PDA

Näytä tavallinen näkymä : Ammattilaispyöräilijöiden nousutietoja (aika, km/h, VAM, W, W/kg etc.)



Sivut : [1] 2

vetooo
19.03.2010, 01.07
Tähän ketjuun lisäilen kaikenlaista dataa liittyen mäkimiesten suorituksiin vuoristossa 2000-luvulla. Olen pystynyt haalimaan arkistoihini lähes kaikki 2000-luvun tärkeimmät pyöräilykilpailut ja mäkietapit, joten materiaali on pitkälti kasassa laskemistyötä varten.

Laitan tänne erityisesti tietoa ajajien käyttämistä nopeuksista mäissä vuosien 2000-2009 suurissa ympäriajoissa. Viikon mittaisista etappikilpailusta ei välttämättä ole niin paljon nousuja, joista saisi tietoja, mutta katsotaan jos sellaisiakin tulee vastaan.

Tarkoituksena ei ole kahlita keskustelua pelkäksi numerollisen tiedon tulvaksi, vaan numeroita pystyy analysoimaan parhaiten sanallisesti. Pyrin arvioimaan itsekin mitä lukemat kertovat, mutta täällä on varmasti paljon asiantuntevampia käyttäijä liittyen pyöräilyn tieteelliseen puoleen.

Jotain pientä mainitsemisen arvoista, josta satttaisi olla hyötyä:

aika
keskinopeus (km/h)
matka
korkeusero
keskijyrkkyys (%)
VAM (Velocity Ascended, Metres per hour = nousumetrejä (korkeusero) tunnissa)
watti (W)
teho/painosuhde (W/kg)

* * * * *

Mikä on Dr. Michele Ferrarin "keksimä" VAM? (http://www.53x12.com/do/show?page=article&id=74)
Dr. Michele Ferrarin artikkeleita sisältäen dataa ajajien noususuorituksista (http://www.53x12.com/do/show?page=indepth)
Dr. Ross Tucker ja Dr. Jonathan Dugas artikkeli Contadorin suorituksesta Verbierillä Tourissa 2009 (http://www.sportsscientists.com/2009/07/tour-2009-contador-climb.html)

* * * * *

Pariisi-Nizza 2010, 4. etappi, mäkimaalinousu Croix Neuve (3,1 km, 10,1 %, 313 m korkeuseroa)

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 9.57, 18,69 km/h, VAM 1887 m/h, 6,27 W/kg
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 10.07, 18,39 km/h, VAM 1856 m/h, 6,17 W/kg

T.M
19.03.2010, 10.05
Contador on netti-informaation mukaan aika köykäinen kaveri joten taitaa keskiwatit olla vähän alle 390 W tuolle 10min puristukselle.

vetooo
19.03.2010, 14.44
Plateau de Beille (15,9 km, 7,86 %, 1250 m korkeuseroa)

Tour 1998

Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 43.30, 21,93 km/h, VAM 1724 m/h, 6,19 W/kg
Bobby Julich (USA / Cofidis) | 45.03, 21,18 km/h, VAM 1665 m/h, 5,98 W/kg
Michael Boogerd (NED / Rabobank) | 45.03, 21,18 km/h, VAM 1665 m/h, 5,98 W/kg
Leonardo Piepoli (ITA / Saeco) | 45.03, 21,18 km/h, VAM 1665 m/h, 5,98 W/kg
Fernando Escartin (ESP / Kelme) | 45.03, 21,18 km/h, VAM 1665 m/h, 5,98 W/kg
Christophe Rinero (FRA / Cofidis) | 45.03, 21,18 km/h, VAM 1665 m/h, 5,98 W/kg
Jan Ullrich (GER / Telekom) | 45.10, 21,12 km/h, VAM 1661 m/h, 5,96 W/kg


Tour 2002

Lance Armstrong (USA / US Postal) | 45.55, 20,78 km/h, VAM 1633 m/h, 5,86 W/kg
Roberto Heras (ESP / US Postal) | 46.59, 20,31 km/h, VAM 1596 m/h, 5,73 W/kg
Joseba Beloki (ESP / Once) | 46.59, 20,31 km/h, VAM 1596 m/h, 5,73 W/kg
Santiago Botero (COL / Kelme) | 47.06, 20,25 km/h, VAM 1592 m/h, 5,71 W/kg
Igor Gonzalez de Galdeano (ESP / Once) | 47.06, 20,25 km/h, VAM 1592 m/h, 5,71 W/kg


Tour 2004

Lance Armstrong (USA / US Postal) | 45.40, 20,89 km/h, VAM 1642 m/h, 5,89 W/kg
Ivan Basso (ITA / CSC) | 45.40, 20,89 km/h, VAM 1642 m/h, 5,89 W/kg
Georg Totschnig (AUS / Gerolsteiner) | 46.45, 20,41 km/h, VAM 1604 m/h, 5,76 W/kg
Andreas Klöden (GER / T-Mobile) | 47.07, 20,25 km/h, VAM 1592 m/h, 5,71 W/kg
Francisco Mancebo (ESP / Illes Balears) | 47.07, 20,25 km/h, VAM 1592 m/h, 5,71 W/kg
Jan Ullrich (GER / T-Mobile) | 48.22, 19,72 km/h, VAM 1551 m/h, 5,57 W/kg


Tour 2007

Alberto Contador (ESP / Discovery Channel) | 44.17, 21,54 km/h, VAM 1694 m/h, 6,08 W/kg
Michael Rasmussen (DEN / Rabobank) | 44.17, 21,54 km/h, VAM 1694 m/h, 6,08 W/kg
Mauricio Soler (COL / Barloworld) | 44.54, 21,25 km/h, VAM 1670 m/h, 6,00 W/kg
Levi Leipheimer (USA / Discovery Channel) | 44.57, 21,22 km/h, VAM 1669 m/h, 5,99 W/kg
Carlos Sastre (ESP / CSC) | 45.10, 21,12 km/h, VAM 1661 m/h, 5,96 W/kg


TOP10-ajat

1. Marco Pantani, 43.30 | 1998
2. Alberto Contador, 44.17 | 2007
3. Michael Rasmussen, 44.17 | 2007
4. Mauricio Soler, 44.53 | 2007
5. Levi Leipheimer, 44.57 | 2007
6. Bobby Julich, 45.03 | 1998
7. Michael Boogerd, 45.03 | 1998
8. Leonardo Piepoli, 45.03 | 1998
9. Fernando Escartin, 45.03 | 1998
10. Christophe Rinero, 45.03 | 1998

Markku Silvenius
19.03.2010, 15.25
Noi on aika teoreettisia..Onko siis molemmissa pareissa systeemipainot (ajaja+ajokalusto) saman painoisia? Jos on tuullut yhtään vastaan, on toinen saanut ajoittain peesiä (tehontarve laskee). Tyynessä kelissäkin on ollut mahdollista saada peesiä. Jos on tuullut takasivaria tai takaa, niin jokainen 1 m/s = 2-3% pienempi tehontarve tiettyyn kaltevuuteen saakka.

vetooo
19.03.2010, 15.33
Noi on aika teoreettisia..Onko siis molemmissa pareissa systeemipainot (ajaja+ajokalusto) saman painoisia? Jos on tuullut yhtään vastaan, on toinen saanut ajoittain peesiä (tehontarve laskee). Tyynessä kelissäkin on ollut mahdollista saada peesiä. Jos on tuullut takasivaria tai takaa, niin jokainen 1 m/s = 2-3% pienempi tehontarve tiettyyn kaltevuuteen saakka.Laskutoimitukset on tehty Dr. Ferrarin kaavalla.

Relative power (Watts/kg) = VAM (meters/hour) / (Gradient factor x 100)

This gradient factor ranges between 2.6 for a gradient of 6% and 3.1 for a gradient of 11%

Ulkopuolisten tekijöiden (tuuli, lämpötila, tienpinta etc.) vaikutusta itsekin ihmettelen. Miten Dr. Ferrari on huomioinut nämä tekijät kaavassaan?

Samu Ilonen
19.03.2010, 19.17
Ainakin pari viikkoa sitten Mallocalle oli sellainen tuuli yhtenä päivänä etten moista ole kokenut. 39/19 ALAMÄESSÄ oli paikallaa...jotkut mäet taas meni heittämällä ylös??? Ei ollut ehkä paras päivä ajaa pohjoinen vuoristoreitti mutta tuli selväksi että kyllä kelikin vaikuttaa "ihan" hyvin...

Cycledrophis
19.03.2010, 21.28
Vuoden 2004 TdF antaa hyvää vertailupohjaa tähän, sillä silloin oli kaksi yksilöaika-ajoa: etapit 16 Bourg d'Oisans - L'Alpe d'Huez ja 19 Besançon. Lisäksi on tiedossa LA:n testitulokset 74kg, 6,66W/kg, 463W anaerobisella kynnyksellä (LT). Lähde: Lance Amstrongs War, s. 209, Daniel Coyle 2006. Sattuu vielä niin mukavasti, että etappi 19 on aika lähellä yhtä tuntia, joten se on nykäisty tällä kynnyksellä.

vuosi 2004 TdF stage 19: Individual Time Trial

1. Lance Armstrong (USA) 1:06:49
2. Jan Ullrich (Germany) + 01:01
3. Andreas Klöden (Germany) + 01:27
4. Floyd Landis (USA) + 02:25
5. Bobby Julich (USA) + 02:48
6. Ivan Basso (Italy) + 02:50
7. Jens Voigt (Germany) + 03:19
8. Vladimir Karpets (Russia) + 03:33
9. José Luis Rubiera (Spain) + 03:40
10. José Azevedo (Portugal) + 03:49

vuosi 2004 TdF stage 16: Individual Time Trial 15.5 km, josta 13,9 L'Alpe d'Huez (http://en.wikipedia.org/wiki/Alpe_d%27Huez)
1 Lance Armstrong 39' 41"
2 Jan Ullrich 1' 01"
3 Andreas Klöden T-Mobile 1' 41"
4 José Azevedo 1' 45"
5 Santos González 2' 11"
6 Giuseppe Guerini s.t.
7 Vladimir Karpets 2' 15"
8 Ivan Basso Italy 2' 23"
9 David Moncoutié s.t.
10 Carlos Sastre 2' 27

Leopejo
19.03.2010, 21.35
Ulkopuolisten tekijöiden (tuuli, lämpötila, tienpinta etc.) vaikutusta itsekin ihmettelen. Miten Dr. Ferrari on huomioinut nämä tekijät kaavassaan?
Ei ole. Noista tuulella ja etenkin peesillä voi olla suurehko vaikutus, joka laskee jyrkästi mitä jyrkempi (anteeksi sanaleikki) nousu on. Normaalin asfaltin tienpinta on suunnilleen se, eikä suurta eroa wateissa synny, jos vierimiskitkakertoimeksi valitaan 0,003 tai 0,004. Lämpötilalla ei ole suurta vaikutusta nousunopeuden (VAM) ja tehon suhteeseen, vaikka tietysti lämpötila ja ilmanpaine määrittävät ilman tiheyden.

Toinen asia taas on kehon kyky saada suuria tehoja (ja nousunopeuksia) aikaan, joka riippuu sääolosuhteista.

Leopejo
19.03.2010, 21.39
VAM (Velocity Ascended, Metres per hour = nousumetrejä (korkeusero) tunnissa)

Etymologia on italiasta: VAM = Velocità Ascensionale Media, keskinousunopeus.

Englanniksi se olisi ehkä AAS/V = Average Ascensional Speed/Velocity.

Deve
19.03.2010, 21.42
Tossa Alpe d'Huez TT:ssa Armstrong tuotti 495 wattia, tän oli ilmeisesti joku fiksu heppu laskenut, sportsscientist.comin mukaan. Siellä kyllä väitettään että Lance olisi painanut 71 kiloa jolloin toi olis ollut hurjat 6.97W/kg. Moni on kuitenkin sitä mieltä että Armstrong ei oo ikinä painanut alle 74kg.

Stone
19.03.2010, 21.49
Voihan noita harrastus mielessä laskee.
Mut ei noitten perustella voi päätellä eri vuosien pyöräilijöiden kunnoista toisiaan vastaan.
Jokainen joka on seurannut esim. 30km nousua jollain vuorella, niin tietää miten eri tavalla ne ajetaan vuodesta riippuen.
Esim. toisina vuosina on enempi kyttäystä ja hidastelua kuin toisina... täysillä ajettavien iskujen pituus vaihtelee jne... Siinä ei joku lämpötilan merkitys paljoa merkkaa.

fratello
19.03.2010, 21.55
Siis jus noista voi kyllä mietiskellä kenellä kulkee ja kenellä ei. Se on eri asia onko kaikki luvut absoluuttisen tosia ja vertailukelpoisesti mitattu. Onko jotain muuta vertailuinstumettia tiedossa kestävyyurheiluun? Näistä luvuista näkee kenellä on minkälainen "kone" ja asettaa omaan arvoon kommentit että ei vaan kulkenut.

Leopejo
19.03.2010, 22.04
Esim. toisina vuosina on enempi kyttäystä ja hidastelua kuin toisina... täysillä ajettavien iskujen pituus vaihtelee jne... Siinä ei joku lämpötilan merkitys paljoa merkkaa.
Silti nousunopeus on aika tarkka mitta suorituksesta. Yleisurheilukilpailujen ajat ja mitat, tai ratapyöräilyn ajat ovat ehkä tarkempia, kun taas toisaalta aika-ajon keskinopeus on paljon epätarkempi mitta. Tällä tarkoitan, että nousunopeus "normaalissa" nousussa riippuu vähemmän kuin aika-ajon keskinopeus tuulesta tai reitistä.

Esim. täällä päin maailmaa, jossa aika-ajot eivät ole kunto- tai kilpa-ajajien suosiossa, et ikinä kuule "tasaisella vauhtini on 40 km/h", mutta nousunopeus on jokapäiväinen puheenaihe - jos ei muuta siksi, että tasamaastossa pysyt muiden peesissä vaikket olisi heidän tasollaan, mutta nousussa taas ryhmät hajaantuvat jokaisen "nousunopeuden" mukaan.

Markku Silvenius
19.03.2010, 22.38
Joo kyllähän asia on juuri niin että jyrkähkä tasainen nousu on velon jälkeen 'vakaimpia' mittareita mutta muuttujia on kuitenkin tässäkin ulkoajossa paljon. Tarkimman tiedon antaa kaksi saman firman kalibroitua tehomittaria, mutta eipä niitä tietoja proffilta pääsääntöisesti jaella. Tottakai noita voi vertailla vakiopainoilla, mutta absoluuttiset lukemat insha allah..

Lämpö kyllä vaikuttaa paljon sillä kropan sisällä watit on varsin pian toisella tonnilla kun ajetaan pitkää mäkeä 'isoa kovaa'.

> Samu

Oltiin kanssa silloin Curan luostarin mäessä; ylös melko helposti kauheella hiellä. Alas joutui polkemaan ja paleli hulluna.

vetooo
19.03.2010, 22.39
Vuoden 2004 TdF antaa hyvää vertailupohjaa tähän, sillä silloin oli kaksi yksilöaika-ajoa: etapit 16 Bourg d'Oisans - L'Alpe d'Huez ja 19 Besançon. Lisäksi on tiedossa LA:n testitulokset 74kg, 6,66W/kg, 463W anaerobisella kynnyksellä (LT). Lähde: Lance Amstrongs War, s. 209, Daniel Coyle 2006. Sattuu vielä niin mukavasti, että etappi 19 on aika lähellä yhtä tuntia, joten se on nykäisty tällä kynnyksellä.

vuosi 2004 TdF stage 19: Individual Time Trial

1. Lance Armstrong (USA) 1:06:49Armstrongin temposuoritus oli aika jäätävä. Hän kellotti 1. väliaikapisteessä tyrmäävän ajan ja sitten vauhtiero tasaantui muihin nähden. Kuten alla olevista luvuista voi nähdä, ensimmäiset 18 km olivat LA:lta aivan hirveää tykitystä. Ullrich jäi keskarissa ~1,5 km/h verran eli prosentuaalisesti ~3,3%.

Lähtö - 1. väliaikapisteen sektori: 18,0 km

1. Lance Armstrong 22.47 (47,4 km/h)
2. Jan Ullrich + 0.43 (45,9 km/h | -1,5 km/h)
3. Andreas Klöden + 0.47
4. Ivan Basso + 0.47
5. Floyd Landis + 0.50


1. väliaikapisteen (18,0 km) - 2. väliaikapisteen (35,0 km) sektori: 17,0 km

1. Lance Armstrong 19.44 (51,7 km/h)
2. Jan Ullrich + 0.03 (51,6 km/h | -0,1 km/h))
3. Andreas Klöden + 0.17
4. Floyd Landis + 0.39
5. Ivan Basso + 0.48

2. väliaikapiste, 35,0 km

1. Lance Armstrong 42.31
2. Jan Ullrich + 0.46
3. Andreas Klöden + 1.04
4. Floyd Landis + 1.29
5. Ivan Basso + 1.35


2. väliaikapisteen (35,0 km) - 3. väliaikapisteen (40,0 km) sektori: 5,0 km

1. Lance Armstrong 6.49 (44,0 km/h)
2. Andreas Klöden + 0.02 (43,8 km/h | -0,2 km/h)
3. Jan Ullrich + 0.05
4. Floyd Landis + 0.09
---
6. Ivan Basso + 0.23

3. väliaikapiste, 40,0 km

1. Lance Armstrong 49.20
2. Jan Ullrich + 0.51
3. Andreas Klöden + 1.06
4. Floyd Landis + 1.38
---
6. Ivan Basso + 1.58


3. väliaikapisteen (40,0 km) - maalin (55,0 km) sektori: 15,0 km

1. Lance Armstrong 17.29 (51,5 km/h)
2. Jan Ullrich + 0.10 (51,0 km/h | -0,5 km/h)
3. Andreas Klöden + 0.21
4. Floyd Landis + 0.47
---
6. Ivan Basso + 0.52

Lopputulokset, 55,0 km

1. Lance Armstrong 1.06.49 (49,4 km/h)
2. Jan Ullrich + 1.01 (48,6 km/h)
3. Andreas Klöden + 1.27
4. Floyd Landis + 2.25
5. Bobby Julich + 2.48
6. Ivan Basso + 2.50



vuosi 2004 TdF stage 16: Individual Time Trial 15.5 km, josta 13,9 L'Alpe d'Huez (http://en.wikipedia.org/wiki/Alpe_d%27Huez)

1 Lance Armstrong 39' 41"Armstrongin aika Alpe d'Huez'lla (13,8 km, 7,9 %) oli 37.36 (22,02 km/h). Tässä siis vain tuo 13,8 km nousuosuus, eikä 1,7 km "tasamaata" ole huomioitu.

Cycledrophis
19.03.2010, 22.49
En minä tuommoista tiennyt. Millaiinen mahtoi profiili alkumatkasta olla? Olisiko LA vain tarkkaillut loppumatkan, tuntuu uskomattomalta. Sillä jos alkumatkan vetää yli LT pitäisi lopussa ainakin meillä tavalisilla noutajan tulla.

Armstrongin aika Alpe d'Huez'lla (13,8 km, 7,9 %) oli 37.36 (22,02 km/h). Tässä siis vain tuo 13,8 km nousuosuus, eikä 1,7 km "tasamaata" ole huomioitu

eli tästä noin 485W = 6,55W/kg, joka on yllätttävän vähän, tai siis oikeasi paljon!

petri ok
19.03.2010, 22.57
Armstrongin aika Alpe d'Huez'lla (13,8 km, 7,9 %) oli 37.36 (22,02 km/h). Tässä siis vain tuo 13,8 km nousuosuus, eikä 1,7 km "tasamaata" ole huomioitu.
Paljonko tossa nousussa vaikutti yleisö, jota yleensä nousuissa on uskomaton määrä. Ainakin voisi olettaa, että se oli tuulen esteenä ja sen lisäksi estämässä kaikkein optimaalisinta ajolinjaa. Yleisön käyttäytymisen takiahan TdF:llä ei kukaan oikeastaan halua vuoristoaika-ajoja. Tosin kai se kaikkiin vaikutti liki samanlailla.

vetooo
19.03.2010, 22.58
Ranskan ympäriajo 2004, 12. etappi, maalinousu La Mongie (10 km*, 7,9 %, 790 m korkeuseroa)

* Eurosportin lähetyksessä ei pystynyt määrittelemään nousun alkukohtaa, joten ainoa mahdollisuus oli turvautua 10 km -kylttiin. La Mongien oikeat mitat ovat 12.9 km, 6.8 %.

1. Ivan Basso (ITA / CSC) | 27.38, 21,71 km/h, VAM 1715 m/h, 6,15 W/kg
2. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 27.38, 21,71 km/h, VAM 1715 m/h, 6,15 W/kg
---
20. Jan Ullrich (GER / T-Mobile) | 30.08, 19,91 km/h, VAM 1573 m/h, 5,63 W/kg

fratello
19.03.2010, 23.06
Paljonko tossa nousussa vaikutti yleisö, jota yleensä nousuissa on uskomaton määrä. Ainakin voisi olettaa, että se oli tuulen esteenä ja sen lisäksi estämässä kaikkein optimaalisinta ajolinjaa. Yleisön käyttäytymisen takiahan TdF:llä ei kukaan oikeastaan halua vuoristoaika-ajoja. Tosin kai se kaikkiin vaikutti liki samanlailla.

Paikanpäällä seuranneena voin sanoa että yleisö ei paljon vaikuttanut. Moottoripyörät kyllä raivasivat hyvin tietä. Jos vihasta sai vastatuulta niin se on eri asia.

Cycledrophis
19.03.2010, 23.11
Ranskan ympäriajo 2004, 12. etappi, maalinousu La Mongie (10 km*, 7,9 %, 790 m korkeuseroa)

* Eurosportin lähetyksessä ei pystynyt määrittelemään nousun alkukohtaa, joten ainoa mahdollisuus oli turvautua 10 km -kylttiin. La Mongien oikeat mitat ovat 12.9 km, 6.8 %.

1. Ivan Basso (ITA / CSC) | 27.38, 21,71 km/h, VAM 1715 m/h, 6,15 W/kg
2. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 27.38, 21,71 km/h, VAM 1715 m/h, 6,15 W/kg
---
20. Jan Ullrich (GER / T-Mobile) | 30.08, 19,91 km/h, VAM 1573 m/h, 5,63 W/kg

Aiemman perusteella voisi päätellä, että tässä on vielä vähän passailtu ja kytätty toisia. Tämä ihan numeroiden perusteella muistamatta koko etappia.

vetooo
19.03.2010, 23.15
En minä tuommoista tiennyt. Millaiinen mahtoi profiili alkumatkasta olla? Olisiko LA vain tarkkaillut loppumatkan, tuntuu uskomattomalta. Sillä jos alkumatkan vetää yli LT pitäisi lopussa ainakin meillä tavalisilla noutajan tulla.

Armstrongin aika Alpe d'Huez'lla (13,8 km, 7,9 %) oli 37.36 (22,02 km/h). Tässä siis vain tuo 13,8 km nousuosuus, eikä 1,7 km "tasamaata" ole huomioitu

eli tästä noin 485W, joka n yllätttävän vähän, tai siis oikeasi paljonRanskan ympäriajon vuoden 2004 16. etappi oli (virallisesti henkilökohtainen, ei siis mäki-:D) aika-ajo Le Bourg d'Oisans - Ape d'Huez 15,5 km. Ensimmäiset 1,7 km paineltiin Le Bourg d'Oisansin kyläpahasesta Alpe d'Huezin juurelle, josta alkoi 13,8 km:n yhtämittainen nousu.

Tässä tuon Alpe d'Huezin tempon profiili, Tour 2004

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1f/L%27Alp-d%27Huez.JPG

Ensimmäiset 1,5 km siis tasaista ja siitäkin sektorista löytyy aikatiedot (Lähtö - 1,5 km)

1. Fabian Cancellara 2.01 (44,6 km/h)
2. Jan Ullrich + 0.01 (44,3 km/h | Ullella TT aerot)
3. Bernhard Eisel + 0.01 (44,3 km/h)
4. Lance Armstrong + 0.04 (43,2 km/h)

Cycledrophis
19.03.2010, 23.20
[QUOTE=vetooo;1360600]Ranskan ympäriajon vuoden 2004 16. etappi oli (virallisesti henkilökohtainen, ei siis mäki-:D) aika-ajo Le Bourg d'Oisans - Ape d'Huez 15,5 km. Ensimmäiset 1,7 km paineltiin Le Bourg d'Oisansin kyläpahasesta Alpe d'Huezin juurelle, josta alkoi 13,8 km:n yhtämittainen nousu.

millanen tuon etapin 19 profiili oli, ilmeisesti melko tasainen

fratello
19.03.2010, 23.21
Kuka vetoo mielestäsi on tällä hetkellä lahjakkain nuorista "valkopaidoistoa". Kenellä on vahvin kone,

vetooo
19.03.2010, 23.44
[QUOTE=vetooo;1360600]Ranskan ympäriajon vuoden 2004 16. etappi oli (virallisesti henkilökohtainen, ei siis mäki-:D) aika-ajo Le Bourg d'Oisans - Ape d'Huez 15,5 km. Ensimmäiset 1,7 km paineltiin Le Bourg d'Oisansin kyläpahasesta Alpe d'Huezin juurelle, josta alkoi 13,8 km:n yhtämittainen nousu.

millanen tuon etapin 19 profiili oli, ilmeisesti melko tasainenhttp://autobus.cyclingnews.com/road/2004/tour04/images/profiles/Profile_Stage19.gif



Kuka vetoo mielestäsi on tällä hetkellä lahjakkain nuorista "valkopaidoistoa". Kenellä on vahvin kone,Aika vaikea kysymys. Jos tarkoitetaan valkopaidalla 1.1.1985 jälk. synt. eli tämän kesän Tourissa nuorten alle 25-vuotiaiden kilpailuosioon hyväksyttäviä, niin ehdottomasti Andy Schleck on numero ykkönen.

Sitten kun puhutaan 1.1.1988 jälk. synt. nuorukaisista, tehtävä alkaa olla hyvin hankala. Kirimiehistä voisi mainita Jens Keukeleiren ja Sacha Molodo. Suurissa ympäriajoissa 21-22-vuotiaiden menestys on hyvin harvinaista. Tietenkin poikkeuksia löytyy, kuten Damiano Cunego, 22, Giron voittaja 2004 ja A. Schleck, 21, Giron kakkonen 2007.

Peter Sagan kuuluu ainoana edustajana 90-kerhoon.

Isointa konetta kysyttäessä ensimmäisenä tulee mieleen Tony Martin (s. 23.4.1985) ja Rein Taaramäe (s. 24.4.1987). Taaramäe ei olisi välttämättä tullut mieleen, mutta viime syksynä Fillarifoorumin arvon Viron-vahvistukset kertoivat Reinin laittaneen aika kovia lukemia tehotesteissä.


Ranskan ympäriajo 2004, 12. etappi, maalinousu La Mongie (10 km*, 7,9 %, 790 m korkeuseroa)

* Eurosportin lähetyksessä ei pystynyt määrittelemään nousun alkukohtaa, joten ainoa mahdollisuus oli turvautua 10 km -kylttiin. La Mongien oikeat mitat ovat 12.9 km, 6.8 %.Ranskan ympäriajo 2002, 11. etappi, maalinousu La Mongie (10 km*, 7,9 %, 790 m korkeuseroa)

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 27.31, 21,80 km/h, VAM 1722 m/h, 6,17 W/kg
2. Joseba Beloki (ESP / Once) | 27.38, 21,71 km/h, VAM 1715 m/h, 6,15 W/kg
3. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 27.44, 21,63 km/h, VAM 1709 m/h, 6,12 W/kg

* * * * *

:eek::eek: Tällaista VHS:ää en muistakaan omistaneeni. Italian ympäriajon 2002 ja 17. etappi. Folgarian nousussa (aka. Passo Coe) pinkkipaidassa ajanut Cadel Evans hävisi Paolo Savoldellille viimeisen 9 km matkalla 15.00 (15 minuuttia!). Täytyy seuraavaksi vähän katsoa mikä oli Savoldellin, Evansin ja myös hatkan vahvimman, etappivoittaja Pavel Tonkovin nousutiedot. Folgaria oli muistaakseni jotain vajaat 20 km pitkä ja 7,5 % keskijyrkyydeltään. Ei siis ihan mikään mammuttivuori, mutta karmean pitkä. Onko joku palstalainen ajanut Passo Coeta / Folgariaa?

fratello
19.03.2010, 23.53
Thank you for quck reply...Asiantuntemuksesta. Voi kun pääsisi nopeasti Colnagon selkään.

Sambody
19.03.2010, 23.55
Eikös Taylor Phinneyllä kerrota olevan aikamoinen "kone"? Joskus Selinitkin hehkuttivat nuorukaista aikalailla. Saa nähdä miten kaveri pärjää maantiellä. Esimakua saatiin jo Tour of Qatarissa Trek-Livestrongin väreissä.

EDIT: Onhan noita meriittejä jo. Muun muassa
-Radalla maailmanmestaruus henkilökohtaisessa aika-ajossa(ikää oli vain 18 vuotta)
-Ykkönen U23 Paris-Roubaixissa(ikää oli vain 18 vuotta)

Suurimmat meriitit ovat toki radalta, mutta aikeissa kai tulla kunnolla mukaan maantielle tulevaisuudessa?

fratello
20.03.2010, 00.24
Anteeksi "kone" yleistys. Tarkoitin lähinnä hapenottokykyä jä painon suhteesa lihamassaan.

Leopejo
20.03.2010, 00.37
Joo kyllähän asia on juuri niin että jyrkähkä tasainen nousu on velon jälkeen 'vakaimpia' mittareita mutta muuttujia on kuitenkin tässäkin ulkoajossa paljon. Tarkimman tiedon antaa kaksi saman firman kalibroitua tehomittaria,
Nousunopeus on suoritus. Teho mahdollistaa suorituksen. Eri asioista kyse. Vrt. kilpa-autot, yksi on kierrosaika, toinen on moottorin teho.

vetooo
20.03.2010, 00.38
Anteeksi "kone" yleistys. Tarkoitin lähinnä hapenottokykyä jä painon suhteesa lihamassaan.Eipä haittaa. Nämä hapenottokyvyt ja paino suhteessa lihasmassaan on mulle vähän huonoa alaa. En ymmärrä fysiologisista asioista oikeastaan mitään. :o Täytyy yrittää petrata sillä osastolla.

Laitetaan tähän vielä loppuillan ratoksi muutamien nousujen polkijadataa. Pieni hetkonen...

Cycledrophis
20.03.2010, 00.48
Nousunopeus on suoritus. Teho mahdollistaa suorituksen. Eri asioista kyse. Vrt. kilpa-autot, yksi on kierrosaika, toinen on moottorin teho.

Joo, tässähän oli kyse paremminkin siitä, että tuoudaan kisojen seuraamiseen yksi lisälottuvuus ja spekuloinnin kohde. Mielenkiintoa ainakin minun silmissäni lisäävät kovasti numerot ja niistä vedettävät johtopäätökset. Pyöräilijän taktiikka perustuu näissä isoissa ympäriajossa pitkälti omien vahvuuksen hyödyntämiseen ja vastustajan heikkoihin kohtiin iskemiseen.

vetooo
20.03.2010, 01.32
Ranskan ympäriajo 2001, 13. etappi, maalinousu Saint Lary Soulan (10,0 km*, 8,4 %, 840 m korkeuseroa)

* Saint Lary Soulanin viralliset mitat ovat 10,3 km, 8,3 %. Ajanotto oli helpompi aloittaa 10 km -kyltiltä.

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 29.35, 20,28 km/h, VAM 1704 m/h, 6,00 W/kg
2. Jan Ullrich (GER / Telekom) | 30.35, 19,62 km/h, VAM 1648 m/h, 5,80 W/kg
3. Joseba Beloki (ESP / Once) | 31.21, 19,14 km/h, VAM 1607 m/h, 5,66 W/kg
4. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 31.21, 19,14 km/h, VAM 1607 m/h, 5,66 W/kg


Ranskan ympäriajo 2005, 15 etappi, maalinousu Saint Lary Soulan (10,0 km*, 8,4 %, 840 m korkeuseroa)

* Saint Lary Soulanin viralliset mitat ovat 10,3 km, 8,3 %. Ajanotto oli helpompi aloittaa 10 km -kyltiltä.

1. Ivan Basso (ITA / CSC, etappisijoitus 6.) | 30.32, 19,65 km/h, VAM 1650 m/h, 5,81 W/kg
2. Lance Armstrong (USA / Discovery Channel, etappisijoitus 7.) | 30.32, 19,65 km/h, VAM 1650 m/h, 5,81 W/kg
---
6. Jan Ullrich (GER / T-Mobile, etappisijoitus 9.) 31.56, 18,79 km/h, VAM 1578 m/h, 5,56 W/kg
---
9. George Hincapie (USA / Discovery Channel, etappisijoitus 1.) | 33.06, 18,13 km/h, VAM 1523 m/h, 5,36 W/kg

SykkeListi
20.03.2010, 02.09
Kertokaapa nyt insinöörille, kuinka VAM eli m/h luvusta saadaan kuskin teho/paino suhde? Ei mene tavan dipl. inssille jakeluun?

vetooo
20.03.2010, 02.29
Kertokaapa nyt insinöörille, kuinka VAM eli m/h luvusta saadaan kuskin teho/paino suhde? Ei mene tavan dipl. inssille jakeluun?Näistä selvinnee:

http://en.wikipedia.org/wiki/Velocity_Ascended,_Metres_per_hour
http://www.53x12.com/do/show?page=article&id=74

OJ
20.03.2010, 03.04
Kertokaapa nyt insinöörille, kuinka VAM eli m/h luvusta saadaan kuskin teho/paino suhde? Ei mene tavan dipl. inssille jakeluun?
Eipä sillä absoluuttita totuutta saadakaan selville, mutta ilman suoraa mittausta toi on kuitenkin paras keino arvioida mitä siellä saattaa irrota koneesta.

Tunnin suorituksessa aikuisen ihmisen pitäisi kyetä hyvässä suorituksessa ylittämään laktaattikynnyksen tehon 2-5 prosentilla. Jos tämä teho on yli 6 wattia per kilogramma, niin ei siinä prohvakaan ihan hirveästi himmaile.

SykkeListi
20.03.2010, 10.42
Eipä sillä absoluuttita totuutta saadakaan selville, mutta ilman suoraa mittausta toi on kuitenkin paras keino arvioida mitä siellä saattaa irrota koneesta.

Tunnin suorituksessa aikuisen ihmisen pitäisi kyetä hyvässä suorituksessa ylittämään laktaattikynnyksen tehon 2-5 prosentilla. Jos tämä teho on yli 6 wattia per kilogramma, niin ei siinä prohvakaan ihan hirveästi himmaile.No nyt kolme promillea kevyempänä meni jakeluun täälläkin. Nerokas mittayksikkö tuo VAM.:o

Deve
20.03.2010, 14.35
Eipä noita hapenottolukuja tai kynnystehoja kovin monikaan halua julkaista, muutamastakin syystä. Boasson Hagenkin yhdessä haastattelussa sanoi että kysy valmentajalta kynnystehoa ja hapenotto kun en mä tiedä. Jooh, ei varmaan tuon tason kaveri tiedä omaa kynnystehoaan :eek:

Hapenotto taitaa kovilla kavereilla olla jotain 80-88ml/kg. Sit jos aletaan mennä yli 88 niin voi alkaa ihmettelemään ellei kyseessä oo Lemondin tasoinen friikki. Aika harva taitaa omia lukuja paljastaa koska niistä pystytään laskemaan paljonko pitäisi irrota jaloista watteja. Onkohan kukaan ikinä kysynyt Lancelta miten se tuotti sen 490 wattia 83.8ml/kg hapenotolla?

OJ
20.03.2010, 22.40
Joo ei noita tehoja paljon huudella. Tai vuosi sittenhän lipsahti Larssonin kynnysteho nettiin kun heppu kehittyi parissa viikossa niin kovasti, että piti säätää kynnystehon arviota 415 -> 470w.

vetooo
22.03.2010, 14.54
Minua joko narutetaan tai sitten en osaa laskea täysin alkeellisilla luvuilla.

Mikä on Alpe d'Huezin oikea korkeusero. Nousu on päättynyt vuotta 2008 lukuunottamatta 1 850 m merenpinnan yläpuolelle, mutta mikä on lähtökorkeus? Useat lähteet väittävät sen olen 744 m, mutta tällöin keskijyrkkyys 7,9 % ei täsmää.

1 850 m - 744 m = 1 106 m
1 106 m / 13 800 m = 0,08014 = ~8,01 %. Olemme siis "kaukana" 7,9 %:sta (erotus 0,11 %).

Dr. Ferrarin mukaan Armstrongin suoritus Alpe d'Huezilla Tourissa 2003 oli ajallisesti 41.17 (20,05 km/h). Tohtori F. ilmoittaa LA:n VAM:n olleen 1 640 m/h. Tällöin korkeuseroa olisi 1 128 m ja keskijyrkkyyttä ~8,18 %.

Jos Alpe d'Huezin keskijyrkkyys olisi tuo melkein aina mainittu 7,9 %, niin LA:n VAM olisi ollut 1 584 m/h. 7,9 %:ssa korkeuseroa 1 090 m. Minun ja Dr. Ferrarin VAM:t eroavat peräti 56 m/h toisistaan.

Maailmasta löytyy kyllä paljon tärkeämpiä asioita, mutta välillä tyhmätkin aiheet kiinnostavat... :seko:

petri ok
22.03.2010, 15.13
Niin mistä se nousu alkaa? 2008 Tourin kotisivuilta löytyy 13,8 km nousu lähtien 760 m.
http://www.letour.fr/PHOTOS/TDF/2008/1700/PROFILKMS.gif

Memoire du cyclisme (http://www.memoire-du-cyclisme.net/eta_tdf/alpe_huez.php) sivulla nousun pituus 14,2 km (7,7%) lähtien olisko 724 metristä.

Deve
22.03.2010, 15.32
Google Earthilla koitin katsoa niin alkaisi 727 metristä mutta maaliviivasta en osaa tarkalleen sanoa missä kohtaa se on Avenue du Rif-Nelillä, Googlen streetviewkään ei oikein auttanut. Loppukorkeus voi olla periaatteessa mitä vaan 1830 ja 1850 metrin väliltä. Niin ja kuinka luotettavia Googlen luvut on niin ei mitään hajua :D

Leopejo
22.03.2010, 15.45
1 850 m - 744 m = 1 106 m
1 106 m / 13 800 m = 0,08014 = ~8,01 %. Olemme siis "kaukana" 7,9 %:sta (erotus 0,11 %).
Tai siis 0,11 prosenttiyksikköä (?) = 1,4 %. Ja täsmällisyyden merkeissä, nousun prosenttijyrkkyys on pystysuora/vaakasuora (eli nousu/kartalta mitattu matka) eikä pystysuora/matka. Vaakasuora = 13756 m, josta keskijyrkkyys = 8,04 %. PILKUNVIILAUSTA!


Dr. Ferrarin mukaan Armstrongin suoritus Alpe d'Huezilla Tourissa 2003 oli ajallisesti 41.17 (20,05 km/h). Tohtori F. ilmoittaa LA:n VAM:n olleen 1 640 m/h. Tällöin korkeuseroa olisi 1 128 m ja keskijyrkkyyttä ~8,18 %.
Itse en tiedä Alpen mittoja, mutta olen oppinut olemaan varuillani, kun Ferrari puhuu numeroista.

Markku Silvenius
22.03.2010, 16.37
Mutka Sarennesissa josta tuupataan mäkeen näyttäisi olevan 720 ja 740 käyrän välillä. Maali on kai ylhäällä mäessä 1840 käyrän kohdalla (Hotelli Le Chaixin jälkeen aukeavan leveämmän katuosan kynnyksellä). Siihen tulee 13,4 km.

1110 m?. 8,28%?

vetooo
23.03.2010, 23.34
Italian ympäriajo 2006, 16. etappi, maalinousu Monte Bondone (17,47 km, 7,85 %, 1372 m korkeuseroa)

1. Ivan Basso (ITA / CSC) | 46.15, 22,66 km/h, VAM 1780 m/h, 6,39 W/kg
2. Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval) | 47.41, 21,98 km/h, VAM 1726 m/h, 6,20 W/kg
3. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Dduval) | 47.52, 21,89 km/h, VAM 1719 m/h, 6,17 W/kg
4. Jose Enrique Gutierrez (ESP / Phonak) | 47.52, 21,89 km/h, VAM 1719 m/h, 6,17 W/kg

Italian ympäriajo 2009, 16. etappi, maalinousu Monte Petrano (10,4 km, 7,92 %, 834 m korkeuseroa)

1. Carlos Sastre (ESP / Cervelo) | 29.25, 21,21 km/h, VAM 1701 m/h, 6,09 W/kg
2. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 29.50, 20,92 km/h, VAM 1677 m/h, 6,01 W/kg
3. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 29.51, 20,90 km/h, VAM 1676 m/h, 6,00 W/kg
4. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 29.54, 20,87 km/h, VAM 1673 m/h, 5,99 W/kg

Basson tehot putosivat hitusen 2006 -> 2009... :eek::rolleyes:

Leopejo
24.03.2010, 01.40
Italian ympäriajo 2006, 16. etappi, maalinousu Monte Bondone (17,47 km, 7,85 %, 1372 m korkeuseroa)

1. Ivan Basso (ITA / CSC) | 46.15, 22,66 km/h, VAM 1780 m/h, 6,39 W/kg
2. Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval) | 47.41, 21,98 km/h, VAM 1726 m/h, 6,20 W/kg
3. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Dduval) | 47.52, 21,89 km/h, VAM 1719 m/h, 6,17 W/kg
4. Jose Enrique Gutierrez (ESP / Phonak) | 47.52, 21,89 km/h, VAM 1719 m/h, 6,17 W/kg

Italian ympäriajo 2009, 17. etappi, maalinousu Monte Petrano (10,4 km, 7,92 %, 834 m korkeuseroa)

1. Carlos Sastre (ESP / Cervelo) | 29.25, 21,21 km/h, VAM 1701 m/h, 6,09 W/kg
2. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 29.50, 20,92 km/h, VAM 1677 m/h, 6,01 W/kg
3. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 29.51, 20,90 km/h, VAM 1676 m/h, 6,00 W/kg
4. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 29.54, 20,87 km/h, VAM 1673 m/h, 5,99 W/kg

Basson tehot putosivat hitusen 2006 -> 2009... :eek::rolleyes:
Tuota jälkimmäistä mäkeä ei kannata ottaa vertaukseen. Kyseessä oli Giro:n vaativin etappi, 237 km ja lähes 5000 metriä nousua. Lämpötila mustalla, uudella asfaltilla oli 40+ astetta, eikä aurinko hellittänyt koko päivän Marchen karuilla ja varjottomilla teillä. Etappi oli kolmas Appenniinietappi peräkkäin.

Itselläni oli onni olla juuri tuossa Petranon nousussa - jonka itse nousin suureksi osaksi jalan, koska ensimmäistä kertaa elämässäni voin pahoin liiasta lämmöstä ja auringosta.

Olen vuosien varrella seurannut livenä useita Giro-etappeja ja Tourikin on näkynyt - en ollut ikinä nähnyt tuollaista teurastusta. Carlos Sastren aika oli 7 tuntia 12 minuuttia, mutta yhteensä monet ajoivat yli 9 tuntia (jos lasketaan lasku tallibusseille maalin jälkeen). Pieniä hiljaisia ryhmiä yksi toisensa jälkeen nousi mäkeä, sammunut katse silmissä; toisin kuin yleensä monen monta ajajaa pyysi pientä työntöapua - eikä mäki niin jyrkkä ollut.

Sinä iltana eri ajajat, Armstrong ym., twitteroivat ja tulivat tulokseen, että vain yksi vanha Tour:n etappi (2005?) oli ollut yhtä vaativa.

vetooo
24.03.2010, 02.38
Se mm. Armstrongin mainitsema yhtä tuskainen osuus oli Tourissa 2004 ollut 13. etappi (Lannemezan - Plateau de Beille, 205,5 km). Kokonaisnoustavaa oli tuolloin 57,7 km ja pystysuoraksi seinäksi muutettuna 4 163 m. Monte Petranoon päättyneen 17. etapin epäinhimilliset sääolosuhteet myönnän täysin itsekin, joten otetaan yksi nousutietoesimerkki lisää viime vuoden Girosta.


Italian ympäriajo 2009, 5. etappi, maalinousu Alpe di Siusi (10 km*, 8,3 %, 830 m korkeuseroa)

* Alpe di Siusi on virallisesti 24,9 km, 6,05 %, 1513 m korkeuseroa, mutta paremman kuva nousutuloksista saadaan, kun huomioidaan vain viimeiset 10 km, 8,3 %.

1. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 29.07, 20,60 km/h, VAM 1710 m/h, 6,04 W/kg
2. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 29.09, 20,58 km/h, VAM 1708 m/h, 6,03 W/kg
3. Thomas Lövkvist (SWE / Columbia) | 29.12, 20,54 km/h, VAM 1705 m/h, 6,02 W/kg
4. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 29.12, 20,54 km/h, VAM 1705 m/h, 6,02 W/kg


Dr. Ferrarin ajanotto alkaa 9,15 km ennen maalia. Olisiko tuossa ollut joku hyvä maanmerkki, jonka tohtori F. tiesi etukäteen ja laittoi viisarit käyntiin.

Tuesday on the 4th stage of Tour of Italy, Denis Menchov has developed 425 watts average (78 kg capacity with standard bike) on the last kilometers of the climb to Alpe di Siusi (9.15 km in 26'40 ")

Nämä tiedot kun laitetaan yhteen, lukemat näyttävät seuraavilta:

Italian ympäriajo 2009, 5. etappi, maalinousu Alpe di Siusi (9,15 km*, 8,24 %, 754 m korkeuseroa)

* Alpe di Siusi on virallisesti 24,9 km, 6,05 %, 1513 m korkeuseroa, mutta paremman kuva nousutuloksista saadaan, kun huomioidaan vain viimeiset 10 km, 8,3 %.

1. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 26.40, 20,59 km/h, VAM 1696 m/h, 6,00 W/kg
2. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 26.42, 20,56 km/h, VAM 1694 m/h, 6,00 W/kg
3. Thomas Lövkvist (SWE / Columbia) | 26.45, 20,52 km/h, VAM 1691 m/h, 5,99 W/kg
4. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 26.45, 20,52 km/h, VAM 1691 m/h, 5,99 W/kg

Markku Silvenius
24.03.2010, 09.07
Tuo Basson 06 ja 09 vertailun nettoero 28 wattia..Tietty kaikki jotka ovat ajaneet tasotestejä tai wattimittarilla tietävät, että 25-30 wattia on paljon kun se tulee viimeisen kerran ja on liikaa, mutta usealle vuodelle eri mäkiin, eri keleihin jne jakautuen se vielä käytännössä häviää taustakohinaan.

Markku Silvenius
24.03.2010, 09.28
Kun kevätklassikot ovat ovella, niin joku matemaattisesti valaistunut voisi laskea millä vauhdeilla Amstel Goldin kolmisenkymmentä mäkeä tuupataan ylös kun nousunopeudet ovat sitä 1800-2000 m/h mitä niissä on todettu ajetun. En ole itse jaksanut laskea, mutta sellainen fiilis on jäänyt joistain terhakanpuoleisella mopolla ajetuista peesiharjoituksista ja niistä lasketuista nousuvauhdeista, että ne ovat käytännössä erittäin kovia vauhteja.

Toinen vastaava on Flanders; noin 15 km (pintamittana) lyhyitä teräviä mäkiä, asfalttia ja mukulaa mukavana sekoituksena. Nousunopeudet sielläkin samoja.

erkkk
24.03.2010, 12.19
Kun kevätklassikot ovat ovella, niin joku matemaattisesti valaistunut voisi laskea millä vauhdeilla Amstel Goldin kolmisenkymmentä mäkeä tuupataan ylös kun nousunopeudet ovat sitä 1800-2000 m/h mitä niissä on todettu ajetun. En ole itse jaksanut laskea, mutta sellainen fiilis on jäänyt joistain terhakanpuoleisella mopolla ajetuista peesiharjoituksista ja niistä lasketuista nousuvauhdeista, että ne ovat käytännössä erittäin kovia vauhteja.

Toinen vastaava on Flanders; noin 15 km (pintamittana) lyhyitä teräviä mäkiä, asfalttia ja mukulaa mukavana sekoituksena. Nousunopeudet sielläkin samoja.
Vaikkapa tuo 2km/h nousuvauhti.
Otetaan 10% nousu. Vauhdiksi tulee tällöin (2^2+(2/0.10)^2):n neliöjuuri eli 20,09 km/h. Matkaa tai noususummaa ei tarvitse tietää. Jos nousumman ja matkan tietää niin laskeminen toki yksinkertaistuu entisestään.

Muutama esimerkki:
http://www.climbbybike.com/climb.asp?qryMountainID=7190 (Amstel)
42,3 km/h
http://www.climbbybike.com/climb.asp?qryMountainID=395 (LBL)
21,1 km/h
http://www.climbbybike.com/climb.asp?qryMountainID=712 (Ronde)
31,9 km/h
Malminkartanon täyttömäki. Matka 650m asfalttia+soraa, noususumma?, jonkin tiedon mukaan 65m. 2000m/h aikaa menee 1 minuutti 57 sekuntia.
All Time Top Five:
""""""""""""""""""""""""""""""""""
1. Jamppa, 2.10.2008,1:38
2. Teemu Viholainen, 3.6.2008,1:44
3. TurboKoo, 12.7.2008, 1:47
4. Olmi, 21.5.2009, 1:48
5. jaakkoso, 19.8.2009, 1:55

Klassikoissa mäet ei ole yksistään se ongelma, vaan se että (yleensä kapeita) mäkiä ennen hierotaan paikkaa sivarissa kuin yksittäisen kisan massakiriä. Ei lähde ihan yhtä terhakkaasti kuin tuoreilla jaloilla ja itseään tappavista tuulisuojista on kummasti hyötyä. Tosin epäilen vahvasti että siinä ei 2000m/h riitä kun lyhyessä mäessä tehdään ratkaisuja.

Samu Ilonen
24.03.2010, 18.29
Paljonkohan tollasessa parin minuutin rykäsyssä menee avg. tehoa? Joku 600-700W ns. aikuisella harrastajalla? Ei siis millään pro:lla...

vetooo
25.03.2010, 01.49
Espanjan ympäriajo 2004, 20. etappi, maalinousu Puerto de Navacerrada (7,0 km, 8,0 %, 560 m korkeuseroa)

1. Santiago Perez (ESP / Phonak, etapin sijoitus 4.) | 16.23, 25,63 km/h, VAM 2051 m/h, 7,325 W/kg :eek: :rolleyes:
2. Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros, etapin sijoitus 6.) | 16.53, 24,87 km/h, VAM 1990 m/h, 7,1 W/kg :eek: :rolleyes:
3. Francisco Mancebo (ESP / Illes Balears, etapin sijoitus 8.) | 16.56, 24,80 km/h, 1984 m/h, 7,08 W/kg :eek: :rolleyes:


Ranskan ympäriajo 2007, 16. etappi, maalinousu Col d'Aubisque (16,6 km*, 7,17 %, 1190 m korkeuseroa)

* Useissa eri lähteissä tämä nousu on juuri 16,6 m pitkä ja 1190 m korkeuserona, joten luotetaan siihen. ASO:n lukemat ovat tällä kertaa vähän väärät.

1. Michael Rasmussen (DEN / Rabobank) | 43.02, 23,14 km/h, VAM 1699 m/h, 6,25 W/kg
2. Levi Leipheimer (USA / Discovery Channel) | 43.28, 22,91 km/h, VAM 1642 m/h, 6,04 W/kg
3. Alberto Contador (ESP / Discovery Channel) | 43.37, 22,84 km/h, VAM 1637 m/h, 6,01 W/kg

OJ
25.03.2010, 04.05
Paljonkohan tollasessa parin minuutin rykäsyssä menee avg. tehoa? Joku 600-700W ns. aikuisella harrastajalla? Ei siis millään pro:lla...
Ei taideta puhua enää mistään harrastajasta jos 600-700W pyörii kaksi minuuttia. Toi on aika paljon tehoa kahden minuutin ajan. Joku isompi temposika proffa saattaa jonkun 600 wattia vääntääkin jossain prologin tapaisessa.

vetooo
25.03.2010, 10.15
Ranskan ympäriajo 2007, 15. etappi, viimeinen nousu Col de Peyresourde (8,5 km, 7,65 %, 650 m korkeuseroa)

* ASO ilmoitti nousun mitoiksi 9,7 km, 7,8 %, 756 m korkeuseroa, mutta tv-lähetyksestä ei pystynyt päättelemään, milloin keltapaidan ryhmä ohitti nousun alkukyltin.

1. Alberto Contador (ESP / Discovery Channel, etapin sijoitus 10.) | 24.05, 21,17 km/h, VAM 1619 m/h, 5,86 W/kg
2. Michael Rasmussen (DEN / Rabobank, etapin sijoitus 11.) | 24.05, 21,17 km/h, VAM 1619 m/h, 5,86 W/kg

kaveri
25.03.2010, 10.18
Vaikkapa tuo 2km/h nousuvauhti.
Otetaan 10% nousu. Vauhdiksi tulee tällöin (2^2+(2/0.10)^2):n neliöjuuri eli 20,09 km/h. Matkaa tai noususummaa ei tarvitse tietää. Jos nousumman ja matkan tietää niin laskeminen toki yksinkertaistuu entisestään.

Eihän toi nyt ihan noin mene. Siinä 2 km korkeassa (kateetti) 10% nousussa tien pituus (hypotenuusa) on 2 km/0,1 = 20 km pitkä. Eli 2000 m/h nousunopeudella keskinopeus on 20 km/h. Oli ehkä vähän turhankin yksinkertaista :).

vetooo
25.03.2010, 11.05
Espanjan ympäriajo 2009, 8. etappi, maalinousu Alto de Aitana (10 km*, 6,82 %, 682 m korkeuseroa)

* Alto de Aitanan oikeat mitat ovat 13,3 km, 6,09 %, 810 m korkeuseroa. Jälleen kerran tv-lähetyksestä ei pystynyt päättelemään nousun tarkkaa aloituskohtaa.

1. Damiano Cunego (ITA / Lampre, etapin sijoitus 1.) | 26.58, 22,25 km/h, VAM 1517 m/h, 5,66 W/kg
2. Robert Gesink (NED / Rabobank, etapin sijoitus 3.) | 27.34, 21,77 km/h, VAM 1484 m/h, 5,53 W/kg
3. Cadel Evans (AUS / Silence-Lotto, etapin sijoitus 4.) | 27.42, 21,66 km/h, VAM 1477 m/h, 5,51 W/kg
4. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne, etapin sijoitus 5.) | 27.42, 21,66 km/h, VAM 1477 m/h, 5,51 W/kg


Ranskan ympäriajo 2009, 15. etappi, maalinousu Verbier (8,3 km*, 7,63 %, 632 m korkeuseroa)

* Verbierin pituudesta on käyty vääntöä niin monessa eri paikassa, että päätin aikoinaan viime kesänä tehdä oman tutkimustyöni ja päädyin omiin johtopäätöksiin.

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 20.43, 24,04 km/h, VAM 1830 m/h, 6,62 W/kg
2. Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 21.26, 23,23 km/h, VAM 1769 m/h, 6,40 W/kg
3. Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 21.46, 22,88 km/h, VAM 1742 m/h, 6,31 W/kg

* * * * *

Legendojen legenda

Ranskan ympäriajo 1997, 13. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa)

1. Marco Pantani (ITA) | 36.55, 22,43 km/h, VAM 1787 m/h, 6,39 W/kg
2. Jan Ullrich (GER / Telekom) | 37.42, 21,96 km/h, VAM 1750 m/h, 6,26 W/kg
3. Richard Virenque (FRA / Festina) | 38.22, 21,58 km/h, VAM 1720 m/h, 6,15 W/kg

Pantanin aika on Alpe d'Huezin ennätys.

Leopejo
25.03.2010, 12.02
Eihän toi nyt ihan noin mene. Siinä 2 km korkeassa (kateetti) 10% nousussa tien pituus (hypotenuusa) on 2 km/0,1 = 20 km pitkä. Eli 2000 m/h nousunopeudella keskinopeus on 20 km/h. Oli ehkä vähän turhankin yksinkertaista :).
Kyllä erkkk on oikeassa, nousun prosenttijyrkkyys vastaa tangenttia (kateetti/kateetti), ei siniä (kateetti/hypotenuusa). Silloin tien pituus, hypotenuusa on tuo 20,09 km.

Tällä ei ole mitään käytännön merkitystä jos jyrkkyys on alle 20-25 %, siksi yleensä jyrkkyys lasketaan yksinkertaisemmalla nousu/matka kaavalla ja virhe on merkityksetön.

anttipietila
25.03.2010, 12.41
Bjarne Riisin tehot 1997 Amstel Gold Racesta löytyy täältä:
http://anonymous.coward.free.fr/wattage/

Max 1 min tehot 655 W, 2 min 579 W, 5 min 466 W, 20 min 411 W, 60 min 368 W.

Koko ajo ~6h 23 m 270 W.

vetooo
25.03.2010, 13.43
Ranskan ympäriajo 2008, 10. etappi, maalinousu Hautacam (14,4 km, 7,42 %, 1069 m korkeuseroa)

1. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 39.11, 22,05 km/h, VAM 1637 m/h, 5,97 W/kg
2. Juan Jose Cobo (ESP / Saunier Duval) | 39.11, 22,05 km/h, VAM 1637 m/h, 5,97 W/kg
3. Frank Schleck (LUX / Saxo Bank) | 39.39, 21,79 km/h, VAM 1618 m/h, 5,90 W/kg

Espanjan ympäriajo 2008, 13. etappi, maalinousu Angliru (6,5 km*, 13,12 %, 853 m korkeuseroa, mäkipistemaali josta 500 m etapin maaliin alamäkeä)

* Angliru (http://www.ratpack.biz/sports-cycling/images/angliru-gradient-original.gif) mitataan eri tavoin lähteestä riippuen. Ehkä useimmin mainitaan lukemat 13 km, 9,45 %, 1229 m korkeuseroa tai 12,5 km, 9,96 %, 1256 m korkeuseroa (tämä on ilman viimeistä 500 m alamäkipätkää).

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 27.43, 14,07 km/h, VAM 1847 m/h, W/kg ei lasketa
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 28.22, 13,75 km/h, VAM 1804 m/h, W/kg ei lasketa

vetooo
25.03.2010, 14.54
Laittakaa tänne ehdotuksia mitä nousuja lasken seuraavaksi. Yläkerta vilisee sen verran pahasti näitä nousujen nimiä, että työtä helpottaakseni, toivon arvon palstalaisilta jeesiä. En laskutoimituksissa, vaan nousujen mainitsemisessa. Kunhan möläyttää kilpailun, vuoden ja nousun (sekä etapin numeron), niin homma pelittää.

Seuraavaksi: Italian ympäriajo 2002, 17. etappi, maalinousu Folgaria.

Markku Silvenius
25.03.2010, 15.18
Noita w/kg arvoja ei kannata laittaa siten, että samalla ajalla maaliin tulleilla ajajilla on sama w/kg arvo, koska asia ei ole niin ellei systeemipaino (ajaja+pyörä+kaikkine vermeineen) ole tasan sama. Se lisää vain sitä hutun määrää, joka netissä näistä arvoista liikkuu.

Sambody
25.03.2010, 15.40
Jos et muuta keksi ni pyöräytäs 2007 Giron 17.etappi, joka päättyi Monte Zoncolanille.

kaveri
25.03.2010, 15.46
Kyllä erkkk on oikeassa, nousun prosenttijyrkkyys vastaa tangenttia (kateetti/kateetti), ei siniä (kateetti/hypotenuusa). Silloin tien pituus, hypotenuusa on tuo 20,09 km.

Tällä ei ole mitään käytännön merkitystä jos jyrkkyys on alle 20-25 %, siksi yleensä jyrkkyys lasketaan yksinkertaisemmalla nousu/matka kaavalla ja virhe on merkityksetön.

Meinaat, että mäen nousuprosentti voi olla yli sadan? Mietipä vaikkapa 50° mäkeä. Enpä ole kuullut, että laskettelijat olisivat puhuneet yli sadan prosentin jyrkkyisistä rinteistä.

Deve
25.03.2010, 16.21
Noita w/kg arvoja ei kannata laittaa siten, että samalla ajalla maaliin tulleilla ajajilla on sama w/kg arvo, koska asia ei ole niin ellei systeemipaino (ajaja+pyörä+kaikkine vermeineen) ole tasan sama. Se lisää vain sitä hutun määrää, joka netissä näistä arvoista liikkuu.
Eiköhän pro-tasolla kaikilla oo noi kilkkeet aika samanpainosia. Ja eikö 80kg ja 60kg kuskin molempien tarvitse tuottaa esim 6w/kg jotta ne nousee yhtä nopeesti? 60 kilosen ei vaa tarvii kauheesti watteja tuottaa..

Leopejo
25.03.2010, 16.43
Meinaat, että mäen nousuprosentti voi olla yli sadan? Mietipä vaikkapa 50° mäkeä. Enpä ole kuullut, että laskettelijat olisivat puhuneet yli sadan prosentin jyrkkyisistä rinteistä.
Meinaan. Esim. englanninkielinen wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/Grade_%28slope%29).

Leopejo
25.03.2010, 16.47
Eiköhän pro-tasolla kaikilla oo noi kilkkeet aika samanpainosia. Ja eikö 80kg ja 60kg kuskin molempien tarvitse tuottaa esim 6w/kg jotta ne nousee yhtä nopeesti? 60 kilosen ei vaa tarvii kauheesti watteja tuottaa..
Suunnilleen pitää paikkansa, mutta on Markku oikeassa. Esim. polkupyörän painolla, joka suunnilleen kaikilla ammattilaisilla on sama (6,8 kg + lisätarvikkeet), on sitä pienempi merkitys mitä painavampi ajaja.

petri ok
25.03.2010, 17.17
Ei kanssa oikein ymmärrä. Nousunopeudesta saadaan suoraan teho/paino. Oukei, sen jymmärrän. Paino on kaverin massa+ vehkeiden massa. Toisaalta eikö tuon tehon tuota vain kauramoottori, pyörä ja muut vermeet on kuollutta painoa.

Oletetaan nousussa kuluvan 6,0 W/kg

a) Eli 60kg painavakaveri+ 8kg vehkeitä=68kg kuluttaa 408 W. Kaveri taas tuottaa 408W/60kg=6,8 W/kg

ja b) 80kg painava+8kg vehkeitä=88kg kuluttaa siis 528W. Kaveri tuottaa 528W/80kg=6,6 W/kg

Jotain laskin väärin, mutta mitä.

Leopejo
25.03.2010, 17.32
Esimerkki: otetaan kaksi ajajaa: A: 60 kg ja B: 80 kg. Olkoon 10 % nousu, 1800 m/h nousunopeus. Oletetaan vielä 0,004 vierimiskitka, 0,16 ja 0,18 kg/m ilmanvastuskertoimet A:lle ja B:lle (hatusta, ei muuta asioita olennaisesti), 9 kg pyörä + vehkeet (kengät, vaatetukset, kypärä, juomapullot,...). Mekaaninen hyötysuhde olkoot sama molemmille ajajille (luokkaa 0,98, mutta annetaan olla).

Nousunopeus on 0,5 m/s ja polkupyörän nopeus on 5,0 m/s (=18 km/h)

A) Teho = (60 + 9 kg) * (0,10 + 0,004) * 9,81 m/s2 * 5 m/s + 0,16 kg/m * (5 m/s)^3 = 352 W + 20 W = 372 W.

B) Teho = 89 kg * 0,104 * 9,81 * 5 + 0,18 * 125 = 454 W + 22,5 W = 476,5 W.

Teho/paino on:

A) 372 W / 60 kg = 6,2 W/kg

B) 476,5 W / 80 kg = 5,96 W/kg

Suurin tekijä tuossa erossa on "kuollut paino" (polkupyörä ym.). Vaikea sanoa miten ilmanvastus muuttuu 60 ja 80 kg välillä, muttei se muuta olennaisesti asioita.

Toisaalta yleensä pienemmällä ajajalla on parempi teho-paino suhde, heti kun suoritus kestää muutaman minuutin tai enemmän.

vetooo
25.03.2010, 18.15
Italian ympäriajo 2002, 17. etappi, maalinousu Folgaria (18,5 km, 7,71 %, 1427 m korkeuseroa)

1. Pavel Tonkov (RUS / Lampre) | 55.27, 20,01 km/h, VAM 1544 m/h, 5,57 W/kg
2. Paolo Savoldelli (ITA / Alexia) | 55.39, 19,94 km/h, VAM 1538 m/h, 5,54 W/kg
---
Cadel Evans (AUS / Mapei, etapin sijoitus 41.) 1.10.39, 15,71 km/h, VAM 1211 m/h, 4,37 W/kg


Italian ympäriajo 2007, 17. etappi, maalinousu Monte Zoncolan (10 km*, 11,94 %, 1194 m korkeuseroa)

* Monte Zoncolanin virallinen mitta on 10,1 km, mutta laskeminen sujui helpommin 10,0 km:llä.

1. Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval) | 38.59, 15,39 km/h, VAM 1838 m/h, W/kg ei lasketa
2. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 38.59, 15,32 km/h, VAM 1838 m/h, W/kg ei lasketa
3. Andy Schleck (LUX / CSC) | 39.10, 15,32 km/h, VAM 1829 m/h, W/kg ei lasketa
---
Jussi Veikkanen (FIN / Francaise des Jeux, etapin sijoitus 18.) | 46.21, 12,94 km/h, VAM 1545 m/h, W/kg ei lasketa

matik
25.03.2010, 18.33
vetooo, jos laskemista kaipaat niin TdF vm 2000 ja 12. etappi mont ventoux :)

erkkk
25.03.2010, 19.15
Ei taideta puhua enää mistään harrastajasta jos 600-700W pyörii kaksi minuuttia. Toi on aika paljon tehoa kahden minuutin ajan. Joku isompi temposika proffa saattaa jonkun 600 wattia vääntääkin jossain prologin tapaisessa.
Noissa wateissa vielä se kuskin paino on niin merkittävä. Jos sanon että 500W, niin olen varmasti jonkin painoisen kuskin kohdalla oikeassa. Tuosta voi vaikka yrittää arvioida sitä paria minuuttia, ottaen kuitenkin huomioon sen että minuutin ja kahden ero on aika suuri. Kuskin ominaisuuksista vähän riippuu myöskin se kuinka kovalla happivelalla pystyy rykimään. Lihaksikkailla sprinttereillä näkyy niin käsittämättömiä hyytymisiä jo minuutin kohdalla että tuollaisesta kestävyyspuolen voimajousesta ei moista saa edes piiskaamalla ulos.
http://img63.imageshack.us/img63/9219/vermogenperkg1lx.jpg

vetooo
25.03.2010, 20.20
vetooo, jos laskemista kaipaat niin TdF vm 2000 ja 12. etappi mont ventoux :)Joo, yritän etsiä VHS:n. Se pitäisi löytyä. Kahdeksan nousun ajajatiedot laskettu ja täytyy sanoa, ettei tämä ole ainoastaan laakereilla makaamista ja parin hassun numerosarjan näpyttelyä. :eek: Laskinta pitää totisesti käyttää, mutta eniten tätä hidastaa kisajärjestäjien epäselvät km-kyltit, jotka ovat vähän siellä sun täällä. Mapmyride.com, Map.google.com, Salite.ch ja ympäriajojen kotisivut ovat tulleet sangen tutuiksi viime päivinä. Ei valiteta vaan: Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa.

kaveri
25.03.2010, 22.53
Meinaan. Esim. englanninkielinen wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/Grade_%28slope%29).

No seison korjattuna sitten. Mikään ei näköjään ole niin loogista kuin epälooginen.

Samu Ilonen
26.03.2010, 09.16
Suunnilleen pitää paikkansa, mutta on Markku oikeassa. Esim. polkupyörän painolla, joka suunnilleen kaikilla ammattilaisilla on sama (6,8 kg + lisätarvikkeet), on sitä pienempi merkitys mitä painavampi ajaja.

Toissa vuoden Tourissa painavin tiimifillari painoi muuten suunnilleen 8,5kg. Mikä on normaali halvan hiilarirungon+Ultegra-palikoilla kootun fillarin normaalipaino. Monet hiilarirungot painaa 1200-1400g, eikä mitään alle 900g. Esim kevein 10' Colnago taitaa olla ~1200g ja C50 lähemmäs 1350g, "Celeste"-väriset rungot on olleet samaa luokkaa myös. Saa niitäkin 6,8kg mutta tarvitaan kevyet kiekot. Ja niitä kaikilla pikku tiimeillä ei ole. Ja muutenkin kun ajetaan sillä minkä sponsori antaa, toi minipaino 6,8kg ei toteudu. Sit tietty on isommat tiimit joilla on sopivammat sponsorit,voivat ajaa tehomittareilla ja sitä fillari on sen minimin.

Ei kyllä aiheuta hirmuista erhettä vs. kuskin paino.

Deve
26.03.2010, 10.21
SRM:n sivuille oli ilmestynyt Kenny Van Hummelin SRM-data Ronde Van Het Groene Hartista. Vaikka nyt mikään nousu kyseessä ollutkaan vaan koko kisa niin laitetaan tänne.

http://www.srm.de/index.php?option=com_content&view=article&id=499%3Aqronde-van-het-groene-hartq-srm-daten-von-kenny-van-hummel-team-skil-shimano&catid=42%3Ariders-blog&Itemid=163&lang=en

vetooo
27.03.2010, 09.26
Ranskan ympäriajo 2003, 15. etappi, maalinousu Luz Ardiden (10 km*, 7,87 %, 787 m korkeuseroa)

* Luz Ardidenin mitat ovat ASO:n etappiprofiilissa 13,4 km, 7,6 %, 1018 m korkeuseroa. Nousun alkukohta oli mahdotonta havaita tv-lähetyksestä, joten otan huomioon vain viimeiset 10 km heti Armstrongin kaatumisen jälkeen.

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 27.08, 22,11 km/h, VAM 1740 m/h, 6,24 W/kg
2. Iban Mayo (ESP / Euskaltel) | 27.53*, 21,52 km/h, VAM 1693 m/h, 6,08 W/kg
3. Jan Ullrich (GER / Team Bianchi) 28.03*, 21,39 km/h, VAM 1683 m/h, 6,04 W/kg

* Mayon aikaan on lisätty 5 sekuntia, sillä hän ohitti 10 km -kyltin 5 sekuntia ennen Armstrongia (syynä LA:n kaatuminen).
* Ullrichin aikaan on lisätty 15 sekuntia, sillä hän ohitti 10 km -kyltin 15 sekuntia ennen Armstrongia (syynä LA:n kaatuminen).

* * * * *

Vaikka tohtori Ferrarin hieno VAM-keksintö näyttääkin toimivan hienosti, päätin listata erikseen alle 10 km:n ja yli 10 km:n nousujen VAM:t. Nyt listalla on lähes pelkästään näitä 7-8 km nousuja ajajineen ja VAM:neen. Uusi listaus kestää tovin...

Minulla ei valitettavasti taida olla VHS:llä vuoden 2000 Ranskan ympäriajon 12. etapin maalinousua Mont Ventoux'ta. Siitä esitettiin statistiikkatoiveita, mutta niitä ei ole käytettävissä. Aika vankan käsitykseni mukaan, silloin ei päästy huippuaikoihin navakan tuulen takia (viimeisten kilometrien kuuosuudella ei ollut kylttejä = too windy). Marco Pantanin ja Armstrongin aika oli jotain ~59.00 - 1.00.00. Iban Mayon ennätys on 55.51.

vetooo
30.03.2010, 10.20
Espanjan ympäriajo 2003, 15. etappi, maalinousu Sierra de la Pandera (8,4 km, 8,1 %, 680 m korkeuseroa)

1. Alejandro Valverde (ESP / Kelme) | 23.40, 21,30 km/h, VAM 1724 m/h, 6,14 W/kg
2. Felix Cardenas (COL / Labarca-2) | 23.40, 21,30 km/h, VAM 1724 m/h, 6,14 W/kg
3. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 23.42, 21,27 km/h, VAM 1722 m/h, 6,13 W/kg

Espanjan ympäriajo 2009, 14. etappi, maalinousu Sierra de la Pandera (8,4 km, 8,1 %, 680 m korkeuseroa)

1. Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 23.52, 21,12 km/h, VAM 1709 m/h, 6,08 W/kg
2. Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 23.54, 21,09 km/h, VAM 1707 m/h, 6,07 W/kg
3. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 24.06, 20,92 km/h, VAM 1692 m/h, 6,02 W/kg

Sambody
30.03.2010, 15.18
Kerran olet laskimeen jälleen tarttunut niin miten olisi Alto de L'Angliru, tuo sadistisista nousuista keinotekoisin? Löytyykö laajasta arkistostasi esimerkiksi Vueltan 13.etappia vuodelta 2008?

vetooo
30.03.2010, 16.23
Kerran olet laskimeen jälleen tarttunut niin miten olisi Alto de L'Angliru, tuo sadistisista nousuista keinotekoisin? Löytyykö laajasta arkistostasi esimerkiksi Vueltan 13.etappia vuodelta 2008?Kyllä se löytyy tästä ketjusta, mutta jostain syystä en ole muistanut listata sitä TOP10:een.


Espanjan ympäriajo 2008, 13. etappi, maalinousu Angliru (6,5 km*, 13,12 %, 853 m korkeuseroa, mäkipistemaali josta 500 m etapin maaliin alamäkeä)

* Angliru (http://www.ratpack.biz/sports-cycling/images/angliru-gradient-original.gif) mitataan eri tavoin lähteestä riippuen. Ehkä useimmin mainitaan lukemat 13 km, 9,45 %, 1229 m korkeuseroa tai 12,5 km, 9,96 %, 1256 m korkeuseroa (tämä on ilman viimeistä 500 m alamäkipätkää).

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 27.43, 14,07 km/h, VAM 1847 m/h, W/kg ei lasketa
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 28.22, 13,75 km/h, VAM 1804 m/h, W/kg ei lasketa

Sambody
30.03.2010, 16.37
Kyllä se löytyy tästä ketjusta, mutta jostain syystä en ole muistanut listata sitä TOP10:een.


Mitäs pirua, kun ei tarttunut sarveiskalvolle mokomaa viestiä. Sielähän se möllötti toisella sivulla, :o

vetooo
30.03.2010, 17.13
Ranskan ympäriajo 2009, 20. etappi, maalinousu Mont Ventoux (21,1 km, 7,52 %, 1588 m korkeuseroa)

1. Andy Schleck (LUX / Saxo Bank, etapin sijoitus 3.) | 58.01, 21,82 km/h, VAM 1642 m/h, 5,97 W/kg
2. Alberto Contador (ESP / Astana, etapin sijoitus 4.) | 58.01, 21,82 km/h, VAM 1642 m/h, 5,97 W/kg
3. Lance Armstrong (USA / Astana, etapin sijoitus 5.) | 58.04, 21,80 km/h, VAM 1641 m/h, 5,96 W/kg

Espanjan ympäriajo 2002, 6. etappi, maalinousu Sierra de la Pandera (8,4 km, 8,1 %, 680 m korkeuseroa)

1. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 21.40, 23,26 km/h, VAM 1883 m/h, 6,70 W/kg
2. Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 21.58, 22,94 km/h, VAM 1857 m/h, 6,61 W/kg
3. Oscar Sevilla (ESP / Kelme) 21.58, 22,94 km/h, VAM 1857 m/h, 6,61 W/kg

Ranskan ympäriajo 2006, 16. etappi, maalinousu La Toussuire (19,0 km, 6,0 %, 1145 m korkeuseroa)

1. Carlos Sastre (ESP / CSC, etapin sijoitus 2.) | 44.47, 25,46 km/h, VAM 1534 m/h, 5,89 W/kg
2. Oscar Pereiro (ESP / Caisse d'Epargne, etapin sijoitus 3.) | 45.00, 25,33 km/h, VAM 1526 m/h, 5,86 W/kg
3. Cadel Evans (AUS / Davitamon-Lotto, etapin sijoitus 4.) | 45.02, 25,31 km/h, VAM 1525 m/h, 5,86 W/kg
4. Andreas Klöden (GER / T-Mobile, etapin sijoitus 5.) | 45.02, 25,31 km/h, VAM 1525 m/h, 5,86 W/kg

Ranskan yumpäriajo 2006, 11. etappi, maalinousu Pla de Beret* (13 km, 5,6 %, 730 m korkeuseroa)

* = Pla de Beret on käytännössä maalinousu, vaikka sen huipulta on noin 2 km tasamaaprofiilia maaliviivalle. Floyd Landista en ole huomioinut ASO:n tavoin.

1. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 28.36, 27,27 km/h, VAM 1531 m/h, W/kg ei lasketa
2. Levi Leipheimer (USA / Gerolsteriner) | 28.36, 27,27 km/h, VAM 1531 m/h, W/kg ei lasketa
3. Cadel Evans (AUS / Davitamon-Lotto) | 28.53, 27,00 km/h, VAM 1516 m/h, W/kg ei lasketa

vetooo
31.03.2010, 23.57
Espanjan ympäriajo 2006, 18. etappi, maalinousu Sierra de la Pandera (8,4 km, 8,1 %, 680 m korkeuseroa)

1. Andrei Kashetshkin (KAZ / Astana) | 23.24, 21,54 km/h, VAM 1744 m/h, 6,20 W/kg
2. Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 23.24, 21,54 km/h, VAM 1744 m/h, 6,20 W/kg
3. Jose Angel Gomez Marchante (ESP / Saunier Duval) | 23.54, 21,09 km/h, VAM 1707 m/h, 6,08 W/kg


Ranskan ympäriajo 2001, 11. etappi (ITT), maalinousu Chamrousse (18,5 km*, 7,03 %, 1300 m korkeuseroa)

* = Ajat on otettu Chamroussen alkukilometreiltä, jossa oli ensimmäinen väliaikapiste.

1. Lance Armstrong (USA / US Postal, etapin sijoitus 1.) | 47.47, 23,23 km/h, VAM 1632 m/h, 6,04 W/kg
2. Roberto Laiseka (ESP / Euskaltel, etapin sijoitus 4.) | 48.07, 23,07 km/h, VAM 1621 m/h, 6,00 W/kg
3. Jan Ullrich (GER / Telekom, etapin sijoitus 2.) | 48.37, 22,83 km/h, VAM 1604 m/h, 5,94 W/kg
4. Joseba Beloki (ESP / Once, etapin sijoitus 3.) | 48.51, 22,72 km/h, VAM 1597 m/h, 5,91 W/kg


Dauphine Libere 2004, 4. etappi (ITT), maalinousu Mont Ventoux (21,6 km, 7,54 %, 1629 m korkeuseroa)

1. Iban Mayo (ESP / Euskaltel) | 55.51, 23,21 km/h, VAM 1750 m/h, 6,35 W/kg
2. Tyler Hamilton (USA / Phonank) | 56.24, 22,97 km/h, VAM 1732 m/h, 6,29 W/kg
5. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 57.49, 22,42 km/h, VAM 1691 m/h, 6,14 W/kg


Ranskan ympäriajo 2001, 10. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,9 %, 1090 m korkeuseroa)

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 38.01, 21,78 km/h, VAM 1720 m/h, 6,17 W/kg
2. Jan Ullrich (GER / Telekom) | 40.00, 20,70 km/h, VAM 1635 m/h, 5,89 W/kg
3. Joseba Beloki (ESP / Once) | 40.10, 20,61 m/h, VAM 1628 m/h, 5,84 W/kg


Ranskan ympäriajo 2004, 16. etappi (ITT), maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,9 %, 1090 m korkeuseroa)

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 37.36, 22,02 km/h, VAM 1739 m/h, 6,23 W/kg
2. Jan Ullrich (GER / Telekom) | 38.37, 21,44 km/h, VAM 1694 m/h, 6,07 W/kg
3. Andreas Klöden (GER / Telekom) | 39.17, 21,08 km/h,VAM 1665 m/h, 5,97 W/kg


Ranskan ympäriajo 2008, 17. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,9 %, 1090 m korkeuseroa)

1. Carlos Sastre (ESP / CSC) | 39.31, 20,95 km/h, VAM 1655 m/h, 5,93 W/kg
2. Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 41.34, 19,92 km/h, VAM 1573 m/h, 5,64 W/kg
3. Andy Schleck (LUX / CSC) | 41.34, 19,92 km/h, VAM 1573 m/h, 5,64 W/kg


Espanjan ympäriajo, 2006, 5. etappi, maalinousu La Covatilla (8,0 km*, 8,0 %, 645 m korkeuseroa)

* = Covatillan profiilista esitellään erilaisia versioita, mutta päätin huomioida vain viimeiset 8 km, josta nousun vaativa osuus alkaa.

1. Danilo Di Luca (ITA / Liquigas) | 24.12, 19,83 km/h, VAM 1599 m/h, 5,70 W/kg
2. Janez Brajkovic (SLO / Discovery Channel) | 24.12, 19,83 km/h, VAM 1599 m/h, 5,70 W/kg
3. Andrei Kashetshkin (KAZ / Astana) | 24.19, 19,74 km/h, VAM 1592 m/h, 5,67 W/kg

Leopejo
01.04.2010, 00.21
Gazzettan mukaan Settimana Lombardan ensimmäinen etappi, 6,6 km nousuaika-ajo:

Michele Scarponi: 14'55", 26,543 km/h, VAM 1713 m/h

En tiedä nousun arvoja, joten en osaa sanoa onko tuo täsmällinen VAM-arvo.

vetooo
01.04.2010, 00.57
Gazzettan mukaan Settimana Lombardan ensimmäinen etappi, 6,6 km nousuaika-ajo:

Michele Scarponi: 14'55", 26,543 km/h, VAM 1713 m/h

En tiedä nousun arvoja, joten en osaa sanoa onko tuo täsmällinen VAM-arvo.Tohtori F: In the stage with the finish in Bergamo (Giro d'Italia 2009), on the Colle del Gallo (6.2 km at 7%, with an altitude between 328 and 763m) we have seen a small group formed by excellent riders such as Garzelli, Cunego, Pellizotti, Horner, Rogers, Leipheimer attack and literally devour the 435m of climbing in 14'11", with a resulting VAM = 1838 m/h, corresponding on such a gradient to an excellent 6.8 w/kg.

Katsotaan, ettei tohtori F:lle ole sattunut laskuvirheitä.

Colle del Gallo

Matka: 6,2 km
Korkeusero: 435 m
Keskijyrkkyys: ~7,0 %
Aika: 14.11

Garzeli, Cunego, Pellizotti, Horner, Rogers, Leipheimer

26,23 km/h, VAM 1840 m/h, 6,81 W/kg

OJ
01.04.2010, 04.53
Ja näiden muutamien laskelmienkin jälkeen näyttää edelleen siltä, että >6,5W/kg pitää tuottaa kynnyksellä jos aikoo isommissa ympäriajoissa pärjätä. Moni asia muuttuu ammattipyöräilyssä, mutta tämä on pysynyt samassa 90-luvulta lähtien.

Leopejo
01.04.2010, 10.09
Tohtori F: In the stage with the finish in Bergamo (Giro d'Italia 2009), on the Colle del Gallo (6.2 km at 7%, with an altitude between 328 and 763m) we have seen a small group formed by excellent riders such as Garzelli, Cunego, Pellizotti, Horner, Rogers, Leipheimer attack and literally devour the 435m of climbing in 14'11", with a resulting VAM = 1838 m/h, corresponding on such a gradient to an excellent 6.8 w/kg.

Katsotaan, ettei tohtori F:lle ole sattunut laskuvirheitä.

Colle del Gallo

Matka: 6,2 km
Korkeusero: 435 m
Keskijyrkkyys: ~7,0 %
Aika: 14.11

Garzeli, Cunego, Pellizotti, Horner, Rogers, Leipheimer

26,23 km/h, VAM 1840 m/h, 6,81 W/kg
Sitä vähän mitä näin koostetta, eilisessä nousuaika-ajossa oli jonkin verran tasaista ja mäkikin näytti aika loivalta. No ainakin he ajoivat 0,4 km enemmän kuin Giron etapin ajanotot (6,6 km <> 6,2 km).

0pa
01.04.2010, 10.47
cycling weekly - health & fitness lehdestä löytyy seuraavat tiedot:

Cavendish: peak power 1680 watts, peak power to height 9,6 watts, per kg at peak power 24,35 watts

Boonen: peak power 1800 watts, peak power to height 9,3 watts, per kg at peak power 21,9 watts

EDIT: jasso täällä kerättiinkin vain nousutietoja. pahoittelen. no ehkä tuo jotakuta kiinnostaa

vetooo
01.04.2010, 10.50
cycling weekly - health & fitness lehdestä löytyy seuraavat tiedot:

Cavendish: peak power 1680 watts, peak power to height 9,6 watts, per kg at peak power 24,35 watts

Boonen: peak power 1800 watts, peak power to height 9,3 watts, per kg at peak power 21,9 wattsEikös Cipollinin maksimitehojen huhuiltu olleen peräti 2000 watin luokkaa?

vetooo
02.04.2010, 16.24
Perjantain 2.4. satoa

Ranskan ympäriajo 2006, 15. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,9 %, 1090 m korkeuseroa)

1. Floyd Landis (USA / Phonak, etapin sijoitus 4.) | 38.35, 21,46 km/h, VAM 1695 m/h, 6,08 W/kg
2. Andreas Klöden (GER / T-Mobile, etapin sijoitus 5.) | 38.35, 21,46 km/h, VAM 1695 m/h, 6,08 W/kg
3. Carlos Sastre (ESP / CSC, etapin sijoitus 9.) | 39.00, 21,23 km/h, VAM 1677 m/h, 6,01 W/kg


Ranskan ympäriajo 1995, 10. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa)

1. Marco Pantani (ITA) | 36.50, 22,48 km/h, VAM 1792 m/h, 6,41 W/kg
2. Miguel Indurain (ESP) | 38.14, 21,66 km/h, VAM 1726 m/h, 6,17 W/kg
3. Alex Zülle (SUI) | 38.14, 21,66 km/h, VAM 1726 m/h, 6,17 W/kg


Ranskan ympäriajo 2003, 8. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,9 %, 1090 m korkeuseroa)

1. Iban Mayo (ESP / Euskaltel) | 39.06, 21,18 km/h, VAM 1673 m/h, 6,00 W/kg
2. Alexander Vinokourov (KAZ / Telekom) | 40.51, 20,27 km/h, VAM 1601 m/h, 5,74 W/kg
3. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 41.18, 20,05 km/h, VAM 1584 m/h, 5,68 W/kg


Italian ympäriajo 2003, 7. etappi, maalinousu Terminillo (15,0 km*, 7,55 %, 1133 m korkeuseroa)

* = Terminillon viralliset mitat ovat 16,1 km, 7,3 %, 1172 m korkueseroa, mutta jälleen kerran laskeminen ei onnistunut aivan oikeasta nousun kohdasta.

1. Stefano Garzelli (ITA / Vini Cardirola) | 40.46, 22,08 km/h, VAM 1668 m/h, 6,05 W/kg
2. Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 40.46, 22,08 km/h, VAM 1668 m/h, 6,05 W/kg
3. Andrea Noe (ITA / Alessio) | 40.48, 22,06 km/h, VAM 1666 m/h, 6,05 W/kg

Indurain
03.04.2010, 18.39
Tässä vähän "nousu tietoa" http://www.youtube.com/watch?v=GHJErrp4eOw&feature=related

OJ
03.04.2010, 19.31
Tässä vähän "nousu tietoa" http://www.youtube.com/watch?v=GHJErrp4eOw&feature=related
Uskomattoman kovaa ruovitusta.

vetooo
05.04.2010, 22.52
Ranskan ympäriajo 1994, 11. etappi, maalinousu Hautacam (13,8 km*, 7,68 %, 1060 m korkeuseroa)

* = Hautacamiin tultiin vuonna 1994 lännestä päin, kun vuonna 2008 suunta oli idästä. Tästä syystä Hautacamin mitat ovat erilaiset 1994 ja 2008.

1. Luc Leblanc (FRA) | 35.22, 23,41 km/h, VAM 1798 m/h, 6,50 W/kg
2. Miguel Indurain (ESP) | 35.24, 23,39 km/h, VAM 1797 m/h, 6,49 W/kg
3. Marco Pantani (ITA) | 35.40, 23,21 km/h, VAM 1783 m/h, 6,44 W/kg


Ranskan ympäriajo 1996, 16. etappi, maalinousu Hautacam (13,8 km, 7,68 %, 1060 m korkeuseroa)

1. Bjarne Riis (DEN) | 34.35, 23,94 km/h, VAM 1839 m/h, 6,64 W/kg
2. Richard Virenque (FRA) | 35.24, 23,39 km/h, VAM 1797 m/h, 6,49 W/kg
3. Laurent Dufaux (SUI) | 35.24, 23,39 km/h, VAM 1797 m/h, 6,49 W/kg

Cyclingnews.com ilmoittaa nousun 13,5 km, 7,9 %, 1067 m korkeuseroa. Tällöin lukemat olisivat

1. Bjarne Riis (DEN) | 34.35, 23,42 km/h, VAM 1851 m/h, 6,63 W/kg
2. Richard Virenque (FRA) | 35.24, 22,88 km/h, VAM 1808 m/h, 6,48 W/kg
3. Laurent Dufaux (SUI) | 35.24, 22,88 km/h, VAM 1808 m/h, 6,48 W/kg


Ranskan ympäriajo 2000, 10. etappi, maalinousu Hautacam (13,8 km, 7,68 %, 1060 m korkeuseroa)

1. Lance Armstrong (USA / US Postal, etapin sijoitus 2.) | 36.25, 22,74 km/h, VAM 1746 m/h, 6,31 W/kg

Cyclingnews.com ilmoittaa nousun 13,5 km, 7,9 %, 1067 m korkeuseroa. Tällöin lukemat olisivat

1. Lance Armstrong (USA / US Postal, etapin sijoitus 2.) | 36.25, 22,24 km/h, VAM 1757 m/h, 6,30 W/kg

Samuli
05.04.2010, 23.32
* = Hautacamiin tultiin vuonna 1994 lännestä päin, kun vuonna 2008 suunta oli idästä. Tästä syystä Hautacamin mitat ovat erilaiset 1994 ja 2008.


Tuonne Hautacamiin pääsee vain lännestä? Google map tarjoaa D100-tietä mistä mäkeen lähdettäisiin. Täytyy huomenna kaivaa vanhat kartat alueelta ja katsoa montako reittiä tuonne Hautacamiin on.

vetooo
05.04.2010, 23.49
Tuonne Hautacamiin pääsee vain lännestä? Google map tarjoaa D100-tietä mistä mäkeen lähdettäisiin. Täytyy huomenna kaivaa vanhat kartat alueelta ja katsoa montako reittiä tuonne Hautacamiin on.Tässä olen yrittänyt havannoida (http://www.mapmyride.com/route/fr/ranska/790127050363176669) vuoden 2008 reittiä Hautacamille.

- Vasemman puoleinen punainen (valkoinen risti keskellä) pallukka tarkoittaa vuoden 2008 Hautacamin alkamiskyltin sijaintia.
- Oikean puoleinen punainen (valkoinen risti keskellä) pallukka tarkoittaa vuoden 1994 Hautacamin alkamiskyltin sijaintia. Tuolloin tultiin siis pohjoisen suunnasta.

Palataan vaikka huomenna asiaan. Väsyttää niin pirusti, että omalta osaltani lienee turha tehdä tästä tarinasta entistä epäselvempää.

vetooo
06.04.2010, 22.13
Samuli, oletko saanut selkoa tuosta Hautacamista? Yritin tuossa päivällä vähän tutkiskella mistä kohtaa Hautacam on alkanut ja mistä suunnasta on tultu nousun juurelle eri vuosina. Vuoden 2000 Tourissa tultiin lännestä päin tietä D918 (ylitettiin Col d'Aubisque ja Col du Soulor) ja Argeles-Gazost'iin oli laitettu välikiri. On sen verran niukasti kunnon lähteitä, etten uskalla itse sanoa varmuudella oikein mitään.

Samuli
06.04.2010, 23.13
Tässä olen yrittänyt havannoida (http://www.mapmyride.com/route/fr/ranska/790127050363176669) vuoden 2008 reittiä Hautacamille.

- Vasemman puoleinen punainen (valkoinen risti keskellä) pallukka tarkoittaa vuoden 2008 Hautacamin alkamiskyltin sijaintia.
- Oikean puoleinen punainen (valkoinen risti keskellä) pallukka tarkoittaa vuoden 1994 Hautacamin alkamiskyltin sijaintia. Tuolloin tultiin siis pohjoisen suunnasta.

Palataan vaikka huomenna asiaan. Väsyttää niin pirusti, että omalta osaltani lienee turha tehdä tästä tarinasta entistä epäselvempää.

Tuossa on toi vuoden 2008 reitti (http://www.letour.fr/PHOTOS/TDF/2008/1000/CARTE.gif) Hautacamille. Tuossa sinun mapmyride-linkissä vasemman puoleinen risti on aika lähellä oikeaa paikkaa. Virallisesti nousu kai alkaa sillalta ja olettaisin, että vuoden 2000 Tourissa tultiin tuon sillan kautta. Mutta silloin mäki on papereissa alkanut vasta Ayros-Arbouix:sta.

v2000: Km 205.0 - Lourdes-Hautacam - 12.9 km at 8.5% (Cat. HC)
v2008: Km 156.0 - HAUTACAM - 14.4 km climb to 7.2 % - Category H

Aika hankalaa, sanoisin.

vetooo
07.04.2010, 20.52
Espanjan ympäriajo 2003, 9. etappi, maalinousu Envalira (15 km*, 5,43 %, 815 m korkeuseroa)

* = Envaliran oikeat mitat ovat 26,8 km, 5,0 %, 1340 m korkeuseroa, mutita kylttejä alkoi löytyä vasta 15 km kohdalta.

1. Alejandro Valverde (ESP / Kelme) | 36.12, 24,86 km/h, VAM 1351 m/h, 5,31 W/kg
2. Dario Frigo (ITA / Fassa Bortolo) | 36.13, 24,85 km/h, VAM 1350 m/h, 5,31 W/kg
3. Unai Osa (ESP / iBanesto.com) | 36.15, 24,83 km/h, VAM 1349 m/h, 5,30 W/kg


Italian ympäriajo 2005, 17. etappi, maalinousu Colle di Tenda (10 km*, 6,49 %, 649 m korkeuseroa)

* = Colle di Tendan oikeat mitat ovat 13,5 km, 6,1 %, 820 m korkeuseroa, mutta jälleen helpoimman kaavan kautta = startti 10 km kyltltä.

1. Jose Rujano (VEN / Selle Italia, etapin sijoitus 2.) | 24.50, 24,16 km/h, VAM 1568 m/h, 5,92 W/kg
2. Gilberto Simoni (ITA / Lampre, etapin sijoitus 3.) | 24.50, 24,16 km/h, VAM 1568 m/h, 5,92 W/kg
3. Wim van Huffel (BEL / Predictor-Lotto, etapin sijoitus 4.) | 25.16, 23,75 km/h, VAM 1541 m/h, 5,82 W/kg
4. Ivan Basso (ITA / CSC, etapin sijoitus 1.) | 25.24, 23,62 km/h, VAM 1533 m/h, 5,79 W/kg

vetooo
08.04.2010, 16.52
Ranskan ympäriajo 1994, 16. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa)

1. Marco Pantani (ITA, etapin sijoitus 8.) | 37.15, 22,23 km/h, VAM 1772 m/h, 6,33 W/kg
2. Richard Virenque (FRA, etapin sijoitus 11.) | 38.55, 21,28 km/h, VAM 1696 m/h, 6,06 W/kg
3. Miguel Indurain (ITA, etapin sijoitus 12.) | 39.30, 20,96 km/h, VAM 1671 m/h, 5,97 W/kg


Ranskan ympäriajo 2009, 7. etappi, maalinousu Arcalis (10,6 km, 7,1 %, 751 m korkeuseroa)

1. Alberto Contador (ESP / Astana, etapin sijoitus 9.) | 26.53, 23,66 km/h, VAM 1676 m/h, 6,19 W/kg
2. Cadel Evans (AUS / Silence-Lotto, etapin sijoitus 10.) | 27.14, 23,35 km/h, VAM 1655 m/h, 6,11 W/kg
3. Andy Schleck (LUX / Saxo Bank, etapin sijoitus 11.) | 27.14, 23,35 km/h, VAM 1655 m/h, 6,11 W/kg


Italian ympäriajo 2007, 13. etappi (ITT), maalinousu Santuario di Oropa (12,580 km, 5,8 % 727 m korkeuseroa)

1. Marzio Bruseghin (ITA / Lampre) | 28.55, 26,10 km/h, VAM 1508 m/h, W/kg ei lasketa
2. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 28.56, 26,09 km/h, VAM 1507 m/h, W/kg ei lasketa
3. Danilo Di Luca (ITA / Liquigas) | 29.03, 25,98 km/h, VAM 1502 m/h, W/kg ei lasketa

vetooo
09.04.2010, 12.52
Espanjan ympäriajo 2008, 14. etappi, maalinousu Fuentes de Ivierno (10 km*, 6,7 %, 669 m korkeuseroa)

* = Fuentes de Iviernon viralliset mitat ovat 13,4 km, 6,1 %, 820 m korkeuseroa, mutta laskeminen onnistui vasta 10 km -kyltiltä.

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 25.49, 23,24 km/h, VAM 1555 m/h, 5,82 W/kg
2. Levi Leipheimer (USA / Astana) | 25.51, 23,21 km/h, VAM 1553 m/h, 5,82 W/kg
3. Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 25.53, 23,18 km/h, VAM 1551 m/h, 5,81 W/kg


Espanjan ympäriajo 2008, 20. etappi (ITT), maalinousui Puerto de Navacerrada (8,1 km, 6,8 %, 550 m korkeuseroa)

1. Levi Leipheimer (USA / Astana) | 22.34, 21,54 km/h, VAM 1462 m/h, 5,46 W/kg
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 22.42, 21,41 km/h, VAM 1454 m/h, 5,43 W/kg
3. Alberto Contador (ESP / Astana) | 22.54, 21,22 km/h, VAM 1441 m/h, 5,38 W/kg

Aika mielenkiintoisen surkeita aikoja Navacerradan nousussa. Mäkitempo oli 17,1 km pitkä, mutta näinkin lyhyellä matkalla nousuajat painuivat hyvin heikoiksi. Yksi syy saattaa olla se, että 9 km tasamaaosuus vedettiin aivan tajutonta vauhtia (Leipheimer 51,27 km/h, Contador 50,39 km/h, Valverde 49,47 km/h) ja se laittoi parhaidenkin koneen lähelle tulipunaista. Etapin tuloksissa Leipheimer pysyi ykkösenä, mutta Contador nousi kakkoseksi hyvin kulkeneen ensimmäisen 9 km -tasamaan ansiosta.


Espanjan ympäriajo 2004, 9. etappi, maalinousu Alto de Aitana (10 km*. 6,82 %, 682 m korkeuseroa)

* = Alto de Aitanan viralliset mitat ovat 13,3 km, 6,1 % 810 m korkeuseroa, mutta laskeminen onnistui vasta 10 km -kyltiltä.

1. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 26.11, 22,92 km/h, VAM 1563 m/h, 5,83 W/kg
2. Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 26.15, 22,86 km/h, VAM 1559 m/h, 5,81 W/kg
3. Isidro Nozal (ESP / Liberty Seguros) | 26.21, 22,77 km/h, VAM 1553 m/h, 5,79 W/kg


Espanjan ympäriajo 2003, 20. etappi (ITT), Alto de Abantos (11,2 km, 5,4 %, 610 m korkeuseroa)

1. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 25.08, 26,73 km/h, VAM 1456 m/h, 5,72 W/kg
2. Alejandro Valverde (ESP / Kelme) | 25.22, 26.49 km/h, VAM 1443 m/h, 5,67 W/kg
3. Felix Cardenas (COL / Labarca-2) | 25.22, 26.49 km/h, VAM 1443 m/h, 5,67 W/kg

vetooo
13.04.2010, 20.05
Espanjan ympäriajo 2001, 12. etappi (ITT), maalinousu Arcalis (10,1 km*, 7,16 %, 723 m korkeuseroa)

* = Mäkitempo oli pituudeltaan 17,1 km, joten ajat on laskettu 7 km väliaikapisteen ja maalin väliltä.

1. Jose Maria Jimenez (ESP / Banesto, etapin sijoitus 1.) | 25.34, 23,70 km/h, VAM 1697 m/h, 6,25 W/kg
2. Roberto Laiseka (ESP / Euskaltel, etapin sijoitus 6.) | 25.53, 23,41 km/h, VAM 1676 m/h, 6,17 W/kg
3. Aitor Garmendia (ESP / Team Coast, etapin sijoitus 4.) | 25.54, 23,40 km/h, VAM 1675 m/h, 6,17 W/kg


Ranskan ympäriajo 2006, 17. etappi, viimeinen nousu Col de Joux-Plane (11,7 km, 8,7 %, 1018 m korkeuseroa)

1. Carlos Sastre (ESP / CSC, etapin sijoitus 2.) | 35.27, 19,80 km/h, VAM 1723 m/h, 6,00 W/kg
2. Christophe Moreau (FRA / AG2R, etapin sijoitus 3.) | 36.17, 19,35 km/h, VAM 1683 m/h, 5,87 W/kg
3. Damiano Cunego (ITA / Lampre, etapin sijoitus 4.) | 36.40, 19,15 km/h, VAM 1666 m/h, 5,80 W/kg
---
7. Floyd Landis (USA / Phonak, etapin sijoitus 1.) | 37.34, 18,69 km/h, VAM 1626 m/h, 5,67 W/kg

vetooo
14.04.2010, 20.30
Ranskan ympäriajo 2005, 10. etappi, maalinousu Courchevel (20 km, 6,55 %, 1310 m korkeuseroa)

1. Alejandro Valverde (ESP / Illes Balears) | 47.02, 25,51 km/h, VAM 1671 m/h, 6,29 W/kg
2. Lance Armstrong (USA / Discovery Channel) | 47.02, 25,51 km/h, VAM 1671 m/h, 6,29 W/kg
3. Michael Rasmussen (DEN / Rabobank) | 47.11, 25,43 km/h, VAM 1666 m/h, 6,27 W/kg


Italian ympäriajo 2006, 19. etappi, maalinousu Passo San Pellegrino (10 km, 7,66 %, 766 m korkeuseroa)

1. Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval, etapin sijoitus 7.) | 27.25, 21,88 km/h, VAM 1687 m/h, 6,06 W/kg
2. Ivan Basso (ITA / CSC, etapin sijoitus 8.) | 27.25, 21,88 km/h, VAM 1687 m/h, 6,06 W/kg
3. Jose Enqirue Gutierrez (ESP / Phonak, etapin sijoitus 11.) | 27.49, 21,57 km/h, VAM 1652 m/h, 5,97 W/kg

vetooo
15.04.2010, 23.21
Espanjan ympäriajo 2006, 9. etappi, maalinousu Alto de La Cobertoria (8 km, 8,3 %, 667 m korkeuseroa)

1. Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 23.10, 20,72 km/h, VAM 1727 m/h, 6,10 W/kg
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 23.26, 20,48 km/h, VAM 1707 m/h, 6,03 W/kg
3. Andrei Kashetshkin (KAZ / Astana) | 23.31, 20,41 km/h, VAM 1702 m/h, VAM 6,01 W/kg


Italian ympäriajo 2009, 19. etappi, maalinousu Vesuvio (13 km, 7,4 %, 967 m korkeuseroa)

1. Carlos Sastre (ESP / Cervelo) | 33.30, 23,28 km/h, VAM 1731 m/h, 6,31 W/kg
2. Franco Pellizotti (ITA / Liquigas) | 33.51, 23,04 km/h, VAM 1714 m/h, 6,25 W/kg
3. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 34.00, 22,94 km/h, VAM 1706 m/h, 6,22 W/kg

apartanen
15.04.2010, 23.46
10 km tai pidemmät nousut
Huomioitu max. 3 ajajaa / nousu / kilpailu | Päivitetty to 8.4.

1. 1839 m/h Bjarne Riis, Hautacam, Tour 1996
2. 1798 m/h Luc Leblanc, Hautacam, Tour 1994
3. 1797 m/h Miguel Indurain, Hautacam, Tour 1994
4. 1797 m/h Richard Virenque, Hautacam, Tour 1996
5. 1797 m/h Laurent Dufaux, Hautacam, Tour 1996
6. 1792 m/h Marco Pantani, Alpe d'Huez, Tour 1995
7. 1787 m/h Marco Pantani, Alpe d'Huez, Tour 1997
8. 1783 m/h Marco Pantani, Hautacam, Tour 1994
9.. 1780 m/h Ivan Basso, Monte Bondone, Giro 2006
10. 1772 m/h Marco Pantani, Alpe d'Huez, Tour 1994

Kaikilla listan jampoilla enemmän tai vähemmän värikäs historia kemikaalien kanssa. :eek:

vetooo
15.04.2010, 23.52
Kaikilla listan jampoilla enemmän tai vähemmän värikäs historia kemikaalien kanssa. :eek:Tässä kun olen laskeskellut näitä noususuorituksia jo aika monta, niin pidän Dr. Michele Ferrarin kehittämää VAM-kaavaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Velocity_Ascended,_Metres_per_hour) erittäin nerokkaana. Vaikka itselläni ei ole mitään hajua pyöräilyn fysiologisesta puolesta, pystyn nykyisin arvioimaan onko suoritus miten inhimillinen tai yli-inhimillinen.

Kukaan ei ole pystynyt rikkomaan 2000-luvulla Ivan Basson VAM-lukemaa 1780 m/h (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showpost.php?p=1362866&postcount=45), jonka hän täräytti Monte Bondonen maalinousussa Girossa 2006. Kyseessä siis yli 10 km pitkät nousut. Nyt tuon TOP10-listan kärkisijat ovat valloittaneet 1990-luvun yli-inhimilliset Riis, Leblanc, Pantani ja kumppanit, joten taitaa olla järkevää kerätä lista 2000-luvun parhaista VAM-suorituksista.

petri ok
15.04.2010, 23.59
Wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/Doping_at_the_Tour_de_France)
1991-1995 Miguel Indurain (http://en.wikipedia.org/wiki/Miguel_Indurain) Never tested positive, Never sanctioned. Tested positive for salbutamol in 1994 (but in spray can he was autorized)

Jos jollakin on todisteita käytöstä, niin tuokoon esiin, muutoin: "syytön kunnes toisin todistetaan"

vetooo
16.04.2010, 11.53
Ranskan ympäriajo 2002, 12. etappi, maalinousu Plateau de Beille, 15,8 km, 7,8 %, 1245 m korkeuseroa)

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 45.55, 20,65 km/h, VAM 1627 m/h, 5,84 W/kg
2. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 46.59, 20,18 km/h, VAM 1590 m/h, 5,70 W/kg
3. Joseba Beloki (ESP / Once) | 46.59, 20,18 km/h, VAM 1590 m/h, 5,70 W/kg


Italian ympäriajo 2006, 8. etappi, maalinousu Passo Lanciano (12,3 km, 8,4 %, 1030 m korkeuseroa)

1. Ivan Basso (ITA / CSC) | 34.49, 21,20 km/h, VAM 1775 m/h, 6,26 W/kg
2. Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 35.19, 20,90 km/h, VAM 1750 m/h, 6,17 W/kg
3. Jose Enrique Gutierrez (ESP / Phonak) | 35.19, 20,90 km/h, VAM 1750 m/h, 6,17 W/kg


Italian ympäriajo 2006, 13. etappi, viimeinen nousu Colle San Carlo (10,5 km, 9,8 %, 1031 m korkeuseroa)

1. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 34.00, 18,53 km/h, VAM 1819 m/h, 6,10 W/kg
2. Ivan Basso (ITA / CSC) | 34.00, 18,53 km/h, VAM 1819 m/h, 6,10 W/kg
3. Jose Enrique Gutierrez (ESP / Phonak) | 35.24, 17,80 km/h, VAM 1747 m/h, 5,86 W/kg

* * * * *

Tähän mennessä lasketut VAM:t / TOP 10

10 km tai pidemmät nousut
Huomioitu max. 3 ajajaa / nousu / kilpailu | Päivitetty pe 23.4.

1. 1839 m/h Bjarne Riis, Hautacam, Tour 1996
2. 1826 m/h Jan Ullrich, Arcalis, Tour 1997
3. 1798 m/h Luc Leblanc, Hautacam, Tour 1994
4. 1797 m/h Miguel Indurain, Hautacam, Tour 1994
5. 1797 m/h Richard Virenque, Hautacam, Tour 1996
6. 1797 m/h Laurent Dufaux, Hautacam, Tour 1996
7. 1792 m/h Marco Pantani, Alpe d'Huez, Tour 1995
8. 1787 m/h Marco Pantani, Alpe d'Huez, Tour 1997
9. 1783 m/h Marco Pantani, Hautacam, Tour 1994
10. 1780 m/h Ivan Basso, Monte Bondone, Giro 2006


5,0 km - 9,9 km pitkät nousut (sis. Colle San Carlo, Giro 2006, 10,5 km + Monte Zoncolan, Giro 2007, 10 km)
Huomioitu max. 3 ajajaa / nousu / kilpailu | Päivitetty ti 20.4.

1. 2055 m/h Santaigo Perez, Puerto de Navacerrada, Vuelta 2004
2. 1990 m/h Roberto Heras, Puerto de Navacerrada, Vuelta 2004
3. 1984 m/h Francisco Mancebo, Puerto de Navacerrada, Vuelta 2004
4. 1883 m/h Roberto Heras, Sierra de la Pandera, Vuelta 2002
5. 1882 m/h Gilberto Simoni, Alpe di Pampeago, Giro 2003 (viimeiset 6,0 km)
6. 1857 m/h Gilberto Simoni, Sierra de la Pandera, Vuelta 2002
7. 1857 m/h Osccar Sevilla, Sierra de la Pandera, Vuelta 2002
8. 1847 m/h Alberto Contador, Angliru, Vuelta 2008 (viimeiset 6,5 km)
9. 1838 m/h Gilberto Simoni, Monte Zoncolan, Giro 2007
10. 1838 m/h Leonardo Piepoli, Monte Zoncolan, Giro 2007

vetooo
20.04.2010, 23.15
Italian ympäriajo 2003, 12. etappi, maalinousu Monte Zoncolan (10 km*, 9,32 %, 932 m korkeuseroa)

* Monte Zoncolanin Sutrion kylästä lähtevän nousupuolen strategisista mitoista on vähän erilaisia tietoja, mutta kokonaispituus on noin 13,5 km. Otan laskuihin vain viimeiset 10 km.

1. Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 33.59, 17,66 km/h, VAM 1626 m/h, 5,55 W/kg
2. Stefano Garzelli (ITA / Vini Cardirola) | 34.33, 17,38 km/h, VAM 1619 m/h, 5,52 W/kg
3. Francesco Casagrande (ITA / Lampre) | 34.38, 17,32 km/h, VAM 1614 m/h, 5,51 W/kg
4. Jaroslav Popovitsh (UKR / Landbouwkrediet) | 34.41, 17,30 km/h, VAM 1612 m/h, 5,50 W/kg
5. Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 34.42, 17,29 km/h, VAM 1612 m/h, 5,50 W/kg


Italian ympäriajo 2003, 14. etappi, maalinousu Alpe di Pampeago (6 km*, 10,46 %, 628 m korkeuseroa)

* Alpe di Pampeago on monissa lähteissä merkitty 7,8 km, 9,8 %, 764 m korkeuseroa, mutta vuoden 2003 Girossa Pampeagon nousutiedot pystyi laskemaan vasta 6 km -kyltiltä.

1. Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 20.01, 17,99 km/h, VAM 1882 m/h, 6,06 W/kg
2. Stefano Garzelli (ITA / Vini Cardirola) | 20.36, 17,48 km/h, VAM 1829 m/h, 5,89 W/kg
3. Raimondas Rumsas (LTU / Lampre) | 20.37, 17,46 km/h, VAM 1828 m/h, 5,89 W/kg

apartanen
21.04.2010, 08.23
:eek: Onpa matalat W/kg lukemat

vetooo
21.04.2010, 08.48
:eek: Onpa matalat W/kg lukematPäätin laskea vielä 5 km -kyltiltä. Kyllä ne W/kg:t vähän nousivat, mutta eivät kovin paljon. VAM-lukemat menivät Simonilla sentään yli 1750 m/h, jota voidaan pitää kohtalaisena suorituksena näin jyrkässä seinänousussa.

Italian ympäriajo 2003, 12. etappi, maalinousu Monte Zoncolan (5 km*, 10,48 %, 524 m korkeuseroa)

* Monte Zoncolanin Sutrion kylästä lähtevän nousupuolen strategisista mitoista on vähän erilaisia tietoja, mutta kokonaispituus on noin 13,5 km. Otan laskuihin vain viimeiset 5 km.

1. Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 17.49, 16,84 km/h, VAM 1765 m/h, 5,68 W/kg
2. Stefano Garzelli (ITA / Vini Cardirola) | 18.23, 16,32 km/h, VAM 1710 m/h, 5,51 W/kg
3. Francesco Casagrande (ITA / Lampre) | 18.28, 16,25 km/h, VAM 1703 m/h, 5,48 W/kg
4. Jaroslav Popovitsh (UKR / Landbouwkrediet) | 18.31, 16,20 km/h, VAM 1698 m/h, 5,47 W/kg
5. Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 18.32, 16,19 km/h, VAM 1696 m/h, 5,46 W/kg

Olen tehnyt laajat selvitystyöt pyöräilylähetysarkistostani parin viime viikon aikana. Melkein jokaisesta noususta on jotain kuvamateriaalia, mutta 16 noususta en pysty laskemaan luotettavia aikoja. Sitten kun tämä työ valmistuu joskus aikanaan, 119 nousun ajajatiedot ovat kasassa. Toistaiseksi on laskettu 69 nousua eli vielä 50 jäljellä. :)

vetooo
21.04.2010, 10.43
Ranskan ympäriajo 2009, 17. etappi, toiseksi viimeinen nousu Col de Romme (8,8 km, 9,3 %, 818 m korkeuseroa)

1.-4. Frank Schleck (LUX / Saxo Bank), Andy Schleck (LUX / Saxo Bank), Alberto Contador (ESP / Astana), Anderas Klöden (GER / Astana)
| 27.10, 19,44 km/h, VAM 1807 m/h, 6,17 W/kg
5.-8. Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas), Christian Vandevelde (USA / Garmin), Bradley Wiggins (USA / Garmin), Lance Armstrong (USA / Astana)
| 28.13, 18,71 km/h, VAM 1739 m/h, 5,94 W/kg


Ranskan ympäriajo 2009, 17. etappi, viimeinen nousu Col de la Colombiere (7,5 km, 8,5 %, 640 m korkeuseroa)

1.-3. Frank Schleck (LUX / Saxo Bank), Andy Schleck (LUX / Saxo Bank), Alberto Contador (ESP / Astana) | 22.46, 19,77 km/h, VAM 1687 m/h, 5,91 W/kg
4. Lance Armstrong (USA / Astana) | 23.38, 19,04 km/h, VAM 1625 m/h, 5,70 W/kg

matik
21.04.2010, 10.51
Löytyykö vetooolta TdF:n 2009 16. etapin Petit saint bernardin videota? Vai onkohan sitä laskettu vielä ja olen sen missannut :) Eli tämä jonka laskussa Jens kaatui, jos oikein muistan

vetooo
21.04.2010, 11.07
Löytyykö vetooolta TdF:n 2009 16. etapin Petit saint bernardin videota? Vai onkohan sitä laskettu vielä ja olen sen missannut :) Eli tämä jonka laskussa Jens kaatui, jos oikein muistanKyllähän se Col du Petit-Saint-Bernard eli pikku-Berhandilainen löytyy. Ongin dvd:n esille, laitan levyn pyörimään ja lisää suttupaperia pöydälle. Menee pieni hetki...

EDIT: Taitaa olla pikku-, ei iso-...

matik
21.04.2010, 11.13
Doodi, loistavaa ja kiitokset taasen kerran! Ihan mielenkiinnosta se tuli mieleen kun Lance pysyi tyylikkäästi kelkassa, tai siis otti Contat ja kumppanit kiinni :)

vetooo
21.04.2010, 12.03
Doodi, loistavaa ja kiitokset taasen kerran! Ihan mielenkiinnosta se tuli mieleen kun Lance pysyi tyylikkäästi kelkassa, tai siis otti Contat ja kumppanit kiinni :)No niin, tässä pitäisi olla lopullinen versio...

Ranskan ympäriajo 2009, 16. etappi, viimeinen nousu Col du Petit Saint Bernard (viimeiset 6,7 km*, 5,3 %, 355 m korkeuseroa)

* Andy Schleckin ensimmäinen hyökkäys 6,7 km ennen Col du Petit Saint Bernard'n huippua

15.51, 25,36 km/h, VAM 1344 m/h, 5,31 W/kg*

*W/kg-lukemaa ei kannata laskea jos se on alle 6 % -Dr. Ferrari- Lasken sen kuitenkin yleisön pyynnöstä.

Maillot Jaune'n ryhmä Col du Petit Saint Bernard'n huipulla

Astana: Armstrong, Contador, Klöden
Saxo Bank: A. Schleck, F. Schleck
Garmin: Vandevelde, Wiggins
Liquigas: Kreuziger, Nibali
Agritubel: Moreau
Caisse d'Epargne: Uran
Cervelo: Sastre
Columbia: Kirchen
Francaise des Jeux: Le Mevel
Rabobank: Ten Dam


Löysin "Tour de France 2009" -ketjusta kirjoittamani viestin:
- Tete de la course eli Pellizotti ja van den Broeck käyttivät nousun viimeiseen 5 kilometriin 13.19. Keskinopeus 22,52 km/h.

- Contador, Wiggins, Klöden, A. Schleck, Nibali ja F. Schleck käyttivät nousun viimeiseen 5 kilometriin aikaa 13.01. Keskinopeus 23,05 km/h.

- Armstrong käytti nousun viimeiseen 5 kilometriin aikaa 12.33. Keskinopeus 23,90 km/h.Ranskan ympäriajo 2009, 16. etappi, viimeinen nousu Col du Petit Saint Bernard (viimeiset 5 km*, 5,46 %, 273 m korkeuseroa)

* Ranskan ympäriajon järjestäjät ilmoittavat nousun mitoiksi 22,6 km, 5,1 %, 1152 m korkeuseroa)

Armstrong | 12.33, 23,90 km/h, VAM 1305 m/h, 5,13 W/kg*
Contador, Wiggins, Klöden, A. Schleck, F. Schleck, Nibali | 13.01, 23,05 km/h, VAM 1258 km/h, 4, 94 W/kg*

Juuri ennen Col du Petit Saint Bernardin huippua Maillot Jaune ryhmään palannut ryhmä (Sastre, Kirchen, Le Mevel, Moreau, Kreuziger) oli nopein viimeisellä 5 km:llä, mutta heidän nousutietojen laskeminen on mahdotonta, sillä tv-kuvista ei pystynyt päättelemään 5 km -kylttiä heidän osalta.

*W/kg-lukemaa ei kannata laskea jos se on alle 6 % -Dr. Ferrari- Lasken sen kuitenkin yleisön pyynnöstä.

Markku Silvenius
21.04.2010, 13.07
Matalia w/kg lukemia ja kovin hyvin loivia nousuja jos alle 6%...??

Kai tää on tätä nojatuolispeksaamista tääkin. Tuonne kaikki vaan Simon muistoajoon ajamaan 20 kertaa Hirvensalon pikkumäki kevyttä reipasta pikkulimpulla, taluttaen - hei kato toi meni isolla limpulla!!

Sitten voi miettiä jos itse ajaa 15-20 päivää kisaa putkeen että nouseeko se vielä pikkulimpulla tai taluttaen edes 5 w/kg

:D

vetooo
21.04.2010, 13.24
Matalia w/kg lukemia ja kovin hyvin loivia nousuja jos alle 6%...??

Kai tää on tätä nojatuolispeksaamista tääkin. Tuonne kaikki vaan Simon muistoajoon ajamaan 20 kertaa Hirvensalon pikkumäki kevyttä reipasta pikkulimpulla, taluttaen - hei kato toi meni isolla limpulla!!

Sitten voi miettiä jos itse ajaa 15-20 päivää kisaa putkeen että nouseeko se vielä pikkulimpulla tai taluttaen edes 5 w/kg

:DTuo on ennemminkin Dr. Ferrarin kanta, ei minun. Tohtori F:n mukaan nousun on oltava 6-11 % haarukassa, että W/kg-lukema voidaan laskea. Lisäsin kuitenkin W/kg:t edelliseen viestiin. Ja vielä näppituntumalla: Maillot Jaune -ryhmän (Contador, Wiggins, Klöden, A. Schleck, F. Schleck, Nibali) W/kg -lukema (4,94) on alle 5, ja se taitaa olla ainut laatuaan vajaan 70 lasketun nousun joukossa.

apartanen
21.04.2010, 13.34
Ja minä viittasin vaan noihin edellisiin W/kg arvoihin tuota Simonin lukemaa.

Markku Silvenius
21.04.2010, 14.19
I see..On ne silti hirvittävän kovia arvoja kun huomioi kumuloituneen väsymyksen.

apartanen
21.04.2010, 14.54
Ei kai noita kovia arvoja kukaan ole kyseenalaistanutkaan. Minut yllätti vain tuo, että Simonilla ei ole aikaisempiin verrattuna mitkään hirmuarvot tuosta Zoncolanin noususta kun muistelen, että Gibon etappivoittoa pidettiin aikanaan täysin ylimaallisena ja uskomattomana.
Juurikin se että nuo on maalinousuja tekee arvoista vielä hurjempia. Takana parisataa kilometriä kilvanajoa ja siihen päälle kun tuuppaa parikymmentä minuuttia jollain 400-500W. Itse jos kykenen tuosta puoleen niin voin olla tyytyväinen.

Deve
21.04.2010, 14.56
Ei noista kuskeista kyl varmaan kukaan ollut niin painava että täytyis se 500 wattia käyttää että saa 5,5w/kg..tai ees 400 wattia :D

buhvalo
21.04.2010, 15.27
Ei noista kuskeista kyl varmaan kukaan ollut niin painava että täytyis se 500 wattia käyttää että saa 5,5w/kg..tai ees 400 wattia :D

Eipä oo tainnu mennä 500W rikki muilla kiipijöillä kuin Indurainilla. (6.5*80) Ei oo ihme että tempoissa on kulkenut.

vetooo
21.04.2010, 15.30
Ei noista kuskeista kyl varmaan kukaan ollut niin painava että täytyis se 500 wattia käyttää että saa 5,5w/kg..tai ees 400 wattia :DBig-Mig Indurainille 500 wattia olivat kevyttä kauraa. Niin tunnin ME-tempossa velodromilla kuin useassa Tourin maalinousussa (Hautacam 1994, Alpe d'Huez 1995, La Plagne 1995).

vetooo
22.04.2010, 20.22
Espanjan ympäriajo 2009, 12. etappi, maalinousu Alto de Velefique (10 km*, 6,94 %, 694 m korkeuseroa)

* Alto de Velefiquen viralliset mitat ovat 13,3 km, 7,7 %, 1000 m korkeuseroa, mutta laskeminen onnistui vasta 10 km -kyltiltä.

1.-2.
Robert Gesink (NED / Rabobank)
Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia)

25.52, 23,20 km/h, VAM 1610 m/h, 5,98 W/kg

3.-8.
Damiano Cunego (ITA / Lampre)
Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne)
Cadel Evans (AUS / Silence-Lotto)
Ivan Basso (ITA / Liquigas)
Thomas Danielson (USA / Garmin)
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel)

26.02, 23,05 km/h, VAM 1599 m/h, 5,94 W/kg


Italian ympäriajo 2009, 17. etappi, maalinousu Blockhaus (15,3 km, 7,2 %, 1099 m)

1. Franco Pellizotti (ITA / Liquigas) | 39.40, 23,14 km/h, VAM 1662 m/h, 6,12 W/kg
2. Stefano Garzelli (ITA / Acqua & Sapone) | 40.22, 22,74 km/h, VAM 1634 m/h, 6,01 W/kg
3. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 40.23, 22,73 km/h, 1633 m/h, 6,01 W/kg
4. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 40.28, 22,69 m/h, VAM 1629 m/h, 5,99 W/kg
5. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 40.37, 22,60 km/h, VAM 1623 m/h, 5,97 W/kg

vetooo
23.04.2010, 08.36
Ranskan ympäriajo 1997, 10. etappi, maalinousu Arcalis (10 km*, 7,0 %, 698 m korkeuseroa)

* Grand Toureissa Arcalisin alkamiskohta on merkitty aina eri paikasta. Viimeiset 10 km -kyltti on täten jälleen laskemisen startti.

1. Jan Ullrich (GER) | 22.55, 26,18 km/h, VAM 1826 m/h, 6,77 W/kg
2. Marco Pantani (ITA) | 23.36, 25,42 km/h, VAM 1774 m/h, 6,57 W/kg
3. Richard Virenque (FRA) | 23.36, 25,42 km/h, VAM 1774 m/h, 6,57 W/kg

Ullrichin VAM-lukemat ovat toiseksi kovimmat, jotka olen laskenut 10 km tai sitä pidemmistä nousuista. Lukema on todennäköisesti myös Ullrichin uran kovin. Ainoastaan Tourin 1998 Col de la Madeleine Ulle-Pantani -kaahaus (etappi joka päättyi Albertvilleen) saattaa ehkä lähennellä moisia hirmulukemia.

apartanen
23.04.2010, 14.43
Aika karmivat lukemat. Paljokohan Ulle painoi tulloin, jotain 80kg? Tekee melkein 550W!

OJ
23.04.2010, 14.56
Aika karmivat lukemat. Paljokohan Ulle painoi tulloin, jotain 80kg? Tekee melkein 550W!
Tai 70-72kg. Ei noita 80 kiloisia proffia ihan joka tiimistä edes löydy. Joku Boonen saattaa olla just jonkun 80 kiloa tai vähän alle. Tossahan oli joku aika sitten postaus, että Boonenin paita olisi kokoa 4, eli aika naftin kokoinen kun kyseessä on kuitenkin yksi isoimmista kuskeista.

apartanen
23.04.2010, 15.06
Tai 70-72kg. Ei noita 80 kiloisia proffia ihan joka tiimistä edes löydy. Joku Boonen saattaa olla just jonkun 80 kiloa tai vähän alle. Tossahan oli joku aika sitten postaus, että Boonenin paita olisi kokoa 4, eli aika naftin kokoinen kun kyseessä on kuitenkin yksi isoimmista kuskeista.

Aika kultaa muistot. Jotenkin se Ullrich aina tuntui niin suurelta, mutta ehkä se oli sitten myöhemmin, kun talvella alkoi Janille elämä maistua.

Deve
23.04.2010, 15.48
Vaikka Ullrich ois painanut sen 70kg, niin silti tulee aika törkeät tehot, 474W. Ei tollasia tehoja taida kovin moni puhtaasti pyöritellä 5 minuuttia kauempaa vaikka oisit kuinka lahjakas.

petri ok
23.04.2010, 19.15
Ranskan ympäriajo 1997, 10. etappi, maalinousu Arcalis (10 km*, 7,0 %, 698 m korkeuseroa)
1. Jan Ullrich (GER) | 22.55, 26,18 km/h, VAM 1826 m/h, 6,77 W/kg



Aika karmivat lukemat. Paljokohan Ulle painoi tulloin, jotain 80kg? Tekee melkein 550W!


Vaikka Ullrich ois painanut sen 70kg, niin silti tulee aika törkeät tehot, 474W. Ei tollasia tehoja taida kovin moni puhtaasti pyöritellä 5 minuuttia kauempaa vaikka oisit kuinka lahjakas.

Teoreettisia lukuja, mutta miten tuosta W/kg arvosta saadaan tarvittava wattimäärä. Kertomalla se kuskin massalla vai systeemin massalla (mies+pyörä+muu varustus)? Nykyisin kaiketi pyörän sääntöjen mukainen minimipaino on 6,8 kg (mikä se oikeasti silloin oli), olisko mäen alla litra nestettä (1 kg) vaatteet, kengät, radiot yms yht. vaikka 8kg
onko vaadittava teho siis?
a1)
70kg*6,77W/kg=474W
a2)
(70kg+8kg)*6,77W/kg=528W
b1)
80kg*6,77W/kg=541W
b2)
(80kg+8kg)*6,77W/kg=596W

OJ
24.04.2010, 00.16
Ei mitään koko päivän nousuja, mutta jotain töppyrää kuitenkin.

http://velonews.competitor.com/2010/04/news/three-years’-of-fleche-wallone-power-data-from-marco-pinotti_112848

vetooo
24.04.2010, 09.27
Ranskan ympäriajo 2003, 15. etappi, maalinousu Luz Ardiden (13,9 km, 7,4 %, 1030 m korkeuseroa)

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 35.33, 23,46 km/h, VAM 1738 m/h, 6,34 W/kg
2. Iban Mayo (ESP / Euskaltel) | 36.13, 23,03 km/h, VAM 1706 m/h, 6,23 W/kg
3. Jan Ullrich (GER / Team Bianchi) | 36.13, 23,03 km/h, VAM 1706 m/h, 6,23 W/kg
4. Haimar Zubeldia (ESP / Euskaltel) | 36.13, 23,03 km/h, VAM 1706 m/h, 6,23 W/kg

Ranskan ympäriajo 2003, 15. etappi, maalinousu Luz Ardiden (10 km*, 7,87 %, 787 m korkeuseroa)

* Luz Ardidenin mitat ovat 13,9 km, 7,4 %, 1030 m korkeuseroa. Viimeiset 10 km alkoivat heti Armstrongin ja Mayon kaatumisen jälkeen.

1. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 27.08, 22,11 km/h, VAM 1740 m/h, 6,24 W/kg
2. Iban Mayo (ESP / Euskaltel) | 27.53*, 21,52 km/h, VAM 1693 m/h, 6,08 W/kg
3. Jan Ullrich (GER / Team Bianchi) 28.03*, 21,39 km/h, VAM 1683 m/h, 6,04 W/kg

* Mayon aikaan on lisätty 5 sekuntia, sillä hän ohitti 10 km -kyltin 5 sekuntia ennen Armstrongia (syynä LA:n kaatuminen).
* Ullrichin aikaan on lisätty 15 sekuntia, sillä hän ohitti 10 km -kyltin 15 sekuntia ennen Armstrongia (syynä LA:n kaatuminen).


Ranskan ympäriajo 2001, 14. etappi, maalinousu Luz Ardiden (13,9 km, 7,4 %, 1030 m korkeuseroa)

1. Roberto Laiseka (ESP / Euskaltel) | 37.20, 22,34 km/h, VAM 1655 m/h, 6,04 W/kg
2. Jan Ullrich (GER / Telekom) | 38.28, 21,68 km/h, VAM 1607 m/h, 5,86 W/kg
3. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 38.28, 21,68 km/h, VAM 1607 m/h, 5,86 W/kg


Espanjan ympäriajo 2005, 6. etappi, maalinousu Valdelinares (9 km, 6,2 %, 560 m korkeuseroa)

1. Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 21.04, 25,61 km/h, VAM 1594 m/h, 6,08 W/kg
2. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 21.17, 25,37 km/h, VAM 1579 m/h, 6,02 W/kg
3. David Blanco (ESP / Communidad Valenciana) | 21.32, 25,08 km/h, VAM 1560 m/h, 5,95 W/kg


Espanjan ympäriajo 2005, 11. etappi, maalinousu Cerler (12 km, 6,2 %, 744 m korkeuseroa)

1. Roberto Laiseka (ESP / Euskaltel) | 29.40, 24,27 km/h, VAM 1505 m/h, 5,74 W/kg
2. Carlos Sastre (ESP / CSC) | 29.55, 24,07 km/h, VAM 1492 m/h, 5,70 W/kg
3. Roberto Heras ESP / Liberty Seguros) | 29.55, 24,07 km/h, VAM 1492 m/h, 5,70 W/kg
4. Francisco Mancebo (ESP / Illes Balears) | 29.55, 24,07 km/h, VAM 1492 m/h, 5,70 W/kg
5. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 29.55, 24,07 km/h, VAM 1492 m/h, 5,70 W/kg

* * * * *

Kaikki yli 1700 m/h:n VAM-lukemat suurissa ympäriajoissa 2000-luvulla

Vain 10,0 km ja pidemmät nousut (sekä keskijyrkkyydeltään alle 9 %)

Ranskan ympäriajo

1. 1746 m/h Lance Armstrong, Hautacam, Tour 2000
2. 1739 m/h Lance Armstrong, Alpe d'Huez, Tour 2004
3. 1738 m/h Lance Armstrong, Luz Ardiden, Tour 2003
4. 1723 m/h Carlos Sastre, Col de Joux Plane, Tour 2006
5. 1722 m/h Lance Armstrong, La Mongie, Tour 2002
6. 1720 m/h Lance Armstrong, Alpe d'Huez, Tour 2001
7. 1715 m/h Joseba Beloki, La Mongie, Tour 2002
8. 1715 m/h Ivan Basso, La Mongie, Tour 2004
9. 1715 m/h Lance Armstrong, La Mongie, Tour 2004
10. 1711 m/h Lance Armstrong, Mont Ventoux, Tour 2002
11. 1709 m/h Roberto Heras, La Mongie, Tour 2002
12. 1706 m/h Iban Mayo, Luz Ardiden, Tour 2003
13. 1706 m/h Jan Ullrich, Luz Ardiden, Tour 2003
14. 1706 m/h Haimar Zubeldia, Luz Ardiden, Tour 2003
15. 1704 m/h Lance Armstrong, Saint Lary Soulan, Tour 2001

Italian ympäriajo

1. 1780 m/h Ivan Basso, Monte Bondone, Giro 2006
2. 1775 m/h Ivan Basso, Passo Lanciano, Giro 2006
3. 1750 m/h Damiano Cunego, Passo Lanciano, Giro 2006
4. 1750 m/h Jose Enrique Gutierrez, Passo Lanciano, Giro 2006
5. 1731 m/h Carlos Sastre, Vesuvio, Giro 2009
6. 1726 m/h Gilberto Simoni, Monte Bondone, Giro 2006
7. 1719 m/h Leonardo Piepoli, Monte Bondone, Giro 2006
8. 1714 m/h Franco Pellizotti, Vesuvio, Giro 2009
9. 1710 m/h Denis Mentshov, Alpe di Siusi, Giro 2009
10. 1708 m/h Danilo Di Luca, Alpe di Siusi, Giro 2009
11. 1706 m/h Danilo Di Luca, Vesuvio, Giro 2009
12. 1705 m/h Thomas Lövkvist, Alpe di Siusi, Giro 2009
13. 1701 m/h Carlos Sastre, Monte Petrano, Giro 2009

vetooo
24.04.2010, 13.27
Italian ympäriajo 2001, 13. etappi, maalinousu Passo Pordoi (7 km*, 6,0 %, 421 m korkeuseroa)

* Passo Pordoin kokonaismitat ovat 13 km, 6,0 %, 786 m korkeuseroa, mutta VHS:llä oli Eurosportin vanhan kunnon ajan Today-lähetys, joka oli hieman leikattu versio. Viimeiset 7 km tulivat kuitenkin relivenä.

1. Julio Perez Cuapio (MEX / Ceramica Panaria) | 16.22, 25,66 km/h, VAM 1543 m/h, 5,93 W/kg
2. Gilberto Simoni (ITA / Lampre) | 16.22, 25,66 km/h, VAM 1543 m/h, 5,93 W/kg
3. Dario Frigo (ITA / Fassa Bortolo) | 17.07, 24,54 km/h, VAM 1476 m/h, 5,67 W/kg

Samuli
24.04.2010, 17.23
Italian ympäriajo 2001, 13. etappi, maalinousu Passo Pordoi (7 km*, 6,0 %, 421 m korkeuseroa)

* Passo Pordoin kokonaismitat ovat 13 km, 6,0 %, 786 m korkeuseroa,


Ilmeisesti Canazein puolelta ajettu tuolloin? Passo Selvan risteyksestä Passo Pordoille 6,5km, 6,2% ja 401m Polarin mittarin mukaan (ja 855m/h)

vetooo
25.04.2010, 00.29
Ilmeisesti Canazein puolelta ajettu tuolloin? Passo Selvan risteyksestä Passo Pordoille 6,5km, 6,2% ja 401m Polarin mittarin mukaan (ja 855m/h)Joo, vuonna 2001 ajettiin Canazein puolelta. Giron omilla sivuilla ei ollut Pordoin profiilia, joten nappasin sen täältä (http://users.skynet.be/Siegie/dolomieten/pordoi.gif). Tuon perusteella 7 viimeistä kilometriä ovat 6,0 % ja 421 m korkeuseroa. Todellisuudessa viimeiset 7 km ovat varmaan lähepänä 6,2 %:ia, aivan kuten Polarin mittarisi on saanut lukemiksi. Tämä vaikutaa jonkinverran lukemiin. Kun keksijyrkkyyttä on 6,0 % sijasta 6,2 %, niin Perez Cuapion ja Simonin VAM nousee 1542 m/h:sta 1591 m/h:iin ja W/kg 5,93:sta 6,07:ään. Näillä lukemilla ei kuitenkaan päästä lähellekään Giron kovimpia noususuorituksia.

vetooo
27.04.2010, 14.12
Ranskan ympäriajo 2003, 14. etappi, viimeinen nousu Col de Peyresourde (13,0 km, 7,0 %, 910 m korkeuseroa)

1.-2.
Alexander Vinokourov (KAZ / Telekom)
Iban Mayo (ESP / Euskaltel)
| 30.25, 25,64 km/h, VAM 1795 m/h, 6,65 W/kg :eek:

3.-6.
Jan Ullrich (GER / Team Bianchi)
Lance Armstrong (USA / US Postal)
Haimar Zubeldia (ESP / Euskaltel)
Ivan Basso (ITA / Fassa Bortolo)
| 31.18, 24,92 km/h, VAM 1744 m/h, 6,46 W/kg :eek:

* * * * *

Sitten pientä pohdintaa, miten pahasti Tourin järjestäjien km-kyltit sijaitsevat väärissä paikoissa.

Vinokourov ja Mayo

Kilometrit 0,0 - 4,5 (4,5 km): 8.52, 30,45 km/h
Kilometrit 4,5 - 8,0 (3,5 km): 8.27, 24,87 km/h | Kilometrit 0,0 - 8,0 (8,0 km): 17.19, 27,71 km/h
Kilometrit 8,0 - 9,5 (1,5 km): 3.57, 22,67 km/h | Kilometrit 0,0 - 9,5 (9,5 km): 21.16, 26,80 km/h
Kilometrit 9,5 - 13,0 (3,5 km): 9.09, 22,95 km/h | Kilometrit 0,0 - 13,0 (13,0 km): 30.25, 25,64 km/h

8.52 + 8.27 = 17.19
3.57 + 9.09 = 13.06
17.19 + 13.06 = 30.25

Kilometrit 4,5 - 13,0 (8,5 km): 30.25 - 8.52 = 21.33
ELI
Viimeiset 8,5 km: 21.33, 23,67 km/h

Kilometrit 8,0 - 13,0 (5,0 km): 30.25 - 17.19 = 13.06
ELI
Viimeiset 5,0 km: 13.06, 22,90 km/h

* * * * *

Pientä vertailua

Col de Peyresourde, viimeiset 8,5 km (7,65 %, 650 m korkeuseroa)

Tour 2007: Alberto Contador ja Michael Rasmussen | 24.05, 21,17 km/h, VAM 1619 m/h, 5,86 W/kg
Tour 2003: Alexander Vinokourov ja Iban Mayo | 21.33, 23,67 km/h, VAM 1810 m/h, 6,55 W/kg

Verbier (8,3 km, 7,63 %, 632 m korkeuseroa)

Tour 2009: Alberto Contador | 20.43, 24,04 km/h, VAM 1830 m/h, 6,62 W/kg

* * * * *

10 km tai pidemmät nousut / Kymmenen parasta VAM:ia
Huomioitu max. 3 ajajaa / nousu / kilpailu | Päivitetty ke 30.6.

1. 1839 m/h Bjarne Riis, Hautacam, Tour 1996
2. 1826 m/h Jan Ullrich, Arcalis, Tour 1997
3. 1804 m/h Marco Pantani, Mont Ventoux, Tour 1994
4. 1798 m/h Luc Leblanc, Hautacam, Tour 1994
5. 1797 m/h Miguel Indurain, Hautacam, Tour 1994
6. 1797 m/h Richard Virenque, Hautacam, Tour 1996
7. 1797 m/h Laurent Dufaux, Hautacam, Tour 1996
8. 1795 m/h Alexander Vinokourov, Col de Peyresourde, Tour 2003
9. 1795 m/h Iban Mayo, Col de Peyresourde, Tour 2003
10. 1792 m/h Marco Pantani, Alpe d'Huez, Tour 1995

vetooo
28.04.2010, 11.34
Ranskan ympäriajo 2007, 7. etappi, viimeinen nousu Col de la Colombiere (16 km, 6,9 %, 1111 m korkeuseroa)

Michael Rasmussen (DEN / Rabobank) | 44.38, 21,51 km/h, VAM 1494 m/h, 5,54 W/kg
Pääjoukko (n. 30 ajajaa) | 44.57, 21,36 km/h, VAM 1483 m/h, 5,50 W/kg


Ranskan ympäriajo 2007, 8. etappi, maalinousu Le Lac (Tignes) (18 km, 5,4 %, 971 m korkeuseroa)

1. Iban Mayo (ESP / Saunier Duval, etapin sijoitus 2.) | 42.13, 25,58 km/h, VAM 1380 m/h, W/kg ei lasketa
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne, etapin sijoitus 3.) | 42.38, 25,33 km/h, VAM 1367 m/h, W/kg ei lasketa
3. Christophe Moreau (FRA / AG2R, etapin sijoitus 4.) | 42.38, 25,33 km/h, VAM 1367 m/h, W/kg ei lasketa


Ranskan ympäriajo 1998, 16. etappi, viimeinen nousu Col de la Madeleine (viimeiset 14,4 km*, 7,6 %, 1095 m korkeuseroa)

* Tiedot ovat peräisin täältä (http://tour-manager.freehostia.com/StefanodiSanto.txt). Minulta löytyy tuo etappi VHS:ltä. Täytyy tutkailla, miten hyvin Dr. Stefano Di Santon laskelmat pitävät paikkansa. Col de la Madeleine on useissa lähteissä mainittu 19,3 km pitkäksi 8,0 % keskijyrkkyydellä.

Jan Ullrich (GER / Telekom) ja Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 38.02, 22,72 km/h, VAM 1727 m/h, 6,26 W/kg

asb
17.05.2010, 08.47
Selittyvätkö nämä erot säätilalla ja edeltävien etappien kovuudella, vai pitääkö vetää taas se kortti esiin?

Leopejo
17.05.2010, 10.46
Selittyvätkö nämä erot säätilalla ja edeltävien etappien kovuudella,
ja taktikoinnilla. Jos he olisivat ajaneet täysillä, ei Tondo Volpini olisi päässyt maaliin ennen parhaita.


vai pitääkö vetää taas se kortti esiin?
Sen näkee, kuten Vetooo tuossa analysoi, että kilpailijat väsyvät helpommin kuin muutama vuosi sitten. Toisaalta tämä ensimmäinen viikko on ollut hyvin hektinen. Aikoinaan Girossa oli pari "epävirallista lepopäivää", jolloin ajetaan 30 km/h kunnes televisiolähetys alkaa. Sellaista ei vielä ole ollut.

vetooo
01.06.2010, 13.19
Italian ympäriajo 2010, 8. etappi, maalinousu Terminillo (15,0 km*, 7,55 %, 1133 m korkeuseroa)
* = Terminillon viralliset mitat ovat 16,1 km, 7,3 %, 1172 m korkueseroa.

1. Xavier Tondo (ESP / Cervelo) | 42.28, 21,19 km/h, VAM 1601 m/h, 5,81 W/kg
2. John Gadret (FRA / AG2R) | 42.47, 21,04 km/h, VAM 1589 m/h, 5,77 W/kg
3.-10. Damiano Cunego (ITA / Lampre), Stefano Garzelli (ITA / Acqua & Sapone), Alexander Vinokourov (KAZ / Astana), Cadel Evans (AUS / BMC), Ivan Basso (ITA / Liquigas), Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas), Michele Scarponi (ITA / Androni), Bauke Mollema (NED / Rabobank) | 42.48, 21,03 km/h, VAM 1588 m/h, 5,76 W/kg
Chris Anker Sörensen (DEN / Saxo Bank, etappivoittaja) | 43.44, 20,45 km/h, VAM 1545 m/h, 5,61 W/kg


Italian ympäriajo 2010, 14. etappi, viimeinen nousu Monte Grappa (18,0 km*, 8,14 %, 1466 m korkeuseroa)
* = Viimeiset 18 km.

1.-4. Ivan Basso (ITA / Liquigas), Michele Scarponi (ITA / Androni), Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas), Cadel Evans (AUS / BMC) | 55.12, 19,56 km/h, VAM 1593 m/h, 5,66 W/kg
5.-6. Alexander Vinokourov (KAZ / Astana), Carlos Sastre (ESP / Cervelo) | 56.23, 19,16 km/h VAM 1560 m/h, 5,54 W/kg


Italian ympäriajo 2010, 15. etappi, maalinousu Monte Zoncolan (10 km*, 11,94 %, 1194 m korkeuseroa)
* Monte Zoncolanin virallinen mitta on 10,1 km, mutta laskeminen sujui helpommin 10,0 km:llä.

1. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 40.17, 14,89 km/h, VAM 1777 km/h, W/kg ei lasketa
2. Cadel Evans (AUS / BMC) | 41.36, 14,42 km/h, VAM 1722 m/h, W/kg ei lasketa
3. Michele Scarponi (ITA / Androni) | 41.47, 14,36 km/h, VAM 1715 m/h, W/kg ei lasketa
4. Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 42.15, 14,20 km/h, VAM 1696 m/h, W/kg ei lasketa
5. Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 42.43, 14,05 km/h, VAM 1677 m/h, W/kg ei lasketa


Italian ympäriajo 2010, 16. etappi, maalinousu Plan de Corones, ITT (12,85 km, 8,45 %, 1086 m korkeuseroa)

1. Stefano Garzelli (ITA / Acqua & Sapone) | 41.28, 18,59 km/h, VAM 1571 m/h, 5,52 W/kg
2. Cadel Evans (AUS / BMC) | 42.10, 18,28 km/h, VAM 1545 m/h, 5,43 W/kg
3. John Gadret (FRA / AG2R) | 42.22, 18,20 km/h, VAM 1538 m/h, 5,41 W/kg
4. Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 42.29, 18,15 km/h, VAM 1534 m/h, 5,39 W/kg
5. Michele Scarponi (ITA / Androni) | 42.35, 18,11 km/h, VAM 1530 m/h, 5,38 W/kg
6. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 42.38, 18,08 km/h, VAM 1528 m/h, 5,37 W/kg


Italian ympäriajo 2010, 17. etappi, maalinousu Peio Terme (viimeiset 3 km, 6,93 %, 208 m korkeuseroa)

1. Michele Scarponi (ITA / Androni) | 7.04, 25,47 km/h, VAM 1766 m/h, 6,56 W/kg
2.-9. Ivan Basso (ITA / Liquigas), Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas), David Arroyo (ESP / Caisse d'Epargne), Alexander Vinokourov (KAZ / Astana), Cadel Evans (AUS / BMC), John Gadret (FRA / AG2R), Vladimir Karpets (RUS / Katusha), Dario Cataldo (ITA / Quick Step) | 7.05, 25,41 km/h, VAM 1762 m/h, 6,54 W/kg


Italian ympäriajo 2010, 19. etappi, viimeinen nousu Passo del Mortirolo (11,85 km, 10,88 %, 1289 m korkeuseroa)

1.-3. Ivan Basso (ITA / Liquigas, Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas), Michele Scarponi (ITA / Androni) | 44.40, 15,92 km/h, VAM 1731 m/h, 5,57 W/kg
4. Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 45.36, 15,59 km/h, VAM 1696 m/h, 5,46 W/kg
7. Cadel Evans (AUS / BMC) | 46.23, 15,33 km/h, VAM 1667 m/h, 5,36 W/kg
8. David Arroyo (ESP / Caisse d'Epargne) | 46.36, 15,26 km/h, VAM 1660 m/h, 5,34 W/kg


Italian ympäriajo 2010, 20. etappi, maalinousu Passo del Tonale (viimeiset 5 km, 6,22 %, 311 m korkeuseroa)

1. Cadel Evans (AUS / BMC) | 11.57, 25,10 km/h, VAM 1562 m/h, 5,96 W/kg
2.-3. Ivan Basso (ITA / Liquigas), Michele Scarponi (ITA / Androni) | 12.06, 24,79 km/h, VAM 1542 m/h, 5,88 W/kg
4. David Arroyo (ESP / Caisse d'Epargne) | 12.22, 24,29 km/h, VAM 1508 m/h, 5,75 W/kg
5. Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 12.24, 24,19 km/h, VAM 1505 m/h, 5,74 W/kg
6. John Gadret (FRA / AG2R) | 12.29, 24,03 km/h, VAM 1495 m/h, 5,70 W/kg


Ranskan ympäriajo 2008, 15. etappi, maalinousu Prato Nevoso (8,5 km*, 7,9 %, 670 m korkeuseroa)
* = Prato Nevoson kokonaismitat ovat 11,4 m, 6,9 %, 785 m korkeuseroa.

1. Bernhard Kohl (AUT / Gerolsteiner) | 24.10, 21,10 km/h, VAM 1663 m/h, 5,97 W/kg
2. Carlos Sastre (ESP / CSC) | 24.10, 21,10 km/h, VAM 1663 m/h, 5,97 W/kg
3. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 24.19, 20,97 km/h, VAM 1653 m/h, 5,93 W/kg
4. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 24.30, 20,82 km/h, VAM 1641 m/h, 5,88 W/kg
5. Frank Schleck (LUX / CSC) | 24.48, 20,56 km/h, VAM 1621 m/h, 5,81 W/kg


Italian ympäriajo 2008, 15. etappi, maalinousu Passo Fedaia (10 km*, 8,67 %, 867 m korkeuseroa)
* = Viimeiset 10 km.

1. Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval) | 32.49, 18,28 km/h, VAM 1585 m/h, 5,53 W/kg
2. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 32.58, 18,20 km/h, VAM 1578 m/h, 5,50 W/kg
3. Gilberto Simoni (ITA / Serramenti) | 33.05, 18,14 km/h, VAM 1572 m/h, 5,48 W/kg
4. Alberto Contador (ESP / Astana) | 33.05, 18,14 km/h, VAM 1572 m/h, 5,48 W/kg
5. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 33.12, 18,07 km/h, VAM 1567 m/h, 5,47 W/kg

vetooo
30.06.2010, 10.04
Italian ympäriajo 2006, 20. etappi, viimeinen nousu Passo del Mortirolo (11,85 km, 10,88 %, 1289 m korkeuseroa)

Ivan Basso (ITA / CSC), Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval) | 44.32, 15,97 km/h, VAM 1737 m/h, 5,59 W/kg
Jose Enqirue Gutierrez (ESP / Phonak) | 45.40, 15,57 km/h, VAM 1694 m/h, 5,45 W/kg

stoki
30.06.2010, 10.10
Ivan Basso (ITA / CSC), Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval) | 44.32, 15,97 km/h, VAM 1737 m/h, 5,59 W/kg

Huh! Kun aikaisemmin ollaan puhuttu et tehot ois vähän laskenu niin eikös noi oo kuitenkin jo taas aika kovia lukemia?

vetooo
30.06.2010, 10.37
Huh! Kun aikaisemmin ollaan puhuttu et tehot ois vähän laskenu niin eikös noi oo kuitenkin jo taas aika kovia lukemia?Katoppas vaan. Väärä vuosilukema. :) Se selittää paljon. Tuossa on kyseessä se Basson yli-inhimillinen Giro 2006. Mortirolo oli ohjelmassa 20. etapilla 4 vuotta sitten.

* * * * *

Ranskan ympäriajo 1994, 15. etappi, viimeinen nousu Mont Ventoux (16,2 km*, 8,54 %, 1 383 m korkeuseroa)

* = Ajanoton lähtöpaikkana Saint Esteve, 4,9 km Bedoinista eteenpäin. Etapin maali sijaitsi Carpentras'ssa eli Ventoux'n huipun jälkeen oli vuorossa alamäki.

Marco Pantani (ITA / Carrera) | 46.00, 21,13 km/h, VAM 1804 m/h, 6,32 W/kg


Ranskan ympäriajo 2000, 12. etappi, maalinousu Mont Ventoux (16,2 km*, 8,54 %, 1 383 m korkeuseroa)

* = Ajanoton lähtöpaikkana Saint Esteve, 4,9 km Bedoinista eteenpäin.

Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 49.00, 19,84 km/h, VAM 1693 m/h, 5,93 W/kg
Lance Armstrong (USA / US Postal) | 49.00, 19,84 km/h, VAM 1693 m/h, 5,93 W/kg


Ranskan ympäriajo 2002, 14. etappi, maalinousu Mont Ventoux (16,2 km*, 8,54 %, 1 383 m korkeuseroa)

* = Ajanoton lähtöpaikkana Saint Esteve, 4,9 km Bedoinista eteenpäin.

Lance Armstrong (USA / US Postal) | 48.30, 20,04 km/h, VAM 1711 m/h, 6,00 W/kg


Ranskan ympäriajo 2009, 14. etappi, maalinousu Mont Ventoux (16,2 km*, 8,54 %, 1 383 m korkeuseroa)

* = Ajanoton lähtöpaikkana Saint Esteve, 4,9 km Bedoinista eteenpäin.

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 48.55, 19,87 km/h, VAM 1696 m/h, 5,94 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 48.55, 19,87 km/h, VAM 1696 m/h, 5,94 W/kg

stoki
30.06.2010, 10.57
No mä jo mietinkin et mitä oon missannu. :) Toisin ois ehkä voinut myös itse lukea riviä ja koko postausta tarkemmin et siinä oli esim. Gilberto Simonin nimi samalla rivillä ja etappi ja vuori ei ihan täsmänny tähän vuoteen jne. Katoin vaan et 2010, Ivan Basso ja VAM 1737 m/h. WTF! :cool:

htunkelo
14.07.2010, 10.41
Mainiota työtä Vetoo:lta työstää tälläistä listaa.

Mielenkiintoista huomata, että tänä vuonna pitkissä nousuissa lukemat on olleet about luokkaa 5,7 w/kg.
Sports scientist:n mukaan juuri 5,7 w/kg oli maalinousujen keskimääiset tehot 1989&1990 LeMondilla, ennen EPO-aikaa.

http://www.sportsscientists.com/2009/07/tour-de-france-2009-power-estimates.html

Hurjimmat keskimääräiset maalinousujen nousutehot nähtiin vuosina 1995-1998:
1995: Indurain 6,35 w/kg
1996: Riis 6,47 w/kg
1997: Ulrich 6,33 w/kg
1998: Pantani 6,63 w/kg

http://1.bp.blogspot.com/_ua8ycqfc4ok/SlymU76zHDI/AAAAAAAABoE/4QK-D3z4fyA/s1600-h/Tour+winner+power+to+weight.gif

vetooo
14.07.2010, 16.55
No niin, nyt on tuntikausia kestänyt tutkimustyö saatu valmiiksi ja tässä varsin luotettavat nousutiedot:

Ranskan ympäriajo, 9. etappi, viimeinen nousu Col de la Madeleine

Viimeiset 9,1 km, 6,91 %, 629 m korkeuseroa

Alberto Contador (ESP / Astana) | 25.04, 21,78 km/h, VAM 1506 m/h, 5,59 W/kg
Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 25.04, 21,78 km/h, VAM 1506 m/h, 5,59 W/kg

Viimeiset 8,6 km, 6,94 %, 597 m korkeuseroa

Alberto Contador (ESP / Astana) | 24.02, 21,47 km/h, VAM 1490 m/h, 5,53 W/kg
Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 24.02, 21,47 km/h, VAM 1490 m/h, 5,53 W/kg

Viimeiset 5,0 km, 7,62 %, 381 m korkeuseroa

Alberto Contador (ESP / Astana) | 14.39, 20,48 km/h, VAM 1560 m/h, 5,65 W/kg
Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 14.39, 20,48 km/h, VAM 1560 m/h, 5,65 W/kg

OJ
14.07.2010, 20.40
Chris Anker ajanut isoa kovaa http://home.trainingpeaks.com/races/2010-tour-de-france-srm-power-filesteam-saxo-bank/stage-9.aspx

6,4 w/kg 10 minuuttia ja sitten heittänyt palautusvaihteen päälle ja ajanut vain ~5,6 w/kg teholla hyvän tovin.

vetooo
16.07.2010, 20.09
Ranskan ympäriajo 2010, 12. etappi, viimeinen nousu Cote de la Croix Neuve (3,1 km, 10,1 %, 312 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Astana) | 9.32, 19,51 km/h, VAM 1964 m/h, 6,33 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 9.32, 19,51 km/h, VAM 1964 m/h, 6,33 W/kg

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 9.44, 19,11 km/h, VAM 1923 m/h, 6,20 W/kg
Jurgen van den Broeck (BEL / OmegaPharma-Lotto) | 9.44, 19,11 km/h, VAM 1923 m/h, 6,20 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 9.44, 19,11 km/h, VAM 1923 m/h, 6,20 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 9.44, 19,11 km/h, VAM 1923 m/h, 6,20 W/kg

Ihan tajuttomia lukemia kärkiukoilla! :eek:

Viimeinen kilometri (1,0 km, 10,9 %, 109 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Astana) | 2.46, 21,69 km/h, VAM 2364 m/h, 7,60 W/kg

OJ
17.07.2010, 17.00
Eikö toi VAM "toimi" vain yli 4 km nousuissa? Toisaalta, männävuosina noilla tehoilla porukka pisteli isompaakin nyppylää.

vetooo
18.07.2010, 22.58
Ranskan ympäriajo, maalinousu Ax 3 Domaines (8,9 km, 7,46 %, 664 m korkeuseroa)

vetooo
19.07.2010, 23.37
Ranskan ympäriajo 2010, 15. etappi, viimeinen nousu Port de Bales (19,3 km, 6,1 %, 1178 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Astana) | 47.37, 24,32 km/h, VAM 1484 m/h, 5,69 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 47.37, 24,32 km/h, VAM 1484 m/h, 5,69 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 47.37, 24,32 km/h, VAM 1484 m/h, 5,69 W/kg

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 47.54, 24,18 km/h, VAM 1476 m/h, 5,65 W/kg
Jurgen van den Broeck (BEL / OmegaPharma-Lotto) | 47.54, 24,18 km/h, VAM 1476 m/h, 5,65 W/kg
Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 47.54, 24,18 km/h, VAM 1476 m/h, 5,65 W/kg
Levi Leipheimer (USA / The Shack) | 47.54, 24,18 km/h, VAM 1476 m/h, 5,65 W/kg
John Gadret (FRA / AG2R) | 47.54, 24,18 km/h, VAM 1476 m/h, 5,65 W/kg
Ryder Hesjedal (CAN / Garmin) | 47.54, 24,18 km/h, VAM 1476 m/h, 5,65 W/kg

Thomas Voeckler (FRA / Bouygues Telecom) | 53.16, 21,74 km/h, VAM 1327 m/h, 5,08 W/kg

Viimeiset 5 km, 8,9 %, 445 m korkeuseroa

Alberto Contador (ESP / Astana) | 16.42, 17,96 km/h, VAM 1599 m/h, 5,53 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 16.42, 17,96 km/h, VAM 1599 m/h, 5,53 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 16.42, 17,96 km/h, VAM 1599 m/h, 5,53 W/kg

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 16.59, 17,66 km/h, VAM 1572 m/h, 5,44 W/kg
Jurgen van den Broeck (BEL / OmegaPharma-Lotto) | 16.59, 17,66 km/h, VAM 1572 m/h, 5,44 W/kg
Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 16.59, 17,66 km/h, VAM 1572 m/h, 5,44 W/kg
Levi Leipheimer (USA / The Shack) | 16.59, 17,66 km/h, VAM 1572 m/h, 5,44 W/kg
John Gadret (FRA / AG2R) | 16.59, 17,66 km/h, VAM 1572 m/h, 5,44 W/kg
Ryder Hesjedal (CAN / Garmin) | 16.59, 17,66 km/h, VAM 1572 m/h, 5,44 W/kg

vetooo
23.07.2010, 00.11
Ranskan ympäriajo 2010, 17. etappi, maalinousu Col du Tourmalet (18,6 km, 7,46 %, 1387 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 50.37, 22,05 km/h, VAM 1644 m/h, 5,99 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 50.37, 22,05 km/h, VAM 1644 m/h, 5,99 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 51.55, 21,50 km/h, VAM 1603 m/h, 5,84 W/kg
Ryder Hesjedal (CAN / Garmin) | 52.04, 21,43 km/h, VAM 1598 m/h, 5,82 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 52.09, 21,40 km/h, VAM 1596 m/h, 5,81 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 52.17, 21,35 km/h, VAM 1592 m/h, 5,80 W/kg
Robert Gesink (NED / Rabobank) | 52.17, 21,35 km/h, VAM 1592 m/h, 5,80 W/kg
Chris Horner (USA / The Shack) | 52.22, 21,31 km/h, VAM 1589 m/h, 5,79 W/kg

Viimeiset 10 km, 7,99 %, 799 m korkeuseroa

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 29.12, 20,55 km/h, VAM 1642 m/h, 5,87 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 29.12, 20,55 km/h, VAM 1642 m/h, 5,87 W/kg

Kyllähän nämä kaikki Ranskan ympäriajossa taotut VAM:t ja W/kg:t viittaavat siihen, että tänä vuonna ollaan liikkeellä ennätyspuhtain menetelmin parin viime vuosikymmenen aikana. Täytyy nyt vielä laskea tämä Tourmalet kokonaisuudessaan, mutta tuossa on kylmä fakta maalinousun viimeiseltä 10 kilometriltä. Andy hyökkäsi vain 200 m ennen 10 km -kylttiä.

Väli 10 km - 5 km (5 km, 7,48 %, 374 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 14.01, 21,40 km/h, VAM 1601 m/h, 5,83 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 14.01, 21,40 km/h, VAM 1601 m/h, 5,83 W/kg

Väli 5 km - 0 km (5 km, 8,5 %, 425 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 15.11, 19,76 km/h, VAM 1679 m/h, 5,89 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 15.11, 19,76 km/h, VAM 1679 m/h, 5,89 W/kg

OJ
23.07.2010, 03.16
Eli Ändy ehkä vähän yli 400 watilla ja Alberto varmasti helpommalla? Ei ole paljon se, mutta vielä ihmeellisempää on se, että loppuporukka tuli vieläkin matalammilla tehoilla. Lancella ~100 wattia huippuvuosia vähemmän taakia tommosessa nousussa.

PHI
23.07.2010, 07.43
http://www.cyclingnews.com/news/simoni-goes-1850-metres-hour

Markku Silvenius
23.07.2010, 08.31
Eikö tuosta tule Contalle 6,16 w/kg jos pyörä 6,8 ja mies 61kg, ajoasento koukuista ja vierellä tai takana imusta sivullahan se oli suurimmaksi osaksi?

OJ
24.07.2010, 05.48
Chris Hornerin koostetut SRM tiedot löytyy täältä (http://blog.oregonlive.com/horner/2010/07/tour_de_france_chris_horners_t.html). Ei mitään uskomattomia tehoja, mutta kiloa kohden kuitenkin jotain 6W/kg luokkaa 20 minuuutin ajalla. Joku +260 watin keskiteho yli viiden tunnin ajan on kyllä aika hyvin...yli 4 W/kg.

Ei näytä niin mahdottomilta ja mäetkin nousee hitaammin.

Deve
24.07.2010, 09.05
Niin jos Horner tuli ton Tourmaletin ylös 5.4w/kg niin kai noi Contan ja Andyn 5.9w/kg saattaa pitää kutinsa. Ollaan tietty jo 6w/kg paremmalla puolella, mutta en mä ihan puhtaaseen Touriin usko, 5.9w/kg tässä vaiheessa on silti aika helkutisti. Parempi tuo silti on kun se kuuluisa 6.7w/kg

Mikähän lienee syynä että tänä vuonna päästellään puhtaammin kuin vaikkapa viime vuonna? Ei tollasilla luvuilla ois ollu voittoon mitään asiaa viime vuonna.

buhvalo
24.07.2010, 09.30
Eiköhän sitä olla ihan samassa tänä vuonna kuin viime vuonnakin. Aloin koostamaan noita vetoon laskelmia vuosi ja GT kohtaiseksi yhteenvedoksi mutta se on kesken. Kuitenkin viime vuonna pitkään mäkeen, liekkö sitten Ventoux?, kärki meni karvan alle 6w/kg. 20min siivu eri mäkeen irtos AC:lta 6.6W/kg. Tänä vuonnahan on apuajajilta 6.4W/kg 20min siivuista SRM dataa. Ei oo treenit heikentyneet vuodessa.;) Tosin kooste on kesken.

edit: oiskos vetoo:lla tuo data valmiiksi helpommin eriteltävässä muodossa, tai jopa koostettuna eri vuosille.

Ola
24.07.2010, 11.31
Mikähän lienee syynä että tänä vuonna päästellään puhtaammin kuin vaikkapa viime vuonna? Ei tollasilla luvuilla ois ollu voittoon mitään asiaa viime vuonna.

Spekuloin, kun en voi asiaa tietenkään tietää. ;)

Testaajat ovat saaneet etumatkaa kiinni?
Eposta tullut mun mielestä käryjä aika taajaan viime vuosina, eivät uskalla satsittaa ainakaan samaa tahtia?
Kun wattilukemia julkaistaan, niin ylikorkeat luvut aiheuttavat epäilyä ja testejä voidaan tehostaa kyseisten veijareiden kohdalta=>riski jäädä kiinni kasvaa.

En usko kyllä että ihan puhtaana mennään, edelleen on asioita joista ei testeissä tietääkseni jää kiinni, joten fuskaajia löytynee edelleen.

lebig
24.07.2010, 12.01
Eikö tuosta tule Contalle 6,16 w/kg jos pyörä 6,8 ja mies 61kg, ajoasento koukuista ja vierellä tai takana imusta sivullahan se oli suurimmaksi osaksi?

Painaa ne vaatteet, kengät, kypärä, juomapullo, sälä taskuissa jonkin verran. Pyörän painoksi jos laskee 8kg ja kuskien painot yleensä ilmoitetaan alakanttiin eli 70kg kokonaispaino lähempänä totuutta.

Onhan noi W/kg määrät vähemmän kuin AC Verbierin maalimäessä viime vuonna, tais olla n. 20min rykäisy, 1855 VAM (esim. Riis 1996 Hautacam 1843 VAM). Olosuhteet tais olla nyt erilaiset. Kylmempi keli, Tourmalet korkeammalla kuin Verbier tai Hautacam. Verbier etappi viime vuonna tais olla 9 kilpailupäivä.

OJ
24.07.2010, 16.44
Ei noita kovia suorituksia kyllä kannattaisi internetissä esitellä. Vaikka ne olisivatkin puhtaasti ajettuja, niin niillä pääsee kätevästi testaajien tähtäimeen ja kukaanhan ei varmaan noista testeistä oikein nauti.

Ihan eri tasollahan noi kumminkin ovat vaikka viiden vuoden takaiseen verrattuna ja hyvä niin. Tosin saa nyt nähdä kuinka paljon Conta voittaa Fabiania tänään...

Deve
24.07.2010, 18.20
Tosin saa nyt nähdä kuinka paljon Conta voittaa Fabiania tänään...
Eipä löytynyt sitä samaa taakia kuin viime vuonna..

leecher
24.07.2010, 20.40
Olisi kiva tietää kuinka paljon watteja Fabian tuuppasi ulos tämän päivän aika-ajossa? Tämän sivun mukaan laskettuna np olisi 588W? http://www.noping.net/english/

vetooo
24.07.2010, 22.23
Eiköhän sitä olla ihan samassa tänä vuonna kuin viime vuonnakin. Aloin koostamaan noita vetoon laskelmia vuosi ja GT kohtaiseksi yhteenvedoksi mutta se on kesken. Kuitenkin viime vuonna pitkään mäkeen, liekkö sitten Ventoux?, kärki meni karvan alle 6w/kg. 20min siivu eri mäkeen irtos AC:lta 6.6W/kg. Tänä vuonnahan on apuajajilta 6.4W/kg 20min siivuista SRM dataa. Ei oo treenit heikentyneet vuodessa.;) Tosin kooste on kesken.

edit: oiskos vetoo:lla tuo data valmiiksi helpommin eriteltävässä muodossa, tai jopa koostettuna eri vuosille.Seuraava projekti on ilman muuta tehdä lasketuista nousuista helpommin luettava lista. Eri vuosille koostaminen olisi tietenkin paras vaihtoehto. Vielä on kymmenittäin nousuja laskettavana ja enköhän keskity taas kelailemaan vähän vanhempien kisojen vuoristoetappeja.

vetooo
25.07.2010, 00.20
Italian ympäriajo 2007, 10. etappi, maalionousu Santuario Nostra Signora Della Guardia (7,8 km, 8,7 %, 680 m korkeuseroa)

1. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 22.28, 20,83 km/h, VAM 1816 m/h, 6,33 W/kg
2. Danilo Di Luca (ITA / Liquigas) | 22.46, 20,56 km/h, VAM 1792 m/h, 6,24 W/kg
3. Andy Schleck (LUX / CSC) | 22.55, 20,42 km/h, VAM 1780 m/h, 6,20 W/kg
4. Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval) | 23.00, 20,35 km/h, VAM 1774 m/h, 6,18 W/kg
5. Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval) | 23.09, 20,22 km/h, VAM 1762 m/h, 6,14 W/kg


Italian ympäriajo 2008, 16. etappi (ITT), maalinousu Plan de Corones (12,85 km, 8,45 %, 1086 m korkeuseroa)

1. Franco Pellizotti (ITA / Liquigas) | 40.26, 19,07 km/h, VAM 1612 m/h, 5,66 W/kg
2. Emanuele Sella (ITA / CSF) | 40.32, 19,02 km/h, VAM 1608 m/h, 5,65 W/kg
3. Gilberto Simoni (ITA / Serramenti) | 40.43, 18,94 km/h, VAM 1600 m/h, 5,63 W/kg
4. Alberto Contador (ESP / Astana) | 40.48, 18,90 km/h, VAM 1597 m/h, 5,61 W/kg
5. Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval) | 40.56, 18,84 km/h, VAM 1592 m/h, 5,60 W/kg


Italian ympäriajo 2008, 19. etappi, maalinousu Monte Pora (viimeiset 5 km, 7,22 %, 361 m korkeuseroa)

Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval) | 12.57, 23,17 km/h, VAM 1673 m/h, 6,14 W/kg

Emanuele Sella (ITA / CSF) | 13.34, 22,11 km/h, VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg
Franco Pellizotti (ITA / Liquigas) | 13.34, 22,11 km/h, VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg
Jurgen van den Broeck (BEL / Silence-Lotto) | 13.34, 22,11 km/h, VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg
Marzio Bruseghin (ITA / Lampre) | 13.34, 22,11 km/h, VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 13.34, 22,11 km/h, VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg
Domenico Pozzovivo (ITA / CSF) | 13.34, 22,11 km/h, VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 13.34, 22,11 km/h, VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg


Italian ympäriajo 2008, 20. etappi, viimeinen nousu Passo del Mortirolo (11,85 km, 10,88 %, 1289 m korkeuseroa)

Rosa-paidan ryhmä | 46.13, 15,38 km/h, VAM 1673 m/h, 5,38 W/kg

Alberto Contador (ESP / Astana), Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval), Emanuele Sella (ITA / CSF), Denis Mentshov (RUS / Rabobank), Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha), Domenico Pozzovivo (ITA / CSF), Gilberto Simoni (ITA / Serramenti)


Italian ympäriajo 2009, 4. etappi, maalinousu San Martino di Castrozza (viimeiset 11,2 km, 6,03 %, 675 m korkeuseroa)

Kärkiryhmä (16 ajajaa) | 26.32, 25,33 km/h, VAM 1526 m/h, 5,86 W/kg

Danilo Di Luca (ITA / LPR), Stefano Garzelli (ITA / Acqua & Sapone), Franco Pellizotti (ITA / Liquigas), Mauricio Soler (COL / Barloworld), Gilberto Simoni (ITA / Serramenti), Levi Leipheimer (USA / Astana), Thomas Lövkvist (SWE / Columbia), Ivan Basso (ITA / Liquigas), Denis Mentshov (RUS / Rabobank), David Arroyo (ESP / Caisse d'Epargne), Jaroslav Popovitsh (UKR / Astana), Levi Leipheimer (USA / Astana), Tadej Valjavec (SLO / AG2R), Damiano Cunego (ITA / Lampre), Marzio Bruseghin (ITA / Lampre), Carlos Sastre (ESP / Cervelo)

vetooo
27.07.2010, 02.43
Espanjan ympäriajo 2002, 15. etappi, maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)

1. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 22.29, 14,68 km/h, VAM 1937 m/h, W/kg ei lasketa


Vertailun vuoksi jo laskemani Angliru, Espanjan ympäriajo 2008.

Espanjan ympäriajo 2008, 13. etappi, maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 23.09, 14,25 km/h, VAM 1882 m/h, W/kg ei lasketa

Viimeiset 6,5 km, 13,12 %, 853 m korkeuseroa

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 27.43, 14,07 km/h, VAM 1847 m/h, W/kg ei lasketa
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 28.22, 13,75 km/h, VAM 1804 m/h, W/kg ei lasketa

apartanen
27.07.2010, 21.49
Espanjan ympäriajo 2002, 15. etappi, maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)

Anglirun viimeiset 500 m ovat alamäkeä, joten tästä syystä matka on 5,5 km. Lasken tiistaina 27.7. tarkemmin nousutietoja ja otan ajan myös 6,5 km kohdasta.

1. Roberto Heras (ESP / US Postal) | 22.29, 14,68 km/h, VAM 1937 m/h, W/kg ei lasketa


Vertailun vuoksi jo laskemani Angliru, Espanjan ympäriajo 2008.

Espanjan ympäriajo 2008, 13. etappi, maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 23.09, 14,25 km/h, VAM 1882 m/h, W/kg ei lasketa

Viimeiset 6,5 km, 13,12 %, 853 m korkeuseroa

1. Alberto Contador (ESP / Astana) | 27.43, 14,07 km/h, VAM 1847 m/h, W/kg ei lasketa
2. Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 28.22, 13,75 km/h, VAM 1804 m/h, W/kg ei lasketa

Roberto "Mitään en oo ottanu" Heras :D. Tosin nuo Contadorinkin lukemat on aika ylimaalliset.

vetooo
28.07.2010, 00.52
Roberto "Mitään en oo ottanu" Heras :D. Tosin nuo Contadorinkin lukemat on aika ylimaalliset.Tässä lisää Herasin ylimaallisia lukemia. :D

Espanjan ympäriajo 2002, 18. etappi, maalinousu La Covatilla (8,0 km, 8,0 %, 645 m korkeuseroa)

Roberto Heras (ESP / US Postal) | 20.23, 23,56 km/h, VAM 1899 m/h, 6,77 W/kg
Joseba Beloki (ESP / Once) | 20.35, 23,32 km/h, VAM 1880 m/h, 6,70 W/kg
Felix Garcia Casas (ESP / BigMat) | 20.53, 22,98 km/h, VAM 1853 m/h, 6,60 W/kg
Oscar Sevilla (ESP / Kelme) | 21.00, 22,86 km/h, VAM 1843 m/h, 6,57 W/kg
Aitor Gonzalez (ESP / Kelme) | 21.00, 22,86 km/h, VAM 1843 m/h, 6,57 W/kg

Ja tuosta pari viestiä aikasemmin laskemastani Anglirun (Vuelta 2002) seinästä en saa 6,5 km -maalista nousutietoja. Pitää tyytyä 5,5 km:ään. Kai se riittää...

vetooo
09.08.2010, 23.44
Espanjan ympäriajo 2004, 17. etappi, maalinousu La Covatilla (8,0 km, 8,0 %, 645 m korkeuseroa)

Santiago Perez (ESP / Phonak) | 21.35, 22,24 km/h, VAM 1793 m/h, 6,39 W/kg
Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 22.07, 21,70 km/h, VAM 1750 m/h, 6,24 W/kg
Francisco Mancebo (ESP / Illes Balears) | 22.21, 21,48 km/h, VAM 1732 m/h, 6,17 W/kg


Italian ympäriajo 2004, 3. etappi, maalinousu Corno Alle Scale (viimeiset 5 km, 8,2 %, 410 m korkeuseroa)

Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 13.58, 21,48 km/h, VAM 1761 m/h, 6,25 W/kg
Damiano Cunego (ITA / Saeco) | 14.13, 21,10 km/h, VAM 1730 m/h, 6,14 W/kg
Franco Pellizotti (ITA / Alessio) | 14.14, 21,08 km/h, VAM 1728 m/h, 6,13 W/kg

5 km maaliin -> 2 km maaliin (3,0 km, 7,93 %, 238 m korkeuseroa)
Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 7.59, 22,55 km/h, VAM 1789 m/h, 6,40 W/kg

2 km maaliin -> 0 km maaliin (2,0 km, 8,6 %, 174 m korkeuseroa)
Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 5.59, 20,06 km/h, VAM 1745 m/h, 6,10 W/kg

vetooo
10.08.2010, 13.57
Vielä laskemattomat nousut, jotka löytyvät VHS-, PC-, tai DVD-arkistostani:

Italian ympäriajo

Terento, 16. etappi, 2004


Espanjan ympäriajo

Lagos de Covadonga, 5. etappi, 2001
Puerto de Navacerrada, 19. etappi, 2003
Alto de Abantos, 19. etappi, 2007



Italian ympäriajo

1998
Plan di Montecampione, 19. etappi

1999
Alpe di Pampeago, 19. etappi

2000
Prato Nevoso, 18. etappi (ei löydy)
Sestriere, 20. etappi (ei löydy)

2001
Passo Pordoi, 13. etappi

2002
Campitello Matese, 11. etappi (ei löydy)
San Giacomo, 13. etappi (ei löydy)
Folgaria, 17. etappi

2003
Terminillo, 7. etappi
Monte Zoncolan, 12. etappi
Alpe di Pampeago, 14. etappi
Cascata Toce, 19. etappi

2004
Corno Alle Scale, 3. etappi
Terento, 16. etappi
Bormio 2000, 18. etappi

2005
Zoldo Alto, 11. etappi
Colle di Tenda, 17. etappi

2006
Passo Lanciano, 8. etappi
Colle San Carlo, 13. etappi
Monte Bondone, 16. etappi
Plan de Corones, 17. etappi (maaliviiva alempana, ei pysty laskemaan)
Passo Di San Pellegrino, 19. etappi
Passo Del Mortirolo, 20. etappi

2007
Santuario Nostra Signora Della Guardia, 10. etappi
Santuario di Oropa, 13. etappi (ITT)
Tre Cime Di Lavaredo, 15. etappi
Monte Zoncolan, 17. etappi

2008
Alpe di Pampeago, 14. etappi
Passo Fedaia/Marmolada, 15. etappi
Plan de Corones, 16. etappi (ITT)
Presolana/Monte Pora, 19. etappi
Passo Del Mortirolo, 20. etappi

2009
San Martino di Castrozza, 4. etappi
Alpe di Siusi, 5. etappi
Monte Petrano, 16. etappi
Blockhaus, 17. etappi
Vesuvio, 19. etappi

2010
Terminillo, 8. etappi
Monte Grappa, 14. etappi
Monte Zoncolan, 15. etappi
Plan de Corones, 16. etappi (ITT)
Peio Terme, 17. etappi
Passo del Mortirolo, 19. etappi
Passo del Tonale, 20. etappi

Ranskan ympäriajo

1994
Hautacam, 11. etappi
Luz Ardiden, 12. etappi
Mont Ventoux, 15. etappi
Alpe d'Huez, 16. etappi
Val Thorens, 17. etappi

1995
Alpe d'Huez, 10. etappi

1996
Hautacam, 16. etappi

1997
Arcalis, 10. etappi
Alpe d'Huez, 13. etappi
Courchevel, 14. etappi
Col de Joux Plane, 15. etappi

1998
Plateau de Beille, 11. etappi
Les Deux Alpes, 15. etappi
Col de la Madeleine, 16. etappi

2000
Hautacam, 10. etappi
Mont Ventoux, 12. etappi
Courchevel, 15. etappi
Col de Joux Plane, 16. etappi

2001
Alpe d'Huez, 10. etappi
Chamrousse, 11. etappi (ITT)
Plateau de Bonsacre, 12. etappi
Saint Lary Soulan, 13. etappi
Luz Ardiden, 14. etappi

2002
La Mongie, 11. etappi
Plateau de Beille, 12. etappi
Mont Ventoux, 14. etappi
Les Deux Alpes, 15. etappi
La Plagne, 16. etappi

2003
Alpe d'Huez, 8. etappi
Plateau de Bonascre, 13. etappi
Col de Peyresourde, 14. etappi
Luz Ardiden, 15. etappi

2004
La Mongie, 12. etappi
Plateau de Beille, 13. etappi
Alpe d'Huez, 16. etappi (ITT)

2005
Courchevel, 10. etappi
Plateau de Bonascre, 14. etappi
Saint Lary Soulan, 15. etappi

2006
Pla de Beret, 11. etappi
Alpe d'Huez, 15 .etappi
La Toussuire, 16. etappi
Col de Joux Plane, 17. etappi

2007
Col de la Colombiere, 7. etappi
Tignes, 8. etappi
Plateau de Beille, 14. etappi
Col de Peyresourde, 15. etappi
Col d'Aubisque, 16. etappi

2008
Hautacam, 10. etappi
Prato Nevoso, 15. etappi
Alpe d'Huez, 17. etappi

2009
Arcalis, 7. etappi
Verbier, 15. etappi
Col du Petit Saint Bernard, 16. etappi
Col de Romme, 17. etappi
Col de la Colombiere, 17. etappi
Mont Ventoux, 20. etappi

2010
Col de la Ramaz, 8. etappi
Morzine-Avoriaz, 8. etappi
Col de la Madeleine, 9. etappi
Cote de la Croix Neuve, 12. etappi
Ax 3 Domaines, 13. etappi
Port de Bales, 14. etappi
Col du Tourmalet, 15. etappi

Espanjan ympäriajo

2000
Arcalis, 11. etappi (ei löydy)
Lagos de Covadonga, 14. etappi (ei löydy)
Angliru, 16. etappi
Alto de Abantos, 20. etappi (ei löydy)

2001
Lagos de Covadonga, 5. etappi (ei löydy)
Alto Cruz de la Demanda, 8. etappi (ei löydy)
Estacio de Pal, 11. etappi (ei löydy)
Arcalis, 12. etappi (ITT)
Alto de Aitana, 15. etappi (ei löydy)
Alto de Abantos, 20. etappi (ei löydy)

2002
Sierra de la Pandera, 6. etappi
Angliru, 15. etappi
La Covatilla, 18. etappi

2003
Cauterets, 7. etappi
Envalira, 9. etappi
Sierra de la Pandera, 15. etappi
Puerto de Navacerrada, 19. etappi (ei löydy)
Alto de Abantos, 20. etappi (ITT)

2004
Alto de Aitana, 9. etappi
Calar Alto, 12. etappi
La Covatilla, 17. etappi
Puerto de Navacerrada, 20. etappi

2005
Valdelinares, 6. etappi
Arcalis, 10. etappi
Cerler, 11. etappi
Lagos de Covadonga, 14. etappi
Valgrande Pajares, 15. etappi

2006
La Covatilla, 5. etappi
Alto de La Cobertoria, 9. etappi
Calar Alto, 16. etappi
Sierra de la Pandera, 18. etappi

2007
Lagos de Covadonga, 4. etappi
Cerler, 9, etappi
Arcalis, 10. etappi
Alto de Abantos, 19. etappi (ei löydy)

2008
Pla de Beret, 8. etappi
Angliru, 13. etappi
Fuentes de Invierno, 14. etappi
Puerto de Navacerrada, 20. etappi (ITT)

2009
Alto de Aitana, 8. etappi
Alto de Velefique, 12. etappi
Sierra de la Pandera, 14. etappi

2010
Puerto del Leon, 3. etappi
Alto de Valdepenas de Jean, 4. etappi
Xorret del Cati, 8. etappi
Alto del Rat Penat, 10. etappi
Vallnord Sector Pal, 11. etappi
Pena Cabarga, 14. etappi
Lagos de Covadonga, 15. etappi
Alto de Cotobello, 16. etappi
Puerto de Navacerrada, 20. etappi
Bola del Mundo, 20. etappi



Muita kilpailuja

Pariisi-Nizza 2010
Croix Neuve, 4. etappi

Dauphine Libere 2004
Mont Ventoux, 4. etappi (ITT)


Boldatut nousut on laskettu.
Boldaamattomat eivät.


Listalta puuttuu muutamia vaikeasti laskettavia maalinousuja, kuten profiililtaan epätasainen Sierra Nevada (Vuelta 2002, 2003, 2004, 2009), joka sisältää mm. alamäkeä. Muutamia muita poisjääviä ovat Super Besse (Tour 2008) ja Montevergine (Giro 2001, 2004, 2007). Arkistoistani puuttuu muutamia aivan vuosituhannen alussa poljettuja Giron ja Vueltan nousuja, mutta aika lähelle 90 % päästään (10-15 nousua jää uupumaan).

vetooo
10.08.2010, 15.46
Espanjan ympäriajo 2007, 4. etappi, maalinousu Lagos de Covadonga (ensimmäiset 8,6 km*, 9,1 %, 783 m korkeuseroa)

* = Lagos de Covadongan kokonaispituus on 12,6 km, mutta viimeiset 4 km ajetaan puoliksi tasaisella profiililla tai jopa loivaan alamäkeen. Tästä syystä otin pituudeksi ensimmäiset 8,6 km.

Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 25.12, 20,48 km/h, VAM 1864 m/h, 6,41 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 25.12, 20,48 km/h, VAM 1864 m/h, 6,41 W/kg
Carlos Sastre (ESP / CSC) | 25.12, 20,48 km/h, VAM 1864 m/h, 6,41 W/kg


Espanjan ympäriajo 2003, maalinousu Cauterets (viimeiset 4 km*, 7,25 %, 290 m korkeuseroa)

* = Cauterets on profiilitaan hyvin epätasainen. Kokonaismatkaa on 16 km. Profiili (http://autobus.cyclingnews.com/road/2003/vuelta03/images/perfil7b.gif) kokonaisuudessaan.

Dario Frigo (ITA / Fassa Bortolo) | 10.13, 23,49 km/h, VAM 1704 m/h, 6,25 W/kg
Francisco Mancebo (ESP / iBanesto.com) | 10.20, 23,23 km/h, VAM 1684 m/h, 6,18 W/kg
Alejandro Valverde (ESP / Kelme) | 10.22, 23,15 km/h, VAM 1678 m/h, 6,16 W/kg
Felix Garcia Casas (ESP / Team Bianchi) | 10.22, 23,15 km/h, VAM 1678 m/h, 6,16 W/kg
Roberto Heras (ESP / US Postal) | 10.25, 23,04 km/h, VAM 1670 m/h, 6,13 W/kg

vetooo
13.08.2010, 12.12
Espanjan ympäriajo 2000, 15. etappi maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)

Roberto Heras (ESP / Kelme, nousun nopein) | 21.58, 15,02 km/h, VAM 1983 m/h, W/kg ei lasketa
Gilberto Simoni (ITA / Lampre, etappivoittaja) | 23.15, 14,19 km/h, VAM 1874 m/h, W/kg ei lasketa

* * * * *

Vertailun vuoksi jo laskemani suoritukset Anglirulla Vueltassa 2002 ja 2008:

Espanjan ympäriajo 2002, 15. etappi, maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)
Roberto Heras (ESP / US Postal) | 22.29, 14,68 km/h, VAM 1937 m/h, W/kg ei lasketa

Espanjan ympäriajo 2008, 13. etappi, maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)
Alberto Contador (ESP / Astana) | 23.09, 14,25 km/h, VAM 1882 m/h, W/kg ei lasketa

vetooo
16.08.2010, 20.10
Espanjan ympäriajo 2004, 12. etappi, maalinousu Calar Alto (viimeiset 15 km, 7,26 %, 1090 m korkeuseroa)

1. Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 39.06, 23,02 km/h, VAM 1673 m/h, 6,13 W/kg
2. Santiago Perez (ESP / Phonak) | 39.40, 22,69 km/h, VAM 1649 m/h, 6,05 W/kg
3. Francisco Mancebo (ESP / Illes Balears) | 39.59, 22,51 km/h, VAM 1636 m/h, 6,00 W/kg

Viimeiset 8 km, 8,1 %, 650 m korkeuseroa (Herasin hyökkäys)

1. Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 21.43, 22,10 km/h, VAM 1796 m/h, 6,39 W/kg


Espanjan ympäriajo 2006, 16. etappi, maalinousu Calar Alto (viimeiset 15 km, 7,26 %, 1090 m korkeuseroa)

Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 40.22, 22,30 km/h, VAM 1620 m/h, 5,94 W/kg
Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 40.45, 22,09 km/h, VAM 1605 m/h, 5,89 W/kg
Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 40.45, 22,09 km/h, VAM 1605 m/h, 5,89 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 40.45, 22,09 km/h, VAM 1605 m/h, 5,89 W/kg
Carlos Sastre (ESP / CSC) | 40.50, 22,04 km/h, VAM 1602 m/h, 5,87 W/kg

Viimeiset 8 km, 8,1 %, 650 m korkeuseroa

Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 22.53, 20,98 km/h, VAM 1704 m/h, 6,06 W/kg
Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 23.16, 20,63 km/h, VAM 1676 m/h, 5,96 W/kg
Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 23.16, 20,63 km/h, VAM 1676 m/h, 5,96 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 23.16, 20,63 km/h, VAM 1676 m/h, 5,96 W/kg
Carlos Sastre (ESP / CSC) | 23.21, 20,56 km/h, VAM 1670 m/h, 5,94 W/kg


Espanjan ympäriajo 2007, 9. etappi, maalinousu Cerler (12,6 km, 6,0 %, 756 m korkeuseroa)

Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 29.12, 25,89 km/h, VAM 1553 m/h, 5,98 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 29.12, 25,89 km/h, VAM 1553 m/h, 5,98 W/kg
Ezequiel Mosquera (ESP / Karpin Galicia) | 29.29, 25,64 km/h, VAM 1538 m/h, 5,92 W/kg
Carlos Sastre (ESP / CSC) | 29.29, 25,64 km/h, VAM 1538 m/h, 5,92 W/kg


Italian ympäriajo 2003, 19. etappi, maalinousu Cascata del Toce (viimeiset 5,0 km, 7,32 %, 366 m korkeuseroa)

Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 12.41, 23,66 km/h, VAM 1731 m/h, 6,34 W/kg
Dario Frigo (ITA / Fassa Bortolo) | 12.44, 23,56 km/h, VAM 1725 m/h, 6,31 W/kg
Eddy Mazzoleni (ITA / Vini Caldirola) | 12.44, 23,56 km/h, VAM 1725 m/h, 6,31 W/kg


Ranskan ympäriajo 1998, 15. etappi, maalinousu Les Deux Alpes (8,8 km, 6,8 %, 606 m korkeuseroa)

Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 21.24, 24,67 km/h, VAM 1699 m/h, 6,32 W/kg
---
Jan Ullrich (GER / Telekom) | 27.15, 19,38 km/h, VAM 1334 m/h, 4,96 W/kg

vetooo
16.08.2010, 20.36
Jees eli nousutietoprojekin ensimmäinen vaihe alkaa olla loppusuoralla. Suurten ympäriajojen merkittäviä nousuja niissä saavutettuja lukemia on laskettu oikein urakalla viimeisten kuukausien aikana.

Seuraava vaihe on se, että tulokset jäsennellään selkeämpään muotoon. Olen aika käsi käyttämään mitään hienoja pc-ohjelmia, joilla voisi tehdä komeita graafisia taulukkoja etc. Jos jota kuta kiinnostaa vähän jeesata meikäläistä tässä projektissa, niin olisin kiitollinen.

Tarkoitan tällä lähinnä tietoteknillistä jeesiä. Kiitokset vaan jo etukäteen mahdollisesta pienestä avusta!

vetooo
17.08.2010, 13.37
Ranskan ympäriajo 2000, 16. etappi, viimeinen nousu Col de Joux Plane (11,7 km, 8,7 %, 1018 m korkeuseroa)

Richard Virenque (FRA / Polti) | 34.31, 20,34 km/h, VAM 1770 m/h, 6,16 W/kg
Roberto Heras (ESP / Kelme) | 34.31, 20,34 km/h, VAM 1770 m/h, 6,16 W/kg
Jan Ullrich (GER / Telekom) | 34.59, 20,07 km/h, VAM 1746 m/h, 6,08 W/kg
---
Lance Armstrong (USA / US Postal) | 36.44, 19,11 km/h, VAM 1663 m/h, 5,79 W/kg


Espanjan ympäriajo 2008, 8. etappi, maalinousu Pla de Beret (viimeiset 5,5 km, 6,45 %, 355 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Astana) | 13.07, 25,16 km/h, VAM 1623 m/h, 6,14 W/kg
Alejandro Valverde (ESP / Caisse d'Epargne) | 13.07, 25,16 km/h, VAM 1623 m/h, 6,14 W/kg
Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 13.07, 25,16 km/h, VAM 1623 m/h, 6,14 W/kg


Espanjan ympäriajo 2005, 10. etappi, maalinousu Arcalis (viimeiset 10 km, 6,95 %, 695 m korkeuseroa)

Francisco Mencebo (ESP / Illes Balears) | 26.08, 22,96 km/h, VAM 1596 m/h, 5,92 W/kg
Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 26.08, 22,96 km/h, VAM 1596 m/h, 5,92 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 26.08, 22,96 km/h, VAM 1596 m/h, 5,92 W/kg


Espanjan ympäriajo 2007, 10. etappi, maalinousu Arcalis (viimeiset 10 km, 6,95 %, 695 m korkeuseroa)

Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 26.35, 22,57 km/h, VAM 1568 m/h, 5,82 W/kg
Cadel Evans (AUS / Predictor-Lotto) | 26.35, 22,57 km/h, VAM 1568 m/h, 5,82 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 26.35, 22,57 km/h, VAM 1568 m/h, 5,82 W/kg
Manuel Beltran (ESP / Liquigas) | 26.35, 22,57 km/h, VAM 1568 m/h, 5,82 W/kg
Carlos Sastre (ESP / CSC) | 26.35, 22,57 km/h, VAM 1568 m/h, 5,82 W/kg
Vladimir Efimkin (RUS / Caisse d'Epargne) | 26.35, 22,57 km/h, VAM 1568 m/h, 5,82 W/kg
Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 26.35, 22,57 km/h, VAM 1568 m/h, 5,82 W/kg


Italian ympäriajo 2008, 14. etappi, maalinousu Alpe di Pampeago (7,65 km, 9,77 %, 748 m korkeuseroa)

Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 25.10, 18,24 km/h, VAM 1783 m/h, 5,99 W/kg
Franco Pellizotti (ITA / Liquigas) | 25.19, 18,13 km/h, VAM 1773 m/h, 5,95 W/kg
Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval) | 25.19, 18,13 km/h, VAM 1773 m/h, 5,95 W/kg
Gilberto Simoni (ITA / Serramenti) | 25.23, 18,08 km/h, VAM 1768 m/h, 5,94 W/kg
Jurgen van den Broeck (BEL / Silence-Lotto) | 25.23, 18,08 km/h, VAM 1768 m/h, 5,94 W/kg
---
Alberto Contador (ESP / Astana) | 25.45, 17,83 km/h, VAM 1743 m/h, 5,86 W/kg

vetooo
20.08.2010, 08.26
Italian ympäriajo 2005, 11. etappi, maalinousu Zoldo Alto (viimeiset 8 km, 6,9 %, 551 m korkeuseroa)

Ivan Basso (ITA / CSC, etapin sijoitus 2.) | 20.30, 23,41 km/h, VAM 1613 m/h, 6,00 W/kg
Paolo Savoldelli (ITA / Discovery Channel, etapin sijoitus 1.) | 20.47, 23,10 km/h, VAM 1591 m/h, 5,92 W/kg
Gilberto Simoni (ITA / Lampre, etapin sijoitus 3.) | 20.51, 23,02 km/h, VAM 1586 m/h, 5,90 W/kg


Ranskan ympäriajo 2002, 15. etappi, maalinousu Les Deux Alpes (10 km, 6,95 %, 695 m korkeuseroa)

Raimondas Rumsas (LTU / Lampre) | 26.05, 23,00 km/h, VAM 1599 m/h, 5,93 W/kg
Joseba Beloki (ESP / Once) | 26.05, 23,00 km/h, VAM 1599 m/h, 5,93 W/kg
Lance Armstrong (USA / US Postal) | 26.05, 23,00 km/h, VAM 1599 m/h, 5,93 W/kg

Mikko Kivi
20.08.2010, 19.22
Legendojen legenda

Ranskan ympäriajo 1997, 13. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa)

1. Marco Pantani (ITA) | 36.55, 22,43 km/h, VAM 1787 m/h, 6,39 W/kg
2. Jan Ullrich (GER / Telekom) | 37.42, 21,96 km/h, VAM 1750 m/h, 6,26 W/kg
3. Richard Virenque (FRA / Festina) | 38.22, 21,58 km/h, VAM 1720 m/h, 6,15 W/kg

Pantanin aika on Alpe d'Huezin ennätys.

Vuonna 1995 Pantani ajanut Alpe d'Huezin 5s nopeammin 36:50.
Ottamatta sen enempää kantaa käytettyihin metodeihin niin aika kova suoritus koska ennen maalimäkeä oli ajettu Col de la Madeleine ja Croix de Fer.

Antoine Vayer (Festina-tallin valmentaja) laskenut tehoksi 387W, 6.91 W/kg (Alpe de Huez 13.8 km 8.11%).
Edellä mainitsemani lukemat otettu suoraan teoksesta: "Pouvez-Vous Gagner Le Tour ?" (ISBN: 2-913166-06-7).

vetooo
20.08.2010, 19.40
Vuonna 1995 Pantani ajanut Alpe d'Huezin 5s nopeammin 36:50.
Ottamatta sen enempää kantaa käytettyihin metodeihin niin aika kova suoritus koska ennen maalimäkeä oli ajettu Col de la Madeleine ja Croix de Fer.

Antoine Vayer (Festina-tallin valmentaja) laskenut tehoksi 387W, 6.91 W/kg (Alpe de Huez 13.8 km 8.11%).
Edellä mainitsemani lukemat otettu suoraan teoksesta: "Pouvez-Vous Gagner Le Tour ?" (ISBN: 2-913166-06-7).Pantanilla on hallussaan myös Alpe d'Huez'n kolmanneksi nopein aika, 37.15, jonka Merirosvo kaasutteli Ranskan ympäriajossa 1994.

Alpe d'Huez'n kokonaispituus ja keskijyrkkyys ilmoitetaan melkeinpä jokaisessa lähteessä erilailla. Tourin järjestävä organisaatio ASO on käyttänyt useamman vuoden lukemia 13,8 km, 7,9 %. En usko tuon lukeman pitävän aivan täysin kutinsa, sillä muistelen joskus itse laskeneeni Google Mapilla matkaksi n. 13,55 km. Korkeuseroa en muista, josta siis saataisiin keskijyrkkyys. Täytyy tehdä laskutoimitukset vielä kerran uudelleen.

Vayer on tehnyt ansiokasta työtä ammattipyöräilyn nousutietojen analysoimiseen, mutta hänellekin on sattunut virheitä. Ehkä viime vuosien tunnetuin on väite Contadorin VO2-maksimiarvosta, jonka Voyer mainitsi 99,5 ml/kg/min:ksi. Voyerin nousutietoadjutantti on insinööri Frédéric Portoleau. Hänkin tekee erittäin hyvää työtä nousutietojen analyoimisessa.

Itse olen laskenut kaikki W/kg -lukemat käyttämällä Dr. Michele Ferrarin kehittämää VAM-kaavaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Velocity_Ascended,_Metres_per_hour), josta siis saadaan tuo W/kg, kun tiedetään keskijyrkkyys ja korkeusero.

stoki
21.08.2010, 12.31
Vuonna 1995 Pantani ajanut Alpe d'Huezin 5s nopeammin 36:50.

Vetooo: kuinka paljon tuo 5s. vaikuttaa VAM-lukemaan?

vetooo
21.08.2010, 16.22
Vetooo: kuinka paljon tuo 5s. vaikuttaa VAM-lukemaan?36.50 = VAM 1792 m/h ja 36.55 = VAM 1788 m/h, Ero tus on siis 4 m/h.

Leopejo
06.09.2010, 16.58
Tre Cime Di Lavaredo, 15. etappi, 2007
Tuo olisi kiinnostava, vaikka vain n. 4 km pituinen.


Abetone, 9. etappi (Giro 2000) (ei löydy)
Eikä tarvitse. Tuon etapin kohokohta oli San Pellegrino in Alpe:n nousu, jossa Francesco Casagrande lähti irtiottoon. Maalinousu Abetone:en tuolta puolelta on liian loiva VAM-laskemiseen.

Tuo oli ensimmäinen maalinousu, jonka näin paikanpäällä, mahtava fiilis.

vetooo
06.09.2010, 17.25
Tuo olisi kiinnostava, vaikka vain n. 4 km pituinen.Tre Cimen kaatosade ja se hiveä viimeisten kilometrien seinä. Aijai, yksi hienoimmista etapeista, jonka olen nähnyt. Ensiksi Saunier Duvalin kaksikko Piepoli ja Ricco leikittelevät hatkassa ja kärkiukkojen eliittiporukassa Liquigasin Di Luca laittaa muille jauhot suuhun ja nuori parikymppinen Pikkubroidi-Schleck on yksi harvoista, joka pystyy edes vähän vastaamaan. Puhun nyt siis vain kilpailullisesta annista, jota tv-katsojille tarjoiltiin siinä karmassa kaatosateessa. Juu, tuo löytyy minulta talletteena. Voin laskea viimeiset 4 km tässä kohta... Jaa... ei siellä kovin kova sade ollutkaan. Vuodet heikentävät muistia.

PHI
06.09.2010, 17.56
...Alpe d'Huez'n kokonaispituus ja keskijyrkkyys ilmoitetaan melkeinpä jokaisessa lähteessä erilailla. Tourin järjestävä organisaatio ASO on käyttänyt useamman vuoden lukemia 13,8 km, 7,9 %. En usko tuon lukeman pitävän aivan täysin kutinsa, sillä muistelen joskus itse laskeneeni Google Mapilla matkaksi n. 13,55 km. Korkeuseroa en muista, josta siis saataisiin keskijyrkkyys. Täytyy tehdä laskutoimitukset vielä kerran uudelleen.

Katsoin omasta Polaristani matkaksi 13,259km. Tosin tuossa Marmotessa ajamani nousun maali oli hieman alempana kuin missä proffien maali normaalisti on. Tuo 13,8 tuntuu hieman pitkältä, mutta tuo 13,5 km voisi olla aika tarkka arvio.

Noususummaa omassa kertyi Polarin mukaan 1036m ja keskijyrkkyyttä 7,8%. Tiedä sitten miten tarkkoja datoja oikeasti ovat...)

vetooo
06.09.2010, 19.09
Italian ympäriajo 2007, 15. etappi, maalinousu Tre Cime Di Lavaredo (viimeiset 3,2 km, 12,0 %, 383 m korkeuseroa)

Danilo Di Luca (ITA / Liquigas) | 12.20, 15,57 km/h, VAM 1863 m/h, W/kg ei lasketa
Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval | 12.56, 14,85 km/h, VAM 1777 m/h, W/kg ei lasketa
Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 13.02, 14,73 km/h, VAM 1763 m/h, W/kg ei lasketa
Andy Schleck (LUX / CSC) | 13.20, 14,40 km/h, VAM 1724 m/h, W/kg ei lasketa

Olen käyttänyt lähteenä poikkeuksellisesti Frédéric Portoleau'n laskelmia (http://www.cyclismag.com/photos/Giro4_20070630160628.gif) muuttaen hieman korkeuseroa ja keskijyrkkyyttä. Alkuperäistä nauhoitusta kelailin edestakaisin puolisen tuntia, mutta tehtävä osoittautui erittäin vaikeaksi.

Dr. Michele Ferrarin laskelmat (http://www.53x12.com/do/show?page=indepth.view&id=86) Girosta 2007 löytyvät tohtorin omilta valmennusivuilta.

Leopejo
06.09.2010, 20.33
Kiitos vetooo. Itseltäni jäi tuo 2007 Giro puoliksi näkemättä, mukaan lukien tuo etappi.

Kirjoittaa tohtori vetooo:n linkissä, aiheena Zoncolanin nousu, vrt. lihavoidut osat:


1850 m/h was the VAM on the 1203m of climbing at 12% average gradient: it was good, but not excellent, considering the steepness of the climb. Probably the fatigue of the third week of racing did affect the performaces of the athletes.

vetooo
06.09.2010, 22.22
1850 m/h was the VAM on the 1203m of climbing at 12% average gradient: it was good, but not excellent, considering the steepness of the climb. Probably the fatigue of the third week of racing did affect the performaces of the athletes.Monte Zoncolanin kaikkien aikojen parhaat ajat (2007 ja 2010), 10 km, 11,94 %, 1194 m korkeuseroa

1. Gilberto Simoni (ITA / Saunier Duval) | 38.59
2. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 38.59
3. Andy Schleck (LUX / CSC) | 39.10
4. Danilo Di Luca (ITA / Liquigas) | 39.30
5. Damiano Cunego (ITA Lampre) | 39.36
6. Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 40.17
7. Julio Perez Cuapio (MEX / Ceramica Panaria) | 40.18
8. Franco Pellizotti (ITA / Liquigas | 40.49
9. Marzio Bruseghin (ITA / Lampre) | 40.56
10. Ivan Parra (COL / Cofidis) | 41.01
11. Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 41.07
12. Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval | 41.10
13. Eddy Mazzoleni (ITA / Astana) | 41.25
14. Cadel Evans (AUS / BMC) | 41.36
15. Michele Scarponi (ITA / Androni) | 41.47
16. Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 42.15
17. Jevgeni Petrov (RUS / Tinkoff) | 42.26
18. Stefano Garzelli (ITA / Acqua & Sapone) | 42.34
19. Branislav Samoilav (BLR / Acqua & Sapone) | 42.40
20. Alexander Vinokourov (KAZ / Astana) | 42.43

Boldaamattomat ovat vuoden 2007 Girosta.
Boldatut ovat vuoden 2010 Girosta.

Näin ihan vertailun vuoksi. Tietenkin pitää ottaa huomioon, että tämän vuoden Girossa Monte Zoncolan -etappi oli maastollisesti huomattavasti vaativampi ja kokonaismatkalta pidempi kuin vuonna 2007.

vetooo
10.09.2010, 23.40
Italian ympäriajo 2004, 18. etappi, maalinousu Bormio 2000 (viimeiset 8,0 km, 7,875 %, 630 m korkeuseroa)

Damiano Cunego (ITA / Saeco) | 23.06, 20,78 km/h, VAM 1636 m/h, 5,87 W/kg
Dario Cioni (ITA / Fassa Bortolo) | 23.11, 20,70 km/h, VAM 1630 m/h, 5,85 W/kg
Sergei Gontshar (UKR / De Nardi) | 23.11, 20,70 km/h, VAM 1630 m/h, 5,85 W/kg
Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 23.20, 20,57 km/h, VAM 1620 m/h, 5,81 W/kg

vetooo
11.09.2010, 10.25
Italian ympäriajo 1999, 19. etappi, maalinousu Alpe di Pampeago (viimeiset 5,0 km, 10,86 %, 543 m korkeuseroa)

Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 16.24, 18,29 km/h, VAM 1987 m/h, 6,39 W/kg
Gilberto Simoni (ITA / Ballan-Alessio) | 17.31, 17,13 km/h, VAM 1860 m/h, 5,98 W/kg
Roberto Heras (ESP / Kelme) | 17.51, 16,81 km/h, VAM 1825 m/h, 5,87 W/kg

Pantanilla on käsittämätön määrä ennätysaikoja merkittävistä nousuista, joita ei todennäköisesti tulla koskaan rikkomaan. Näitä ovat mm. Alpe d'Huez, Mont Ventoux, Plateau de Beille, Col de Joux Plane, Alpe di Pampeago ja Mortirolo.

vetooo
17.09.2010, 08.51
Ranskan ympäriajo 1997, 15. etappi, viimeinen nousu Col de Joux Plane (viimeiset 5,0 km, 8,9 %, 445 m korkeuseroa)

Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 13.05, 22,93 km/h, VAM 2041 m/h, 7,06 W/kg
Richard Virenque (FRA / Festina) | 14.00, 21,43 km/h, VAM 1907 m/h, 6,60 W/kg
Jan Ullrich (GER / Telekom) | 14.00, 21,43 km/h, VAM 1907 m/h, 6,60 W/kg

* * * * *

Pantani hyökkäsi tasan 5,0 km ennen Joux Planen huippua. Hän takoi siis 13 minuutin suorituksensa aikana lähes minuutin eron Virenque'iin ja Ullrichiin. Il Piratan suoritus ylittää kirjaimellisesti kaikki inhimilliset suorituskyvyn rajat.

Pantanin VAM-lukema on todennäköisesti kaikkien aikojen kovin vähintään 5 kilometrin matkalla saavutettu lukema. Lance Armstrongin hyökätessä Alpe d'Huezilla Tourissa 2001 VAM:it saattavat lähennellä kyseisiä 2041 m/h:ta, mutta sen minun pitää vielä laskea tarkemmin.

Santiago Perezin käsittämätön VAM-tulos 2051 m/h Puerto de Navacerradan nousussa (Vuelta 2004, 20. etappi, 7,0 km, 8,0 %, 560 m korkeuseroa) ylittää Pantanin Joux Planen kaahailun 10 m/h:lla, mutta Navacerradan keskijyrkkyys / korkeusero on melko varmasti vähemmän kuin Vueltan järjestäjien ilmoittama 8,0 % / 560 m.

* * * * *

Pantanin kommentit Joux Planen etapin jälkeen 1997 aiheuttivat viivakoodistossani leveääkin leveämmän hymyn tässä aamukahvia siemaillessa.

"I went to the doctor yesterday and began taking precautions. I had the legs yesterday, the only problem was my breathing."

The Italian had even announced on Sunday evening (yesterday) that he might pull out of the Tour because of the throat problem.

"Yesterday I was very tired, but I managed to come in only three minutes behind."

"Today I felt a bit better at the start. But I was not convinced I could win. On the (earlier) climbs I tried to go easy and rest on the descents."

"It's sure that I'm not breathing to a maximum, but I still managed a good performance."

Leopejo
17.09.2010, 09.42
Pantani oli aika usein epävarma suorituskyvystään ja kaikenlaisia pikku vaivoja esiintyi. Etapin ensimmäiset nousut hän joskus jäi kärkiporukasta - joskus jopa maalinousun ensimmäisissä kilometreissä - ja sitten lähti omalla tavallaan.

Vaikea sanoa mitään Pantanin doping:sta. Itse, ihan vain lukemani perusteella, veikkaan, että hän douppasi kuten muut, muttei kaikista eniten, ehkä jopa päinvastoin.

Philippe Brunel:in kirjan luettuani olin skeptinen hänen ja muiden salaliittoteoriasta koskien Madonna di Campiglio 1999, mutta viimeisimmät tunnustukset/huhut, esim. Landisin "UCI peitti Armstrongin positiivisen näytteen", herättävät kysymyksiä.

On kyllä Merirosvoa ikävä.

vetooo
20.09.2010, 12.22
Ranskan ympäriajo 2010, 8. etappi, toiseksi viimeinen nousu Col de la Ramaz (14,3 km, 6,9 %, 987 m korkeuseroa)

Pääjoukko | 39.01, 21,99 km/h, VAM 1518 m/h, 5,64 W/kg


Ranskan ympäriajo 2010, 8. etappi, maalinousu Morzine-Avoriaz (13,6 km, 6,1 %, 831 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 33.09, 24,62 km/h, VAM 1504 m/h, 5,76 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel)

Robert Gesink (NED / Rabobank) | 33.19, 24,49 km/h, VAM 1497 m/h, 5,73 W/kg
Roman Kreuziger (CZE / Liquigas)
Alberto Contador (ESP / Astana)
Cadel Evans (AUS / BMC)
Jurgen van den Broeck (BEL / OmegaPharma-Lotto)
Levi Leipheimer (USA / The Shack)
Ivan Basso (ITA / Liquigas)
Denis Mentshov (RUS / Rabobank)
Carlos Sastre (ESP / Cervelo)


Ranskan ympäriajo, 9. etappi, viimeinen nousu Col de la Madeleine

Viimeiset 9,1 km, 6,91 %, 629 m korkeuseroa

Alberto Contador (ESP / Astana) | 25.04, 21,78 km/h, VAM 1506 m/h, 5,59 W/kg
Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 25.04, 21,78 km/h, VAM 1506 m/h, 5,59 W/kg

Viimeiset 8,6 km, 6,94 %, 597 m korkeuseroa

Alberto Contador (ESP / Astana) | 24.02, 21,47 km/h, VAM 1490 m/h, 5,53 W/kg
Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 24.02, 21,47 km/h, VAM 1490 m/h, 5,53 W/kg

Viimeiset 5,0 km, 7,62 %, 381 m korkeuseroa

Alberto Contador (ESP / Astana) | 14.39, 20,48 km/h, VAM 1560 m/h, 5,65 W/kg
Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 14.39, 20,48 km/h, VAM 1560 m/h, 5,65 W/kg


Ranskan ympäriajo 2010, 12. etappi, viimeinen nousu Cote de la Croix Neuve (3,1 km, 10,1 %, 312 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Astana) | 9.32, 19,51 km/h, VAM 1964 m/h, 6,33 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 9.44, 19,11 km/h, VAM 1923 m/h, 6,20 W/kg
Jurgen van den Broeck (BEL / OmegaPharma-Lotto)
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel)
Denis Mentshov (RUS / Rabobank)


Ranskan ympäriajo 2010, 14. etappi, maalinousu Ax 3 Domaines (8,9 km, 7,46 %, 664 m korkeuseroa)

Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 23.50, 22,41 km/h, VAM 1672 m/h, 6,09 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 24.04, 22,16 km/h, VAM 1653 m/h, 6,02 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katsuha)
Robert Gesink (NED / Rabobank)
Alberto Contador (ESP / Astana
Jurgen van den Broeck (BEL / OmegaPharma-Lotto)


Ranskan ympäriajo 2010, 15. etappi, viimeinen nousu Port de Bales (19,3 km, 6,1 %, 1178 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Astana) | 47.37, 24,32 km/h, VAM 1484 m/h, 5,69 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel)
Denis Mentshov (RUS / Rabobank)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 47.54, 24,18 km/h, VAM 1476 m/h, 5,65 W/kg
Jurgen van den Broeck (BEL / OmegaPharma-Lotto)
Alexander Vinokourov (KAZ / Astana)


Ranskan ympäriajo 2010, 17. etappi, maalinousu Col du Tourmalet (18,6 km, 7,46 %, 1387 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 50.37, 22,05 km/h, VAM 1644 m/h, 5,99 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 50.37, 22,05 km/h, VAM 1644 m/h, 5,99 W/kg

Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 51.55, 21,50 km/h, VAM 1603 m/h, 5,84 W/kg
Ryder Hesjedal (CAN / Garmin) | 52.04, 21,43 km/h, VAM 1598 m/h, 5,82 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 52.09, 21,40 km/h, VAM 1596 m/h, 5,81 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 52.17, 21,35 km/h, VAM 1592 m/h, 5,80 W/kg
Robert Gesink (NED / Rabobank) | 52.17, 21,35 km/h, VAM 1592 m/h, 5,80 W/kg
Chris Horner (USA / The Shack) | 52.22, 21,31 km/h, VAM 1589 m/h, 5,79 W/kg

Viimeiset 10 km, 7,99 %, 799 m korkeuseroa

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 29.12, 20,55 km/h, VAM 1642 m/h, 5,87 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 29.12, 20,55 km/h, VAM 1642 m/h, 5,87 W/kg

Väli 10 km - 5 km (5 km, 7,48 %, 374 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 14.01, 21,40 km/h, VAM 1601 m/h, 5,83 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 14.01, 21,40 km/h, VAM 1601 m/h, 5,83 W/kg

Väli 5 km - 0 km (5 km, 8,5 %, 425 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Saxo Bank) | 15.11, 19,76 km/h, VAM 1679 m/h, 5,89 W/kg
Alberto Contador (ESP / Astana) | 15.11, 19,76 km/h, VAM 1679 m/h, 5,89 W/kg

* * * * *

Espanjan ympäriajo 2010, 3. etappi, viimeinen luokiteltu nousu Puerto del Leon (15,8 km, 5,44 %, 860 m korkeuseroa)

Pääjoukko | 36.54, 25,69 km/h, VAM 1398 m/h, 5,50 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010, 4. etappi, viimeinen luokiteltu nousu Alto de Valdepenas de Jaen (8,5 km, 5,11 %, 435 m korkeuseroa)

Pääjoukko | 17.47, 28,68 km/h, VAM 1468 m/h, 5,84 W/kg
Sastren ryhmä | 18.31, 27,54 km/h, VAM 1410 m/h, 5,61 W/kg

Pari huomautusta: Lähes 30 km/h tällaisessa suht kovassa nousussa selittyy sillä, että peesin merkitys on erittäin suuri. Nuo watti-lukemat per kilogramma kuvaavat parhaiten sitä keskitehoa, jonka yksittäinen vetomies tuotti ryhmän keulilla. VAM-lukemat näyttävät vain reilun 5 % keskijyrkässä nousussa vaatimattomilta, mutta Dr. Michele Ferrarin kehittämän kaavan mukaan VAM kasvaa aina 50 m/h:lla, kun nousu jyrkkenee 1 %:n (5,11 % -> 6,11 %). Eli jos 4. etapin viimeinen luokiteltu nousu olisi ollut keskijyrkkyydeltään 7,11 %, VAM muuttuisi 1568 m/h:ksi.


Espanjan ympäriajo 2010, 8. etappi, viimeinen luokiteltu nousu Alto Xorret del Cati (3,8 km, 11,58 %, 440 m korkeuseroa)

Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 13.27, 16,95 km/h, VAM 1963 m/h, 6,30 W/kg
Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 13.27, 16,95 km/h, VAM 1963 m/h, 6,30 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 13.27, 16,95 km/h, VAM 1963 m/h, 6,30 W/kg
Xavier Tondo (ESP / Cervelo) | 13.29, 16,91 km/h, VAM 1958 m/h, 6,28 W/kg
Carlos Sastre (ESP / Cervelo) | 13.29, 16,91 km/h, VAM 1958 m/h, 6,28 W/kg
--- (etappivoittaja) ---
David Moncoutie (FRA / Cofidis) | 14.27, 15,78 km/h, VAM 1827 m/h, 5,86 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010, 10. etappi, viimeinen luokiteltu nousu Alto del Rat Penat (4,4 km, 10,34 %, 455 m korkeuseroa)

Serafin Martinez (ESP / Xacobeo Galicia) | 15.54, 16,60 km/h, VAM 1717 m/h, 5,53 W/kg
David Moncoutie (FRA / Cofidis) | 15.54, 16,60 km/h, VAM 1717 m/h, 5,53 W/kg
Pääjoukko | 15.57, 16,55 km/h, VAM 1712 m/h, 5,52 W/kg
Christophe Le Mevel (FRA / FDJ) | 16.23, 16,11 km/h, VAM 1666 m/h, 5,37 W/kg
Javier Moreno (ESP / Andalucia-CajaSur) | 16.23, 16,11 km/h, VAM 1666 m/h, 5,37 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010, 11. etappi, maalinousu Vallnord Sector Pal (10,0 km, 6,55 %, 655 m korkeuseroa)

Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 23.24, 25,64 km/h, VAM 1679 m/h, 6,33 W/kg
Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 23.27, 25,59 km/h, VAM 1676 m/h, 6,31 W/kg
Xavier Tondo (ESP / Cervelo) | 23.34, 25,46 km/h, VAM 1668 m/h, 6,28 W/kg
Marzio Bruseghin (ITA / Caisse d'Epargne) | 23.39, 25,37 km/h, VAM 1662 m/h, 6,26 W/kg
Rigoberto Uran (COL / Caisse d'Epargne) | 23.39, 25,37 km/h, VAM 1662 m/h, 6,26 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 23.47, 25,22 km/h, VAM 1652 m/h, 6,22 W/kg
Frank Schleck (LUX / Saxo Bank) | 23.47, 25,22 km/h, VAM 1652 m/h, 6,22 W/kg
David Moncoutie (FRA / Cofidis) | 23.47, 25,22 km/h, VAM 1652 m/h, 6,22 W/kg
Inigo Cuesta (ESP / Cervelo) | 23.56, 25,07 km/h, VAM 1642 m/h, 6,18 W/kg
Carlos Sastre (ESP / Cervelo) | 23.56, 25,07 km/h, VAM 1642 m/h, 6,18 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010, 14. etappi, maalinousu Pena Cabarga (viimeiset 5,5 km, 9,27 %, 510 m korkeuseroa (aikoihin lisätty Leopejon mainitsemat 40 sekuntia))

Joaquim Rodriguez (ESP Katusha) | 16.45, 19,70 km/h, VAM 1827 m/h, 6,24 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 17.05, 19,32 km/h, VAM 1791 m/h, 6,12 W/kg
Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 17.07, 19,28 km/h, VAM 1788 m/h, 6,11 W/kg
David Moncoutie (FRA / Cofidis) | 17.18, 19,08 km/h, VAM 1769 m/h, 6,04 W/kg
Nicolas Roche (IRL / AG2R) | 17.19, 19,06 km/h, VAM 1767 m/h, 6,03 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010, 15. etappi, maalinousu Lagos de Covadonga (10 km maaliin -> 4 km maaliin (=6,0 km), 9,05 %, 543 m korkeuseroa)

Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 18.38, 19,32 km/h, VAM 1748 m/h, 6,02 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 18.53, 19,06 km/h, VAM 1725 m/h, 5,94 W/kg
Peter Velits (SVK / Columbia) | 18.53, 19,06 km/h, VAM 1725 m/h, 5,94 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 18.53, 19,06 km/h, VAM 1725 m/h, 5,94 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010, 16. etappi, maalinousu Alto de Cotobello (viimeiset 10 km, 8,13 %, 813 m korkeuseroa)

Frank Schleck (LUX / Saxo Bank) | 28.56, 20,74 km/h, VAM 1686 m/h, 5,99 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 29.12, 20,55 km/h, VAM 1671 m/h, 5,94 W/kg
Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 29.30, 20,34 km/h, VAM 1654 m/h, 5,88 W/kg
David Garcia (ESP / Xacobeo Galicia) | 29.32, 20,32 km/h, VAM 1652 m/h, 5,87 W/kg
Nicolas Roche (IRL / AG2R) | 29.34, 20,29 km/h, VAM 1650 m/h, 5,87 W/kg
Carlos Sastre (ESP / Cervelo) | 29.40, 20,22 km/h, VAM 1644 m/h, 5,85 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 29.49, 20,12 km/h, VAM 1636 m/h, 5,82 W/kg
--- (etappivoittaja) ---
Mikel Nieve (ESP / Euskaltel) | 30.23, 19,75 km/h, VAM 1605 m/h, 5,71 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010, 20. etappi, Puerto de Navacerrada (8,8 km*, 7,33 %, 645 m korkeuseroa)

* = Väliltä 12,0 km -> 3,2 km maaliin.

Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 21.57, 24,05 km/h, VAM 1763 m/h, 6,45 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 21.59, 24,02 km/h, VAM 1760 m/h, 6,44 W/kg

Huomioikaa peesin merkitys! Xacobeo Galicia piti vauhdin erittäin kovana alkukilometreillä.


Espanjan ympäriajo 2010, 20. etappi, Bola del Mundo (3,2 km*, 12,1 %, 387 m korkeuseroa)

* = Väliltä 3,2 km -> 0,0 km maaliin.

Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 14.41, 13,08 km/h, VAM 1581 m/h, W/kg ei lasketa
Ezequiel Mosquera (ESP / Xacobeo Galicia) | 14.42, 13,06 km/h, VAM 1580 m/h, W/kg ei lasketa

Nibali oli sekunnin Mosqueraa nopeampi viimeisen 3,2 km aikana, sillä hän kääntyi kohti Bola del Mundoa 2 sekuntia espanjalaista myöhemmin.

vetooo
21.09.2010, 01.42
Vertailua: Dr. Michele Ferrari - vetooo

Xorret del Cati

Dr. Ferrari: 440m of elevation gain at 11% climbed in 13'45" by J. Rodriguez, Nibali and Igor Anton = 1920 m/h (6.40 w/kg)

Vetooo: 3,8 km, 11,58 %, 440 m korkeuseroa

Vincenzo Nibali | 13.27, 16,95 km/h, VAM 1963 m/h, 6,30 W/kg
Igor Anton | 13.27, 16,95 km/h, VAM 1963 m/h, 6,30 W/kg
Joaquim Rodriguez | 13.27, 16,95 km/h, VAM 1963 m/h, 6,30 W/kg

* * * * *


Pena Cabarga

Dr. Ferrari: 545m of elevation gain at 9% done in 17'45" by Rodriguez = 1842 m/h (6.35 w/kg)


Vetooo: Viimeiset 5,5 km, 9,27 %, 510 m korkeuseroa (aikoihin lisätty Leopejon mainitsemat 40 sekuntia)

Joaquim Rodriguez | 16.45, 19,70 km/h, VAM 1827 m/h, 6,24 W/kg

* * * * *

Covadonga

Dr. Ferrari: 1000m of elevation gain at 8% done in 34'17" by Mosquera, with Nibali and Rodriguez just a few seconds behind = 1751 m/h (6.25 w/kg). The first 8.5 km of the ascent at 9% were climbed at 1802 m/h.

Vetooo: 10 km maaliin -> 4 km maaliin (=6,0 km), 9,05 %, 543 m korkeuseroa

Ezequiel Mosquera | 18.38, 19,32 km/h, VAM 1748 m/h, 6,02 W/kg
Vincenzo Nibali |18.53, 19,06 km/h, VAM 1725 m/h, 5,94 W/kg
Joaquim Rodriguez | 18.53, 19,06 km/h, VAM 1725 m/h, 5,94 W/kg

* * * * *

Cotobello

Dr. Ferrari: With 823m of elevation gain at 8% climbed by F. Schleck in 28'50" = 1714 m/h (6.12 w/kg), at the end of a tough stage with 2 previous 1st Cat. ascents.

Vetooo: Viimeiset 10 km, 8,13 %, 813 m korkeuseroa

Frank Schleck | 28.56, 20,74 km/h, VAM 1686 m/h, 5,99 W/kg

vetooo
24.09.2010, 20.26
Espanjan ympäriajo 2005, 15. etappi, maalinousu Valgrande Pajares (9,3 km, 7,16 %, 666 m korkeuseroa)

Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 23.57, 23,30 km/h, VAM 1668 m/h, 6,14 W/kg

vetooo
25.09.2010, 21.04
Espanjan ympäriajo 2005, 14. etappi, maalinousu Lagos de Covadonga (ensimmäiset 8,6 km*, 9,1 %, 783 m korkeuseroa)

* = Lagos de Covadongan kokonaispituus on 12,6 km, mutta viimeiset 4 km ajetaan puoliksi tasaisella profiililla tai jopa loivaan alamäkeen. Tästä syystä otin pituudeksi ensimmäiset 8,6 km.

Carlos Sastre (ESP / CSC) | 24.22, 21,18 km/h, VAM 1928 m/h, 6,62 W/kg
Gilberto Simoni (ITA / Lampre) | 24.35, 20,99 km/h, VAM 1911 m/h, 6,57 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 24.35, 20,99 km/h, VAM 1911 m/h, 6,57 W/kg
Roberto Heras (ESP / Liberty Seguros) | 24.35, 20,99 km/h, VAM 1911 m/h, 6,57 W/kg

vetooo
29.09.2010, 16.06
Maalinousu Courchevel (viimeiset 17,5 km*, 6,57 %, 1150 m korkeuseroa)

* = Courchevel.com -sivusto (Lähde I (http://www.courchevel.com/tourdefrance/accueil.php?langue=en&page=histo) | Lähde II (http://www.courchevel.com/cyclocourch/)) katsoo nousun alkavan liikenneympyrästä, jossa D915-tie muuttuu D91a:ksi.

Ranskan ympäriajo 1997, 14. etappi

Richard Virenque (FRA / Festina) | 48.50, 21,50 km/h, VAM 1413 m/h, 5,32 W/kg
Jan Ullrich (GER / Telekom) | 48.50, 21,50 km/h, VAM 1413 m/h, 5,32 W/kg
Fernando Escartin (ESP / Kelme) | 49.37, 21,16 km/h, VAM 1391 m/h, 5,23 W/kg
Laurent Dufaux (SUI / Festina) | 50.09, 20,94 km/h, VAM 1376 m/h, 5,18 W/kg
Bjarne Riis (DEN / Telekom) | 50.14, 20,90 km/h, VAM 1374 m/h, 5,17 W/kg
Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 52.56, 19,84 km/h, VAM 1304 m/h, 4,91 W/kg


Ranskan ympäriajo 2000, 15. etappi

Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 43.36, 24,08 km/h, VAM 1583 m/h, 5,96 W/kg
Jose Maria Jimenez (ESP / Banesto) | 44.17, 23,71 km/h, VAM 1558 m/h, 5,86 W/kg
Roberto Heras (ESP / Kelme) | 44.26, 23,63 km/h, VAM 1553 m/h, 5,84 W/kg
Lance Armstrong (USA / US Postal) | 44.26, 23,63 km/h, VAM 1553 m/h, 5,84 W/kg
Daniele Nardello (ITA / Mapei) | 44.36, 23,54 km/h, VAM 1547 m/h, 5,82 W/kg
Santiago Botero (COL / Kelme) | 44.45, 23,46 km/h, VAM 1542 m/h, 5,80 W/kg


Ranskan ympäriajo 2005, 10. etappi

Alejandro Valverde (ESP / Illes Balears) | 42.30, 24,71 km/h, VAM 1624 m/h, 6,11 W/kg
Lance Armstrong (USA / Discovery Channel) | 42.30, 24,71 km/h, VAM 1624 m/h, 6,11 W/kg
Michael Rasmussen (DEN / Rabobank) | 42.39, 24,62 km/h, VAM 1618 m/h, 6,09 W/kg
Francisco Mancebo (ESP / Illes Balears) | 42.39, 24,62 km/h, VAM 1618 m/h, 6,09 W/kg
Ivan Basso (ITA / CSC) | 43.32, 24,12 km/h, VAM 1585 m/h, 5,97 W/kg
Levi Leipheimer (USA / Gerolsteiner) | 43.45, 24,00 km/h, VAM 1577 m/h, 5,94 W/kg

vetooo
05.10.2010, 17.16
Italian ympäriajo 1998, 19. etappi, maalinousu Plan di Montecampione (viimeiset 7,0 km, 8,0 %, 560 m korkeuseroa)

Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 17.54, 23,46 km/h, VAM 1877 m/h, 6,70 W/kg
Pavel Tonkov (RUS / Mapei) | 18.51, 22,28 km/h, VAM 1782 m/h, 6,37 W/kg

vetooo
04.11.2010, 11.29
Ranskan ympäriajo 1994, 12. etappi, maalinousu Luz Ardiden (13,9 km, 7,4 %, 1030 m korkeuseroa)

Marco Pantani (ITA / Carrera) | 34.54, 23,90 km/h, VAM 1771 m/h, 6,46 W/kg

Luz Ardidenin kaikkien aikojen parhaat ajat

1. Marco Pantani (ITA) | 34.54 | 1994
2. Lance Armstrong (USA) | 35.33 | 2003
3. Iban Mayo (ESP) | 36.13 | 2003
4. Jan Ullrich (GER) | 36.13 | 2003
5. Haimar Zubeldia (ESP) | 36.13 | 2003
6. Christophe Moreau (FRA) | 36.16 | 2003
7. Ivan Basso (ITA) | 36.20 | 2003
8. Tyler Hamilton (USA) | 36.43 | 2003
9. Roberto Laiseka (ESP) | 37.20 | 2001
10. Alexander Vinokourov (KAZ) | 37.40 | 2003


Ranskan ympäriajo 1999, 10. etappi, maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa)

1. Giuseppe Guerini (ITA / Telekom) | 41.10, 20,11 km/h, VAM 1603 m/h, 5,73 W/kg
2. Pavel Tonkov (RUS / Mapei) | 41.31, 19,94 km/h, VAM 1590 m/h, 5,68 W/kg
3. Fernando Escartin (ESP / Kelme) | 41.35, 19,91 km/h, VAM 1587 m/h, 5,67 W/kg
4. Alex Zülle (SUI / Banesto) | 41.35, 19,91 km/h, VAM 1587 m/h, 5,67 W/kg
5. Lance Armstrong (USA / US Postal) | 41.35, 19,91 km/h, VAM 1587 m/h, 5,67 W/kg

Alpe d'Huez'n kaikkien aikojen parhaat ajat (kaikki alle 40 minuutin suoritukset)

(Yksi allekirjoittaneen työläimmistä listoista, joita olen vääntänyt. Kokonaisuudessaan tähän upposi aikaa useampi tunti.)

36.00 - 36.59
1. Marco Pantani (ITA) | 36.50 | 1995
2. Marco Pantani (ITA) | 36.55 | 1997

37.00 - 37.59
3. Marco Pantani (ITA) | 37.15 | 1994
4. Lance Armstrong (USA) | 37.36 | 2004
5. Jan Ullrich (GER) | 37.42 | 1997

38.00 - 38.59
6. Lance Armstrong (USA) | 38.05 | 2001
7. Miguel Indurain (ESP) | 38.14 | 1995
8. Alex Zülle (SUI) | 38.14 | 1995
9. Bjarne Riis (DEN) | 38.16 | 1995
10. Richard Virenque (FRA) | 38.22 | 1997
11. Floyd Landis (USA) | 38.36 | 2004
12. Andras Klöden (GER) | 38.36 | 2004
13. Jan Ullrich (GER) | 38.40 | 2004
14. Laurent Madouas (FRA) | 38.44 | 1995

39.00 - 39.29
15. Carlos Sastre (ESP) | 39.01 | 2006
16. Iban Mayo (ESP) | 39.09 | 2003
17. Andreas Klöden (GER) | 39.12 | 2004
18. Jose Azevedo (POR) | 39.14 | 2004
19. Levi Leipheimer (USA) | 39.15 | 2006
20. Francesco Casagrande (ITA) | 39.22 | 1997
21. Bjarne Riis (DEN) | 39.23 | 1997

39.30 - 39.59
22. Miguel Indurain (ESP) | 39.30 | 1994
22. Luc Leblanc (FRA) | 39.30 | 1994
23. Carlos Sastre (ESP) | 39.32 | 2008
24. Giuseppe Guerini (ITA) | 39.40 | 2004
25. Santos Gonzalez (ESP) | 39.41 | 2004
26. Vladimir Karpets (RUS) | 39.41 | 2004
27. Gianni Bugno (ITA) | 39.44 | 1991
28. Miguel Indurain (ESP) | 39.45 | 1991
29. Luc Leblanc (FRA) | 39.46 | 1991
30. Denis Mentshov (RUS) | 39.47 | 2006
31. Michael Rasmussen (DEN) | 39.47 | 2006
32. Pietro Caucchioli (ITA) | 39.47 | 2006
33. Claudio Chiappucci (ITA) | 39.52 | 1995
34. Paolo Lanfranchi (ITA) | 39.52 | 1995
35. Beat Zberg (SUI) | 39.54 | 1997
36. Udo Bölts (GER) | 39.54 | 1997
37. Roberto Conti (ITA) | 39.54 | 1997
38. Laurent Madouas (FRA) | 39.54 | 1997
39. David Moncoutie (FRA) | 39.56 | 2004
40. Carlos Sastre (ESP) | 39.57 | 2004
41. Ivan Basso (ITA) | 39.58 | 2004
42. Stephane Goubert (FRA) | 39.58 | 2004
43. Tony Rominger (SUI) | 39.58 | 1995
---
Joona Laukka (FIN) | 42.19 | 1997

-mw-
04.11.2010, 14.37
...
Alpe d'Huez'n kaikkien aikojen parhaat ajat (kaikki alle 40 minuutin suoritukset)

(Yksi allekirjoittaneen työläimmistä listoista, joita olen vääntänyt. Kokonaisuudessaan tähän upposi aikaa useampi tunti.)
...


Loistavaa vetooo - kitoos!

vetooo
18.11.2010, 00.46
Italian ympäriajo 2003, 14. etappi, maalinousu Alpe di Pampeago (viimeiset 5 km, 10,86 %, 543 m korkeuseroa)

Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 17.22, 17,27 km/h, VAM 1876 m/h, 6,03 W/kg
Stefano Garzelli (ITA / Vini Cardirola) | 17.57, 16,71 km/h, VAM 1815 m/h, 5,84 W/kg
Raimondas Rumsas (LTU / Lampre) | 17.58, 16,70 km/h, VAM 1813 m/h, 5,83 W/kg
Julio Perez Cuapio (MEX / Ceramica Panaria) | 18.11, 16,50 km/h, VAM 1792 m/h, 5,76 W/kg
Jaroslav Popovitsh (UKR / Landbouwkrediet) | 18.11, 16,50 km/h, VAM 1792 m/h, 5,76 W/kg


Alpe di Pampeagon parhaat ajat Italian ympäriajossa (viimeiset 5 km)

1. Marco Pantani (ITA / Mercatone Uno) | 16.23 | 1999
2. Denis Mentshov (RUS / Rabobank) | 17.21 | 2008
3. Gilberto Simoni (ITA / Saeco) | 17.22 | 2003
4. Franco Pellizotti (ITA / Liquigas) | 17.30 | 2008
5. Gilberto Simoni (ITA / Ballan-Alessio) | 17.31
6. Riccardo Ricco (ITA / Saunier Duval) | 17.30 | 2008
7. Gilberto Simoni (ITA / Serramenti) | 17.34 | 2008
8. Jurgen van den Broeck (BEL / Silence-Lotto) | 17.34 | 2008
9. Marzio Bruseghin (ITA / Lampre) | 17.36 | 2008
10. Emanuele Sella (ITA / CSF) | 17.41 | 2008
11. Domenico Pozzovivo (ITA / CSF) | 17.44 | 2008
12. Danilo Di Luca (ITA / LPR) | 17.47 | 2008
13. Roberto Heras (ESP / Kelme) | 17.50 | 1999
14. Ivan Gotti (ITA / Team Polti) | 17.52 | 1999
15. Stefano Garzelli (ITA / Vini Cardirola) | 17.57 | 2003
16. Raimondas Rumsas (LTU / Lampre) | 17.58 | 2003
17. Leonardo Piepoli (ITA / Saunier Duval) | 18.00 | 2008
18. Alberto Contador (ESP / Astana) | 18.06 | 2008

vetooo
26.11.2010, 10.42
Ranskan ympäriajo 1994, 17. etappi, maalinousu Val Thorens (viimeiset 5,0 km, 6,94 %, 347 m korkeuseroa)

Marco Pantani (ITA / Carrera) | 12.08, 24,73 km/h, VAM 1716 m/h, 6,37 W/kg

Oi niitä aikoja... ;)

vetooo
15.12.2010, 12.53
Ranskan ympäriajo 2002, 11. etappi, maalinousu La Mongie (viimeiset 10 km, 7,9 %, 790 m korkeuseroa)

Lance Armstrong (USA / US Postal) | 27.46, 21,61 km/h, VAM 1707 m/h, 6,12 W/kg
Joseba Beloki (ESP / Once) | 27.53, 21,52 km/h, VAM 1700 m/h, 6,09 W/kg
Roberto Heras (ESP / US Postal) | 27.59, 21,44 km/h, VAM 1694 m/h, 6,07 W/kg

vetooo
17.12.2010, 12.25
Ikuisuusprojekti etenee. Nyt lasketaan ympäriajojen voittajien VAM- ja W/kg -keskiarvot.


Ranskan ympäriajo 2000 | Lance Armstrong

Hautacam, 10. etappi | VAM 1746 m/h, 6,31 W/kg
Mont Ventoux, 12. etappi | VAM 1693 m/h, 5,93 W/kg
Courchevel, 15. etappi | VAM 1553 m/h, 5,84 W/kg
Col de Joux Plane, 16. etappi | VAM 1663 m/h, 5,79 W/kg

Keskiarvot: VAM 1664 m/h, 5,97 W/kg


Ranskan ympäriajo 2001 | Lance Armstrong

Alpe d'Huez, 10. etappi | VAM 1717 m/h, 6,16 W/kg
Chamrousse, 11. etappi (ITT) | VAM 1632 m/h, 6,04 W/kg
Ax 3 Domaines, 12. etappi | VAM 1723 m/h, 6,28 W/kg
Saint Lary Soulan, 13. etappi | VAM 1704 m/h, 6,00 W/kg
Luz Ardiden, 14. etappi | VAM 1607 m/h, 5,86 W/kg

Keskiarvot: VAM 1677 m/h, 6,07 W/kg


Ranskan ympäriajo 2002 | Lance Armstrong

La Mongie, 11. etappi | VAM 1707 m/h, 6,12 W/kg
Plateau de Beille, 12. etappi | VAM 1627 m/h, 5,84 W/kg
Mont Ventoux, 14. etappi | VAM 1711 m/h, 6,00 W/kg
Les Deux Alpes, 15. etappi | VAM 1599 m/h, 5,93 W/kg
La Plagne, 16. etappi | VAM 1633 m/h, 5,98 W/kg

Keskiarvot: VAM 1655 m/h, 5,97 W/kg


Ranskan ympäriajo 2003 | Lance Armstrong

Alpe d'Huez, 8. etappi | VAM 1584 m/h, 5,68 W/kg
Ax 3 Domaines, 13. etappi | VAM 1707 m/h, 6,22 W/kg
Col de Peyresourde, 14. etappi | VAM 1744 m/h, 6,46 W/kg
Luz Ardiden, 15. etappi | VAM 1738 m/h, 6,34 W/kg

Keskiarvot: VAM 1693 m/h, 6,18 W/kg


Ranskan ympäriajo 2004 | Lance Armstrong

La Mongie, 12. etappi | VAM 1715 m/h, 6,15 W/kg
Plateau de Beille, 13. etappi | VAM 1642 m/h, 5,89 W/kg
Alpe d'Huez, 16. etappi (ITT) | VAM 1739 m/h, 6,23 W/kg

Keskiarvot: VAM 1699 m/h, 6,09 W/kg


Ranskan ympäriajo 2005 | Lance Armstrong

Courchevel, 10. etappi | VAM 1671 m/h, 6,29 W/kg
Ax 3 Domaines, 14. etappi | VAM 1695 m/h, 6,17 W/kg
Saint Lary Soulan, 15. etappi | VAM 1650 m/h, 5,81 W/kg

Keskiarvot: VAM 1672 m/h, 6,09 W/kg


Ranskan ympäriajo 2006 | Floyd Landis

Pla de Beret, 11. etappi | VAM 1531 m/h, 5,98 W/kg
Alpe d'Huez, 15. etappi | VAM 1695 m/h, 6,08 W/kg
La Toussuire, 16. etappi | VAM 1292 m/h, 4,96 W/kg
Col de Joux Plane, 17. etappi | VAM 1626 m/h, 5,67 W/kg

Keskiarvot: VAM 1536 m/h, 5,67 W/kg


Ranskan ympäriajo 2007 | Alberto Contador

Col de la Colombiere, 7. etappi | VAM 1483 m/h, 5,50 W/kg
Plateau de Beille, 14. etappi | VAM 1694 m/h, 6,08 W/kg
Col de Peyresourde, 15. etappi | VAM 1619 m/h, 5,86 W/kg
Col d'Aubisque, 16. etappi | VAM 1699 m/h, 6,25 W/kg

Keskiarvot: VAM 1624 m/h, 5,92 W/kg


Ranskan ympäriajo 2008 | Carlos Sastre

Hautacam, 10. etappi | VAM 1547 m/h, 5,64 W/kg
Prato Nevoso, 15. etappi | VAM 1663 m/h, 5,97 W/kg
Alpe d'Huez, 17. etappi | VAM 1655 m/h, 5,93 W/kg

Keskiarvot: VAM 1622 m/h, 5,85 W/kg


Ranskan ympäriajo 2009 | Alberto Contador

Arcalis, 7. etappi | VAM 1676 m/h, 6,19 W/kg
Verbier, 15. etappi | VAM 1830 m/h, 6,62 W/kg
Col de Romme, 17. etappi | VAM 1807 m/h, 6,17 W/kg
Col de la Colombiere, 17. etappi | VAM 1687 m/h, 5,91 W/kg
Mont Ventoux, 20. etappi | VAM 1642 m/h, 5,97 W/kg

Keskiarvot: VAM 1728 m/h, 6,17 W/kg


Ranskan ympäriajo 2010 | Alberto Contador

Col de la Ramaz, 8. etappi | VAM 1518 m/h, 5,64 W/kg
Morzine-Avoriaz, 8. etappi | VAM 1497 m/h, 5,73 W/kg
Col de la Madeleine, 9. etappi | VAM 1506 m/h, 5,59 W/kg
Ax 3 Domaines, 13. etappi | VAM 1653 m/h, 6,02 W/kg
Port de Bales, 14. etappi | VAM 1484 m/h, 5,69 W/kg
Col du Tourmalet, 15. etappi | VAM 1644 m/h, 5,99 W/kg

Keskiarvot: VAM 1550 m/h, 5,78 W/kg


Paremmuusjärjestys (W/kg)

1. Lance Armstrong | 2003 | 6,18 W/kg
2. Alberto Contador | 2009 | 6,17 W/kg
3. Lance Armstrong | 2004 | 6,09 W/kg
4. Lance Armstrong | 2005 | 6,09 W/kg
5. Lance Armstrong | 2001 | 6,07 W/kg
6. Lance Armstrong | 2000 | 5,97 W/kg
7. Lance Armstrong | 2002 | 5,97 W/kg
8. Alberto Contador | 2007 | 5,92 W/kg
9. Carlos Sastre | 2008 | 5,85 W/kg
10. Alberto Contador | 2010 | 5,78 W/kg
11. Floyd Landis | 2006 | 5,67 W/kg

asb
17.12.2010, 12.41
Ikuisuusprojekti etenee. Nyt lasketaan ympäriajojen voittajien VAM- ja W/kg -keskiarvot.

Pitäisikö nuo painottaa esim. nousun pituuden tai korkeuseron perusteella? Tuleeko siitä mitään ratkaisevaa muutosta? Vai kuluuko siihen liikaa vapaa-aikaa? :)

vetooo
20.12.2010, 22.44
Italian ympäriajo 2001 | Gilberto Simoni

Passo Pordoi, 17. etappi | VAM 1543 m/h, 5,93 W/kg

Keskiarvot: VAM 1543 m/h, 5,93 W/kg


Italian ympäriajo 2002 | Paolo Savoldelli

Folgaria, 17. etappi | VAM 1538 m/h, 5,54 W/kg

Keskiarvot: VAM 1538 m/h, 5,54 W/kg


Italian ympäriajo 2003 | Gilberto Simoni

Terminillo, 7. etappi | VAM 1668 m/h, 6,05 W/kg
Monte Zoncolan, 12. etappi | VAM 1626 m/h, 5,55 W/kg
Alpe di Pampeago, 14. etappi | 1876 m/h, 6,03 W/kg
Cascata Toce, 19. etappi | VAM 1731 m/h, 6,34 W/kg

Keskiarvot: VAM 1725 m/h, 5,99 W/kg


Italian ympäriajo 2004 | Damino Cunego

Corno Alle Scale, 3. etappi | VAM 1730 m/h, 6,14 W/kg
Bormio 2000, 18. etappi | VAM 1636 m/h, 5,87 W/kg

Keskiarvot: VAM 1683 m/h, 6,01 W/kg


Italian ympäriajo 2005 | Paolo Savoldelli

Zoldo Alto, 11. etappi | VAM 1591 m/h, 5,92 W/kg
Colle di Tenda, 17. etappi | VAM 1525 m/h, 5,76 W/kg

Keskiarvot: VAM 1558 m/h, 5,84 W/kg


Italian ympäriajo 2006 | Ivan Basso

Passo Lanciano, 8. etappi | VAM 1775 m/h, 6,26 W/kg
Colle San Carlo, 13. etappi | VAM 1819 m/h, 6,10 W/kg
Monte Bondone, 16. etappi | VAM 1780 m/h, 6,39 W/kg
Passo di San Pellegrino, 19. etappi | VAM 1687 m/h, 6,06 W/kg
Passo del Mortirolo, 20. etappi | VAM 1737 m/h, 5,59 W/kg

Keskiarvot: VAM 1760 m/h, 6,08 W/kg


Italian ympäriajo 2007 | Danilo Di Luca

Santuario Nostra Signora della Guardia, 10. etappi | VAM 1792 m/h, 6,24 W/kg
Santuario di Oropa, 13. etappi (ITT) | VAM 1502 m/h, 5,83 W/kg
Tre Cime di Lavaredo, 15. etappi | VAM 1863 m/h, 5,82 W/kg
Monte Zoncolan, 17. etappi | VAM 1812 m/h, 5,81 W/kg

Keskiarvot: VAM 1742 m/h, 5,93 W/kg


Italian ympäriajo 2008 | Alberto Contador

Alpe di Pampeago, 14. etappi | VAM 1743 m/h, 5,86 W/kg
Passo Fedaia/Marmolada, 15. etappi | VAM 1572 m/h, 5,48 W/kg
Plan de Corones, 16. etappi (ITT) | VAM 1597 m/h, 5,61 W/kg
Presolana/Monte Pora, 19. etappi | VAM 1597 m/h, 5,87 W/kg
Passo del Mortirolo, 20. etappi | VAM 1673 m/h, 5,38 W/kg

Keskiarvot: VAM 1636 m/h, 5,64 W/kg


Italian ympäriajo 2009 | Denis Mentshov

San Martino di Castrozza, 4. etappi | VAM 1526 m/h, 5,86 W/kg
Alpe di Siusi, 5. etappi | VAM 1710 m/h, 6,04 W/kg
Monte Petrano, 16. etappi | VAM 1677 m/h, 6,01 W/kg
Blockhaus, 17. etappi | VAM 1629 m/h, 5,99 W/kg
Vesuvio, 19. etappi | VAM 1706 m/h, 6,22 W/kg

Keskiarvot: VAM 1650 m/h, 6,02 W/kg


Italian ympäriajo 2010 | Ivan Basso

Terminillo, 8. etappi | VAM 1545 m/h, 5,61 W/kg
Monte Grappa, 14. etappi | VAM 1593 m/h, 5,66 W/kg
Monte Zoncolan, 15. etappi | VAM 1777 m/h, 5,70 W/kg
Plan de Corones, 16. etappi (ITT) | VAM 1528 m/h, 5,37 W/kg
Passo del Mortirolo, 19. etappi | VAM 1731 m/h, 5,57 W/kg
Passo del Tonale, 20. etappi | VAM 1542 m/h, 5,88 W/kg

Keskiarvot: VAM 1619 m/h, 5,63 W/kg


Italian ympäriajo 2011 | Alberto Contador

Etna (Rif. Sapienza), 9. etappi | VAM 1484 m/h, 5,63 W/kg
Kasereck, 13. etappi | VAM 1768 m/h, 5,97 W/kg
Monte Zoncolan, 14. etappi | VAM 1737 m/h, 5,57 W/kg
Gardeccia/Val di Fassa, 15. etappi | VAM 1698 m/h, 5,48 W/kg
Nevegal, 16. etappi (ITT) | VAM 1717 m/h, 6,08 W/kg
Macugnaga, 19. etappi | VAM 1518 m/h, 5,94 W/kg
Colle delle Finestre, 20. etappi | VAM 1590 m/h, 5,45 W/kg

Keskiarvot: VAM 1645 m/h, 5,73 W/kg


Paremmuusjärjestys (W/kg)

1. Ivan Basso | 2006 | 6,08 W/kg
2. Denis Mentshov | 2009 | 6,02 W/kg
3. Damiano Cunego | 2004 | 6,01 W/kg
4. Gilberto Simoni | 2003 | 5,99 W/kg
5. Danilo Di Luca | 2007 | 5,93 W/kg
6. Gilberto Simoni | 2001 | 5,93 W/kg
7. Paolo Savoldelli | 2005 | 5,84 W/kg
8. Alberto Contador | 2011 | 5,73 W/kg
9. Alberto Contador | 2008 | 5,64 W/kg
10. Ivan Basso | 2010 | 5,63 W/kg
11. Paolo Savoldelli | 2002 | 5,54 W/kg

vetooo
04.01.2011, 09.46
Mielenkiintoista SRM-dataa Vincenzo Nibalin suorituksesta Espanjan ympäriajon 2010 ratkaisevasta maalinoususta (20. etappi, Bola del Mundo).

http://www.srm.de/index.php?option=com_content&view=article&id=603%3Ahighlight-2010-vincenzo-nibalis-srm-daten-vuelta-espana-2010-bergankunft-bola-del-mundo&catid=117%3Astrasse&Itemid=503&lang=en

* * * * *

SRM-data:

Bola del Mundo (sis. Puerto de Navacerrada)
21,4 km, 6,16 %, 1318 m korkeuseroa

Nibali (63 kg) | 55.03, 23,32 km/h, 346,9 W | 5,51 W/kg

* * * * *

Dr. Ferrarin kaavaa käyttämällä:

Bola del Mundo (sis. Puerto de Navacerrada)
21,4 km, 6,16 %, 1318 m korkeuseroa

Nibali (63 kg) | 55.03, 23,32 km/h, VAM 1437 m/h, 345,9 W | 5,49 W/kg

Tohtorin kaava pelittää erinomaisella tavalla...

vetooo
10.01.2011, 12.13
Espanjan ympäriajo 2000 | Roberto Heras

Angliru, 16. etappi | VAM 1983 m/h, 5,98 W/kg

Keskiarvot: VAM 1983 m/h, 5,98 W/kg


Espanjan ympäriajo 2001 | Angel Casero

Arcalis, 12. etappi (ITT) | VAM 1630 m/h, 6,00 W/kg

Keskiarvot: VAM 1630 m/h, 6,00 W/kg


Espanjan ympäriajo 2002 | Aitor Gonzalez

Sierra de la Pandera, 6. etappi | VAM 1816 m/h, 6,46 W/kg
Angliru, 15. etappi | VAM 1809 m/h, 5,45 W/kg
La Covatilla, 18. etappi | VAM 1843 m/h, 6,57 W/kg

Keskiarvot: VAM 1823 m/h, 6,16 W/kg


Espanjan ympäriajo 2003 | Roberto Heras

Cauterets, 7. etappi | VAM 1670 m/h, 6,13 W/kg
Envalira, 9. etappi | VAM 1343 m/h, 5,28 W/kg
Sierra de la Pandera, 15. etappi | VAM 1722 m/h, 6,13 W/kg
Alto de Abantos, 20. etappi (ITT) | VAM 1456 m/h, 5,72 W/kg

Keskiarvot: VAM 1548 m/h, 5,82 W/kg


Espanjan ympäriajo 2004 | Roberto Heras

Alto de Aitana, 9. etappi | VAM 1559 m/h, 5,81 W/kg
Calar Alto, 12. etappi | 1673 m/h, 6,13 W/kg
La Covatilla, 17. etappi | VAM 1750 m/h, 6,24 W/kg
Puerto de Navacerrada, 20. etappi, VAM 1990 m/h, 7,11 W/kg

Keskiarvot: VAM 1743 m/h, 6,32 W/kg


Espanjan ympäriajo 2005 | Denis Mentshov

Valdelinares, 6. etappi | VAM 1579 m/h, 6,02 W/kg
Arcalis, 10. etappi | VAM 1596 m/h, 5,92 W/kg
Cerler, 11. etappi | VAM 1492 m/h, 5,70 W/kg
Lagos de Covadonga, 14. etappi | VAM 1911 m/h, 6,57 W/kg

Keskiarvot: VAM 1645 m/h, 6,05 W/kg

Espanjan ympäriajo 2006 | Alexander Vinokourov

La Covatilla, 5. etappi | VAM 1465 m/h, 5,22 W/kg
Alto de La Cobertoria, 9. etappi | VAM 1727 m/h, 6,10 W/kg
Calar Alto, 16. etappi | VAM 1605 m/h, 5,89 W/kg
Sierra de la Pandera, 18. etappi | VAM 1744 m/h, 6,20 W/kg

Keskiarvot: VAM 1635 m/h, 5,85 W/kg


Espanjan ympäriajo 2007 | Denis Mentshov

Lagos de Covadonga, 4. etappi | VAM 1864 m/h, 6,41 W/kg
Cerler, 9, etappi | VAM 1553 m/h, 5,98 W/kg
Arcalis, 10. etappi | VAM 1544 m/h, 5,72 W/kg

Keskiarvot: VAM 1654 m/h, 6,04 W/kg


Espanjan ympäriajo 2008 | Alberto Contador

Pla de Beret, 8. etappi | VAM 1623 m/h, 6,14 W/kg
Angliru, 13. etappi | VAM 1882 m/h, 5,67 W/kg
Fuentes de Invierno, 14. etappi | VAM 1555 m/h, 5,82 W/kg
Puerto de Navacerrada, 20. etappi (ITT) | VAM 1441 m/h, 5,38 W/kg

Keskiarvot: VAM 1625 m/h, 5,75 W/kg


Espanjan ympäriajo 2009 | Alejandro Valverde

Alto de Aitana, 8. etappi | VAM 1477 m/h, 5,51 W/kg
Alto de Velefique, 12. etappi | VAM 1599 m/h, 5,94 W/kg
Sierra de la Pandera, 14. etappi | VAM 1692 m/h, 6,02 W/kg

Keskiarvot: VAM 1589 m/h, 5,82 W/kg


Espanjan ympäriajo 2010 | Vincenzo Nibali

Xorret del Cati, 8. etappi | VAM 1963 m/h, 6,30 W/kg
Vallnord Sector Pal, 11. etappi | VAM 1652 m/h, 6,22 W/kg
Pena Cabarga, 14. etappi | VAM 1791 m/h, 6,12 W/kg
Lagos de Covadonga, 15. etappi | VAM 1725 m/h, 5,94 W/kg
Alto de Cotobello, 16. etappi | VAM 1636 m/h, 5,82 W/kg
Navacerrada + Bola del Mundo, 20. etappi | VAM 1437 m/h, 5,49 W/kg

Keskiarvot: VAM 1701 m/h, 5,98 W/kg


Paremmuusjärjestys (W/kg)

1. Roberto Heras | 2004 | 6,32 W/kg
2. Aitor Gonzalez | 2002 | 6,16 W/kg
3. Denis Mentshov | 2005 | 6,05 W/kg
4. Denis Mentshov | 2007 | 6,04 W/kg
5. Angel Casero | 2001 | 6,00 W/kg
6. Roberto Heras | 2000 | 5,98 W/kg
7. Vincenzo Nibali | 2010 | 5,98 W/kg
8. Alexander Vinokourov | 2006 | 5,85 W/kg
9. Alejandro Valverde | 2009 | 5,82 W/kg
10. Roberto Heras | 2003 | 5,82 W/kg
11. Alberto Contador | 2008 | 5,75 W/kg

vetooo
10.01.2011, 14.02
Suurten ympäriajojen voittajat, keskitehot 2000-luvulla

1. Roberto Heras | Vuelta 2004 | 6,32 W/kg
2. Lance Armstrong | Tour 2003 | 6,18 W/kg
3. Alberto Contador | Tour 2009 | 6,17 W/kg
4. Aitor Gonzalez | Vuelta 2002 | 6,16 W/kg
5. Lance Armstrong | Tour 2004 | 6,09 W/kg
6. Lance Armstrong | Tour 2005 | 6,09 W/kg
7. Ivan Basso | Giro 2006 | 6,08 W/kg
8. Lance Armstrong | Tour 2001 | 6,07 W/kg
9. Denis Mentshov | Vuelta 2005 | 6,05 W/kg
10. Denis Mentshov | Vuelta 2007 | 6,04 W/kg
11. Denis Mentshov | Giro 2009 | 6,02 W/kg
12. Damiano Cunego | Giro 2004 | 6,01 W/kg
13. Angel Casero | Vuelta 2001 | 6,00 W/kg
__________________________________

14. Gilberto Simoni | Giro 2003 | 5,99 W/kg
15. Roberto Heras | Vuelta 2000 | 5,98 W/kg
16. Vincenzo Nibali | Vuelta 2010 | 5,98 W/kg
17. Lance Armstrong | Tour 2000 | 5,97 W/kg
18. Lance Armstrong | Tour 2002 | 5,97 W/kg
19. Danilo Di Luca | Giro 2007 | 5,93 W/kg
20. Gilberto Simoni | Giro 2001 | 5,93 W/kg
21. Alberto Contador | Tour 2007 | 5,92 W/kg
22. Alexander Vinokourov | Vuelta 2006 | 5,85 W/kg
23. Carlos Sastre | Tour 2008 | 5,85 W/kg
24. Paolo Savoldelli | Giro 2005 | 5,84 W/kg
25. Alejandro Valverde | Vuelta 2009 | 5,82 W/kg
26. Roberto Heras | Vuelta 2003 | 5,82 W/kg
27. Alberto Contador | Tour 2010 | 5,78 W/kg
28. Alberto Contador | Vuelta 2008 | 5,75 W/kg
29. Alberto Contador | Giro 2011 | 5,73 W/kg
30. Floyd Landis | Tour 2006 | 5,67 W/kg
31. Alberto Contador | Giro 2008 | 5,64 W/kg
32. Ivan Basso | Giro 2010 | 5,63 W/kg
33. Paolo Savoldelli | Giro 2002 | 5,54 W/kg

vetooo
20.01.2011, 16.36
Alpe d'Huez

Seuraavan nousutietoprojektin aiheena on Alpe d'Huez. Ranskan ympäriajon symbolinousu on tavallista helpompi analysoinnin kohde. Se sisältää 21 neulansilmamutkaa ja netin nykyisillä karttapalveluilla tarvittavat korkeuserot ja matkat saadaan selville.

Yleisessä tiedossa ovat Alpe d'Huez'iin käytetyt kokonaisajat, mutta niiden purkaminen pienempiin osiin kiinnostaa ainakin meikäläistä. Esim. Lance Armstrongin karmean tappavaa hyökkäystä d'Huez'lla vuoden 2001 Tourissa ei ole pilkottu kovin tarkasti. Jokainen muistanee "The Lookin".

Tarkempaan syyniin ajattelin ottaa vuodet 1991, 1994, 1995, 1997, 1999, 2001, 2003, 2004, 2006, 2008 ja 2010. Näistä viimeistä lukuunottamatta kaikki ovat peräisin Ranskan ympäriajosta ja sitten viimevuotinen Criterium du Dauphinesta.

Projekti kestää varmasti joitakin viikkoja, mutta onpahan tässä jotain tekemistä ennen kuin UCI:n kilpailut alkavat Euroopassa.

stoki
20.01.2011, 17.15
Alpe d'Huez

Seuraavan nousutietoprojektin aiheena on Alpe d'Huez....

Sinä se jaksat. :) Isot rispektit siitä!

SykkeListi
20.01.2011, 23.42
Mielenkiintoista SRM-dataa Vincenzo Nibalin suorituksesta Espanjan ympäriajon 2010 ratkaisevasta maalinoususta (20. etappi, Bola del Mundo).

http://www.srm.de/index.php?option=com_content&view=article&id=603%3Ahighlight-2010-vincenzo-nibalis-srm-daten-vuelta-espana-2010-bergankunft-bola-del-mundo&catid=117%3Astrasse&Itemid=503&lang=en

* * * * *

SRM-data:

Bola del Mundo (sis. Puerto de Navacerrada)
21,4 km, 6,16 %, 1318 m korkeuseroa

Nibali (63 kg) | 55.03, 23,32 km/h, 346,9 W | 5,51 W/kg

* * * * *

Dr. Ferrarin kaavaa käyttämällä:

Bola del Mundo (sis. Puerto de Navacerrada)
21,4 km, 6,16 %, 1318 m korkeuseroa

Nibali (63 kg) | 55.03, 23,32 km/h, VAM 1437 m/h, 345,9 W | 5,49 W/kg

Tohtorin kaava pelittää erinomaisella tavalla...Olen varmasti tässäkin asiassa väärässä, ja minut heti oikaistakoon, mutta kun tohtorin kaava antaa VAM 1437 m/h nousunopeudelle teho/paino-suhteen 5.49 W/kg, tarkoittaa se sitä, että jos Nibali painaa 63 kg ja kilkkeet vaikkapa sen 7.0, eli yhteensä 70 kg, on tohtorin teorian mukaan Nibali joutunut puskemaan 70 kg*5.49 W/kg = 384.3 W teholla, jotta on saanut itsensä ja fillarinsa mäen päälle.

Sen sijaan SRM-data perustunee suoraan tehon mittaukseen, eli Nibali on tuottanut tuossa mäessä keskimäärin 347 W tehon. Kun teho/paino suhde ilmaistaan pyöräilijän painoon verrannollisena, saadaan tästä 347 W/63 kg = 5.5 W/kg. Jos laskettaisiin koko pakettia vastaava teho/painosuhde, tulisi lopputulemaksi 347 W/70 kg = 4.95 W/kg.

Eli tohtorin kaavan ja todellisen tehon suhteen on kuitenkin hieman eroa, vai kuinka? Vaikka eipä se 10% virhe niin suuri ole IMHO, mutta ei kuitenkaan ihan perfect match...:eek:

vetooo
21.01.2011, 20.28
Olen varmasti tässäkin asiassa väärässä, ja minut heti oikaistakoon, mutta kun tohtorin kaava antaa VAM 1437 m/h nousunopeudelle teho/paino-suhteen 5.49 W/kg, tarkoittaa se sitä, että jos Nibali painaa 63 kg ja kilkkeet vaikkapa sen 7.0, eli yhteensä 70 kg, on tohtorin teorian mukaan Nibali joutunut puskemaan 70 kg*5.49 W/kg = 384.3 W teholla, jotta on saanut itsensä ja fillarinsa mäen päälle.

Sen sijaan SRM-data perustunee suoraan tehon mittaukseen, eli Nibali on tuottanut tuossa mäessä keskimäärin 347 W tehon. Kun teho/paino suhde ilmaistaan pyöräilijän painoon verrannollisena, saadaan tästä 347 W/63 kg = 5.5 W/kg. Jos laskettaisiin koko pakettia vastaava teho/painosuhde, tulisi lopputulemaksi 347 W/70 kg = 4.95 W/kg.

Eli tohtorin kaavan ja todellisen tehon suhteen on kuitenkin hieman eroa, vai kuinka? Vaikka eipä se 10% virhe niin suuri ole IMHO, mutta ei kuitenkaan ihan perfect match...:eek:Käsitykseni mukaan myös Dr. Michele Ferrarin lanseeraamassa VAM-kaavassa teho-paino -suhde ilmaistaan aina nimenomaan polkijan painoon verrannollisena. Nibalin tapauksessa painona on käytetty 63 kg:ta (=347 W / 63 kg = ~5,5 W/kg). Eli fillarin ja varustuksen painoa (~8,0 kg) ei lisätä mukaan.

Netissä on paljon artikkeleita näistä VAM, W, W/kg etc. -aihepiiriin liittyvistä asioista. Oma urani on vasta aika alussa ja edelleenkin voin sanoa olevani aika amatööri ymmärtämään lajin matemaattista puolta. Pyrin kuitenkin kehittämään itseäni koko ajan ja oppimaan uutta.

SykkeListi
21.01.2011, 20.47
Käsitykseni mukaan myös Dr. Michele Ferrarin lanseeraamassa VAM-kaavassa teho-paino -suhde ilmaistaan aina nimenomaan polkijan painoon verrannollisena. Nibalin tapauksessa painona on käytetty 63 kg:ta (=347 W / 63 kg = ~5,5 W/kg). Eli fillarin ja varustuksen painoa (~8,0 kg) ei lisätä mukaan.

Netissä on paljon artikkeleita näistä VAM, W, W/kg etc. -aihepiiriin liittyvistä asioista. Oma urani on vasta aika alussa ja edelleenkin voin sanoa olevani aika amatööri ymmärtämään lajin matemaattista puolta. Pyrin kuitenkin kehittämään itseäni koko ajan ja oppimaan uutta.Rohkenen olla tästä eri mieltä. Ferrarin kaavassahan ei nimittäin ole mitään tietoa itse kuskista. Kaavahan menee, kuten tiedät, siten, että kun tiedetään nousukorkeus ja nousuaika, saadaan VAM [m/h]. Sitten mäen jyrkkyyden mukaan sovitetulla "hyötysuhteella" lasketaan VAM:ista teho/paino suhde. Missään vaiheessa ei ole tietoa siitä, kuinka painava tai kevyt kuski on kyseessä. Kaava perustuu siihen, että kuskin on tuotettava tietty teho/kg päästäkseen mäen päälle kyseisessä ajassa. Jos 100 kiloinen kuski-pyörä-paketti toimittaa itsensä tämän samaisen mäen päälle samassa ajassa kuin Nibali, joutuu hän tekemää työtä samat 5.49 W/kg, eli ajamaan 549 W keskiteholla. Vastaavasti 50 kg pakettia kuskaava keijukainen tekee samassa mäessä samaan aikaan samat 5.49 W/kg, jolloin keskiteho on 274.5 W.

Näin olen tämän ymmärtänyt. Voin toki olla väärässäkin :D En vaan ymmärrä, miten tohtorin kaavassa voisi olla eroteltuna kuskin ja kilkkeiden painot...:o

Edit. Tuossa viittauksessa mainittu "(=347 W / 63 kg = ~5,5 W/kg)." ei tule tohtorin kaavasta. Tohtorin kaava pullauttaa ulos luvun 5.5 W/kg, eikä keskitehoa 347 W.

vetooo
21.01.2011, 23.07
...Taidan itse käyttää sen verran epäselviä termejä, että ne ovat saaneet ymmärryksen sivuraiteille, vaikka ajattelen samalla tavalla kuin SykkeListi. Yritän parantaa sanavalintoja, mutta ei se lyhyellä lukiofysiikalla luonnistu kovin helposti. :D

Ferrarin kaavassa lasketaan nimenomaan pelkästään tuo W/kg -lukema. Ajajan paino on tiedettävä itse. Ajajan paino * W/kg -lukema = W -määrä. Eikö tämä luonnistui? Eli kerrotaan ajajan paino ja W/kg -lukema ja saadaan lopullinen keskiteho.


Edit. Tuossa viittauksessa mainittu "(=347 W / 63 kg = ~5,5 W/kg)." ei tule tohtorin kaavasta. Tohtorin kaava pullauttaa ulos luvun 5.5 W/kg, eikä keskitehoa 347 W.Niin kuin (epäselvästi) ilmaisin, ajajan painoa ei tiedetä. Ferrarin formulalla voidaan laskea vain 5,5 W/kg - ei 347 W:tä. Keskiteho on laskettava keromalla 5,5 W/kg ajajan painolla (63 kg). Vasta sitten saadaan keskiteho (W).

Pahoittelen jos tämä meni turhan vaikeaksi. Yritän tutustua termistöön paremmin ja palata sitten asiaan. Keskinopeuden osaan kuitenkin laskea jo nyt! :D

asb
22.01.2011, 09.53
Ferrarin kaavassa lasketaan nimenomaan pelkästään tuo W/kg -lukema. Ajajan paino on tiedettävä itse. Ajajan paino * W/kg -lukema = W -määrä. Eikö tämä luonnistui? Eli kerrotaan ajajan paino ja W/kg -lukema ja saadaan lopullinen keskiteho.

Olenko oikeassa, kun käsitin että kaavalla lasketaan montako wattia / kuskin kilo on kuski on jo tuottanut nousun aikana. Jos kaavan tuloksen avulla keskitehoa laskettaessa siihen otetaan pyörän massa mukaan, niin teeskennellään, että pyörän 7 kiloakin tuottivat watteja nousun aikana. Silloin keskiteholukemasta tulisi virheellinen. Kaava on siis säädetty arvioimaan vain yhdellä lihakilolla tuotettua tehoa. Se ei tietenkään ole matemaattisen täydellinen, mutta ilmeisesti aika lähellä, koska ainakin tässä tapauksessa mittausdata vastaa laskennallista. Tarkoitushan koko hommalla tietysti on, että kaavalla lasketut tehot ovat toistensa kanssa vertailukelpoisia.

SykkeListi
22.01.2011, 10.44
Olen postannut tämän viestin viime keväänä tuonne Giro-ketjuun http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1408544#post1408544

Laitetaanpa tähänkin se, koska tästä on mielestäni kysymys Ferrarin kaavassa:

__________________________________________________ _____________

Ei sinänsä kuulune tähän ketjuun, mutta VAM laskelmathan ovat riippumattomia paketin (paketti = kuski + kilkkeet) painosta. Jos paino tiedetään, saadaan keskiteho laskettua helposti.

VAM laskelma olettaa, että kuski tuottaa mäen keskijyrkyydestä riippuvalla hyötysuhteella tehoa, jolla tekee työtä nostaen pakettinsa massan potentiaalienergiaa tietyssä ajassa.

Eli: mgh = cPt, josta saadaan

gh/tc = P/m

g = 9.81 m/s2, h = nostokorkeus, m = paketin massa, P = keskiteho ja t = aika, c= hyötysuhde.

Hyötysuhde 11% nousussa on 0.847, 6% nousussa 0.709 (http://www.53x12.com/do/show?page=article&id=74)

Eli kun tunnetaan nostokorkeus, aika ja jyrkkyys, saadaan laskettua VAM, josta saadaan keskiteho/kilo, oli paketti sitten 60 kg tai 120 kg.

__________________________________________________ _____________

Tuo kaavahan perustuu ihan normifysiikkaan, eli potentiaalienergian muutokseen tarvittavaan työhön. Ainoa kohta, jossa teoriassa voisi olla otettuna erikseen huomioon kuskin paino ja pyörän paino, olisi tuo kerroin c. Tällöin kaava toimisi oikein ainoastaan tietylle kuski/paketti suhteelle, esim. 63 kg /70 kg. En tiedä, onko näin, pitäisi varmaan kysyä tohtorilta iteeltään.

vetooo
28.01.2011, 01.18
Alpe d'Huez'n syvällisempi nousutietoprojekti

Tutkimusduuni tehdään seuraavalla tavalla:

- Alpe d'Huez'n lähtöpaikaksi katsotaan Sarennes ja tarkemmin se vasemmalle kääntyvä mutka.
- Alpe d'Huez'n maalipaikaksi katsotaan hotelli Le Chaix'n tuntumassa aukeava leveämpi kadunosa.
- Neulansilmämutkia on yhteensä 21. Selvitettäviä asioita 21 mutkasta: etäisyys nousun lähtöpaikasta ja korkeusero.
- Tarpeen vaatiessa muitakin helpottavia kiintopisteitä voidaan käyttää hyödyksi.
- Alpe d'Huez'n neulansilmämutkat on numeroitu 21:stä 1:een. Numerot juoksevat alaspäin (21, 20, 19 ...).
- Alpe d'Huez'n kokonaispituudesta on lukemattomia eri versioita. ASO ilmoittaa sen 13,8 km:ksi, mutta suorittamani mittaustyön mukaan se on 13,70 km.
- Kaikkiin em. asioihin pyritään löytämään jonkinlainen vastus. Katsotaan mitä tästä tulee. Ainakin edessä on kiinnostava urakka.


RANSKAN YMPÄRIAJO 1995, 10. ETAPPI, LA PLAGNE - ALPE D'HUEZ, 162,5 km

PANTANI INDURAIN ero
LÄHTÖ 0.00 0.00 +0.00
MUTKA 21 2.16 2.16 +0.00
MUTKA 20 4.12 x.xx +x.xx
MUTKA 19 4.43 5.10 +0.27
MUTKA 18 5.26 x.xx +x.xx
MUTKA 17 6.32 x.xx +x.xx
MUTKA 16 7.10 x.xx +x.xx
MUTKA 15 8.47 x.xx +x.xx
MUTKA 14 9.40 xx.xx +x.xx
MUTKA 13 11.41 xx.xx +x.xx
MUTKA 12 12.59 14.25 +1.26
MUTKA 11 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 10 15.48 xx.xx +x.xx
MUTKA 9 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 8 xx.xx 20.45 +x.xx
MUTKA 7 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 6 xx.xx 25.12 +x.xx
MUTKA 5 xx.xx 26.32 +x.xx
MUTKA 4 xx.xx 27.15 +x.xx
MUTKA 3 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 2 30.02 31.34 +1.32
MUTKA 1 xx.xx xx.xx +x.xx
MAALI 36.50 38.14 +1.24
RANSKAN YMPÄRIAJO 1997, 13. ETAPPI, ST. ETIENNE - ALPE D'HUEZ, 203,5 km

PANTANI ULLRICH ero
LÄHTÖ 0.00 0.00 +0.00
MUTKA 21 2.02 2.02 +0.00
MUTKA 20 4.03 4.03 +0.00
MUTKA 19 4.32 4.32 +0.00
MUTKA 18 5.13 5.13 +0.00
MUTKA 17 6.19 6.19 +0.00
MUTKA 16 7.32 7.32 +0.00
MUTKA 15 8.35 8.35 +0.00
MUTKA 14 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 13 11.30 11.30 +0.00
MUTKA 12 12.50 12.52 +0.02
MUTKA 11 14.04 14.13 +0.09
MUTKA 10 15.37 xx.xx +x.xx
MUTKA 9 17.11 xx.xx +x.xx
MUTKA 8 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 7 20.31 xx.xx +x.xx
MUTKA 6 23.42 24.09 +0.17
MUTKA 5 25.39 xx.xx +x.xx
MUTKA 4 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 3 28.45 xx.xx +x.xx
MUTKA 2 xx.xx 30.43 +x.xx
MUTKA 1 xx.xx xx.xx +x.xx
MAALI 36.55 37.42 +0.47
RANSKAN YMPÄRIAJO 2001, 10. ETAPPI, AIX LES BAINS - ALPE D'HUEZ, 209 km

ARMSTRONG ULLRICH ero
LÄHTÖ 0.00 0.00 +0.00
MUTKA 21 2.07 2.07 +0.00
MUTKA 20 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 19 4.35 5.01 +0.26
MUTKA 18 5.19 5.53 +0.34
MUTKA 17 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 16 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 15 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 14 9.34 xx.xx +x.xx
MUTKA 13 xx.xx 12.53 +x.xx
MUTKA 12 xx.xx 14.23 +x.xx
MUTKA 11 xx.xx 15.44 +x.xx
MUTKA 10 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 9 17.39 19.09 +1.30
MUTKA 8 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 7 21.01 22.43 +1.42
MUTKA 6 xx.xx 25.59 +x.xx
MUTKA 5 25.39 xx.xx +x.xx
MUTKA 4 27.00 28.51 +1.51
MUTKA 3 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 2 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 1 32.29 xx.xx +x.xx
MAALI 38.05 40.04 +1.59
RANSKAN YMPÄRIAJO 2003, 8. ETAPPI, SALLANCHES - ALPE D'HUEZ, 219 km

MAYO ARMSTRONG ero
LÄHTÖ 0.00 0.00 +0.00
MUTKA 21 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 20 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 19 4.49 4.49 +0.00
MUTKA 18 5.48 5.48 +0.00
MUTKA 17 x.xx x.xx +x.xx
MUTKA 16 7.42 7.42 +0.00
MUTKA 15 9.32 9.32 +0.00
MUTKA 14 10.29 10.29 +0.00
MUTKA 13 12.40 12.40 +0.00
MUTKA 12 14.01 14.11 +0.10
MUTKA 11 15.17 15.41 +0.24
MUTKA 10 16.53 17.32 +0.39
MUTKA 9 xx.xx 19.26 +x.xx
MUTKA 8 20.25 xx.xx +x.xx
MUTKA 7 xx.xx 23.18 +x.xx
MUTKA 6 25.12 26.56 +1.44
MUTKA 5 xx.xx 28.17 +x.xx
MUTKA 4 xx.xx 29.44 +x.xx
MUTKA 3 xx.xx 32.20 +x.xx
MUTKA 2 31.51 33.57 +2.06
MUTKA 1 xx.xx 35.38 +x.xx
MAALI 39.09 41.21 +2.12
RANSKAN YMPÄRIAJO 2006, 15. ETAPPI, GAP - ALPE D'HUEZ, 187 km

LANDIS & KLÖDEN
LÄHTÖ 0.00
MUTKA 21 x.xx
MUTKA 20 4.19
MUTKA 19 4.45
MUTKA 18 5.31
MUTKA 17 x.xx
MUTKA 16 x.xx
MUTKA 15 9.03
MUTKA 14 x.xx
MUTKA 13 xx.xx
MUTKA 12 13.32
MUTKA 11 14.54
MUTKA 10 xx.xx
MUTKA 9 18.13
MUTKA 8 xx.xx
MUTKA 7 xx.xx
MUTKA 6 25.21
MUTKA 5 26.47
MUTKA 4 27.55
MUTKA 3 30.40
MUTKA 2 xx.xx
MUTKA 1 xx.xx
MAALI 38.36
RANSKAN YMPÄRIAJO 2008, 17. ETAPPI, EMBRUN - ALPE D'HUEZ. 210,5 km

SASTRE EVANS ero
LÄHTÖ 0.00 0.00 +0.00
MUTKA 21 2.04 2.09 +0.05
MUTKA 20 4.16 4.26 +0.10
MUTKA 19 x.xx 5.00 +x.xx
MUTKA 18 5.36 5.52 +0.16
MUTKA 17 xx.xx 7.07 +x.xx
MUTKA 16 xx.xx 7.49 +x.xx
MUTKA 15 xx.xx 9.35 +x.xx
MUTKA 14 xx.xx xx.xx +x.xx
MUTKA 13 xx.xx 12.56 +x.xx
MUTKA 12 xx.xx 14.30 +x.xx
MUTKA 11 xx.xx 16.04 +x.xx
MUTKA 10 xx.xx 17.50 +x.xx
MUTKA 9 xx.xx 19.34 +x.xx
MUTKA 8 xx.xx 21.52 +x.xx
MUTKA 7 21.55 23.25 +1.30
MUTKA 6 xx.xx 27.17 +x.xx
MUTKA 5 xx.xx 28.45 +x.xx
MUTKA 4 xx.xx 30.04 +x.xx
MUTKA 3 xx.xx 32.59 +x.xx
MUTKA 2 xx.xx 34.26 +x.xx
MUTKA 1 xx.xx 36.19 +x.xx
MAALI 39.32 41.47 +2.15

CRITERIUM DU DAUPHINE 2010, 6. ETAPPI, CROLLES - ALPE D'HUEZ, 151,5 km

CONTADOR & BRAJKOVIC
LÄHTÖ 0.00
MUTKA 21 2.21
MUTKA 20 4.42
MUTKA 19 x.xx
MUTKA 18 x.xx
MUTKA 17 7.23
MUTKA 16 8.06
MUTKA 15 9.58
MUTKA 14 10.55
MUTKA 13 13.17
MUTKA 12 14.46
MUTKA 11 xx.xx
MUTKA 10 xx.xx
MUTKA 9 19.30
MUTKA 8 21.39
MUTKA 7 23.19
MUTKA 6 27.19
MUTKA 5 28.46
MUTKA 4 30.04
MUTKA 3 33.05
MUTKA 2 xx.xx
MUTKA 1 36.45
MAALI 42.20


RANSKAN YMPÄRIAJO 2011, 19. ETAPPI, MODANE - ALPE D'HUEZ, 109,5 KM

ROLLAND CONTADOR A. SCHLECK & EVANS

LÄHTÖ 0.00 0.00 0.00
MUTKA 21 x.xx 2.23 2.23
MUTKA 20 x.xx 4.32 x.xx
MUTKA 19 x.xx x.xx x.xx
MUTKA 18 x.xx x.xx 6.05
MUTKA 17 x.xx x.xx x.xx
MUTKA 16 x.xx 7.46 8.09
MUTKA 15 xx.xx xx.xx xx.xx
MUTKA 14 xx.xx xx.xx xx.xx
MUTKA 13 13.56 12.48 13.30
MUTKA 12 xx.xx 14.18 xx.xx
MUTKA 11 xx.xx xx.xx xx.xx
MUTKA 11 xx.xx xx.xx xx.xx
MUTKA 10 xx.xx xx.xx xx.xx
MUTKA 9 xx.xx 20.11 xx.xx
MUTKA 8 xx.xx xx.xx 22.22
MUTKA 7 xx.xx 22.58 24.00
MUTKA 6 xx.xx xx.xx xx.xx
MUTKA 5 29.11 27.55 xx.xx
MUTKA 4 xx.xx xx.xx xx.xx
MUTKA 3 33.18 32.18 xx.xx
MUTKA 2 xx.xx xx.xx 35.03
MUTKA 1 xx.xx xx.xx xx.xx
MAALI 42.03 41.35 42.09

vetooo
28.01.2011, 12.22
Alpe d'Huez -tutkimus sujuu kuin Pantanin ajo 1990-luvulla. Nyt on jo vuodet 1995, 1997, 2001, 2008 ja 2010 kasassa. Seuraavina vuodet 1999, 2003 ja 2006. Vuosista 1991 ja 1994 taitaa löytyä vain lyhyet koosteet, joten perusteellisempi työ ei ehkä onnistu. Myös vuoden 2004 tempo voi olla hieman kinkkinen "hyppelevän" tv-ohjaustoiminnan vuoksi.

Projekti on aika heikoilla hangilla niin kauan, kun neulansilmämutkien väliset etäisyydet ja korkeuserot puuttuvat. Työstän nekin ajan kuluessa.

Pantanin 1995 ja 1997 Alpe d'Huez -voitot ovat kyllä jotain, mihin kukaan ei tule yltämään. 36.50 ja 36.55 ovat rikkoontumattomia ennätysaikoja. Ehkä jos kiipijäkaartiin ilmestyy usainbolteja, niin Pantanin "michaeljohnsonmaiset (200 m, 19,32) ME-lukemat" voivat rikkoontua. Joskus hamaassa tulevaisuudessa.

Nyt kun Contador on saatu pannaan, Andyltä voitaneen odotella kovinta Alpe d'Huez -aikaa ensi kesän Ranskan ympäriajossa. Uskon vakaasti, että nykyajan ammattilaispyöräilyssä mennään koko ajan parempaan - vähenevään - suuntaan d-osastolla (kaikesta huolimatta). Pantanin 36.55 v. 1995 = alle 39.00 v. 2011.

vetooo
31.01.2011, 11.05
Alpe d'Huez'n neulansilmämutkien etäisyydet juuresta korkeuserojen kera




LÄHTÖ 0,00 km | 729 m

MUTKA 21 0,77 km | 803 m
MUTKA 20 1,45 km | 889 m

MUTKA 19 1,64 km | 904 m
MUTKA 18 1,91 km | ( 880 m ) * Karttaohjelma ei älyä korkeuskäyrää.
MUTKA 17 2,26 km | ( 1 002 m ) * Karttaohjelma ei älyä korkeuskäyrää.
MUTKA 16 2,48 km | ( 980 m ) * Karttaohjelma ei älyä korkeuskäyrää.
MUTKA 15 3,13 km | 1 026 m
MUTKA 14 3,48 km | 1 068 m
MUTKA 13 4,23 km | 1 110 m
MUTKA 12 4,69 km | 1 146 m
MUTKA 11 5,18 km | 1 178 m
MUTKA 10 5,78 km | 1 250 m

MUTKA 9 6,31 km | 1 308 m
MUTKA 8 6,90 km | 1 339 m
MUTKA 7 7,40 km | 1 368 m
MUTKA 6 8,53 km | 1 492 m
MUTKA 5 9,04 km | 1 514 m
MUTKA 4 9,49 km | 1 563 m
MUTKA 3 10,32 km | 1 629 m
MUTKA 2 10,76 km | 1 663 m
MUTKA 1 11,29 km | 1 703 m

MAALI 13,70 km | 1 848 mTämä työstettiin Mapmyride -karttasivustolla. Tekemäni nousulaskelmat Alpe d'Huez'sta löytyvät osoitteesta: http://classic.mapmyride.com/route/fr/france/532129646275150541

* * * * *

Alpe d'Huez'n nousun yksi tunnetummista nähtävyyksistä on Saint Ferreolin kirkko (http://www.ulb.ac.be/di/ssd/ldoyen/images/alpehuez005.JPG), joka sijaitsee mutkassa numero 7. Saint Ferreolin mutkasta starttaa legendaarinen hollantilaisfanien kortteliksikin kutsuttu pätkä. Mutkasta 7 lähtien tietä kansoittavat sadat ja taas sadat hollantilaiset oransseine rekvisiittoineen. Sarennes'sta (nousun alku) Saint Ferreoiliin (mutka numero 7) on matkaa 7,40 kilometriä, korkeuseroa 661 metriä ja keskijyrkkyyttä 8,93 %. Muutamia aika, keskari, VAM- ja W/kg -tuloksia:

Sarennes - Saint Ferreol (7,4 km, 8,93 %, 661 m korkeuseroa)

Marco Pantani | 1997 | 20.31, 21,64 km/h, VAM 1933 m/h, 6,68 W/kg
Lance Armstrong | 2001 | 21.01, 21,13 km/h, VAM 1887 m/h, 6,52 W/kg
Carlos Sastre | 2008 | 21.55, 20,26 km/h, VAM 1810 m/h, 6,25 W/kg
Contador, Brajkovic | 2010 | 23.19, 19,04 km/h, VAM 1701 m/h, 5,88 W/kg

Samuli
01.02.2011, 10.25
http://www.math.ethz.ch/%7Ehjfurrer/cycling/2004_AlpDHuez/large/21TurnsAlpDHuez_Large.jpg

vetooo
01.02.2011, 10.54
Suuret kiitokset Samulille yo. kuvasta. Luotan noihin korkeuseroihin enemmän, mitä sain karttaohjelmalla. Erityisesti neulansilmämutkien todellinen korkeus merenpinnasta on lähempänä todellisuutta tuossa picturessa verrattuna allekirjoittaneen tutkimustuloksiin.

Kuvan Depart sijainnee muutamaa sataa metriä ennen Sarennesia. Tästä syntyy kuvan (720 m) ja minun tutkimuksen (729 m) välinen ero. Maalipaikan korkeus ilmoitetaan myös hieman toisella tavalla - kuvassa 1 839 m, minulla 1 848 m.

Nämä voitaneen hyväksyä virhemarginaalin sisään, sillä kuvan ja minun tulkinnat kokonaiskorkeuserosta ovat samat: 1 119 m.

vetooo
24.03.2011, 01.37
Ei ole nousutietoja, vaan tasamaatietoja. Pari kuukautta vanhaa dataa, mutta linkitetään tämä silti: Andre Greipelin SRM-tiedot Tour Down Underin 1. & 3. etapilta.

Tour Down Under 2011 - Andre Greipel's SRM Data (http://www.srm.de/index.php/gb/srm-blog/road/607-tour-down-under-2011-srm-daten-von-andre-greipel-team-omega-pharma-lotto)

vetooo
26.03.2011, 12.27
Leopejo, jos satut lukemaan tämän viestin, niin onko sinulla tietoa italialaisista sivustoista, joissa on nousutietolukemia? Ainakin Gazzetta tuntuu mainitsevan jutuissaan hyvin usein teholukemia (mm. Contadorin ITT-suorituksen wattiarvio Murcian ympäriajossa). Myös RAI:n selostaja Davide Cassani ottaa nousuaikoja. Näistä olisi mielenkiintoista lukea lisää.

Leopejo
26.03.2011, 13.41
En sinänsä. Foorumeissa voi jotain löytyä etsien "VAM", "record" tai "tempo" yhdessä nousun nimen ja/tai pyöräilijän kanssa.

bdc-forum.it "kilpapyöräfoorumi" ja Forum dello scalatore "mäkipyöräilijän foorumi" luultavasti voivat auttaa. Veikkaan, että Cassanilla on ihan vain omat muistiinpanonsa, mm. Cipressa ja Poggio (Sanremo), Mortirolo, Alpe d'Huez ja Ventoux.

Jos etsit jotain tiettyä nousua, voin yrittää auttaa, mutten ole muualla nähnyt tällaisia listauksia kuin tässä ketjussa ja Cyclingnewsin foorumissa. Ja jotain myös Michele Ferrarin 53x12-sivulla.

vetooo
26.03.2011, 16.15
Marco Pantanin etappivoitot Girossa ja Tourissa

Giro

1994
Lienz - Merano (14. etappi)
Merano - Aprica (15. etappi)

1998
Schio - Piancavallo (14. etappi)
Cavalese - Plan di Montecampione (19. etappi) | Plan di Montecampione (viimeiset 7,0 km, 8,0 %, 560 m korkeuseroa) : 17.54, 23,46 km/h, VAM 1877 m/h, 6,70 W/kg

1999
Pescara - Gran Sasso d'Italia (9. etappi)
Racconigi - Santuario di Oropa (15. etappi)
Castelfranco Veneto - Alpe di Pampeago (19. etappi) | Alpe di Pampeago (viimeiset 5,0 km, 10,86 %, 543 m korkeuseroa) : 16.24, 18,29 km/h, VAM 1987 m/h, 6,39 W/kg
Predazzo - Madonna di Campiglio (20. etappi)


Tour

1995
La Plagne - Alpe d'Huez (9. etappi) | Alpe d'Huez (13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa) : 36.50, 22,48 km/h, VAM 1792 m/h, 6,41 W/kg
Saint Orens de Gameville - Guzet Neige (14. etappi)

1997
Saint Etienne - Alpe d'Huez (13. etappi) | Alpe d'Huez (13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa) : 36.55, 22,43 km/h, VAM 1787 m/h, 6,39 W/kg
Courchevel - Morzine (15. etappi) | Col de Joux Plane (viimeiset 5,0 km, 8,9 %, 445 m korkeuseroa) : 13.05, 22,93 km/h, VAM 2041 m/h, 7,06 W/kg

1998
Luchon - Plateau de Beille (11. etappi) | Plateau de Beille (15,9 km, 7,86 %, 1250 m korkeuseroa) : 43.30, 21,93 km/h, VAM 1724 m/h, 6,19 W/kg
Grenoble - Les Deux Alpes (15. etappi) | Les Deux Alpes (8,8 km, 6,8 %, 606 m korkeuseroa) : 21.24, 24,67 km/h, VAM 1699 m/h, 6,32 W/kg

2000
Carpentras - Mont Ventoux (12. etappi) | Mont Ventoux (viimeiset 16,2 km, 8,54 %, 1 383 m korkeuseroa) : 49.00, 19,84 km/h, VAM 1693 m/h, 5,93 W/kg
Briancon - Courchevel (15. etappi) | Courchevel (viimeiset 17,5 km, 6,57 %, 1150 m korkeuseroa) : 43.36, 24,08 km/h, VAM 1583 m/h, 5,96 W/kg


Pantanin hallussa pitämän merkittävimmät nousuennätykset

Passo del Mortirolo (15. etappi, Giro 1994) | Epävirallinen tieto. Itse en ole laskenut nousuaikaa. Ennätys voi olla myös Ivan Gottilla (Giro 1999?)
Luz Ardiden (12. etappi, Tour 1994) | 13,9 km, 7,4 %, 1030 m korkeuseroa : 34.54, 23,90 km/h, VAM 1771 m/h, 6,46 W/kg
Mont Ventoux (15. etappi, Tour 1994) | Viimeiset 16,2 km, 8,54 %, 1 383 m korkeuseroa : 46.00, 21,13 km/h, VAM 1804 m/h, 6,32 W/kg
Alpe d'Huez (9. etappi, Tour 1995) | 13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa : 36.50, 22,48 km/h, VAM 1792 m/h, 6,41 W/kg
Col de la Joux Plane (15. etappi, Tour 1997) | Viimeiset 5,0 km, 8,9 %, 445 m korkeuseroa : 13.05, 22,93 km/h, VAM 2041 m/h, 7,06 W/kg
Plateau de Beille (11. etappi, Tour 1998) | 13,8 km, 7,97 %, 1100 m korkeuseroa : 36.50, 22,48 km/h, VAM 1792 m/h, 6,41 W/kg
Les Deux Alpes (15. etappi, Tour 1998) | 8,8 km, 6,8 %, 606 m korkeuseroa : 21.24, 24,67 km/h, VAM 1699 m/h, 6,32 W/kg
Alpe di Pampeago (19. etappi, Giro 1999) | Viimeiset 5,0 km, 10,86 %, 543 m korkeuseroa : 16.24, 18,29 km/h, VAM 1987 m/h, 6,39 W/kg


Eihän tuosta listasta puutu oikeastaan yksikään ns. legendanousu. Col du Tourmalet taitaa olla ainoa joka uupuu... :eek: Pantanilla on hallussaan tod.näk. myös Telegraphe-Galibier -record (15. etappi, Tour 1998). Col de Peyresourdesta en ole varma.

vetooo
26.03.2011, 22.54
Criterium International 2011, 1. etappi, maalinousu Col de l’Ospedale (viimeiset 10 km, 6,97 %, 697 m korkeuseroa)

Col de l'Ospedalen viralliset mitat ovat 14,2 km, 6,2 %, 883 m korkeuseroa, mutta 10 km -kyltiltä ajanotto onnistui helpommin.

1. Frank Schleck (LUX / Leopard) | 27.18, 21,98 km/h, VAM 1532 m/h, 5,68 W/kg

/// Eurosportin koostelähetyksessä oli useista mainoskatkoja kesken maalinousun, joten Schleckin lukemat ovat enemmän kuin epävarmoja. Täytyy tehdä tutkimustyötä. ///


* * * * *

Criterium International 2010 1. etappi, maalinousu Col de l’Ospedale (viimeiset 10 km, 6,97 %, 697 m korkeuseroa)

Col de l'Ospedalen viralliset mitat ovat 14,2 km, 6,2 %, 883 m korkeuseroa, mutta 10 km -kyltiltä ajanotto onnistui helpommin.

1. Pierrick Fedrigo (FRA / Bouygues Telecom) | 27.03, 22,18 km/h, VAM 1546 m/h, 5,73 W/kg
23. Alberto Contador (ESP / Astana) | 28.16, 21,23 km/h, VAM 1479 m/h, 5,49 W/kg
44. Jussi Veikkanen (FIN / Francaise des Jeux) | 30.44, 19,52 km/h, VAM 1361 m/h, 5,05 W/kg
50. Lance Armstrong (USA / The Shack) | 31.54, 18,81 km/h, VAM 1311 m/h, 4,86 W/kg

vetooo
27.03.2011, 20.10
Criterium International 2011, 1. etappi, maalinousu Col de l’Ospedale (viimeiset 10 km, 6,97 %, 697 m korkeuseroa)

Col de l'Ospedalen viralliset mitat ovat 14,2 km, 6,2 %, 883 m korkeuseroa, mutta 10 km -kyltiltä ajanotto onnistui helpommin.

1. Frank Schleck (LUX / Leopard) | 27.28, 21,84 km/h, VAM 1523 m/h, 5,65 W/kg

/// Eurosportin koostelähetyksessä oli useista mainoskatkoja kesken maalinousun, joten Schleckin lukemat ovat enemmän kuin epävarmoja. Täytyy tehdä tutkimustyötä. ///No niin, tutkimustyötä on tehty. Eurosportin koostelähetys ja Ranskan tv:n lähetys imuroitu netistä. Ensinnäkin, Eurosportilla oli kaksi mainoskatkoa viimeisen 10 km aikana. Näiden yhteiskesto oli 3 min 51 sek.

Kooste oli leikattu siten, että mainoskatkojen aikana kisassa oli "pause" (mainoskatko alkoi 4,8 km maaliin -> mainoskatko loppui 4,8 km maaliin). Tästä syystä ajajien käyttämät ajajat maalinousussa ovat lähes 4 minuuttia parempia kuin lauantaiset laskelmani. Ranskan tv:n lähetys vahvistaa asian.

Oletetaan, että maalinousu Col de l’Ospedalen strategiset mitat pysyvät samoina. Eli, viimeiset 10,0 km, 6,97 %, 697 m korkeuseroa

1. Frank Schleck (LUX / Leopard) | 23.37, 25,41 km/h, VAM 1771 m/h, 6,57 W/kg
2. Vasili Kirijenka (BLR / Movistar) | 23.53, 25,12 km/h, VAM 1751 m/h, 6,49 W/kg
3. Rein Taaramäe (EST / Cofidis) | 23.59, 25,02 km/h, VAM 1744 m/h, 6,47 W/kg

Näin hurjat noususuoritukset herättävät runsaasti kysymyksiä. Epäselvien asioiden karsimiseen tarvitaan lisää tutkivaa journalismia.

Ensinnäkin, Col de l’Ospedale on paikallisesttava Googlen karttaohjelmalla ja tehtävä tarvittavat toimenpiteet 10 km matkan saamiseksi. Tällä kyetään selvittämään, miten paljon tv-kuvan yläreunassa ollut "ruutulippu-km -määrä" eroaa itse tehdyistä tutkimustuloksista.

Toiseksi, viimeisen 10 km korkeusero on saatava selville käyttäen muuta lähdettä kuin järjestäjät.

Kolmanneksi, Rein Taaramäe kirjoittanee blogiinsa tarkemman analyysin Criterium Internationalista lähipäivinä. Taaramäe on julkaissut poikkeuksellisen avoimesti SRM-tietonsa netissä. Toivotaan, että virolainen valottaa hieman tarkemmin Col de l’Ospedalen suoritustaan.

Leopejo
27.03.2011, 20.23
Ensinnäkin, Col de l’Ospedale on paikallisesttava Googlen karttaohjelmalla ja tehtävä tarvittavat toimenpiteet 10 km matkan saamiseksi. Tällä kyetään selvittämään, miten paljon tv-kuvan yläreunassa ollut "ruutulippu-km -määrä" eroaa itse tehdyistä tutkimustuloksista.
Ei usein näe noin suurta eroa GPS:n matkalla maaliin (TV-ruudun yläkulma) ja järjestäjien "N kilometria maaliin" kylteillä ja bannereilla reitillä. Jossain kohdassa ero oli lähes kilometri.


Kolmanneksi, Rein Taaramäe kirjoittanee blogiinsa tarkemman analyysin Criterium Internationalista lähipäivinä. Taaramäe on julkaissut poikkeuksellisen avoimesti SRM-tietonsa netissä. Toivotaan, että virolainen valottaa hieman tarkemmin Col de l’Ospedalen suoritustaan.
SRM-tiedosto ratkaisisi kaikki ongelmat.

vetooo
29.03.2011, 14.04
Ei usein näe noin suurta eroa GPS:n matkalla maaliin (TV-ruudun yläkulma) ja järjestäjien "N kilometria maaliin" kylteillä ja bannereilla reitillä. Jossain kohdassa ero oli lähes kilometri.

SRM-tiedosto ratkaisisi kaikki ongelmat.No niin, tuli tehtyä tässä parisen tuntia selvitystöitä ja sain hieman selvyyttä GPS:ään ja järjestäjien "N kilometriä maaliin" -kyltteihin. Ihme kyllä, kilpailun järjestäjän ASO:n "10 km maaliin" -kyltti on täsmälleen samassa kohdassa, jonka sain itsekin tutkimustyössäni. Tein reitin Mapmyride-sivustolla. Tässä työni (http://classic.mapmyride.com/route/fr/porto-vecchio/544130139584767114) (oikeasta yläkulmasta saa vaihdettua mailit kilometreiksi). Viimeisen 10 km korkeuseroksi sain tasan 700 m, kun se ASO:n ilmoituksen mukaan on 697 m. Ero on hyvin pieni - 0,5 % luokkaa. Ja vielä turhien väärinkäsitysten minimoimiseksi: käytin lähtöpisteenä etapin maalia ja siitä sitten alamäkeen 10 km.

Ajajien nousutiedot, jotka laskin "GPS-ruutulippu-km:ää" käyttäen:

1. Frank Schleck (LUX / Leopard) | 23.37, 25,41 km/h, VAM 1771 m/h, 6,57 W/kg
2. Vasili Kirijenka (BLR / Movistar) | 23.53, 25,12 km/h, VAM 1751 m/h, 6,49 W/kg
3. Rein Taaramäe (EST / Cofidis) | 23.59, 25,02 km/h, VAM 1744 m/h, 6,47 W/kg

Lukemat eivät todellisuudessa ole näin hurjia. Täytyy tässä laskeskella uudelleen aika, keskari, VAM:t ja W/kg:t...

Tietenkin lopullinen totuus saataisiin Rein Taaramäen SRM:stä. Toivottavasti Taaramäe julkaisisi sen lähiaikoina.

* * * * *

Tässä uudet laskelmani:

Criterium International 2011, 1. etappi, maalinousu Col de l’Ospedale (viimeiset 10 km, 6,97 %, 697 m korkeuseroa)

1. Frank Schleck (LUX / Leopard) | 25.20, 23,68 km/h, VAM 1651 m/h, 6,13 W/kg
2. Vasili Kirijenka (BLR / Movistar) | 25.36, 23,44 km/h, VAM 1634 m/h, 6,06 W/kg
3. Rein Taaramäe (EST / Cofidis) | 25.42, 23,35 km/h, VAM 1627 m/h, 6,03 W/kg

vetooo
15.05.2011, 18.29
Italian ympäriajo 2011, 9. etappi, maalinousu Monte Etna (viimeiset 7,0 km*, 6,66 %, 466 m korkeuseroa)

* Viimeiset 7,0 km = 8,0 km -> 1,0 km maaliin.

Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 17.10, 24,47 km/h, VAM 1629 m/h, 6,11 W/kg

Leopejo
15.05.2011, 18.47
Tuossa nousussa tuuli oli suuri tekijä, yleensä vastaan, vaikka myös sivu- ja myötätuuli.

Leopejo
23.05.2011, 10.31
Igor Antonin aika Zoncolanilla oli hivenen Basson aikaa korkeampi, mutta silti tajuttoman kovat VAM-lukemat.

Mutta Contadorin aika eilen Rifugio Gardeccian nousussa on vieläkin merkittävämpi. Mitä Davide Cassani laski, 18 km/h 10 % nousussa, eli 1800+ VAM: älytön lukema, jos ottaa huomioon eilisen nousun vaihtelevine jyrkkyyksineen, ja jopa pari pätkää tasaista tai alamäkeä. Plus yli seitsemän tuntia ja yli viisituhatta metriä noustua metriä ennen viimeistä nousua, plus Grossglockner ja Zoncolan, ...

vetooo:lta odotetaan innolla tarkat ajanotot.

vetooo
23.05.2011, 11.16
Igor Antonin aika Zoncolanilla oli hivenen Basson aikaa korkeampi, mutta silti tajuttoman kovat VAM-lukemat.

Mutta Contadorin aika eilen Rifugio Gardeccian nousussa on vieläkin merkittävämpi. Mitä Davide Cassani laski, 18 km/h 10 % nousussa, eli 1800+ VAM: älytön lukema, jos ottaa huomioon eilisen nousun vaihtelevine jyrkkyyksineen, ja jopa pari pätkää tasaista tai alamäkeä. Plus yli seitsemän tuntia ja yli viisituhatta metriä noustua metriä ennen viimeistä nousua, plus Grossglockner ja Zoncolan, ...

vetooo:lta odotetaan innolla tarkat ajanotot.Heh, innolla ja innolla. :rolleyes: Aloitetaan Monte Zoncolanilla ja Gardeccia/Val di Fassalla.

Italian ympäriajo 2011, 14. etappi, maalinousu Monte Zoncolan (viimeiset 10,0 km, 11,94 %, 1194 m korkeuseroa)

Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 40.42, 14,74 km/h, VAM 1760 m/h, 5,64 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 41.15, 14,55 km/h, VAM 1737 m/h, 5,57 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 41.22, 14,50 km/h, VAM 1732 m/h, 5,55 W/kg
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 41.53, 14,33 km/h, VAM 1710 m/h, 5,48 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Geox) |öäö | 42.03, 14,27 km/h, VAM 1704 m/h, 5,46 W/kg


Italian ympäriajo 2011, 15. etappi, maalinousu Gardeccia/Val di Fassa (6,15 km, 10,0 %, 618 m korkeuseroa)

/// KORJATUT LUKEMAT ///

Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 21.50, 16,90 km/h, VAM 1698 m/h, 5,48 W/kg
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 21.56, 16,83 km/h, VAM 1691 m/h, 5,45 W/kg
John Gadret (FRA / AG2R) | 22.27, 16,44 km/h, VAM 1652 m/h, 5,33 W/kg
---
Mikel Nieve (ESP / Euskaltel) | 25.42, 14,36 km/h, VAM 1443 m/h, 4,66 W/kg


Monte Zoncolanin "tarkastuslaskennassa" ajat heikkenivät 1 sekunnilla. Alunperin kellotin Antonille 40.41 viimeisestä 10 km:stä, mutta se näyttäisi olevan 40.42. Puhumme hyvin suuresta muutoksesta... :seko:

Leopejo
23.05.2011, 12.41
Innokas ;) kiitos!


Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 21.50, 16,90 km/h, VAM 1698 m/h, 5,48 W/kg
Ok, tuo on jo inhimisellisempi - Cassanin laskema aika oli 20 minuuttia jotakin - mutta silti loistava, etenkin tuo 1700 m/h.

5,48 W/kg:lla ei varmaan ole paljon arvoa, kun jyrkkyys vaihteli niin paljon Gardeccian nousussa (myös nollaan ja alle).

vetooo
23.05.2011, 12.56
Innokas ;) kiitos!

Ok, tuo on jo inhimisellisempi - Cassanin laskema aika oli 20 minuuttia jotakin - mutta silti loistava, etenkin tuo 1700 m/h.

5,48 W/kg:lla ei varmaan ole paljon arvoa, kun jyrkkyys vaihteli niin paljon Gardeccian nousussa (myös nollaan ja alle).Dr. Ferrarin W/kg -kaava on vain suuntaa antava, joten sitä ei ehkä pitäisi käyttää lainkaan. Näissä meikäläisen laskelmissa W/kg on jokaisen nimen perässä lähinnä muodollisuuden vuoksi.

Käyttämäni kuvamateriaali nousutietojen laskemiseen on peräisin joko tallentavasta digiboxista tai PC:lle imutetusta lähetyksestä. Suosin digiboxia, koska PC:n kowolle hankkimat lähetykset ovat aina jonkun toisen henkilön tarjoamia (voi olla aavistuksen leikattuja, editoituja tms.).

Absoluuttista totuutta ei ole nousuajoissakaan. Ne voivat vaihdella joitain sekunteja lähteestä riippuen. Käytetty aika antaa kuitenkin osviittaa, minkälaista vauhtia ajajat pitävän nousuissa, vaikka aika ei olisikaan ihan täsmällinen laskselmissani. Pyrin mahdollisimman lähelle täsmällisyyttä. Tarvittaessa suoritan myös nousujen pituuksien mittaamista - kuten Gardeccia/Val di Fassan nousussa ( hahmotelmareitti (http://classic.mapmyride.com/route/it/italy/689130614603916336) ).

* * * * *

Tuosta Gardeccia/Val di Fassa -maalinoususta vielä pari yksityiskohtaa:

- Scarponi käytti maalinousun viimeiseen kilometriin aikaa 4.36.
- Contador käytti maalinousun viimeiseen kilometriin aikaa 4.53.
- Scarponi oli siis Contadoria 17 sekuntia nopeampi päätös-km:llä.

vetooo
24.05.2011, 13.22
Cyclingnewsin artikkeli Alberto Contadorin nousutiedoista Italian ympäriajossa: Data Reveals Contador's Giro D'Italia Performance | Cyclingnews.com (http://www.cyclingnews.com/news/data-reveals-contadors-giro-ditalia-performance)

Leopejo
24.05.2011, 14.37
Sivu poistettu?

vetooo
24.05.2011, 15.01
Sivu poistettu?Erikoista. Kyllä se oli vielä reilu tunti sitten Cyclingnewsissa. Sivuston "Alberto Contador -tietokannassa" on tuo linkittämäni juttu, mutta se ei avaudu tai on poistettu.

* * * *

Contadorin tietokanta CN:ssä: Alberto Contador Velasco Rider | Cyclingnews.com (http://www.cyclingnews.com/riders/alberto-contador-velasco)

http://cdn2.media.cyclingnews.futurecdn.net//2011/05/20/2/bettiniphoto_0081782_1_full_120.jpg (http://www.cyclingnews.com/news/data-reveals-contadors-giro-ditalia-performance)

Data reveals Contador's Giro d'Italia performance (http://www.cyclingnews.com/news/data-reveals-contadors-giro-ditalia-performance)
Horner had a higher VAM in the Tour of California

viller
24.05.2011, 15.10
Ehkä korjaavat siinä olleita virheitä. Siinähän oli sekoitettu VAMit ja tehopainosuhteet.

vetooo
31.05.2011, 14.15
Italian ympäriajo 2011, 9. etappi, maalinousu Etna (Rif. Sapienza) (19,0 km [20 km -> 1 km], 6,36 %, 1208 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 48.51, 23,33 km/h, VAM 1484 m/h, 5,63 W/kg
Jose Rujano (VEN / Androni) | 48.54, 23,31 km/h, VAM 1482 m/h, 5,62 W/kg
Stefano Garzelli (ITA / Acqua & Sapone) | 49.47, 22,90 km/h, VAM 1456 m/h, 5,52 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 49.47, 22,90 km/h, VAM 1456 m/h, 5,52 W/kg
Roman Kreuziger (CZE / Astana) | 49.47, 22,90 km/h, VAM 1456 m/h, 5,52 W/kg
David Arroyo (ESP / Movistar) | 49.47, 22,90 km/h, VAM 1456 m/h, 5,52 W/kg
Konstantin Sivstov (BLR / HTC) | 49.47, 22,90 km/h, VAM 1456 m/h, 5,52 W/kg
---
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 50.04, 22,77 km/h, VAM 1448 m/h, 5,49 W/kg


Italian ympäriajo 2011, 13. etappi, viimeinen luokiteltu nousu Kasereck (viimeiset 6,3 km [13,5 km -> 7,2 km maaliin], 9,63 %, 607 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 20.36, 18,35 km/h, VAM 1768 m/h, 5,97 W/kg
Jose Rujano (VEN / Androni) | 20.36, 18,35 km/h, VAM 1768 m/h, 5,97 W/kg
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 21.10, 17,86 km/h, VAM 1721 m/h, 5,81 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 21.10, 17,86 km/h, VAM 1721 m/h, 5,81 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Geox) | 21.10, 17,86 km/h, VAM 1721 m/h, 5,81 W/kg
Roman Kreuziger (CZE / Astana) | 21.10, 17,86 km/h, VAM 1721 m/h, 5,81 W/kg
Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 21.10, 17,86 km/h, VAM 1721 m/h, 5,81 W/kg
David Arroyo (ESP / Movistar) | 21.10, 17,86 km/h, VAM 1721 m/h, 5,81 W/kg


Italian ympäriajo 2011, 14. etappi, maalinousu Monte Zoncolan (viimeiset 10,0 km, 11,94 %, 1194 m korkeuseroa)

Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 40.42, 14,74 km/h, VAM 1760 m/h, 5,64 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 41.15, 14,55 km/h, VAM 1737 m/h, 5,57 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 41.22, 14,50 km/h, VAM 1732 m/h, 5,55 W/kg
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 41.53, 14,33 km/h, VAM 1710 m/h, 5,48 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Geox) |öäö | 42.03, 14,27 km/h, VAM 1704 m/h, 5,46 W/kg


Italian ympäriajo 2011, 15. etappi, maalinousu Gardeccia/Val di Fassa (6,15 km, 10,0 %, 618 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 21.50, 16,90 km/h, VAM 1698 m/h, 5,48 W/kg
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 21.56, 16,83 km/h, VAM 1691 m/h, 5,45 W/kg
John Gadret (FRA / AG2R) | 22.27, 16,44 km/h, VAM 1652 m/h, 5,33 W/kg
Jose Rujano (VEN / Androni) | 22.24, 16,47 km/h, VAM 1655 m/h, 5,34 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 23.33, 15,67 km/h, VAM 1575 m/h, 5,08 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 23.33, 15,67 km/h, VAM 1575 m/h, 5,08 W/kg
--- (etappivoittaja) ---
Mikel Nieve (ESP / Euskaltel) | 25.42, 14,36 km/h, VAM 1443 m/h, 4,66 W/kg


Italian ympääriajo 2011, 16. etappi, maalinousu Nevegal (ITT) (viimeiset 7,3 km, 8,22 %, 600 m korkeuseroa)

Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 20.58, 20,89 km/h, VAM 1717 m/h, 6,08 W/kg
Jose Rujano (VEN / Androni) | 21.32, 20,34 km/h, VAM 1672 m/h, 5,92 W/kg
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 21.40, 20,22 km/h, VAM 1662 m/h, 5,89 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Geox) | 21.43, 20,17 km/h, VAM 1658 m/h, 5,87 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 21.45, 20,14 km/h, VAM 1655 m/h, 5,87 W/kg
Stefano Garzelli (ITA / Acqua & Sapone) | 21.48, 20,09 km/h, VAM 1651 m/h, 5,85 W/kg


Italian ympäriajo 2011, 19. etappi, maalinousu Macugnaga (viimeiset 5,0 km, 5,54 %, 277 m)

Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 10.57, 27,40 km/h, VAM 1518 m/h, 5,94 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 11.00, 27,27 km/h, VAM 1511 m/h, 5,92 W/kg
John Gadret (FRA / AG2R) | 11.03, 27,15 km/h, VAM 1504 m/h, 5,89 W/kg
Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 11.03, 27,15 km/h, VAM 1504 m/h, 5,89 W/kg
Steven Kruijswijk (NED / Rabobank) | 11.03, 27,15 km/h, VAM 1504 m/h, 5,89 W/kg
Michele Scarponi (ITA / Lampre) | 11.05, 27,07 km/h, VAM 1500 m/h, 5,87 W/kg
--- (etappivoittaja) ---
Paolo Tiralongo (ITA / Astana) | 11.11, 26,83 km/h, VAM 1486 m/h, 5,82 W/kg


Italian ympäriajo 2011, 20. etappi, Colle delle Finestre (18,45 km, 9,18 %, 1694 m korkeuseroa)

Jose Rujano (VEN / Androni) | 1.02.21, 17,75 km/h, VAM 1630 m/h, 5,59 W/kg
Rosa-paidan ryhmä Rodriguez, Contador, Kruijswijk, Mentshov, Gadret, Scarponi | 1.03.56, 17,31 km/h, VAM 1590 m/h, 5,45 W/kg
Vincenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 1.04.11, 17,25 km/h, VAM 1584 m/h, 5,43 W/kg
--- (etappivoittaja) ---
Vasili Kirijenka (BLR / Movistar) | 1.04.18, 17,22 km/h, VAM 1581 m/h, 5,42 W/kg

vetooo
02.06.2011, 15.42
Italian ympäriajo 2011 | Alberto Contador

Etna (Rif. Sapienza), 9. etappi | VAM 1484 m/h, 5,63 W/kg
Kasereck, 13. etappi | VAM 1768 m/h, 5,97 W/kg
Monte Zoncolan, 14. etappi | VAM 1737 m/h, 5,57 W/kg
Gardeccia/Val di Fassa, 15. etappi | VAM 1698 m/h, 5,48 W/kg
Nevegal, 16. etappi (ITT) | VAM 1717 m/h, 6,08 W/kg
Macugnaga, 19. etappi | VAM 1518 m/h, 5,94 W/kg
Colle delle Finestre, 20. etappi | VAM 1590 m/h, 5,45 W/kg

Keskiarvot: VAM 1645 m/h, 5,73 W/kg


Paremmuusjärjestys (W/kg)

1. Ivan Basso | 2006 | 6,08 W/kg
2. Denis Mentshov | 2009 | 6,02 W/kg
3. Damiano Cunego | 2004 | 6,01 W/kg
4. Gilberto Simoni | 2003 | 5,99 W/kg
5. Danilo Di Luca | 2007 | 5,93 W/kg
6. Gilberto Simoni | 2001 | 5,93 W/kg
7. Paolo Savoldelli | 2005 | 5,84 W/kg
8. Alberto Contador | 2011 | 5,73 W/kg
9. Alberto Contador | 2008 | 5,64 W/kg
10. Ivan Basso | 2010 | 5,63 W/kg
11. Paolo Savoldelli | 2002 | 5,54 W/kg
Suurten ympäriajojen voittajat, keskitehot 2000-luvulla

1. Roberto Heras | Vuelta 2004 | 6,32 W/kg
2. Lance Armstrong | Tour 2003 | 6,18 W/kg
3. Alberto Contador | Tour 2009 | 6,17 W/kg
4. Aitor Gonzalez | Vuelta 2002 | 6,16 W/kg
5. Lance Armstrong | Tour 2004 | 6,09 W/kg
6. Lance Armstrong | Tour 2005 | 6,09 W/kg
7. Ivan Basso | Giro 2006 | 6,08 W/kg
8. Lance Armstrong | Tour 2001 | 6,07 W/kg
9. Denis Mentshov | Vuelta 2005 | 6,05 W/kg
10. Denis Mentshov | Vuelta 2007 | 6,04 W/kg
11. Denis Mentshov | Giro 2009 | 6,02 W/kg
12. Damiano Cunego | Giro 2004 | 6,01 W/kg
13. Angel Casero | Vuelta 2001 | 6,00 W/kg
__________________________________

14. Gilberto Simoni | Giro 2003 | 5,99 W/kg
15. Roberto Heras | Vuelta 2000 | 5,98 W/kg
16. Vincenzo Nibali | Vuelta 2010 | 5,98 W/kg
17. Lance Armstrong | Tour 2000 | 5,97 W/kg
18. Lance Armstrong | Tour 2002 | 5,97 W/kg
19. Danilo Di Luca | Giro 2007 | 5,93 W/kg
20. Gilberto Simoni | Giro 2001 | 5,93 W/kg
21. Alberto Contador | Tour 2007 | 5,92 W/kg
22. Alexander Vinokourov | Vuelta 2006 | 5,85 W/kg
23. Carlos Sastre | Tour 2008 | 5,85 W/kg
24. Paolo Savoldelli | Giro 2005 | 5,84 W/kg
25. Alejandro Valverde | Vuelta 2009 | 5,82 W/kg
26. Roberto Heras | Vuelta 2003 | 5,82 W/kg
27. Alberto Contador | Tour 2010 | 5,78 W/kg
28. Alberto Contador | Vuelta 2008 | 5,75 W/kg
29. Alberto Contador | Giro 2011 | 5,73 W/kg
30. Floyd Landis | Tour 2006 | 5,67 W/kg
31. Alberto Contador | Giro 2008 | 5,64 W/kg
32. Ivan Basso | Giro 2010 | 5,63 W/kg
33. Paolo Savoldelli | Giro 2002 | 5,54 W/kgTässä vähän suuntaviivoja, mihin lokeroon Giro 2011 menee. Kokonaiskilpailun voittaja Contadorin W/kg -lukemat ovat yhdet alhaisimmista, joilla on saavutettu suuren ympäriajon voitto 2000-luvulla.

Seuraavaksi analysoin, mitkä seikat johtivat näihin arvioituihin keskitehoihin.

Leopejo
02.06.2011, 17.46
Wow, Kirijenkan ja Nibalin välillä ei melkein ole eroa, ja Nibalilla sentään kaksi apuajajaa.

Hei, onko teknisesti mahdollista jakaa Colle delle Finestre kahteen osaan, eli asfaltti ja soratie?

vetooo
02.06.2011, 18.19
Wow, Kirijenkan ja Nibalin välillä ei melkein ole eroa, ja Nibalilla sentään kaksi apuajajaa.

Hei, onko teknisesti mahdollista jakaa Colle delle Finestre kahteen osaan, eli asfaltti ja soratie?On. Pieni hetki (10 min).

EDIT: Menikin vähän kauemmin...

vetooo
02.06.2011, 18.44
Colle delle Finestre (18,45 km, 9,18 %, 1694 m korkeuseroa)

Asfalttitie (0,00 km -> 10,65 km = 10,65 km, 9,13 %, 972 m korkeuseroa)

Rujano | 34.25, 18,57 km/h, VAM 1695 m/h, 5,82 W/kg
Contadorin ryhmä | 35.13, 18,14 km/h, VAM 1656 m/h, 5,69 W/kg
Kirijenka | 36.15, 17,63 km/h, VAM 1609 m/h, 5,52 W/kg

Hiekkatie (10,65 km -> 18,45 km = 7,80 km, 9,26 %, 722 m korkeuseroa)

Rujano | 27.56, 16,75 km/h, VAM 1551 m/h, 5,30 W/kg
Kirijenka | 28.03, 16,68 km/h, VAM 1544 m/h, 5,28 W/kg
Contadorin ryhmä | 28.43, 16,30 km/h, VAM 1509 m/h, 5,16 W/kg
Nibali | 28.58, 16,16 km/h, VAM 1496 m/h, 5,11 W/kg

* * * * *

Tohtori F:n laskelmat
Kiryienka's Feat at the Giro 2011
By: Michele Ferrari
Published: 29 May 2011

On the Colle delle Finestre, 1694m of climbing at 9%, 722m of which on dirt road, Rujano was able to improve his time done in 2005 (with Simoni and Di Luca) by 20", completing the ascent in 1h01’29”: 1746m/h was his VAM on the asphalt part (6.02w/kg) and 1547m/h on the dirt road.

The group of the favorites climbed in 1h03’03”, with a VAM = 1704m/h (5.87w/kg) on the first part and 1506m/h on the dirt.

But Vasily Kiryienka was able to pull a massive performance: on the attack all day in the break, he managed to climb the Colle delle Finestre with the same time as the Maglia Rosa group, 1h03'03” with a VAM over the whole climb of 1619 m/h, eventually winning the stage big time. Welcome to 53x12.com (http://www.53x12.com/do/show?page=indepth.view&id=121)

Joko minä tai tohtori F on väärässä. Tai sitten me molemmat... :rolleyes:

* * * * *

Hieman offarina: Leopejo, satutko muistamaan missä kohdassa Marco Pantani hyökkäsi Telegraphe-Galibier -nousuyhdistelmässä (etappi päättyi Les Deux Alpesin maalinousuun), joka ratkaisi Merirosvolle Ranskan ympäriajoin voiton vuonna 1998?

Leopejo
02.06.2011, 19.35
Kiitos, vetooo. Tohtori F. on varmasti hyvä pyöräilyvalmentaja ja tutkija D-vitamiinin ulkopuolellakin, mutten liikaa luota hänen laskelmiin.

***

Tuota etappia en nähnyt, sillä olin autolla matkalla Firenzestä Suomeen, ja Saksassa yritin epätoivoisesti ymmärtää jotain radiosta.

Kuitenkin Pantani lähti irtiottoon n. 6 km ennen Galibierin huippua, jyrkässä kohdassa.

vetooo
02.06.2011, 19.44
Kuitenkin Pantani lähti irtiottoon n. 6 km ennen Galibierin huippua, jyrkässä kohdassa.Ok, kiitos. Minulla on tuo Les Deux Alpesin etappi VHS:llä. Täytyy kaivaa se jostain laatikosta esille ja tehdä pientä numerollista tutkimusta Pantanin Galibier-hyökkäyksestä. Sen muistan, että Pantani lähti kuin tauti Töölöstä. Ja se sadetakkiepisodi... aijai... tulee vanhat kunnon hyvät ajat mieleen.

vetooo
14.06.2011, 18.06
Sveitsin ympäriajo 2011, 3. etappi, viimeinen luokiteltu nousu Grosse Scheidegg (viimeiset 4,93 km, 9,65 %, 476 m korkeuseroa)

Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 16.50, 17,57 km/h, VAM 1697 m/h, 5,72 W/kg
Mauricio Soler (COL / Movistar) | 17.32, 16,87 km/h, VAM 1629 m/h, 5,49 W/kg

vetooo
27.07.2011, 23.33
Ranskan ympäriajo 2011

12. etappi, maalinousu Luz Ardiden (13,3 km, 7,36 %, 979 m korkeuseroa)

Frank Schleck (LUX / Leopard) | 37.20, 21,38 km/h, VAM 1573 m/h, 5,75 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel, etappivoittaja) | 37.29, 21,29 km/h, VAM 1567 m/h, 5,73 W/kg
Jelle Vanendert (BEL / OmegaPharma-Lotto) | 37.36, 21,12 km/h, VAM 1562 m/h, 5,71 W/kg

Cadel Evans (AUS / BMC) | 37.40, 21,19 km/h, VAM 1559 m/h, 5,70 W/kg
Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 37.40, 21,19 km/h, VAM 1559 m/h, 5,70 W/kg
Andy Schleck (LUX / Leopard) | 37.40, 21,19 km/h, VAM 1559 m/h, 5,70 W/kg
Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 37.45, 21,14 km/h, VAM 1556 m/h, 5,69 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 37.53, 21,06 km/h, VAM 1551 m/h, 5,67 W/kg


14. etappi, maalinousu Plateau de Beille (15,8 km, 7,88 %, 1245 m korkeuseroa)

Jelle Vanendert (BEL / OmegaPharma-Lotto) | 46.25, 20,42 km/h, VAM 1609 m/h, 5,77 W/kg
Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 46.46, 20,27 km/h, VAM 1597 m/h, 5,73 W/kg
Andy Schleck (LUX / Leopard) | 47.11, 20,09 km/h, VAM 1583 m/h, 5,68 W/kg

Cadel Evans (AUS / BMC) | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Rigoberto Uran (COL / Team Sky) | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Thomas Voeckler (FRA / Europcar) | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Frank Schleck (LUX / Leopard | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Jean-Christophe Peraud (FRA / AG2R) | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Pierre Rolland (FRA / Europcar) | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 47.13, 20,08 km/h, VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg


18. etappi, maalinousu Col du Galibier (viimeiset 8,6 km, 6,83 %, 587 m korkeuseroa)

Frank Schleck (LUX / Leopard) | 23.33, 21,91 km/h, VAM 1496 m/h, 5,58 W/kg
Cadel Evans (AUS / BMC) | 23.41, 21,79 km/h, VAM 1487 m/h, 5,54 W/kg
Ivan Basso (ITA / Liquigas) | 23.44, 21,74 km/h, VAM 1484 m/h, 5,53 W/kg
Thomas Voeckler (FRA / Europcar) | 23.47, 21,70 km/h, VAM 1481 m/h, 5,52 W/kg
Pierre Rolland (FRA / Europcar) | 23.53, 21,61 km/h, VAM 1475 m/h, 5,50 W/kg
Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 23.59, 21,51 km/h, VAM 1469 W/kg, 5,47 W/kg
Andy Schleck (LUX / Leopard, etappivoittaja) | 24.59, 20,66 km/h, VAM 1410 m/h, 5,26 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 25.16, 20,42 km/h, VAM 1394 m/h, 5,20 W/kg


19. etappi

Col du Telegraphe (11,9 km, 7,15 %, 851 m korkeuseroa)

Andy Schleck (LUX / Leopard) | 30.17, 23,18 km/h, VAM 1686 m/h, 6,21 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 30.17, 23,18 km/h, VAM 1686 m/h, 6,21 W/kg
Thomas Voeckler (FRA / Europcar) | 30.51, 23,14 km/h, VAM 1655 m/h, 6,10 W/kg
Cadel Evans (AUS / BMC) [+S. Sanchez, Basso etc.] | 31.52, 22,41 km/h, VAM 1602 km/h, 5,90 W/kg


Col du Galibier (16,7 km, 6,82 %, 1 139 m korkeuseroa)

Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 45.08, 22,20 km/h, VAM 1514 m/h, 5,65 W/kg
Ryder Hesjedal (CAN / Garmin-Cervelo) | 45.15, 22,14 km/h, VAM 1510 m/h, 5,63 W/kg
Cadel Evans (AUS / BMC) | 45.21, 22,09 km/h, VAM 1507 m/h, 5,62 W/kg
Andy Schleck (LUX / Leopard) | 46.05, 21,74 km/h, VAM 1483 m/h, 5,53 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 46.05, 21,74 km/h, VAM 1483 m/h, 5,53 W/kg


maalinousu Alpe d'Huez (13,8 km, 8,11 %, 1 119 m korkeuseroa)

Samuel Sanchez (ESP / Euskaltel) | 41.26, 19,98 km/h, VAM 1620 m/h, 5,76 W/kg
Alberto Contador (ESP / Saxo Bank) | 41.35, 19,91 km/h, VAM 1615 m/h, 5,74 W/kg
Pierre Rolland (FRA / Europcar, etappivoittaja) | 42.03, 19,69 km/h, VAM 1597 m/h, 5,68 W/kg

Peter Velits (SVK / HTC) | 42.09, 19,64 km/h, VAM 1593 m/h, 5,67 W/kg
Cadel Evans (AUS / BMC) | 42.09, 19,64 km/h, VAM 1593 m/h, 5,67 W/kg
Thomas de Gendt (BEL / Vacansoleil) | 42.09, 19,64 km/h, VAM 1593 m/h, 5,67 W/kg
Damiano Cunego (ITA / Lampre) | 42.09, 19,64 km/h, VAM 1593 m/h, 5,67 W/kg
Frank Schleck (LUX / Leopard) | 42.09, 19,64 km/h, VAM 1593 m/h, 5,67 W/kg
Andy Schleck (LUX / Leopard) | 42.09, 19,64 km/h, VAM 1593 m/h, 5,67 W/kg

vetooo
28.07.2011, 00.40
Ranskan ympäriajo 2011 | Cadel Evans

Luz Ardiden, 12. etappi | VAM 1559 m/h, 5,70 W/kg
Plateau de Beille, 14. etappi | VAM 1582 m/h, 5,67 W/kg
Col du Galibier, 18. etappi (viim. 8,6 km) | VAM 1487 m/h, 5,54 W/kg
Col du Telegraphe, 19. etappi | VAM 1602 km/h, 5,90 W/kg
Col du Galibier, 19. etappi | VAM 1507 m/h, 5,62 W/kg
Alpe d'Huez, 19. etappi | VAM 1593 m/h, 5,67 W/kg

Keskiarvot: VAM 1555 m/h, 5,68 W/kg


Ranskan ympäriajo, paremmuusjärjestys 2000-luvulla (W/kg)

1. Lance Armstrong | 2003 | 6,18 W/kg
2. Alberto Contador | 2009 | 6,17 W/kg
3. Lance Armstrong | 2004 | 6,09 W/kg
4. Lance Armstrong | 2005 | 6,09 W/kg
5. Lance Armstrong | 2001 | 6,07 W/kg
6. Lance Armstrong | 2000 | 5,97 W/kg
7. Lance Armstrong | 2002 | 5,97 W/kg
8. Alberto Contador | 2007 | 5,92 W/kg
9. Carlos Sastre | 2008 | 5,85 W/kg
10. Alberto Contador | 2010 | 5,78 W/kg
11. Cadel Evans | 2011 | 5,68 W/kg
12. Floyd Landis | 2006 | 5,67 W/kg


Suurten ympäriajojen voittajat, keskitehot 2000-luvulla

1. Roberto Heras | Vuelta 2004 | 6,32 W/kg
2. Lance Armstrong | Tour 2003 | 6,18 W/kg
3. Alberto Contador | Tour 2009 | 6,17 W/kg
4. Aitor Gonzalez | Vuelta 2002 | 6,16 W/kg
5. Lance Armstrong | Tour 2004 | 6,09 W/kg
6. Lance Armstrong | Tour 2005 | 6,09 W/kg
7. Ivan Basso | Giro 2006 | 6,08 W/kg
8. Lance Armstrong | Tour 2001 | 6,07 W/kg
9. Denis Mentshov | Vuelta 2005 | 6,05 W/kg
10. Denis Mentshov | Vuelta 2007 | 6,04 W/kg
11. Denis Mentshov | Giro 2009 | 6,02 W/kg
12. Damiano Cunego | Giro 2004 | 6,01 W/kg
13. Angel Casero | Vuelta 2001 | 6,00 W/kg
__________________________________

14. Gilberto Simoni | Giro 2003 | 5,99 W/kg
15. Roberto Heras | Vuelta 2000 | 5,98 W/kg
16. Vincenzo Nibali | Vuelta 2010 | 5,98 W/kg
17. Lance Armstrong | Tour 2000 | 5,97 W/kg
18. Lance Armstrong | Tour 2002 | 5,97 W/kg
19. Danilo Di Luca | Giro 2007 | 5,93 W/kg
20. Gilberto Simoni | Giro 2001 | 5,93 W/kg
21. Alberto Contador | Tour 2007 | 5,92 W/kg
22. Alexander Vinokourov | Vuelta 2006 | 5,85 W/kg
23. Carlos Sastre | Tour 2008 | 5,85 W/kg
24. Paolo Savoldelli | Giro 2005 | 5,84 W/kg
25. Alejandro Valverde | Vuelta 2009 | 5,82 W/kg
26. Roberto Heras | Vuelta 2003 | 5,82 W/kg
27. Alberto Contador | Tour 2010 | 5,78 W/kg
28. Alberto Contador | Vuelta 2008 | 5,75 W/kg
29. Alberto Contador | Giro 2011 | 5,73 W/kg
30. Cadel Evans | Tour 2011 | 5,68 W/kg
31. Floyd Landis | Tour 2006 | 5,67 W/kg
32. Alberto Contador | Giro 2008 | 5,64 W/kg
33. Ivan Basso | Giro 2010 | 5,63 W/kg
34. Paolo Savoldelli | Giro 2002 | 5,54 W/kg

vetooo
01.08.2011, 23.45
Alpe d'Huez'n nousun yksi tunnetummista nähtävyyksistä on Saint Ferreolin kirkko (http://www.ulb.ac.be/di/ssd/ldoyen/images/alpehuez005.JPG), joka sijaitsee mutkassa numero 7. Saint Ferreolin mutkasta starttaa legendaarinen hollantilaisfanien kortteliksikin kutsuttu pätkä. Mutkasta 7 lähtien tietä kansoittavat sadat ja taas sadat hollantilaiset oransseine rekvisiittoineen. Sarennes'sta (nousun alku) Saint Ferreoiliin (mutka numero 7) on matkaa 7,40 kilometriä, korkeuseroa 661 metriä ja keskijyrkkyyttä 8,93 %. Muutamia aika, keskari, VAM- ja W/kg -tuloksia:

Sarennes - Saint Ferreol (7,4 km, 8,93 %, 661 m korkeuseroa)

Marco Pantani | 1997 | 20.31, 21,64 km/h, VAM 1933 m/h, 6,68 W/kg
Lance Armstrong | 2001 | 21.01, 21,13 km/h, VAM 1887 m/h, 6,52 W/kg
Carlos Sastre | 2008 | 21.55, 20,26 km/h, VAM 1810 m/h, 6,25 W/kg
Contador, Brajkovic | 2010 | 23.19, 19,04 km/h, VAM 1701 m/h, 5,88 W/kgTänä vuonna saatiin seuraavia tuloksia:

Alberto Contador | 22.58, 19,33 km/h, VAM 1727 m/h, 5,97 W/kg
Evans, A. Schleck & co. | 24.00, 18,50 km/h, VAM 1653 m/h, 5,71 W/kg

Leopejo
02.12.2011, 11.48
Perjantain projekti. Ajajien nousutietojen laskeminen kauden 2011 viimeisestä Grand Tourista Vueltasta.
"Tykkää".

Onko muuten tyypilliset Vueltan nousut epätasaisempia kuin esim. Girossa ja Tour:ssa? Ainakin näin televisiosta tuntuu, katsomatta profiileja.

vetooo
02.12.2011, 11.59
"Tykkää".

Onko muuten tyypilliset Vueltan nousut epätasaisempia kuin esim. Girossa ja Tour:ssa? Ainakin näin televisiosta tuntuu, katsomatta profiileja.Vaikea sanoa, mutta tämänvuotisessa Vueltassa oikeastaan kaikki maalinousut olvat "epätasaisia". Kuten nousulistauksestä huomaa, suurin kilometrimäärä on 8. Tästä syystä keskitehot kohoavat todennäköisesti tavanomaista suuremmiksi.

vetooo
05.12.2011, 08.22
Espanjan ympäriajo 2011

9. etappi, maalinousu La Covatilla (viimeiset 8,0 km, 8,1 %, 645 m korkeuseroa)

Daniel Martin (IRL / Garmin-Cervelo) | 23.45, 20,21 km/h, VAM 1629 m/h, 5,81 W/kg
Bauke Mollema (NED / Rabobank) | 23.45, 20,21 km/h, VAM 1629 m/h, 5,81 W/kg

Juan Jose Cobo (ESP / Geox) | 23.48, 20,17 km/h, VAM 1626 m/h, 5,79 W/kg
Bradley Wiggins (GBR / Team Sky) | 23.49, 20,15 km/h, VAM 1625 m/h, 5,79 W/kg
Chris Froome (GBR / Team Sky) | 23.52, 20,11 km/h, VAM 1622 m/h, 5,78 W/kg
Vicenzo Nibali (ITA / Liquigas) | 23.56, 20,06 km/h, VAM 1617 m/h, 5,76 W/kg


11. etappi, maalinousu Alto de la Manzaneda (viimeiset 4,0 km, 6,8 %, 271 m korkeuseroa)

Joaquim Rodriguez (ESP / Katusha) | 10.50, 22,15 km/h, VAM 1501 m/h, 5,61 W/kg

Punapaidan ryhmä | 10.57, 21,92 km/h, VAM 1485 m/h, 5,55 W/kg
(14 ajajaa: Lagutin, Poels, Wiggins, Cobo, Pardilla, Mollema, Nibali, Kessiakoff, Moreno, Sörensen, Nieve, D. Martin, van den Broeck, Zubeldia)
---
Chris Froome (GBR / Team Sky) | 11.24, 21,05 km/h, VAM 1426 m/h, 5,33 W/kg

--- (etappivoittaja) ---
David Moncoutie (FRA / Cofidis) | 12.26, 19,30 km/h, VAM 1308 m/h, 4,88 W/kg


14. etappi, maalinousu Lagos de Somiedo (viimeiset 6,0 km, 8,7 %, 521 m korkeuseroa)

Juan Jose Cobo (ESP / Geox) | 18.23, 19,58 km/h, VAM 1700 m/h, 5,93 W/kg

Wout Poels (NED / Vacansoleil) | 18.38, 19,32 km/h, VAM 1678 m/h, 5,85 W/kg

Bradley Wiggins (GBR / Team Sky) | 18.43, 19,23 km/h, VAM 1670 m/h, 5,82 W/kg
Chris Froome (GBR / Team Sky) | 18.43, 19,23 km/h, VAM 1670 m/h, 5,82 W/kg
Bauke Mollema (NED / Rabobank) | 18.43, 19,23 km/h, VAM 1670 m/h, 5,82 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Geox) | 18.43, 19,23 km/h, VAM 1670 m/h, 5,82 W/kg

--- (etappivoittaja) ---
Rein Taaramäe (EST / Cofidis) | 18.58, 18,98 km/h, VAM 1648 m/h, 5,75 W/kg


15. etappi, maalinousu Angliru (viimeiset 5,5 km, 13,2 %, 726 m korkeuseroa)

Juan Jose Cobo (ESP / Geox) | 23.01, 14,34 km/h, VAM 1893 m/h, 6,04 W/kg

Wout Poels (NED / Vacansoleil) | 23.41, 13,93 km/h, VAM 1839 m/h, 5,87 W/kg
Denis Mentshov (RUS / Geox) | 23.41, 13,93 km/h, VAM 1839 m/h, 5,87 W/kg
Chris Froome (GBR / Team Sky) | 23.41, 13,93 km/h, VAM 1839 m/h, 5,87 W/kg

Bradley Wiggins (GBR / Team Sky) | 24.14, 13,62 km/h, VAM 1798 m/h, 5,74 W/kg


17. etappi, maalinousu Pena Cabarga (6,0 km, 9,2 %, 550 m korkeuseroa [aikoihin lisätty Leopejon mainitsemat 40 sekuntia, koska nousussa on pieni alamäki])

Chris Froome (GBR / Team Sky) | 17.56, 20,07 km/h, VAM 1840 m/h, 6,31 W/kg
Juan Jose Cobo (ESP / Geox) | 17.57, 20,06 km/h, VAM 1838 m/h, 6,30 W/kg

Bauke Mollema (NED / Rabobank) | 18.17, 19,69 km/h, VAM 1805 m/h, 6,19 W/kg
Daniel Martin (IRL / Garmin-Cervelo) | 18.20, 19,64 km/h, VAM 1800 m/h, 6,17 W/kg
Igor Anton (ESP / Euskaltel) | 18.23, 19,58 km/h, VAM 1795 m/h, 6,15 W/kg
Mikel Nieve (ESP / Euskaltel) | 18.23, 19,58 km/h, VAM 1795 m/h, 6,15 W/kg
---
Bradley Wiggins (GBR / Team Sky) | 18.35, 19,37 km/h, VAM 1776 km/h, 6,09 W/kg


Espanjan ympäriajo 2011 | Juan Jose Cobo

La Covatilla, 9. etappi | VAM 1626 m/h, 5,79 W/kg
Alto de la Manzaneda, 11. etappi | VAM 1485 m/h, 5,55 W/kg
Lagos de Somiedo, 14. etappi | VAM 1700 m/h, 5,93 W/kg
Angliru, 14. etappi | VAM 1893 m/h, 6,04 W/kg
Pena Cabarga, 17. etappi | VAM 1838 m/h, 6,30 W/kg

Keskiarvot: VAM 1708 m/h, 5,92 W/kg


Espanjan ympäriajo, paremmuusjärjestys 2000-luvulla (W/kg)

1. Roberto Heras | 2004 | 6,32 W/kg
2. Aitor Gonzalez | 2002 | 6,16 W/kg
3. Denis Mentshov | 2005 | 6,05 W/kg
4. Denis Mentshov | 2007 | 6,04 W/kg
5. Angel Casero | 2001 | 6,00 W/kg
6. Roberto Heras | 2000 | 5,98 W/kg
7. Vincenzo Nibali | 2010 | 5,98 W/kg
8. Juan Jose Cobo | 2011 | 5,92 W/kg
9. Alexander Vinokourov | 2006 | 5,85 W/kg
10. Alejandro Valverde | 2009 | 5,82 W/kg
11. Roberto Heras | 2003 | 5,82 W/kg
12. Alberto Contador | 2008 | 5,75 W/kg


Suurten ympäriajojen voittajat, keskitehot 2000-luvulla

1. Roberto Heras | Vuelta 2004 | 6,32 W/kg
2. Lance Armstrong | Tour 2003 | 6,18 W/kg
3. Alberto Contador | Tour 2009 | 6,17 W/kg
4. Aitor Gonzalez | Vuelta 2002 | 6,16 W/kg
5. Lance Armstrong | Tour 2004 | 6,09 W/kg
6. Lance Armstrong | Tour 2005 | 6,09 W/kg
7. Ivan Basso | Giro 2006 | 6,08 W/kg
8. Lance Armstrong | Tour 2001 | 6,07 W/kg
9. Denis Mentshov | Vuelta 2005 | 6,05 W/kg
10. Denis Mentshov | Vuelta 2007 | 6,04 W/kg
11. Denis Mentshov | Giro 2009 | 6,02 W/kg
12. Damiano Cunego | Giro 2004 | 6,01 W/kg
13. Angel Casero | Vuelta 2001 | 6,00 W/kg
__________________________________

14. Gilberto Simoni | Giro 2003 | 5,99 W/kg
15. Roberto Heras | Vuelta 2000 | 5,98 W/kg
16. Vincenzo Nibali | Vuelta 2010 | 5,98 W/kg
17. Lance Armstrong | Tour 2000 | 5,97 W/kg
18. Lance Armstrong | Tour 2002 | 5,97 W/kg
19. Danilo Di Luca | Giro 2007 | 5,93 W/kg
20. Gilberto Simoni | Giro 2001 | 5,93 W/kg
21. Alberto Contador | Tour 2007 | 5,92 W/kg
22. Juan Jose Cobo | Vuelta 2011 | 5,92 W/kg
23. Alexander Vinokourov | Vuelta 2006 | 5,85 W/kg
24. Carlos Sastre | Tour 2008 | 5,85 W/kg
25. Paolo Savoldelli | Giro 2005 | 5,84 W/kg
26. Alejandro Valverde | Vuelta 2009 | 5,82 W/kg
27. Roberto Heras | Vuelta 2003 | 5,82 W/kg
28. Alberto Contador | Tour 2010 | 5,78 W/kg
29. Alberto Contador | Vuelta 2008 | 5,75 W/kg
30. Alberto Contador | Giro 2011 | 5,73 W/kg
31. Cadel Evans | Tour 2011 | 5,68 W/kg
32. Floyd Landis | Tour 2006 | 5,67 W/kg
33. Alberto Contador | Giro 2008 | 5,64 W/kg
34. Ivan Basso | Giro 2010 | 5,63 W/kg
35. Paolo Savoldelli | Giro 2002 | 5,54 W/kg

Leopejo
16.12.2011, 12.40
vetooo, kommentoi (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?44777-Py%F6r%E4ilij%E4n-ominaisteho-juoksuvauhti).