteytys sekä voiman isääntyminen oli itsessään hyviä palkintoja.