PDA

Näytä tavallinen näkymä : Palautusjuoma/ muona



FillaRilla
05.06.2010, 17.46
Suomalaisetkin, ei kaupalliset ravintoasiantuntijat, ovat jo melko pitkään puhuneet kaupallisten ravintolisien turhuudesta. Yksi harjoituksen jälkeisen palautumisen ravintosuositus on heiltä ollut ½-litraa rasvatonta maitoa ja banaani tai kaksi.
Nyt on Amerikan maalla saatu samantapainen tutkimustulos, joka asettaa kyseenalaiseksi rahojen tärväämisen "kaikenmaailman litkuihin".
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/article426302.ece?s=r&wtm=-04062010 (http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/article426302.ece?s=r&wtm=-04062010)
Itse en ole lisäravinteita kaäyttänyt, kuin joskus tankkausvaiheessa ennen jotain tärkeeksi kokemaani kuntotapahtumaa. Malto on ollut se käytetty aine. Tänään meni kaakaota huiviin kolmen tunnin lenkin jälkeen.

Deve
05.06.2010, 17.59
Itsehän en kauheasti palautusjuomia käyttele. Lähtee herkästi paino nousuun kun ensin lenkiltä tullessaan heittää huiviin palautusjuoman ja pian sen jälkeen ruokaa. Tai ainakin näin mulla, jätin noi palautusjuomat poies ja meen ihan ruualla, kun tulee yleensä syötyä kuitenkin sen puolen tunnin päästä reenistä. Hyvin toimii eikä paino nouse ja saan tarpeeksi kaloreita ja pyörä kulkee. Ruoka maistuu muutenkin sen verran hyvin että saa ihan tarpeeksi tankattua hiilareita senkin avulla :D

Silloin voi olla kyllä ihan paikallaan joku palautusjuoma jos ruokailu siirtyy kohtuuttoman pitkälle rankemman rupeaman jälkeen. Ei siinäkään ole mitään järkeä pyöriä parikin tuntia ilman mitään energiaa lenkin jälkeen. Tuntikin alkaa olla jo aika ikävää.

Joenranta
05.06.2010, 18.43
Olen kesän pyörämatkoilla, jossa päivän matkan pituus on keskimäärin n.100km, käyttänyt päivittäin välittömästi matkan päätyttä palautusjuomana Reco Power jauhetta veteen sekoitettuna. En varmaankaan tule palausjuomaani vaihtamaan maitokaakaoon, koska en pidä kaakaosta. Matkan varrella olen tarpeen vaatiessa käyttänyt maxim energy geeliä. Mielestäni kummatkin ovat täyttäneet tehtävänsa.

geeni
05.06.2010, 18.56
Hienosti jätettiin kertomatta, millaisesta maitokaakaosta oli kyse. Ainakin hiilarisisältöön vaikuttaa melkoisesti, käytetäänkö oikeaa kaakaojauhetta vai näitä brändättyjä sokerijauheita.

ellmeri
05.06.2010, 19.02
Palautus juoma tai vastaava antaa aikaa tehdä kunnollinen ruoka eikä mikään pikapala tai muu köyhä ateriankorvake.
Mulla tuppaa sokerit joskus tipahtamaan ja siinä tilanteesa tuo edellä mainittu on toiminut "mulla" hyvin.

Mikael52
05.06.2010, 19.37
Olemme jälleen niitten perusasioitten äärellä, kun on puhe ravintovalmennuksesta. Meillä jokaisella on omat kokemukset siitä, mikä on paras tapa tankata ennen harjoitusta, miten huolehdin nesteytyksestä ja ravinnosta harjoituksen aikana ja kuinka teen harjoituksen jälkeisen neste-ja ravintotankkauksen. Nämä eivät ole mutu-asioita sillä tavalla, että ensin tulee ottaa huomioon harjoituksen kesto, sitten intensiteetti ja vielä yhtenä tärkeänä asiana seuraava harjoitus, ajankohta ja harjoituksen laatu. Mutta ehkä tärkein asia tuossa on muistaa nesteytys, ennen harjoitusta, harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Palautumisjuomat tarkoittanevat etupäässä tärkeiden protskujen tunkemista elimistöön lihasten rakennusaineiksi, hiilareiden tankkaamista kulutettujen tilalle jne. Syvällisempään kemiaan en lähde, mutta tarkoitan tällä sitä, että jos harjoituksen intensiteetti, rasittavuusaste on ollut korkea, on lihaksisto kuluttanut proteeneja enemmän kuin matalalla rasitustasolla, jolloin polttoaineena ovat etupäässä rasvat, tällöin, siis korkeilla tehoilla, palautumisproteiinit ovat tärkeitä, mutta "lenkkeilyn" jälkeen on nesteen tankkaamisella tärkeämpi osuus. Tästäkin aiheesta on palstalla keskusteltu paljon, mutta kun viitsii perehtyä ravintovalmennukseen, saa paljon tietoa aiheesta ja pystyy näin ollen soveltamaan tietoa omaan harjoitteluun.Olen eräänkin kerran keskustellut aiheesta ravintotieteen tohtorin kanssa ja pitkien mielenkiintoisten näkemysten jälkeen olemme olleet jokseenkin samaa mieltä asioista. Yhteinen toteamus on ollut, että juuri perustietojen hallitseminen ravintovalmennuksessa riittää meille kuntoilijoille ja kuntokilpailijoille, huippu-urheilijoilla on omat asiantuntijansa tämän valmennuksen osa-alueen hoitamiseksi.

YT
05.06.2010, 20.04
Huippu-urheilijoilla on erilainen aineenvaihdunta kuin kuntoilijoilla. Niiden pitää saada elimistön läpi tuplamäärä ravinteita. Ei niiden syönti/juontitapojen matkiminen ole oikotie parempaan suorituskykyyn vaan pitää matkia niiden treenimääriä.

Mikael52
05.06.2010, 22.24
Huippu-urheilijoilla on erilainen aineenvaihdunta kuin kuntoilijoilla. Niiden pitää saada elimistön läpi tuplamäärä ravinteita. Ei niiden syönti/juontitapojen matkiminen ole oikotie parempaan suorituskykyyn vaan pitää matkia niiden treenimääriä.

Erilainen aineenvaihdunta ei riipu siitä, onko huippu-urheilija vai huippu-pianisti tai joku muu huippu. Aineenvaihdunta on yksilöllinen ihmisen autonominen elintoiminto. Huippu-urheilijan ravinnon tarve riippuu kulutuksesta, äärimmäistä kestävyyttä vaativissa lajeissa, kuten esim. triathlon, ravinnon tarve on erilainen kuin biljardissa. Sama pätee kuntourheilijalla, jos harrastat curlingia, et tarvitse samanlaista energiamäärää suorituksessa kuin maratonjuoksija jne.Näin ollen kaikki, mikä liittyy ravintoon liikunnassa, pätee huippu-urheilussa, kuntoilussa, hyötyliikunnassa, työssä ja jokapäiväisessä elämässä. Ihminen tarvitsee ravintoa joka tapauksessa elääkseen. Ravinnon määrä ja laatu ratkaisevat kulloisenkin jaksamisen ja palautumisen, teetpä sitten mitä tahansa.

Kiovan Dynamo
05.06.2010, 23.34
Jonkun sortin bon voyage -ilmiö... :rolleyes:
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=34092
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=36420
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=35856
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1161144
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=30869
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=776269
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=907413

Lenkin jälkeen auttaa ainoastaan porkkanan syönti, selibaatti, hiilillä kävely ja itsetutkiskelu. Turhaa mässäilyä kaikki palautusjuomat.

Edit: Lukaisinpa tuon T&T:n artikkelinkin. Olivat kuitenkin keksineet, että proteiinia sisältävä kaakao auttaa lihasta palautumaan paremmin, kuin pelkkää hiilaria sisältävä urheilujuoma. Eipä ole mennyt hukkaan tuokaan tutkimus, kaikkea ne ameriikassa osaavatkin. :eek:

tunkkireisi
06.06.2010, 00.29
[QUOTE=Kiovan Dynamo;1413402]Jonkun sortin bon voyage -ilmiö... :rolleyes:

Tässä tapauksessa bon appetit -ilmiö :D

Pekka Sirkiä
06.06.2010, 00.56
Lenkillä joskus kysellään, että mitä pitäisi oikeaoppisesti syödä tai juoda ennen lenkkiä, lenkin aikana ja/tai lenkin jälkeen. Ilmeisesti kysyjät arvelevat minulla olevan jotain "syvällisempää" tietoa asiasta, kun yli 30 vuotta olen jaksanut (po. viitsinyt) kampea kääntää erilaisten seurojen erilaisissa ajoporukoissa :rolleyes:

Joskus olen kysynyt vastaan, että "mikähän on kysyjän tavoite pyöräilyssä? Kilpailullinen vaiko kuntoilullinen". Jos vastaus on kuntoilullinen, niin sanon siihen, että sitä syödään ja juodaan, mitä jääkaapista/keittiöstä löytyy :)

Jos vastaus on, että kysyjän tavoite on kilpailullinen, niin siihen vastaan, että kilpailijan psykologiseen valmennukseen kuuluu ns. mielikuvaharjoittelu. Sitä voi tukea esimerkiksi ostamalla palautusjuomia/ jauheita/ lisäravinteita (sallittuja) mielin määrin, vaikka kaikki kaapit täyteen... :D

j.k. Ai, että mitä itse syön/juon...? Tänään 100 km lenkille lähtiessä söin pienen lautasellisen mysliä. Juomapulloon laitoin pari sormenleveyttä rypälemehua ja laskin hanasta vettä päälle. Yleensäkin käytän "urheilujuomana" sitä tuoremehua, jota jääkaapista sattuu löytymään... :eek: Pidemmällä, useamman tunnin (hieman vaativammalla) lenkillä saatan syödä pari ihan tavallista myslipatukkaa jossain välissä.

j.j.k. Toki ruoka-/juomahuollon voi hoitaa tarkemminkin (tähän on läjäpäin kirjallisuutta, suomeksikin) mutta sellaiselle "aloittelija-/peruskuntoilija-Pekalle", jolla mitään erityisempiä tavoitteita ei (enää) ole kuntoilussaan, sanoisin, että hänen pitäisi enemmän keskittyä käymään säännöllisesti lenkillä kuin miettiä "kalorioita"... :)

ellmeri
06.06.2010, 09.26
Jonkun sortin bon voyage -ilmiö... :rolleyes:

Edit: Lukaisinpa tuon T&T:n artikkelinkin. Olivat kuitenkin keksineet, että proteiinia sisältävä kaakao auttaa lihasta palautumaan paremmin, kuin pelkkää hiilaria sisältävä urheilujuoma. Eipä ole mennyt hukkaan tuokaan tutkimus, kaikkea ne ameriikassa osaavatkin. :eek:

No nyt selewis tuokin asia mulle mix ennen kulki paremmin,ennen vetäsin lenkin puolivälissä kaakaot jotka oli oikeeta kunnon kaakaota ja punaista maitoo siinä.
Paikka oli vanhan lahdentien varrella nököttävä huoltoasema järvenpään kohdalla.:D*jumalauta*että kulki kaakaon jälkeen....

Elkki
06.06.2010, 15.18
Edit: Lukaisinpa tuon T&T:n artikkelinkin. Olivat kuitenkin keksineet, että proteiinia sisältävä kaakao auttaa lihasta palautumaan paremmin, kuin pelkkää hiilaria sisältävä urheilujuoma. Eipä ole mennyt hukkaan tuokaan tutkimus, kaikkea ne ameriikassa osaavatkin. :eek:[/QUOTE]

Siinäpä se tulikin kiteytettyä. Piruko se pelkkiä hiilihydraatteja tankaa lenkin jälkeen? Kerrottakoon vielä, että laktoosi hidastaa proteiinisynteesiä, jota tunnetusti maidossa riittää. Hera- tai mikä tahansa muu proteiini palauttaa paremmin kuin maito. Ainiin, ja kaakao taitaa olla aika pitkälle pelkkää sokeria joten pitkiä hiilihydraattiketjuja siitä on aika turha odottaa.

timoe
06.06.2010, 19.01
Siinäpä se tulikin kiteytettyä. Piruko se pelkkiä hiilihydraatteja tankaa lenkin jälkeen? Kerrottakoon vielä, että laktoosi hidastaa proteiinisynteesiä, jota tunnetusti maidossa riittää. Hera- tai mikä tahansa muu proteiini palauttaa paremmin kuin maito. Ainiin, ja kaakao taitaa olla aika pitkälle pelkkää sokeria joten pitkiä hiilihydraattiketjuja siitä on aika turha odottaa.[/QUOTE]

ottamatta nyt kantaa siihen miten kukin palauttaa...itsellä pitkän juoksulenkin jälkeen 3-olut ja kevytmeetvursti noin aluksi...

olen kuitenkin ollut tähän asti ollut luulossa että HERAproteiinit tehdään maidon herasta eli valkuaisesta...olenko ollut väärässä? (ja sitten lisäksi maidossa on proteiinia kaseiinina)

zippo
06.06.2010, 19.22
Tärkeintä:hyvä ruoka->parempi mieli.

Elkki
07.06.2010, 08.12
.
olen kuitenkin ollut tähän asti ollut luulossa että HERAproteiinit tehdään maidon herasta eli valkuaisesta...olenko ollut väärässä? (ja sitten lisäksi maidossa on proteiinia kaseiinina)

En ole ihan satavarma, mutta heran idea on juuri siinä että proteiinista on pilkottu kaikki epäoleellinen pois. Myös se laktoosi.

Kaikkihan tietysti hoitaa palautumisen parhaalla katsomallaan tavalla. Palautusjuomien mielekkyydestä voi varmasti perustellusti olla montaa mieltä. Itse kuulun juuri noihin palautusjuomien satunnaiskäyttäjiin, eli palkkaria lenkin rasittavuuden mukaan; joskus ei ollenkaan. Periaate kuitenkin on se, että mahdollisimman äkkiä lenkin jälkeen oikeaa ruokaa pitäisi saada.

Tuo aikaisempi tunteenpurkaus johtui lähinnä tuosta huuhaa-tutkimuksesta johon alkuperäisessä viestissä viitattiin. Herää vaan kysymys, että minkähän tasoiset ravitsemustieteilijät kehtaavat ruveta vertailemaan tuotteen palauttavuusvaikutusta jos vertailukohteina on kaakao ja pelkästään hiilaripitoinen urheilujuoma (ei palautusjuoma)?

Edit: pienen tutkailun jälkeen selvisi, että herassakin on sitä laktoosia. Määrästä ei tietoa.

pethe
07.06.2010, 08.37
Joskus oli Oboyllä tällästä "No sugar added" -kaakaonmakuista jauhetta jossa sokerin sijaan oli maltodekstroosia. Jos tuota sekottaa laktoosittomaan maitojuomaan, niin ollaanko jo tarpeeksi lähellä synteettistä palautusjuomaa? Aiheuttaako tuo juustoproteiini eli kaseiini jotakin negatiivistä?

Hoobee
07.06.2010, 08.54
Uskomatonta läppää,kun asiallista ja paikkansa pitävää tietoa on netti pullollaan,esim.Olympiakomitean sivuilla,tai vaikka F-lehden arkistoissa...

Subzero
07.06.2010, 09.06
Edit: Lukaisinpa tuon T&T:n artikkelinkin. Olivat kuitenkin keksineet, että proteiinia sisältävä kaakao auttaa lihasta palautumaan paremmin, kuin pelkkää hiilaria sisältävä urheilujuoma. Eipä ole mennyt hukkaan tuokaan tutkimus, kaikkea ne ameriikassa osaavatkin. :eek:
Tismalleen samaa tsiisustelin äsken itsekin. Hohhoijaa, kaikkea ne T&T:ssä julkaisevatkin.
Olisi mukava nähdä ne alkuperäiset artikkelit, että sisältävätkö ne tarkempaa tietoa vertailujuomien sisällöstä.

pinna
07.06.2010, 11.38
Maito,mieluiten punainen ja vissyvesi. Noilla juomilla palautusta ja
sen jälken se olut...:) Kuntoilijalle riittää... no oluen määrä vaihtelee...
Patukat/geelit markkinakikkoja kapitalisteilta:p

MacGyver
07.06.2010, 12.53
Patukat/geelit markkinakikkoja kapitalisteilta:p

Aika harva taitaa noita patukoita tai geelejä kuitenkaan palautusevääksi käyttää...

pinna
07.06.2010, 13.03
Aika harva taitaa noita patukoita tai geelejä kuitenkaan palautusevääksi käyttää...
Aivan liian moni...

rhubarb
08.06.2010, 21.50
Tästäkin oli tosiaan jo yksi ketju ihan tällä ensimmäisellä sivulla :rolleyes:

Sielläkin on juttua kaakaosta (eli "suklaamaidosta" kuten amerikaksi sanotaan).

kp63
09.06.2010, 18.23
ovathan kaikki löytäneet fillari-lehden juttupuolelta olli ilanderin artikkelit, joista toinen pohtii varsin tieteellisesti juomisen ihanuutta....jk tietääkö kukaan mikähän on vapaajan juoman oikea prosentti ja nautintatahti, jotta nestetasapaino pysyisi balanssissa.

R.A.
09.06.2010, 20.59
Aiheuttaako tuo juustoproteiini eli kaseiini jotakin negatiivistä?

Ei - imeytyy vain huomattavasti heraa hitaammin.

JKS78
12.06.2010, 09.04
Täältä löytyy Suomen olympiakomitean näkemys urheilijan ravitsemukseen:
http://www.noc.fi/urheilijan_ravitsemus/

Suoralinkki oppaaseen:
http://noc-fi-bin.directo.fi/@Bin/acfa6fe55344996d3261a847f77ea409/1276322390/application/pdf/1156040/Urheilijan_opas_final.pdf

Tosta saa hyvää perustietoa ravitsemuksesta.

Lasse Vahvakäsi
16.06.2010, 19.12
Herää vaan kysymys, että minkähän tasoiset ravitsemustieteilijät kehtaavat ruveta vertailemaan tuotteen palauttavuusvaikutusta jos vertailukohteina on kaakao ja pelkästään hiilaripitoinen urheilujuoma (ei palautusjuoma)?



Noiden ravintotutkimusten lukeminen kannattaa aina aloittaa tutkimuksen loppupäästä. Ennen lähdeluetteloa on yleensä maininta tutkimuksen rahoittajasta. Yleensä tutkimuksen lopputulos on rahoittajan kannalta edullinen.

FillaRilla
05.03.2015, 17.44
Eilisessä Prismassa oli oluttietoutta ja kohdasta 20.35 eteenpäin suomalaisesta tutkimuksesta, muistaakseni muuallakin vahvistetusta tutkimustuloksesta, parhaasta (allekirjoittaneen mielipide ikiajat) palautusjuomasta. Lyö jutun mukaan kaupalliset palautusjuomat mennen tullen. Olen huomannut sopivan myös tankkaukseen. (Vähän vitsi:)) Ohjelmassa on muutakin asiaa mallasjuoma-aiheesta.
http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2466702

sledgehammer
05.03.2015, 18.59
Mä juon palkkarit ekana joka reenin päälle. Päällimmäinen syy siihen on saada elimistö mahdollisimman nopeasti siihen tilaan, jossa se oli lenkille lähdettäessä. Hikoilen aika roimasti, niin tuleepahan tuo poistunut nestekin juotua takas sisään. Mun tyhmän maalaisjärjen mukaan mittarin näyttäessä vaikka -1000kcal reenin jälkeen, on syytä syödä sen verran sisään. Mieluiten jotain sellaista, joka edesauttaa palautumista. Lisäksi mulla on helvetillinen nälkä ainaa reenin jälkeen. Palkkari naamaan, rauhassa suihkuun ja venyttelemään ja sitten syömään. Rahkaa menee lava viikossa. Syön sitä aamupalalla ja iltapalaksi ja palkkarin puuttuessa painan rahkan naamaan hedelmillä ja myslillä. Reenailen about 8-10h/vko tällä hetkellä ja kunhan harjakone on pyörätiet saanut puhtaaksi määrä nousee varmaan ainakin 4h/vko. En kertakaikkiaan näe mitään syytä olla juomatta noita. Ei niistä ainakan haittaa ole. Muutenkin mulla tuppaa menemään syömiset mielummin miinukselle, kuin plussalle, niin siinäkin mielessä tuo on ihan paikallaan. Homma on tullut vähän tavaksi jo salilta. Onhan sitä nyt pakko saada palkkari hyvän reenin päälle. Rituaali.

Palkkarina ollut viimeaikoina tätä:
http://www.sportlife.fi/tuotteet/recovery/

El-Carpaso
05.03.2015, 22.06
Mulla on palkkarina vaniljan makuista whey proteiinijauhetta. Otan sitä yleensä vaan salitreenin jälkeen, mutta pitäis ruveta kyl ottaan vähäsen joka päivä. Tän kokosena päivittäinen 1.5g/kg tavote on aika haastava normaalilla ruokavaliolla, eli on helpompaa napata jauhetta paikkaamaan tarvetta ku et söis törkeesti lisää. Lisää syömisessä on sit nimittäin sekin huono puoli, että oikean ruuan mukana tulee yleensä rasvaa / hiilareita, joka puolestaan vetää päivittäiset kalorit yli tosi helposti.

FillaRilla
06.03.2015, 21.19
Mulla on palkkarina vaniljan makuista whey proteiinijauhetta. Otan sitä yleensä vaan salitreenin jälkeen, mutta pitäis ruveta kyl ottaan vähäsen joka päivä. Tän kokosena päivittäinen 1.5g/kg tavote on aika haastava normaalilla ruokavaliolla, eli on helpompaa napata jauhetta paikkaamaan tarvetta ku et söis törkeesti lisää. Lisää syömisessä on sit nimittäin sekin huono puoli, että oikean ruuan mukana tulee yleensä rasvaa / hiilareita, joka puolestaan vetää päivittäiset kalorit yli tosi helposti.
Oletko ottanut huomioon, että proteiinintarve/ painokilo tarkoittaa rasvatonta painoa?

marko.k
07.03.2015, 20.25
Ite tulee nautittia 77g hiilaria 25g proteiinia salin ja pyöräilyn jälkeen,mutta mulla onkin massakausi 😊
Kyllähän jos jää palkkari väliin niin huomaa eron aika nopeasti kun ei vaan lähde prosessi käyntiin varsinkin jos ruokailu viivästyy yli tuntiin.

brilleaux
13.03.2015, 08.58
Itse perusperttikuntoilijana/nautiskelijana nautin heti pyöräilyn/juoksun jälkeen ison kupin maitoa. Normiruokaa siihen päälle kun ehtii.
Hyvin on pärjätty, paino ei tosin meinaa pysyä kurissa näinkään. Saati jos vetäisi jotain keinotekoista lisäainesontaa vielä sisuksiinsa.

Yhden kesän käytin palautukseen proteiinijauhetta, toimi ihan jees. Mutta näyttää maito ajavan saman asian.
Ja riittävä valkuaisen saanti ruuasta noin muuten(munat, kana, raejuusto jne..).
Turhalla hiilareiden käytöllä taas en saa kuin vatsan kasvamaan. Nopeasti.

Farina
13.03.2015, 09.20
^Ylläolevaan viitaten. Olin erittäin tyytyväinen, kun tämän fitness-buumin, lisäravinteiden ja rahkojen keskellä, joku muukin liputti normiruuan perään:

http://www.iltasanomat.fi/laihdutus/art-1425962843117.html

On vähän eri genren miehiä, mutta sanoma on hyvä. Olin kerran Jutta G:n luennolla, jossa hän jaksoi mainostaa laihduttamista ja erinäisiä lisäravinteita/smoothieta/palkkareita yms. Teki mieli kysyä, että eikö tärkeintä olisi elämänmittainen painonhallinta ja terveellisen arkiruuan syönti. Jäi kysymättä, kun olisi häirinnyt Jutan busineksiä.

Bansku81
13.03.2015, 09.32
Vähän OT mutta onko hyväksi havaittuja urheilujuoma tiivisteitä jotka eivät värjäisi/hajustaisi juomarepun pussia tai letkuja. Mulla on Ospreyn reppu enkä vielä ole viitsinyt laittaa mukaan kuin vettä, koska ainakin muoviset juomapullot tuntuvat värjäytyvän noista juomista.

El-Carpaso
13.03.2015, 09.55
Oletko ottanut huomioon, että proteiinintarve/ painokilo tarkoittaa rasvatonta painoa?

Laskutapoja on aika useita, mutta periaatteessa 1.5g pitäisi olla per rasvaton painokilo. Toinen mahdollisuus on 1/1.2g per oma painokilo rasvallisena.


Vähän OT mutta onko hyväksi havaittuja urheilujuoma tiivisteitä jotka eivät värjäisi/hajustaisi juomarepun pussia tai letkuja. Mulla on Ospreyn reppu enkä vielä ole viitsinyt laittaa mukaan kuin vettä, koska ainakin muoviset juomapullot tuntuvat värjäytyvän noista juomista.

Kun käyttää geelejä tai hunajaa etc energiana ja niin saa pidettyä rakot ja pullot puhtaina

sledgehammer
13.03.2015, 10.56
Mä en oo värjäytymisen antanut häiritä. On se pesun jälkeen puhdas, vaikka sinne vähän väriä jäisikin. Mitä maidon litkimiseen tulee, niin mä en ihan hirveän terveellisenä ratkaisuna pidä sen yletöntä litkimistä. MTK:n mielestä kaikkien kuuluisi varmaan juoda pelkästään maitoa, mutta mutta... Mistäköhän tää meidän suuri laktoosiongelma juontaa juurensa. Varmaan Teemusta maitomainoksessa :D Itse en maitoa voi edes juoda enempää kuin sen, mitä kahviin kippaan.

[offtopic] taitaa ihminen olla ainoa nisäkäs, joka juo toisen nisäkkään maitoa läpi elämänsä. Ei sekään mikään kovin luonnollinen ratkaisu kyllä ole[offtopic]

The flying Chocobo
13.03.2015, 11.12
Jos sattuu maidon laktoosia sietämään (tai laktoosittoman makua), niin mitä epäterveellistä maidossa on? Etenkin jos sen rasvattomana kittaat? Itse juon oikein mielelläni maitoa palautusjuomana eikä ongelmia ole, tosin minun tasoisella kuntoilijalla sen palautuksen kanssa niin tarkkaa ole muutenkaan. En ole MTK:n kanssa missään tekemisessä ja kaupunki-ihiminen vallan :). Perusruoalle peukku, kunhan hiukan koostumusta eri tekijöiden suhteen omaan elämäntilanteeseen suhteuttaa.

marco1
13.03.2015, 11.26
[offtopic] taitaa ihminen olla ainoa nisäkäs, joka juo toisen nisäkkään maitoa läpi elämänsä. Ei sekään mikään kovin luonnollinen ratkaisu kyllä ole[offtopic]

Lähinnä taitaa olla pohjoismainen nisäkäs. Näitä karttoja laktoosin sietämisestä on useampia, tässä yksi joka 3 sekunnin tarkastelulla vaikuttaa olevan ainakin sinnepäin: http://www.popsci.com/science/article/2013-08/infographic-day-where-people-can-digest-milk

brilleaux
13.03.2015, 11.26
Perusruoalle peukku, kunhan hiukan koostumusta eri tekijöiden suhteen omaan elämäntilanteeseen suhteuttaa.

Juuri näin.

Ja olut unohtui mainita, siitä saa mainiosti hivenaineita. Ja makuelämyksiä.
En mä olutta koskaan kuntoilun jälkeen heti juo, usein ruokajuomana kylläkin.
Ja iltaisin usein sen yhden pullon.

Edit: siis pullollisen, lasista.

sledgehammer
13.03.2015, 12.54
Ei se laktoosi ole ainoa ongelma. Homogenointi on toinen, jota täällä kovasti tykätään harrastaa. Homogenoimattomat tuotteet pelaa mullakin paremmin, mutta en mä kyllä viitsi mitään luomumaitoa opetella juomaan enää tässä kohtaa, kun hyvin on tultu toimeen ilmankin.

BONK
13.03.2015, 13.23
Itse en käytä enää mitään erityisiä palautusjuomia tosin treenitkin on kovin vaatimattomia eli veteraanikuntoilua. Innokkaimpina punttailuaikoina tuli kiskottua palkkarit proteiini+kreatiini aina treenin jälkeen ja toki, silloin kun vähän kasvatettiin lihastakin niin muutenkin ruokavalio oli toisenlainen. Tosin silloin oli painoakin 15 kg enemmän kuin nyt, mutta jos nyt ihan totta puhutaan niin en koskaan huomannut mitään erityistä eroa noiden palautusjuomien juomisen tai juomatta jättämisen välillä. Varmaan ollut huonot seokset...

Nykyisin lenkin jälkeen vettä ja siihen päälle juuri sitä ruokaa mitä kaapista sattuu löytymään, ettei veren sokeri pääse laskemaan liiaksi.

Antza44
13.03.2015, 14.40
Edit: siis pullollisen, lasista.Hyi eihän pullo-olutta saa mihinkään lasiin pilata. Pullon suustahan se maistuu ihan ylivertasesti, kun se pullonsuu jotenkin pyörittää/hapettaa ohrasen:p. Tölkkikamahan on sama mistä sitä kurlaa.

Bansku81
13.03.2015, 14.44
Varsinkin 0,5l pitkä kaulaisiin pulloihin muodostuu mainio pyörre, mikä lisää oluen maistuvuutta :)

El-Carpaso
13.03.2015, 19.28
Hyi hemmetti. Oluen juonti pullosta on abaut yhtä hyvä idea ku viinin juominen pullosta. Olut juodaan vedellä huuhtaistusta aromilasista

brilleaux
13.03.2015, 22.19
Hyi hemmetti. Oluen juonti pullosta on abaut yhtä hyvä idea ku viinin juominen pullosta. Olut juodaan vedellä huuhtaistusta aromilasista

Juuri näin.

FillaRilla
13.03.2015, 22.27
Juuri näin.

Ja olut unohtui mainita, siitä saa mainiosti hivenaineita. Ja makuelämyksiä.
En mä olutta koskaan kuntoilun jälkeen heti juo, usein ruokajuomana kylläkin.
Ja iltaisin usein sen yhden pullon.

Edit: siis pullollisen, lasista.
Nimenomaan heti kannattaa vetäistä. Muistaakseni jonkun foorumilaisen perustelu joskus oli:" Sillä voi useimmiten korvata jopa venyttelyn!" Ja palautusjuomahan tulee nauttia mahd.nop. rasituksen jälkeen. Jotkut uskovat, että kropassa on silloin auki joku "ikkuna", jolloin kaikki palauttava menee just sinne, missä sitä tarvitaan:) Ite vetäsen tölkillisen. Tölkistä. Ja sit toisen, jos jääkaapissa on. Ja yleensä on.
Muuten perussafkaa. Ja tuolla aiemmin puhuttiin maidosta. Yksi näitä ei kaupallisia tutkimuksia jokunen vuosi sitten suositteli ½-litraa maitoa ja 1 kpl banaania välittömään palautukseen treenin jälkeen. Täytyy olla melko hyvä, muttei se bissee voita. Ja se kebardi nimenomaan on se, joka korvaa venyttelyn. Holiton vain korvaa vajenneet hiven- ja kivennäisaineet. Ja täyttää vajenneita glykogeenivarastoja.

Bansku81
13.03.2015, 23.22
Höpö höpö.. Olut on janojuoma ja viini nautiskeluun ja maisteluun :) vaikka maistuu se olut toki lasistakin..

sledgehammer
14.03.2015, 01.00
Muuten perussafkaa. Ja tuolla aiemmin puhuttiin maidosta. Yksi näitä ei kaupallisia tutkimuksia jokunen vuosi sitten suositteli ½-litraa maitoa ja 1 kpl banaania välittömään palautukseen treenin jälkeen. Täytyy olla melko hyvä, muttei se bissee voita. Ja se kebardi nimenomaan on se, joka korvaa venyttelyn. Holiton vain korvaa vajenneet hiven- ja kivennäisaineet. Ja täyttää vajenneita glykogeenivarastoja.

No nyt! Täyttä asiaa :D Vätternistä palautumiseen meni vähän pidempään, kun kalja oli mellanööliä ja tarjottiin vielä muovimukista. Se on kyllä alhaisin tuote oluen nauttimista varten. Sitten tulee tölkki, jota seuraa pullo, jota seuraa kylmä pullo ja lopulta se lasi. Se riippuu vähän tilanteesta, milloin se bisse on hyvä lasista. En voisi kuvitella vaikka raksapuuhissa juovani bisseä lasista. Ei saakeli. Sitten pitäis vaihtaa jo vasara kravattiin... Saunassa, pullosta. Safkan kanssa lasista. Kyllä sille pullolekin on oma paikkansa, jossa se ohittaa jopa lasin :) Pääasia, ettei tartte muovimukista juoda. Se vois pilata jo palautumisenkin.

Antza44
14.03.2015, 03.01
^Tuota on pakko kyllä kompata:).

brilleaux
14.03.2015, 08.37
Höpö höpö.. Olut on janojuoma ja viini nautiskeluun ja maisteluun :) vaikka maistuu se olut toki lasistakin..

Olut on myös yhtälailla nautiskeluun ja maisteluun. Siis olut. Koffien ym. perustölkki"oluiden" suhteen nyt onkin sama vaikka juo siitä tölkistä.
Tai ei juo ollenkaan.
Palautukseenkin suosin mieluummin jotain tummaa perusjuomaa esim. Keisaria/Kozelia.

Laadukas olut ansaitsee todellakin kunnollisen lasin. Ja sen mukavan hetken oluesta nauttimiseen.

Kuten viini. :)

Edit: ja pahoittelut sivuraiteelle ajautumisesta.;)

J.Kottenberg
14.03.2015, 12.11
^Ei tuossa mitään sivuraiteelle mene. Täyttä asiaa. Kyllä palautumiseen liittyy psyykkinen puolikin.