PDA

Näytä tavallinen näkymä : Kuka ajoi silloin siellä?

Sivut : 1 2 3 4 5 [6] 7 8 9 10 11 12 13

Stibe
06.06.2012, 21.04
Tänään puoli kasin aikaan illasta noin kymmenen hengen maantieporukka kurvasi Lassilan Teboilin kulmalta Vihdintielle pohjoisen suuntaan. Kenties foorumilaisia?

rhubarb
06.06.2012, 21.47
Tänään puoli kasin aikaan illasta noin kymmenen hengen maantieporukka kurvasi Lassilan Teboilin kulmalta Vihdintielle pohjoisen suuntaan. Kenties foorumilaisia?

Olisi jopa saattanut olla Velosportin lenkki, lukumäärä on lähellä…tosin tietty saattoi olla ettei ollut :)

polkadot
06.06.2012, 22.34
Kuka ajoi aamulla klo 6.57 työmatkatempoa erittäin isopyöräisellä yksipyöräisellä Munkan venekerhon kohdalla ??? :)

Taisin nähdä saman hepun palailevan töistä n. viiden aikaan Lehtisaaren kohdalla.

Concorde
07.06.2012, 07.37
Pari kanuunaa bongattu Pinsiönkankaantien alkupäästä eilen ehtoolla puoli ysin aikaan. Polkukoneet olivat juuri päässeeet metsästä siirtymälle?

JohnFr
07.06.2012, 16.49
Tapasin eilen illalla Eskoosta kohti Törnävää pyörittävän maantiemiehen, joka jätti vastaamatta morjestukseeni (nostin kättä). Tilanne oli kyllä nopea, mutta silti. Tunnustaako kukaan?

JVi
07.06.2012, 17.30
Vauhdikas naispyöräilijä Kivistöntiellä 20.00 kieppeillä. Hyvät varusteet ja nopea pyörä. Ei mulla muuta! :D

Vanhapuuma
07.06.2012, 22.39
Mikäs ryysis tuli vastaan Vantaapuiston kohdilla iltakahdeksan kieppeillä, siellä oli peloton jo vähän hajoamassa? Itse painelin käniönillä kaksi viikkoa kestäneen kurkkukivun jälkeen "palauttelun" palauttelua, normaalin "palauttelulenkin" sijaan.

VesaP
08.06.2012, 11.36
Eilen salilta kotiapäin ajaessa illalla vähän ennen klo 20 autolla vastaan tuli Nurmijärven mäen eteläpuolella tiellä 130 kaksi maantieheeboa. Ajoitte väärää puolen tietä ja etummaisella tumma-asusteisella oli klossit kyllä säädetty niin päin prinkkalaa ettei mitään rajaa. Polvet ei tule kestämään tuota ajotyyliä, ne oli 50cm sivulle törröttäen, eli käytännössä 45 asteen kulmassa ylhäältäpäin katsottuna varmaan. Näytti aika karulta auton taustapeilistäkin katsoessa... Suosittelen siis säätöä ja satulan nostoa aika reilusti! :)

ellmeri
08.06.2012, 13.15

Yx syy voi olla täywet kassit!:rolleyes: ei muutaqu tyhjennysharjoituksia ennen lenkkiä*heh*

rhubarb
08.06.2012, 13.38
Mikäs ryysis tuli vastaan Vantaapuiston kohdilla iltakahdeksan kieppeillä, siellä oli peloton jo vähän hajoamassa? Itse painelin käniönillä kaksi viikkoa kestäneen kurkkukivun jälkeen "palauttelun" palauttelua, normaalin "palauttelulenkin" sijaan.

Tuo on varmaankin ollut HePo:n torstailenkki palaamassa. Velosportin lenkkikin kiersi sieltä mutta vasta n. 20:30.

p bonk
08.06.2012, 15.50
Kiva oli ihmetellä eilen Tapiolan postin edessä xtracyclesiin viritettyä lastenistuinta ja pohtia pyörien speksejä.

Fuuga
08.06.2012, 20.44
Kuka tunnustaa Kalajärvellä ohi mennessään kommentoineen tyttärelleni 'Sulla on penkki liian korkealla'?-) Tyttö vähän naureskeli...

Suvanto
09.06.2012, 18.00
Noin 15 maantiepyöräilijää tänään, lauantaina Somerniemen kohdalla menossa Someron suuntaan. Foorumilaisia?

mkpaa
09.06.2012, 18.45
Helsinki-Satakunta-Helsinki

Voitte seurata edistymistä osoitteessa http://www.randonneurs.fi

elasto
10.06.2012, 23.00
Foorumilaisia?

Näistä kyselyistä "oliko foorumilaisia?" tuli mieleen, että pitäisi kehittää joku foorumilaisten salainen tervehdys, josta erottaisi välittömästi foorumilaisen! Tänään LJL:n kanssa maastolenkillä Paloheinässä polkiessa tuli taas paljon VOMP:eja vastaan ja rupesin mietiskelemään tätä mun ideaa. Lauri ehdotti sellasta peukalolla, etusormella ja keskisormella tehtävää F-kirjainta. Miten olisi toverit?

HC Andersen
10.06.2012, 23.06
@ elasto

Ei huono idea ollenkaan...

8 1/2
10.06.2012, 23.06
Entä kansainvälinen F-merkki? Keskari pystyyn, kaikki muistaa sen! ;)

HC Andersen
10.06.2012, 23.11
Muuten hyvä idea mutta joku ei foorumilainen saattaisi moisesta suivaantua...

Risto Koivunen
10.06.2012, 23.19
Entä kansainvälinen F-merkki? Keskari pystyyn, kaikki muistaa sen! ;)

Miten tuon näyttää talvella, kun on kunnon tumpulat käsissä? Siinä ei paljoa sormimerkit erotu.

elasto
10.06.2012, 23.20
Se kansainvälinen merkki on jo käytössä toiseen tarkoitukseen. Ei pidä sekottaa.

LJL
10.06.2012, 23.46
Lauri ehdotti sellasta peukalolla, etusormella ja keskisormella tehtävää F-kirjainta.

Tuotekehittelyä täytynee vielä harrastaa. Mutta jonkintyyppinen F-merkki olisi kyllä hyvä.

-Lauri

LJL
10.06.2012, 23.51
…niin ja tietysti täytyisi myös kehittää foorumilaisten verbaalinen tervehdys niiden (teknisempien) morjenstuspaikkojen varalta, jossa normaalisti sanotaan esim. "moro". Ehdottaisin itse "foorumilta päivää"

Mutta tämä lienee tarkemmin ottaen pyöräilijöiden tervehtiminen -osastoa.

-Lauri

JVi
10.06.2012, 23.58
Lainaisimmeko suoraan avaruusboltseilta tervehdyksen!?! :D

http://www.youtube.com/watch?v=13FcmlAZEAc

JVi
11.06.2012, 00.01
Ja verbaaliin tervehdykseen Monty Pythonia.

http://www.youtube.com/watch?v=zIV4poUZAQo

mutanaama
11.06.2012, 00.05
Tuo äffä sopis mainiosti.

Halloo halloo
11.06.2012, 00.40
Ehdotan suomalaisen viittomakielen viittomaa f-kirjaimelle. Nopeasti viitottuna nostaa kolme ulommaista sormea pystyyn. (Joku viittomakieltä osaava voi tarkentaa ohjetta.)
http://tietynlainen.blogspot.fi/2012/02/viittomakieli.html
(http://tietynlainen.blogspot.fi/2012/02/viittomakieli.html)

Greycap
11.06.2012, 01.19
Viime torstaina tuli Kouvolassa poliisilaitoksen nurkilla joku vastaan sinisellä (?) paksupyörällä, enpä ollut ikinä moista livenä nähnyt. Minulla oli tuntomerkkeinä mustavalkoinen maasturi, liekehtivän keltainen kypärä ja muistaakseni vihreä paita. Tyylitaju unohtui kotiin. :o

Hääppönen
11.06.2012, 08.50
Ehdotan suomalaisen viittomakielen viittomaa f-kirjaimelle. Nopeasti viitottuna nostaa kolme ulommaista sormea pystyyn. (Joku viittomakieltä osaava voi tarkentaa ohjetta.)
http://tietynlainen.blogspot.fi/2012/02/viittomakieli.html
(http://tietynlainen.blogspot.fi/2012/02/viittomakieli.html)
Ääni tälle morottamiselle! Tuo aiemmin oleva F-kirjaimen muodostus on haastava. Tämä viittomakielinen muutenkin lähellä perusmoikkausta. Talvella haastava, mutta eipä silloin yleensä ketään ajele vastaankaan.

hannupulkkinen
11.06.2012, 12.06
Ääni viittomaähvälle.

LJL
11.06.2012, 13.21
Viittomakielen äffä! Erittäin loistava idea. Ei eroa liikaa tavallisesta koko kädellä morjenstamisesta.

-Lauri

Halloo halloo
11.06.2012, 14.45
Virallisesti suomalaisessa viittomassa etusormi taitaa olla peukalon etupuolella, kädennostot tulevat suht' nopeasti eteen, joten peukalo voi lipsahtaa myös etusormen etupuolella. Kunhan kolme ulommaista sormea on pystyssä, niin viesti välittynee. Tietty jos haluaa olla tarkka ja oppia f-kirjaimen muuta käyttöä varten, niin tekee sen sitten oikeaoppisesti.

http://suvi.viittomat.net/Index.aspx?c=search;3

J_K
11.06.2012, 15.12
Kympin aikoihin tuli joku punapaitainen maantiepyöräilijä vastaan Sulkavan Vilkanharjuntiellä.
Ja noin klo11 näytti kuin kaksi maantiepyöräilijää olisi käynyt kääntymässä kietävälän lossilla, tosin voi olla näköharhakin kun olin itse lossin kyydissä vastarannalla.

ppikkupe
11.06.2012, 16.04
Tietty jos haluaa olla tarkka ja oppia f-kirjaimen muuta käyttöä varten, niin tekee sen sitten oikeaoppisesti.

http://suvi.viittomat.net/Index.aspx?c=search;3

Hmm.... mitähän kaikkea sitä tulee huomaamattaan viittoneeksi...

http://suvi.viittomat.net/index.aspx?c=search;1&type=res&crt_hn=001&crt_a=200&id=6 (http://suvi.viittomat.net/index.aspx?c=search;1&type=res&crt_hn=001&crt_a=200&id=6#start)
http://suvi.viittomat.net/index.aspx?c=search;1&type=res&crt_hn=001&crt_a=200&id=266
http://suvi.viittomat.net/index.aspx?c=search;1&type=res&crt_hn=001&crt_a=200&id=932

Halloo halloo
11.06.2012, 17.14

OT. jatkukoon. Suosikkini on monen poliitikon suosima etusormet ja peukalot vastakkain alaspäin suuntaavan kolmion muodostaen - naisen sukupuolielin.

arctic biker
11.06.2012, 17.51
Joka päivä oppii näemmä jotain uutta, ohan tää sitte gentlemanniklubin hyväksymä kans?

6tiellä Kiteellä Koivikon kartanon kohalla tuli ihan oikea maantiekuski vastaan tänään jotain kolmen nurkilla. On niin harviisilmiö täälläpäin että ihan äimistyin. Sen verran siinä oli rekka- sun muuta liikennettä etten viittiny kiepauttaa ympäri. Ja tais kaverikin sen verran lujaa etelään päin mennä ettäköhän oisin kiinni saanu...

Pitäs lukia nää viestit ekaks, jos yligentlemanni käsimerkin hyväksyy niin siinähän se sitte on.

arctic biker
11.06.2012, 18.05
10+ Halloolle, sitte kun me kaikki huijotaan vastaisuudessa hullun lailla vastaantuleville pyöräilijöille sormet enempi tahi vähempi oikeaoppisesti sojottaen niin voit ylpeenä todeta että minun keksimä juttu. muutama hymiö...
ääh vakavissaan, ihan hauska idea. kannatan lämpimästi.

elasto
11.06.2012, 18.08
Joo, mä rupeen käyttämään tota viittomakielen F-kirjainta tervehdyksenä tästä lähtien.

Halloo halloo
11.06.2012, 19.06
Hyvä, jos ehdotus kelpaa.

Vielä OT: Gentlemannit tietty osaavat parit perusviittomat baaritiskillä: L-kirjain = lonkero, pitkän oluen viittoman osaa jokainen automaattisesti, olutpullo on korkki auki-ele.

rhubarb
11.06.2012, 19.19
Te olette nyt innostuksissanne jättäneet huomioimatta sen, että maantietangosta on huomattavasti turvallisempaa irroittaa etu- ja keskisormi. Näinollen maantiellä tervehdyksen tulee olla tuo noilla kahdella tehtävä F-kirjain. Havainnekuva edestä katsottuna:

|-----|<

kolistelija
11.06.2012, 19.21

Niin joo, tuo on jäänyt huomiotta. Eihän maantiefillarilla voi irroittaa kättä tangosta kun moikataan. Mitä huomaamattomampi moikkaus, sen parempi. ;)

rhubarb
11.06.2012, 19.27
Niin joo, tuo on jäänyt huomiotta. Eihän maantiefillarilla voi irroittaa kättä tangosta kun moikataan. Mitä huomaamattomampi moikkaus, sen parempi. ;)

Koko käden voisi irroittaa, tosin siinä täytyy huolehtia siitä ettei vahingossa näytä suuntamerkiltä. Pointti on siis se, että vähintään pikkusormen tulee kiertyä tangon ympäri peukalo-otetta tukeakseen, yllättävien töyssyjen varalta :)

arctic biker
11.06.2012, 19.41
Hmm, minä kun ajan paljon alaotteella ja nää viittomat pitäs vissiin tehä oikealla kädellä niin kai raati sallii että vasemman käden merkki hyväksytään? Viimeviikkoinen voltti on sen verran vielä ainakin kyljessä tuntuva että rhubarbin ja kolistelijan näkemykset tuntuu asiallisilta.

Risto Koivunen
11.06.2012, 20.01
Eikös merkki ole kuitenkin parasta antaa sillä puolella olevalla kädellä, jolla tervehdittävä pyöräilijä on. Eli vastaantulijaa tervehditään vasemmalla kädellä, ohitettua oikealla.

arctic biker
11.06.2012, 20.16
No niin Ristohan sen selevitti, sanoisin että melekeinpä Cool kun vastaantulevalle saa näyttää kolmea sormea pystyyn vaikka alaotteelta. Siihen munkin vasen käsi ja sormet taipuu. Ja kun itte kuulun huonokuuloisten joukkoon, kiitos on yksi kuulolaitekin jopa tallessa, niin enpä usko että kukaan oikeesti kuuro tästä suutahtaa.

ppikkupe
11.06.2012, 20.20
Hmm, minä kun ajan paljon alaotteella ja nää viittomat pitäs vissiin tehä oikealla kädellä niin kai raati sallii että vasemman käden merkki hyväksytään?

Paree olis. Umpivasurina yritin noita viittomia oikealla kädellä, enkä edes äffää osannut, kun meni etusormi ja pikkurilli sekaisin.

OMT
12.06.2012, 12.37
Tunnustaako kukaan Lappeenrannan pyöräilijöiden ajopaitaa käyttävä viiksekäs herrasmies vuokranneensa Bianchia Velocen osilla Bergamosta?

Halloo halloo
12.06.2012, 12.40
Paree olis. Umpivasurina yritin noita viittomia oikealla kädellä, enkä edes äffää osannut, kun meni etusormi ja pikkurilli sekaisin.

Tuskin viittomakieliset pahastuvat, jos F-posse näyttää kummalla kädellä vain. Tuskin vauhdissa huomaa muuta kuin kolme sormea neljän sijaan.

am8119
12.06.2012, 18.39
Ketäs veti tänään punaisella Bianchilla Paraisten kalkkitietä noin. klo.14.00 ja Kaarinan uimahallilla joku mustalla Tunturilla oli liittynyt mukaan n. klo 14.30 ?

Greycap
12.06.2012, 21.06
Joku mustavalkoisiin tai sinivalkoisiin (tai ei kumpaankaan ja näin omiani) pukeutunut tuli vastaan Kouvolan Teholassa aika tarkalleen kello 2010, oli minulle ensimmäinen kerta kun joku kanssapyöräilijä morjestaa. Jäädyin siihen itse arpomaan että miten helkkarissa se F tehtiinkään siltä varalta että olisi ollut foorumilainen kyseessä ja hitaasta ajatuksenjuoksusta johtuen oma tervehdys jäi nyökkäämisen asteelle.

HiMa
12.06.2012, 21.14

Eli tästä voisimme päätellä, että tervehdystä tulee jokaisen foorumilaisen kuivaharjoitella... Sujuu sitten mukavammin tuolla tien päällä ;)

Itse aiheeseen ei kyllä muuten ole nyt bongattuja tuntemattomia pyöräilijöitä, valitettavasti.

ToniR
12.06.2012, 22.43
Joku mustavalkoisiin tai sinivalkoisiin (tai ei kumpaankaan ja näin omiani) pukeutunut tuli vastaan Kouvolan Teholassa aika tarkalleen kello 2010, oli minulle ensimmäinen kerta kun joku kanssapyöräilijä morjestaa. Jäädyin siihen itse arpomaan että miten helkkarissa se F tehtiinkään siltä varalta että olisi ollut foorumilainen kyseessä ja hitaasta ajatuksenjuoksusta johtuen oma tervehdys jäi nyökkäämisen asteelle.

Hep, se olin minä! En ole kyllä varma menikö tervehdys F-sääntöjen mukaan... Jos meni, niin vahingossa.
Näit ihan oikein, paita oli mustavalkoinen ja pyörä sinivalkoinen :)

Greycap
13.06.2012, 00.07
Täytyy muistaa jatkossa, tuota reittiä tulee aika usein ajeltua suunnilleen noihin aikoihin. Jos tunnistat niin huido jotain, morjestetaan kunnolla.

Itsehän olin siis se liikkuva värikartta mustavalkopunaisella pyörällä, vihreällä paidalla ja keltaoranssilla kypärällä. Toki vaatekaapista saisi kasattua täysin värikoodatun setin punamustaa paitaa ja punavalkoista kypärää myöten mutta tietäähän sen ettei ne ikinä satu päälle silloin kun joku näkee. :p

Gibsy
13.06.2012, 08.16
Cervelo-kuskin kanssa vaihdettu tänä aamuna morjestukset Huopalahdentiellä.

polkadot
13.06.2012, 10.31
Eilen keskellä kirkasta päivää (n. 13.30) joku ajeli mustalla Olmolla täydessä Caisse d'Epargnen sotisovassa Töölönlahdella. Aika erottuva näky lounasjopoilijoiden seassa.

Tänä aamuna n. 8.30 Käpylässä varttuneempi herrasmies vintage-ajokamppeissa vanhalla Diamant-maantikonkelilla.

Oatmeal Stout
13.06.2012, 10.39
Hmm, minä kun ajan paljon alaotteella ja nää viittomat pitäs vissiin tehä oikealla kädellä niin kai raati sallii että vasemman käden merkki hyväksytään? Viimeviikkoinen voltti on sen verran vielä ainakin kyljessä tuntuva että rhubarbin ja kolistelijan näkemykset tuntuu asiallisilta.
Alaotteella ajettaessa kolmen uloimman sormen nostaminen ylöspäin voi tuntua tuskaiselta vaikka tekisi vasemmalla.

arctic biker
13.06.2012, 11.33
Alaotteella ajettaessa kolmen uloimman sormen nostaminen ylöspäin voi tuntua tuskaiselta vaikka tekisi vasemmalla
Alan ny iltapäivällä treenaamisen, ja jos en kysele kuntoilusaitilla miten krampanneet sormet saa toimintakuntoon niin treeni menny hyvin. Noita tositarpeita tervehdykseen tulee täällä valitettavan vähän, tälle keväälle 30/4 alkaen tasan yksi ja jotain 1400 km.

M-K
13.06.2012, 20.34
Kukas veteli Lahdentien kelvillä hienolla Bianchin maantiepyörällä perävaunua, siis sellaista jossa lasta voi kuljettaa? Menin ohi ja morjestin samalla. Onkohan kyseine kaveri palstalaisia?

Ahven
13.06.2012, 21.31
Kyllä oli Turuntiellä trafiikkia Leppävaaran ja Bembölen välillä. Yksi tanskalainen pyöräreissaajakin, joka oli kietämässä Itämerta. Vein hänet Oittaalle.

JohnFr
14.06.2012, 19.26
Kärjen K-marketissa sompaili n. 19.10. punapaitainen ja ruskeisiin Shimanon maastokenkiin sonnustautunut Cicli B -kuski. Löytyykö täältä?

Elina81
14.06.2012, 23.20
Joo, mä rupeen käyttämään tota viittomakielen F-kirjainta tervehdyksenä tästä lähtien.

Hienoa, jos foorumilaisilla olisi oma tervehdys. Kunpa kuitenkin kaikki edes jotenkin tervehtisivät, ihan vaikka sillä kansainvälisellä F-merkillä edes. Tänään poljin pari tuntia pitkin poikin Helsinkiä ja Vantaata, eikä KUKAAN 57:stä MAANTIEpyöräilijästä moikannut millään tavalla. En edes laskenut mummopyöräilijöitä, lapsia, teinijopoilijoita, maastopyöräilijöitä, citypyöräilijöitä.. Pyörää tuli vastaan ihan hirveästi, kun keli oli näin mahtava. Kehä III:n kohdalla yksi maantiepyöräilijä sentään katsoi päin ja olin aistivinani jonkinlaisen hymyn. Ehkä.

Käsimerkkitervehdys on paljon parempi kuin äänitervehdys (moro!), koska moni kuuntelee polkiessa musiikkia.

Aiheeseen: Sen tarkempia tuntomerkkejä en muista, mutta tänään Katriinantiellä Vantaalla tuli kivannäköinen miesporukka vastaan (6-8 ajajaa) ehkä noin seitsemän aikaan illalla.

Halloo halloo
14.06.2012, 23.31
Kuka pysähtyi kysymään avun tarvetta tänään torstaina Lauttasaaren rantareitillä pudotettuani ketjut? Kiitos vielä, ei ollut ongelmaa, hyvin pyöri.

Smo
15.06.2012, 19.28
Merituulentietä joskus kolmen aikaan valkonen Cervelo alla ja joku tiimipaita päällä (punanen tai keltanen dementikko ei muista) .. aika tyylikkäästi autojen välistä, oliskohan ollut pari juomapulloa takamuksen takana..

Smo
15.06.2012, 19.29
Merituulentietä joskus kolmen aikaan valkonen Cervelo alla länteen päin ja joku tiimipaita päällä (punanen tai keltanen dementikko ei muista) .. aika tyylikkäästi autojen välistä, oliskohan ollut pari juomapulloa takamuksen takana.. saatto tietty olla tien ylitys kyseesä

JohnFr
15.06.2012, 19.53
Mahtoiko Tervosen Anssi (täpäri-Giant) olla Kärjen Koossa tänään? Jos oli, nojailin ihan vieressä Oivaani.

TaitettaVille
15.06.2012, 19.57
Kenenkähän jälkiä seurailin Karhunpolulla Patvinsuolta aina Teljoon asti? Itse ajelin tiistaina ja torstaina. Kahdet jäljet oli, toisesta en saanut selvää, mutta toinen oli joko nobby nic tahi Mountain king uudempi (jäljitysopas ei ollut mukana ja kuvaa en älynnyt ottaa, mutta jompsin kumpsin).

tchegge_
15.06.2012, 21.02
Liekkö ollut naispalstalainen Ylästöntiellä maantiepyörällä puoli neljän aikoihin jonka perään käännyin sivutieltä. Piti alunperin rullata kevyesti työmatka kun olin vaihteeksi maasturilla liikenteessä, mutta en kehdannut peesata koko matkaa niin piti ohittaa, parikin kertaa. :)

J_K
16.06.2012, 12.43
Kallislahdessa tuli vastaan ilmeisesti Cervelo-kuski kympin aikoihin, varusteina oli tankolaukku ja ehkä cervelo test teamin paita, oliko jopa sama kuski reilu tuntia myöhemmin harjusillan kioskilla tauolla?
Sulkavan tienoilla tuli myös yksi kuski vastaan ennen yhtätoista, tuntomerkit ei muistu enää mieleen kun lähimuisti on mennyt aika huonoksi ;)

sianluca
17.06.2012, 06.10
Kehenkähän meinasin eilen illalla melkein törmätä Silvolanjärven takana polulla? Oli hieno keli ajella, ja kuiva maasto houkutteli nostamaan vauhtia.

hathathat
17.06.2012, 13.56
Kallislahdessa tuli vastaan ilmeisesti Cervelo-kuski kympin aikoihin, varusteina oli tankolaukku ja ehkä cervelo test teamin paita, oliko jopa sama kuski reilu tuntia myöhemmin harjusillan kioskilla tauolla?
Sulkavan tienoilla tuli myös yksi kuski vastaan ennen yhtätoista, tuntomerkit ei muistu enää mieleen kun lähimuisti on mennyt aika huonoksi ;)

Ajattelin jo että eka kertaa meikäläinen bongattu tällä palstalla, mutta ei sitten ihan täsmännytkään - ajelin tuossa vuotuista neljänsadan lenkkiä ja Savonlinnan läpi tuli ajettua. Alla oli Cervelo RS tankolaukun kanssa ja paita oli Caisse d'Epargne:n tumma versio (väritys taitaa olla aika lähellä tuota Cervelo test teamin paitaa). Taisin kyllä olla jo about ilta-kuuden aikoihin Savonlinnan tienoilla, että lienee ollut joku muu Cervelo-kuski...

Kettu-Pekka
17.06.2012, 16.40
Joku ajeli Bianchilla Laukaan Kuusaassa puolen päivän aikaan. Vaihdettiin muutama sana vauhdissa. Olit matkalla Uuraisille ja sieltä Jyväskylään-Laukaaseen. Lienetkö foorumulaisia?

tunkkari
17.06.2012, 22.35
Kuka tuli 44 tiellä Kuninkaanlähteen tietämillä autolla vastaa. Tööttäykset ja iso peukku sivuikkunasta :) Piristi mieltä pitkällä lenkillä...

Smo
18.06.2012, 01.02
Merituulentietä joskus kolmen aikaan valkonen Cervelo alla länteen päin ja joku tiimipaita päällä (punanen tai keltanen dementikko ei muista) .. aika tyylikkäästi autojen välistä, oliskohan ollut pari juomapulloa takamuksen takana.. saatto tietty olla tien ylitys kyseesä

Voisi tähän vielä mainita että molempiin suuntiin molemmilla puolilla tietä on nopeat kevlit (liikennevalot kiusaa) ja autotiellä 60 km/h rajoitus. Oli tossa ehkä vähän spedeilyn makua. En kyllä kuullut tööttäilyä.

Väinö Kokki
18.06.2012, 16.40
Tänään maanantaina klo 15:09 joku selkeästi foorumilainen pudotteli Colnago - maantiepyörällä Porvoon vanhassa kaupungissa kirkonmäkeä alas. Paikka on sikäli haastava, molempiin suuntiin, että jyrkyyttä on pirusti ja kaalipään kokoisia mukulakiviä koko matkan.

Colnago-kuskilla oli kuitenkin pyöränkäsittelytaitoa rutkasti ja nousipa vielä kevyesti putkelle kun vanhan sillan yli ajoi kohti juna-asemaa.

pihlaja
21.06.2012, 00.20
Tänään, ei vaan jo eilen keskiviikkona Kämmenniemen kohdalla iltayhdeksän aikaan Tampereen suuntaan polki luultavasti joku Kanuuna. Autosta yhtäaikaa lapsen kanssa huomattiin :)

Birling
21.06.2012, 11.23
Eilen keskiviikkona 20.6. klo 19.10 Vanhan Lahdentien pyörätietä Keinukallion valoihin ajoi 4 kuskia ( 2x vihr+pun+valk asu). Sekopää alkasi räyhätä teille. Oli häiriköinyt aiemmin munule. Lukekaa Hepo lenkit ketjusta lisää, jatketaan siellä.

Mikmak
21.06.2012, 21.13
Tänään maanantaina klo 15:09 joku selkeästi foorumilainen pudotteli Colnago - maantiepyörällä Porvoon vanhassa kaupungissa kirkonmäkeä alas. Paikka on sikäli haastava, molempiin suuntiin, että jyrkyyttä on pirusti ja kaalipään kokoisia mukulakiviä koko matkan.

Colnago-kuskilla oli kuitenkin pyöränkäsittelytaitoa rutkasti ja nousipa vielä kevyesti putkelle kun vanhan sillan yli ajoi kohti juna-asemaa.

Hetkinen, minähän taisin ryskyttää sitä mäkeä alaspäin tuohon aikaan Colnagon kanssa. Kävi siinä jossain vaiheessa mäkeä mielessä, että olisi voinut sittenkin säätää sen etujarrun ennen lenkille lähtöä :) Olen kyllä lueskellut pidemmän aikaa palstaa ja joskus kirjoittanutkin jotain, mutta olen nähtävästi unohtanut vanhan käyttäjätunnukseni ja sähköpostikin oli nähtävästi vuosien varrella vaihtunut.

Johan Moraal
22.06.2012, 20.00
Tänään oli Kerimäen ja Punkaharjun teillä suhteellisen mahdottomasti porukkaa, mahtoiko fooruimilaisiakin olla mukana??

Velogi
22.06.2012, 20.36
Tänään oli Kerimäen ja Punkaharjun teillä suhteellisen mahdottomasti porukkaa, mahtoiko fooruimilaisiakin olla mukana??

Samat havainnot Lempäälä - Vesilahti akselilla. Kippurasarvia liikkeellä selvästi enemmän kuin yleensä.

-Sammy-
23.06.2012, 01.04
Tänään oli Kerimäen ja Punkaharjun teillä suhteellisen mahdottomasti porukkaa, mahtoiko fooruimilaisiakin olla mukana??

Juu täällä yks. Ajelin harjutiellä isäukon (+pari muuta) kanssa verryttelyvauhtia kun koko Penon sakki pyyhälsi ohi ihan kivalla vauhdilla. Peesiin olis tehny mieli.

Antti Salonen
23.06.2012, 07.34
Oliko mahdollisesti nimimerkki Shimaani eilen ennen aamukymmentä Ylästöntiellä Pösön ratissa? Hyvästä parrankasvusta ja herrasmiesmäisestä käytöksestä tämä akateeminen arvaus, mutta saattoi toki olla joku muukin foorumilainen.

juhone
23.06.2012, 13.53
Iso kiitos eilen Siuntion nurkilla Niemenkyläntiellä pumppua lainanneelle pyöräilijälle. Oma pumppu oli unohtunut maastopyörään ja tietenkin rengas meni ja puhkesi.

Shimaani
23.06.2012, 17.41
Oliko....?Juu. Salainen käsimerkkini ei mennyt ihan veljeskunnan sääntöjen mukaan, meinasin tarjota pakulla peesiä mutta ehkä ensi kerralla sit.:)

kampia
23.06.2012, 22.12
Ajelin heinolasta lahteen päin menevää kevyenliikenteen väylää, niin vastaan tuli vanhempi herrasmies maastopyörällä keltainen vanhanmallinen jofa päässä. Oli ehdottomasti krapulaisen kankean kotimatkan piristys. :)

Johan Moraal
23.06.2012, 23.05
Juu täällä yks. Ajelin harjutiellä isäukon (+pari muuta) kanssa verryttelyvauhtia kun koko Penon sakki pyyhälsi ohi ihan kivalla vauhdilla. Peesiin olis tehny mieli.

Nonni, tervepä terve:)

(Minusta taas teidän vauhti näytti aika passeli. Ei siellä harjutiellä niin mahottoman kovaa kannata mennäkään...)

Stibe
24.06.2012, 18.03
Tänään Maunulan metsissä neljän pintaan tuli herra komealla Pivotillaan vastaan peukalo pystyssä. Meikäläinen puuskutti pientä ylämäkeä juuri niin ei hanska irronnut stongasta, mutta nyökätä yritin. Kuka tunnustaa olleensa kyseinen kuski?

-Sammy-
24.06.2012, 21.10
Nonni, tervepä terve:)

(Minusta taas teidän vauhti näytti aika passeli. Ei siellä harjutiellä niin mahottoman kovaa kannata mennäkään...)
Tere tere. Eikä sitä kovaa ajella tällä kunnolla muutenkaan:) Oliko teillä pitkäkin lenkki? Me ajeltiin vaan 70 kilsaa kun oli kiire kaljanjuontiin.

Johan Moraal
25.06.2012, 10.18
Tere tere. Eikä sitä kovaa ajella tällä kunnolla muutenkaan:) Oliko teillä pitkäkin lenkki? Me ajeltiin vaan 70 kilsaa kun oli kiire kaljanjuontiin.
Ajeltiin Puruveden ympäri. Poruklle siitä kertyi eripituisia matkoja, riippuen lähtöpaikasta. Minä kun asun kaupungin sivistyneessä osassa ;)niin tuli 169 km. Käytiin kyllä mainio pikkulounasta ottamassa karjalan kievarissa kuutostiellä:)

joni33
26.06.2012, 13.07
Oliko mahdollisesti foorumilaisia, joka ajoi tänään kahdentoista aikaan Kouvolan Alakyläntiellä maantiepyörällä rekan peesissä? Välimatkaa rekan perään ehkä 2-3 metriä, vauhtia n. 50km/h eikä kypärää päässä. Musta ei olis kyllä tuohon! :)

spanky
26.06.2012, 19.27
Mahtokohan olla foorumilta joka ajeli tänää vastaa about kuuden aikaa pankalammella hautausmaan vierellä? Itte olin vähän niiku "sunnuntai" lenkillä eli tarkotus oli vaa ajella hissuksee ympäri cityä ja ulkoiluttaa pyörää.

elasto
26.06.2012, 22.26
Oliko foorumilaisia, jotka ajeli tänään illalla sinisellä Giant Anthemilla ja jollain mustalla Cuben täysjoustolla Paloheinän poluilla? Tulin ainakin kerran vastaan siellä ja myöhemmin vielä oltiin samaan aikaan huilimassa siinä Pitkäkosken lähellä olevillä penkeillä.

asb
27.06.2012, 08.22
Tulin ainakin kerran vastaan siellä ja myöhemmin vielä oltiin samaan aikaan huilimassa siinä Pitkäkosken lähellä olevillä penkeillä.

Oon todennut, että on ihan siistiä tutustua ihmisiin "livenä." Vaatii välillä tosin omalta mukavuusalueelta poistumista, mutta aina on kannattanut. :)

elasto
27.06.2012, 11.29
Oon todennut, että on ihan siistiä tutustua ihmisiin "livenä." Vaatii välillä tosin omalta mukavuusalueelta poistumista, mutta aina on kannattanut. :)

Jos tuo oli jotain vittuilua mulle, niin morjestin kyllä kavereita kun ensimäisen kerran tulivat polulla vastaan. Yleenstä tykkään jäädä myös turisemaan niitä näitä, mutta eilen oli siinä taukoa pidellessä jo 50km maastoa takana väsyneenä ja taukokin kesti sen 2 minuuttia.

polkadot
27.06.2012, 17.29
Pasilassa nojapyöräilijä vastaan tänään n. klo 17. Viittoi kädellä F-tervehdyksen tai sitten vaan näytti suuntamerkkiä, en ehtinyt varmasti havainnoida.

JuissiS
27.06.2012, 21.56
Kiitokset avun tarjoamisesta sille maantiepyöräilijälle joka pysähtyi tarkistamaan tilanteen Lahdessa Levon hautausmaan kohdalla tänään, kun olin vaihtamassa rengasta. Tuntomerkkejä ei jäänyt mieleen kun aamulla Tampereelta alkanut lenkki oli just lopuillaan ja voimat aika vähissä. Täytyy laittaa hyvä kiertämään ja tarjota apua jatkossa rohkeammin, sen verran hyvä mieli pienestä eleestä jäi.

Halloo halloo
28.06.2012, 08.20
^ kuuluu kulttuuriin, niin olen ymmärtänyt.

Wacky
28.06.2012, 12.54
Pasilassa nojapyöräilijä vastaan tänään n. klo 17. Viittoi kädellä F-tervehdyksen tai sitten vaan näytti suuntamerkkiä, en ehtinyt varmasti havainnoida.

Saattaa hyvin olla Lauttis nimimerkin takaa löytyvä nojailija, koska aika ja paikka eivät täysin täsmää itseeni. Olin vallila - kumpula akselilla menossa viikkiin n. 17.30

Jokeripoks
29.06.2012, 17.52
Kiitokset lenkkiseurasta ja kahveista vanhemmalle ja huomattavasti kovakuntoisemmalle herrasmiehelle tiellä 1960 Uki-Rauma välillä, oppipa taas paljon uutta, vaikka meinasikin oma kunto loppua kesken. :)

juhone
29.06.2012, 18.44
Outoa nappularengaskansaa pyörii Tahkolla. Suattaapi olla foorumilaisia.

-Cube-
29.06.2012, 19.59
Tänään Tapanilassa joku suhasi mun edellä siinä klo. 15 aikaan valko/punaisella Cubella. Olis tehny mieli pyrähtää perään ja ja katsastaa millainenkas menopeli ja kuski siinä menee mutta painava reppu ja juuri loman alkaessa ei reisistä löytynyt ollenkaan potkua siihen puuhaan. :D

JohnFr
01.07.2012, 18.28
Joku rullaili punamustalla Cervelolla 5km Hämeenkyrön eteläpuolella (?). Kukaan täältä?

timoe
01.07.2012, 21.04
Kuka tänään ui, pyöräili ja juoksi tyylikäs Talisker paita päällä Kuusijärvellä? Loppuaika näytti hitusen paremmalta mihin itsellä rahkeet riittäisi :-> Taisi tulla 20 km kilometrikisaankin?

Tunppu75
02.07.2012, 14.22
Lauantaina tuli tiellä 25 vastaan parinkymmenen hengen porukka etelään päin. Hieman Virkkalan eteläpuolella joskus klo 14.20-14.30 välisenä aikana? Itse ajelin Lohjan suuntaan valkoisella Ruusulla.

Smo
02.07.2012, 19.59
Olmo ja rossano suomenojan lintualtaalla

rhubarb
03.07.2012, 17.15
Ketkä ajelivat maantiefiloilla (Gir’s? Eikä mielestäni krossikumia?) Vanhankaupunginlahden rannan hiekkatietä joskus 14:30 paikkeilla? Erityistuntomerkkinä Sveitsi-paita toisella…

Pisti silmään kun siinä istuskelin lukemassa.

japoo
03.07.2012, 17.48
Ketkä ajelivat maantiefiloilla (Gir’s? Eikä mielestäni krossikumia?) Vanhankaupunginlahden rannan hiekkatietä joskus 14:30 paikkeilla? Erityistuntomerkkinä Sveitsi-paita toisella…

Pisti silmään kun siinä istuskelin lukemassa.Itse en ole ollut sielläpäinkään mutta tuo Sveitsin paita ja Gir's viittaisi Adventtiin Mustavuoren lenkeiltä mutta voin toki olla väärässäkin...

pekkis1
03.07.2012, 18.29
Itse en ole ollut sielläpäinkään mutta tuo Sveitsin paita ja Gir's viittaisi Adventtiin Mustavuoren lenkeiltä mutta voin toki olla väärässäkin...

Tuntomerkit Japoolla hanskassa. Adventin kanssa olimme liikkeellä, mulla krossikumit, Adventilla ei. Ja alla Gir's cyclocrossit.

ADVENTTI
03.07.2012, 20.56
tää ei voi tarkoittaa muuta kun sitä että joutuu alkaa tilailemaan uusia asusteita ;)

japoo
03.07.2012, 20.58
tää ei voi tarkoittaa muuta kun sitä että joutuu alkaa tilailemaan uusia asusteita ;)Kaikkihan jo tuntee Gir'sin ja Sveitsi-paidan.... Uusi paita ja uusi pyörä.

Nelli
04.07.2012, 13.11
Lentokentän pohjoispuolella ajeli ohi joku reipas vesseli Nalinin ajokamoissa ja puna-mustalla käppyräsarvisella Nishikillä.
Kiitos kiriavusta :)

latuman
04.07.2012, 14.06
Keltapaitaisen sedän ohitin Jyväskylän Seppälänkankaalla Valion kohdalla Jyväskylään päin. Hieno musta Trek (?) maantiepyörä oli. Vissiin reeni loppusuorilla. Olin mustanishikiluurankomies!

kauris
05.07.2012, 13.25
Mikä porukka eilen oli pitämässä majaa tuntitolkulla Espoossa Röylän pelloilla parin auton ja ison kasan pyöriä kanssa? Palatessani samaa reittiä takaisin (autolla) pari tuntia myöhemmin eli ehkä puoli 8 aikaan illalla peltoparkista vaikutti lähteneen etelään kohti kehä kolmosta parin hengen porukoita ja ajo näytti tyyliin paritempolta. Osalla oli myös aika-ajopyörät levykiekkoineen ja kaikkineen.

Vähän tyhmältä tuntui myös auton kanssa odotella kahden rinnakkain koko oman kaistan leveydeltä ajavan pyöräilijän takana siinä Mastersgolfin ja Kehä III välissä, kun liikenteenjakajien takia ei ohikaan kovin äkkiä päässyt. Heidän ajonsa ei näyttänyt muutoinkaan kovin vauhdikkaalta ja mikä idea kahden hengen on vierekkäin leveästi polkea ja olemaan heti väistämättä takana odottavia paria autoa? Sitä en tiedä oliko nämä kaksi kaveria samaa porukkaa tuon muun sakin kanssa sillä pyöräilijöitä oli kaiken kaikkiaan taas paljon liikkellä Bodomin ympäristössä.

VPR
05.07.2012, 14.00
Mikä porukka eilen oli pitämässä majaa tuntitolkulla Espoossa Röylän pelloilla parin auton ja ison kasan pyöriä kanssa?
Idrottsklubben-32 (http://ik-32.org/toiminta/harjoitukset/tempo/)

AION
06.07.2012, 09.12
Kukahan mahtoi tulla mua vastaan tempo pyörällä ja varustuksella Mäntsälän metsäkulmalla eilen (5.7.2012) joskus 19:40 tienoilla?

Parempia tuntomerkkejä en oikein saanut kun olin vähän ajatuksissani.

Itse ajelen siis mustalla Canyonille missä on vähän härön väriset kiekot.

Halloo halloo
07.07.2012, 18.02
Cervelo-kuskille kiitos pumpun lainasta ti 3.7. Fagervikin kahviolla. Pelastit päivän.
(Nyt on Lezyne, niin saa omasta takaa tarpeeksi matkapaineita.)

juhoo
07.07.2012, 20.53
Nukahdinko viime yönä rattiin, vai tuliko todellakin nätti parijono pyöräilijöitä Kauhavan suunnasta Sieviin klo 00.45? Valoineen oli varsin komea näky!

Jii-Pee
08.07.2012, 18.48
Hypyläiset porukkalenkillä kytäjäntiellä tänään päivällä. Kiitos vaan juttuseurasta, itse peesasin mustalla skoda octavialla kuin Tourilla konsanaan ;) Eiköhän tässä jo uskalla ihan pyörälläkin mukaan tulla.

Ossipoika
09.07.2012, 21.54
Kiitos sille herrasmiehelle joka anto tänään sisurin meikäläselle. Korson metsissä törmättiin ja onneksi ajettiin kimpassa niin pääsin metsästä pois. Monta muutakin tuli vastaan Tuusulan ja Korson metsissä tänään, olin se musta/punanen Focus-kuski. Kiitos vielä!

VesaP
10.07.2012, 08.27
En tiedä ketkä ajoi eilen illalla Klaukkalan-Rusutjärven-Hyvinkään välillä mutta oli harvinaisen fiksua porukkaa. Kaikki tervehti iloisesti takaisin. Hei vaan. T: Se punamustissa vaatteissa vastaan tullut/ohi mennyt punamusta pinarellokuski. :)

Polla
10.07.2012, 08.36
Pasila - keskusta väli radanvartta. Vastaan tuli kuski Brittien maajoukkueen tempohaalarissa? Harittiko mun silmät pahasti kun olin katsovinani että ajokalustona oli hybridi? Eniveis, pysäyttävä näky :D

mannisti
10.07.2012, 09.04
Ossipoika + kaveri - Kiitos ajoseurasta ja opastuksesta Mätäkiven alueen polkuverkostoon. Hyvä, että vuoden repussa kulkeneelle sisurille tuli vihdoin käyttöä. :)

Saintnoaim
10.07.2012, 11.34
Lapinkylän tiellä nähty useita kammenpyörittäjiä. Espoo-Lohja-Espoo akselilla. Koittanu morotella. Omat tuntomerkit: valko-harmaa-musta spessu, Nalinin ajokamat.

1muri
11.07.2012, 20.38
Mikäs porukka Espoon keskuspuistossa näkyi tänään, ekan kerran törmäsin siellä Olarin päässä, ja tulin yhdessä vaiheessa ohi, kun piditte taukoa. Näytti olevan Enduromaisempaa tavaraa alla...

Itse pyörin siellä valkoisella Mojolla, Contouri päässä.

Smo
11.07.2012, 23.07
Hannuksen luontopolulla joskus 21.30 tummansini-musta pitkät housut ja takki.. "onks siel liukasta?" Niin ja tummansinivalkonen reppu. Ite olin vetämässä henkeä. Hyvin näytti pyörä kulkevan.

Johan Moraal
14.07.2012, 13.21
Savonlinnan ja Rantasalmen rajalla eli Massilanmäellä tuli aamulla tuntematon mutta nopean näköinen kaveri vastaan vaalealla pöörällä. Lomaileva voorumilainen???

Ilari-L
14.07.2012, 15.46
Vähän ohi aiheen, mutta Lahdessa, Ruoriniemessä torstaina oli pyöräilijä + pari muuta ihmistä. Toisella taisi olla videokamera mukana. Lähistöllä oli myös YLE:n auto, en tiedä liittyivätkö toisiinsa.
Paikka oli sama, kuin tässä minun viestissäni oleva uusi rasti Kuvarasti-aiheessa: http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?43986-Lahden-Kuvarastit&p=1863638#post1863638

Muoks: selvisikin jo, tuli uutisissa :) Kohdasta 4:00 eteenpäin. http://areena.yle.fi/tv/1613216 (ensin moottoripyörällä, sitten fillarilla)
Ajettiin siis kaverin kanssa tuosta ohi, kun kuvasivat.

Wacky
16.07.2012, 07.58
Tuli otettua pientä kisaa spessukuskin kanssa työmatkalla välillä kulosaarenilta sturenkatu. En ohittaessa ehtinyt kysyä ootko foorumilla.

Kemmi
18.07.2012, 00.16
Kukas kiemurteli TVC:n ajoasussa littoistentiellä tänään (tiistaina) koko kaistan leveydeltä? Aika vaarallinen ajotyyli. Piti oikein jarruttaa, kun ei tiennyt mihin suuntaan mies oli menossa...

pmw
18.07.2012, 19.58
Kukas tuli kisapyörällä punaset trikoot päällä tampereen petsamossa koljontietä pitkin lepokadun risteykseen. Tultiin oikeelta eteen autolla kun olit vielä melkosen pitkän matkan päässä, kehtasit silti olla vihanen ja heilutit kättä ilmeisesti kun oltaisiin tehty jotain väärin, vaikka itse olit väistämisvelvollinen.

Jos on noin vaikeeta toi harrastaminen, suosittelen miettimään olisiko fillarin oikea paikka näsijärven pohjassa.

Samuli
19.07.2012, 10.16
Eilen illalla (keskiviikko) tuli bongattua Etape du Tourin tämän vuoden ajopaita Sipoon teillä. Olitko ajamassa Alppien vai Pyreneiden etapin, vai jopa molemmat?

YocceT
20.07.2012, 20.34
Joku uhkarohkea ajeli tänään maantiefillarilla (tai cc:llä) 62 -tiellä Hauhalan kohdilla ILMAN kypärää! Olisko kannattanut säästää siitä hiporungon hinnasta satku ja sijoittaa se pääasiaan?

kassu_
20.07.2012, 21.46
2 kpl nojapyöriä tuli tänään aamusella 130-tiellä vastaan hml seutuvilla. Noin klo 7.30 :)

Velogi
20.07.2012, 21.55
2 kpl nojapyöriä tuli tänään aamusella 130-tiellä vastaan hml seutuvilla. Noin klo 7.30 :)

Varmaan samat jotka kohtasin eilen Toijalan tienoilla. Lapa nousi.

p bonk
20.07.2012, 22.12
Joku uhkarohkea ajeli tänään maantiefillarilla (tai cc:llä) 62 -tiellä Hauhalan kohdilla ILMAN kypärää! Olisko kannattanut säästää siitä hiporungon hinnasta satku ja sijoittaa se pääasiaan?

Miten se Samoojan fraasi meni: Tyhjä lato ei kattoa kaipaa?

Gibsy
21.07.2012, 16.58
Somerolla bongattu tänään 6-8 kuskin ryhmä, kaikilla oli prikulleen samanlaiset asut. Liekkö jonku tiimin harjoitusajot? Kuka tunnustaa ajaneensa Somerolla? :)

Varhaisdementia
22.07.2012, 08.48
Vanhalla turuntiellä eilen n. klo 11 pari tosi nopeen näköstä kuskia. Suunnilleen Yöviläntien risteyksen kohdalla. Molemmilla vaaleenpunaset ajopaidat, näyttivät proolta, mutta morottivat.

HraMoss
22.07.2012, 09.11
Jussi Veikkanen eilen Lahelantiellä, tai sitten muotipoliisien pitää pamputtaa pallopaitamiestä.

obeesi
22.07.2012, 12.10
Tänään Haapasaarentiellä tuli noin 8 pyöräilijän ryhmä vastaan ja kädet nousi kaikiilla, vaikka vastaan tuli turisti Bianchilla verkkarit jalassa (kuinkahan kauan muotipoliisi olisi pamputtanut..?). Loppulenkki meni hymyssä suin, kiitos moikkaajille!

FillaRilla
22.07.2012, 20.52
2 kpl nojapyöriä tuli tänään aamusella 130-tiellä vastaan hml seutuvilla. Noin klo 7.30 :)

Etteivät olisi olleet samana päivänä Järvenpäässä tapaamani n. 60v USA:laispariskunta Bostonista, matkalla stadiin hostelliin. Hämeenlinnasta kertoivat olevansa tulossa. Opastelin meidän ison kaupunkimme:) läpi Tuusulanjärven itäpuolen reitille ja Hyrylään. Olivat olleet jo kuukausikaupalla liikkeellä ja aikoivat Helsigissä viipyä muistaaksei tulevan viikon. Kaverin nimi oli Irvine Kurki(?) suomalaisin sukujuurin. Puhui muutaman sanan suomeakin.

p bonk
22.07.2012, 21.46
Tänään oli paljon väkeä liikkeellä Kauklahden-Lapinkylän-Veikkolan suunnalla, jossa ulkoilutin Olmoa ja itseäni.

VeeVee
23.07.2012, 12.45
Pyöräilijää en bongannut, mutta fillarin kyllä. Tänään Karaportissa klo 12 nähty punainen fixi Olmo varsin erikoisella rungolla (taivutetut putket) ja etukiekon pinnat vedetty "solmuun" vai mikä lie oikea termi. En muista nähneeni pyörää "pyöräsi kuva"-osiossa, mutta voihan se sieltä löytyäkin.

Markku Liitiä
23.07.2012, 15.57
Tälläkään ei kukaan ajanut, mutta kenellä Turun Kaivokadulla asuvalla foorumilaisella on vaaleansininen On-One Pompetamine? Olin muuttokeikalla ja tuollainen sattui silmään.

perttime
23.07.2012, 17.29
punainen fixi Olmo varsin erikoisella rungolla (taivutetut putket) ja etukiekon pinnat vedetty "solmuun" vai mikä lie oikea termi. En muista nähneeni pyörää "pyöräsi kuva"-osiossa,Todennäköisemmin löytyy yksivaihde-foorumilta.

Jältti
24.07.2012, 23.21
Kukahan tuli tänään vastaan matkalla Ankeriasjärvelle noin 17.30-17.45? Täydet pyöräilyvarusteet päällä ja matkalla maastoon hän. Itte ajelin vastaan juuri ennen kuin tie vaihtuu yksityiseksi (portti, joka yleensä auki). Ajelin vastaan lätsä väärinpäin, arskat päässä, ei niin urheilullisen näköisenä kolmen tunnin lenkiltä.

rhubarb
25.07.2012, 10.30
^ Kypärä väärinpäin vaikka noin pitkä lenkki?

Jältti
25.07.2012, 12.04
Ei kun ihan lippalakki. En ole vielä kyprää kerinny hommaamaan. Ajattelin kyllä tässä kun ehtii.

karhile
25.07.2012, 13.55
Ei kun ihan lippalakki. En ole vielä kyprää kerinny hommaamaan. Ajattelin kyllä tässä kun ehtii.

Legendaarisia viimeisiä sanoja. No toivottavasti kuitenkaan ei.
Kyprää:rolleyes:??????

Jman
25.07.2012, 14.48
Jussi Veikkanen eilen Lahelantiellä, tai sitten muotipoliisien pitää pamputtaa pallopaitamiestä.

Ei saa pamputtaa. =) Firman sponssiasu parin vuoden takaisesta TdH:sta.

Torres
25.07.2012, 18.31
Ei kun ihan lippalakki. En ole vielä kyprää kerinny hommaamaan. Ajattelin kyllä tässä kun ehtii.
Sarjassamme huonoimmat tekosyyt ;)

Sanna04
26.07.2012, 14.43
Somerolla bongattu tänään 6-8 kuskin ryhmä, kaikilla oli prikulleen samanlaiset asut. Liekkö jonku tiimin harjoitusajot? Kuka tunnustaa ajaneensa Somerolla? :)

Oliko punamustaa ajoasua? Saloon perustettiin tässä keväällä VeloSalo-niminen uusi seura, joka ensimmäisenä tuli mieleen. Heillä kalenterin mukaan ollut 21.7. 3-4 h maantielenkki alkaen klo 8.30.

http://files.nimenhuuto.com/team_player_photos/10814/group_1337256009_display.jpg?1337256009

M1nd3
26.07.2012, 16.07
Taisi olla meidän populaa liikkeellä.... siis Velo Salon jengiä. Nimim. töissä jumissa.

William
26.07.2012, 17.57
Nyt selvisi sekin, että mitä porukkaa tuli morjestettua ratin takaata kun olin Perniöntietä/Tammisaarentietä palaamassa Naantalista takaisin mökille reilu pari viikkoa takaperin tiistaina.

Tuskin huomasivat moikkailuita, mutta aina pitää yrittää!

Kettu-Pekka
26.07.2012, 21.20
Ärrimurri porukkaa Jyväskylän seudulla. Tänään morjestelin ainakin 5 vastaantulialle. Kaikki vaan mulkoilivat... :D

reappear
26.07.2012, 22.18
Itse hieman nyyppänä pyöräilijänä olen yrittänyt mahdollisimman hyvin katsoa millaista porukkaa tulee vastaan ja tänään pienellä lenkillä Valimo-Jätkänsaari-Matinkylä-Pasila akselilla tuli vastaan monenmoista kulkijaa. Yksi jäi kuitenkin mieleen kun Kehä I varressa melkein Länsiväylän päässä CX (tai vastaava) pyörällä vastaantuleva moikkasi sormielein (99% varmuudella). Siinä sitten paniikinomaisesti yritin moikata takaisin mutta se taisi näyttää enemmän vasemman käden sormien krampilta :D

M1nd3
27.07.2012, 21.46
Nyt selvisi sekin, että mitä porukkaa tuli morjestettua ratin takaata kun olin Perniöntietä/Tammisaarentietä palaamassa Naantalista takaisin mökille reilu pari viikkoa takaperin tiistaina.

Tuskin huomasivat moikkailuita, mutta aina pitää yrittää!

Tänks ja käsiheilautus täältä koko jengin puolesta!

Hebe
27.07.2012, 23.11
Tänään tuli Oijärven paikkeilla parin saksalaisturistin lisäksi vastaan parijoista junioreille oli Rush racing paita ja vanhemmalla mustaa ja valkoista. Yllätitte tämmösen reppumatkalaisen mutta kerkesin sentään morjestaan.

Tassu
28.07.2012, 15.03
Tänään Otavan ja Mikkelin välisellä kelvillä huusin tyhmyyksissäni "Hyvä Kauppi" vaikka ois pitäny huutaa "Hyvä Kanuunat". Olettaen, että vastaantulleella maantiefiloilijalla oli Kanuunoiden paita päällä. Siltä se ainakin näytti.

Otavassa Otavantiellä junanradan kohdalla tuli myös yksi maantiepyöräilijä vastaan, valkoinen oli hänen olemuksensa.

Ade
28.07.2012, 18.27
Ärrimurri porukkaa Jyväskylän seudulla. Tänään morjestelin ainakin 5 vastaantulialle. Kaikki vaan mulkoilivat... :D

Melkein jo kuvittelin samoin, mutta onneksi viidestä kohdatusta kuskista kaksi viimeistä tervehtivät.

cujo
29.07.2012, 20.17
Tänään Otavan ja Mikkelin välisellä kelvillä huusin tyhmyyksissäni "Hyvä Kauppi" vaikka ois pitäny huutaa "Hyvä Kanuunat". Olettaen, että vastaantulleella maantiefiloilijalla oli Kanuunoiden paita päällä. Siltä se ainakin näytti.

Otavassa Otavantiellä junanradan kohdalla tuli myös yksi maantiepyöräilijä vastaan, valkoinen oli hänen olemuksensa.

HUH! :) Onpas kylillä ruuhkaa!
Tänään Hirvensalmi - Otava välillä pari maantiepyöräilijää, joista ainakin valko/mustassa asussa oleva morjensti reilusti. (Kävimme hakemassa Ristiinan-Mäntyharjun kautta kahvihampaa kolotusta, jonka saimme korjattua Hirvensalmen ranta Casinolla).

Rickmaple
30.07.2012, 18.32
Kukas ajeli melkein mun pihalla tänään mustalla jamiksella giro d espoon ajopaidassa?

Greycap
30.07.2012, 23.36
Sunnuntaina joku paineli maantiepyörällä Korian ABC:lle päin kymmentä vaille kuuden maissa niin iso Specializedin ässä selässä ettei ole tottakaan. Olisin lähtenyt juttusille jos olisin ollut pyörällä mutta sattui olemaan auto alla.

Tänään sitten joku harrastajan näköinen tuli vastaan Kouvolan raviradan kohdalla, ilmeisesti maastopyörällä mustasinisiin pukeutuneena. Havainto on erittäin epävarma koska minulla ei ollut enää kuumuuteen katkeaminen kovin kaukana ja huomasin vasta suunnilleen kohdalla. Opin että +30 asteessa ja auringonpaisteessa ei kannata ajaa täysmustissa kun on muutenkin ärhäkämmällä aineenvaihdunnalla varustettua mallia.

PantiHose
31.07.2012, 15.48
HUH! :) Onpas kylillä ruuhkaa!
Tänään Hirvensalmi - Otava välillä pari maantiepyöräilijää, joista ainakin valko/mustassa asussa oleva morjensti reilusti. (Kävimme hakemassa Ristiinan-Mäntyharjun kautta kahvihampaa kolotusta, jonka saimme korjattua Hirvensalmen ranta Casinolla).

Ajoin retkivehkeissä (peräkärry) tuota pätkää Mikkelin päin viime perjantaina ja aika monta maantiehemmoa ja yksi -mimmi tuli vastaan. Yksi jopa heilutti - tunnustaako joku?

lumis
01.08.2012, 21.15
Tänään Velskolassa meni n. 10 hengen porukka ohi joskus n. 19:40, kun ajelin itsekseni. Jatkoivat matkaa Rinnekodin suuntaan, kehottivat liittymään joukkoon mutta jätin tällä kertaa väliin. Ehkä ensi kerralla :)

ristopee
02.08.2012, 08.04
Kuka Lotto-tiimipaitainen kruisailee Espoossa länsiväylän varren kelviä? Sama tyyppi näkyi kaksi kertaa (muistaakseni) maanantaina ja eilen taas tuli vastaan. :D

rhubarb
02.08.2012, 14.08
Tänään Velskolassa meni n. 10 hengen porukka ohi joskus n. 19:40, kun ajelin itsekseni. Jatkoivat matkaa Rinnekodin suuntaan, kehottivat liittymään joukkoon mutta jätin tällä kertaa väliin. Ehkä ensi kerralla :)

Terve jälkikäteenkin! Velosportin lenkillä olimme :)

spanky
02.08.2012, 16.38
Mahtoikohan olla foorumin ukkoja ku ajeli tänää Hietasentiellä valkeella maantiekiiturilla kahen huiskeilla? Ite ajelin työautollla ohitte.

mni
02.08.2012, 17.04
Keskiviikkona 1.8. klo 7.34 Goallágotteoaivin pohjoispuolella Kaldoaivin erämaassa. Kolme täpäriä ja kaksi telttaa nökötti mönkijäuran kupeessa. Karttalinkki. (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?view=show&x=532123&y=7739522&sc=80000&text=Zzzz...&action=link&srs=EPSG%3A3067&e=532163&n=7739522&scale=80000&tool=merkitse&styles=normal&lang=fi)

https://lh3.googleusercontent.com/-V688pFzMnLM/UB09OUgYX_I/AAAAAAAADhs/1tY8WZh2ksg/s640/IMG_3258_1000.JPG

haedon
02.08.2012, 17.54
Joku TWD:n kuski oli tänään eksynyt Lohjalle asti ja näytti vauhtia olevan sen verran että watteja löytyy. Kuka mahtoi olla?

SSGT-92
06.08.2012, 11.36
Eilen aika reilusti ajajia Kuusaa-Koria-Kausala-Iitti-Jaala-Voikkaa-Harju-Jokela-Kouvola-Kuusaa reitil.Anteeks sille kaverille jonka taisin säikäyttää siin Oravalan koulun kohdil,ei ollu tarkoitus.Toivottavasti se kevyillä matkavarusteilla liikkeellä ollut ei kauheasti kastunut matkallaan kotio pääkaupunkiseudulle,ajelin sun kans Koria-Kausala välin.Itellä alla Orca ja päällä Euskalttelin ajoasu.Lähes kaikki vastaan tulleet/ohittaneet morjestivat.

kolistelija
06.08.2012, 11.49
Tänään tuli Malmilla vastaan valkoinen jäykkäperäinen Radon. Fillarin merkistä päättelen että voisi olla voorumilaisia...

Sarpale
06.08.2012, 12.32
Eilen kotomatkalla töistä Kuljun liikenneympyrän nurkilla tuli vastaan maantiepyörä, jonka kuski iloisesti tervehti takaisin, piristi väsynyttä työmatkailijaa.
Loppumatkasta pienellä oikopolun hujakoilla Multisillassa tuli vastaan valkoinen täpäri-Cube, koitin huikata morjekset mutta ei tainnut lähteä tarpeeksi äänekäs tervehdys :D

ToniR
06.08.2012, 14.34
Eilen aika reilusti ajajia Kuusaa-Koria-Kausala-Iitti-Jaala-Voikkaa-Harju-Jokela-Kouvola-Kuusaa reitil.Anteeks sille kaverille jonka taisin säikäyttää siin Oravalan koulun kohdil,ei ollu tarkoitus.Toivottavasti se kevyillä matkavarusteilla liikkeellä ollut ei kauheasti kastunut matkallaan kotio pääkaupunkiseudulle,ajelin sun kans Koria-Kausala välin.Itellä alla Orca ja päällä Euskalttelin ajoasu.Lähes kaikki vastaan tulleet/ohittaneet morjestivat.

Jees, itse taisin morjestella sinulle Lahdentien ja Korian ABC:n välisellä tienpätkällä :)
Mulla oli punainen Spessu ja pääkallopaita.

Uomo
08.08.2012, 20.53
Mikäs n. 10 hengen maantieporukka ajoi tänään siinä 17:30 aikoihin Konalantien pyöräkaistaa väärään suuntaan?

timoe
08.08.2012, 21.13
En ollut Konalantiellä, mutta onko siinä suunta määritetty liikennemerkein?

Eilen Tiistaina n 20.30? Kehä I KLV Pakilan Teboilin lähellä joku suoralla tangolla ajeleva moikkasi mua reippaasti, mutta ilman silmälaseja ei mitään havaintoa kuka se oli, moikkasin kyllä takaisin (no joo siis mä olin hölkkäämässä sinikeltainen paita päällä)

kolistelija
08.08.2012, 21.18
En ollut Konalantiellä, mutta onko siinä suunta määritetty liikennemerkein?

Se on siis pyöräkaista, osa ajorataa. Ei kai niitä saa ajaa vastapalloon?

Holdfast
09.08.2012, 01.15
Se on siis pyöräkaista, osa ajorataa. Ei kai niitä saa ajaa vastapalloon?
Tätä olen itse usein epäillyt, että rikon(ko) lakia. Kun Vanhalta Turuntieltä pohjoisen suuntaan Konalantietä ajan ja "siinä apteekin paikkeilla" KLV muuttuu kaistaksi etelään tulevan liikenteen puolella. Sitä kaistaa tosiaan alle 100m ennen poistumista itsellä (no ei se ole mikään oikeutus, vaikka semmosena sitä pidän). Eli oikeaa puolta käyttäessä liikenteen seassa palloilu varsinkin ruuhka-aikana tuntuu hazardimmalta.

Tosin tämäkin on vaihtelun vuoksi ja aika-ajoin. Sama matka se kai on ajaa Vanhaa Turuntietä mäki alas ja ottaa käännös Henrikintielle.

Muuten tosiaan tulee kaistoja käytettyä ihan "oikeanpuolisesti".

Lupaan tästedes parantaa tapani.

Disclaimer: Mä ajoin tuollee ku muutkin ajo sillee! Mä näin!

elasto
09.08.2012, 15.03
Tänään tuli Malmilla vastaan valkoinen jäykkäperäinen Radon. Fillarin merkistä päättelen että voisi olla voorumilaisia...

Mä näin tänään todennäköisesti saman hemmon Kirkonkyläntien ja Tapaninkyläntien liikennevaloissa, kun olin matkalla töihin vähän klo 14 jälkeen. Odotti toisella puolella tietä valojen vaihtumista eli oli matkalla Malmille päin. Tiemme kohtasivat kyseisellä pyörätien jatkeella. Tunnistaudu jo senkin roisto!

joni33
09.08.2012, 21.32
Kouvolan Palomäen kuntopolulla joku peesaili mua ehkä kilsan verran. Sini/mustan takin näin kääntyessäni pois reitiltä, mutta pyörää en ehtinyt tunnistaa. Kaveri näytti kuitenkin "oikealta" pyöräilijältä niin ajattelin, että olisikohan foorumilaisia.

Smo
10.08.2012, 03.39
Joku mimmi ilmesty jostain siinä klo 22 niittykummun tms kieppeillä, vaihto pari sanaa, sanoi että lainapyörässä vaan kolme vaihdetta ja katos sit horisonttiin kun mä arvoin reittejä.. mulla törmäystestinukkepaita, iso punamusta reppu ja punamusta Giron kypärä.. hämärää oli.

rhubarb
10.08.2012, 14.37
Kuka ajeli katetulla nojakilla Ruoholahdessa joskus 13-14 välillä? Laita viiri. Asfaltinharmaa ajokkisi ei erotu kauhean hyvin.

pepper
10.08.2012, 15.28
Kukas ajeli tänään maantiepyörällä pirkkalantiellä(lempäälästä pirkkalaan päin), todellinen tiimiasu päällä(spiderman puku). Aiheutiti päivän parhaan naurukohtauksen, kiitos :D

Homelite
10.08.2012, 17.13
Mä oon nähnyt ton saman hämis-pyjamassa ajelijan muutamaan kertaan vanhalla kolmostiellä mutta oon ajatellu että näin väärin tai sit se on joku polttarijuttu tai ihan vaan kylähullu. Tää todistaa että mun silmät onkin kunnossa.

Kypärää ei hämis ollu päähänsä saanu silloin kun mä sen näin, mutta eihän tietty sillä alkuperäiselläkään ole.

pepper
10.08.2012, 19.20
Juu ei ollu kypärää, mut eihän supersankari semmosia tarvikkaan :D

TheMiklu
10.08.2012, 19.56
Se oli varmaan käynny heittään seitit niin joutu filaroimaan kotiin...

kolistelija
10.08.2012, 21.40
Olikohan se Privileged joka tänään moikkasi Vanhan Porvoontien kelvillä? En ole tottunut että työmatkafillarilla ajaessa moikkaillaan. Fillaria en tajunnut vilkaista. Pakkohan sen oli joku tuttu olla, ajovaatteet ainakin täsmäisi. :)

Privileged
11.08.2012, 03.21
Olikohan se Privileged joka tänään moikkasi Vanhan Porvoontien kelvillä? En ole tottunut että työmatkafillarilla ajaessa moikkaillaan. Fillaria en tajunnut vilkaista. Pakkohan sen oli joku tuttu olla, ajovaatteet ainakin täsmäisi. :)

Jep, minähän se.. oli pakko hieman korkeammin kättä nostaa, kun kerrankin jonku tunnisti :)

Tulihan sitä vastaan Matsumakin Itäväylän kelvillä ja jjyrki Viikissä.

JohannaKN
11.08.2012, 18.04
Prologin pukineissa Ilmalan aseman suojatiemutkassa klo 17.00 aikoihin?

St0neyNut1
12.08.2012, 12.16
Keitäs olivat nämä kaks XC pyöräilijää jotka näemme Kybällä Tsygäilijän kanssa Tahkolla taukomajalla? Toisella oli ainakin punanen spessun jäykkäperä. Oliko reitti muuten mutanen? ;)

Kemmi
12.08.2012, 17.01
En tiedä olisko kuulunut "luontokokemuksia lenkillä"-ketjuun, mutta eilen tuli vastaan jaaninojan vartta pari laitapuolen kulkijaa (tai jotain elämäntapafillaristeja, en oo varma, näyttävät samoilta...) tandemilla! Muutakin oli nautittu, ku kansanluottamusta ja meno sen mukaista. hauskaa kyllä näytti pojilla olevan ja kyllä ne pystyssäkin pysyivät.

Niin ja nöyrimmät pahoitteluni, jos ko. herrat olivatkin tervehenkisiä foorumilaisia vesiselvinä. Meno ja ulkoinen olemus vaan viittasivat vahvasti alkoholin käyttöön, runsaaseen sellaiseen...

Vim
12.08.2012, 22.35

Ai vitsi miten hienolta kuulostava uusi pyöräilyn alalaji: Kännimaastotandemistelu. Kun ei menestystä tullut näistäkään olymppialaisista perinteisissä pyörälajeissa, niin voitais Suomessa aloittaa tuo uusi laji, niin oltais edes hetki ihan maailman kärkitasoa. Ja päästään itse keksimään säännöt :)

jiipeehoo
13.08.2012, 10.46
Oliko palstalaisia lauantaina kiertämässä Kullaanpolkua pyörällä? Muutama maastoilija tuli vastaan kun itse painelin reppuselässä.

Rickmaple
13.08.2012, 13.27
Oliko palstalaisia lauantaina kiertämässä Kullaanpolkua pyörällä? Muutama maastoilija tuli vastaan kun itse painelin reppuselässä.

Siinä on muuten treenin kannalta vissi ero että onko reppu selässä vai reppuselässä...

p-olkisin
13.08.2012, 21.47
Voi perkele, kaikki säkin huomaat! Aika hyvä kyl...

Rickmaple
13.08.2012, 22.11
Voi perkele, kaikki säkin huomaat! Aika hyvä kyl...

Huomasin myös sen että sun avatar on bussipysäkkikoristeena...

http://wdchelsinki2012.fi/sites/default/files/imagecache/lightbox-big/hidesign_robotti_logolla_rgb_3910_3.jpg

p-olkisin
13.08.2012, 22.19
Tääki viel...

jiipeehoo
13.08.2012, 22.45
Siinä on muuten treenin kannalta vissi ero että onko reppu selässä vai reppuselässä...

Entä jos on reppuselässä reppu selässä..

Kemmi
14.08.2012, 10.55
Kuka partajehu tuli eilen vastaan "la vie de clare" retro-paita päällä ohikulkutiellä Ravattulan mäessä?
Näky oli kuin tuulahdus 80-luvun tourilta, oli retrofillari ja kaikkea. Niin ja vauhti oli huima, ylämäessä.
http://www.prendas.co.uk/images/full/20090224_LVC_Berard.jpg

HeliT
14.08.2012, 11.17
Halssilan hiihtomaassa, lumenkaatopaikan takana tuli eilen illalla vastaan toinen maastopyöräilevä pariskunta. Lienevätkö foorumilaisia?

perttime
14.08.2012, 17.24
Kuka mahtoi päivällä olla Tampereen Hallituskadulla liikenteessä bamburunkoisella pyörällä?

SyL4R
14.08.2012, 21.24
Kuka mahtoi olla Tampereella rautatienkadun irkkupubi O'Connelssissa kaljalla vihreä Rocky mountain slayer ovensuussa??

Kari H
15.08.2012, 00.30
Eilen iltapäivällä tuli pari maantiekuskia vastaan puolen neljän maissa Suur-Saimaantietä Taipalsaarelta päin, ekalle nyökkäsin mutta toiselle ehdin jo heilauttaa kättä. Myöskin piristi lenkkiä vastaantulleen naismaantiekuskin iloinen tervehdys Kaukaankadulla, golf-kentän vierustaa tehtaalle päin ajaessani.
Foorumilaisia?

bisping
15.08.2012, 20.30
Moikkailin tänään ilmeisesti kolmesti samaa kaveria Rovaniemellä. Parempi ottaa varman päälle. Jos on foorumilainen niin olkoon ensimmäinen kerta tervehdys, toinen näkemiin ja kolmas huumoriarvon omaava sarkastinen vilkuttelu.

Raimo R
16.08.2012, 08.54
Mä oon nähnyt ton saman hämis-pyjamassa ajelijan muutamaan kertaan vanhalla kolmostiellä mutta oon ajatellu että näin väärin tai sit se on joku polttarijuttu tai ihan vaan kylähullu. Tää todistaa että mun silmät onkin kunnossa.

Kypärää ei hämis ollu päähänsä saanu silloin kun mä sen näin, mutta eihän tietty sillä alkuperäiselläkään ole.

Aamun työmatkatemmossa ohitin (tottakai!) tummalla maantiepyörällä liikkuneen hämiksen Pirkkalan Naistenmatkantien kelvillä. Jätetään hämiksen piiloidentiteetti kuitenkin vielä arvoitukseksi...
Hämiksen bongaus (ja arvokas tempopiste) aamuliikenteessä sai hymyn suupieliin!
Itse olin liikkeellä kanuuna-asussa ja musta reppu selässä vanhalla hybridillä.

VesaP
16.08.2012, 08.59
Jätetään hämiksen piiloidentiteetti kuitenkin vielä arvoitukseksi...
Hämiksen bongaus (ja arvokas tempopiste) aamuliikenteessä sai hymyn suupieliin!

No eikös se ole palstan ikioma tempokisu? Sehän ajaa hämis asut päällä ferrarillaan ja ilman kypärää just noilla seuduilla? Vai eikö? Tuntomerkit ainakin mätsäisi satanolla?

miq
16.08.2012, 09.51
Eilen yhdistetyllä polkujuoksu ja koiran kusetuslenkillä bongattu pron näköinen nais mtb-kuski Lintuvaaran metsässä. Kaukana oli kotoa kun näytti olevan KorsKan ajoasu päällä :)

Warfe
17.08.2012, 12.57
Kukakohan ajoi tänään Focuksen paita päällä Saarijärven Kalmarissa?

Miuhunen
17.08.2012, 14.48
Kukas Kanuuna paineli Taysin kulmil Biokatua tänä aamuna seiskan jälkeen? Ite yövuorost palailin just..Sama duunipaikka? :)

kuovipolku
17.08.2012, 16.46
Kuka meni heittämällä ohi ja kääntyi Hindsbyntieltä Massbyntieltä noin varttia yli yksi?

Joaquim Rodríguez? Alejandro Valverde? Rubén Plaza? Iván Gutiérrez? José Joaquín Rojas?

Trekidi
17.08.2012, 22.51
Kenen valkohousuisen Focus (cc)-kuskin kanssa mulla oli ilo ja kunnia ajella viime sunnuntaina ISM:n reitillä ja jutella mukavia?:)
Sinä jatkoit Hyrylässä pohjoiseen ja minä etelään kohti stadia.Joko etuvaihtaja on korjattu?

Juhannuz
18.08.2012, 16.13
Halssilan hiihtomaassa, lumenkaatopaikan takana tuli eilen illalla vastaan toinen maastopyöräilevä pariskunta. Lienevätkö foorumilaisia?

Foorumilaisia kyllä juu, terve vaan.

Viikate74
18.08.2012, 20.19
Turku-Lieto-tammisilta-Kaarina-turku pätkällä tuli jokunen tänään vastaan.

Uomo
18.08.2012, 20.20
Ei nyt varsinaisesti pyörällä ajanut, mutta valkoinen farkku-Citroen ja katolla musta Canyon maantiepyörä. Ajeli siinä kahden maissa Turun motaria ns. pujottelevan kusipään tyylillä ja nopeus jotain 130:n luokkaa. Toivottavasti edes pyörän selässä käyttäydyt liikenteessä hieman paremmin. :p

Highlander
18.08.2012, 22.03

Herranjestas! Johan oli kaverilla vauhtia ja 120 km/h rajoitus vielä :P

Kukahan muuten ajoi maantiepyörällä jalkakäytävällä tänään Hämeenpuistossa kolmen jälkeen? Sompaili punaisista valoistakin suojatiellä autojen seassa. Sen verran huvittavan näköistä, että piti Porschesta tervehtiä töötillä. Ilmeisesti kantti ei kestä ajaa ajoradalla?

Uomo
18.08.2012, 22.18
Joo sori, toi oli siinä vaiheessa kun rajoitus oli satanen. Lisäksi kiilailut toisten eteen hyvin pienistä raoista ym. Jatkoi siitä vielä Kehä I:n liittymään suht. samaa vauhtia.
Ehkä sun mielestä jeesustelua, mutta mä en voi sietää noita kusipäitä, jotka kuvittelevat olevansa ainoita tien päällä.

Highlander
18.08.2012, 22.21

Ok luulin, että 120 rajoitus..

Kemmi
19.08.2012, 12.24
Joku ihme porukka oli eilen (lauantaina) yhteislenkillä Mustiossa, vähän ennen puolta päivää.
En tiedä oletteko ihan noviiseja vai viiraako teillä muuten vaan päästä, mutta ihana paikka viettää evästaukoa KESKELLÄ PYÖRÄTIETÄ ALAMÄESSÄ!
Eikä elettäkään, että olisitte väistäneet muita pyöräilijöitä! Joita muuten riitti; siellä kisattiin seikkailukisaa.

rhubarb
19.08.2012, 13.26
Viimeisen viikon aikana on näkynyt—tai siis ollut näkymättä—liikenteessä lähemmäs puolta tusinaa vajakkia, ts. nojakkia ilman viiriä. Jos tunnistat itsesi tai kaverin jostain nojakkiskenestä, hienovaraisesti ehdotan että laitatte sen v—n viirin.

timoe
20.08.2012, 09.40
Eilen sunnuntaina etenin apukoneiden voimalla 2 jalalla reidet aivan paskana nykertäen n 18.30 kohti mannerheimintien alikulkua kun Tilkassa väsyneisiin silmiini porautui ilmiselvä titaanirunko ja herrasmies sen kanssa taapertajia tarkkailemassa, en tohtinut jäädä juttelemaan vaikka mieli teki.

Gibsy
21.08.2012, 08.34
Eilen tuli Sipoonkorvessa puolenpäivän tienoilla reipas "MORO!" naispuolisen maastopyöräilijän suusta. Itsehän talutin juuri ylämäkeen tapahtumahetkellä.

Viikate74
21.08.2012, 13.01
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082015974470_uu.shtml

Eikö tää voisi kuulua tähän ketjuun :D

-Cube-
21.08.2012, 17.50
Istuin tänään junassa Pasilan asemalla Helsinkiin menossa kello 13.35 kun just silloin joku polki kippurasarvisella mäkeä ylös sininen lätkä Jofa päässä? Ken mahtaa olla kyseinen sankari?

ppikkupe
21.08.2012, 18.10
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082015974470_uu.shtml
Eikö tää voisi kuulua tähän ketjuun :D

Tämä myös:

http://www.jimtv.fi/ohjelmat/poliisit/etusivu/video/poliisit-poliisi-heikkinen-paskan-kanssa-joku-ongelma-siellä

Ajassa 0:49 ilmiselvä sukkistelija rullailee Kuopion poliisin perässä samoihin kuviin.

VeeVee
21.08.2012, 19.50
Paljon on pyöriä näkynyt tällä viikolla ja suurin osa ryhmiä. Nainen ajeli Gir'sillä reppu selässä tänään Ilmalasta Koskelantietä Mäkelänkadulle ja siitä Mäkelänkadun yli. Tai kai se matka alkoi jo aikaisemminkin, mutta ajoin Koskelentien pätkän perässä matkalla Velosporttiin. Niin ja kello oli noin 17:20. Olikohan joku foorumilainen?

Oatmeal Stout
21.08.2012, 21.34
Olikohan joku foorumilainen?
Oli ja voi olla edelleen.

Pyöräpummi
21.08.2012, 21.45
Kuka hengaili hiljattain yöaikaan maastopyörällä ja pukeutuneena spandekseihin, pyöräpaipataan, kypärään ja pyöräilykäsineisiin siinä Marskin ja Bakersin kulmilla ikään kuin hakien "seuraa"? Aluehan on tunnettu "markkinapaikka". Kuka tunnustaa?

obeesi
22.08.2012, 11.05
Tänään aamulla sinitakkinen pyöräilijä (Hyrylässä) Hämeentiellä Vanhan Unkan kohdalla noin kahdeksan aikaan, oliko joku täältä?

säkkipilli
23.08.2012, 14.39
Lahdenväylää pohjoiseen päin n klo 13, ennen Kehä-III olevassa ylämäessä... Fillarissa takana sivu- + päälilaukut. Tais olla keulallakin jotain. Toppatakki päällä sateessa :cool: Näytti aasialaista syntyperää olevalta, lieneekö palstalaisia...? En ehtinyt satasen vauhdissa kaivaa kameraa esiin.

Kari H
23.08.2012, 15.43
Mikähän noin 10 hengen porukka ajeli tänään n. klo 14 Joutsenossa Vesikkolantietä myllymäen laskettelukeskuksen suunnasta keskustaa kohti? Ohitin teidät tummalla pakulla, pyöräkalustona näytti olevan niin maasto- kuin maantiepyöriäkin. Ohituksen jälkeen heilautin avoimesta ikkunasta kättä, keulaporukasta vastattiin takaisin reilulla tervehdyksellä.

Ketään palstalaisia mukana?

Centerplace
23.08.2012, 16.31
Kuka mahtoi olla Tampereella rautatienkadun irkkupubi O'Connelssissa kaljalla vihreä Rocky mountain slayer ovensuussa??

Suurella todennäköisyydellä se olen minä, koska toista vihreetä RM:ää ei ole tullut vastaan Tampereella. Toki omaan vain Altituden, en Slayeria.

Sarpale
23.08.2012, 18.17
Hyvänen aika!
Tänään Sääksjärven liikennevaloissa meinasin satulasta tipahtaa, kun risteyksen toisella puolella rullaili neonkeltainen maantiepyörä, kuskina Kanuuna!
Kyllä oli makia peli, iski silmään positiivisessa mielessä täysiä.
Silmien sokaistuminen tapahtui ennen puolta kolmea.
Minkähän merkkinen pyörä mahtaa olla kyseessä? Sen verran kaukana olin, etten saanut selvää rungon teksteistä.

Ja Tampereen keskustassa meni puolen päivän nurkilla sellainen kunnolla vanha pyörä, missä on valtava eturengas ja pieni rullain takarenkaana!
Töötitkin oli sitä luokkaa, että puoli kaupunkia saa varmaan evakuoitua edestä pois kun niillä töräyttää.

-Cube-
23.08.2012, 19.01
Lahdenväylää pohjoiseen päin n klo 13, ennen Kehä-III olevassa ylämäessä... Fillarissa takana sivu- + päälilaukut. Tais olla keulallakin jotain. Toppatakki päällä sateessa :cool: Näytti aasialaista syntyperää olevalta, lieneekö palstalaisia...? En ehtinyt satasen vauhdissa kaivaa kameraa esiin.

Se oli selkeesti thaimaalainen marjanpoimija. :D

Namusetä
23.08.2012, 19.10
Lahdenväylää pohjoiseen päin n klo 13, ennen Kehä-III olevassa ylämäessä... Fillarissa takana sivu- + päälilaukut. Tais olla keulallakin jotain. Toppatakki päällä sateessa :cool: Näytti aasialaista syntyperää olevalta, lieneekö palstalaisia...? En ehtinyt satasen vauhdissa kaivaa kameraa esiin.

Taitaa olla sama tyyppi joka käy malmin lentokentällä jumppaamassa niillä laitteilla. Lenkkeillessä törmäsin siihen useasti kesällä. Sillä on aina vaatetta ihan reilusti päällä ja pipo päässä helteelläkin. :D

Talisker
23.08.2012, 19.59
Hyvänen aika!
Tänään Sääksjärven liikennevaloissa meinasin satulasta tipahtaa, kun risteyksen toisella puolella rullaili neonkeltainen maantiepyörä, kuskina Kanuuna!
Kyllä oli makia peli, iski silmään positiivisessa mielessä täysiä.
Silmien sokaistuminen tapahtui ennen puolta kolmea.
Minkähän merkkinen pyörä mahtaa olla kyseessä? Sen verran kaukana olin, etten saanut selvää rungon teksteistä...
Luulisin olleen Raimo K., fillarinaan Ultegran Di2:lla varustettu demopyörä,
emäputkessa kanuunatarra.

Sarpale
23.08.2012, 21.57
http://www.huh.fi/cat/images/ultegra_di2_pikku_1201_20f.jpg
Väri kyllä ainakin täsmää, todella komea peli! :cool:
Kiva kun näkee muunkin värisiä pyöriä välillä.
Olisin huikannut kuskille tervehdyksen, mutta kerkesi karkuun ennenkuin valot päästivät ylitse samalle puolelle.

Ripa523
24.08.2012, 16.24
Tänään lenkillä jo aattelin, että kaikki maantien ajajat on jääneet kotiin, kun ensimmäisen viidentoista kilometrin matkalla ei näkynyt yhtäkään. Tulihan noita sitten vastaan puolentusinaa kuskia, vauhdit aika kohdillaan. Taitaa olla kovimpien vauhtitreenien aika tdH:ta varten? :D

Erityisesti jäi mieleen Nahkelantietä kohti Hämeentien liikenneympyrää noin klo 11:30 ajanut vihreäpaitainen kaveri... meni ajoradalla tosi helpon & vauhdikkaan näköisesti. Itse siinä kohtaa vielä lämmittelin konetta ja ajoin klv:llä, moikattiin kyllä.

ppikkupe
24.08.2012, 16.46
Väri kyllä ainakin täsmää, todella komea peli! :cool:

Hmm.... Tuollaisella tuli otettua kesälomalla pientä pintahikeä epsanjassa Probiken liikkeessä. Oli demopyörä trainerin päällä kokeiltavana.

Sanotaanko nyt rehellisenä mielipiteenä, että odotusarvo oli kova, mutta kokemus oli katsantotavasta riippuen joko silkastaan positiivinen taikka paha pettymys. Pettymys siinä mielessä, että ainakin tuo Ultegran sähkövaihteisto tuntui tunnottomalta ja varsinkin etuvaihtaja suorastaan "lagaa" perinteiseen verrattuna. Silkkaa positiivisuutta kokemus oli siinä mielessä, että mitään hirveää hinkua ainakaan karvalakkimallin sähkövaihteisiin ei tullut.

kkolari
24.08.2012, 17.15
Lahdenväylää pohjoiseen päin n klo 13, ennen Kehä-III olevassa ylämäessä... Fillarissa takana sivu- + päälilaukut. Tais olla keulallakin jotain. Toppatakki päällä sateessa :cool: Näytti aasialaista syntyperää olevalta, lieneekö palstalaisia...? En ehtinyt satasen vauhdissa kaivaa kameraa esiin.

Voiskohan olla mahdollista: Kovasti kuvausta muistuttava kaveri ajoi Jyväskylän pohjoispuolella olevan moottoritien päässä kohti pohjoista vähän ennen 16 perjantai-iltapäivänä. Ei ollut toppatakki kylläkään päällä, nopeasti ohi ajaessa näytti kuin olisi ollut ruudullinen kauluspaita. Sen verran taajaan kesäkaudella Jyväskylän ja Äänekosken väliä liikun, että ei ollut varmasti vakiokulkijoita ko. reitillä. Semminkään kun ajoi moottoritieosuudella - ellei sitten ollut viimeisestä rampista moottoritien loppuun juuri noussut.

bisping
25.08.2012, 16.08
Rovaniemen Oikaraisen sillalla tuli herrasmies vastaan, jota en heti tajunnut vastaan moikata, toivottavasti ei mennyt ohi. Samaan suuntaan melkein heti perään naisihminen joka huikkasi rempseät huomenet. Hieman myöhemmin mentiin ohi valkoisella Trekillä Kittiläntielle päin ja matkan loppupuolella Rush Racing -vermeisiin verhoutunut pyöräilijä Arktikumin kohdalla kerkes melkein ennen mua moikata. Kaikki havainnot aamusta ennen klo 11. Kaikille näille aamuihmisille virtuaalinen tuoppi!

Mihail
25.08.2012, 16.44
Mikäköhän kuuden hengen maantieporukka mahtoi suihkia hämeentietä kohti tammelaa tänään forssassa puoli viiden aikoihin?

ppikkupe
25.08.2012, 16.49
Piti ihan katsoa kellosta, mutta olinkin arktikumin kohdalla Rush Racingin -vermeissä melkein tuntia myöhemmin. Taisin puputtaa noihin aikoihin vielä aamupullaa... :)

Paluumatkalla tuli kuitenkin siinä kolmen maissa noin Oikaraisen ja Ounasvaaran puolessa välissä herrasmies kelviä pitkin vastaan. Ite olin menossa jo kaupunkia kohden ajoradan puolella. Tassu heilahti komeasti. Toivottavasti on jo sauna sielläkin lämpenemässä!

Itse taidan seuraavaksi hankkitua jossain ihan reaalimaailman tuopin ääreen...

Zarni
25.08.2012, 17.36
Kuka tunnistaa omakseen?

http://www.liukkonen.net/pics/reissut/norja2012/images/nissan_steinelva.jpg

-Cube-
26.08.2012, 13.04
Kukas oli perjantaina Stadin Souduissa mustalla Rosen kippurasarvella joka oli aivan sisäänkäynnin vieressä?

Vähänkö meidän joukkue nauroi siellä kippurassa kun jotkut oli lukinnu pyöränsä niihin kirkkoveneiden trailereihin josta ne sitten kisojen jälkeen rälläköitiin irti kun veneet piti saada niiden kyytiin. Eipä ollut ihan loppuun asti ajateltua toimintaa niiltä pyöräilijöiltä. No toivottavasti yhtäkään niistä pyöristä ei sitten pöllitty.

bisping
30.08.2012, 21.50
Ken oli Kemijoen itäpuolta tempotangolta meistä sunnuntaiajelijoista ohi vetänyt ukkeli? Taisit huomata mun vuoristokaurismaisen solakat raajat ja kuittausta peläten käännyit takas liian aikasin >=D? Et ollu kerenny kääntymispaikalta vielä tien päälle eli se laskettiin ohitukseksi... Nii...

Jambo
31.08.2012, 10.01
Kukas oli perjantaina Stadin Souduissa mustalla Rosen kippurasarvella joka oli aivan sisäänkäynnin vieressä?

Vähänkö meidän joukkue nauroi siellä kippurassa kun jotkut oli lukinnu pyöränsä niihin kirkkoveneiden trailereihin josta ne sitten kisojen jälkeen rälläköitiin irti kun veneet piti saada niiden kyytiin. Eipä ollut ihan loppuun asti ajateltua toimintaa niiltä pyöräilijöiltä. No toivottavasti yhtäkään niistä pyöristä ei sitten pöllitty.

Meikäläisen Rosehan se oli, tulipahan hyvät alku- ja loppulämmöt soutuun:)

adelaine
01.09.2012, 15.31
Kaksikin kysymystä:

1) Mikä porukka oli Solvallantiellä 30.8.2012 n. klo 18:30? Näytti yhdenmukaista ajovermettä olevan niskassa lähes kaikilla mutta menopelit olivat monenkirjavia. Näyttipä joku hybridilläkin olevan mukana.

2) Eilen klo 21-22 välillä ajettiin ilmeisesti saman valottoman herran kanssa kahdestikin vastakkain. Ensin Vihdintiellä siinä Luukin paikkeilla, kun itse olin menossa Helsinkiin päin. Seuraavan kerran sitten Bodomin kupeessa Röyläntiellä, kun itse ajelin etelään kohti Kehä III:sta. Molemmilla kerroilla morjestettiin reippaalla sisäkäden yläviisto-ojennuksella. Mulla oli keltainen takki ja valo(t).

Halloo halloo
01.09.2012, 15.49
Onko kukaan missään kohdannut f-merkillä tervehtijää?

SSGT-92
01.09.2012, 19.25
Kukahan se oli tos iltapäiväl,kahen kantturois,tuol Anhavan majan lähel ku män minust ohi.Just olin kääntymäs oikeelle siit ajouralt,ku tuli kuitenki katottuu taaksepäin ja himmattuu vauhtii (muutenki melkein mateluu).Morjestettii,ei kolissu yhteen...Kiva ois ilmoittaa,et on takaan/ohittaas.Orbea alla ja orbeaa yllä mul.

IncBuff
01.09.2012, 19.34
Kuka vetäisi eilen Oulun ja Kempeleen rajamailla Lentokentäntien yli maasturilla niin että autojono joutui oikeasti jarruttamaan.

cuppis
03.09.2012, 08.27
Kanssapyöräilijä kyseli aamulla Espoon Viherlaakson liikennevaloissa lokareistani. Jos satut tätä lukemaan niin ne on nämät http://www.sks-germany.com/?l=en&a=product&r=mudguards&i=5288300000&RACEBLADE%20SET , taitaa olla mulla vaan vanhempi malli kun ei ole tuollaista roiskeläppää.

SSGT-92
04.09.2012, 20.23
Olikohan palstalaisii,ken tuli Koria-Anjala tiellä siin Siltakylän risteyksen lähel vastaan,iltapäiväl?Pukeutuminen vaikutti värien perusteel Rabobankin asult...

VeeVee
04.09.2012, 20.49
Kukahan morjesti Turuntien kelvillä Kahvituvan lähellä olevissa liikennevaloissa? Tänään noin klo 16:30. Pyöränä Focus ja sinikeltanen ajoasu, jossa luki KAS-RAK tai jotain vastaavaa. Olin ajelemassa hiljalleen Cuben crossarilla, musta paita jossa pinkki vaakaraita.