PDA

Näytä tavallinen näkymä : Polkupyörän heijastimet ja laki



JKS78
01.11.2009, 09.35
Laki edellyttää, että polkupyörästä löytyy heijastimet eteen, taakse, sivuille (molemmissa renkaissa) ja polkimissa. Tämä pykälä ei omalla kohdalla aivan täysin täyty, mutta mitenkäs teillä muilla? Oletteko asentaneet "urheilu" -käyttöön tarkoitettuun fillariin pimeään aikaan enemmän heijastimia? Itse olen lähinnä satsannut valoihin (etu + taka), mutta ilmeisesti myös heijastin puoli pitäisi hoitaa kuntoon jos lakia aikoo täysin noudattaa.

Onko kenelläkään tietoa siitä, että voiko heijastimien puute johtaa onnettomuustilanteessa esim. vakuutuskorvauksien eväämiseen tms.?

Laista lainattua:
1. Polkupyörässä tulee olla etu-, sivu-, poljin- ja takaheijastimet. Sivuheijastimet on oltava polkupyörän sekä etu- että takaosassa kummallakin sivulla. Poljinheijastimia tulee kussakin polkimessa olla kaksi ja poljettaessa niistä toisen tulee olla suunnattu eteen- ja toisen taaksepäin. Urheilu- tai kilpakäyttöön rakennetussa, tiellä käytettävässä polkupyörässä, jonka omamassa on enintään 10 kg ja jossa on vähintään 12 vaihdetta, ei kuitenkaan vaadita etu-, sivu- eikä poljinheijastimia polkupyörää valoisaan aikaan ajettaessa.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021250 (kohta 19)

apatceh
01.11.2009, 09.45
Tässä asiassa näytän olevan rikollinen vaikka yleensä en ole.

Kaupunkipyörässä on eteenpäin valo ja polkimissa heijastimet. Ei muuta.

CC:ssä on tarakassa heijastin taaksepäin ja valo eteenpäin. Ja polkijalla heijastinliivi päällä.

Maasturissa ei näytä olevan yhtään mitään :o

Pitäisköhän CC:n mukana tulleita pinnaheijastimia ripotella tasan kaikkiin fillareihin? Paitsi maasturiin en taida laittaa, kumminkin joku risu särkee sen.

Nappulakenka
01.11.2009, 09.56
Heijastimia pyöristäni ei löydy ja jos tarkkoja ollaan ei niissä ostohetkelläkään ollut heijastimia edes polkimissa. Myyjän vastuu noudattaa lakia? Markettipyöristä heijastimet varmaan löytyykin, mutta heti kun mennään kalliimpiin pyöriin niin niitä ei löydy.

Tämähän ei laittomista kulkupeleistäni laillisia tee, mutta mun kaikilla ajovaatteista löytyy heijastimia, joistain enemmän ja joistain vähemmän. Ajovaloihin olen olen itsekin panostanut.

makkeli
01.11.2009, 10.13
Mulla on heijastinpannat emäputkessa, nilkoissa ja satulaputkessa ja tietysti valoja toistatuhatta lumenia.

http://www.juvakkamarketing.fi/images/napsuheijastin.jpg

nimenion
01.11.2009, 10.32
Laista viis, oma järki sanoo, että heijastimia vaan joka nurkkaan, ja valot vilkulla päälle päivälläkin. Ja koko ajan ajatus siitä, että on itse näkymätön, että autoilijalla ei ole tuon taivaallista hajua siitä, että olisin lähimaillakaan!

Itse olen järkeillyt niin, että led-valaisimien ja -takavalojen vilkkuominaisuus on erityisen hyvä päiväkäytössä.
Valasimestahan ei ole mitään varsinaista hyötyä ajajan oman näkemisen kannalta, mutta varsinkin vilkkuva ledivalo parantaa N Ä K Y M I S T Ä erittäin paljon.

Olisikon muuten vinkkejä tehokkaista, heijastavista pinnoista pyörän putkiin?

JJf
01.11.2009, 10.51
Minulta löytyy heijastimia vähän joka lähtöön ihan siitä syystä, että olen ajellut paljon autolla ja tiedän että heijastimeton ei näy pimeässä. Erityisesti renkaissa olevat heijastimet ovat aivan mahtava juttu autoilijan kannalta. Harmi vain, että nykyiset pinnaheijastimet ovat sitä itteään ja putoavat kyydistä maastoajossa päivässä ja kaupunkiajossa viikossa. Kaupunkipyörääni asensin viime kesänä sellaiset keltaiset pinnaheijastimet, joita kaupoissa nykyään myydään. Vanhat olivat pudonneet. Parin kuukauden aikana kolme neljästä heijastimesta liikkui siten, että ne hajosivat iskeytyessään haarukan putkiin. Samoin kävi edellisille heijastimille ja ne pysyvät paikoillaan ainoastaan, jos päivittäin puskee jokaisen heijastimen tiukemmin kiinni. Tuolloinkin ne voivat tärinässä pudota tai sitten ne voivat hajota käsiin kun niitä koettaa saada tiukasti kiinni. Seuraavaksi ajattelin siirtyä heijastinteippiin, jos sellaista jostain löydän. Kokemusta on 3M:n heijastinteipistä muussa käytössä ja ainakin se heijastaa aivan mahtavasti.

appmot
01.11.2009, 11.00
Ostin Biltemasta sinistä heijastinteippiä. Kivan sinisen väristä,mutta ei heijasta yhtään :eek:. Laatutavaraa jälleen kerran.

Kuutio
01.11.2009, 11.02
Maasturista löytyy talviaikaan heijastimet eteen ja taakse, sekä pinnoissa omansa. Mutta mites lukkopolkimiin saisi heijastimet? Molempiin nilkkoihin tulee talvella laitettua heijastinpannat, hihoihin ja reppuun kanssa jotain heijastavaa. Cyclolla ei ole nyt tullut isommin pimeällä ajettua, mutta kyllä siihenkin sai laitettu punaisen heijastimen taakse, sitten heijastavan pannan saa kietastua emäputkeen. Valo on aina käytössä pimeässä/hämärässä.

Lain takia en valoja tai heijastimia virittele, ihan oman turvallisuuden takia sen teen.

juhake
01.11.2009, 11.59
Kaikkiin fillareihini olen laittanut planeetan tiukimmilla direktiiveillä valmistetut etu- ja takaheijastimet:

http://www.bherrmans.fi/reflectors.html

Kaiken lisäksi, made in Finland.

FR-7 eteenpäin, kiinni ohjainkannattimessa, ja taaksepäin BR-7, satulaputkessa. Painoa tulee lisää fillariin muutama kymmenen grammaa.

Myös ER-11 on loistava pinnaheijastin. Mutta pyörissäni on paljon Schwalben renkaita, joiden Reflex-heijastinkylkinauhat voittavat pinnaheijastimet. Jos on Reflex-kyljet, en laita ER-11:ia. Olisi liiottelua.

Linkki heijastimiin, pdf:
http://www.bherrmans.fi/pdf/Reflectors.pdf

E IV A on tiukin kriteeristö.

Noita heijastimia olen ostanut Prismasta hintaan 2,50€/kpl.

Proj.nro
01.11.2009, 12.13
Niin, tietty se mikä on järkevää on ihan hyvä ajatella sekin. Siis että on valoa ja sopivasti heijastimia. Toisaalta ei olisi sekään kiva, että onnettomuudessa, jossa itse on täysin syytön muuttuu syylliseksi vain koska polkimista puuttui heijastimet. Ja jää ilman korvauksia ja joutuu maksumieheksi. Pitäis varmaan käydä poliisilaitoksella kysymässä miten lakia tulkitaan..

mutanaama
01.11.2009, 12.20
Saattaapi tuo olla, ettei lakipykälät täyty, mutta heijastuksia on joka puolelle ja hämärällä syttyy valot molempiin suuntiin

JJf
01.11.2009, 12.25
Myös ER-11 on loistava pinnaheijastin. Mutta pyörissäni on paljon Schwalben renkaita, joiden Reflex-heijastinkylkinauhat voittavat pinnaheijastimet. Jos on Reflex-kyljet, en laita ER-11:ia. Olisi liiottelua.

Muista kohdista olen samaa mieltä, mutta viimeksi testasin pyörässäni juuri tuota ER-11:a ja ne irtoavat kaupunkiajossa pinnoista samalla tavalla kuin kaikki muutkin heijastimet, jollei ole jatkuvasti laittamassa niitä paremmin paikoilleen. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin modifioida niihin jotain nippusidehenkistä kiinnitystä.

elasto
01.11.2009, 12.28
Mulla taitaa olla heijastimet pelkästään sivuille kun noi CrossMax SLR:n kehien hopeiset osat on heijastavaa materiaalia.

EDIT: Eipäs ollutkaan kuin pelkästään yhdet tarrat heijastavaa matskua:

http://elasto.org/heijastus.jpg

oh7nyo
01.11.2009, 12.34
Olen pyöräilevä joulukuusi. Pyörän kiinteiden heijastimien lisäksi vyölaukussa heiluu muutama irtoheijastin ja pyörään, kypärään sekä maantiekenkiin on liimattu heijastintarroja. Valo on pyörässä, kypärässä ja satulan alla punavalo taaksepäin. Siihen siiten vielä heijastinnauhoilla varustettu huomiotakki päälle, niin jopa useampi autoilija pysähtyy nöyrästi suojatien taakse.

Valot ovat jatkuvasti palavia. Epäilemättä vilkkuvalo kiinnittää huomiota paremmin, mutta entä kun kaikilla muilla tienkäyttäjillä vilkkuva valo on kääntymisen merkkivalo, olkoonkin erivärinen? Lisäksi jokainen voi kuvitella, millaista autoilijan olisi pimeällä hahmottaa tilanne pyörätiellä, jossa jokaisella on vilkkuva ajovalo.

Nightie
01.11.2009, 12.53
Vilkkuvat valot voivat laukaista sairaskohtauksen joissain ihmisissä. Itselläni laukeaa road rage ja "FFFFUUUU-" -kohtaukset aina polkupyörän vikkuvalon nähdessäni.

Kurtz
01.11.2009, 14.17
Mistä löytyisi mahdollisimman tehokas vilkkuva, joka suuntaan näkyvä valo jonka saisi jotenkin kiinnitettyä kypärään, ei ole väliä miten, eikä minkä väristä valoa.

Nightie
01.11.2009, 14.37
Täältä:
http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?tuote=38723&sivu=38723.htm&ryhmaid=46

http://www.biltema.fi/osteri/data/Kuvat/38_723iso.jpg

Kypäräksi joku sileäpintainen dirttikypärä ilman ilmareikiä ja kiinnitys imukupilla.

Marsusram
01.11.2009, 14.41
Mistä löytyisi mahdollisimman tehokas vilkkuva, joka suuntaan näkyvä valo jonka saisi jotenkin kiinnitettyä kypärään, ei ole väliä miten, eikä minkä väristä valoa.
http://www.motonet.fi/web/guest/etusivu#productid=48-1251


Huomioarvoa lisää kun huutaa vielä lisäksi "PiiPaa - PiiPaa!" :D

Asiaan. Lainsäätäjän pilkuntarkat ohjeet vanhentuvat äkkiä, kuten se lokasuojan 20cm valkoista väriä vanheni kun heijastimet keksittiin.
Lait pitäisi kirjoittaa siten, että niistä ilmenee tarkoitus, ei määrätä toteutusta niin tiukasti että parannukset estyvät.
Itse ainakin tulkitsen siten että näkyvyyteni on vähintään yhtä hyvä kuin lain kuvaama sen kirjoitushetkellä. Valoja ja heijastimia on siellä missä rapa ei niiden tehoa vie ja parhaiten näkyvät.

kmw
01.11.2009, 14.52
Heijastimia ei voi olla liikaa!

http://lh3.ggpht.com/_GRbCDVCToDI/Sq06bWkIx5I/AAAAAAAAAfs/pLlaidr9oJI/s720/DSC02335.JPG
3M tekee tollaisia, samoin heijastinteippiä. Jos jäsen epstain on kuulolla niin tähän topikkiin sopisi kuva Gunnarista hyvin.

Möks. Kuin myös kuvitus Ülęstœn lehmästä :)

-OTSO-
01.11.2009, 15.00
Mistä löytyisi mahdollisimman tehokas vilkkuva, joka suuntaan näkyvä valo jonka saisi jotenkin kiinnitettyä kypärään, ei ole väliä miten, eikä minkä väristä valoa.

Älkää nyt herran tähden intoilko noiden vilkkuvalojen perään (edes vitsinä). Pimeässä autoilijan on jokseenkin mahdotonta arvioida liikkuvan vilkkuvalon kulkusuuntaa. Kun tähän ynnätään ikävä tosiasia joidenkin pyöräilijöiden soveltavasta logiikasta ajella vähän millä puolella katua/tietä tahansa, on uusi pyöräilijän surmaava turmaloukku valmiina!!!

Täälläkin on jo tuotu esiin heijastinteipit pinna ym. -muovihärpäkkedine korvaajina. Eivät ehkä yhtä tehokkaita, mutta on edes jotakin.

By-the-way, katsokaapas vaikka Köpiksen pyöräilijöiden käytäntöä (käsittääkseni lakisääteinen): illan pimetessä lähes kaikilla takavalo! Siis näkyy sen takaa tulevan autoilijan silmiin. Meillä jostain käsittämättömästä syystä on painotettu etuheijastinta, jonka vaikutus ajoturvallisuuteen on käsittääkseni aika kyseenalainen. Siis vaikuttaa lähinnä silloin, jos välttämättä haluaa ajaa muuta liikennettä vasten.

wege
01.11.2009, 16.08
http://www.student.oulu.fi/~pauliron/jts/31102009_005.jpg

Mielenkiinnon ja kokeilemisen vuoksi kokeilin taiteilla rapakaarien metalliosiin heijastinteippiä ja lisäksi laitoin jokaisen pinnan päähän pienen pätkän teippiä, jotta pyörivä liike näkyisi paremmin. Takana on tehokas valo (joka näyttää myös sivuille oranssia valoa) ja edessä vielä tehokkaampi valo, niihin suuntiin en vaivaudu juuri heijastimia tunkemaan - saavat polkimien heijastimet riittää. Aika näyttää tuleeko vielä lisää heijastimia pyörää rumentamaan.

oh7nyo
01.11.2009, 16.15
Heijastimien ja valojen merkitystä ei voi väheksyä. Itsekin pidin pitkään autoilijoita piittaamattomina sikoina, mutta kunnollisen valon ja huomiotakin hankittuani huomasin autojen väistävän minua paljon paremmin. Eivät siis ilmeisesti vain huomanneet ennen niin herkästi.

Tuo huomiotakki ei ole niinkään hyvä pimeässä kuin syksyisen aamun harmaassa hämärässä, jossa se oikein hohtaa.

Pamze
01.11.2009, 16.23
Laki edellyttää, että polkupyörästä löytyy

1. Polkupyörässä tulee olla etu-, sivu-, poljin- ja takaheijastimet. Sivuheijastimet on oltava polkupyörän sekä etu- että takaosassa kummallakin sivulla. Poljinheijastimia tulee kussakin polkimessa olla kaksi ja poljettaessa niistä toisen tulee olla suunnattu eteen- ja toisen taaksepäin. Urheilu- tai kilpakäyttöön rakennetussa, tiellä käytettävässä polkupyörässä, jonka omamassa on enintään 10 kg ja jossa on vähintään 12 vaihdetta, ei kuitenkaan vaadita etu-, sivu- eikä poljinheijastimia polkupyörää valoisaan aikaan ajettaessa.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021250 (kohta 19)

Mitenköhän lain mukaan lukolliset maantie polkimet,kun kengistä kuitenkin heijastimet löytyy ? :cool:

EsaJ
01.11.2009, 19.44
Ei oo eikä tuu.

xs2jammu
01.11.2009, 20.27
Ei oo eikä tuu.

Kuuluisat viimeiset sanat :D


Omista pyöristä tarkistin ja maantiepyörä ei ole kuulluutkaan sanaa heijastin missään, mutta rehellisyyden nimissä on pakko sanoa että en ole sillä vielä koskaan pimeässä tai hämärässä polkenutkaan.
Orbeassakaan ei noita heijastimia pahemmin ole kuin renkaissa, mutta siinä on etuvalo ja takavalo asennettuna ja käytössä. Tämän lisäksi Alturan keltainen Night Vision takki on todella hyvä värinsä ja heijastimiesna ansiosta. Lisäksi käytän heijastin pantoja jaloissa.
Pinnoihin olen ajatellut virittää jotain heijastavaa, polkimiin en.

AimoS
01.11.2009, 20.54
Osui silmään Etolassa pinnaan kiinnitetävät putkiheijastimet, tulevat siis yhden pinnan ympärille ja ovat valoisaan aikaan huomaamattomat. Hintaa oli n. 4,5€ ja oisko ollut 6 tai 8 putkea pussissa. valmistaja 3M.
Olen myös itse selkeästi huomannut että autoilijat huomioivat huomattavasti paremmin ja väistävät kauempaa jne kun ei aja pyörällä Stealth-moodissa.
Pidän usein myös maantienlaidalla takavalona jatkuvaa punaista ledivaloa päällä, kesällä ja päiväsaikaan. Olen niin monasti tahkonnut samoja lenkkejä ilman takavaloa että kyllä vakta on niin että autoilijat huomio sen ledin kesäpäivälläkin ja väistävät kauempaa.
Suosittelen kaikille näkymistä!

pirkkob
02.11.2009, 08.30
Eikä se autolla ajavallekaan ole mikään kiva juttu, kun - kuten minulle kävi - sivukadulta pimeän aikaan tuli valoton, heijastimeton ja kypärätön pyöräilijä tummissa vaatteissa mustalla pyörällä ja tuli näköpiiriini vasta osuessaan autoni valoihin. Onneksi en osunut eikä säikähdys aiheuttanut penkin likaantumista. :o

Tragos
02.11.2009, 11.41
CC:ssä on valoisaan vuodenaikaan pelkkä takaheijastin. Syksyn tullen taakse tulee lisäksi 5-ledinen punainen lamppu ja työmatkatankolaukkuun samanlainen vaaleankeltainen huomiovaloksi. Vilkkumoodeja en käytä. Stemmin alle tulee BarXtender (http://www.topeak.com/products/Xtras/BarXtender), jossa on kiinni etuheijastin ja pidike Led Lenserin P7:lle. 3M:n pinnaheijastimet (http://www.roseversand.de/output/controller.aspx?cid=156&detail=10&detail2=10181) napsuttelen kiinni joka pinnaan. Kypärään tulee eteen Led Lenserin H7 ja taakse 1 punainen ledi. Heijastinnauhaa löytyy lisäksi tanko- ja satulalaukuista, ajokamppeiden lahkeista ja hihoista sekä Craftin huomioliivistä. Polkimiin ei heijastimia tule, mutta nilkkojen ympärillä käytän jousiheijastimia (http://images.google.fi/images?q=jousiheijastin). Pakkasten myötä alle vaihtuu vielä Marathon Winterit, joissa on heijastinkyljet.

Noilla on tähän mennessä tullut nähdyksi, ainakin autoilijat tuntuvat nyt helpommin antavan tietä kun kesävarustuksessa. Lain kirjain ei tosin täyty, koska poljinheijastimet puuttuvat ja nuo pinnaheijastimetkaan eivät ole lain edellyttämät ruskeankeltaiset.

pirkkob
02.11.2009, 12.14
Kuinka moni ihan aikuisten oikeasti tietää, kuinka hyvin ja kauas esim punainen led-takavalo näkyy?
Kauas. :D
Ja väistänhän minä pyöräilijöitä, kävelijöitä yms. sen verran kuin on kohtuullista.
Esim ulkomailla pyöräillessä näkee ja tuntee, miten kivaa oikeasti on, kun ei tunnu olevan autoilijoiden saalista. ;)

beadant
02.11.2009, 12.15
Työmatkafillarini combo-pedaaleista on kaikki heijastimet kadonneet/rikkoontuneet ajan saatossa. Pitänee varmaan korvata sopivilla varaosilla.

Muuten fillarin ja kuskin näkyvyys on yritetty taata seuraavasti:


3M:n pinnaheijastimet (spoke reflectors), normaalien pinnaheijastimien lisäksi
Schwalben Marathon Winter -renkaat heijastinreunalla
Edessä kirkas kiinteä heijastin ja valaisimena Sigma Pava (http://images.google.fi/images?q=sigma%20pava&oe=utf-8&rls=org.mozilla:en-US:official&client=firefox-a&um=1&ie=UTF-8&sa=N&hl=fi&tab=wi)
Takana (ei vilkkuva) Blackburn Mars 4.0 (http://images.google.fi/images?q=blackburn%20mars%204.0&oe=utf-8&rls=org.mozilla:en-US:official&client=firefox-a&um=1&ie=UTF-8&sa=N&hl=fi&tab=wi) sekä tarakkan takaheijastimeen integroitu todella himmeä punainen ledi.
Kuskille huomioliivit ja jousiheijastimet nilkkoihin.
Kypärävalon korvikkeeksi ranteen ympärille heikkotehoinen Petzl Zipka (http://images.google.fi/images?hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:en-US:official&hs=gcZ&q=Petzl%20Zipka&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi), jota voi heilutella suuntaan jonne "valoa" haluaa.
Lisäksi sivulaukuissa, kengissä ja muissa kamppeissa olevat satunnaiset heijastinnauhat.

Luulisi noilla näkyvän, vaan autojen kanssa saa edelleen olla tarkkana. Suurin osa huomioi liikkumiseni hyvin, mutta aina sinne joku kiireinen tai vahvemman oikeutta käyttävä autoilija mukaan sattuu. Eikä se vahinko muuta tarvitse.

Amadeus
02.11.2009, 12.28
Mulla mitään heijastimia omassa pyörässä ole ollut sen jälkeen kun revin ne pois. Valopuoli on kyllä aina kunnossa ettei sen puolen ole valittamista.

Singer
02.11.2009, 16.14
Pinnoihin laittanut pelastusrenkaan heijastinteippiä lappuina ja ei takuulla vahingossa irtoa. Tietenkään kirkas heijastin ei täytä lakia, koska sen pitää olla keltaista valoa heijastava, mistähän löytäisi liikennemerkkien keltaista tarraa?
Eihän se pieni pinta-ala auta pinnoissa, kun ei kaikki nää sitä isommissa liikennemerkeissäkään :mad:

TimoF
02.11.2009, 19.56
Kukas rakentaa ekana tämmösen? Vai onko laiton? :eek:
http://www.instructables.com/id/turn-signal-biking-jacket/?utm_source=medrect&utm_medium=turnsignal_medrect

fob
03.11.2009, 08.40
Pinnoihin laittanut pelastusrenkaan heijastinteippiä lappuina ja ei takuulla vahingossa irtoa. Tietenkään kirkas heijastin ei täytä lakia, koska sen pitää olla keltaista valoa heijastava, mistähän löytäisi liikennemerkkien keltaista tarraa?
Eihän se pieni pinta-ala auta pinnoissa, kun ei kaikki nää sitä isommissa liikennemerkeissäkään :mad:

Tuolta kannattaa kysyä. Jos heillä ei ole, antavat todennäköisesti ohjeita seuraavaan paikkaan.
Graphics Pietarsaari
http://www.graphicsjakobstad.fi/homefi.html
Pohjanlahdentie 29
68600 PIETARSAARI

Puh. (06) 723 5876
Fax. (06) 724 4025
GSM 0500 563 204
Sähköposti: graphics@multi.fi (graphics@multi.fi)

Nettisivujen mukaan tekevät heijastinteippauksia autoihin.
http://www.graphicsjakobstad.fi/pic/lastbil10a.gif

VesaP
03.11.2009, 09.53
Laki edellyttää, että polkupyörästä löytyy heijastimet eteen, taakse, sivuille (molemmissa renkaissa) ja polkimissa. Tämä pykälä ei omalla kohdalla aivan täysin täyty, mutta mitenkäs teillä muilla?

Kesällä kun ajoin 600K brevettiä ja pysähdyin illan pimetessä syömään patukkaa ja vetämään päälleni Craftin heijastinliiviä, ei luokseni juttusille tullut moottoripyöräpoliisi ottanut mitään kantaa pyöräni pimeänajovarusteisiin, mukaanlukien heijastimet (joita ei ollut) tai valot (hikinen ledilamppu teipattuna käyrätangon alaotteen kohdalle ja ledilamppu taakse satulalaukussa). Kyseli vain onko pitkä lenkki takana (300K) ja paljonko jäljellä (300K) ja toivotteli hyvää matkaa ja sanoi että ittekin haluis ajella fillarilla...

Summa summarum: tuskin kukaan valittaa jos ei ole heijastimia, JOS on vain valot!! Toki parasta olla SEKÄ valot että heijastimet jne... Pysyy paremmin hengissä mitä paremmin ulkona näkyy. Toki jos joku rattijuoppo tulee takaa päälle niin siinä ei auta vaikka olis 10 Lupinea sojottamassa eteen/taakse/sivuille...

Edit: Tuolla halvalla paristoledilampulla ei btw nähnyt sit yhtään mitään ajaa pimeässä. Se ehkä auttoi muita havaitsemaan polkijan vähän paremmin mutta itselleni siitä ei ollut yhtään mitään hyötyä. Sokkona tuli ajettua sen muutaman tunnin mitä ko yönä pimeä kesti mutta ei se haitannut menoa, sillä kyllä silmät sen verran erotti että missä tie menee ja missä ei.

Jazman
03.11.2009, 10.05
Viritin kanssa omaan maasturiin noi 3M:n pinnaheijastimet ja siellä ne ovat edelleen. Eivät ole pudonneet mihinkään matkan varrelle, vaikka aika rytyytystä noi maastolenkit onkin aina välillä.

Päällä on aina keltainen heijastinliivi, myös työmatkoilla valoisaan aikaan. Tai oikeastaan aina kun pitää pidempiä matkoja ajella autojen läheisyydessä.

WIndstopper-puvun saumat ovat myös heijastavia.

Mutta nyt vasta valkeni ettei siellä ole kiinteitä heijastimia eteen eikä taakse, mutta valot on kyllä kunnosssa ja ne onkin aina päällä kun alkaa hämärtää.
Pitää varmaan vielä noi etu- ja takaheijastimet virittää jotenkin.

ristoh
03.11.2009, 19.18
Vilkkuvat valot voivat laukaista sairaskohtauksen joissain ihmisissä. Itselläni laukeaa road rage ja "FFFFUUUU-" -kohtaukset aina polkupyörän vikkuvalon nähdessäni.

Vai että fffuuu-reaktiota ja road ragee.. ymmärrän sen jos kyseessä on satojen lumenien kunnon lamppu strobolla mutta jos halpahallin puolentoistaeuron tuikku räpyttää niin.. mitä sitten? Pääasia että on edes jotain millä se fillaristi erottuu.

Ajelin tänään pimeän tullen tossa kylällä tuli mieleen että satunnaiset työmatkafillaristit kaiketi vähiten näkyvyyteensä satsaavat.. perustan arvion siihen että kuuden jälkeen illalla pyörissä oli suhteessa huomattavasti enemmän lamppuja kuin tuntia paria aiemmin. Vaikka yhtä pimeetä oli jo viidenkin jälkeen.

Shimaani
03.11.2009, 19.27
Heijastimia ei voi olla liikaa!
*nips * Kuin myös kuvitus Ülęstœn lehmästä :) Juujuu, tulee ku kerkiää. Salamalla ei kehtaa polttaa kennoa puhki. :o Mää yritän huamenna valoisalla saaha kuvat aikaan.

Rigor
03.11.2009, 23.32
Tuli leikittyä 3M:n mustalla heijastinteipillä...
Kuvat otettu kännykän kameralla ja ledi-salamalla

Pimeä:
Takaa:
http://mjaaskel.unlink.org/27102009_004.jpg

Edestä:
http://mjaaskel.unlink.org/27102009_003.jpg

Valot päällä:
Takaa:
http://mjaaskel.unlink.org/27102009_005.jpg

Edestä:
http://mjaaskel.unlink.org/27102009_006.jpg

Päivänvalossa ei kauemmaksi edes erotu heijastinteippaukset sen kummemmin. Takavalo Ohlsonista ja edessä Fenix TA30@225 Lumen.

Valitettavasti lain mukaan heijastinvarustus ei ilmeisesti ole riittävä, koska toisesta polkimesta on toinen heijastin karissut matkalle :(

Nappulakenka
04.11.2009, 10.46
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/reputation/reputation_neg.gif (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1269815#post1269815) Polkupyörän heijastimet... (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1269815#post1269815) ? Ai sä haluisit siis ostaa esim. maantiefiilarin heijastimilla ja tavallisilla polkimilla?? :-)

Ei, ei, ei... Tarkoitin vain, että jos laki kerta vaatii nämä heijastimet ja muut tiplehöörit, niin eikö se samalla valtuuta myyjiä myymään ns. laillisia menopelejä?
(http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1269815#post1269815)

Proj.nro
04.11.2009, 10.55
Eilen sanoi radiossa poliisi Denis Pasterstein, että jos pyöräilijä esim. autokolarissa on muuten syytön, mutta poljinheijastimet puuttuvat, se ei tee pyöräilijästä syyllistä. Hyvä tieto tämä.

Jäbä
04.11.2009, 11.47
Laista lainattua:
1. Polkupyörässä tulee olla etu-, sivu-, poljin- ja takaheijastimet. Sivuheijastimet on oltava polkupyörän sekä etu- että takaosassa kummallakin sivulla. Poljinheijastimia tulee kussakin polkimessa olla kaksi ja poljettaessa niistä toisen tulee olla suunnattu eteen- ja toisen taaksepäin. Urheilu- tai kilpakäyttöön rakennetussa, tiellä käytettävässä polkupyörässä, jonka omamassa on enintään 10 kg ja jossa on vähintään 12 vaihdetta, ei kuitenkaan vaadita etu-, sivu- eikä poljinheijastimia polkupyörää valoisaan aikaan ajettaessa.
Pakko vain kommentoida tuota lainkohtaa: Saavatko nuo lainlaatijat jotain urakkapalkkaa?? :rolleyes:

Siis että pitää olla >12 vaihdetta ja <10kg niin ei tarvita heijastimia :D

mrLoirot
04.11.2009, 12.16
Mistähän saisi keltaista heijastavaa teippiä, jolla voisi laittaa eggbeatereihin heijastukset kuntoon? Olisi sitten ihan laillinen peli tuo työmatkamaasturinikin. Onk tietoo?Tuollaista ajattelin kokeilla: http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=128599791 . Onko kellään noista teipeistä kokemusta?

Lasse
04.11.2009, 12.16
Itse olen CC:llä liikkuessa kuin joulukuusi, mutta mitään poljinheijastimia ei ole, laki onkin mielestäni näiltäkin osin aikansa elänyt, koska klossipolkimet on jatkuvasti yleistyneet.
Ja sitten nuo villkuvat ledit, on pakko sanoa että pimeillä pyörätie osuuksilla vastaan tulevaa majakan sijaintia tiellä on vaikea hahmottaa.
Eivätkä varmasti itsekkään näe kunnolla missä tie kulkee. :eek:

fob
04.11.2009, 12.18
Mistähän saisi keltaista heijastavaa teippiä, jolla voisi laittaa eggbeatereihin heijastukset kuntoon? Olisi sitten ihan laillinen peli tuo työmatkamaasturinikin. Onk tietoo?
Puhelinluettelon keltaiset sivut käteen ja kohdasta "Kyltit ja opasteet" tjsp. selataan yritysten nimiä ja puhelinnumeroita. Soitto sellaiseen, jonka kohdalla lukee "Liikennemerkit".

Google löysi 15 sekunnin kaivamisella:



TEIPPISTUDIO
Tuulilasintie 31 C
00770 Helsinki
info@teippistudio.fi (info@teippistudio.fi)
Puh. (09) 388 3021

JuhoIlmari
04.11.2009, 12.23
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/reputation/reputation_neg.gif (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1269815#post1269815) Polkupyörän heijastimet... (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1269815#post1269815) ? Ai sä haluisit siis ostaa esim. maantiefiilarin heijastimilla ja tavallisilla polkimilla?? :-)

Ei, ei, ei... Tarkoitin vain, että jos laki kerta vaatii nämä heijastimet ja muut tiplehöörit, niin eikö se samalla valtuuta myyjiä myymään ns. laillisia menopelejä?
(http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?p=1269815#post1269815)

Valtuuta po. velvoita kaiketi. Näkemys on ihan oikea.

Ei autokaupassakaan myydä autoja ilman valo/heijastinlaitteita. Tosin en ole lukenut niin tarkaan pyöräkauppan ilmoituksia, josko niissä lukisi pienellä jossain: ei yleiseen liikenteeseen ilman erikseen hankittavia lisävarusteita.

Saahan peltoautoksikin myydä/ostaa minkä romun tahansa, mutta liikenteeseen ei.

Proj.nro
04.11.2009, 13.08
Puhelinluettelon keltaiset sivut käteen ja kohdasta "Kyltit ja opasteet" tjsp. selataan yritysten nimiä ja puhelinnumeroita. Soitto sellaiseen, jonka kohdalla lukee "Liikennemerkit".

Google löysi 15 sekunnin kaivamisella:



TEIPPISTUDIO
Tuulilasintie 31 C
00770 Helsinki
info@teippistudio.fi (info@teippistudio.fi)
Puh. (09) 388 3021

Kertoivat Teippistudiolta, ettei heiltä saa heijastavia teippejä. Jämäpaloja kyselin.

Elmiira
04.11.2009, 13.34
Löysin myös tällaisen firman ja heidän teipit:
http://www.sareskoski.com/heijastava-polyesteriteippi/P2359/

Hinnat ilmotetaan ostokorissa alvin kera, joten voisi arvata, että he myisivät ihan yksityishenkilöillekin.

H. Moilanen
04.11.2009, 13.56
Valtuuta po. velvoita kaiketi. Näkemys on ihan oikea.

Ei autokaupassakaan myydä autoja ilman valo/heijastinlaitteita. Tosin en ole lukenut niin tarkaan pyöräkauppan ilmoituksia, josko niissä lukisi pienellä jossain: ei yleiseen liikenteeseen ilman erikseen hankittavia lisävarusteita.

Saahan peltoautoksikin myydä/ostaa minkä romun tahansa, mutta liikenteeseen ei.

Onneksi pykälä viidakosta löytyy käsite "mitä on kohtuullista odottaa". Autoliikkeessä on kohtuullista odottaa, että auto on tieliikenteeseen hyväksytty ja tieliikennekelpoinen ellei muuta mainita, mutta onko fillariliikkeessä kohtuullista odottaa, että täysjoustomaastopyörä on tieliikennekelpoinen ilman eri mainintaa tieliikennekelvottomuudesta? Siinäpä sitä purtavaa kerrakseen.

Henki Hieveri
04.11.2009, 14.04
pitkä lenkki takana (300K) ja paljonko jäljellä (300K)


Kelviniä?

kmw
04.11.2009, 14.10
Mistähän saisi keltaista heijastavaa teippiä, jolla voisi laittaa eggbeatereihin heijastukset kuntoon? Olisi sitten ihan laillinen peli tuo työmatkamaasturinikin. Onk tietoo?

Kysy Epulta http://www.tikkurilanajomies.fi/

Shimaani
04.11.2009, 16.40
Ajomieheltä ne nuoki tuunaustarpeet on hankittu, ja siitä se sitten uiskin kanssa lähti......
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=261&pictureid=2657
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=261&pictureid=2658
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=261&pictureid=2659

Pikke
04.11.2009, 17.03
Nonih! Jos ei tuota lehmää pimeällä näe, niin sitten on sokea.:)

Proj.nro
04.11.2009, 17.07
Liika ei ole koskaan liikaa... :rolleyes:

Shimaani
04.11.2009, 17.14
Mää teen aika paljon maksimoidakseni hengissäpysymiseni kun henkikultaa on vaan yksi. :) Niitä kaupunkininjoja ja maastopukuun sonnustautuneita pimeänä suhaavia fillaristeja mä en ymmärrä mut onneks police-assisted-suicide alkaa jo olla so last season..... :D
Lehmä™ on *piip* käyttöpeli eikä mkn takanreunustrofee.

Nappulakenka
04.11.2009, 17.16
Muuten hyvä, mutta polkimissa ei ole heijastimia... :D

Ines
04.11.2009, 17.18
hyvä simpsukka!!! tuohan näkyy tänne asti (tihrustaa metsään....)

Analog Kid
04.11.2009, 17.19
Liika ei ole koskaan liikaa... :rolleyes:

Jos tuolle linjalle lähdetään niin valinta lienee silloin MonkeyLectric (http://www.monkeylectric.com/).

yypy
04.11.2009, 17.21
Muuten hyvä, mutta polkimissa ei ole heijastimia... :D
Poliisisetä tulee antamaan huomautuksen puutteellisista heijastimista.:p

idänihme
04.11.2009, 17.32
Urheilu- tai kilpakäyttöön rakennetussa, tiellä käytettävässä polkupyörässä, jonka omamassa on enintään 10 kg ja jossa on vähintään 12 vaihdetta, ei kuitenkaan vaadita etu-, sivu- eikä poljinheijastimia polkupyörää valoisaan aikaan ajettaessa.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021250 (kohta 19)

Ei onneksi olla enää kuin yhden vaihteen päässä siitä, että maantiepyörän voi rakentaa sekä ilman heijastimia että ilman etuvaihtajaa (tai no kai sitä voi jotenkin virittää fillariin vaikka ysipakan ja napavaihteet). Tällä hetkellä taitaa siis kevyin mahdollinen laillinen polkupyörä olla heijastimilla varustettu.

Shimaani
04.11.2009, 17.32
Aistn.
Kammista puuttuu vielä jotain...:p

t:
Lii Mai Lee

Iglumies
04.11.2009, 18.06
Kiitos vaan vinkistä. Voisitko vielä antaa vinkin, että mistä tuollaista teippiä olisi mahdollista löytää?
Tämän tiedonjyvän voisi ehkäpä linkittää myös tänne: http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=37026


http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=490&pictureid=2550
Tai tee kuten minä, liimaa heijastinteipit (oracal 5600e musta) vanteeseen.
Työn puolesta tulee teippien kanssa pelattua, myymään en ala.
Mutta jos välttämättä tuota tai valkoista haluaa, niin toimittaa mulle kirjeen palautuskuorineen osoitteella ja mahdollisen vaivanpalkan. :)

freerider70
04.11.2009, 18.16
Työmatkapyörässä on edessä, takana ja sivuilla heijastimet. Ja valo löytyy. Maasturissa ei ole mitään eikä tule, tosin liimasin kypärän lippaan parit soirot samanlaista heijastinteippiä jota löytyy ambulanssien kyljestä. Ja maasturi on talviteloilla joten mitä välii :)

Kurtz
04.11.2009, 19.22
http://www.motonet.fi/web/guest/etusivu#productid=48-1251


Huomioarvoa lisää kun huutaa vielä lisäksi "PiiPaa - PiiPaa!" :D

Tietenkin virta pitää tulla jostain muusta kuin tupakansytyttimestä. Puuttuu pyörästä. Röökit tietysti taskussa ja stendari.

Ja tämänkin kanssa kääntyvä taksi, isolla koolla, meinasi ajaa päälle. Varmaan luuli mua palopäälliköksi, tai sai epileptisen kohtauksen.

http://www.youtube.com/watch?v=7TT35xVGG8E

JJf
04.11.2009, 19.56
TJa tämänkin kanssa kääntyvä taksi, isolla koolla, meinasi ajaa päälle. Varmaan luuli mua palopäälliköksi, tai sai epileptisen kohtauksen.

Tai sitten se luuli sinua jarruttavaksi/kaatuvaksi mopoksi, hyppääväksi koiraksi jolla on punainen valo, keulivaksi pikkupojaksi tai ihan miksi tahansa muuksi kuin pyöräilijäksi. Epilepsiakohtaus ei ehkä ole todennäköisin vaara vilkkuvaa valoa käytettäessä, vaan se että nopeassa tilanteessa kanssaliikkuja ei tajua mikä on se välkyttävä härveli ja arvioi tilanteen väärin. Myös etäisyyksien arviointi vaikeutuu ja aiheuttaa varsin samankaltaisia lopputuloksia kuin esimerkiksi väistäminen väärään suuntaan.

Kurtz
05.11.2009, 21.53
Tai sitten se luuli sinua jarruttavaksi/kaatuvaksi mopoksi, hyppääväksi koiraksi jolla on punainen valo, keulivaksi pikkupojaksi tai ihan miksi tahansa muuksi kuin pyöräilijäksi. Epilepsiakohtaus ei ehkä ole todennäköisin vaara vilkkuvaa valoa käytettäessä, vaan se että nopeassa tilanteessa kanssaliikkuja ei tajua mikä on se välkyttävä härveli ja arvioi tilanteen väärin. Myös etäisyyksien arviointi vaikeutuu ja aiheuttaa varsin samankaltaisia lopputuloksia kuin esimerkiksi väistäminen väärään suuntaan.

Jos ei nää valaistua pyörää, kirkkaiden katuvalojen alla, niin herää kysymys, riittäkö näkökyky ajokorttiin.
Kyllä se syy oli siinä että "mitään saatanan pyöriä aleta väistämään, ei se köyhä paska kuitenkaan alle uskalla ajaa..."

Kuinka usein täältäkin saa lukea: "Se katsoi mua suoraan silmiin ja sitten se tuli kolmion takaa päälle..."

Kyllä perusautoilija lähtee siitä että: "Se näki mut, nyt mä voin mennä, ei se alle aja. Eikä ne tunne liikennesääntöjä."

Autoilija kertoo sen naapureille ja kavereille näin: " Se katsoi mua suoraan silmiin, ja sit se hullu ajo alle!"

Pyöräilijä väistää aina. Se on se minkä ne muistaa kaikki. Aina.

VPR
05.11.2009, 23.04
Clas Ohlsonilta sai heijastinteippiä, en kyllä tiedä tehosta mutta kai se ny paremmin heijastaa kuin ei mikään. http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=128599791

fob
06.11.2009, 08.51
Jos ei nää valaistua pyörää, kirkkaiden katuvalojen alla, niin herää kysymys, riittäkö näkökyky ajokorttiin.
...
Aika karua tekstiä kuulee näkökykyratsioiden järjestäjiltä: "Raskaankaluston kuljettaja ei erottanut neljästä metristä 30 cm korkuista näkötaulua. Apukuskin naama muuttui pikavauhtia harmaaksi..."
Silmälasien tarvitsijoita on kuulemma paljon:eek:.

Kurtz
06.11.2009, 18.24
Aika karua tekstiä kuulee näkökykyratsioiden järjestäjiltä: "Raskaankaluston kuljettaja ei erottanut neljästä metristä 30 cm korkuista näkötaulua. Apukuskin naama muuttui pikavauhtia harmaaksi..."
Silmälasien tarvitsijoita on kuulemma paljon:eek:.

Ja tänään oli lehdessä uutinen että, yli 70vuotiaat eivät enää automaattisesti menetä bussi- ja rekkakorttiaan. Saavat jatkaa nopeine reflekseineen ratin takana. Mutta rekkakuskeja en pidä suurena ongelmana.

H. Moilanen
06.11.2009, 18.43
Ja tänään oli lehdessä uutinen että, yli 70vuotiaat eivät enää automaattisesti menetä bussi- ja rekkakorttiaan. Saavat jatkaa nopeine reflekseineen ratin takana. Mutta rekkakuskeja en pidä suurena ongelmana.
Eihän sillä ole mitään merkitystä, koska ammattipätevyys puuttuu kohta kaikilta muilta paitsi oikeasti ammattiliikenteessä työskenteleviltä. Ja ilman ammattipätevyyttä ei voi bussiakaan ajaa edes talkoilla.

JJf
06.11.2009, 21.08
Toistaiseksi saldona on Claes Ohlsson, josta ainakin saa keltaista heijastavaa teippiä, kiitos vihjeestä, täytyy käydä katsomassa onko siitä mihinkään.

Minä hain kesällä netistä tietoa noista heijastinteipeistä. Sain jostain esiin sivun, jossa oli mainittu 3M:n heijastinteipit ja väreinä oli valkoinen, punainen ja keltainen. Ainoa ongelma oli, että niitä piti ostaa jossain satojen metrien erissä. Kuitenkin tuo firma on ainakin tehnyt niitä, joten jos joku saa kaivettua asiasta tietoa niin olisin kiitollinen tiedoista. Itse en enää löydä mistään sitä sivua, enkä mitään muutakaan tietoa keltaisesta heijastinteipistä.

Kokemuksesta tiedän, että ainakin 3M:n punaiset ja valkoiset heijastinteipit kestävät kulutusta, pysyvät paikallaan ja näkyvät uskomattoman kauas pienessäkin valossa. Näyttävät autoissa lähinnä ledinauhalta. Olisi hienoa teippailla moista omaan polkupyörään vähän sinne sun tänne. Ja se teippien liima on tosiaan sitä tasoa, että jos joku urpo joskus vahingossa pudottaa sitä palasen puutuolille ja istuu päälle, tuolista lähtee lakka irti repiessä :(

Shimaani
06.11.2009, 21.26
Oliko sillä Ajomiehellä keltaista teippiä? ...Oli siellä. Keltainen nyt ei prkl istu ruskea-musta-valkoiseen Lehmään™... Ehkä mä olen vaan jotenki rajoittunu. :o

Eppu!
Postaa nyt se kuva siitä omastas, juuhan. Muuten luulevat mua oudoks...:o

ellmeri
06.11.2009, 21.35
Eppu!
Postaa nyt se kuva siitä omastas, juuhan. Muuten luulevat mua oudoks...:o

:eek: EPPUUUUU!!!!

*uittu* että se on ujo...postaaa ny,pliiis. :cool:

Lasse
06.11.2009, 21.41
:eek: EPPUUUUU!!!!

*uittu* että se on ujo...postaaa ny,pliiis. :cool:
Eppu käski sanoo teille että "Viddu mä teille mitään postaan":cool:
Ps. sammu just tohon soffalle!

ellmeri
06.11.2009, 21.54
Eppu käski sanoo teille että "Viddu mä teille mitään postaan":cool:
Ps. sammu just tohon soffalle!

Mä kohta uhkaan sitä että en tuu nastarengasta ostaa siltä :rolleyes: taidan hakee sitten piiillteemasta piikkikumin.:D

Eiköhän kohta ala kuvia tulemaan.
Paa äijä suihkuun selviimään.Muuten tullaan gentlemen-porukalla hakemaan ja siitä on leikki kaukana...:cool:

mrLoirot
06.11.2009, 22.17
... Sain jostain esiin sivun, jossa oli mainittu 3M:n heijastinteipit ja väreinä oli valkoinen, punainen ja keltainen. Ainoa ongelma oli, että niitä piti ostaa jossain satojen metrien erissä..3M Diamond Grade tape? Sellaista näyttäisi saavan metritavarana eBay:sta.
http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=300358504496
http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=300358504294
http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=300358058503

--+MM+--
06.11.2009, 22.33
Oma ratkaisuni sivulle näkymiseen.
http://is.pinkbike.com/photo/4159/pbpic4159707.jpg

Risto Koivunen
06.11.2009, 22.47
taidan hakee sitten piiillteemasta piikkikumin.:D


Itseäsi moisessa rankaiset...

A R:nen
06.11.2009, 23.09
Ainakin Teollisuus-Etolasta löytyi juuri tuota samaa 3M:n teippiä, saattoi kyllä olla vain punaista ja valkoista. Tuo versio soveltuu sitten vain tasaisille pinnoille (tai kyllähän se takahaarukan putkenkin ympärillä pysyy kun nippusiteillä vähän varmistaa...), liikennemerkkikalvokin on taipuisampaa.

Iglumies
06.11.2009, 23.12
3M Diamond Grade tape? Sellaista näyttäisi saavan metritavarana eBay:sta.
http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=300358504496
http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=300358504294
http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=300358058503
Noita käytetään ääreismerkintöinä ja on paksua, sekä vaatii reunalakkauksen tai yliteippauksen pysyäkseen siistinä, eikä taivu pienelle r:lle.

Pikku vinkkinä, vilkaiskaa edellistä viestiäni tässä ketjussa.

PHI
06.11.2009, 23.56
Oma ratkaisuni sivulle näkymiseen.
http://is.pinkbike.com/photo/4159/pbpic4159707.jpg

Mihin ihmeessä sä ratapyörässä heijastimia tarvitset?

JJf
07.11.2009, 00.46
3M Diamond Grade tape? Sellaista näyttäisi saavan metritavarana eBay:sta.

Juuri tuota! Kiitos. Tosi on, että se ei taitu kovinkaan hyvin (tai no, ei juuri mitenkään) JOS sitä ei vaikkapa lämmitä hieman kuumailmapuhaltimella tai vastaavalla. Kunhan sen taivuttelee muotoon ja liimaa paikalleen, se ei lähde irti millään. Toinen vaihtoehto tietenkin on rakennella sopivasti tasaisia pintoja, joihin sitä liimaa ;)

Kurtz
07.11.2009, 08.54
Eihän sillä ole mitään merkitystä, koska ammattipätevyys puuttuu kohta kaikilta muilta paitsi oikeasti ammattiliikenteessä työskenteleviltä. Ja ilman ammattipätevyyttä ei voi bussiakaan ajaa edes talkoilla.

Aika harvoin esim: rekkaa muut ajavatkaan kuin oikeasti ammattiliikenteessä työskentelevät.

Ongelma taitaakin olla esim: talkootyö, ei siis korkea ikä. No, onneksi on nykyään matalalattia busseja niin ne kuskit pääsee helpommin kuskin pukille. Rekassa taitaa olla ongelma, kun sehän on sitä hienompi rekka mitä korkeemmalla on ohjaamo. Kai ne 70v+ kuskit sitten alkaa ajamaan niitä rekkoja joissa on se Hiab-nosturi siinä ohjaamon takana. Voi nostaa itsensä ratin taakse.

hartsu
07.11.2009, 09.33
Oma ratkaisuni sivulle näkymiseen.
http://is.pinkbike.com/photo/4159/pbpic4159707.jpg

On vähän vinossa tuo tummempi pinnaheijastin..

--+MM+--
07.11.2009, 11.54
Mihin ihmeessä sä ratapyörässä heijastimia tarvitset?

Aika vähissä noi velot näillä korkeuksilla.

µ

Mr.Auer
07.11.2009, 12.04
Ajomieheltä ne nuoki tuunaustarpeet on hankittu, ja siitä se sitten uiskin kanssa lähti......


Jahas. Minä luulin et mun arkipyörässä oli paljon heijastinteippiä...
Jää kyllä kevyesti kakkoseksi tolle :p

Mulla on pinnoissa niitä pinnan päälle napsahtavia hopeisia tikkuja, muutama kummassakin kiekossa, ja talvirenkaissa heijastinkyljet. Sitte putkissa joka puolella keltasta teippiä, edessä valkosta, lokarissa punasta pitkä pätkä. Ledituikut eteen ja taakse. Levarikiekoissa on vielä vanteeseen liimattu palasia keltasta - jätetty semmonen pieni kaistale vanteen reunasta vapaaks ettei haittaa rihtausta.

Ite hain ihan käypästä teippiä täältä:
http://www.teippitalo.fi/
Sahaajankatu 49, 00880 Helsinki

Ei maksanu montaa euroa kun ostin semmosia 50x50 cm lämäreitä kaikkia kolmea väriä.
Nuokaan ei oikein taipunu pinnoihin, mutta putkipinnoille toimii ihan hyvin ja näkyy tarpeeksi.

PHI
07.11.2009, 17.32
Aika vähissä noi velot näillä korkeuksilla.µ

Onkos kyseessä sitten ihan käyttöpyörä? Jarruton sellainen?

dt
09.11.2009, 11.43
http://photos-d.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc1/hs034.snc1/3263_83623300587_78474195587_2228805_977093_n.jpg

ja se gunnar

http://photos-f.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc1/hs028.snc1/4288_86672315587_78474195587_2267290_3885539_n.jpg

Nappulakenka
09.11.2009, 11.47
Onko tuo jotain maalia dt?

--+MM+--
09.11.2009, 12.46
Onkos kyseessä sitten ihan käyttöpyörä? Jarruton sellainen?

Kauppakassi, arkipyörä, lenkkikaveri, syslorossari ja aika-ajopyörä. Kyllä ne pyörät on käyttöön tehty.

µ

kmw
09.11.2009, 13.48
Onko tuo jotain maalia dt?

Ei kun teippiä.

möks. siis Gunnarissa

Proj.nro
10.11.2009, 07.40
Tarratalosta (http://www.tarratalo.fi/)Hannuksenpelto 10:stä hain kel/pun/valk heijastavaa tarraa yhteensä ehkä 5 A4-arkin verran. Jämäpaloja, kympin maksoin, eli aivan helvetisti, mutten ilennyt tingatakaan. Köyhät kyykkyyn...:cool:

Riksa
10.11.2009, 08.19
Tampereella Tampereen Opastemestarit suostui luopumaan jämäpaloista kohtuuhintaan.
Eivät kuulemma jämäpaloja säästele joten kannattaa soittaa etukäteen. Leikkaavat kyllä rullastakin.

Kävin eilen hakemassa heijastimet ja onhan nuo keltaiset
tarrat mustissa vanteissa rumat:).

- R

pötkö
10.11.2009, 11.54
pus vaan, kiitti Lasse viimeisestä!

gunnar siellä jo näkyikin kaikkine väreineen, ja pyöräsi kuva osiossa on sama valoisassa.

Ajomiehessä kaikkia 3M heijastinteippien värejä myynnissä, mutta jos tarvitsee isompaa palasta pääkaupunkiseudulla niin http://www.taperoll.fi/ myy 160cm levyisistä rullista vaikka puolen metrin pätkiä. eli ei tarvi koko rullaa ostaa. ja se dt:n kiilto rungossa on sitä teippiä. se on samanlaista käsitellä kun muutkin 3m:n huipputeipit, eli lämmön kanssa sen saa mille mutkalle tahansa

dt
10.11.2009, 13.59
...joo mut en jaksannu tohottaa lämpöä, parilla kaljalla jaksoin leikella ja liimailla.

Mr.Auer
13.11.2009, 18.57
http://img141.imageshack.us/img141/8205/hejj.jpg

Kyllä se tarpeeksi hohtaa :)
Lamput on normaalisti eessä ja takana vielä jos pimeellä ajetaan.
Taaksepäin on punasta heijastinta lokarissa ja satulaputkessa, mu ne ei näy ko takaapäi.

Mr.Auer
13.11.2009, 19.53
Ajokengissä on heijastimet ;)

Shimaani
13.11.2009, 20.26
Eipä nuo punaista liikennevaloa päin ajelevat autoilijatkaan mtn lakia noudata :) Eniten harmittaa ku ite ajaa sääntöjen mukaan valot eessä ja takana ja on silti päästä hengestään :mad: Ammattikuskeille voi sentään laittaa intterwebitse palautetta :D

Proj.nro
13.11.2009, 20.57
Itseasiassa, heijastimen heijastavuudelle määrätään myös vaatimuksia, siis sen on täytettävä standardin, enmuistaminkä, vaatimukset...:rolleyes: mutta perkele kun heijastaa niin se on hyvä.

pötkö
17.11.2009, 17.55
http://lh3.ggpht.com/_2bti0qcUgPI/SwLF98696yI/AAAAAAAAASU/QojEPxqGAkk/s800/PB170017.JPG

laitoin vähän lisää tuota heijastinta, joko riittää?

editsiooni: joutuu vetään tonttuhatun vinoon päähän kun viestejä on nätti tasaluku

yypy
17.11.2009, 20.19
Mitäs tarrateippejä porukka käyttää ja mistä niitä saa? Etenkin noi värilliset kiinnostaa.

Shimaani
17.11.2009, 21.23
Veli Epstainilla on näköjään ollut töissä tylsää kun on teippivarastoonsa sukeltanu... http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/icons/icon14.gif

Nakili
17.11.2009, 21.32
Mitäs tarrateippejä porukka käyttää ja mistä niitä saa? Etenkin noi värilliset kiinnostaa.

Suomen teippitalosta hain omani, kun joku siitä linkin anto täällä. Metri harmaata, vajaan puolen metrin mittanen pätkä mustaa, ja joku 40cm punasta (kaikkien leveys n. 30cm) makso 35e tai jotain sinne päin. Laadukasta tavaraa on.

Osoite on Sahaajankatu 49, 00880 Helsinki, eli Siilitien metroaseman lähettyviltä löytyy.

TimoF
18.11.2009, 00.08
Tää ketjuhan perustuu lähinnä siihen mitä tarrateippejä porukka käyttää ja mistä niitä saa...

Katila
18.11.2009, 09.53
*kuva nips*

laitoin vähän lisää tuota heijastinta, joko riittää?

editsiooni: joutuu vetään tonttuhatun vinoon päähän kun viestejä on nätti tasaluku

Heijastin riittää :) Joko on kypärä päässä joka ajolla? Tonttuhattua voi sitten käyttää asiakkaita palvellessa.

Nakili
23.11.2009, 23.58
Tällasia juttuja askartelinpaskartelin talven pimeitä varten stumpjumpperiin( toivottavasti kuvat näkyy:o). Ainaki parempi kuin täysin pimee. Näkyvyyttä lisää 2x ~250lm kypärässä ja ~900lm tangossa ja pieni punanen ledi taakse päin ( +ajoasun heijastimet +heijastinliivi ja kypärän muutamat teippiräpellykset..)

http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=560&pictureid=2761 http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=560&pictureid=2759 http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=560&pictureid=2760

ahav
23.10.2010, 01.53
2. Etuheijastimen tulee olla valkoinen, takaheijastimen punainen sekä poljin- ja sivuheijastimien ruskeankeltaisia.

6. Polkupyörässä saa olla tässä pykälässä vaadittujen heijastimien lisäksi eteenpäin suunnattuja valkoisia, sivullepäin suunnattuja keltaisia ja taaksepäin suunnattuja punaisia heijastimia. Tässä pykälässä vaadittujen heijastimien lisäksi eteenpäin ja taaksepäin suunnatut sallitut heijastimet saavat olla asennettuina leveyssuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen ja enintään 1,30 metrin korkeudelle tiestä.Omassa Inseran romussani on ollut uudesta asti valkoiset pinnaheijastimet, mikä kyllä tuntuu hieman oudolta jos laki kerran vaatii oranssia. Eli siis ovatko nuo valkoiset pinnaheijastimet ja sivuille näkyvät valkoiset heijastinteipit virallisen tulkinnan mukaan laittomia vai ei?

Toisaalta aivan sama, koska samaisesta romusta löytyy myös 115 desibelin paineilmatorvi, joka ei ihan taida olla lain tarkoittama äänimerkinantolaite. :D

Kugelschreiber
23.10.2010, 07.46
Tiedättekö että saako Turusta jostain heijastinteippiä? Clasullahan sitä olis rullassa hintaan kuus ysi viis mutta sitä ei saa bläkkinä ja olishan se siistimpää jostain isommasta palasta leikellä kuvioita.

Esko
23.10.2010, 09.22
Omassa Inseran romussani on ollut uudesta asti valkoiset pinnaheijastimet, mikä kyllä tuntuu hieman oudolta jos laki kerran vaatii oranssia. Eli siis ovatko nuo valkoiset pinnaheijastimet ja sivuille näkyvät valkoiset heijastinteipit virallisen tulkinnan mukaan laittomia vai ei?

No, eiväthän ne pykälien mukaisia ole. Toisaalta niin kauan kuin kadut ovat pullollaan joko kokonaan tai lähes kokonaan pimeitä pyöriä, heijastimettomia ja lamputtomia, yksikään poliisi ei tule puuttumaan vähän väärän värisiin heijastimiin. Varsinkaan sellaisiin, jotka ovat vielä muutenkin lain puolesta ylimääräisiä. Korkeintaan jossain erityisessä fillariratsiassa voivat siitä mainita. Tärkein on että näkyy, ja mitä paremmin näkyy, sitä parempi. Edes kaikkein räikeimpiin ja ärsyttävimpiin tapauksiin eli punaisiin etuvaloihin ei näytetä puuttuvan, vaikka ne oikeasti voisivat olla syynä onnettomuuteen. Epäilemättä ne punavilkutkin ovat silti turvallisempi vaihtoehto kuin ei valoa ollenkaan.

pmw
23.10.2010, 19.47
Meikäläinenkin voisi ehkä pistää hejjastimia kiinni:

http://firsti.iki.fi/pic/2009-10-15/tn/pic_IMG_5214.JPG

gobbif
23.10.2010, 21.01
Heijastimet on hyvä hätävara siihen, kun varsinaisissa valoissa on vikaa tai akut yllättäen loppu. Valoilla se fillari parhaiten erottuu kuten autotkin. (Hmm.. autoissa on tosin pakollisina vain takana heijastimet, ei sivussa eikä edes edessä..?)

Fillarin sivuheijastimien keltainen vaatimus on outo. Niitähän ei tarvita mikäli renkaissa on heijastavaa pintaa, johon kelpaa taas valkoinen. Tietysti rengas on pyöreä, joten sekaannuksen vaaraa ei ole. Monissa talvirenkaissa oleva heijastava reuna erottuu lisäksi tosi hyvin, jopa kaukaa fillarin valoilla.

tvo
23.10.2010, 22.43
Heijastimet on hyvä hätävara siihen, kun varsinaisissa valoissa on vikaa tai akut yllättäen loppu. Valoilla se fillari parhaiten erottuu kuten autotkin. (Hmm.. autoissa on tosin pakollisina vain takana heijastimet, ei sivussa eikä edes edessä..?)

Fillarin sivuheijastimien keltainen vaatimus on outo. Niitähän ei tarvita mikäli renkaissa on heijastavaa pintaa, johon kelpaa taas valkoinen. Tietysti rengas on pyöreä, joten sekaannuksen vaaraa ei ole. Monissa talvirenkaissa oleva heijastava reuna erottuu lisäksi tosi hyvin, jopa kaukaa fillarin valoilla.

Mites olis tämmöiset (http://www.bike24.com/1.php?content=8;navigation=1;product=16958;page=1; menu=1000,5,305;mid=0;pgc=0) sopivasti tasapainotettuina määrinä? :)

ahav
23.10.2010, 23.00
Siispä marssin ensi viikolla kauppaan, ostan rullan valkoista heijastinteippiä ja päällystän sillä lähes koko rungon, sanokoot laki sitten mitä hyvänsä. Tuo valkoinen teippi kuitenkin sopii rungon väriin keltaista paremmin ja tuskinpa kukaan niitä sentään etuheijastimiksi erehtyy luulemaan.

rhubarb
23.10.2010, 23.20
Siispä marssin ensi viikolla kauppaan, ostan rullan valkoista heijastinteippiä ja päällystän sillä lähes koko rungon, sanokoot laki sitten mitä hyvänsä. Tuo valkoinen teippi kuitenkin sopii rungon väriin keltaista paremmin ja tuskinpa kukaan niitä sentään etuheijastimiksi erehtyy luulemaan.

Ei välttämättä riitä yksi rulla. Askartelin tosiaan itse tuossa aiemmin, yhdellä puolella on n. 2,2m Clasun keltaista 20mm teippiä. Vähän nuo näkyvät eteen ja taaksekin mutten jaksa kummemmin välittää:
http://img230.imageshack.us/img230/9201/hohtopyrily.jpg

Mr.Auer
24.10.2010, 10.46
Kiinnostais ostaa heijastinmaalia ja vetästä sillä runko.

http://www.instructables.com/id/Paint-your-bike-bicycle-gear-reflective/
http://www.colebrothers.com/biketape/reflectivepaint.html
http://www.amazon.com/Rust-Oleum-214944-Reflective-10-Ounce-Spray/dp/B000LNVC1M
http://www.tcpglobal.com/spraypaintdepot/reflective-paint.aspx Tossa olis kirkastakin..

Onkos kellään tietoa mistä tuota/vastaavaa sais Suomesta?

kpyora
24.10.2010, 10.59
Koko ajan on tunne, että kevyenliikenteen lakeja ja asetuksia teetetään jollain kesätyöntekijällä jos hänelläkään. :( Sen verran pahasti nuo heijastinsäädöksetkin ovat jääneet ajasta jälkeen.

hartsu
24.10.2010, 11.58
Kiinnostais ostaa heijastinmaalia ja vetästä sillä runko.

Onkos kellään tietoa mistä tuota/vastaavaa sais Suomesta?

If turvakaupasta ostin tuollaista
C me® Light Metallic reflexspray (http://turvakauppa.if.fi/reflexspray-cme-light-metallic.html)

maalia, oli virheostos. Se kyllä heijastaa mutta pinta on kamalan näköistä ja tuntuista kun lakka ja heijastavat lasikuulat eivät oikein purkissa sekoittuneet vaikka kuinka ravisti.
Eli purkista tuli välillä pelkkää kirkasta lakkaa ja sitten taas välillä niitä lasikuulia paksuna mössönä.

tubelix
26.10.2010, 07.48
Talvirenkaissa on heijastinnauha sivuille joten nyt täytyy lain joka kohta :)

Matti S.
10.10.2012, 14.20
Polkupyörää koskeva lainsäädäntö on Suomessa antiikkitasolla. Kuvastavaa on maininta siitä että (muistinvaraisesti) "alle kymmenen kilon omapainoista yli 12-vaihteista urheilupyörää ei tarvitse varustaa eteen ja taakse näyttävillä poljin- eikä muilla heijastimilla/valoilla jos ajetaan valoisan aikana". Eihän tuossa ole päätä eikä häntää. Vai onko jollakulla oikeasti repussa heijastinpolkimet JOS ajomatka esimerkiksi rengasrikon vuoksi venähtää pimeän tunneille? Lisäksi mainitaan että ajovalon tulee olla kiinteä ja sen alin korkeus on 30 cm ja ylin korkeus 130 cm. Sama taisi olla heijastimista.
Entäpä jos pyöräilijällä on ns heijastimilla varustettu huomioliivi (jollaista itse käytän) Silloinhan heijastimet ovat automaattisesti liian korkealla?

Lainsäädännössä olisi todellakin päivittämistä, erityisesti fillarin valomääräysten osalta. Minua nimittäin hillittömästi ketuttaa vastaan tulevat vilkkuledit (jopa PUNAISET) ja kuljettajan kypärään kiinnitetyt kymmenien tuhansien lumenien auringot, joita haltijansa kääntelee jopa suoraan vastaantulijaan päin, tahallaako, en tiedä. Itselläni on 320 lumenin SIGMA jossa on kolme eri kirkkautta ja se pirullinen vilkkuvalo, jota tosin vain väliaikaisesti käytän jos akku alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä. Kummasti olen sillä pärjännyt, vaikka välillä on ollut pimeää kuin mustassa aukossa.

Tarttis varmaan olla liikenne- ja viestintäministeriöön yhteydessä... Ellei sitten joku noheva tarkoituksenmukaisessa lainsäädäntötyöryhmässä istuva kansanedustaja ottaisi asiaa ajaakseen. Pyöräily tuntuu lisääntyvän harrasteena ja energiansäästömuotona sellaista vauhtia että pakottava tarve lainsäädännön kehittämiselle on entistä lähempänä. Jos asiaa ei ota aktiivipyöräilijöiden omiin käsiin niin sitten virkamiehet pääsevät säveltämään mitä sattuu mummopyörälinjaston mukaista mallia, joka ei toimi muualla kuin Kainuun korvessa. Anteeksi kaikki kainuulaiset...

lansive
10.10.2012, 14.26
Polkupyörää koskeva lainsäädäntö on Suomessa antiikkitasolla.

Eikä ole. Meillä dynamo ei ole pakollinen varuste kuten Saksassa. Siellä ei tosin maantiepyörässä tarvitse olla dynamoa, mutta lamppu ja varaparistot pitää olla mukana myös päivällä. Kisoissa ei lamppua tarvitse kuitenkaan olla vaikka ajettaisiin yleisillä teillä.

Risto Koivunen
10.10.2012, 14.48
Lisäksi mainitaan että ajovalon tulee olla kiinteä ja sen alin korkeus on 30 cm ja ylin korkeus 130 cm. Sama taisi olla heijastimista.
Entäpä jos pyöräilijällä on ns heijastimilla varustettu huomioliivi (jollaista itse käytän) Silloinhan heijastimet ovat automaattisesti liian korkealla?


Kyseisessä asetuksessa säädetään polkupyörän varustelusta, ei polkupyörän kuljettajan varustelusta. Polkupyörän kuljettajaan kiinnitetyt valot tai heijastimet eivät ole osa polkupyörän varustelua.

ppikkupe
10.10.2012, 15.24
Eihän tuossa ole päätä eikä häntää. Vai onko jollakulla oikeasti repussa heijastinpolkimet JOS ajomatka esimerkiksi rengasrikon vuoksi venähtää pimeän tunneille?

Ei ole, mutta olen yrittänyt miettiä tuohon ratkaisua. Poljinheijastimet ovat mielestäni erittäin hyvät pyörän havaitsemiseen.

SPD-polkimille nämä on periaatteessa toimivat, mutta mielestäni käytössä yhtä ärsyttävät kuin tavallisetkin toiselta puolen flätit polkimet - eli ne on aina väärinpäin, kun pitäisi liikkeelle lähteä:
http://www.cheapbikeparts360.com/images/b/10936.jpg

Eli mukavuussyistä en sitten viitsi noitakaan käyttää. Olen yrittänyt keventää ongelmaa hyvillä valoilla ja tarpeellisella määrällä pinnaheijastimia.

Matti S.
10.10.2012, 16.53
Eikä ole. Meillä dynamo ei ole pakollinen varuste kuten Saksassa. Siellä ei tosin maantiepyörässä tarvitse olla dynamoa, mutta lamppu ja varaparistot pitää olla mukana myös päivällä. Kisoissa ei lamppua tarvitse kuitenkaan olla vaikka ajettaisiin yleisillä teillä.

Ahaa... Taidankin tulevan talven aikana perehtyä polkupyöriä koskevaan lainsäädäntöön ajatuksella että antiikinaikaiset näkemykset saataisiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia.

Ajoneuvon, järjestelmän, osan, erillisen teknisen yksikön ja varusteen käyttö liikenteessä on kielletty, jollei ajoneuvotyyppiä tai yksittäistä ajoneuvoa, järjestelmää, osaa, erillistä teknistä yksikköä tai varustetta ole asianmukaisesti hyväksytty liikenteeseen.

Menee nettikaupasta tilaaminen ja fillarin tuunaaminen hankalaksi kun en tiedä a) mikä on asianmukainen hyväksyntä b) onko muualla tehty asianmukainen hyväksyntä myös suomalaisen ajoneuvolainsäädännön mukainen

veekoo
10.10.2012, 18.54
Kuvastavaa on maininta siitä että (muistinvaraisesti) "alle kymmenen kilon omapainoista yli 12-vaihteista urheilupyörää ei tarvitse varustaa eteen ja taakse näyttävillä poljin- eikä muilla heijastimilla/valoilla jos ajetaan valoisan aikana". Eihän tuossa ole päätä eikä häntää.

Lainaus on pääosin oikein, mutta sitä en oikein ymmärrä mikää siinä rassaa. Tuossa pykälässä siis sanotaan että:
a) polkupyörässä pitää olla etu-, sivu-, poljin- ja takaheijastimet
b) Etu/sivu/poljinheijastimia ei vaadita urheilu- tai kilpakäyttöön tarkoitetussa pyörässä *valoisaan aikaan*

Pimeällä siis vaaditaan täysi heijastinvarustus missä tahansa pyörässä jos meinaa ajaa laillisesti.

Mikä tuossa pykälässä on nyt niin antiikkista. Muuta kuin ne kg/vaihderajat, mutta kun nekään eivät anna oikeasti maantiepyörille mitään helpotusta.

Tuosta voi tarkistaa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021250

Matti S.
10.10.2012, 19.01
Lainaus on pääosin oikein, mutta sitä en oikein ymmärrä mikää siinä rassaa. Tuossa pykälässä siis sanotaan että:
a) polkupyörässä pitää olla etu-, sivu-, poljin- ja takaheijastimet
b) Etu/sivu/poljinheijastimia ei vaadita urheilu- tai kilpakäyttöön tarkoitetussa pyörässä *valoisaan aikaan*

Pimeällä siis vaaditaan täysi heijastinvarustus missä tahansa pyörässä jos meinaa ajaa laillisesti.

Mikä tuossa pykälässä on nyt niin antiikkista. Muuta kuin ne kg/vaihderajat, mutta kun nekään eivät anna oikeasti maantiepyörille mitään helpotusta.

Tuosta voi tarkistaa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021250
Perustuslain 6 pykälä 1 mom. Näyttäkää minulle vakavasti otettava pimeänkin vuodenajan työmatkapyöräilijä jolla on lukkopolkimissaan heijastimet. Jos kerran laki on laki niin miks sitä ei valvota? Haluaisin myös nähdä yhdenkin sakon jonka virkavalta on kirjoittanut poljinheijastimien puuttumisesta. Entäpä rohloff? Tietääkö poliisi montako vaihdetta siinä voi olla? Painokin jopa alle "kilpapyörän" kilojen.
Oma yleinen näkemykseni lakiteksteistä on; jos ne eivät toimi eikä niitä valvota niin ei ne menettävät merkityksenssä ja samalla yleinen kunnioitus järkeviäkin lakeja kohtaan rapautuu. Esimerkkinä vielä tämä kypäräpakko.

gobbif
10.10.2012, 19.25
Mulla on pätkät heijastinteippiä työmatkapelin kaksipuolisissa lukkiksissa.

Enemmän uskon minun näkyvän tosin työmatkarepussa olevan ison tarrapalan, heijastintarroitetun kypärän ja takavalon ansiosta. Renkaissakin on heijastava reunus, joskin pinnoissa valkoisia putkimaisia heijastimia eikä vaadittua keltaista.

Valvonnan kannalta taidetaan keskittyä lähinnä ninjoihin, ihan perustellustikin.

Matti S.
10.10.2012, 19.42
Kyseisessä asetuksessa säädetään polkupyörän varustelusta, ei polkupyörän kuljettajan varustelusta. Polkupyörän kuljettajaan kiinnitetyt valot tai heijastimet eivät ole osa polkupyörän varustelua.
Ts. kypärään kiinnitetty polkupyörän ajovalon virkaa tekevä valo on automaattisesti ja yksiselitteisesti: puute polkupyörän pimeän ajan varustelussa. Olisikin mielenkiintoista nähdä sakko, jonka poliisi kirjoittaa otsalampusta lisämääreellä kuljetti moottoroimatonta ajoneuvoa auringon laskun ja nousun välisenä aikana ilman asianmukaista valaisinta.