PDA

Näytä tavallinen näkymä : Polvisuojat yms. xc:ssa?



Warlord
29.05.2008, 16.46
Terve

Tänään kauden ekat turvat metässä, ei onneksi pahempia vammoja eikä vaurioita. Henkisiä lähinnä. Polvesta turvetta ja risuja putsatessa tuli kuitenkin mieleen, että olisikohan ihan paska idea suojata nuo polvet kun joka kausi tulee näköjään niitä raavittua johonkin. Käyttääkö kukaan polvareita tai muita suojia kypärän lisäksi ihan perus xc-ajossa? Polvareitahan kun näyttää olevan myös hieman kevyempiä kuin nämä koko säären suojaavat.

FreGoS
29.05.2008, 19.05
Juuh, Tietenkin kannattaa ottaa vähän vaikeimille/vauhdikkaammille reiteille suojat. Jos ne jotenkin sinua hävettää niin otat repun mukaan, sinne voi sit pistää piiloon :) Mutta kyllä minä käytän jos meno menee rankemmaks

Fillarimies
29.05.2008, 20.28
Toisaalta hemmetin hyvä idea, mutta toisaalta aivan surkea:D
Sinänsä hyvä, että kyllä xc-ajossakin vauhdit kasvaa aika hurjiksi kivikoissa ja tapaturmavaara on suurempi, mutta entä käytännöllisyys?
Itselläni ne ainaki hiostaa ja rajoittaa polven liikettä vähän.. semmonen vähän kankea tuntuma.
Mutta jos vähänkin tuntuu siltä, että ajotaidot ei riitä tai on epävarma olo niin kannattaahan ne suojat laittaa:)

Prestige
29.05.2008, 21.00
En ole polviani kertaakaan loukannut, mutta kun oma ajotyyli on ehkä vähän raju, aika endurohenkinen ja usein omia rajoja kokeileva. Ostin muutama viikko sitten koko säären ja polven suojaavat suojat. Ne on yber halppikset, eli ne myytiin motocrossi suojina paikallisessa halppisliikkeessä kyynärsuojien kera hintaan 19€.

Aivan mahtavat, olen tykännyt kovasti, heitin ylimmän kiinnikkeen pois niin että ne on 2:sta kohtaa kiinni, pohkeen ylä ja alareunassa. ei hierrä ja ei tunnu rajoittavan liiketta. Yksi kunnon kaatuminen on niiden kanssa tehty ja oli apua ja paljon. Saa nähdä kun nämä lämpötilat nousee +20 asteisiin että miltä ne sitten alkaa tuntumaan.


Nyt oli sitten toissapäivänä sadekelin lenkki, ja pistin pitkät housut jalkaan, joten ajattelin että ajaelen rauhallisesti ja jätän polkkarit pois. Monessa kohtaa oli suojien tuomaa kuolemattomuuden tunnetta ikävä, ja loppupelissä löinkin sitten polveni tankoon oikein kunnolla. Seuraavana aamua ei jalka oikein taipunut ja polvi turvoksissa. Tästä lähtien saa suojat taipua pitkien housujen alle tai päälle, mutta ilman en aja.

Thurin
29.05.2008, 21.49
Minä käytän xc-ajossa jäykkäperäisen maasturin kanssa polvi- ja kyynärsuojia. Ajelen pääasiassa Helsingin keskuspuistossa, jonka poluille joku idiootti on kylvänyt järkyttävän määrän kiviä ja juuria. Jos ajaisin harjumaastossa ja sileillä poluilla niin suojat jäisivät kaappiin. Ajamista voisi ehkä luonnehtia kömpelöksi enduron ja xc:n välimuodoksi.

Eilen vedin kauden ensimmäiset kunnon turvat. Kämmäsin kapeassa kallionousussa. Kampi jumahti kiveen ja tipuin polulta pyörän kanssa pari metriä alemmas kyljelleni. Kyynärpäähän mustelma ja kylkiluut otti itseensä. Ilman suojia olisi varmasti tullut huomattavasti rumempaa jälkeä.

Myöhemmin kesällä suojia joutuu väkisinkin vähentämään. Jos jostain löytyisi kevyet ja paremmin hengittävät suojat, niin ehkä niitä voisi pitää lämpimämmälläkin kelillä. Tälläisessä vajaassa 20 asteessa nuo hiostaa jo ihan riittävästi. Kaikki suojat tuntuu olevan alamäkihurjasteluun, eli ne on vähän turhan järeitä ja kuumia polkemalla etenemiseen. Varsinkin kun noiden kanssa joutuu väkisinkin käyttämään lyhyiden succisten päällä lököttäviä shortseja. Kireät maantiekamat yhditettynä suojiin näyttää jotenkin... :D

arctic biker
30.05.2008, 22.28
Näin ikämiehenä voin tunnustaa että oon nuita suojia kaivannut, vielä on tuo kunnon lippa tekemättä mutta kai se tulee vielä:(

Shimaani
30.05.2008, 22.54
Tää paappa ajaa syndit päällä sukkixet jalassa ja mua ei haittaa yhtään. Tää mieluummin kävelee krässin jälkeen kun odottelee orttopediä vaikkei se näytäkkään niin kuulilta. Itse asiassa, mua ei kiinnosta hevon *piip* vertaa miltä mää näytän ajokamat päällä kunhan mobiliteetti säilyy.

Ugh.

jeppe
30.05.2008, 22.55
Polvet ja sääret aina verillä, joten ei ne varmaankaan pahaa tekisi. DH:ssa vähintään polvarit aina päällä, usein myös säärisuojat.

perttime
31.05.2008, 08.26
Itse ei tule pidettyä suojia eikä niitä kai moni käytä, mutta jos ne auttaa edes niihin henkisiin vammoihin niin miksipä ei.

hunvo
01.06.2008, 23.15
Tärkeimpänä suojana (kypärän lisäks), muistutan taas kunnon hanskoja. Kädet edellä sitä kuitenkin maastoutuu. Muuten en itse ole suojiin vielä innostunut. Mustelmatonta viikkoa tuskin kesällä löytyy yhtään. Pienillä ihottumilla on onneks selvinnyt tähän asti ja toivottavasti niin jatkuu.

perttime
02.06.2008, 08.32
Tärkeimpänä suojana (kypärän lisäks), muistutan taas kunnon hanskoja. Kädet edellä sitä kuitenkin maastoutuu.Totta tosiaan.
Viikon sisään on tullut nyt muutaman kerran heittäydyttyä siihen tyyliin, että hanskat oli tosi tarpeeseen....

yedi
03.06.2008, 17.08
Viimeisimmän syöksyn jälkeen alkoi mietityttämään olisiko suojista hyötyä. Polvi- ja kyynärpääsuojat voisi olla melko hyvät. Samoin housut joissa olisi vähän pehmusteitä kyljissä. Noi kaikki tietysti hiostaa aikalailla. Tietenkin voisi olla yrittämättä joka paikasta ajoa, mutta sitten se menisi CC tyyliseksi ajoksi :rolleyes:.

Fillarimies
03.06.2008, 18.59
Kultainen keskitie?
Pikkasen kattoo mistä ajaa ja väistää pahimmät ryteiköt..
Ihan niinkö mulla ois varaa sanoa näin..:eek: snakebiteja tulee ihan liikaa, kun tulee rysäytettyä jokapaikasta läpi, mutta oon kuiten yrittäny muistuttaa mieleen ajotekniikkaa;)

kauris
03.06.2008, 19.17
Mulla tuli eilen tällaiset postissa kotiin. Huomenna testaamaan. Harmittaa kun saman valmistajan kyynärsyndit oli just ehtineet loppua bike-discountista, josta tavaraa tilailin.

http://www.sixsixone.com/media/store/product/6495-24.jpg

tya
03.06.2008, 20.17
Kyl mä kans joskus pidin, mutta hiosti ja hiersi sixsixonen sääri-/polvisuojayhdistelmä, ei enää viitsi. Oishan niistä joskus iloa. Näkeehän niitä joskus ihmisillä endurokisoissa ja Tahkolla. Vähemmän mä syndejä häpeäisin kuin succiksia. ;)

znood
03.06.2008, 20.56
lukkopolkimien kanssa en näe tarvetta, iho kestää kyllä kuusenoksat/varvut/kepit kunhan ei kaaduksi, pienet nirhaumat parantuvat muutamassa päivässä jos niitä edes huomaa

flättien/piikkiflättien kanssa on kyllä hyvä kayttää jotain suojia, ettei nirhaudu polkimeen kun lipeää...

makkeli
03.06.2008, 21.06
Mulla tuli eilen tällaiset postissa kotiin.

Tuollaiset voisi olla hyvät. Itsellä tulee yleensä suurimmat vammat juuri polviin, kun rytmi menee ihan sekaisin juurakoiden ja kivien ylityksissä. Tulee iskettyä polvia tankoon tai rojahdettua tangon päälle niin että polvet kolisee runkoon.

Reiska666
04.06.2008, 09.37
Mulla tuli eilen tällaiset postissa kotiin. Huomenna testaamaan. Harmittaa kun saman valmistajan kyynärsyndit oli just ehtineet loppua bike-discountista, josta tavaraa tilailin.

http://www.sixsixone.com/media/store/product/6495-24.jpg

Mää hankin just tuommoiset vuosi sitten.Tosi hyvät ajaessa,ei moitteen sijaa.Kuumalla hiukan hikoo, mutta sen huomaa oikeastaan vasta riisuessa.Hikoomatonta suojaa tuskin on vielä keksittykään...kivikossa tuntuu kyllä velatkin saatavilta kun on noi päällä.

Warlord
04.06.2008, 10.03
Mää hankin just tuommoiset vuosi sitten.Tosi hyvät ajaessa,ei moitteen sijaa.Kuumalla hiukan hikoo, mutta sen huomaa oikeastaan vasta riisuessa.Hikoomatonta suojaa tuskin on vielä keksittykään...kivikossa tuntuu kyllä velatkin saatavilta kun on noi päällä.

Mikäs malli tuo tarkalleen on 661:lta? Ja saako noita suomesta et pääsis sovittamaan?

p bonk
04.06.2008, 10.27
Tää paappa ajaa syndit päällä sukkixet jalassa ja mua ei haittaa yhtään. Tää mieluummin kävelee krässin jälkeen kun odottelee orttopediä vaikkei se näytäkkään niin kuulilta. Itse asiassa, mua ei kiinnosta hevon *piip* vertaa miltä mää näytän ajokamat päällä kunhan mobiliteetti säilyy.

Ugh.

Lähtökohtaisesti on niin, että ajokamat päällä näyttää aina enemmän tai vähemmän naurettavalta. So?

bere
04.06.2008, 11.14
Lähtökohtaisesti on niin, että ajokamat päällä näyttää aina enemmän tai vähemmän naurettavalta. So?

Vika löytynee korvienvälistä jos noin. Mun mielestä asianmukainen pukeutuminen ei oo koskaan naurettavan näköistä.

Ei ne sukkikset baarissa hyvältä näytä, eikä farkut pyöräillessä.

p bonk
04.06.2008, 11.24
No onhan se nyt vähän naurettavan näköistä kun aikuiset miehet pukeutuvat succiksiin tai räädistelykamoihin. Käytännöllistä toki tilanteen mukaan.

Vikaa? En tiedä. Ajoin aamun työmatkatemmon succikset jalassa - olisko pitänyt olla sellainen tempohaalari?

Reiska666
04.06.2008, 11.30
Mikäs malli tuo tarkalleen on 661:lta? Ja saako noita suomesta et pääsis sovittamaan?

Toi malli on Kyle Strait Slim Knee.CRC:n huippuhalvennuksesta ostin.

mehukatti
04.06.2008, 14.23
Tollaset polvisuojat vois olla aika hyvät XC:ssä, jos nyt pelkää polviensa puolesta. Säärisuojat (tai yhdistetyt polvi- ja säärisuojat) on ehkä sitten astetta turhemmat, koska sääri on kuitenkin sen verran kovaa tekoa ettei miksikään mene polkimen iskusta. Samalla ne kuitenkin on kuumat ja jonkin verran rajottaa liikkuvuuden tunnetta.

kauris
04.06.2008, 16.05
Mikäs malli tuo tarkalleen on 661:lta? Ja saako noita suomesta et pääsis sovittamaan?

Joo linkittämäni kuva oli Kyle Strait Knee guard. Tilaamatta loppumisen takia jäi 661 Chicken wing elbow. Ja jos joku tietää missä 661:n suojia pääkaupunkiseudulla myydään, niin voisi ilmoittaa. Kävisin sieltä nuo kyynärsuojat katsastamassa ja ostamassa, jos hinnasta päästään sopuun.

chicken wings:

http://www.sixsixone.com/media/store/product/6408-00.jpg

edit:
Eroja noissa suojissa on istuvuudessa ja käyttömukavuudessa melkoisesti. BikePlanetin jotain suojia kävin kuukausi sitten sovittelemassa mutta eivät minun käsiini ainakaan istuneet. Niissä oli sellaiset kahdet kiristysremmit, jotka vedettiin ristiin mutta ei tuollaista kunnon kujaa, josta käsi pujotetaan. Eivät kiristyneet kunnolla ja hankasivat. Myös käden liikkumista selvästi rajoittivat. 661:n suojia olin kuullut monen kehuvan ja siksi ne saksasta tilasinkin, kun ei suomessa ollut tullut vastaan.

Warlord
04.06.2008, 21.40
Toi malli on Kyle Strait Slim Knee.CRC:n huippuhalvennuksesta ostin.

Lähen huomenna New Yorkiin, pitänee sieltä ettiä tollaset.

Vepa
09.06.2008, 22.45
Onkos kukaan kokeillut rullaluistelussa käytettäviä suojia? Taidanpa itse koittaa seuraavan kerran Kaupin metsäretkellä.

mteebee
23.06.2008, 17.10
Ittellä Lizard Skinssin soft cellit jalassa, ei nuo mitenkään huippu mukavat ole muuta kuin kaatuilessa ja tietysti piti edellisessä lipoissa pyöriä kalliota alas tuloksena. Kyynärpää auki, mustelmia kyljissä ja rystyset turvoksissa.
Miten lie olisi käynyt ilman paksuja hanskoja ja polvi syndejä, viisastuneena tilasin vielä 661 chiken wingssit kyynärpäitä suojaamaan.

yedi
24.06.2008, 10.08
Itsekin olen vähän katsastellut suojia. XC-ajoon vähän mietin noita rullaluistelu polvi- ja kyynärsuojia. Eli meikäläistäkin kiinnostaisi kokemukset noista! Urheilukaupoissa setti maksaa n. 20-30 e ja marketeissa 15-20 e onkohan noissa miten paljon eroja?

Noita Lisard Skins:n soft shell:jä kävin kokeilemassa, mutta xc:hen aika tuhdit. Suojaavat varmaan hyvin, mutta jo liikkeessä kokeiltaessa tuntuivat aika hiostavilta. Alamäkeen ilman paljoa polkemista ovat varmaan aika hyvät. Jos alamäkiajoon tulee mahdollisuuksia saatan ostaa ne sitä ajoa varten.

kauris
24.06.2008, 14.31
Ajattelin itse nimenomaan pyöräilyyn tarkoitetut suojat hankkiessani niin, että pyöräilyssä polvisuojien täytyy sietää erityisen paljon polven edestakaista koukistumista mutta ei niinkään sivuttaista liikkumista. Rullaluistellessa polvikulma pysyy taasen hieman stabiilimpana (tai ainakin "pyöritysnopeus" on hitaampi) ja voisikin ajatella, että rullaluistelusuojissa, ainakaan halvoissa, ei tähän taipumisasiaan asiaan ole kiinnitetyt kylliksi huomiota. Suojalla, joka estää tai hankaloittaa polven taipumista tai hankaa käyttäjäänsä, ei pitkään viitsi pyöräillä. Lisäksi pyöräilyyn tarkoitetussa polvisuojissa on kiinnitetty huomioita myös sivulta, erityisesti polven sisäsyrjältä tuleviin kolhuihin kuten ylempänä (ylimmässä) postaamassani kuvassa näkyy. Tällä ehkäistään vammoja tai ainakin kipuja, joita tulee, kun polven kolauttaa pyöränsä vaakaputkeen.

Reiska666
24.06.2008, 16.42
Ajattelin itse nimenomaan pyöräilyyn tarkoitetut suojat hankkiessani niin, että pyöräilyssä polvisuojien täytyy sietää erityisen paljon polven edestakaista koukistumista mutta ei niinkään sivuttaista liikkumista. Rullaluistellessa polvikulma pysyy taasen hieman stabiilimpana (tai ainakin "pyöritysnopeus" on hitaampi) ja voisikin ajatella, että rullaluistelusuojissa, ainakaan halvoissa, ei tähän taipumisasiaan asiaan ole kiinnitetyt kylliksi huomiota. Suojalla, joka estää tai hankaloittaa polven taipumista tai hankaa käyttäjäänsä, ei pitkään viitsi pyöräillä. Lisäksi pyöräilyyn tarkoitetussa polvisuojissa on kiinnitetty huomioita myös sivulta, erityisesti polven sisäsyrjältä tuleviin kolhuihin kuten ylempänä (ylimmässä) postaamassani kuvassa näkyy. Tällä ehkäistään vammoja tai ainakin kipuja, joita tulee, kun polven kolauttaa pyöränsä vaakaputkeen.

Mitäpä oot tykännyt Kyle Straiteista?Ainakin mun polvista on putkimustelmat vähentyneet...ja kivikkokäyttäytyminen ehkä hivenen rohkaistunut?Rullaluistinsuojilla ei kyllä tosiaan pitkään ajella, niillä ei polvi taivu ja hankaavat pirusti.

yedi
24.06.2008, 20.25
Rullaluistinsuojilla ei kyllä tosiaan pitkään ajella, niillä ei polvi taivu ja hankaavat pirusti.

Oletko kokeillut rullaluistinsuojia fillaroidessa?

Tuo edellä esitetty vapina lienee totta. Rulliksilla jalat on melko suorana ja lähelle 90 asteen kulmaan polvia ei tarvitse koukistella.

Reiska666
25.06.2008, 08.46
Oletko kokeillut rullaluistinsuojia fillaroidessa?

Tuo edellä esitetty vapina lienee totta. Rulliksilla jalat on melko suorana ja lähelle 90 asteen kulmaan polvia ei tarvitse koukistella.

-juu koklasin ja se loppui lyhyeen.Aika sietämättömälle tuntui, rullissuojat on tehty tosiaan aika oikosääristä asentoa ajatellen.Alussa kun eka kerran nuo 661:t koipeen veti,tuntui hiukan "tukevalta", mutta kun ajoasentoon pääsee, se tunne häviää.Eivät hankaa mistään ja polvet taipuu hyvin.Nyt kun niihin on tottunut, ei niitä oikeastaan edes "huomaa" ajaessa.

kauris
25.06.2008, 08.56
Mä olen kerennyt käyttämään niitä suojia vasta pari kertaa, on mennyt maantiepyörän selässä viime aikoina enemmän aikaa ja maasturiin pitäisi keulahuoltokin seuraavaksi tehdä. Mutta ihan positiiviset olivat ensimmäiset kokemukset. Jossain määrin tuntui turvallisemmalta olo mutta kyynärsuojat olis myös vielä kivat saada. Ne chickenit suunnitteilla.

Mä en vanhoja rullaluistelusuojia ole harkinnutkaan käyttää, koska mulla on sellaiset temppuluisteluun tarkoitetut ihan törkeän paksut ja huonosti taipuvat panssarit, joilla tuli nuorempana kaatuiltua rampeilla ja kaiteilla. Toisaalta mitään sivusuojaa niissä ei myöskään ollut, vaan vaan törkeen paksut padit ja muovikuori siinä polvilumpion päällä ainoastaan.

yedi
25.06.2008, 09.28
-juu koklasin ja se loppui lyhyeen.Aika sietämättömälle tuntui, rullissuojat on tehty tosiaan aika oikosääristä asentoa ajatellen.Alussa kun eka kerran nuo 661:t koipeen veti,tuntui hiukan "tukevalta", mutta kun ajoasentoon pääsee, se tunne häviää.Eivät hankaa mistään ja polvet taipuu hyvin.Nyt kun niihin on tottunut, ei niitä oikeastaan edes "huomaa" ajaessa.

Eipä sitten tarvitse uhrata rahaa turhiin kokeiluihin rullissuojilla...

kreal
15.08.2008, 15.36
Helposti hajoavat polvet + polvien telominen kivikossa lenkeillä = ostin suojat. Tuommoiset 661:n race knee/shin -kombot, tuntuvat varsin mukavilta jaloissa. Muutama polvileikkaus on takana lumilautailun vuoksi, toivottavasti näillä vältytään samalta pyöräilyssä.

Kaitainen
16.08.2008, 03.51
Itsellä kanssa polvissa suojat maastossa. Tässä Duelin kataloogissa (http://www.duell.fi/images/catalogues/duell_ppkuvasto08.htm) on sivulla 148 alkaen myös noita malleja näkyvillä niille jotka empivät.

holapeelo
16.08.2008, 19.01
Itsellä kyllä lähes aina polvisuojat maastossa. On tullut ikävää jälkeä ilman... :(

JiiPee
16.08.2008, 19.29
Pitää laittaa vakavaan harkintaan. Tänään irtos kenkä spedusta ja *ruts*....Auuts :eek:!

Plus
16.08.2008, 19.41
Vois kyllä aiheuttaa lievää repeilyä jos joku tulisi metsässä vastaan succiksissa ja polvisuojissa... :eek:
Sama juttu ovat roboteilta näyttävät rullaluistelijat, pahimmillaan vielä sauvojen kanssa :eek:

TuomasR
16.08.2008, 20.28
Mitä väliä sillä on miltä näyttää?

Plus
16.08.2008, 20.57
Mitä väliä sillä on miltä näyttää?

http://img291.imageshack.us/img291/6484/dsc00963jpgqh7.jpg

Nii-in... Eihän sillä mitään väliä ole, jotain akkojen kotkotuksia koko homma. Menkää kaikki vaikka skikeilemään sukkahousuissa ja suojuksissanne. :rolleyes:

makkeli
16.08.2008, 22.24
Vois kyllä aiheuttaa lievää repeilyä jos joku tulisi metsässä vastaan succiksissa ja polvisuojissa... :eek:

http://www.britishcycling.org.uk/web/MultimediaFiles/20050901_MTB_WORLDS_DAY1_BEAUMONT.JPG

mehukatti
17.08.2008, 08.51
XC:hen Kyle Straitteja paremmat vois olla 661 Veggie Wrapit, joissa on parempi liikkuvuus, koska niissä ei ole kovaa pleksiä sisässä, ainoastaan paksut kerrokset neopreeniä. Mutta kaikissa taitaa silti olla riskinä ns. valuminen.

Warlord
17.08.2008, 11.23
XC:hen Kyle Straitteja paremmat vois olla 661 Veggie Wrapit, joissa on parempi liikkuvuus, koska niissä ei ole kovaa pleksiä sisässä, ainoastaan paksut kerrokset neopreeniä. Mutta kaikissa taitaa silti olla riskinä ns. valuminen.

Mulla on toiminu hyvin kylet, muovi polvarin sisälä on taipuisaa. Eivätkä valu.

Reiska666
17.08.2008, 15.33
Mulla on toiminu hyvin kylet, muovi polvarin sisälä on taipuisaa. Eivätkä valu.

-kompata täytyy että toimii.Eivätkä tosiaankaan valu.

holapeelo
20.08.2008, 13.36
Vois kyllä aiheuttaa lievää repeilyä jos joku tulisi metsässä vastaan succiksissa ja polvisuojissa... :eek:

Mutta eihän maastopyöräilijät ajakaan succiksissa. :D Eli voi hyvin käyttää polvareita. :)

mehukatti
22.08.2008, 12.17
Mulla on toiminu hyvin kylet, muovi polvarin sisälä on taipuisaa. Eivätkä valu.

Melkein laittaisin pääni pantiksi, että Kyleissä on huonompi liikkuvuus kuin Veggieissä, varsinkin kun valmistajakin muistaakseni ilmoittaa niin. Vaikka ero ei mikään älytön oliskaan. Mutta tietysti pääasia, jos on itse suojiinsa tyytyväinen.

peippo
31.08.2008, 20.37
Ajelin tänään 4 tunnin lenkin tuollaiset 661:n Tomcat -polvisuojat (http://www.sixsixone.com/Catalog_661Bike.aspx?id=a3ff9b13-d040-48d3-adef-1ccc007dcb7d&product=a7bb8d99-495f-4353-a760-37447e5468f6) ensimmäistä kertaa jaloissa. Alkuihmetyksen jälkeen koko suojat unohtuivat - kunnes lenkin loppupuolella laskeuduin pienen ilmalennon jälkeen polvi edellä kivelle. Housut menivät rikki mutta polvi ei. Mukavan jämäkkä istuvuus, kertaakaan ei tarvinnut lenkin aikana korjailla suojien asentoja, eikä mitään hiertymiä tullut.

Mitenköhän nämä eroavat esim. noista Kyle Straiteista?

Warlord
31.08.2008, 22.05
Mitenköhän nämä eroavat esim. noista Kyle Straiteista?

Kuvasta päätellen eipä kovin olennaisesti eroa. E: toisalta Kylet on ehkä suojattu enemmän polvien sivusta.

Mc_Mursu
06.02.2009, 20.42
Jo jonkin aikaa olen tässä polvisuojien hankkimista pähkäillyt. Tarkoitus olisi pitää niitä ainakin kesäisin trikoo-henkseli-shortsien kanssa. Polvet paljaana ajelu hirvittää ajatuksena ja toisaalta haluan saada vähän peittävyyttäkin. Eli mitkähän olis hyvät, halvat, päällä pysyvät, ei kovin kuumat ja kevyet polvisuojat jotka peittäisivät tyylikkäästi kierot polveni ja eivät tuntuisi ajaessa.

Ajelu on siis xc - enduro henkistä rymyämistä. Polvisuojista olisi muutaman kerran jo pientä iloa ollutkin.

CRC:ltä olen noita katsellut.
661 Veggie Wrap Knee (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=9588) näyttäs hyvältä hinnankin puolesta, mutta ei taida XS sopia ja onkohan muita kokoja tulossakaan?
661 Veggie Knee 2009 (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=30894) Hieman kalliimpi ja ei ole mitään kokoja...
661 Kyle Strait Slim Knee (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=9590) Kalliit ovat... Kokoja olisi. Kehuttu paljon.
Mitähän eroa näillä on aiempaan: 661 Kyle Strait Earth Knee (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=28241), 661 Kyle Strait Patriot Knee (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=24928)

:seko:

Warlord
06.02.2009, 22.17
Väriero. Itella on ne patriot- mallit (ei ollu tilatessa muuta), niissäkin vain väriero. Todella hyvät ovat olleet, kyynäreitä kattelen jo ens kesälle.

mteebee
06.02.2009, 22.18
Allekirjoittaneella löytyy noi Kyle Strait Slim Knee suojat ja tyytyväinen olen ollut. Mukavammat kuin pitkät, säärtä suojaavat mallit ja voi ajaa niin että ovat ihoa vasten. Ei ole tullut hiertymiä, omat polvet ei suuresti hikoile noissa ja suht hyvin pysyvät päällä, ei täydellisesti kuitenkaan liukaspintaisten ajohousujen kanssa.
Hinta on tietysti aina suhteellista, mutta on se aika luksusta vetää kyljeleen kalliolle ja todeta ettei sattunut yhtään mihinkään. Tosin itsellä on tukevat hanskat, kyynärsuojat, kypärä ja polvisuojat käytössä.

Warlord
07.02.2009, 13.18
Onko kellään kokemuksia/suosituksia 661:n kyynäreistä?

mteebee
07.02.2009, 21.10
661 Chicken Wings kyynärsuojat käytössä, ne on hyvät ja huonot..Hyviä puolia on keveys ja pieni koko, eli kynnys käyttää on pieni ja on ne hoitanut hommansa, mutta vain juuri ja juuri.
Huonoja puolia on suojan pieni koko, se hädin tuskin peittää kyynärpään ja jos se on parikin senttiä vikapaikassa se ei suojaa juuri mitään, lisäksi muotoilu on vähän epämääräinen joten suoja helposti kääntyy tai valuu hieman.
Jos taas hihnoja kiristää niin että suoja varmasti pysyy, hihnat painaa ja hiertää ikävästi käsiä varsinkin kun kädet on koukussa.
Mutta reilun 20€ hintaiseksi ovat ihan kelpo suojat.

Ohiampuja
08.02.2009, 22.46
Onko Chondromalasia polvisilla kokemuksia Kyle Straiteista? Meikeläisen polvilumpioon ei saisi tulla yhtään ulkopuolista painetta, joten kiinnostaa painavatko nuo lumpiota sisäänpäin? Ei viitsisi ostaa kokeeksi ja huomata vartin päästä, että eikun myyntiin...

Noh, voi olla aika hankala juttu, kun hiukan tiukemmat irtolahkeetkin painaa liikaa. :(

Ohiampuja
14.02.2009, 21.26
Tässä halpoja polvareita, koko Biltema setti kyynärpääsuojien kanssa 14,99 €. Kuinkahan nuo toimisi...
http://www.biltema.fi/osteri/osteri.cgi?sivu=skriptisivut/index_kauppa.htm

Dalmore
16.02.2009, 11.20
http://www.sixsixone.com/Catalog_661Bike.aspx?id=1ad81d1b-70d2-4da3-9a01-9f847b6a83c7&product=27b844d0-b734-4005-b7d6-39cddd59d959 Kyynärsuojat ja http://www.sixsixone.com/Catalog_661Bike.aspx?id=5ecb79c6-c172-4c37-b95d-aa7faf872626&product=ae8b9690-1ece-4731-b18d-76e6c5c4a7bc Polvisuojat. Noi vois olla hyvät.

Ohiampuja
16.02.2009, 12.05
Hyvä on hintakin, $ 99,95...

tuhoutumaton
16.02.2009, 22.30
Jos käyttö ei ole ihan puhdasta kisa-xc:tä niin täältä tulee kyllä-ääni kokopitkille ja koville polvareille. Kiinnityksen jakaantuessa myös säären ja pohkeen alueellle polvitaipeen hiertäminen ja suojien valuminen vähenee sekä polven liikkuvuus paranee. Kova muovi pysyy siistimpänä pitempään kuin neopreeni ja suoja hengittääkin varmaan paremmin kuin mitä pahimmat neopreenimöhköt.

http://www.beyondbikes.com/mmbb/images/large/ba_knee_guard_f.jpg

Tollasilla Dainesen suojilla on tullu lenkkiä ajettua jo varmaan kymmenisen vuotta, tosin parillakin vanhemmalla mallilla. Oma ajotapa on ainakin sellainen että arvostan säärisuojaa vähintään yhtä paljon kun polvikuppia. Saa ihan huoletta potkia säärillä polkimia ja nojailla tiukoissa paikoissa kiviin yms :p

Luu
17.02.2009, 16.55
Roach / Race face Indyt pysyy hyvin paikallaan ja mukavat.

aksu08
10.05.2009, 14.42
Ovatko 661 Evot, Kylet, Veggiet tai Tomcatit riittävät kyynär- ja polvisuojat XC:ssä? Hassu kysymys, tietenkin ovat. Onhan sitä tähänkin saakka pärjännyt ilman ja osa DH-kuskeistakin taitaa käyttää em. suojia. Ulkonäkö kun kuitenkin on tuollainen perus lentopallosuoja, joten epäilyttää vähän, miten vahvike osuu nivelen kohdalle kaatumisessa.
Olen tässä alkanut harkitsemaan suojien ostoa, kun yleensähän se yksi pahempi kaatuminen riittää. Etenkin kun polvet ja kyynärpäät ovat vähän arempi alue, että niiden korjaaminen on hankalampi homma.

mutanaama
10.05.2009, 16.33
Tänään lenkillä liki 5tuntia foxin (http://www.actionsports.de/Clothing/Protective-Gear/FOX-Launch-Knee-Shin-Guard-black::17632.html)suojilla, eikä hangannut yhtään. Eipä niitä huomaa ajaessa ollenkaan.
Päälle pukeminen kestää noin puoli minuuttia, ja riisuminen saman verran pikalukkojen ansiosta

A.B.
10.05.2009, 17.54
Ovatko 661 Evot, Kylet, Veggiet tai Tomcatit riittävät kyynär- ja polvisuojat XC:ssä? Hassu kysymys, tietenkin ovat. Onhan sitä tähänkin saakka pärjännyt ilman ja osa DH-kuskeistakin taitaa käyttää em. suojia. Ulkonäkö kun kuitenkin on tuollainen perus lentopallosuoja, joten epäilyttää vähän, miten vahvike osuu nivelen kohdalle kaatumisessa.
Olen tässä alkanut harkitsemaan suojien ostoa, kun yleensähän se yksi pahempi kaatuminen riittää. Etenkin kun polvet ja kyynärpäät ovat vähän arempi alue, että niiden korjaaminen on hankalampi homma.

Mä hankin tällaiset polvarit (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=27227) ja tällaiset kyynärit (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=9582). Polvistimia on tullut käytettyä ahekerasti ja ne tuntuvat hyvältä lenkeillä http://www.fillarifoorumi.fi/forum/images/icons/icon14.gif Antavat kivasti lisävarmuutta ajaa "reikä-päässä" :p Ainut huono puoli on ollut toiseen polvitaipeeseen joskus tuleva kevyt hankauma, jonka ajattelin jatkossa välttää laastarilla/sukkispalalla... Olen tehnyt noiden kanssa 4-5 tuntisia rupeamia... Näillä keleillä voi ajaa hyvin shortseilla kun on noi polvia lämmittämässä, katsotaan miten kesällä käy... Kyynäreitä en osaa vieläkään pukea mukaan ja taisi tulla yksi liian pieni kokokin hankittua :o

kanttiinin tollo
10.05.2009, 20.51
Minä hommasin taannoin TLD (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=25230):t. Hyvät ovat olleet, eivätkä edes hierrä. Alkoi vaan huolestuttaa lisääntyvä rypeminen kun reitit/ylitettävät esteet muuttuvat pikkuhiljaa haastavammaksi. Huonot polvet jo ennestään niin pelännyt sitä viimeistä niittiä eli seuraavaa iskua polveen. Tänään tuli taas kohtalaista ruhjetta polvisuojaan. Nuo kaikki jäljet mitä suojissa nyt jo näkyy kun olisivat polveen tulleet niin ei varmaan tarvitsisi edes kävellä tällä hetkellä.. on sitä jo aiemminkin joutunut viikon jos toisenkin ontumaan paljon pienemmistä.

zippo
10.05.2009, 21.05
Meikällä Launch lyhyt malli ja parhaat syndit ever. Paikallisessa pööräputiikissa Fox vermeiden hinnat EU-tasoa: http://www.lundberg.fi/node/294

ttr
10.05.2009, 21.53
Mulla on THE Storm -polvisuojat (http://www.the-industries.com/tksg-01.html). Istuvat todella hyvin, melkein kuin "polvisukka". En tiedä sopivatko XC:hen, mitä se nyt sitten onkaan, mutta satunaisessa mettässä kaatuilussa ovat kiva lisä. Päätös hankkia moiset syntyi viime vuoden Korson enskan jälkeen, jossa hankittu melko mitätön polviruhje kesti aika kauan parantua.

Ohiampuja
01.09.2009, 20.29
Entäs tälläiset, Auttaako nämä pahassa OTB:ssä oikeasti?

http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=9569

http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=30378

http://www.chainreactioncycles.com/Images/Models/Full/35540.jpg

hunvo
01.09.2009, 21.08
http://www.bike-discount.de/shop/k319/a14302/attack-bag-pack-black.html?mfid=21

Tämmöinen suoja-reppu voisi olla aika hyvä. Tulisi kuumimmat kelit ja pitimmät lenkit pidetyksi puolivahingossa mukana. Muutaman kerran on jo ostoskorissa pyörinyt mutta aina on vähän hinnakkaana jäänyt sitten tilauksesta.

zippo
19.11.2009, 22.00
http://www.pinkbike.com/news/fox-contest-winners-2009.html

Mr. Kape
19.11.2009, 22.07
http://www.pinkbike.com/news/fox-contest-winners-2009.html

Ei jumakekka:eek:, kyl rupes aivot kihisee, että tarttis ol suojat.

Tos pitäs ol kyl jo sisältö varoitus. Katotaa saanko ensyön unt.

mutanaama
19.11.2009, 22.15
Ei se kummosta suojaa kaipaa, kun jo tollasilta välttyy

zippo
19.11.2009, 22.22
Niin ne 2 alinta tapausta on helppoja,ketsuppipulloon korkki ja tussit piiloon.
Kyllä,tänäänkin 4 kuskia 5:stä käytti polvisyndjä yhteislenkillä.Ei polvisyndikuski käytti juomareppua suojanaan esimerkillisesti.

mutanaama
19.11.2009, 22.30
Oisko tän vuoden saldo meidän lenkeillä ollu joku 3-5 polvi/säärivammaa, jonka syndit olis varmuudella estäny. Ja mulla ainakin pari tapausta, josta olis kausi keskeytyny

JackOja
20.11.2009, 09.35
http://www.pinkbike.com/news/fox-contest-winners-2009.html

:eek: :(

Pitääkin muistaa laittaa syndit joka lenkille....

EsaJ
20.11.2009, 10.48
Käytän aina. Kesät talvet. Eiks trailbiking oo aika XCtä kans. Talvella mukavasti lämmittää housujen alla ja pitää polvet irti kylmästä pintakankaasta.

Mulla ei ainakaan varaa katkaista ympärivuotista trailbiking ajokautta kaatumisesta johtuneesta polvivamman takia...

PMT
20.11.2009, 16.59
Kyllä noi polvisuja säärisuojien kanssa suojaa hyvin jalkoja , itse rupesin viis kuus vuotta sitten käyttämään kunnollisia suojia ympäri vuoden kun kesä keleillä pli kokok ajan sääret pienillä haavoilla ja nirhamilla kun puut raapi terävien heinien kanssa.nyt on ollutjalat kunnossa. Varmaan ainut kerta oli parivuotta siiten kun ei ollut syndejä mukana kun otin hurjimmat lipat eläessäni pyörän kanssa , tuli yhessä paikassa vähäntakakorkee jonka seurauksena keula tökkäs juuriin ,lähdinkuin naton ohjus, meni taju ylähuuleen parin senti viilto ,aivotäräy ja noin 15 cm raapaisu polvitaipeista ylöspäin ,lievä aivotäräys ja huulen liimaukset oli pieniä niihin raapaisuihin verrattua ku ei meinanut pystyä jalkoja taivuttamaan kun aia repesnirhaumat kun jalkoja taivutti, sitä kesti melkein viikon , kullä V...tutti tyhmyys.

Kiituri
19.03.2010, 15.02
Löysin tällaisen vanhan keskustelun suojista. En kuitenkaan löytänyt vastausta suojaprobleemiin

Tarvitsisin sääri ja polvisuojat joilla voi ajaa myös täysin seisovilla (kallioilla taiteilua jne..) ja jotka olisi mahdollisimman huomaamattomat muuten ajessa.

Erillisiä pehmeitä polvisuojia kehutaan kovasti mutta mitenkä erillinen säärisuoja toimii noiden kanssa. Valuuko säärisuoja ja jääkö suojien välille ammottava aukko johon se ensimmäinen kiven murikka sitten kolahtaa?

JackOja
19.03.2010, 15.32
Tarvitsisin sääri ja polvisuojat joilla voi ajaa...

No mites jotkut tälläiset?
http://www.chainreactioncycles.com/Images/Models/Full/21827.jpg

kanttiinin tollo
19.03.2010, 15.57
Riippuu aina siitä mistä roikkuu. Tuollaiset JackO:n postaamat on meikäläisen jalkoihin ajokelvottomat jos tosiaan pitää paljon polkeakin. Ylimmät kiristysnauhat kairaa polvitaipeeseen niin, että iho on puhki. Monet kyllä tulee toimeen tuollaisillakin.. ehkä mulla on suhteessa liian isot reidet?!?! :D

No joo. Troy Leen Lopesit kaivaa vähimmin testaamistani polvitaipeeseen kun niissä on yläpäässä neopreenisukka pitämässä polvaria paikallaan ja kun alaremmit vielä kiristää ristiin niin ei liiku mihkään. Vuoden jälkeen omat yksilöt kyllä aika päreinä jo, varsinkin tuo neopreenisukka on melkolailla loppu. Onhan niillä toki muutama sata tuntia ajoakin ja jokunen kolo sekä naarmu myös. Eivätkä kyllä mitenkään estä seisaalla ajoa. Eipä kai mikään kunnollinen suoja sitä estäkään!?!?

Hieman pienemmistä suojista olen testannut nyt IXS:n Assaulteja kun niissäkin yläkiinnitys on korkealla eikä heti polvitaipeessa. Ihan yhtä hyvin eivät pysy paikallaan (pyörivät, mutta eivät juur valahda) kuin Troy Leet, mutta muuten ok. Pitänee hommata toiset TLD:t kun näistä aika jättää.

Kiituri
19.03.2010, 17.04
Tarkoitatko näitä? http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=25230

En tiennytkään, että joissakin yhdistelmissä olisi "sukka" yläosassa. Tuohan on varmasti parempi kuin pelkillä hihnoilla kiristeltävä.
Noilla varmaan tarkenee keskikesällä ihan hyvin.

Mitenkäs noiden kokojen kanssa mahtaa olla. Itellä on kyllä pitkät koivet joten oisko sitten nuo isoimmat soveliaat

Nämä lienee vastaavat, ainakin näyttäisi yläosa olevan sukkamallinen
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=24927

Onkos muuten kukaan kokeillut jalkapallosäärisuojan sukkamallisen pehmeän polvisuojan yhdistelmää?

mutanaama
19.03.2010, 17.15
Viralliset setäsuojat http://www.actionsports.de/Clothing/Protective-Gear/FOX-Launch-Knee-Shin-Guard-black::17632.html.

Nopea kokemus sukkamalleista riitti, jotenkin saa vielä kuivana päälle, mutta hikisenä liiku uittu mihinkään. Ei voi millään suositella ainakaan paksuille pohkeille.

Noi foxit on kanssa siitä hyvät, että kerran säädettyä ei tarvii joka kerta säädellä uudelleen.

kanttiinin tollo
19.03.2010, 18.23
Kyllä, nuo TLD:t hyvinkin. Ja kyllä tosiaan tarkenee...

Mudis: Ennen saunaa ajetaan, ei saunakaljoissa hikisenä saunan polton jälkeen.

makkeli
19.03.2010, 18.46
Erillisiä pehmeitä polvisuojia kehutaan kovasti mutta mitenkä erillinen säärisuoja toimii noiden kanssa. Valuuko säärisuoja ja jääkö suojien välille ammottava aukko johon se ensimmäinen kiven murikka sitten kolahtaa?

Onkos muuten kukaan kokeillut jalkapallosäärisuojan sukkamallisen pehmeän polvisuojan yhdistelmää?



Mulla on pehmeät polvarit ja säärisuojat. Polvarien alaosa tulee itsellä säärisuojien päälle, joten väliä ei tule.

Kokeilematta sanoisin, että futissuoja+pehmeä polvari olisi paras kombinaatio. Nämä fillarisäärisuojat on vähän liian tiukkoja mielestäni. Pohje paisuu niin paljon poljennassa, että tulee krampin tynkää kun suoja hanaa vastaan. Täytyy pitää puolet remmeistä vain kiinni ja nekin helkutin löysällä. Siksi kevyesti istuva futissuoja voisi olla paras.

Tilde
20.03.2010, 15.03
Itselläni on tuollaiset: http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=25196
noissa joustava verkkokangas mikä pitää hihnojen lisäksi niitä paikallaan.
Eivät välttämättä kovin paksupohkeisille/reisille. Itsellä pitkät ja suht kaposet jalat niin menee vielä suht hyvin L/XL koko..

Kiituri
20.03.2010, 15.31
Itselläni on tuollaiset: http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=25196
noissa joustava verkkokangas mikä pitää hihnojen lisäksi niitä paikallaan.
Eivät välttämättä kovin paksupohkeisille/reisille. Itsellä pitkät ja suht kaposet jalat niin menee vielä suht hyvin L/XL koko..

Kuinkas alas tuosta polvisuojan keskipisteestä nuo ulottuvat?

Kävin katselemassa potkupallosuojia sporttikaupoissa. Uudet ei olleet saapuneet vain muutamia viime vuoden jämiä oli jäljellä. Jotkut niistä istui todella hyvin ja hinta oli positiivinen yllätys, 10-20e väliin meni suurin osa.

Tilde
20.03.2010, 22.19
Kuinkas alas tuosta polvisuojan keskipisteestä nuo ulottuvat?

Tuosta polven kohdalla olevan logon keskikohdasta, muovisen suojaosuuden alareunaan on aika tarkalleen 50 cm, tuolla XL/L koolla.

snowfake
03.05.2010, 21.21
Mitä mieltä näistä? Eli Brand-X:n halpikset, mutta suht hyvillä arvioilla kuitenkin CRC:ssä...

http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=7090
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=31108

PaH
04.05.2010, 09.09
Aika monia polvi-/säärisuojia sovitelleena olen todennut kun suojia on satoja erilaisia ja alaraajat jokaisella omanlaisensa, ei huomaamattomasti istuvan suojan löytäminen oo helppoa.
Aloitin itte ns. virallisesta setäsuojasta (ks. kommentit edellä) ja eihän se näissä narujaloissa istunu alkuunkaan. Seuraava vakavampi yritys oli nuo LizardSkinin kokopitkät Softcellit (JackOjan mainitsemat), alussa polvikuppi kinnas vähäsen lumpioon ja taipeessa oleva sträppi sinne taipeeseen. Reilu puolivuotta runsasta käyttöä ja niinhän ovat muovautuneet mieleisiks. Koklasin sit myös yhtä IXS suojaa, joka kyllä oli kiva mut senkin polvikuppi oli muotoiltu liian matalaks.

Sattu sit talvella mäenlaskumatkalla vastaan kauppa jossa oli noita -
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=50627 - tuoreinta POC:in Joint-mallia. Sovitin siellä L-kokoa ja totesin nää pitää saada,mut pienempänä kokona. No, nyt niitä pääsee kokeileen myös suomessa ja myymäänkin suostuvat, jos oikein nätisti puhuu ... (JK-Shop Lohjalla)

Aineskin mulla istuvuus oli het kärkeen 100% - mietinkin hetken et miks siihen on laitettu vielä sträpitkin... Kevyet, suojaa riittäävästi.
Sopii hyvin pöksyn alle. Jos jollakulla on ohkoiset, luonnonkiharat maratoonarin jalat, niin tuosta voi löytyä juurikin hyvä suoja.

mantis
12.05.2010, 11.07
Pitäis varmaan hommata polvisuojat polkurymistelyyn:

http://users.tkk.fi/mkaltiok/kuvat/polvi.jpg

Suosituksia?

mutanaama
12.05.2010, 11.21
Noi. Eivät vaan sovi kovin ohkasille jaloille


Viralliset setäsuojat http://www.actionsports.de/Clothing/Protective-Gear/FOX-Launch-Knee-Shin-Guard-black::17632.html.

Nopea kokemus sukkamalleista riitti, jotenkin saa vielä kuivana päälle, mutta hikisenä liiku uittu mihinkään. Ei voi millään suositella ainakaan paksuille pohkeille.

Noi foxit on kanssa siitä hyvät, että kerran säädettyä ei tarvii joka kerta säädellä uudelleen.

mantis
12.05.2010, 11.29
Ihan kivat. Luulen että sellaset pelkät polvisuojat olis mulle soveliaammat.

Warlord
12.05.2010, 11.33
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=24928

Noi on ollu hyvät.

mantis
12.05.2010, 11.37
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=24928

Noi on ollu hyvät.

Noita Strait-malleja olen vähän kattellukkin. Mites tuo koko puoli? L vai XL tälläselle 190cm kaverille? Pääseekö noita sovittamaan jossain? En omista mega pohkeita tai reisiä, kuten kuvasta näkyy.

HeikkiO
12.05.2010, 11.49
Ihan kivat. Luulen että sellaset pelkät polvisuojat olis mulle soveliaammat.
Ota täyspitkät, pyörän päältä tunkatessa kammet kolisee kuitenkin sääriluuhun.

Heikki K
12.05.2010, 11.54
Noita Strait-malleja olen vähän kattellukkin. Mites tuo koko puoli? L vai XL tälläselle 190cm kaverille? Pääseekö noita sovittamaan jossain? En omista mega pohkeita tai reisiä, kuten kuvasta näkyy.

Suojat ei saa missään nimessä olla liian suuret. Riski hankaumien syntymiseen on suuri, jos sovitus ei ole "napakka". Itselle (184 cm, 91 kg, aika rimppakinttu) Kyle Straiteista sopiva koko on niinkin pieneltä kuulostava kuin M.

koedi
12.05.2010, 11.55
Noita Strait-malleja olen vähän kattellukkin. Mites tuo koko puoli? L vai XL tälläselle 190cm kaverille? Pääseekö noita sovittamaan jossain? En omista mega pohkeita tai reisiä, kuten kuvasta näkyy.

Multa löytyy http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=9590 ja kokoa on 191cm + pläskiä normaalisti. XL tuli hommattua eikä suojat ole paikoiltaan luisuneet tai purista liikoja.

Voin illemmalla mittailla omia strategisia mittoja.

mantis
12.05.2010, 12.09
Oli muuten mielenkiintoista kun lääkäri tutki polvea. Sillä oli semmonen 30cm pitkä sondi. Kattelin sitä siihen malliin et "tota et kyllä tunge mun polveen". Pelkäsin pyörtyväni kivusta, mutta ei se edes kirvelly. Tuli semmonen "mit vit...." fiilis. Luulin et paikat on pahemminkin menny kun ei ollu kipua. Aika syvä haava se oli - sondi uppos 3cm haavan sisään. Ilmeisesti joku juuren pätkä oli tehnyt tehtävänsä.

akkki
12.05.2010, 12.12
Tuolla CRC:n sivuilla on kokotaulukot noihin 661 kyle strait malleihin, mittanauha vaan käteen ja mittaamaan reiden alaosan ja pohkee yläosan mitat. Itelle tuli ainakin näin ihan oikeankokoiset.

Ajossa on olleet hyvät, kuumalla kelillä saattavat olla vaan aika lämpimät. Ekat kaksi lenkkiä meni totutellessa ja suojien hieman pehmetessä -> tuli pienet hankaumat polvitaipeeseen. Tämän jälkeen oon ajanu tollasia alta 3h lenkkejäkin ilman ongelmia. Suosittelen!

JackOja
12.05.2010, 12.32
Noita Strait-malleja olen vähän kattellukkin. Mites tuo koko puoli? L vai XL tälläselle 190cm kaverille? Pääseekö noita sovittamaan jossain?...

Bike Company Ruusulankadulla Töölööses... maksoi siellä ainakin viime keväänä saman kuin maailmallakin...


...kuumalla kelillä saattavat olla vaan aika lämpimät. ...Tämän jälkeen oon ajanu tollasia alta 3h lenkkejäkin ilman ongelmia.

Juu polvia ei palella :)

Sitkun noihin tottuu niin ajaa niillä vaikka koko päivänkin.

mantis
12.05.2010, 12.41
Bike Company Ruusulankadulla Töölööses... maksoi siellä ainakin viime keväänä saman kuin maailmallakin...


Kiitti vinkistä. Pitääpi soitella.

TimoF
12.05.2010, 19.57
Tuolla CRC:n sivuilla on kokotaulukot noihin 661 kyle strait malleihin, mittanauha vaan käteen ja mittaamaan reiden alaosan ja pohkee yläosan mitat. Itelle tuli ainakin näin ihan oikeankokoiset.

+1


Ajossa on olleet hyvät, kuumalla kelillä saattavat olla vaan aika lämpimät. 3h lenkkejäkin ilman ongelmia. Suosittelen!

Näin.

Tevi
13.05.2010, 00.01
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=24928

Noi on ollu hyvät.
Komppaan. Koko on aika vaikee arvioida koska ite oon 172 ja painoo on yli 80kg ja M-koko on hiinä ja hiinä. Aivan rajoilla mennään koska suojat meinaa olla pienet..

jtt
13.05.2010, 21.38
Onko muilla Kyle Straitin käyttäjillä ollut samankaltaisia ongelmia syndien kanssa kuin minulla? Tilasin kokotaulukon mukaan minulle oikean kokoiset syndit ja ne ainakin vaikuttivat istuvan ihan hyvin (M-koko, kuskilla pituutta 183, painoa 80 ja rimppakintut). Ajaessa vain tulee fiilis, että jaloista on kaikki voima kulutettu muutaman minuutin jälkeen. Yläsiteiden avaaminen (lähes) täysin auki auttoi hieman tuohon tunteeseen, lisäksi kun muutaman kerran olen nyt syndejä käyttänyt niin ongelma on vähentynyt. Olisiko kyse vain sisäänajosta, liian pienistä syndeistä (eivät kuitenkaan purista mitenkään) vai vain minun jaloille/polville kelpaamattomista suojista? Muuten olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen suojiin, mikäli olisin varma että kyse on esim. vain liian pienistä syndeistä, voisin ostaa uudet isompikokoisena. Jokatapauksessa pitää vielä muutama lenkki heittää noilla suojilla ennen lopullista tuomiota.

zeizei
13.05.2010, 22.15
Sisäänajo tosiaan auttaa asiaan. Lisäksi kannattaa ennen liikkeelle lähtöä tarkistaa, että polvet taipuu hyvin eikä suojat kirraa vastaan. Itsellä ainakin suoja jää helposti vähän liian ylös ja siten vastustaa taipumista jos sitä ei aseta oikeaan kohtaan polven ollessa koukussa.
Näillä vinkeillä ainakin omat Kyle Straitit on mennyt aika mukavasti muutaman tunnin lenkkejä. Ainahan suojista pieni lisävastus tulee, mutta ei varmaankaan noin merkittävää vaikutusta pitäisi olla.

makkeli
14.05.2010, 09.38
Onko muilla Kyle Straitin käyttäjillä ollut samankaltaisia ongelmia syndien kanssa kuin minulla?

Suojien ollessa uusia, jouduin satulan korkeutta hiukan säätämään. Tosi matalalla satulalla alkoi ahdistamaan. 5mm ylemmäksi helpotti paljon. Nyt kun suojat ovat vanhat niin jalat pyörii hyvin matalallakin satulalla.

Ohiampuja
14.05.2010, 09.59
Oli muuten mielenkiintoista kun lääkäri tutki polvea. Sillä oli semmonen 30cm pitkä sondi. Kattelin sitä siihen malliin et "tota et kyllä tunge mun polveen".
Sama fiilis, kun käytin koiraa lekurilla yhden purema-jutun jälkeen. Koiran kaulassa oli pieni reikä, mutta se sondi meni sinne 10-15 cm. Näytti aika epätodelliselta...

Jartsu01
14.05.2010, 23.37
Itse olen muutaman kerran testaillut näitä: http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=39500 ja ovat toimineet ihan mallikkaasti ja ilman suurempia hiertymiä.

JaT
16.05.2010, 19.57
Tänään oli ensimmäistä kertaa nuo 661:n Kyle Straitit jalassa ja nehän oli oikein mukavat, eipä niitä oikeastaan edes huomannut ajaessa. Vähän nyt ehkä polvet hikoili tuolla helteessä ajaessa.

Mitä kokoon tulee, jos netistä aikoo tilata niin mittanauha kauniiseen käteen ja vertaamaan saatuja lukuja taulukkoon (http://www.sixsixone.com/Information_CyclingSizing.aspx). Niin minä ainakin sain sopivat.

kyprok
24.05.2010, 01.09
Soittelin viime viikolla Töölön Bike Companyyn kyselläkseni 661:n Kyle Strait -polvisuojia ja ainoastaan M -kokoa oli jäljellä. Totesivat myös etteivät tiedä milloin tulee lisää kun maahantuonti kuulemma takkuaa. Myös CRC:stä ja Wigglestä kyseiset suojat ovat loppu (poislukien S -kokoja). Jostain pitäisi nuo myös itselle hankkia.

f64
24.05.2010, 10.07
Tilasin Kyle Straitit netistä. Mittanauhalla mittailin, ja vähän siltä vaikuttaa että pienenpuoleiset tuli. En oo mikään betonireisi mutta L-koko vielä menee, mutten pidä yläremmiä kiinni. Hyvin on pysynyt alaremmilläkin paikoillaan.
Muuten kylllä tosi hyvät, ei ole hiertänyt ollenkaan, ei edes alussa.

EsaJ
24.05.2010, 10.13
Ittellä polvi/säärisuojat. 90 luvun lopun Daineset. kevyet muovipintaiset ja ilmavat. Alkavat vaan kankaat heittää viimeisiään. Uusia yhtä hyviä ja taipuisia en oo mistään vielä löytänyt.... Aina on jalassa..... En viitti ajokautta pilata sillä, että polvivamma tulisi. Limitillä kun vedetään, kaikki on mahdollista

bere
26.05.2010, 18.38
Mulle tuli netistä kyle stait slimit, L koko vaikuttaa vähän isolta...
En tietenkään mittaillut mitään etukäteen. Lenkillä nähnee pysyykö noi jalassa.

makkeli
26.05.2010, 21.36
Mulle tuli netistä kyle stait slimit, L koko vaikuttaa vähän isolta...

Mahdollisia hiertymiä tulossa kunhan vähän venahtavat. Mutta ei hätää, hiertymät voi estää. Vuoden käytön jälkeen joudun itse käyttämään 3/4-sukkiksia, että saa liukupintaa polviin. Näin menee suojat niin kauan kuin kangasta on jäljellä.

Tombba
27.05.2010, 20.08
Itse olen muutaman kerran testaillut näitä: http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=39500 ja ovat toimineet ihan mallikkaasti ja ilman suurempia hiertymiä.

Noilla samoilla on menty nyt viime kesästä, alkuun ahdistivat kyllä mut kun oli ajettu sisään niin erittäin mukavat. Suojaa säären yläosaa, ja alaosa jää vielä "tuulettumaan", ei tunnu ihan niin kuumalta kuin koko säären suoja.

bere
02.06.2010, 10.13
Mulle tuli netistä kyle stait slimit, L koko vaikuttaa vähän isolta...
En tietenkään mittaillut mitään etukäteen. Lenkillä nähnee pysyykö noi jalassa.


No hyvältähän ne tuntui, ei oo liukumassa mihinkään. Saa vielä pois jalastakin. Mukavat ja hyvännäköisetkin. Loisto-ostos.

Manninej
02.06.2010, 22.40
Tuli kanssa hankitta nuo evo mallit. Tuntuvat kyllä ihan toimivilta vaikka isoin koko on pikkusen nahkea näin läskijalkaiselle.

Ainoo vaan että äsköisellä lenkillä suojia käytti 1/~30... No kukin tyylillään, kai?

Kemizti
02.06.2010, 23.04
Tuli kanssa hankitta nuo evo mallit. Tuntuvat kyllä ihan toimivilta vaikka isoin koko on pikkusen nahkea näin läskijalkaiselle.

Ainoo vaan että äsköisellä lenkillä suojia käytti 1/~30... No kukin tyylillään, kai?

SixSixOne:n Evot ?? sellaiset itellä kans käytössä ja tykkään hemmetisti =)

ReLe
02.06.2010, 23.24
Ainoo vaan että äsköisellä lenkillä suojia käytti 1/~30... No kukin tyylillään, kai?

Niitä ei siellä lenkillä näy, jotka ovat edellisellä lenkillä iskeneet polven kiveen.
OTBt + polvi tankoon = viikon tauko ja yleensä keskellä parasta ajokautta.
Itse käytän peruslenkeillä aina, kisoissa en, kun hidastaa ja ei ole mielekästä.

Edit: Niin ja asiaan, eli 661 Kyle Straitit on olleet vuoden käytössä ja hyvät on.

Noob
05.06.2010, 22.07
Osaisko joku auttaa valinnan vaikeuteen.
Hankinnassa on noi kovasti kehutut kyle straitit mutta mittanauha antoi harmittavat lukemat. Kohta johon arvioin suojan alareunan tulevan on sääressä 35,5cm ja reidessä 44cm. Large koon avautumat ovat alhaalla 36cm ja ylhäällä 43cm.
Harmittavasti siis menee mittojen yli mutta jotenkin tuntuisi älyttömältä pistää xl-koon suojia kun noi koivet nyt ei mitkään ruutiversiot ole.
Vartta on 176cm ja kiloja 76kappaletta.
Pääsisköhän Helsingissä missään testaamaan?

ReLe
07.06.2010, 22.44
Harmittavasti siis menee mittojen yli mutta jotenkin tuntuisi älyttömältä pistää xl-koon suojia kun noi koivet nyt ei mitkään ruutiversiot ole.

46cm ja 36cm on mulla nuo kohdat ja koko on L. Itseasiassa L on minulle aavistuksen iso. Pitää reiden kohdalla vetää remmit tappiin. Ensi kerralla ostaisin ehkä M, mutta en ilman sovitusta.

Noob
18.06.2010, 22.53
Kiitokset vastanneille, kyselin myös yvllä muutamilta ja sain hienosti vastauksia.
Päädyin kuitenkin lopulta tilaamaan Foxin launch prot evansilta, tuli tänään ja huomenna varmaan sitte lenkeille ja voin kommentoida lisää jos jotain kiinnostaa.
Straitteja en ole testannu päälle mutta tld t-bones ainakin istui huomattavasti huonommin ja inttervepin arvosteluja lukien käyttäjät jotka on käyttänyt straitteja ja foxein launch prota molempia, sanovat foxin olevan askeleen pitemmälle kehitellyt ja mukavammat.
Aika näyttää. Tämän homman ratkaisi Foxin loistava asiakaspalvelu.

Jazman
18.06.2010, 23.19
Mites, onko kenelläkään kokemusta Lizard Skinin uusista(?) syndeistä, kun ainakin Hi5 myy noita samaan hintaan (siis kyynärpää+polvisyndit) kuin mitä CRC myy 661:n vastaavia (veggie elbow+kyle strait slim).
http://www.hi5bikes.fi//product_details.php?p=963
http://www.hi5bikes.fi//product_details.php?p=964
tai sitten polvi/sääri:
http://www.hi5bikes.fi//product_details.php?p=680

Zarni
19.06.2010, 12.06
Mites, onko kenelläkään kokemusta Lizard Skinin uusista(?) syndeistä

tai sitten polvi/sääri:
http://www.hi5bikes.fi//product_details.php?p=680Onhan nuo jo pari kolme vuotta olleet myynnissä. Ok suojat. Hitaat pukea, mutta mukavat jalassa. Hiostaa toki jonkin varran. Ainakin noissa minun yksilöissäni on huonosti päätettyjä saumoja, jotka hiertävät ihon auki polven yläpuolelta. Ongelma hoituu pätkällä sukanvartta, joka puetaan jalkaan ennen suojan laittoa.



BTW, mulla olis pari kertaa käytetyt Fox Launch Shorty (http://shop.foxracing.com/ecomm/AutoForward.do?forward=home.pagedef#aforward=asyn&proId=16165&cid=148&cname=Guards&proNumber=29009&imgName=29009001F.jpg)t joutavana kohtuuhintaan. Myydään pitovaikeuksien takia... :rolleyes:

Jazman
24.06.2010, 10.12
Kävin sovittamassa noita liskonnahkasyndejä yläfemmassa eilen ja kun löyty sopivan kokoiset, niin päätin ostaa ne pois.
Ajelin illalla tunnin lenkin ne päällä ja jossain vaiheessa unohdin syndit kokonaan, niin vähän ne haittasi menoa. Tokihan ne hiosti jonkun verran, mutta se kai on yleistä noiden syndien kanssa. Mutta ne ei häirinny polkemista juuri ollenkaan, eikä ne tuntunut tukalilta päällä vaikka eilen oli mukavat 24 astetta lämmintä.

Muistelin tuota sauma-asiaa, mutta ainakaan noissa yksilöissä ei saumat hiertäneet tai painaneet mitenkään.
Pukemisessa menee kyllä aikaa, niitä ei tosiaan heitetä lennossa päälle. Mutta kun ne on kerran pukenut päälle, niin ne kanssa pysyy päällä. Syndit ei liukunut yhtään lenkin aikana, vaan pysy todella hyvin paikallaan.

Ekan lenkin kokemuksella voin suositella siis näitä:
Lizard Skins Soft Elbow Guard (http://www.hi5bikes.fi//product_details.php?p=133)
Lizard Skins Sofcell Polvi/säärisuojat (http://www.hi5bikes.fi//product_details.php?p=680)

[EDIT] päivityksenä sen verran, että noi polvareiden/säärisuojien koot on aika isoja. Itsellä ei todellekaan ole mitkään rimppakintut ja sovituksessa yllätyin että small/meduim oli jo riittävän iso, large/x-large on siis todella massivisille koiville tarkoitettu. Kiinnitysremmeissä kuitenkin on hyvin pelivaraa ja suojat saa tukevasti kiinni.

NINer
27.06.2010, 10.25
Itse investoin tossa taannoin isommalla kädellä, sen jälkeen kun oli tullut useampia muita malleja testattua ja pahasti petyttyä.

POC Bone VPD Leg Pads
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=36888

Aivan loistavat, jos hakee täyttä polvi-sääri-suojausta. Toki saa maksaa designista, mutta on se sen arvostakin sitte.
Loistava reisi-kiinnitys, ja hyvin toimii toi "nivel", vaikka vähän kahinaa tuleekin polkiessa. Pysyy kyllä todella hyvin paikallaan.
Lisänä vielä pohje-suoja, jonka saa kyllä irti.
Ehkä vähän hiostavat, mutta ei sitä ajossa huomaa =)
Polvi-osa on VPD:tä, siitä varmaan aika paljon lisähintaa.
(Visco-Elastic Polymer Dough, muotoutuva joka kovettuu iskussa)

Tossa vähän lisää tyylittelyä:
http://www2.pocsports.com/products/categories.asp?season=Bike

fillaristi
28.06.2010, 22.16
http://www.chainreactioncycles.com/Images/Models/150/2734.jpg
Olisko kellään omakohtaista kokemusta näistä. Kiinnostais pienen koon ja hyvän suojauksen takia. Tai ainakin kuvassa pieneltä näyttävät.

kanttiinin tollo
29.06.2010, 07.49
Itse investoin tossa taannoin isommalla kädellä, sen jälkeen kun oli tullut useampia muita malleja testattua ja pahasti petyttyä.

POC Bone VPD Leg Pads
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=36888



Kuinkas tuo kokopuoli noilla? Kun tuolla CRC:llä on pelkät S ja L. Tuon pohjesuojan vuoksi noita kertaalleen jo katselinkin, mutta kaksi kokoa... :seko:

NINer
29.06.2010, 12.51
Kuinkas tuo kokopuoli noilla? Kun tuolla CRC:llä on pelkät S ja L. Tuon pohjesuojan vuoksi noita kertaalleen jo katselinkin, mutta kaksi kokoa... :seko:

Ostin Itselleni S-kokoa, että ovat tiukat. Vaikka olenkin 180 cm, on nuo toimineet oikeen hyvin eivätkä vaikuta liian pieniltä. Ehkä se pari senttiä (?) säärisuojan pituudessa ei olisi hattaakaan, mutta kun on jalat ihan tikut =)

Säätövarat vaikuttaa olevan ihan säädylliset, että kyllä ne S-kokoset saa varmaan paksumpaankin jalkaan.

Harmi että kokojen mitta-eroja ei koskaan missään näissä mainita ...

Marsusram
29.06.2010, 14.21
Kuinkas tuo kokopuoli noilla? Kun tuolla CRC:llä on pelkät S ja L. Tuon pohjesuojan vuoksi noita kertaalleen jo katselinkin, mutta kaksi kokoa... :seko:
Wigglestä on joku kysynyt samaa, ja vastattu..
http://answers.wiggle.co.uk/answers/7867-en_gb/product/5360042696/bone-vpd-leg-pads-questions-answers/questions.htm

Tombba
29.06.2010, 18.14
http://www.chainreactioncycles.com/Images/Models/150/2734.jpg
Olisko kellään omakohtaista kokemusta näistä. Kiinnostais pienen koon ja hyvän suojauksen takia. Tai ainakin kuvassa pieneltä näyttävät.

Näyttävät pieneltä kun kuva on niin pieni. :)

Racefacehan tuossa taitaa olla kyseessä...

EDIT: Sixsixonea olikin, kun tuli isompi kuva vastaan sattumalta. Loppu löytyykin edelliseltä sivulta... :)

kanttiinin tollo
29.06.2010, 20.08
Allright, danke. Eli s-kokohan se sitten meikäläisellekin olisi jahka taas uudet suojat pitää hommata.

Two-Shoes
29.06.2010, 21.08
Itsellä on 661 Kyle Strait Earth polvarit(koko L). Toimii kyllä kaikessa ajossa DH:sta XC:hen, ei valittamista missään suhteessa. Joskus kuumalla kelillä voi vähän hiostaa mutta enpä oo sitä miksikään ongelmaksi täällä Suomen ilmastossa kokenut:D Hinta ihan kohtuullinen ja toimii!

Moby
07.07.2010, 11.36
Tarkoitus olisi parin kyntämisen jälkeen tilata nuo paljon kehutut 661 Kyle Strait Slim-polvarit. Kysymys kuuluukin, otanko M vai L? Minkä kokoisia reiskoja ja pohkeita näitä käyttävillä on?

Itsellä jalat mitattuna 90 asteen kulmassa ilman kiristystä 43cm ja 35cm, joten pysyykö L jalassa tarpeeksi hyvin tai puristaako M liikaa?

Igor Pavlovits
07.07.2010, 13.06
Itsellä jalat mitattuna 90 asteen kulmassa ilman kiristystä 43cm ja 35cm, joten pysyykö L jalassa tarpeeksi hyvin tai puristaako M liikaa?
Itselläni on reilusti isommat mitat ja L kokosissa jää reilusti kiristysvaraa, joten ehdottomasti suosittelen M kokoa.

Moby
07.07.2010, 21.37
M-kokoiset lähtee tilaukseen, katsotaan miten käy. Kiitos Igor!

St0neyNut1
06.08.2010, 18.23
Itse olen käyttänyt noita hi5bikesin lisard skins polvi/sääri suojia tässä koko kesän ja ei niitten kanssa ole mitään ongelmia tullut, pysyvät hyvin paikoillaan ja ovat yllättävän hyvät päällä. Totta kai kun lämpötila on mennyt sinne +33 niin hiostaahan ne, mutta sitten samapa se on sillä säällä mitä päällä on kun hiki pukkaa ja kaikki hiostaa ;) (olisi varmaan parasta polkea alasti sillon)

perttime
06.08.2010, 18.54
Just nyt tekis mieli hankkia polkuajeluun soveltuvat housut joissa on suoja häntäluulle... jos sellaisia on.

XC-JJ
12.08.2010, 17.23
nyt on hankittu lizard skinin polvi-/säärisuojat ajeluun.. eli seuraavaksi polkuja testailemaan =]

St0neyNut1
15.08.2010, 10.06
nyt on hankittu lizard skinin polvi-/säärisuojat ajeluun.. eli seuraavaksi polkuja testailemaan =]

Nooh mitäs mieltä olet itse niistä lizardeistas ?

unknown
20.08.2010, 19.01
Tulipa hommattua nuo kehutut The Storm polvi/säärisuojat (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=25196), mutta penteleet eivät sovi jalkaan. Tai no sopii muuten, mutta se polvitaipeessa oleva sukan osa tuntuu liian pinkeältä. Meinasin jo saksia hieman sitä, mutta ei taida kehdata. Muilta osin istuvuus on hyvä ja suojat vaikuttaa laadukkailta.

Eli jos joku moiset haluaa poistaa niin privaviestiä kehiin, koko L/XL (omista läskijaloista mittoja heti kun löydän mitan). Suojat tuntuu muuten tosi mukavilta jalassa, ja pysyvät hyvin paikoillaan. En tiedä pitäisikö käydä kokeilemassa, että venyiskö ne ajossa vai että tulisiko hankaumia? Tai auttaisiko pieni läskinkäristely? Tosin läskiä ei kuskilla hirveästi ole, mutta kun jalat on tuommoiset tukevarakenteiset.

No vanhat Scottin suojat palvelee vielä vähän aikaa, pitää hommata jotkut toiset tilalle. Pocin suojat olisi varmaan hyvät ja mukavat, mutta mielestäni liian kalliit. Onko kellään kokemusta noista 661 4x4 mallista, sitä ei kai enää valmisteta, mutta löysin sitä muutamasta putiikista.

Eli tommoset, yv:tä jos joku tarttee. Sijainti kpo/iisalmi:
http://www.chainreactioncycles.com/Images/Models/Full/25196.jpg

Shimaani
20.08.2010, 19.52
... Pocin suojat olisi varmaan hyvät ja mukavat, mutta mielestäni liian kalliit. Ei ne ole kalliit koska ne on mukavat käyttää ja suojaa polvilumpion murskaantumiselta jota ei mikään kirurgi uudelleenrakenna. Köyhän ei kannata ostaa halpaa :)

IncBuff
20.08.2010, 19.58
Itselläni on 661 Tomcatit (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=3539). Hyvin toimii, en ole kertaakaan kaatunut kun nuo on olleet lenkillä jaloissa.

Eipä noita juuri muusta huomaa, että ovat päällä kuin että polvet pysyy taatusti lämpimänä. Pikkasen ne ehkä polkiessa vastustaa, mutta ei haitaksi asti. Yleensä käytän kun lenkillä tiedossa pahempia kivikoita tai muuten vaikeampaa maastoa.

makkeli
18.10.2010, 16.22
Onko kellään mielipidettä rannesuojista. 661:llä näyttäisi olevan Race-, Long ja Pro-malleja.

Tällaiset olisi 6 puntaa CRC:ssä.
http://www.chainreactioncycles.com/Images/Models/120/957.jpg

On valitettavasti aikaa tällaisia katsella, kun huomenna laitetaan ranne kipsiin.

mongomongo
22.03.2011, 16.22
Minäkin olen miettinyt rannesuojia, monesti rannetta särkenyt kun pannuttanut ja tullut kädet edellä maahan. Muutaman kerran aika mitättömästä kömmähdyksestäkin ollut ranteet kipiät.
Etsiskelin hanskoihin integroitua tukea ja löysinkin EVS Wrister hanskat:
http://www.chainreactioncycles.com/Images/Models/Full/53440.jpg

Ikämies
26.03.2011, 19.32
Etsiskelin hanskoihin integroitua tukea ja löysinkin EVS Wrister hanskat:


Ostitko nämä, onko sinulla tai muilla kokemuksia hanskoista rannetuella. Toimivatko ajossa vai ovatko haitaksi. Entä ostopaikkavinkkejä ?
Kesäksi ei viitsisi hankkia mitään talvihanskamallia.

Itselläni leikattu molempien käsien rannekanavat tänä talvena (puutumisongelma, erityisesti maastopyöräilyssä) ja kämmenet ovat vielä arat, joten olen miettinyt jonkinlaista rannetukiratkaisua. Ja onhan noita muutamia pannutuksiakin tullut matkan varrella.

makkeli
26.03.2011, 20.27
Multa jäi rannetukihanskat lopulta ostamatta. Kun kipsin sai kädestä pois pidin ranteessa modattua rullaluistin rannesuojaa.

Poistin kokonaan alapuolisen tukilevyn, että sai kämmenen vapaaksi. Pelkälllä yläpuolisella lastalla tuki toimi ihan OK. Tuen määrää sai kireydellä soviteltua. Hiukan ehkä alakämmeneen asti ulottuva nahkaosa häiritsi tangosta kiinni pitoa, mutta ei paljon. Ehkä otan molempiin käsiin testiin suojat.

mongomongo
27.03.2011, 09.27
Ostitko nämä, onko sinulla tai muilla kokemuksia hanskoista rannetuella. Toimivatko ajossa vai ovatko haitaksi. Entä ostopaikkavinkkejä ?
Kesäksi ei viitsisi hankkia mitään talvihanskamallia.



Tilasin CRC:stä hanskat, ei ole vielä saapuneet.
http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=53440

Testiraporttia edellisen mallin hanskoista: http://www.sicklines.com/2009/09/02/review-evs-wrister-gloves/

Ilmeisesti myös motokrossi puolella käytetään kyseisiä hanskoja: http://www.cyclenews.com/articles/off-road/2010/05/19/product-test-evs-wrister-2-0-glove

Ruotsista: http://www.24mx.fi/motocross/p/crossihanska-evs-wrister-musta/14488/crossihanskat/k85



Innostuin panostamaan myös muihin suojiin ja tilasin rtechsuspensionilta POCin Joint VPD polvi/säärisuojat ja Joint VPD kyynärsuojat
Eli nämä:http://www.rtechsuspension.fi/product_info.php?products_id=7442
ja nämä: http://www.rtechsuspension.fi/product_info.php?products_id=7443

tune
30.04.2011, 22.03
Kaipaisin hieman vinkkejä polvisuojien hankintaan ja ajattelin hyödyntää tätä jo olemassa olevaa ketjua. Eli haussa olisi polvisuojat näillä näkymin ilman säärisuojia AM/enduro -tyyppiseen ajoon. Säärisuojalliset eivät kuitenkaan vielä ole täysin poissuljettu vaihtoehto, mutta vaikuttavat mainittuun ajotyyliin nähden hieman turhan järeiltä, heikohkosti hengittäviltä ja mahdollisesti kankeilta (riippuu tietysti paljonkin mallista).

Tärkeää suojissa olisi ainakin kestävyys, paikallaan pysyminen, ergonomia, suojaavuus ja suojien hengittävyys jossain määrin. Olisi hyvä että suojat haittaisivat mahdollisimman vähän polkemista ja ajamista. Hyvä hinta-laatu suhde on tietysti myös olennainen seikka.

Lähinnä Foxin Launch Pro (Ebaystä n. 45 euroa posteineen) ja 661 Kyle Strait (CRC:stä n. 50 euroa posteineen) -polvisuojia olen näillä näkymin harkitsemassa. Mahdollisesti 661 Tomcat -suojat kiinnostaa myös, mutta saatavuus vaikuttaa heikolta. Kyle Strait -suojista vaikuttaa monilla olevan hyviä kokemuksia, mutta onko kenellään kokemuksia tuosta Fox:in vastaavasta mallista. Kumpaa suosittelisitte ja millä perusteilla? Vinkkejä ostopaikkaan ja muihinkin mahdollisesti ko. ajoon sopiviin polvisuojiin toki otetaan mielenkiinnolla vastaan.

Kiitoksia vinkeistä jo etukäteen!

Ohiampuja
30.04.2011, 22.40
Tämä taitaa olla yksi niistä parhaista ja kalleista. :)

http://www2.pocsports.com/products/showproduct.asp?category=20-Bike&id=20370

tune
30.04.2011, 23.43
Linkki ei vaikuta toimivan ainakaan mulla syystä tai toisesta. Poc:in suojia vilkaisin myös, mutta tosiaan hinnan takia jää kyllä ko. merkin suojat ostamatta.

En ajatellut 60 euroa enempää noihin polvisuojiin sijoittaa. Jos halvemmalla saa niin hyvä, kunhan ei joudu hirveästi tinkimään laadussa.

Nakili
01.05.2011, 14.41
Kaipaisin hieman vinkkejä polvisuojien hankintaan ja ajattelin hyödyntää tätä jo olemassa olevaa ketjua. Eli haussa olisi polvisuojat näillä näkymin ilman säärisuojia AM/enduro -tyyppiseen ajoon. Säärisuojalliset eivät kuitenkaan vielä ole täysin poissuljettu vaihtoehto, mutta vaikuttavat mainittuun ajotyyliin nähden hieman turhan järeiltä, heikohkosti hengittäviltä ja mahdollisesti kankeilta (riippuu tietysti paljonkin mallista).

Tärkeää suojissa olisi ainakin kestävyys, paikallaan pysyminen, ergonomia, suojaavuus ja suojien hengittävyys jossain määrin. Olisi hyvä että suojat haittaisivat mahdollisimman vähän polkemista ja ajamista. Hyvä hinta-laatu suhde on tietysti myös olennainen seikka.

Lähinnä Foxin Launch Pro (Ebaystä n. 45 euroa posteineen) ja 661 Kyle Strait (CRC:stä n. 50 euroa posteineen) -polvisuojia olen näillä näkymin harkitsemassa. Mahdollisesti 661 Tomcat -suojat kiinnostaa myös, mutta saatavuus vaikuttaa heikolta. Kyle Strait -suojista vaikuttaa monilla olevan hyviä kokemuksia, mutta onko kenellään kokemuksia tuosta Fox:in vastaavasta mallista. Kumpaa suosittelisitte ja millä perusteilla? Vinkkejä ostopaikkaan ja muihinkin mahdollisesti ko. ajoon sopiviin polvisuojiin toki otetaan mielenkiinnolla vastaan.

Kiitoksia vinkeistä jo etukäteen!


Muutaman lenkin nyt foxin launcheilla ajaneena voin suositella. Suojaa hyvin, on suht mukavat varsinki parin lenkin jälkeen alkaa istumaan, miinuksena ovat melkosen lämpimät. Eipä ne 661:t taida sen viileemmät olla..
Arvoin kyle straittien ja launchin välillä, mutta kuppi kallistu foxiin, koska sitä pääs sovittamaan kuppaveljeksillä.

Juskola
01.05.2011, 16.52
Tuossa joku (viesti taisi olla vuodelta 2008) kuittaili succiksilla ja polvisuojilla maastossa ajosta. Itse kyllä käytän molempia maastossa. Suojia käytän aina kun mahdollista, ja succikset pitävät polvisuojat paikallaan hyvin. Sen verran monta kertaa on tullut kaksipyöräisellä kaaduttua - parhaimmillaan yli 150km/h vauhdista moottoriavusteisesti - että siperia on opettanut suojien arvon.

drop
01.05.2011, 20.10
Poc säärisuojat testattu, olivat rahan arvoiset ainakin jos mukavuudessa mitataan. Suojaavuutta en saanut kokeiltua.

8 1/2
01.05.2011, 21.16
Hommasin Pocin polvarit vastikään ja ovat kyllä hyvin istuvat ja muotoutuvat. Lohjalla pääsee noita maahantuojalla testaamaankin jos asustelee lähellä. En tiedä tarkkaan mitkä liikkeet myy esim Helsingissä. Pocin sivuilla hyvät mittataulukot.

tune
01.05.2011, 21.18
Muutaman lenkin nyt foxin launcheilla ajaneena voin suositella. Suojaa hyvin, on suht mukavat varsinki parin lenkin jälkeen alkaa istumaan, miinuksena ovat melkosen lämpimät. Eipä ne 661:t taida sen viileemmät olla..
Arvoin kyle straittien ja launchin välillä, mutta kuppi kallistu foxiin, koska sitä pääs sovittamaan kuppaveljeksillä.

Onkos noissa Fox:in Launcheissa muuten polven kohdalla minkä verran pehmustetta? Jostain netistä lueskelin että jonkun kokemusten mukaan polven kohdalla olisi niukasti pehmustetta.

Sinänsä Launcit kiinnostaisi kun niissä polven kohta on Kevlar-kangasta (pitäisi kestää kulutusta hyvin), sen lisäksi ovat takaa auki ja ulkonäkökin on omasta mielestä aikalailla kohdillaan. Ei nuo Kyle Strait:itkaan kyllä pahalta näytä, tiedä sitten mitä materiaalia niiden pinta on polven kohdalta. Pitää varmaan jossain vaiheessa ainakin käydä vilkaisemassa noita Launcheja.

drop
01.05.2011, 22.15
Hommasin Pocin polvarit vastikään ja ovat kyllä hyvin istuvat ja muotoutuvat. Lohjalla pääsee noita maahantuojalla testaamaankin jos asustelee lähellä. En tiedä tarkkaan mitkä liikkeet myy esim Helsingissä. Pocin sivuilla hyvät mittataulukot.

Fillariosa.fi myy helsingissä (sivuissa kyllä just häikkää).

Itsok
01.05.2011, 22.36
Fillariosa.fi myy helsingissä (sivuissa kyllä just häikkää).

Jostain syystä sivut on toimineet muutaman päivän tällaisella urlilla: https://fillariosa-fi.markkina-avain.fi/

Nakili
02.05.2011, 11.38
Onkos noissa Fox:in Launcheissa muuten polven kohdalla minkä verran pehmustetta? Jostain netistä lueskelin että jonkun kokemusten mukaan polven kohdalla olisi niukasti pehmustetta.

Sinänsä Launcit kiinnostaisi kun niissä polven kohta on Kevlar-kangasta (pitäisi kestää kulutusta hyvin), sen lisäksi ovat takaa auki ja ulkonäkökin on omasta mielestä aikalailla kohdillaan. Ei nuo Kyle Strait:itkaan kyllä pahalta näytä, tiedä sitten mitä materiaalia niiden pinta on polven kohdalta. Pitää varmaan jossain vaiheessa ainakin käydä vilkaisemassa noita Launcheja.


Ei noissa ihan hirveesti pehmikettä ole ole sen polvikupin ja polven välissä( ehkä 3- 4 milliä), mutta enpä nää sitä tarpeelliseks ollakaan ihan hirveitä määriä.

Moby
02.05.2011, 13.22
Päädyin viime kesänä Pocin polvisuojiin, kun Kylet oli CRC:ltä loppu. Hinta oli muistaakseni n.90€ ja ostin Jyväskylästä Ridestä. Vaimolla on samanlaiset, mutta säärisuojalla varustettuna.

Hyvät suojat, mutta hieman vaikea ja kivulias pukea päälle, kun pukiessa miljuunat jalkakarvat jää väliin. Tämän jälkeen pysyvät paikoillaan, kunnes jalka hikoaa suojan alta märäksi ja alkaa sitten luistaa hieman. Toisaalta lämpimät suojat on hyvät, kun niillä voi ajaa pitkälle syksyyn shortsien kanssa.

Mutta tyytyväinen olen joka tapauksessa suojiin, ongelmat poistuisi sheivaamalla kintut, mutta en ole vielä murtunut siihen..

marco1
02.05.2011, 13.35
Ihmettelen tuota kulutuskestävyyttä vaatimuksena, harvalla kai ne suojat kuluu kaatuillessa puhki vaan ennemmin tarrat alkaa pettää, sisäpehmusteiden pinta kuluu, ikävä haju pinttyy tai tulee vaan paremmin sopiva malli vastaan.
Etsiessä voisi lähteä vaikka siitä liikkeelle että ottaako kovat vai pehmeät suojat ja sitten yrittää löytää sopivat.

POCin pehmeät tuntui aika vakuuttavilta mutta olin jotenkin kokojen välissä ja ostin sitten sovittamatta Enduran MT500t. Ne ovat ainakin ensituntumalta paksummat ja kömpelömmät kuin POCit mutta ne saan helpommin paikalleen. Ei ajokommentteja, olen vasta renkaanvaihdossa tms. hanttihommissa yrittänyt saada noita sisäänajettua.

Jazman
02.05.2011, 15.20
Nyt kun kaivoin talven jälkeen syndit taas esille ja muutama lenkki niiden kanssa tullut ajettua, niin voin edelleen suositella noita liskonnahkoja.
Polvi/säärisyndien säädöt ku saa kohilleen, ne ei kiristä, eikä myöskään hierrä yhtään. Ne pitää jättää sopivan löysälle yläosasta, mutta ei kuitenkaan niin, että ne hölskyisi ajossa.

Kun niiden paikalleen laittoa on tässä harjoiteltu, niin niiden jalkaan vetäminen vie enää hetken aikaa. Ja kun tuolla kivikkoryminöissä aina välillä kolisee poljin sääreen, muistuu mieleen miksi noi säärisuojat on pop!

tune
02.05.2011, 16.10
Ihmettelen tuota kulutuskestävyyttä vaatimuksena, harvalla kai ne suojat kuluu kaatuillessa puhki vaan ennemmin tarrat alkaa pettää, sisäpehmusteiden pinta kuluu, ikävä haju pinttyy tai tulee vaan paremmin sopiva malli vastaan.
Etsiessä voisi lähteä vaikka siitä liikkeelle että ottaako kovat vai pehmeät suojat ja sitten yrittää löytää sopivat.

POCin pehmeät tuntui aika vakuuttavilta mutta olin jotenkin kokojen välissä ja ostin sitten sovittamatta Enduran MT500t. Ne ovat ainakin ensituntumalta paksummat ja kömpelömmät kuin POCit mutta ne saan helpommin paikalleen. Ei ajokommentteja, olen vasta renkaanvaihdossa tms. hanttihommissa yrittänyt saada noita sisäänajettua.

Noissa mainituissa suojissa pinnalla olevan kankaan ainakin luulisi joutuvan aika koville jos kaatuu vauhdissa vaikka terävään kivikkoon tai kalliolla (housuja ainakin repeilee vastaavissa tapauksissa). Foxin suojissakaan ei varmaan turhaan ole käytetty Kevlaria muovikupin pinnalla. Tietysti ne suojat joissa muovisuoja on pinnassa saakin todennäköisesti lähinnä vain naarmuja vastaavanlaisessa kuluksessa. Kaatumisista riippuen tietysti voi hyvin olla että mainitsemasi ns. luonnollinen kuluminen tulee ennemmin vastaan.

Ilman muuta olen kovia tai ainakin suhteellisen kovalla muovikupilla varustettuja suojia hakemassa ne kun jakavat iskua paremmin suuremmalle alueelle.

Noissa Enduran MT500 polvisuojissakin näköjään käytetään Kevlaria tärkeimmillä pinnoilla ( http://www.endura.co.uk/Product.aspx?dept_id=104&prod_id=400 ).

pinohiiri
02.05.2011, 16.19
Itselläni on käytössä talvella hankitut 661:sen Kyle Straitit ja olen kyllä itse tykännyt kovasti. Mukavan jämäkän tuntuiset olematta kuitenkaan kankeat: ekaa kertaa olivat käytössä talvisessa Tour de Tampereessä eivätkä hiertäneet tai haitanneet menoa edes silloin. Nyt kun ovat vielä saaneet sisäänajoa niin menevät aivan huomaamatta.

Lämpöisethän nuo varmasti tulevat kesällä olemaan, mutta kun aiemmin todettiinkin niin sama "ongelma" vaivannee kaikkia vastaavia suojia.

tune
07.05.2011, 22.29
Kiitokset vinkeistä ja kokemuksista, mutta jouduin lopulta hylkäämään molemmat harkitsemani vaihtoehdot. Olisi näköjään pitänyt aloittaa polvisuojien etsiminen koon mukaan. Kävin sovittamassa noita Fox:in Launch Pro -suojia ja isoin koko (L/XL) oli auttamattoman pieni. Oli hankala laittaa jalkaan, puristi ihan liikaa joka puolelta, ei istunut paikalleen kunnolla ja polvea oli todella hankala taivuttaa vaikka en edes kiinnittänyt remmejä paikalleen. Muuten ko. suojat kyllä vaikuttivat asiallisilta. 661 Kyle Strait:itkin oli pakko hylätä kun speksien mukaan ne ovat XL-kokoisina vieläkin pienemmät. :eek: :seko:

Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin kevyempään suojaukseen, eli Alpinestars:in SLC -polvisuojiin. Hengittävyys ja joustavuus pitäisi olla hyvää luokkaa ja polven kohdalta pinnoitettu Kevlar-kankaalla (lisätiedot: http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=46261 ). Kaikista isoimpina kokoina (XL) ko. suojat ovat mittojen mukaan hieman siinä rajoilla sopivatko vai ei (reisien koko on suojille speksattua isompi), mutta tuota isommat suojat vaikuttavat harvinaisilta ja ko. suojat oli vielä CRC:llä alennuksessa niin päätin tilata ja kokeilla. Täytyy etsiä toiset suojat jos tuo suurin koko ei riitä tai sitten pidentää/vaihtaa ylempi remmi. Tai jos vaikuttaa ettei suojaavuus riitä. Voin kirjoitella tänne kokemuksia kunhan saapuvat Suomeen.

Samaa suojien suurinta speksien mukaista kokoa Alpinestars:in kanssa olisi löytynyt ainakin RaceFace:lta, mm. Poc:in suurimmat polvisuojat on näitä pienemmät. Täytyy kyllä hämmästellä toisten valmistajien mitoituksia kun ei isoimmatkaan koot riitä omalle jalalle. Näin pyöräilijänä jalat ei ehkä ole pienimmästä päästä, mutta en edes ole kovin iso kaveri (hieman alle 180 cm pituutta ja paino 80 kg paikkeilla). Tosin on mulla kyllä ollut tavallisesti ongelmia sopivien housujenkin etsimisessä, kun jos löytyy jaloista sopivan kokoiset housut niin vyötärön kohdalla on tavallisesti tyhjää tilaa aivan tolkuttomasti. Jalkojen lihakset vie nähtävästi aika paljolti tilaa...

Kemizti
07.05.2011, 22.50
Voin kyllä varauksetta suositella 661 evo-knee (http://www.sixsixone.com/Catalog_661Bike.aspx?id=ed6f8371-be97-4bbf-973b-67a75a014d62&product=f8a90ec7-d588-4262-8c52-3540a0909afe) suojia.. Ei halvat, mutta törkeen hyvät.. Eikä tarvi miettiä, että ottaako kovan vai pehmeän, kun pehmeä suoja "kovettuu" iskusta.. =)

editti: mittasin reiden/pohkeen siitäkohtaa mihin toi 661 kiristyspannat osuu, tulos oli: 58/44 cm ja toi yläkiinnityshän ei osu reiden paksuimpaan kohtaan, mulle ainakin noilla mitoilla sopii XL-koko

Musashi
07.05.2011, 23.20
Voin kyllä varauksetta suositella 661 evo-knee (http://www.sixsixone.com/Catalog_661Bike.aspx?id=ed6f8371-be97-4bbf-973b-67a75a014d62&product=f8a90ec7-d588-4262-8c52-3540a0909afe) suojia.. Ei halvat, mutta törkeen hyvät.. Eikä tarvi miettiä, että ottaako kovan vai pehmeän, kun pehmeä suoja "kovettuu" iskusta.. =)

Löytyykös Tampereelta noita?

Kemizti
08.05.2011, 09.28
Löytyykös Tampereelta noita?

r-techistä omani ostin, niiden nettisvuilla ei enää näkyny, mutta se ei kerro aina koko totuutta ;)

Itsok
08.05.2011, 09.53
Nythän rtech on alkanut myydä myös POC-suojia. Harmittaa vähän että ehdin ostaa kaksi viikkoa sitten Troy Leen T-bonet.

kyprok
08.05.2011, 19.25
Nythän rtech on alkanut myydä myös POC-suojia. Harmittaa vähän että ehdin ostaa kaksi viikkoa sitten Troy Leen T-bonet.

Miltä ne ovat käytössä tuntuneet? Kahlattuani useiden polvisuojien speksejä Troy Leen T-Bonet olivat muistaakseni paperilla mitoitukseltaan isoimmat. Mutta niidenkin mitoitus voi olla itselle liian pieni.

Itsok
08.05.2011, 19.51
Otin ihan taulukon mukaan isoimmat (XL) T-Bonet. Melko kireet on. Varsinkin reisipuolen remmin joutuu jättämään todella löysälle, ettei kiristä. Kaksi lenkkiä olen nyt ajanut niiden kanssa ja ihan hyvin on kuitenkin mennyt. Pitempi lenkki oli kuitenkin päälle kolmen tunnin.
MTBR:n puolelta taisin jotain lukasta ja siellä kaikki sanoivat, että koot ovat pienehköjä. Jos arvot kokojen välillä, niin ota isommat.

Mutta siis vaikka suojat tuntui pienehköiltä ja kankeilta aluksi, niin eivät tunnu endurotyyppisessä ajamisessa häiritsevän tai ahdistavan. Suojaavuutta en ole muuten testannut kuin polvillani rengasta vaihtaessa.

tune
08.05.2011, 20.04
Miltä ne ovat käytössä tuntuneet? Kahlattuani useiden polvisuojien speksejä Troy Leen T-Bonet olivat muistaakseni paperilla mitoitukseltaan isoimmat. Mutta niidenkin mitoitus voi olla itselle liian pieni.

Jos alla oleviin spekseihin on uskominen niin Poc on lievästi isompi. Jos nuo ovat sinulle liian pieniä (kuten mulle) niin ainakin RaceFace:lta tai Alpinestars:ilta voisi löytyä lievästi isompaa suojaa. Varmasti muitakin valmistajia löytyy joilla on isompi mitoitus...

Speksit:
Poc taulukko: http://www2.pocsports.com/products/sizeguide.asp?season=Bike
Troy Lee T Bone taulukko (löytyy Sizes klikkauksen takaa): http://www.xsportsprotective.com/troy-lee-designs-tbone-knee.html#tabChange

mutanaama
08.05.2011, 20.45
Poccia saa myös fillariosasta. Ne pitkät pocin polvari suojaa polven ja säären todella hyvin. Vaikka meno tyssäs, niin koivessa ei tuntunu mitään. Ei myöskään hankaa, jos antaa koiven ensin vähän totutella. Mutta *piip* ku ne on kuumat. Ainakaan mun aineenvaihdunnalla en noita laittele +15 kelille, jos on vaan perinteistä metsässä rämpimistä. Lyhkäset on ollu vuoden verran käytössä, eikä oikeestaan muuta valittamista ku ne on lyhyet. :)

HC Andersen
08.05.2011, 22.05
Itse ajoin vuoden verran Foxin tämmösillä:

http://borntobeelite.com/wp-content/uploads/2008/09/launch-shorty-s.jpg
En ikinä tullut sinuksi niiden kanssa, hiersivät pirusti, kahta päivää peräkkäin ei voinut ajaa. Suojaavuudeltaan hyvät, toimivat myös hyvin epilaattorina. Heitin ne roskikseen kesken lenkin kun hiersivät sääret vereslihalle, en suosittele!

Nyt ajan lyhyillä POC:eilla ja elämä hymyilee.

Shimaani
08.05.2011, 22.14
... Ainakaan mun aineenvaihdunnalla en noita laittele +15 kelille, jos on vaan perinteistä metsässä rämpimistä. Mää olin samaa mieltä kunnes jätin syndit yhelle helpolle lenkille (nöösilenkin perämiehenä) laittamati ja ne tikunjämät (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/picture.php?albumid=259&pictureid=5132)tuli säärestä sit kuukauden päästä ulos runsaan ja pahanhajuisen keltaisen liemen kera. Häätyy vaan juua enämbi.:)
Mää olen saanut kohta yhen POC parin jo kohellettua ompeleista rikki:o

Nimim.
Aina päällään

Jazman
09.05.2011, 00.30
Noi liskonnahat on todella reilun kokoisia, jos kerta mulleki riittää L-kokoset syndit. Jos tarvii mittoja ottaa, niin huomenna voin mittailla reidet ja pohkeet...
Tälläkin viikolla on tullu pari 2,5h lenkkiä heitettyä aika enska-painotteista kivikkorymistelyä ja tiukkoja teknisiä nousuja, eikä ne tosiaan pahemmin ole tiellä polkiessa. Kun ne on vielä takaa auki, niin tuuletus onnistuu ainakin auttavasti ja mitä muistelen viime kesästä, niin helteelläkin noilla pystyy vielä hyvin ajelemaan. Kaiken puolin olen kyllä hyvin tyytyväinen noihin syndeihin.

(Sen verran tukevat jalat on, ettei meinaa sopivan kokoisia farkkujakaan löytää, kun puntit ottaa lähes aina reisiin kiinni :D)

drop
09.05.2011, 10.03
Mä hankin nyt myös POC polvarit noiden polvi / sääri kombojen lisäksi. Jos nyt pääsis tilanteeseen että olis aina jotain ainakin päällä. :)

PaH
09.05.2011, 11.07
...Mää olen saanut kohta yhen POC parin jo kohellettua ompeleista rikki:o

Eipä nuo Jointti-mallin pidemmät (Shin) suojat kestäneet mullakaan. Pohkeen takaa saumat aukeili (lanka poikki tai ommel liika lähellä reunaa...);
kestävät nyt auttavasti kasassa kun öbaut kaikki saumat on korjattu. Lyhyissä ei samaista ongelmaa saumojen kanssa, vaikka käyttöö ollu
vielä enempi. Hiukka taitaa olla laadunvalvonnassa tekemistä vielä POCilla - samaiset saumojen ratkeamiset vaivaa myös Index Flow /
Index DH- hanskoja, peukun hangat irvistelee.

kyprok
09.05.2011, 14.38
Otin ihan taulukon mukaan isoimmat (XL) T-Bonet. Melko kireet on. Varsinkin reisipuolen remmin joutuu jättämään todella löysälle, ettei kiristä. Kaksi lenkkiä olen nyt ajanut niiden kanssa ja ihan hyvin on kuitenkin mennyt. Pitempi lenkki oli kuitenkin päälle kolmen tunnin.
MTBR:n puolelta taisin jotain lukasta ja siellä kaikki sanoivat, että koot ovat pienehköjä. Jos arvot kokojen välillä, niin ota isommat.

Mutta siis vaikka suojat tuntui pienehköiltä ja kankeilta aluksi, niin eivät tunnu endurotyyppisessä ajamisessa häiritsevän tai ahdistavan. Suojaavuutta en ole muuten testannut kuin polvillani rengasta vaihtaessa.


Jos alla oleviin spekseihin on uskominen niin Poc on lievästi isompi. Jos nuo ovat sinulle liian pieniä (kuten mulle) niin ainakin RaceFace:lta tai Alpinestars:ilta voisi löytyä lievästi isompaa suojaa. Varmasti muitakin valmistajia löytyy joilla on isompi mitoitus...

Speksit:
Poc taulukko: http://www2.pocsports.com/products/sizeguide.asp?season=Bike
Troy Lee T Bone taulukko (löytyy Sizes klikkauksen takaa): http://www.xsportsprotective.com/troy-lee-designs-tbone-knee.html#tabChange

Troy Leen T-Bonet ovat POCeja pienemmät XL -kokoisina, mutta Troy Leen kokotaulukon (http://www.troyleedesigns.com/page.php?p=6013&cat=0) mukaan XXL -koko on taas isompi. Ja jostain syystä XL ja XXL ovat käsittääkseni yksi ja sama malli..

Kävin kokeilemassa T-Boneja tänään Tarmon lähikaupassa ja isoin koko oli itselle istuva, reidestä napakka (Reiden ympärysmitta 10cm polven yläpuolelta 56cm :o), mutta kertoivat että ne tulevat venymään. Eivät kuitenkaan puristaneet epämiellyttävästi ja tarrat ylsivät ongelmitta kiinni. Liikkuvuudenkaan kanssa eivät tuntuneet huonoilta joten ostin itselleni sellaiset.

tune
09.05.2011, 15.52
Troy Leen T-Bonet ovat POCeja pienemmät XL -kokoisina, mutta Troy Leen kokotaulukon (http://www.troyleedesigns.com/page.php?p=6013&cat=0) mukaan XXL -koko on taas isompi. Ja jostain syystä XL ja XXL ovat käsittääkseni yksi ja sama malli..


Näinhän se olikin. On kyllä tosiaan vähintäänkin kummallisesti merkatut koot. Eikös "Knee Brace" tavallisesti viittaa polvitukeen? Vaikka samat mitoitukset noissa suojissa ja tuissa varmaankin on. Tosin Troy Leen polvituista taas löytyy täydet 5 eri kokoa noista suojista poiketen.

kyprok
09.05.2011, 19.06
Näinhän se olikin. On kyllä tosiaan vähintäänkin kummallisesti merkatut koot. Eikös "Knee Brace" tavallisesti viittaa polvitukeen? Vaikka samat mitoitukset noissa suojissa ja tuissa varmaankin on. Tosin Troy Leen polvituista taas löytyy täydet 5 eri kokoa noista suojista poiketen.

Oikeassa olet. Muistaakseni olen törmännyt vastaavaan taulukkoon polvisuojien osalta, jossa xl ja xxl olivat erillisinä mittoina. Joten olen varmaan itse väärässä. Siellä tosiaan lukee "knee brace", mutta kummallista on tuo merkintä että isoimmat koot ovat TLD:n sivuilla merkitty XL/XXL ja toisaalla voi olla pelkkä XL.

Musashi
16.05.2011, 12.21
Piru. Kävin R-Techissä sovittamassa POCin suojia mutta eihän se L-koko riittänyt edes tämmöselle kukkakepille. Ja isompia ei tietty ollutkaan. Onko Tampereella missään muualla mitään tarjolla? Sovittamatta en ala netistäkään ostamaan.

zeizei
16.05.2011, 12.25
Onko Tampereella missään muualla mitään tarjolla? Sovittamatta en ala netistäkään ostamaan.

Mtbcentressä (http://www.mtbcentre.fi/) on o'nealia myynnissä. Sportaxistakin saattais jotain löytyä.

St0neyNut1
16.05.2011, 18.19
Noi liskonnahat on todella reilun kokoisia, jos kerta mulleki riittää L-kokoset syndit. Jos tarvii mittoja ottaa, niin huomenna voin mittailla reidet ja pohkeet...
Tälläkin viikolla on tullu pari 2,5h lenkkiä heitettyä aika enska-painotteista kivikkorymistelyä ja tiukkoja teknisiä nousuja, eikä ne tosiaan pahemmin ole tiellä polkiessa. Kun ne on vielä takaa auki, niin tuuletus onnistuu ainakin auttavasti ja mitä muistelen viime kesästä, niin helteelläkin noilla pystyy vielä hyvin ajelemaan. Kaiken puolin olen kyllä hyvin tyytyväinen noihin syndeihin.

Itse ostin kyseiset liskot viime kesän lopulla ja pitäny aina lenkillä jalassa(oli mikä vaan vuoden aika). Aivan mahtavat kuhan muotoutuvat ja kuluvat sopiviksi ;) Ovat muuten mainiot kuran kerääjät märillä reiteillä, ei mene minun herkät sääret kurasiksi :o

Ikämies
21.05.2011, 19.20
Chain Reactionilta ostin 661 Evo polvarit (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=24926) hintaan 83 € + postikulut 6 €. Tänään oli eka kertaa jalassa 40 km metsälenkillä. Hyvin toimivat, eivät häirinneet ajoa. Laitoin ne capri-pituisten ajohousujen päälle jossa kangas on liukasta, pysyivät hyvin niidenkin päällä ja luulen että paljaan kintun päälle liimatuvat vielä paremmin.
Itse olen normipainoinen standardikokoisilla koivilla. Koko L oli minulle sopiva, ehkä M olisi voinut mennä myös. Polvareiden hiostavuuden huomasi vasta silloin kun ne riisui jalasta pois.
Voin suositella näitä. CR:n postimaksu on edullinen, mutta toimitus kesti lähes 2 viikkoa.

ttr
21.05.2011, 19.33
Mulla on THE-merkkiset polvisuojat (http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=25196) ja olen ollut tosi tyytyväinen istuvuuteen. Saattaisivat toimia jopa XC:ssä. Suojaavuus on ainakin hyvä, ehkä liiankin hyvä xc:hen... Käytin niitä muutamassa mtb-enskassa joku vuosi sitten. Sitten kun mtb-enskat loppui, niin on tullut pidettyä noita jopa prätkäenskassa ja myös vielä toisinaan maastopyöräräppäilyssä. Pisin matka noilla kuitenkin joku 40 km pyöräilyä samaan syssyyn, mutta ei mitään hiertymiä tms. sillonkaan. Hyvät suojat, vaikeat pukea, mutta ajossa huomaamattomat.

Paulix
29.05.2011, 18.25
Kaippa sitä jotkut suojat pitää hommata kun tuntuu että polvet kolisee milloin fillariin milloin mihinkin.. Koitin ensin kaapistalöytyviä lentispolvareita mutta ne ei toimi jatkuvassa polvenkoukistelussa. Mutta jotain samantyylistä olisin hakemassa, kevyet pelkät polvarit ilman säärensuojausta perus-polkurymistelyihin jotka mahtuu housujenkin alle.
Millaisias nämä modernit iskustakovettuvat mallit ovat?
Nuo kaikkien hypettämät 661 KyleStraitit ovat ilmeisesti ihan "perinteiset" kova/pehmeä suojat.
RaceFace Dig tai Ambush näyttäisi kiinnostavilta, samoin O'Neal Sinner.
Kellään kokemuksia noista?

Grr
29.05.2011, 20.13
RaceFace Dig tai Ambush näyttäisi kiinnostavilta, samoin O'Neal Sinner.
Kellään kokemuksia noista?
Mulla on Ambush Kneet. Noi on kohtuullisen isot, eivät sen puolesta eroa tavallisista kovista suojista, mutta istuvat tosi hyvin ja ovat täysin huomaamattomat ajaessa viiden minuutin jälkeen.

Paulix
29.05.2011, 21.43
OK, hyvältä kuulostaa..
Mites noiden Ambushien koko, vastaako merkinnät ympärysmittoja. RF:n sivujen mukaan pitäisi näille tikkureisille ottaa M-kokoinen tai jopa S mutta tuntuu vähän hurjalta, näin yleensä L-koon miehenä..

pinohiiri
30.05.2011, 22.05
Eilen tuli testattua polvisuojien toimivuus "tositilanteessa". Ihan varma en ole, että mitä kävi, mutta jotenkin siihen liittyi alamäki, kivi, puu ja liian tiukka ajolinja. :D

Aikalailla polvet edellä menin juurien ja kivien sekaan, mutta ei sattunut tai tullut mitään vammoja. Ilman polvareita olisi varmasti ainakin tehnyt kipiää eli syndit menee kyllä jatkossakin jalkaan aina lenkille lähtiessä.

Grr
31.05.2011, 09.51
Mites noiden Ambushien koko, vastaako merkinnät ympärysmittoja.
Mun rimppakintuilla pohje osuu merkintöjen mukaan tasan M kokoon ja polven yläpuoli S kokoon. Otin ämmät, ne on pohkeesta napakat ja ylhäältä reilummat eli joo, merkinnät vastaa ympärysmittoja. Käy ihmeessä sovittamassa, näät samalla mahtuuko syndit ajohousujen alle vai ei.

Musashi
02.06.2011, 23.48
Mtbcentressä (http://www.mtbcentre.fi/) on o'nealia myynnissä.

No tuoltahan ne O´Nealit löyty oikein sopuisaan hintaan. Ei vaan meinaa koivet tottua noihin, tosin vasta pari lenkkiää takana.

daemonsultan
03.06.2011, 12.31
Olisi ollut käyttöä suojaukselle eilen, kun vetäisin komiasti ohjaustangon yli turpeeseen. Tosin reidet ottivat pahimmat vahingot eivätkä polvisuojat olisi siihen paljon auttaneet. Viisastuneena korjasin paitsi ajotekniikkaa myös laitan tilaukseen vahvistetun ajopaidan. bike24.de:llä (http://www.bike24.de/1.php?content=8;navigation=1;product=17617;page=1; menu=1000,18,61;mid=0;pgc=0;orderby=2) vaikuttaisi olevan passeli kaupan, mutta postikulut muodostaisivat kolmanneksen ostoksen hinnasta eli onko vinkkiä mistä samaa/vastaavaa saisi pienemmillä postituskuluilla?

miq
03.06.2011, 12.51
Kokemattomana ajajana olen saanut kummasti varmuutta omaan ajoon polvareista. Uskaltaa kokeilla omia rajoja paremmin ja samalla epäilen, että jopa kehitystä tapahtuis. Toiveajattelua varmaan:).

Ostin TLD Lopesit, joissa siis tuo syndiosuus myös ja en ole katunut. Kuten täällä kans aiemmin todettu, malli pysyys paikoillaan tosi hyvin tuon suojan alle laitettavan ohuen (neopreeni?) sukan ansiosta. Ajoon lähdössä nuo tuntee tietty jalassa, mutta unohtuu tosi pian. Hiostavuuden huomaa tosiaan vasta kun ottaa settiä pois päältä.

Paulix
03.06.2011, 12.52
^Sama paita tuli Bike-discountista juuri pari vkoa sitten. Ei siinä kyllä mitään vahvistuksia ole kuin kyynärpäissä pienet parin millin vaahtomuovit jotka ei kolarissa varmasti osu oikeaan hotspottiin.. Muuten matsku on mukavaa "teknistä kuitua" muttei se mikään "vahvistettu ajopaita" mielestäni ole ennenkuin sinne laittaa body armouria alle.
Paita on aika "loose fit" ainakin tälläiselle narurimpulalle toimii melkein purjeena. No ei se haittaa silloin kun reppu on selässä ja remmit kropan ympäri.

kyprok
30.06.2011, 18.00
Itse olen ollut tyytyväinen Troy Leen T-Bone -polvisuojiin. Aluksi varsin tiukka istuvuus helpotti muutaman lenkin jälkeen kun suojat hieman muotoutuivat, joskin ne ovat edelleen jalassa "napakat/tukevat", mistä itse toisaalta tykkään. Eivät kuitenkaan paina, estä liikkumista tai valu vaan pysyvät hyvin paikoillaan. Ajon aikana niihin ei tule kiinnitettyä suuremmin huomiota, joskaan en ole kokeillut POCin tai 661 Evojen kaltaisia suojia (voivat olla mukavampia).

Tänään tuli testattua suojausta myös käytännössä kun vedin kevyet lipat sivusuuntaisesti kalliojuurakolle (eturengas lipesi alta nousevassa ja sivulle viettävässä kohdassa ja sitten mentiin polvi edellä kylkimyyryä). Suojiin tuli pientä nirhaumaa mutta isku ei tuntunut läpi ja suoja pysyi paikoillaan.

Musashi
30.06.2011, 19.06
No tuoltahan ne O´Nealit löyty oikein sopuisaan hintaan. Ei vaan meinaa koivet tottua noihin, tosin vasta pari lenkkiää takana.

Lainaanpa itseäni. Nuo O´Nealit tuntui aluksi todella oudoilta mutta nyt on jo tottunut noihin siinä määrin että ei noita oikeen edes huomaa ajossa. Ovat kai hieman venyneetkin. Hyvä hankinta siis.

Mika A
03.07.2012, 11.57
Nostelen hieman uinuvaa ketjua:

Tuli hiljan hankittua Yläfemmakaupasta TLD:n KG 5450 -malliset polvi- (ja puolikkaat säärisuojat, jotka taitavat olla tuolta hengittävimmästä, mukavimmasta ja kevyimmästä päästä. Oikean koon valinnan kanssa saa vain olla tarkkana, niissä ei ole ollenkaan varsinaisia kiinnistyshihnoja, vaan ne pysyvät paikallaan lähinnä tiukan istuvuuden, joustavan säärimuhvin ja sen puolikkaan säärisuojan muotoilun kautta. Erittäin mukavat käytöss, mutta saattoi olla, että ostin itsekin liian isot. Kannattaa vilkuilla esim. mtbr.com:n keskustelua (vissiinkin [url="http://forums.mtbr.com/apparel-protection/troy-lee-kg-5400-knee-guards-whos-used-them-709895.html"] kunhan foorumi tokenee). Itse olen mtbr:n viestiketjun seassa olen mitoitustaulukon mukaan M:n ja L:n rajoilla, mutta en kaupassa muistanut aiemmin lukeneeni tuota ketjua, ja tuli M-kokoa sovittamatta ostettua L:t, jotka siis uutena juuri ja juuri pysyvät paikoillaan. Eli jos olet kokojen rajamailla, muista kokeilla pienempää. :)

Lare
15.07.2012, 19.53
Pocit ei vaan halua toimia mun koivissa. Hiertävät polvia virityksistä huolimatta ja uutta pitäis keksiä tilalle. Käyn tsekkaamassa Hi5:n tarjonnan mutta nämäkin kiinnostavat: G-form, 661 ja Endura. Löytyyköhän kahta viimeistä pk-seudulta? Löytyykö ekaa edes jostain?

marco1
15.07.2012, 20.05
G-form, 661 ja Endura. Löytyyköhän kahta viimeistä pk-seudulta? Löytyykö ekaa edes jostain?
G-formin valmistaja vaatii järjettömiä postikuluja nykyään ja saatavuus .eu:sta vähän epämääräinen. Olisko ollut joku irlantilainen kauppa josta löytyi mustana kaikkia kokoja ja skeittikaupoista jonkin verran. Eipä sitten tullut tilattua kun kokopolitiikasta on vähän ristiriitaisia lausuntoja liikkeellä.
Minulla on 2.0 Pocit ja Endurat ja noista jälkimäiset on jääneet kaappiin vaikka Pocitkaan eivät ihan huippuhyvin istu. Enduroita saa toki kokeilla jos semmoiset kiinnostaa. Meikäläisen polvissa Endurat ovat aika pallomaiset ja sen vuoksi istuvat huonommin.

Lare
05.08.2012, 17.05
G-formeilla pari lenkit ja pannut takana. Ovat mukavat ja omaan ajoon näköjään riittävän pehmustetut.

Mä bongasin niitä täällä: www.tredz.co.uk. Omat tuli tosin muualta.

mutanaama
05.08.2012, 17.29
Mä olen omiin G-muotoihin saanut kanssa kolhua, ja hyvin on jalan suojannut. Omat tilasin Ebayn kautta http://www.ebay.com/itm/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=251104847707&ssPageName=ADME:L:OU:GB:3160 toimitus kesti tasan kahdeksan päivää.

Mun polvi menee just L:n ja XL:n väliin, tilasin XL:n ja hemmetin hyvin pysyy paikallaan.

Lare
11.11.2012, 17.14
Jokunen kk on nyt takana noilla G-formeilla. Alkavat mennä ajaessa vähän rullalle ja hiertävät polvitaipeesta. Samoin viimeisin kontakti peruskallioon osoitti että protectionia vois enemmän. Kuuskuusykkösiä olis kiva kokeilla, löytyyköhän niitä jostain pk-seudulta? Aikanaan KyleStraitit ainakin sopi ihan hyvin.

Jukkis10
29.03.2013, 10.17
G-Formeille löytyy maahantuoja: http://extremesports.fi/
En kyllä tiedä missä pääsee sovittamaan.

IncBuff
06.08.2013, 22.33
Nyt haluttais kyynärsuojat. RaceFacen Chargeista kokemuksia? Hinnaltaan näyttävät houkuttelevilta http://www.hi5bikes.fi/~he5Lx0000001/?Y999=PIF&Y104=RF-CHARGEARM

Entäs nämä? http://shop.foxhead.com/store/products/MTB-Essentials/detail/Fox-Launch-Pro-Elbow-Guard/29300/cat770035

mutanaama
06.08.2013, 22.57
G-formit testattu bmx-radalla noin 40:n vauhdista kyljelleen vastapattiin.
Polvarit ja kyynärsyndit esti totaalisesti niveliin tulevat vauriot. Paidan olkatoppauksetkin toimi just niinkuin pitää. Paidan pienet kylkisuojat joko suojasi tai ei, mitään ei murtunut, mutta kylki oli kunnolla kipeänä muutaman viikon. Ohut kangaskin suojasi enemmiltä naarmuilta, tosin siihen nyt olis riittänyt tukeva takkikin. Mut joo, haukku hyvin hintansa ainakin tuolla.

marco1
07.08.2013, 09.35
Nyt haluttais kyynärsuojat. RaceFacen Chargeista kokemuksia? Hinnaltaan näyttävät houkuttelevilta http://www.hi5bikes.fi/~he5Lx0000001/?Y999=PIF&Y104=RF-CHARGEARM

Polvimallit muutamalla lenkillä olleet, istuvat hyvin ja eivätkä hiosta pahasti helteelläkään. Suojaavuudeltaan ei kuitenkaan voi verrata oikeisiin suojiin, nuo Charget ovat kuitenkin lähinnä naarmuja estävät polvenlämmittimet. Hommasin kuitenkin nuo jotta tulis edes jotain käytettyä.

St0neyNut1
07.08.2013, 10.04
Entäs nämä? http://shop.foxhead.com/store/products/MTB-Essentials/detail/Fox-Launch-Pro-Elbow-Guard/29300/cat770035

Itsellä ja parilla ajokaverilla on kyseiset kyynärsuojat. Omiin käsiin sopivat hyvin, mahtuvat ainakin TLD:n pitkähihaisen ajopaidan alle ja ovat monelta kyynärpää tärskyltä suojanneet täysin. Eivät ole myöskään omasta mielestä liian lämpimät näillä kesän helteilläkään. Eli suosittelen. Tosin jos testaamaan pääset niin kannattaa, koska jotkut suojat käy toisille ja toisille ei.

Greycap
07.08.2013, 10.44
Launch Pro kyynärsuojia voin suositella itsekin, kokeilin putoamalla pyörän selästä asvaltille kyynärpää edellä ja ainoa kuskiin jäänyt jälki oli pieni nirhauma kun suoja pääsi liikahtamaan vähäsen. Itse suojukseen ei tullut jälkeäkään.

IncBuff
07.08.2013, 17.02
Kävin nuo Foxit hakemassa kun niitä pääsi sovittamaan. Olisin kyllä tilannut ihan väärää kokoa. Ainakin pikaisesti testattuna vaikuttivat varsin huomaamattomilta.

Greycap
07.08.2013, 17.35
Niissä on tosiaan koot mallia ihan hämärät, allekirjoittanut 173 cm 60 kg eli luut ja vähänlaisesti lihaksia ja silti kyynärsuojat kokoa M, polvisuojat L/XL.

Lare
14.08.2013, 09.05
G-formeja voi näköjään sovittaa fillariosassa.

miku80
14.08.2013, 09.13
Jos joku Turun suunnalla on G-formeista kiinnostunut niin Raispo:sta löytyy...

kmw
22.08.2013, 12.39
Tänään hain Ibikest (http://www.ibike.fi/)ä G-formit. Päteviltä vaikuttavat. Tositesti vasta viikonloppuna.

kmw
23.08.2013, 14.27
4h testin perusteella sanon että G-formit on oikein hjuvat. Eivät ahista ja pysyvät hyvin paikoillaan. Mukavammat käyttää kuin POC:t (ne olivat lievä pettymys; tuskaisen kuumat ja eivät pysy hikisellä iholla paikoillaan ja sateessa ovat nilkoissa, kangas repeilee ... + läpihikoiltu neopreeni haisee. Siis HAISEE.)

TANUKI
12.09.2013, 15.38
Ite ainakin porukkalenkeillä (xc/trail tyyppistä) ja vaikeammissa kisoissa tulee käytettyä. Varmaan jos joskus alkaa ajamaan ns. puratata-xc:eetä niin varmaan tippuvat pois, mutta ´´oikeilla poluilla´´ ajettaessa ne ovat vakiovaruste.