PDA

Näytä tavallinen näkymä : Maastopyöräilykisojen kehittäminen



Antti Kuitto
25.02.2010, 15.53
Eli perustetaanpa oma topikki aiheelle, kun innostuin kirjoittelemaan tuonne enskatopikkiin reilummalti asiasta. Topikki ja jutut tuolla-->http://fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1348654#post1348654


Perusideana olisi siis keskittää mahdollisuuksien mukaan eri alalajien maastopyöräilykisoja samoille viikonlopuille, tästä nimitys "super weekend". Alalajit joista on kyse, ovat esimerkiksi: XC/Maraton, Enduro, DH ja miksei myös Trial?

Alla hieman pikaisesti heränneitä ajatuksia aiheesta, ei kuitenkaan tärkeysjärjestyksessä:

--> Tarkoituksena kaikkien alalajien saaminen samaan paikkaan ja samaan aikaan.

--> "Super weekendillä" saataisiin sitä mielestäni paljon kaivattua suuremman tapahtuman tuntua mukaan kisoihin, mitä tällä hetkellä ei oikein ole tarjolla. DH-väki on tähän kiinnittänytkin huomiota hienosti. Tätä oppia/mallia saataisiin varmasti hyödynnettyä myös kestävyyslajipuolella.

--> Yhteistyökumppanit kiinnostuisivat näistä "super weekendeistä" nykykisoja enemmän. Esimerkiksi maahantuojat esittelemässä pyöriä ja varusteita, pyörien testimahdollisuuksia, kisatarjouksia ja ylipäätään kaikkea mikä kiinnostaa kisailijoita ja yleisöäkin. Pitää huomioida että monella maahantuojalla on pyöriä/varusteita mallistossa kautta linjan, ei pelkästään jollekin alalajille. Olisi aivan eri asia esitellä/myydä tavaroita kaikille maastopyöräilyn harrastajille verrattuna vain yhteen alalajiin.

--> Kisoja järjestävien seurojen ja organisaatioiden resursseja ja ennenkaikkea osaamista eri osa-alueilla voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin yhdistelemällä niitä. Tämä on tosin varmasti vaikeaa kun perinteisesti seurat ovat olleet aika jäykkiä organisaatioita. Toisaalta, muutoksien tuulet taitavat puhaltaa monellakin paikkakunnalla, eli tämä tuskin muodostuisi ongelmaksi.

--> Aloittelijoiden olisi todennäköisesti helpompi tulla mukaan ajamaan jokamiesluokassa tälläiseen "suurtapahtumaan" , kuin pienempään tapahtumaan, jossa osallistumiskynnys voi olla melkoisen korkea, kun mielessä on vain ajatus: " oon varmaan viimeinen, eikä siellä ole kuin huippuja ajamassa 15 tyyppiä yms".

--> Kestävyyslajien harrastajille olisi hienoa nähdä samalla myös vauhtilajien menoa, ehkäpä mahdollisen perheenkin ottaminen mukaan reissuun mukaan helpottuisi kun paikalla olisi monipuolisesti nähtävää ja kenties edullinen majoitus (laskettelukeskusten off-season).

--> Enemmän katsojia jokaiselle lajille. Vauhtilajeista saattaisi jokunen kuski/huoltaja/reissukaveri käydä tsekkaamassa kestävyyslajejakin, vaikka vain naureskelemassa ylämäissä hikoilulle/jalkojen kramppailulle ja vastaavasti kestävyyspuolelta löytyy kyllä katsojia vauhtilajeille vähän reilumminkin, erityisesti DH kun on yleisölaji parhaimmillaan.

--> Junioreille olisi hienoa nähdä eri lajeja ihan omin silmin, harva junnari joka harrastaa kestävyyslajeja, pääsee katsomaan dh-kisoja ihan livenä. Tämä voi hieman avata silmiä eri lajien suhteen ja helpottaa mahdollista lajivalintaa sitten joskus myöhemmin. Tämä pätee tietenkin myös toisinpäin.

--> Lähentäisi eri alalajien harrastajia keskenään. DH-kisojen varikoilla olisi enemmän vipinää, porukka voisi kysellä vinkkejä fillariasioissa, ajotekniikassa yms. yli lajirajojen helposti. Tahkollahan tämä mahdollisuus oli tarjolla, valitettavan harva oli kuitenkaan eksynyt dh-leiriin....asiantuntemusta olisi ihan varmasti ollut alamäkien laskuun tarjolla kestävyyslajienkin porukalle. Ei siellä kukaan olisi varmaan purematta niellyt.. :D

--> Mahdollisuus pitää ajotekniikkatunteja. Lyhyet ja kenties nimellisen maksun omaavat kurssit kaikille halukkaille, esimerkiksi kestävyyslajien perustason treenijutut, ajotekniikka alamäissä yms.


Nyt vaan ideointi vauhtiin ja lisää ehdotuksia, ehkä tätä joku lähtee kehittämään eteenpäinkin! Esim. Tahkosta maratoncupin kisa, Vuokattiin XC-cup tavallisen mtb-kisan(?) sijasta, Salon xc-cupin yhteyteen DH...? Calpikseen jotain...? Hyvinkäälle XC & DH ?

Moppe
25.02.2010, 17.36
Iso Käsi Antille!:) Tosi hyvä ehdotus!

Jukka Helminen
25.02.2010, 18.05
Meikäläinen on tainnut F-lehden paperiversiossa ja myös netissä kirjoittaa aiheesta useampaankin otteeseen. Kalpiksen alämäkitouhun alkuaikoina ehdottelin vastaavaa tapahtumaa ensimmäisiä kertoja ja kyllähän tuo jollain tasolla toteutuikin. RideFree järjesti muutama vuosi sitten samana viikonloppuna DH-kisat, four crossia ja maratoonicupin.
Lopputulos ei ainakaan silloin ollut kovinkaan innostava kenenkään kannalta. Maratoonissa hiukan tökki tuloslaskenta ja muutaman yhteensattuman takia reitti piti ajaa lyhennetyssä muodossa ja muistaakseni kolmena kierroksena. Osa kisassa olleista haukkui tällä saitilla koko homman aivan pystyyn, järjestäjät vetivät herneen nokkaan ja päättivät että maraporukka pitäköön tunkkinsa.
Vaikka paikalla oli paljon fillariporukkaa ei kukaan ollut kiinnostunut ainakaan four crossin katsomisesta. DH-kisan katsomossa kuuntelin kun muutama kovakuntoisen näköinen kaveri seurasi ajamista ja yksi totesi että toi on ihan tyhmää touhua ja sillä ei ole mitään tekemistä pyöräilyn kanssa.
Että näin näyttävät eri pyörälajit tukevan toisiaan. Tälläkin palstalla purnataan usein pyöräilyn arvostuksen puutteesta, mutta pitäisiköhän koko porukan katsoa ensi peiliin ja alkaa arvostaa ensin toisiaan yli lajikirjon.
Meni vähän ohi aiheesta, mutta tällainen vuodatus tällä kertaa.

pööräilijä
25.02.2010, 18.08
Iso Käsi Antille!:) Tosi hyvä ehdotus!

Samaa mieltä!! Monia loistavia ideoita jokka koskettaa itseänikin. Koskaan en oo DH kisaa nähnyt muutakun youtubesta:o
Kisat kun olis eripäivinä esim XC lauantaina ja DH sunnuntaina vois kovimmat ajaa molemmat. Sitten molempien kisojen jälkeen vaikka sitä mainittua ajokoulua. Ennen kisoja esittelyä sun muuta ja viikonloppu on Bueno.

Prestige
25.02.2010, 18.44
Aivan loistava idea Antilta. Onhan tuossa Helmisen Jukallakin pointtia. Ei voi odottaa että kaikki innostuisi muista lajeista, mutta tuollaiseen saisi ihan eritavalla tapahtumameininkiä. Noithan voisi olla esim 1 keväällä ja yksi syksyllä aluksi ja jos homma on hyvin suosittua niin pari lisää varmaan olisi mahdollista järjestää.

Olisiko oikea kysymys että keiden pitäisi keskustella jotta tuollainen voisi toteutua 2011 kaudelle? EBAn porukka tulee mielellään suunnittelemaan, ketkäs XCO, XCM, DH ja trial sarjoja suunnitelee? Tuosta olisi varmaan hyvä pitää palaveria loppukesällä ekan kerran.

Antti Kuitto
25.02.2010, 19.03
Jukalla on kyllä tärkeä pointti omassa postauksessaan. Itselläni on ehkä hieman vääristynyt käsitys asioista, kun taustalla on kilpailuja maantiellä, aika-ajossa maantiellä, xc:ssä, maratonissa, 4x:ssä, dualissa, dh:ssä, endurossa ja myös näissä euroopan pitkän matkan dh-kisoissa, eli megavalanchessa. Osaan siis suhtautua kuhunkin lajiin oikealla tavalla, enkä pidä mitään lajia toista tärkeämpänä, ihan yhtä lailla jokaisessa lajissa vaaditaan sitä osaamista & lahjakkuutta & työntekoa menestymiseen.

Toisaalta vastaavanlainen suhtautuminen eri alalajeihin on tietääkseni monilla omien alalajiensa huipuillakin. He tietävät että menestymiseen vaaditaan ajotekniikan TAI kunnon sijasta niitä molempia sopivissa suhteissa. Ehkäpä Lehikoisen Mattikin on omalta osaltaan vaikuttanut tähän, hänhän on käynyt ajamassa myös maantiekisoja ja normaaleja maastokisoja Suomessa ja uusimmassa Fillarissa treenaakin maantiepyörällä ja taustaltaanhan Mattikin on kestävyyspuolen kavereita. Tälläiset esimerkit ovat hienoja erityisesti nuorille harrastajille ja oma käsitykseni onkin että nykyään maastopuolella on hyvin vähän näitä "juntteja" jotka pitävät sitä omaa lajiaan ainoana oikeana.

Kuten aiemmin totesinkin, niin nuorille nämä "super weekend" -tyyppiset tapahtumat voisivat olla siinäkin mielesssä hienoja, että siellä saattaisi helpottua sen oman "oikean" alalajin/lajien löytyminen, ainahan se ei kuitenkaan ole se millä pyöräilyn on aloittanut.

mehukatti
25.02.2010, 21.16
Paperilla tollanen "super weekend" kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä kuskit tulee kuitenkin tunnin tai pari ennen omaa kisaa ja lähtee sen jälkeen heti menee, kun kotimatkassakin menee oma aikansa. Muiden lajien kisoja ei siis välttämättä hirveesti ehdi seurailla. Viime kesänä tais olla Laajavuoressa, jos oikein muistan, samaan aikaan marathon- ja trial-kisat, ja kutakuinkin edellä mainittuun tyyliin se homma tais mennä. Toisaalta ei kai kisojen yhdistämisestä mitään haittakaan ole ja kai se aina enemmän katsojia houkuttaa?

Mutta ehkä avain olis enempi tollasessa festarihenkisyydessä, että olis kaikkea oheisohjelmaa, jonka takia olis syy viettää paikalla vaikka kaks päivää.

MikMy
26.02.2010, 10.30
No ainakinnse toimu viime vuonna Tahkolla kun sielä oli DH kisat samaan aikaan,vaikkakin ne ajat meni jotenkin ristiin koska joku DH kuski jutteli mulle että harmi kun ei kerkee maraa ajaa.
Itse kävin ainakin tutustumassa (ekan kerran livenä) DH systeemiin.
Eli minun mielestä pari "super Weekendiä" kesässä toimisi varmaan hyvin,enempää kun pari ei ehkä toimisi kun Suomi on niin iso maa että harva jaksaa ja pääsee ajaa edestakaisin satoja kilometrejä viikottain.

Antti Kuitto
26.02.2010, 10.49
Tahkolla tossa DH-kisan tiedottamisessa olisi kyllä paljon kehittämisen varaa. Tosi monelle tuo DH-kisa tuntui olevan täysin tuntematon ja siksipä sinne ei kovinkaan moni katsojaksi eksynyt. Jos tiedotus olisi hoidettu paremmin niin siellähän olisi voinut olla radanvierusta täynnä sakkia, siihen sitten grilliä ja virvoketelttaa vielä niin aijai... :)

kijas
26.02.2010, 11.34
Tahkolla tossa DH-kisan tiedottamisessa olisi kyllä paljon kehittämisen varaa. Tosi monelle tuo DH-kisa tuntui olevan täysin tuntematon ja siksipä sinne ei kovinkaan moni katsojaksi eksynyt. Jos tiedotus olisi hoidettu paremmin niin siellähän olisi voinut olla radanvierusta täynnä sakkia, siihen sitten grilliä ja virvoketelttaa vielä niin aijai... :)

Itse olisin halunnut mennä katsomaan kun kerran oli lähellä mutta en oikein ollut perillä siitä että missä se tarkalleen ottaen ajettiin (jossain siellä rinteessä varmaankin) joten en lähtenyt sompailemaan. Kellonajan tiesin suunnilleen. Varmasti luki jossain esitteessä enemmän mutta kun tuli omalta kierrokselta maaliin niin ensimmäisenä mielessä oli ruoka, peseytyminen ja lihashuolto eikä niinkään infon hakeminen. Tänä vuonna täytyy yrittää kovemmin mennä katsomaan.

Samaa mieltä ku Mika että ei näihin superviikonloppuihin sellasta tungosta ole että montaa kannattais järjestää.

Patrik
26.02.2010, 11.59
Oli siellä mun mielestä jonkin verran porukkaa metsässä. Tiedä sitten kuinka paljon DH-kisoissa yleensä on katsojia, mutta oli siellä sentään enemmän kun enskassa :)

Tuo oli mulle kyllä kesän hauskin viikonloppu maastopyöräilyn merkeissä. Ensin kramppailla metsässä muutama tunti ja sen jälkeen kuvailemaan alamäkitouhua ja palauttamaan nestetasapainoa.

Jukka Helminen
26.02.2010, 12.07
En halunnut torpata ideaa ja hommaa kannattaa tietysti kokeilla uudestaan. Heitin kuitenkin ne faktat pöytään jotka tuossa edellisessä superviikonlopussa tulivat esiin.
F-lehti on mukana hengessä, ideoinnissa ja markkinoinnissa. Niin olimme tuossa Kalpiksen kokeilussakin.

Ohiampuja
26.02.2010, 12.27
Perusideana olisi siis keskittää mahdollisuuksien mukaan eri alalajien maastopyöräilykisoja samoille viikonlopuille, tästä nimitys "super weekend". Alalajit joista on kyse, ovat esimerkiksi: XC/Maraton, Enduro, DH ja miksei myös Trial?
Kuinkahan täällä Suomessa järjestävien tahojen resurssit riittäisi moiseen? Tuo vaatisi kuitenkin osaamista joka ala-lajin tiimoilta, että homma toimisi. Mites sitten kisapaikat, onko täällä hyviä paikkoja, jossa nuo kaikki voisi järkätä?

Hieno idea kuitenkin, itse tykkäisin osallistua tuollaiseen. Sen oman mara-kisan jälkeen olisi kiva mennä katsomaan vaikkapa DH-kisaa.

Ps. Jos kaikki lähteekin kisapaikalta nopeasti pois juuri siitä syystä, kun siellä ei ole mitään. Miksi jäädä sinne tyhjälle parkkipaikalle...

TMS
26.02.2010, 12.53
On kyllä hieno idea toi Super Weekend. Mielestäni sitä ei ehkä kannata kuitenkaan Tahkon yhteyteen järkätä kun se on jo muutenkin iso tapahtuma ja kyllä ainakin omasta mielestä olisi kiva jos olisi toinenkin yhtä hieno tapahtuma.

Suomen lyhyt kesä kuitenkin rajoittaa aika paljon ajankohtaa. Ennen Tahkoa ei varmaan kannata järjestää (vrt. viime vuoden SappeeMTB joka siirrettiin elokuulle) ja heinäkuussa porukka on lomilla. Elokuun puolivälin jälkeen alkaa ilmat olemaan jo epävakaita joka voi verottaa kävijämääriä.

Toinen ongelma taitaa olla että mistä löytyy sellaiset maastot jossa porukka viihtyy. Tahkon suosiohan ilmeisesti perustuu reittiin jollaisista perus Mara-Cupin kisoissa voidaan vaan uneksia. Samasta paikasta pitäs löytyä sitten hyvä DH-rata, majoitus kapasiteettia ja muuta aktiviteettia. Varmaan lapista löytyy hiihtokeskuksia jotka täyttäisivät nämä kriteerit, mutta suurin osa potentiaalisista osallistujista taitaa asua 1000 kilometria etelämpänä ja epäilempä että harva harrastaja on valmis matkustamaan lappiin asti.

Toivotaan että joku taho jaksaisi tälläistä alkaa järjestämään ja saa puitteet kuntoon. Sitä odotellessa.

au
26.02.2010, 13.42
Tuo oli viime vuonna ihan harkittu veto, että Tahkolla järjestettiin DH-cupin kisa samaan aikaan kuin TahkoMTB - ja sama toistuu tänä vuonna. DH-puolen järjestelyporukka myönsi viime kesän kisan jälkeen, ettei DH:n puffaaminen TahkoMTB:n osallistujille tai yleisölle onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tänä vuonna asia korjaantuu. Tahkon DH-kisa oli kuitenkin muuten ehkä 2009 kauden hienoin, josta iso hatunnosto ensimmäistä vuottaan silloin toimineelle SavoMTB:n porukalle.

Toinen tällainen yhteistapahtuma oli Messilässä järjestetty viikonloppu, jossa lauantaina ajettiin DH, jonka lisäksi oli vielä BMX-puolen hyppy- ja ramppikisa ja sunnuntaina sitten Finlandia MTB. Sama homma on luvassa tänä vuonna, ja tässäkin yhteydessä eri järjestävien tahojen (DH+BMX = RMR, Finlandia = TWD) pyritään yhteistyötä tehostamaan erityisesti tapahtuman markkinoinnissa.

Varsinkin DH on vielä niin marginaalilaji, että sellaisen kilpailun järjestäminen muiden tapahtumien yhteydessä on erittäin toimivaa. Pelkkään DH-kisaan yleisön houkutteleminen on vähintäänkin vaikeaa, mutta kun palettiin yhdistetään valmiiksi paikalla oleva isomman mtb-tapahtuman yleisö ja soppaan heitetään vielä vaikka BMX-tohinaa, niin hyvä tulee. Finlandiaan kannattaa ainakin tänä vuonna tulla paikalle jo lauantaiksi... ;)

HiMa
26.02.2010, 15.48
Suomessa ei taideta harrastaa ns. pastapartya ennen kisoja? Mitä olen muiden lajien parissa tutustunut erilaisiin "superviikonloppuihin" Keski-Euroopassa, siellä on tapana järkätä pastaparty ja muuta pikku ohjelmaa ns. tulopäiväksi ja kisojen jälkeiseen iltaan. Tahkollahan tätä jälkimmäistä on yritetty kovasti. Vaatisi varmaan muutakin kuin pelkän Piazzan?

Itse kaipaan näihin tapahtumiin tällä hetkellä "nuorisoryhmän ohjaajaa" joka ajaisi lyhyen XC-reitin junnujen kanssa. Tästä lisäpalvelusta voisin maksaa kohtuullisen ns. turvallisuuslisän pikkukuskeille, jos vain ko. palvelua olis saatavana.

akkki
26.02.2010, 19.00
Mites sitten kisapaikat, onkä täällä hyviä paikkoja, jossa nuo kaikki voisi järkätä?

Millaiset maastot tuolla Sappeella on? Ainakin löytyy alamäkitouhua, ravintolaa, vuokramökkejä, -fillareita yms.

http://bikepark.sappee.fi/index.php?object=bikepark&sivu=292

ahma
26.02.2010, 21.35
Toinen tällainen yhteistapahtuma oli Messilässä järjestetty viikonloppu, jossa lauantaina ajettiin DH, jonka lisäksi oli vielä BMX-puolen hyppy- ja ramppikisa ja sunnuntaina sitten Finlandia MTB.... Finlandiaan kannattaa ainakin tänä vuonna tulla paikalle jo lauantaiksi... ;)
Superviikonloppu on hyvä idea, mutta kuten edellä mainittiin on vaikea saada jengiä pysymään kisapaikalla edes palkintojenjakoon. Sama pätee toisinpäin: kun arviolta 90% Finlandiaan osallistuvista tulee alle 2 tunnin ajomatkan päästä on utopiaa kuvitella, että oikeasti ihmisiä tulee paikalle jo lauantaina. Huomattavasti parempi rytmitys olisi kisojen limittäminen yhdelle päivälle.
En usko Tahkon suosion taustalla olevan hyvä reitti - ainakin omasta mielestä se on kaksijakoinen ja tylsä. Tahkosta tekee Tahkon osallistujien suuri määrä, kisan ajankohta ja tapahtuma itsessään. Lisäksi tuskin kukaan asuu Nilsiässä (ei millään pahalla) joten jengi tulee paikalle hyvissä ajoin ja myös jää hengailemaan.
Finlandialla on sijaintinsa (ja reittinsä) puolesta kaikki mahdollisuudet nousta jopa suuremmaksi kuin Tahko jos siinä panostetaan enemmän nimenomaan tapahtumaan. Dh & bmx ym kombinoiminen kisapäivään on ERITTÄIN hyvä idea.
Lisäksi ihmettelen ettei edes Fillari-lehdessa markkinoida Tahkoa, Finlandiaa yms juttujen muodossa enempää. Juoksija ja hiihto lehdet ovat täynnä treeniohjelmia juuri tiettyyn kisaan ja muuta hypetystä. En ainakaan viime vuosilta muista yhtään kunnon artikkelia mitä kisoissa (=tapahtumassa) tapahtui. Loppulehden kisasilppua-osio kun ei ketään motivoi osallistumaan mihinkään. Lobbausta, markkinointia, ideaali pyörä spekulaatiota, huippujen henkilökuvia ja valmistautumista, tavisten reittikuvauksia... Ja saadaan lehteenkin täytettä.

kijas
27.02.2010, 00.32
...

off-topic
Kyllä siinä on menetetty hyvä sipoolainen helsingille kun puhuu noin paljon asiaa. Harmillista. Kuntaliitoksen syynä ei tainnut sittenkään olla helsinkiläispamppujen ahneus vaan lisä-älyn hankkiminen helsingin puolelle.

jarvinen
27.02.2010, 13.38
Tuo oli viime vuonna ihan harkittu veto, että Tahkolla järjestettiin DH-cupin kisa samaan aikaan kuin TahkoMTB - ja sama toistuu tänä vuonna. DH-puolen järjestelyporukka myönsi viime kesän kisan jälkeen, ettei DH:n puffaaminen TahkoMTB:n osallistujille tai yleisölle onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tänä vuonna asia korjaantuu. Tahkon DH-kisa oli kuitenkin muuten ehkä 2009 kauden hienoin, josta iso hatunnosto ensimmäistä vuottaan silloin toimineelle SavoMTB:n porukalle.

Pitää vähän tarkentaa kommentointia koskien tahkon DH-kisan markkinointia. Au:n muistikortti on näemmä pyyhkiytynyt jossain vaiheessa syksyä ;)

Eli alamäkikisat oli ihan tarkoituksella matalammalla profiililla ja heikolla tiedottamisella liikkeellä 120 suuntaan. Tahko:lla on vahva brändi ja siihen ei haluttu tuoda suoraan uutta osasta, jonka toimivuudesta/järjestelyistä jne ei ole takeita. Kuten au totesikin SavoMTB hoiti homman vähintään hienosti ja odotettavissa on, että ensikesänä DH on paremmin mukana/näkyvissä 120 markkinoinnnissa, tiedotuksessa jne.

jarvinen
27.02.2010, 14.12
Lajien yhdistäminen samalla viikonlopulle on ehdottoman kannatettavaa. Tuon asiaan vain oman näkemykseni, miksi näitä ei ole ollut aikaisemmin.

Yksittäinen osakilpailu ei osallistujamäärinä hyödy super weekendistä. Hyöty, joka saadaan on lähinnä tapahtuman näkyvyydessä, katsojamäärissä jne. Samaan aikaan useimpien lajien "tuotteistaminen" ja markkinointiarvon hyödyntäminen on siinä pisteessä, että yksi lisäosallistuja tuo järjestävälle seuralle enemmän hyötyä kuin sata katsojaa.

Eihän ne sata lisäkatsojaa tietenkään ketään haittaa, mutta siitä päästäänkin seuraavaan pointtiin. Yhdellä alueella on keskimäärin enintään yksi aktiivinen seura, jolla on resurssit kunnollisen tapahtuman järjestämiseen. Tästä seuraa se, että joku joutuu tekemään kompromissejä kilpailupaikan, järjestelyiden ja talkoolaisten hommaamisen suhteen.

Tarkoituksen ei missään nimessä ole ampua alas hyvää ajatusta. Tarkoituksena oli lähinnä mutuilla tarvittavia toimenpiteitä ja kehityksen suuntaa, jos asiaa haluaisi saada kunnolla eteenpäin.

Vauhtijaosto aka. DH puoli vahvasti tukee tälläistä kehityssuuntaa ja kuten au jo mainitsikin niin Tahkon ja finlandian kylkeen on meidän puolesta täysi pyrkimys saada aikaiseksi täällä kaavaillun suuntaista toimintaa. Tavoitteena on saada kalenteriin vielä kolmas yhteinen viikonloppu tai paremminkin päivä, jossa asiat olisi hyvin pitkälti tehty niin kuin täällä kaavailtu. Toteutuminen selviää myöhemmin.

Jani Mahonen
01.03.2010, 09.52
Kuinkahan täällä Suomessa järjestävien tahojen resurssit riittäisi moiseen?
Ensimmäiset MM-tason Suurajot Jyväskylässä järjesti organisaatio, jossa oli 4 varsinaista henkilöä ja 500 vapaaehtoista radan varrella.

Ja sitten kun tuo ajatus on mennyt läpi niin jatketaan.

Tällaisen tapahtuman järjestely on aivan erilaista kuin yhden ainoan pyöräkisan. Optimitilanne on, että jokaista alalajia kohti on yksi seura, joka vastaa sen tapahtuman järjestelyistä. Eikös eri lajeille löydy esim. pk-seudulta seuroja tarpeeksi? Jo Jyväskylässäkin on äkkiä laskettuna 3-4 seuraa.
Oleellista koko hommassa on se, että jokaisesta seurasta valitaan 1-2 henkilöä, jotka kuuluvat ydinryhmään jotka vastaavat koko tapahtumasta kokonaisuudessaan. Ydinryhmän koostumuksen on oltava sellainen, että sen jäsenien yhteistyö toimii saumattomasti ja pyritään yhteiseen hyvään eikä siihen perinteiseen oman hyödyn hakemiseen. Kunnia tapahtumasta pistetään reilusti tasan järjestäjien kesken. Raha-asiat ovat jälkikäteen kipeitä, siksi niistäkin on sovittava hyvissä ajoin etukäteen.

Eli normaalikisojen organisaation "yläpuolelle" tarvitaan valvova / ohjaava elin, jolla on kirkas visio siitä mitä ollaan tekemässä. Kokonaiskuva ja ydinjoukko on muodostettava jo vuotta ennen järjestämistä. Ydinjoukko valitsee keskuudestaan itselleen johtajan, joka taas valvoo ydinryhmää että kaikki tulee tehdyksi.

Näillä eväillä tapahtuma voisi ehkä onnistua. Ja laitetaan vielä tuo järvisen kirjoitus tähän loppuun.

Tarkoituksen ei missään nimessä ole ampua alas hyvää ajatusta. Tarkoituksena oli lähinnä mutuilla tarvittavia toimenpiteitä ja kehityksen suuntaa, jos asiaa haluaisi saada kunnolla eteenpäin.
Hyvin suunniteltu on puoliksi toteutettu, ja sudenkuoppien löytäminen etukäteen vähentää tuskaa toteutusvaiheessa.

OJ
02.03.2010, 05.17
Joskus hamassa menneisyydessä tuli ajettua rataa, maantietä, äkseetä ja deehoota, kuten muutkin kaverit. DH ja myöhemmin XC siitä sitten putosi pois lähinnä taloudellisista syistä johtuen, mutta nyt on tullu kuitenkin kikkailtua maastossa aina silloin tällöin.

Toihan voisi toimia niin, että lauantaina olisi Maraton aamupäivällä klo 10-14 ja DH karsinta iltapäivällä klo 15-19. Sitten 19-23 jotain hengailua, pientä messu-/markkinatoimintaa, bändi soittamaan yms. Sunnuntaina sitten XC aamupäivällä 9-11 ja DH finaali top-20 kuskia (?) klo 11-13 ja palkintojenjako 13:30-14 ja kotiinpäin ennen klo 15. Hyviä arvontapalkintoja normaaleiden palkintojen lisäksi, niin porukka ei häviä kuin pissi lumeen ennen palkintojenjakoa.

Noniin...järjestäkää;)

zeizei
02.03.2010, 09.22
Joskus hamassa menneisyydessä tuli ajettua rataa, maantietä, äkseetä ja deehoota, kuten muutkin kaverit. DH ja myöhemmin XC siitä sitten putosi pois lähinnä taloudellisista syistä johtuen, mutta nyt on tullu kuitenkin kikkailtua maastossa aina silloin tällöin.

Toihan voisi toimia niin, että lauantaina olisi Maraton aamupäivällä klo 10-14 ja DH karsinta iltapäivällä klo 15-19. Sitten 19-23 jotain hengailua, pientä messu-/markkinatoimintaa, bändi soittamaan yms. Sunnuntaina sitten XC aamupäivällä 9-11 ja DH finaali top-20 kuskia (?) klo 11-13 ja palkintojenjako 13:30-14 ja kotiinpäin ennen klo 15. Hyviä arvontapalkintoja normaaleiden palkintojen lisäksi, niin porukka ei häviä kuin pissi lumeen ennen palkintojenjakoa.

Noniin...järjestäkää;)

Mihinkäs se enska unohtui? ;)

OJ
02.03.2010, 14.40
Mihinkäs se enska unohtui? ;)
Kun toi ei ole ihan ensimmäisenä mielessä, niin unohtuu helposti. Paras tietty olisi, että kaikki ajaisivat eri aikaan, niin "vapaita" kuskeja olisi jatkuvasti paljon liikkeellä ja mahdollisesti jopa katsomon puolella.

jarvinen
25.05.2010, 12.04
Noniin, nyt on tornikeskuksessa sunnuntaina sitten samana päivänä DH ja Enska kisat. Pyritty saamaan tapahtumat mahdollisimman tiivistiin yhteen. Katsotaan millainen viikonloppu tulee ja jatketaan täällä sitten spekulointia :)

Aikataulut on onnistuneesti limittäin mahdollistaen molempien kisojen huippuhetkien seuraamisen ja tapahtuma on saatu tosi pienelle alueelle. Klaukkalassa on perinteisesti säiden salliessa ollut tosi kivasti katsojaa liikenteessä, joten sekin puoli pitäisi olla kunnossa. Eli tää nyt on toivottavasti sitä mitä peräänkuulutettiin ;)

ahma
25.05.2010, 16.27
Eli tää nyt on toivottavasti sitä mitä peräänkuulutettiin ;)
Yritys hyvä, toteutus huono - samaan aikaan kun on Korson mara, joka perinteisesti vetää parisataa maastopyöräilijää Etelä-Suomesta. Mutta yritys hyvä.
Ymmärrän, että päällekkäisyyksiä on mahdoton välttää, mutta tästä kisajärjestelystä tulee mieleen, että halutaan tarkoituksella ottaa hajurakoa mara-XC vs. enduro-DH välille. Tai ainakaan sitä ei ole yritetty välttää.

jarvinen
25.05.2010, 17.39
Yritys hyvä, toteutus huono - samaan aikaan kun on Korson mara, joka perinteisesti vetää parisataa maastopyöräilijää Etelä-Suomesta. Mutta yritys hyvä.
Ymmärrän, että päällekkäisyyksiä on mahdoton välttää, mutta tästä kisajärjestelystä tulee mieleen, että halutaan tarkoituksella ottaa hajurakoa mara-XC vs. enduro-DH välille. Tai ainakaan sitä ei ole yritetty välttää.

Hyvään salaliittoteoriaan kuuluu se, että joku hyötyy siitä. En keksi tahallaan päällekkäin aikatauluttamisessa ja hajuraon ottamisessa mitään järkeä kenenkään kannalta, joten jätän foliohatun kotiin.

Kirjoittajalle vaihtoehdot onnistumisen suhteen ovat ilmeisesti täydellinen ja huono. Allekirjoittanut on onneksi pitkän aikaa sitten luopunut yhdistystoiminnassa täydellisyyden tavoittelusta ja on tyytyväinen kun asiat menee oikeaan suuntaan ja eteenpäin.

Kuinka voi samassa viestissä kertoa "uutena tietona", että korson mara on samaan aikaan ja toteutus täten huono ja kaksi lausetta myöhemmin epäillä tahallista päällekkäin aikatauluttamista? Vain www:ssä :D

ahma
25.05.2010, 18.33
Kirjoittajalle vaihtoehdot onnistumisen suhteen ovat ilmeisesti täydellinen ja huono.
Kuinka voi samassa viestissä kertoa "uutena tietona", että korson mara on samaan aikaan ja toteutus täten huono
Arvasinkin että nenään uppoaa.
1) Kirjoitin hyvä yritys ihan tosissani. Mielestäni on hienoa että yhteistapahtumia yritetään järjestää, kuten aiemmistakin kommenteistani voi lukea.
2) Olin myös tosissani huono toteutus kommentissa: mielestäni on huonoa toteutusta jos edes Etelä-Suomen "suurimpia" mtb-kisoja ei voida sijoittaa edes eri päiville, saati eri viikonlopuille. Itseäni asia ei edes koske, koska taidot ei riitä enduroon/DH:n, mutta useampikin kaveri osallistuisi mielellään niin maraan kuin enduroon.
3) Uusi tieto? WTF?
4) Järjestötoiminta on aina hatunnoston arvoista, ihmiset väsäävät palkatta kisoja epäkiitollisille paskiaisille kuten minä. Arvostan sitä oikeasti.
5) Hyvä yritys, huono toteutus. Sori, mutta minun mielestäni näin on.
Toki www maailmassa saa vetää herneen nenäänsä mielipiteestäni.

Antti Kuitto
25.05.2010, 20.58
Joo enskathan on aika pitkälti kaikki päällekkäin XC- tai Maratonkisojen kanssa tällä kaudella, Turun kisa syksyllä on ainoa poikkeus. DH-kisojen kanssa enskat eivät taida pahasti olla päällekkäin, eli enskojen aikataulut lienee linjattu DH:n kanssa paremmin yhteensopiviksi, mikä lienee nykyformaatin kanssa ihan fiksukin idea, vauhtilajeja kuitenkin molemmat. Mutta melko varmasti Korson reilu 300 osallistujaa karsii muutaman kaverin sieltä Klaukkalan kekkereistäkin, harmi sinänsä :(

Pii
25.05.2010, 21.58
Jaahah,

täältä löytyi tälläinenkin viestiketju. Kaikkea sitä menee ohitse, kun ei puoleen vuoteen käy. :)

Mutta kuten otsikko kertoo, niin mehän olemme Jyväskylässä järjestäneet jo vuosikausia erilaisia superviikonloppuja ja myös -viikkoja. Superviikonloput eivät siis ole mikään uusi asia. Ja vastikään järjestimme viikon aikana 22 tapahtumaa - tuosta voi ottaa mallia: http://www.jyps.info/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=4&Itemid=5. Tuo on vielä ihan jokavuotinen perinne. Myös pelkästään kisatyyppisiä tapahtumia olemme sovitelleet yhteen jo ainakin kahdeksan vuoden ajan. Meillä on ollut mm. seuraavia superviikonloppukombinaatioita: kaupunki-dh ja xc-kisa; dh, Marathon ja vesihyppyshow; trial ja Marathon; dh, xc-kisa, kortteliajo ja freerideshow... Viime vuonna tosiaan järkättiin fillaritrialin SM-kisa ja Marathon Laajavuori päällekkäin. Myös tänä vuonna tavoite oli järjestää fillaritrialin SM, MTB Enduron osakisa ja Marathon Cupin kisa samana viikonloppuna, mutta valtakunnallisista organisaatioista ja osin Laajavuoren muista tapahtumista johtuen tuo paketti ei onnistunut.

Tuosta edellisen kappaleen lopusta päästäänkiin keskeiseen superviikonloppujen vaikeuteen. Valtakunnallisella tasolla kisojen koordinointi ja sovitteleminen on melko onnetonta, joten mielekkäitä superviikonloppupaketteja on vaikea kehitellä. Esim. SPU:n, EBA:n ja muiden toimijoiden pitäisi talvella istua kiltisti samaan pöytään, ja koostaa kisoista toimivia paketteja. Päällekkäisyyksien vuoksi superviikonloppu toistaiseksi kärsii tai haittaa lähes aina jotain...

Erittäin runsaasti asiasta kokemusta omaavana voin sanoa, että ilman muuta superviikonlopputyyliset tapahtumat sinällään toimivat. Jos ei muuta, niin tuollaiset paketit helpottavat järjestäjiä: lähes samalla vaivallahan siinä järkkää useita tapahtumia. Samoja äänentoistoja ja muita romppeita voi käyttää, ja tuleepa viikonloppu ajankäytöllisestikin buukattua tehokkaasti täyteen. Ennemmin järjestän yhtenä viikonloppuna monta tapahtumaa kuin monena viikonloppuna yksittäisiä tapahtumia. Periaatteessa voi sitten vetää lonkkaa tai ajaa itse niinä muina viikonloppuina.

Mitä sitten taas tulee superviikonloppujen toimivuuteen yleisön, sponsorien, julkisuuden ja kuskien kannalta, niin noillakin saroilla on etunsa - tai ainakin mahdollisuutensa. Yhteistyökumppaneille on varmasti kokemuksieni mukaan helpompi tarjota yhtä usean tapahtuman viikonloppua ja kokonaisuutta kuin yksittäisiä tapahtumia siellä täällä (joista jokaisesta vielä joutuu erikseen selittämään, että mitä ihmettä siinä oikeasti tehdään - kovin harva yhteistyökumppani oikeasti tuntee pyöräilyä). Yleisökin vähintään osittain siirtyy eri tapahtumien välillä, vaikka ylipäätään tuolla yleisöpuolella onkin Suomessa paljon aina kehittämistä... Hirmuista yleisöryntäystä ylipäätään mikään pyörätapahtuma ei Suomessa vedä - paitsi jos yleisö on valmiiksi paikalla vielä joidenkin muiden tapahtumien tai sijainnin ansiosta. Suomalaiset eivät ole kauhean innostuvia mistään uusista jutuista. Ehkä sama näkyy sitten myös kuskipuolella, kestävyyskuskin vielä voi jotenkin raahaamalla saada dh:ta tai trialia katsomaan, mutta toisinpäin tuo ei oikein toimi. :) Joka tapauksessa hienoja uusia mahdollisuuksia on mielestäni tarjottava - eikä sitä välttämättä oikein muuta voikaan vaatia. :) Ainakin tiedotusvälineet sitten kiinnostuvat helpommin useiden tapahtumien kokonaisuuksista, ja voivat sieltä poimia mielestään ajankohtaisimpia ja olennaisimpia juttuaiheita.

Jonkinlaisena rivienvälikoosteena voi todeta, että lajin näkyvyyden ja suosion kannalta laajemmat kokonaisuudet, vaikkapa superviikonloput, ovat nähdäkseni aika lailla välttämättömiä.

MikMy
26.05.2010, 15.42
Joo enskathan on aika pitkälti kaikki päällekkäin XC- tai Maratonkisojen kanssa tällä kaudella, Turun kisa syksyllä on ainoa poikkeus. Mutta melko varmasti Korson reilu 300 osallistujaa karsii muutaman kaverin sieltä Klaukkalan kekkereistäkin, harmi sinänsä :(
Niin noh eikö toi Turun kisa mene Tampereen XCO:n kanssa päällekkäin.Tätyy vaan katsoa pisteitä ja päättää sitten minne mennä.
Harmittavasti en tainnut tää vuosi päästä kun yhteen enska kisaan (ellei sitten Helsinkiin pääse) muut on sitten päällekkäin:(
Elämä on:(

sakke
26.06.2012, 18.05
Kaivellaampa nyt urakalla menneitä. Tuli interwebin ihmeellisessä maailmassa tälläsiä kuvia vastaan:



Himos 1993

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos1.jpg

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos2.jpg

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos3.jpg

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos4.jpg

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos5.jpg

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos6.jpg

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos7.jpg

http://i43.photobucket.com/albums/e389/kailinds/Bike/scans/93himos8.jpg

Voisko joku 90-luvun skeneä kokenut kertoa, missä vaiheessa hommat alkoi valua suohon niin, että valtakunnan tason kisoja alettiin ajamaan lajille ominaisten puitteiden (esim. tuo Himos) sijaan lähiöpuskissa? Käsittääkseni tuolloin reilun kymmenen vuoden takaiseen aikaan Suomesta oli useampikin kuski maailmalla ajamassa MTB-lajeissa. Ajamisen tason kannalta ois ihan olennaista, että vähintään valtakunnan pääkisat/cupit ajettais lajille ominaisilla radoilla, eli mäkeä tartteis olla se mitä tästä maasta saa irti. Ihan kaikissa MTB-alalajeissa. Viime vuosikymmen on ajeltu enemmän ja vähemmän lähiöiden pulkkamäissä ja se osaltaan näkyy myös tuloksissa (tai niiden puutteessa).

hape
26.06.2012, 22.13
Pitää muistaa, että tuossa Himoksen kisassahan ajettiin myös mäet ylös, eikä millään hisseilyllä. Luulisin sen kehittävän myös maailmalla ajettavissa kisoissa, joissa ajetaan oikeasti mäkiä ylös!

zeizei
27.06.2012, 07.56
Pitää muistaa, että tuossa Himoksen kisassahan ajettiin myös mäet ylös, eikä millään hisseilyllä. Luulisin sen kehittävän myös maailmalla ajettavissa kisoissa, joissa ajetaan oikeasti mäkiä ylös!

Tässä kuluneessa levyssä/provossa taisi nyt hukkua saken pointti, mikä käsittääkseni oli, että kaikissa alalajeissa pitäisi ylimmällä tasolla ajaa niin paljon maailman ratoja muistuttavia reittejä kuin mahdollista. Tarkoittanee sitä, että kun maailmalla ajetaan kisat vuoristossa niin niitä mäkiä olisi hyvä oppia ajamaan myös Suomessa. Lajista riippuen ylös, alas tai molempia. Hapen kommentti taisi koskea enduroa. Tässä (http://www.pinkbike.com/news/Beginners-Guide-to-Enduro-What-the-hell-is-it-2012.html) vähän luettavaa, mitä enduro on nykyään maailmalla. Hissit/hissittömyys on sivuseikka.

Reima
27.06.2012, 08.38
Saken kanssa täysin samaa mieltä! Itekin ajelin enemmän kilpaa 90-luvun lopulla ja silloin radat oli ajettavia ja mäkiä löytyi. Nykyisin, kun käy xc tai marakisoissa, niin radat muistuttaa 90-luvun enduroa. Ja varsinkin nuo ylämäet puuttuu monilta nykyradoilta kokonaan!

Tervetuloa Saariselälle 11.-12.8. Luvassa launtaina xco ja sunnuntaina maraton. Mäkiä ainakin näiltä radoilta löytyy sen voin luvata! :)

tahko4ever
27.06.2012, 08.54
90-luvun mararadoilla ajetaan nykyisin kilpaa maantiepyörillä. Kehitys ja pyörät kun ovat menneet hiukan eteenpäin noista ajoista. Ai niin, myös taso maailmalla on yllättäen noussut samalla. Hienoja kuvia kuitenkin nuo vanhat muistelot.

sakke
27.06.2012, 09.01
Mäkiä ainakin näiltä radoilta löytyy sen voin luvata! :)
Oikein! Hyvä että joku (muukin) edes yrittää oikoa harhaoppeja.

mehukatti
27.06.2012, 09.15
Kyllähän isoja mäkiä on kiva tulla alas, mutta ei se kovin hauskaa ajanvietettä oo polkea niitä ylös. Marassa ja XC:ssä se tietysti saattaa kuulua asiaan.

KariKalastaja
27.06.2012, 10.59
Aika makeita pensseleitä noissa kuvissa! :cool:

Ongelma lienee, kuten joskus Saken kanssa ollutkin puhetta, että isot mäet on pohjoisessa ja suurin osa harrastajista etelässä.

--+MM+--
27.06.2012, 11.10
Ja pohjosesta etelään pystyy liikkuu kisoihin, mutta toiseen suuntaa ei sitten millään.

µ

Ohiampuja
27.06.2012, 11.22
...kaikissa alalajeissa pitäisi ylimmällä tasolla ajaa niin paljon maailman ratoja muistuttavia reittejä kuin mahdollista. Tarkoittanee sitä, että kun maailmalla ajetaan kisat vuoristossa niin niitä mäkiä olisi hyvä oppia ajamaan myös Suomessa...
Zeizei on oikeassa, mutta mikä on Suomalaisen maastopyöräilyn ylintaso ja mikä perustaso? Onko näin pientä harrastusta mahdollista jakaa eri tasoihin? Meidän maasto-cupit taitaa olla kuitenkin harrastajille suunnattuja tapahtumia.

Mutta mites kisarintamalla yleisesti menee? Onko taantuma iskenyt kisoihin, sponsseihin tai osallistujamääriin? Onko XC ja Mara-cupin viivalla riittänyt kuskeja?

Ps. Sappeesta piti kehitellä iso juttu, mutta onkos se haudattu kokonaan? Tahko ja Finlandia MTB taitaa vielä porskuttaa hienosti Cuppien ulkopuolella ja Tähtisadeajoista voi vissiin kasvaa isokin tapahtuma...

sakke
28.06.2012, 11.54
Tohon pohjois/etelä aspektiin heittäisin, että 90-luvulla ihmiset tuskin asui merkittävissä määrin nykyistä lähempänä isoja mäkiä, kisat oli kuitenkin nykyistä isommalla prosentilla niissä. Kiinnostais tosiaan mikä meni vikaan, ihan vaikka vastaisuuden varalle. Jos ei ryssittäis joka vuosikymmenellä samalla tavalla.

tahko4ever
28.06.2012, 13.05
Tohon pohjois/etelä aspektiin heittäisin, että 90-luvulla ihmiset tuskin asui merkittävissä määrin nykyistä lähempänä isoja mäkiä, kisat oli kuitenkin nykyistä isommalla prosentilla niissä. Kiinnostais tosiaan mikä meni vikaan, ihan vaikka vastaisuuden varalle. Jos ei ryssittäis joka vuosikymmenellä samalla tavalla.Kai siinä tuli järjestäjille ja liitolle mieleen että olisi kiva saada niihin kisoihin enemmän osallistujia? Ei muuta kuin isoille vuorille sakkekin kisoja järjestämään, eiköhän osallistujamäärät sitä kautta lähde palautumaan menneiden aikojen tasoille. Taso kuitenkaan siitä varmaankaan hirveästi nousee?

villef
28.06.2012, 13.16
Tohon pohjois/etelä aspektiin heittäisin, että 90-luvulla ihmiset tuskin asui merkittävissä määrin nykyistä lähempänä isoja mäkiä, kisat oli kuitenkin nykyistä isommalla prosentilla niissä. Kiinnostais tosiaan mikä meni vikaan, ihan vaikka vastaisuuden varalle. Jos ei ryssittäis joka vuosikymmenellä samalla tavalla.

Oisko syynä ihmisten lisääntyny kiireisyys, ei voida lähteä kovin kauaksi (paitsi pohjoisen lupsakkaa elämäntapaa harrastavat).. Samaten varmaan se, että tosissaan harrastavia ei ole enää niin paljoa kuin ennen, joka näkyy myös siinä Euroopassa kisaavien määrässä.
Samahan on näkyvissä maantiellä, 90-luvulla oli monta kotimaista seuraa jotka kävivät Ranskassa, Saksassa ja Belelux-maissa ajamassa kisaa, nyt siellä ei käy ketään..

AK-87
28.06.2012, 13.42
Oisko syynä ihmisten lisääntyny kiireisyys, ei voida lähteä kovin kauaksi...

Eikö vuorokaudessa ole edelleen 24 tuntia ja vuodessa 365,25 päivää? Muistaakseni 90-luvulla myös kulkuneuvot olivat jokseenkin samankaltaisia kuin nykyään ja kyllä niillä vaan useita satoja kilometrejä matkustettiin...

EDIT. Lisääntynyt laiskuus ehkä pikemminkin voisi olla syynä.

sakuvaan
28.06.2012, 13.58
Eikö vuorokaudessa ole edelleen 24 tuntia ja vuodessa 365,25 päivää? Muistaakseni 90-luvulla myös kulkuneuvot olivat jokseenkin samankaltaisia kuin nykyään ja kyllä niillä vaan useita satoja kilometrejä matkustettiin...

EDIT. Lisääntynyt laiskuus ehkä pikemminkin voisi olla syynä.

IT-ala ja perusoletus että töitä tehdään kanssa ilmaiseksi vapaa-ajalla.

Markku Silvenius
28.06.2012, 14.37
Samat syyt kuin maantielläkin. Ylipäänsä kilpailu harrastajista on kovaa. Suomessa on about 9000 liikunta- ja urheiluseuraa. SPU:ssa on reilu 140 jäsenseuraa.

Ikäluokat 10-59 on noin 3,93 miljoonaa ihmistä mistä saa jonkun haarukointilähtökohdan reilu 400 jäsentä per seura. Monituhantisia seuroja löytyy muutamia, muutamia yli 5000 jäsenen seurojakin löytyy..Kyllähän se vaan niin kovaa edunvalvontaa ja markkinointia vaatii joka tasolla.

Sit se vallankahvafunktio, että jos olisitte median omistaja, niin uutisoisitteko niistä lajeista vähemmän joiden kanssa olette yhteistyössä ja enemmän muista lajeista vai miten se menisi?

sakke
28.06.2012, 14.41
Ei muuta kuin isoille vuorille sakkekin kisoja järjestämään
Tuo tuli oikeastaan jo tehtyä (ihan suurimpiin mäkiin ei vielä päästy, mut edes sellaisiin jotka silmällä huomaa kun juurellla seisoo).
Osallistujamäärät +30% ja ajamisen taso hyvässä nousussa.

sakke
28.06.2012, 14.47
Samaten varmaan se, että tosissaan harrastavia ei ole enää niin paljoa kuin ennen, joka näkyy myös siinä Euroopassa kisaavien määrässä.

Tuossa saatetaan olla juurisyiden äärellä. Mikä hiipui ekana, osallistujamäärät, ajamisen taso, vai järjestäjien into? Vai lamako se kampitti tämänkin.

fob
28.06.2012, 15.09
Samaten varmaan se, että tosissaan harrastavia ei ole enää niin paljoa kuin ennen, joka näkyy myös siinä Euroopassa kisaavien määrässä.
.
Menee hieman asian viereen, mutta palkokasvit kannattaa jättää pois sieraimista:
Taitaa olla tosissaan harrastavan määritelmäkin muuttunut. Lasken itseni tosissaan harrastavaksi, mutta kilpailut eivät kiinnosta pätkääkään. Pyöräilyyn pitäisi saada enemmän Pirkanpyöräilyn, Pirkan hiihdon, Tahkon, Finlandian, Jukolan viestin kaltaisia massatapahtumia, joissa kilpailu on sivuroolissa tai sitten puuttuu kokonaan. Vuodesta toiseen jatkuvat doping-käryt huipulla eivät paranna (maantie)pyöräilyn imagoa kilpalajina. Lisäksi pyöräilyjärjestöt näin amatöörin näkökulmasta kummallisine sääntöineen tekevät pyöräilystä hankalanmakuisen kilpalajin. Lisäksi vaimoani lainaten: Pyöräkilpailu paikan päällä katsottuna on tosi tylsää.

AK-87
28.06.2012, 17.32
Paikan päällä seuraamisen tylsyys riippuu tietty alalajista... Mutta ylipäätään ne kisat, joihin Suomessa katsojia voisi saada paikalle (laji, sijainti, ajankohta yms) jäävät suurelta yleisöltä piiloon, koska markkinointia ei ole. Tai jos on, niin se on täysin riittämätöntä. Turha laittaa yhtään ropoja markkinointiin, jollei sitä sitten tehdä huolella. Mutta jos halutaan katsojat paikalle, niin markkinointiin olisi panostettava...

Ohiampuja
04.07.2017, 09.16
Jos tässä Tahkon innoittamana elvyttäisi tällaisen vanhan ketjun.
Eli missä nyt mennään MTB kuntoajojen suhteen? Mitä kilpailijoita Tahkolla on ja missä hapessa ne mahtavat olla? Jämi ja Seppee kirjoituksia koetin etsiä, mutta mitään kovin aktiivista en löytänyt. Ja mites Finlandia, missä iskussa se nykyään pyörii?

Eli voisiko tähän ketjuun kerätä sellaisen tiiviin tilanne katsauksen kesän 2017 tilanteesta.

Ps. Himos Epic on tietysti uusi kiinnostava tulija
https://www.himosepic.com/

MK16
05.07.2017, 11.10
En tiedä yritetäänkö Jämin tapahtumaa tarkoituksella tehdä pienemmäksi, mutta tapahtuman ennakkomarkkinointi mielestäni vähän ontuu.

Tälläinen uusi tapahtuma löytyi
http://www.kiipula.fi/kiipmtb

Tiina
05.07.2017, 12.35
Onhan sitä Suomea Tahkon pohjoispuolellakin! Pohjois-Suomessa elää ja voi hyvin ainakin Saariselkä, Syöte ja Rokua. :)

Api76
05.07.2017, 19.47
Jämiä harkitsin mutta ilmoittautuminen 72e latupohja ajoon? Onkos Finlandia vielä syksymmällä, eka kisa ja menny taas monta vuotta ohi...

puppy
06.07.2017, 08.00
^Dirty Kanza maksaa 140 dollaria ja videoiden mukaan ajataan hiekkatiellä... ;) tietysti eri lajin kisa mutta...

Kaikki on tietysti suhteellista mutta luulisin että se ongelma voi olla että maksut voivat olla kovat ja ehkä on sitten ajatellaan että ei kukaan tule

Jami2003
06.07.2017, 09.35
Kerran oon osallistunut jämiin mutta jotenkin paikan vaihto ja varsinkin päivämäärän vaihto sen jälkeen kun ilmoittautuminen on jo avautunut vei maun kisaan ja tuskin tulen jatkossa osallistumaan.

H. Moilanen
06.07.2017, 09.47
Jämiä harkitsin mutta ilmoittautuminen 72e latupohja ajoon? Onkos Finlandia vielä syksymmällä, eka kisa ja menny taas monta vuotta ohi...

Jämin kaltaista, teknisyydeltään entry-level kisaa ei taida montaa olla. Jos huolto pelaa vielä kuten muutama vuosi sitten, sitä kehtaa vertailla ihan mihin vain. Sinällään hintalapulle on myös perusteet. Jokainen joutuu tietysti tykönään miettimään mitä tapahtumilta haluaa.

Finlandia on 13.8. Klik. (https://www.twd.fi/finlandia-mtb/)